Adios tylsä palsta

lähden tauolle.
Elämässä on oltava jotain kivempaa kuin ajankuluttaminen kirjoittelemalla asiattomuuksia ja olemalla varpaillaan joka ainoasta omasta virheestä; katto on liian matala ja turhautuminen on suuri.

Nyt lähden rustaamaan jouluvaloja pihan puskiin, imuroimaan vanhaa Corollaani joka menee vaihtoon maanantaina (Lutunen osti mulle eilen uudemman pikkuauton :) ja suunnittelemaan joulun lahjalistoja ja ruokia.

Voin tietenkin vielä muuttaa mieleni päivän kuluessa, mutta nyt ainakin tuntuu siltä että tarvin taukoa.

222

802

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ai niin, mun profiilissa jonka jätän vielä julkiseksi on mun sähköpostiosoite jos joku sattuu tarvitsemaan.
      Facebookissa vois perustaa vaikka suljetun ryhmän johon vois liittyä omalla nimellä ja naamalla, mutta olematta välttämättä edes kavereita.

      • Mökkibook.vieraskirja

        Syntyisikö täällä niin laajamittaista mielenhäiriötä, että kukaan kaipaisi sähköpostiosoitettasi. Me olemme suomessa ja jäämme suomeen ja kyllä tämä saitti voittaa epäkelvon facebookin: miten siellä voi olla samassa ryhmässä olematta kavereita? No itte en tunne naamakirjan anatomiaa henkilökohtaisesti. Mutta eikö ensin pidä liittyä kavereiksi ja kaverien kavereiksi, että pystyy esimerkiksi vastaamaan jollekin?

      • ent.siivoojaparka

        Mistäköhän Paloma nyt puhuu?
        Mielestäni Facella on ne suljetut ryhmät (ja niitä on tosi paljon ja jäseneksi pääsee kuka vaan) keksitty jo aikojen aamuna. Miksi perustaa vielä lisää, kun voi sukeltaa mukaan jo olemassa oleviin, jos on kiinnostusta.
        Vieläkin lähettämättä tuo noopelin lohtutuspalkinto Palomalle. Siihen en tarvitse sähköistä osoitetta.

      • admin_FB_closed_group
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Facebookin suljettuihin ryhmiin voi hakea kuka tahansa jolla on Facebook-tili, ei tarvitse olla kaveri adminin tai kenenkäänmuun kanssa.kanssa. Ryhmän ylläpitäjä hyväksyy tai hylkää hakijan. Kukaan ryhmän ulkopuolinen ei pysty lukemaan mitä siellä kirjoitetaan. Olen admin kahdessa suljetussa ryhmässä itse ja jäsenenä aika monessa ja harvat niissä ovat kavereita keskenään.
        En ole tietoinen että Suomi24_60Plus-nimistä ryhmää olisi vielä perustettu.

      • ent.siivoojaparka
        admin_FB_closed_group kirjoitti:

        Jaha, että semmonen Suomi24_60Plus suljettu salaseura? Sellainen, missä jäseniä yhdistää vain ikä ja palstakaveruus (ja silti mukana saa olla muunkin ikäisiä)?
        No onnea matkaan sit vaan. Minua ei kiinnosta. Erilaisissa ryhmissä olen mukana muutenkin, mutta sellaisissa, missä on joku muu teema kuin Suomi_24. Tähän minulle riittää tämä avoin foorumi.

      • admin_FB_closed_group
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Jaha, että semmonen Suomi24_60Plus suljettu salaseura? Sellainen, missä jäseniä yhdistää vain ikä ja palstakaveruus (ja silti mukana saa olla muunkin ikäisiä)?
        No onnea matkaan sit vaan. Minua ei kiinnosta. Erilaisissa ryhmissä olen mukana muutenkin, mutta sellaisissa, missä on joku muu teema kuin Suomi_24. Tähän minulle riittää tämä avoin foorumi.

        Niitä kutsutaan myös FB-yhteisöiksi. Ideana on koota ihmisiä joilla synkkaa muutenkin ryhmään jossa voi keskustella joko jostain teemasta tai sitten ihan vain yleisesti, ilman että ryhmään kuulumattomat pääsevät sotkemaan keskusteluja. Eihän se luonnollisestikaan sovi kaikille, koska on osallistuttava omalla virallisella FB-profiililla ja joutuu myös vastaamaan sanomisistaan. Myös se että adminillä on täydet oikeudet poistaa kommentteja tai jäseniä voi olla vaikea asia jos on tottunut valvomattomaan ja anonyymiseen palstailuun.

        Siis, jos nyt oikein ymmärsin, niin kysymyksessä olisi aikomus perustaa sellainen ryhmä/yhteisö, johon kuuluvat ne, jotka eivät pysty sopeutumaan mihinkään niistäkään tuhansista muista FB-yhteisöistä.
        Omien sopeutumisvaikeuksiensa takia oma ryhmä, missä saa bossata toisia. Täällä kun se ei oikein saanut tuulta siipiensä alle.
        Tyyliin: "Mie otan oman kupinkorvan ja meen toisee hiekkaläjjää, niiiii".

      • admin_FB_closed_group
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Siis, jos nyt oikein ymmärsin, niin kysymyksessä olisi aikomus perustaa sellainen ryhmä/yhteisö, johon kuuluvat ne, jotka eivät pysty sopeutumaan mihinkään niistäkään tuhansista muista FB-yhteisöistä.
        Omien sopeutumisvaikeuksiensa takia oma ryhmä, missä saa bossata toisia. Täällä kun se ei oikein saanut tuulta siipiensä alle.
        Tyyliin: "Mie otan oman kupinkorvan ja meen toisee hiekkaläjjää, niiiii".

        Olet todennäköisesti käsittänyt väärin. Kysymys onhan vain valituista kavereista ja ystävistä koottu ryhmä johon pääsee yleensä joko suoraan hakemalla tai siten että joku ryhmän jäsenistä suosittelee uutta ehdokasta.
        Kaikki muut kuvitelmasi kertovat vain omista ennakkoluuloistasi ja negatiivisesta asenteestasi avoimeen ja vastuuntuntoiseen sosiaaliseen viestitykseen. Et taida olla sopivaa materiaalia ryhmään jota olemme kokoamassa.

      • hihihiiiiiiiii

        avoimeen?????
        Millähän lihaksilla todistat tuon ryhmän avoimeksi?

      • ent.siivoojaparka
        admin_FB_closed_group kirjoitti:

        Olet todennäköisesti käsittänyt väärin. Kysymys onhan vain valituista kavereista ja ystävistä koottu ryhmä johon pääsee yleensä joko suoraan hakemalla tai siten että joku ryhmän jäsenistä suosittelee uutta ehdokasta.
        Kaikki muut kuvitelmasi kertovat vain omista ennakkoluuloistasi ja negatiivisesta asenteestasi avoimeen ja vastuuntuntoiseen sosiaaliseen viestitykseen. Et taida olla sopivaa materiaalia ryhmään jota olemme kokoamassa.

        Minulla nimenomaan ei ole ennakkoluuloja tällaiseen avoimeen keskusteluun. Epäluuloni kohdistuvat sellaiseen suljettuun valioryhmään, mihin pitää olla jonkun luotetun suositukset (ja pääsykokeet).
        Minulla on jo omat ryhmäni facella, joissa viihdyn, koska olen aika hyvä sopeutumaan erilaisten ihmisten joukkoon.
        Ei todellakaan ole salaseuranne mitään minulle, ellen sitten ilmesty stalkkaroimaan sinne Perpetuva Paukkusena. Facellahan voi esiintyä millä nimellä ja kuvalla tahansa ja ilman kuvaakin.
        Perustakaa ihmeessä sellainen kerho. Hauska nähdä mikä säpinä siitä tulee, kun nytkin kuulostaa siltä, että jotkut ovat heitelleet palstakavereitaan pois omilta facesivuiltaan.

      • melkein
        Mökkibook.vieraskirja kirjoitti:

        Syntyisikö täällä niin laajamittaista mielenhäiriötä, että kukaan kaipaisi sähköpostiosoitettasi. Me olemme suomessa ja jäämme suomeen ja kyllä tämä saitti voittaa epäkelvon facebookin: miten siellä voi olla samassa ryhmässä olematta kavereita? No itte en tunne naamakirjan anatomiaa henkilökohtaisesti. Mutta eikö ensin pidä liittyä kavereiksi ja kaverien kavereiksi, että pystyy esimerkiksi vastaamaan jollekin?

        Yritä sulkea oma mielenhäiriössä. Asiattomuuttasi ei tarvita!

      • KukaMitäMissäMilloin

        KUka kummassa nostelee näitä vanhoja ketjuja esiin?
        Olisi mukavampaa, jos kirjoittelisitte itse uusia aloituksia.

        Onko joulukiireitä?
        Millaista joulua haluaisitte viettää?
        Missä?
        Kenen kanssa, millaisessa joukossa?

    • Annan sinulle vakavan muistutuksen:
      Jos nimmari ilmoittaa poistuvansa, se tarkoittaa yleensä aina sitä että hän
      muuttaa nimmariaan.
      Älä lapseile.

      Tsysseli

      H.

      • En ole koskaan kirjoittanut suomalaisille palstoille muulla nimimerkillä. Kun kirjoitan rekkautumattomana olen silloinkin "paloma" jossain muodossa, sen jo kaikki tietää. En aio mennä puskaan enkä vaihtaa nimimerkkiä. En ole koskaan, edes nuorena, tehnyt niinkuin "kaikki muut".
        Tää on nyt vain jotenkin niin raskasta ja mulla on hurjasti muita juttuja livessä mihin pitäisi keskittyä.
        Tuntuu että elämä lipuu sormien välistä ja en saa mitään aikaan.

      • Paloma.se.co kirjoitti:

        En ole koskaan kirjoittanut suomalaisille palstoille muulla nimimerkillä. Kun kirjoitan rekkautumattomana olen silloinkin "paloma" jossain muodossa, sen jo kaikki tietää. En aio mennä puskaan enkä vaihtaa nimimerkkiä. En ole koskaan, edes nuorena, tehnyt niinkuin "kaikki muut".

        "Paloma.se.co"

        Tyhmintä mitä palstoilla voi tehdä, on ilmoittaa poistumisestaan.
        Siihen ei usko kukaan.
        Mikä viisasta onkin.
        Aikuinen poistuu vähin äänin.
        Nyt, ilmoituksesi jälkeen, uusiakin nimmareita seurataan "palomaisesti"
        Sopivien kirjoitusten kohdalla alkaa maineesi olla mennyttä.
        Jos/kun palaat takaisin "aitona" Palomana, huomaat olevasi turhuuksien joukossa.

        Raskas elämäsi lipuu....
        Kuulostaa avio-kriisiltä.
        Vihon-viimeiseltä aivo-vammalta perheessä.

        yst.

        H.

      • hytinäx1
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Allekirjoitan tuon viimeisen lauseesi. Täytyisi keskittyä lähettämään noita työhakuilmoituksia ja rustailemaan myyviä ilmaisuja jotta saisi sen uuden työpaikan.
        Tuntuu toivottamalta, jatkuvasti vain 60 imaisee keskusteluihin kun ei saa energiaa muunnettua tärkämpään, siis oman elämän muuttamiseen.
        Joka kerta kun on saanut työhakuun sen ei vastauksen, vähenee innostus. Kohta tässä on karenssi loppunut niin toivottavasti työkkärikin alkaa aktivoimaan enemmän kun yhteiskunta joutuu maksamaan lorvailuni:)
        Lähden tässä raittiiseen ulkoilmaan, iltasella alan keittelemään punajuuria ja säilömään niitä joululahjaksi muksuille. Tänä vuonna he eivät saa niin rahallisesti arvokkaita lahjoja kuin viimevuonna.

      • hunksz kirjoitti:

        "Paloma.se.co"

        Tyhmintä mitä palstoilla voi tehdä, on ilmoittaa poistumisestaan.
        Siihen ei usko kukaan.
        Mikä viisasta onkin.
        Aikuinen poistuu vähin äänin.
        Nyt, ilmoituksesi jälkeen, uusiakin nimmareita seurataan "palomaisesti"
        Sopivien kirjoitusten kohdalla alkaa maineesi olla mennyttä.
        Jos/kun palaat takaisin "aitona" Palomana, huomaat olevasi turhuuksien joukossa.

        Raskas elämäsi lipuu....
        Kuulostaa avio-kriisiltä.
        Vihon-viimeiseltä aivo-vammalta perheessä.

        yst.

        H.

        En aio tietenkään poistua kokonaan, pitää vain paussia ja vilkasta tänne harvempaan. Siinähän kyräilette toinen toisianne ja arvuuttelette oliskohan toi se paloma puskasta kun se kirjottaa tolleen yhteenkin sanoja, elämmää sekin.

        Turhuuksien joukossa olemme kaikki.

      • Paloma.se.co kirjoitti:

        En aio tietenkään poistua kokonaan, pitää vain paussia ja vilkasta tänne harvempaan. Siinähän kyräilette toinen toisianne ja arvuuttelette oliskohan toi se paloma puskasta kun se kirjottaa tolleen yhteenkin sanoja, elämmää sekin.

        Turhuuksien joukossa olemme kaikki.

        "Paloma.se.co"

        Rakas ämmämläyskä.

        Miksi VIELÄKIN:
        "En aio tietenkään poistua kokonaan"

        Suokoon keväinen Dala älv sinulle uutta kasvua neitsyt-uinnillasi.

        Mites?
        Venytetäänkö 200 asti?

        H.

      • ent.siivoojaparka
        Paloma.se.co kirjoitti:

        En aio tietenkään poistua kokonaan, pitää vain paussia ja vilkasta tänne harvempaan. Siinähän kyräilette toinen toisianne ja arvuuttelette oliskohan toi se paloma puskasta kun se kirjottaa tolleen yhteenkin sanoja, elämmää sekin.

        Turhuuksien joukossa olemme kaikki.

        No heippa vaan sit, Paloma.
        Minäkin pidän välillä ihan monenkin tunnin pausseja. Nukkuminenkin vie oman aikansa.
        Nähdään sitten huomenna viimeistään palstalla (tai illalla). Menes nyt imuroimaan se auto ja katsot sitten joko sinua kaipaillaan täällä.

      • hunksz kirjoitti:

        "Paloma.se.co"

        Rakas ämmämläyskä.

        Miksi VIELÄKIN:
        "En aio tietenkään poistua kokonaan"

        Suokoon keväinen Dala älv sinulle uutta kasvua neitsyt-uinnillasi.

        Mites?
        Venytetäänkö 200 asti?

        H.

        Jos tää venyy kahteensataan positiiviseen viestiin joissa ei minua syytetä huomionhakuisuudesta, tyhmyydestä, aviokriiseistä, lapsellisuudesta jne. jne. jne. niin Sodoma ja Gomorra pelastuvat.

      • tapansakullakin
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Jos tää venyy kahteensataan positiiviseen viestiin joissa ei minua syytetä huomionhakuisuudesta, tyhmyydestä, aviokriiseistä, lapsellisuudesta jne. jne. jne. niin Sodoma ja Gomorra pelastuvat.

        Tynkkynenkin on viimeaikoina mittauttanut suosiotaan, tosin sattui harmittavasti tuo Ranskassa tapahtunut terrori-isku/jahti viemään häneltä palstatilaa, vaan jo on taas vauhdissa http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tynkkynen-posti-toi-hirttokoyden-kotiini-ps-pui-erottamista-tanaan/5569240

      • ent.siivoojaparka
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Jos tää venyy kahteensataan positiiviseen viestiin joissa ei minua syytetä huomionhakuisuudesta, tyhmyydestä, aviokriiseistä, lapsellisuudesta jne. jne. jne. niin Sodoma ja Gomorra pelastuvat.

        Varo sitten vilkaisemasta taaksesi, jos alkaa satamaan tulta ja tulikiveä, ettet jähmety suolapatsaaksi.
        Voi miten minulla on puhdas omatunto nyt siitä, etten ole koskaan syyttänyt Palomaa "huomionhakuisuudesta, tyhmyydestä, aviokriiseistä, lapsellisuudesta".
        Ainut, mistä olen ollut taipuvainen syyttämään häntä, on ollut nuo yritykset tappaa minut nauruun yliammutun utopistisella maahanmuuttomyönteisyydellä.

      • naiset.itkivät.niin
        hunksz kirjoitti:

        "Paloma.se.co"

        Rakas ämmämläyskä.

        Miksi VIELÄKIN:
        "En aio tietenkään poistua kokonaan"

        Suokoon keväinen Dala älv sinulle uutta kasvua neitsyt-uinnillasi.

        Mites?
        Venytetäänkö 200 asti?

        H.

        Eikö nimimerkki hunksz muista kuinka viiskymppisissä hatzana esiintyessään ilmoitti aloituksessaan jättävänsä palstan ja musiikkiakin laitoit se oli sauli lehtosen esittämänä kappale mun aika mennä on viikon kuluttua tulit takaisin kertoen ettet voinut poissa olla.

      • nessumärkänä
        naiset.itkivät.niin kirjoitti:

        Eikö nimimerkki hunksz muista kuinka viiskymppisissä hatzana esiintyessään ilmoitti aloituksessaan jättävänsä palstan ja musiikkiakin laitoit se oli sauli lehtosen esittämänä kappale mun aika mennä on viikon kuluttua tulit takaisin kertoen ettet voinut poissa olla.

        Mä muistan ;)))

      • naiset.itkivät.niin kirjoitti:

        Eikö nimimerkki hunksz muista kuinka viiskymppisissä hatzana esiintyessään ilmoitti aloituksessaan jättävänsä palstan ja musiikkiakin laitoit se oli sauli lehtosen esittämänä kappale mun aika mennä on viikon kuluttua tulit takaisin kertoen ettet voinut poissa olla.

        "naiset.itkivät.niin"

        Kyllä minä muistan :)
        Niin sitä vaan ihminen kehittyy...

        H.

    • Jouluntaikaaika

      Olet tekemässä hyviä asioita. Onnea matkaan. Hyvää joulua.

      • Kiitos samoin :) Kiitos kannustuksesta.

    • Väsymystä? On tullut sinun kirjoituksista ja muiden arvostelusta sellaista mieleen, että kun joku asettaa toisen tiettyyn muottiin, siitä on vaikeaa päästää eroon. Se heitetään niskaan milloin mistäkin, pienemmästäkin syystä. Epäreilua.
      Siinä on sitten arvostelijan helppo pestä käsiään, että "emmää mitään pahaa..." mutta muottiin asetettu on siellä ja pysyy, vaikkei toinen sitä tarkoittanutkaan.
      Vastuu sanomisistaan... eiks siitä juuri puhuttu. Vähän emmin että pitääkö mun nyt painaa tätä Lähetä-nappulaa vai en? Vastuu. Teenkö tästä nyt riitaketjun? Tuleeko kalikkaan kolahtaneille tarve ulvoa että "mutku toi!"? Ja jos en lähetä, jää perustelematta että, you have my sympathies.
      Näkemiin, toivottavasti. Hyvää joulun odotusta.

      • Mun tapa kirjoittaa on aika spontaania ja vastailen kommentteihin sen mukaan mikä jää mietityytämään. Nyt tuntuu kuitenkin siltä että elämä pyörii liiaksi tämän palstan ympärillä. Muutakin olisi mielessä ja tekemättömät työt kasaantuvat.
        Hyvää joulunodotusta sinulle myös. :)

    • Heikunkeikku

      Pitäisi tehdä vaihtokauppa hetkeksi. Mä antaisin mun Pääni sulle ja sinä tietysti oman Pään mulle. Jos palsta on tylsä, niin tietäisit vaan kuinka tylsä mun pääni on. Kun tuun palstalle vilkaisemaan otsikoita, niin alkuasetelma on se, että mulkoilen luomien välistä, huokauksia kurkku täynnä ja määrätynlainen tylsyys, apatiamainen olotila ja välinpitämättömyys mielen sisällä lisättynä talven synkkyyden varjoihin ja vieläpä "ei-täälä-kuitenkaan- Mulle-ole-sopivaa-aloitusta"-asennetta Kaikki on OK, jos tosiaan ei yhtään kiinnostavaa aloitusta ole. "Mitä-mä-sanoin"-toteamus ja helppo pepunnosto tuolilta ja lähtö muihin touhuihin. Ajattelen, että Hyvä-hyvä, nyt on aikaa tehdä muutakin kuin istua koneen ääressä.
      MUTTA kun löydän yhenkin mulle kolahtavan aloituksen, niin hirmuisen hirmuista, kun se on mukava tunne. Inspiraatio hypähtää mun niskaan ja täytyn sanoista ilmapallomaisesti. Hiton kiva olotila.
      .
      Muutamaan päivään en ole kolahdellut, enkä täyttynyt palloksi. Ennen töihin menoa olen siis ehtinyt tehdä vaikka mitä.
      Tänään ruokaa laittaessa ajattelin, että toivottavasti palstalla olis jotakin mukavaa. Nyt ehtisin täs istua, kun meen vaan illalla puoleksitoista tunniksi ryhmää vetämään ja luppoaikaa olis sopivasti.
      .
      Tänään en tulle tekemään yhtään mitään siivoukseen viittaavaa, enkä muutakaan energiaa vievää.

      • ent.siivoojaparka

        Heikunkeikku:
        """"MUTTA kun löydän yhenkin mulle kolahtavan aloituksen, niin hirmuisen hirmuista, kun se on mukava tunne. Inspiraatio hypähtää mun niskaan ja täytyn sanoista ilmapallomaisesti. Hiton kiva olotila.""""

        No nyt nähtiin sitten sekin, mikä Heikunkeikun mielestä on kiinnostava otsikko ja ketjun avaamisen arvoinen aihe; "Adios tylsä palsta".
        Sehän se on yleensäkin oikea vetonaula, palstan arvosteleminen.

        Huomenta täältä.
        Tuo kyseinen aloitus oli ihan ylinnä ja knapsasin sen auki. Oikeastaan sen takia, kun tahdoin kurkistaa, että kuka noin kirjoittaa.
        Olen ymmärtänyt niin, että sinua harmittaa, kun olen kirjoittanut etten avaa kaikkia aloituksia. Ja kääntänyt jossakin kommentissasi kommenttini, että ikäänkuin vähättelen muiden aloituksia. Se ei pidä paikkaansa.
        En voi uskoa sitä, että KAIKKI muut kirjoittelijat avaavat kaikki aloitukset ja vain minä muka en avaisi. Jos otsikosta ja sen alla olevasta tekstistä näen, että kyseinen aloitus ei ole minulle kiinnostava aihe, niin miksi sitä alkaisin availemaan.
        .
        Joitakin aloituksia avaan ehdottomasti. Kuten esimerkiksi "Soutulavitta".
        Viimeisimpään en ole osallistunut, koska se oli jo ehtinyt niin pitkäksi ketjuksi poissaoloni aikana ja koska sen aloituksen kommentit olivat muuttuneet minun mielestäni niin negatiivissävyiseksi, että se ei antanut minulle innostusta kirjoittaa.
        .
        Aloituksiin tulee ilman minuakin paljon kommentteja ja hyvä niin.

      • ent.siivoojaparka
        Heikunkeikku kirjoitti:

        Kyllä minä uskon, että kaikki muutkin tekevät niinkuin sinäkin ja klikkaavat kaikki aloitukset auki ihan vaan nähdäkseen ainakin kenen tekemä aloitus on. Uteliaita suomalaisia kun ollaan.
        Sitten, kun siinä näet aloittajana tai kommentoijana jonkun, jolle pitää keikuskella, niin tulee se sellainen; """"MUTTA kun löydän yhenkin mulle kolahtavan aloituksen, niin hirmuisen hirmuista, kun se on mukava tunne. Inspiraatio hypähtää mun niskaan ja täytyn sanoista ilmapallomaisesti. Hiton kiva olotila.""""
        Entä, jos tuo aloitus olisi ollut jonkun villipuskiksen tekemä vaikka noilla samoilla sanoilla, eikä siihen olisi kukaan toinen vielä kommentoinut? Olisiko sinulle tullut se sama mukava olotila? Ihan rehellisesti, olisiko?

        No heh heh. Aika kova oot vänkäämään:)
        Miksi ihmeessä alat kirjoittamaan, että "Kyllä minä uskon, että kaikki muutkin tekevät kuten sinäkin ja klikkaavat kaikki aloitukset auki..."
        Jossakin ketjussa kirjoitin, että en todellakaan avaa kaikkia aloituksia, johon sinä kommentoit, että vähättelen muita kun en aloituksia avaa ja siihen (availemisiin) ei mene kauaa aikaa sinun mielestäsi (minä kun kirjoitin, että mulla ei ole aikaa joka ketjua lukea).
        Ymmärrän niin, että Tiedät monista kommenteistani, etten kaikkia avaa.
        Nyt kirjoitat aivan toisin. Tilanteen mukaan takertuilet lauseisiin ja sanoihin.
        .
        Kommentoin rekisteröityneille, vakiopuskissa olijoille ja villipuskissa lymyäville. Riippuu millä tuulella itse olen ja mitä kukin kirjoittaa ja kolahteleeko kirjoitus minuun.
        Ei se sen kummempaa ole.
        Minä tee ja saan tehdä, kuten minusta hyvältä tuntuu.

        No miten vaan.
        Suljetaan ympyrä ja mennään takaisin siihen, että nyt sitten tiedetään minkälainen otsikko sinuun kolahtaa kyllin tasokkaana ; "Adios tylsä palsta".
        Et siis olekaan niin laatutietoinen ja vaativa otsikkojen valinnan suhteen kuin olin kuvitellut.
        (Ps. Joo joo, tiedetään; "ei saa kiusata heikkua...")

    • Minunkin pitäisi vaihtaa vanha Pösö uudempaan. Vahinko kun tuli kova lumipyry, Mikkelissä olisi sopiva, meinasin ajella sinne huomenna, tää keli vähän epäilyttää, matkaa on parisataa km.
      Mikäli en lähde ajelemaan sinne ja auto menee kaupaksi niin maailma on täynnä käytettyjä pösöjä, tämä on vain 30 000 ajettu ja siisti, entisen katsastutin viime kuussa joten siitä saisi vähän vaihdossa.
      Tulin mökille laittamaan linnuille ruokaa ja tulen uuniin, täällä lumen keskellä on mukava viettää viikonloppu jos en lähde ajelemaan Mikkeliin.
      Kun on muita virikkeitä ei tämä palsta käy mielessä. Ei kai tää mihinkään häviä vaikka pitäisi paussia.

    • Haastan teidät! Paloma kirjoitti että palaa vielä jos ketju täyttyy 200:lla mukavalla viestillä ilman syyttelyjä :))
      Kyllähän me siihen pystytään, eiks pystytäkin!? Täällähän on mukava alku tullut jo, 4 viestiä alkupääomaa :)

      • Ja jos jotakuta kiukututtaa, niin voi mennä vaik suklaalle ennen kuin tulee kirjoittamaan. Hyvä ruoka, parempi mieli. Onko suklaa ruokaa? Mun unelmissa ainakin.

      • Heikunkeikku

        "hmp.f"
        Kuule, ma oikein tunnen miten alan täyttymään. Hetki vain ja alan olemaan sopivan pullea pallo vastaanottamaan sun haasteesi :)
        Saaks yks tyyppi kirjottaa kuinka monta kipaletta vastausta tahansa häh?
        Jos saa, niin 200 tulee äkkiä täyteen.
        Eiköhän porukat aleta työhön:)

      • Heikunkeikku kirjoitti:

        Saa! Ei muita sääntöjä kuin että kenkkuileminen kielletty :)) No ehkä vähän jotain sisältöä...

        Meille luvattiin muutes ensilumi illaksi! Täytyy vissiin pulkat hilata eteen. Paitsi nyt hokasin että olen pystyttämässä kasvihuonetta meidän ainoaan pulkkamäkeen.. pitää vissiin laittaa siihen kaksi ovea, läpiajoa varten :)

      • hmp.f kirjoitti:

        Eteen.. prrrk.. esiin piti kirjoittamani. Esiin ja alle. Ja vielä toivoa että se pysyy siinä alla :P

      • Heikunkeikku
        hmp.f kirjoitti:

        Saa! Ei muita sääntöjä kuin että kenkkuileminen kielletty :)) No ehkä vähän jotain sisältöä...

        Meille luvattiin muutes ensilumi illaksi! Täytyy vissiin pulkat hilata eteen. Paitsi nyt hokasin että olen pystyttämässä kasvihuonetta meidän ainoaan pulkkamäkeen.. pitää vissiin laittaa siihen kaksi ovea, läpiajoa varten :)

        En Tietystikään ala kenkkuilemaan. Jonkun tömpsähyksen saatan kirjoittaa, mutta vain siinä tapauksessa, että joku ensteks alkaa kaivelemaan verta noukastaan.
        .
        Loitsuna toivon, että tänne tarkoitetut lumet lentäis sinne sun luokses sikälimikälisikäli lunta halajat, muus tapaukses menkööt jonkun halajavaisen niskaan. Täällä on koko päivän sadellut vettä. Semmosia pikkuruisia piskoja ja välillä kukansumuttimaista kosteutta.
        En piittaa lumesta, siitä huolimatta, vaikka puolisokiana saa pimeydessä autolla ajaa ja tihruttaa putkahtaako jostakin pimeysnurkasta joku tyyppi ilman heijastinta. Heijastimet pitäisi kiikkua kaikkien ihmisten ulkovaatteissa.

        Et taida olla kenkkuilevaa tyyppiä. Vaikka kukapa ei osaisi jos joku oikein kaivaa. Mä kaivan itse sellaista väkisin omasta navastani silloin tällöin ;)
        Kiitos loitsusta! Lumisade on totisesti mun lempiohjelmani, kuten tytär pienenä joskus loksautti kun katseli lumisadetta ikkunasta. "Äiti, sieltä tulee sun lempiohjelma!" :) Se on tällaiselle neitsyt-ihmiselle tosi ihana, kaikkien Siivoojien Siivooja. Kaikki on niin puhdasta ja valkeaa, kuin uudet lakanat. Hetken.
        Sellainen kukansumuttimainen (heh) sade oli lapsuuskodin koiran lempiohjelma, se kulki nenä pystyssä niissä, mokoma afgaani. Sitten piti kuivatella ja harjata loppuillan.

      • de-meter

        Jos haastetaan niin vastataan, hmp.f & knit.
        Mukavaa viestiä en osaa kirjoittaa - tylsyys vaivaa täälläkin, mutta Palomalle sanoisin, että pysy linjoilla. Panoksesi tälle palstalle on ollut iso, ainakin minä huomaan poissaolosi ja pidän sitä puutteena.
        Taukoa taitaa kaivata itse kukin välillä. Voimme väsyä palstaan, toisiimme tai itsemme, mutta väsymys voi myös mennä ohi. Odotellaan rauhassa.
        Jos palstapaussisi (tai omani) kuitenkin venyy pitempään niin kiitän hyvästä seurasta ja toivottelen hyvää joulun odotusta sinulle ja tietysti kaikille muillekin, joilla on paussi menossa tai mielessä. Kiva kun jätät sähköpostiosoitteesi...

      • de-meter kirjoitti:

        Mukaviahan sun viestit on, ainakin niiden lukeminen, demeter.
        En odottanut kovin paljon haasteestani, mukava huomata että jokunen vastaanottaja on tullut kuitenkin :)
        Ja ennen kaikkea plussaa siitä, ettei mua heti ainakaan suoraan niputettu yhteen Paloman nikin kanssa :)) Tässä varmaan kirjoittajien arvostus Palomaa kohtaan on tehnyt tehtävänsä.

    • Ai näinkö se pitää mennä ;)

      H.

      • Mulla on varmaan jotain roskaa mun silmälaseissa... ihan kuin tuossa viestissä olisi hymiö?? ;D
        Äkkiä pesemään klasit.
        ...
        Ei saakeli. Jos se lika onkin ruudussa?
        Njääh.
        ....
        YLLÄPITO! Teidän sivustossa on joku vika! Yllättäviä merkkejä yllättävässä paikassa!
        :))

      • Heikunkeikku

        "hunksz"
        Kyllä, juuri näin.
        Muistatko ne viidensadan ketjut? Niin täytyivät nopiaan, että enää ei mahtunut sitä viidessadasyhtä kommenttia. Uutta aloitusta ketjun vetäjä tälläs ja taas kohta viissataa tuli täyteen.
        .
        Sinullakin oli silloin pikkuusen huulennurkat ylöspäin suunnatut ja napsautit jopa monasti aimo mukavia ja huvittavia kommentteja mulkeroista. Olit varsinainen munamies:)
        Arvuuttelimme koskahan eka muna kuoriutuu ja kun se kuorinta tapahtui, niin voi ku meil ol kivvaa:)
        .
        Kaivele se ilo sisältäs ja vetele huulinurkat ees väkisin ylävinkkeliin.

      • vanhaanmalliin

        Ja piiri pieni pyörii...

      • vanhaanmalliin kirjoitti:

        Ja piiri pieni pyörii...

        Jou, lisää tanssijoita kaivataan :)) Mut et pyöri sitten vastapäivään, tai mä kamppaan sut. Kohta on pehmoinen hanki... kostea ainakin :)

    • a-------------------

      Ei hätiä mitiä, kun vain palsta on tylsä.
      Ja palstalle kirjoittajat on mukavia.

    • Tauko tekee poikaa, kesti se sitten tunnin, viikon tai vuoden.
      Minäkin olin tänään tuntikausia poissa, kun maailmalla huitelin.

      Mutta hyvää joulun odotusta sinulle, ellei ennen joulua palstalla tavata.

      • ent.siivoojaparka

        Mites sinä livistit maailmalle tuntikausiksi ilman, että kerroit siitä etukäteen. Ajattele vähän, miten huolissaan täällä ollaan oltu.
        Onhan tämä sentään avoin keskustelupalsta ja lukijakunta saattaa nousta satoihinkin.
        Aina on sivistynyttä ja kohteliasta ilmoittaa, jos aikoo mennä välillä imuroimaan autonsa tai tekemään muuta sellaista tavallisuudesta poikkeavaa, ettei koko maailman tarvitse pelätä mitä yhdelle (nimettömälle) suomalaiselle on tapahtunut, kun ei ole nikkiään näkynyt tuntikausiin.

      • ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Taasko mokasin, onneksi ei ollut eka kerta, tuskin viimeinenkään.
        Kuluneella viikollakin olen katumusharjoituksia suorittanut oikein urakalla.
        Jumal`auta..
        Nyt kerron meneväni iltapalan laittoon, teen keittoon, veen heittoon, ennen kuin kääriydyn pehmeään peittoon.

      • Ancelina kirjoitti:

        Nyt kerron meneväni iltapalan laittoon, teen keittoon, veen heittoon, ennen kuin kääriydyn pehmeään peittoon.<<
        Hyvin vastattu :)

      • k-kk
        Ancelina kirjoitti:

        Taasko mokasin, onneksi ei ollut eka kerta, tuskin viimeinenkään.
        Kuluneella viikollakin olen katumusharjoituksia suorittanut oikein urakalla.
        Jumal`auta..
        Nyt kerron meneväni iltapalan laittoon, teen keittoon, veen heittoon, ennen kuin kääriydyn pehmeään peittoon.

        Kolme päivääkö sait olla rauhassa?

      • ent.siivoojaparka
        k-kk kirjoitti:

        Kolme päivääkö sait olla rauhassa?

        Kolmantena päivänähän Jeesuskin nousi haudastaan.
        e.sp (lähes pappi)

      • k-kk
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Kolmantena päivänähän Jeesuskin nousi haudastaan.
        e.sp (lähes pappi)

        Elikkä ,olisitko luonnossa nähtynä raamatullinen näky?

      • nessumärkänä
        k-kk kirjoitti:

        Elikkä ,olisitko luonnossa nähtynä raamatullinen näky?

        Olishan se jonkinlainen näky kun kolme päivää haudassa maannut sieltä esiin mönkisi ;)))

      • k-kk kirjoitti:

        Kolme päivääkö sait olla rauhassa?

        Jos päivänkin, niin piirrän ruksin seinään. Ja senkin vain silloin, kun itse pysyn poissa.

      • ent.siivoojaparka
        Ancelina kirjoitti:

        Jos päivänkin, niin piirrän ruksin seinään. Ja senkin vain silloin, kun itse pysyn poissa.

        Ei tällaiselle palstalle ollla tultu rauhassa olemaan.
        Jos haluaa olla rauhassa, niin silloin kannattaa perustaa oma suljettu face-ryhmä, mihin kuuluu vain itse, niinkuin minulla on. Sinne minä sukellan aina silloin kun haluan keskustella rauhassa.

      • ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Ei tällaiselle palstalle ollla tultu rauhassa olemaan.
        Jos haluaa olla rauhassa, niin silloin kannattaa perustaa oma suljettu face-ryhmä, mihin kuuluu vain itse, niinkuin minulla on. Sinne minä sukellan aina silloin kun haluan keskustella rauhassa.

        Ei todellakaan olla ja mitä tänne suotta tulisikaan, jos ei kukaan millään tavalla osoittaisi huomanneensa sitä, että olet paikalla. Samahan olisi kun johonkin vihkoseen ihan itekseen kirjoittelisi juttujaan ja hölmöimmille naureskelisi.
        Mulla on oma metsäryhmä, siinä on vain yksi jäsen. Juuri kokoonnuttiin tuolla lammella ja nyt istutaan kamarissa kuumaa kahvia hörppäämässä.
        Todella sopuisa ryhmä, aina sopuisasti päätetään, mitä kautta metsään mennään.

    • joopastajoo

      Mitäs minun silmäni näkevätkään? Ettäkö aiotaan palsta jättää?

      Kirkastin pekseivereitäni ja luin uudelleen. Siltä näytti.
      Eiköhän keskustelijoita riittäne jos yksi palstasta saa tarpeekseen ja voihan sitä nikkiä vaihtamalla jatkaa kirjoittelua.

      Harvemmin enää itsekään käyn, eikä kukaan ole kaivannutkaan. Eipä ole ollut tarviskaan.

    • eräsjokuvaan

      Lukematta ketjua niin ystävällisesti kehoitan tänään ottamaan ylimääräisen lasillisen viiniä. Jos poikasi asuu vielä luonanne, niin kerro kuinka miellyttävä yhteisöllisyyden tunne on. Ottakaa tänään kaikki yhdessä lasillinen sherryä tms.
      Laita huomenna uuniruokaa ja sen muhiessa kävelkää kaikki yhdessä jonnekin kahvilaan. Ottakaa kahvin kyytipojaksi pienet liköörit.
      Ihanaa palata kotiin jossa tuoksuu ruoka. Sytytä kynttilät ja nauttikaa.
      Ja tule takaisin palstalle kun olet aistinut ympäröivän live-elämän. Tervetuloa!

    • rosaliiiiin

      Tässä pohdiskelen, ken tälle paikallisille pyryharakalle kertoisi maailman menosta ja tulosta sieltä Dala-joen laaksosta. Ihan menisi maailmani epätasapainoon jos en tietäisi joulun tulosta tupaasi ja muusta elämästä. Pitäisi vain piipahtaa Dala Hemman sivuilla. Sitä en kestäisi, kukkani kuukahtaisi ja nuppuni nuutuisi lopullisesti.
      Auttakaa, en mistään löydä toista Palomaaaaa.

    • kesivä

      Kun en osaa niin laitan vertauskuvallisesti:
      Tänään työpäivän jälkeen laitoin ruokaa, otin lasillisen viiniä ruoan kanssa, joka ei ollut niin hyvää kuin olin toivonut. Sitten vielä nappasin padasti hellalta, kun jo laittelin tiskejä koneeseen, ylimääräisen makupalan. Ja NAM, tosi hyvää, mausteet olivat imeytyneet ja maku oli mainio.
      Sitä samaahan tämä palsta on mielestäni. Jos malttaa mielensä, niin siellä aina sillon tällöin on kristallinkirkkaita ajatuksia, jotkut tekevät sen vain eleettömästi. Sekä vakinikit että puskat.

    • enooehtinnä

      Missä on korppis ?

      • määluulen

        ekkös sää oo siällä puukenkämaas?

      • Täällähän minä Korvessa. Olen huomannut kuinka kovasti minua on kaivattu viime aikoina. Kristiina kaipaili ja joku oli nostanut yhden vanhan kesäketjuni etusivulle ja nyt sinä. Tietty kaikkia ketjuja en ole avannut josko muitakin kaipauksia olisi kommenteissa. Sinulla on sama syy kuin minullakin poissaolooni...eno0ehtinnä.

        Olen sellainen voin olla ja voin olla olemattakin. Voin katsoa salkkarit tai voin olla kattomattakin. Voin kommentoida ja olla kommentoimatta.

        Jos ei ole tarvetta olla aina oikeassa niin ei ole paineitakaan satuttaa itseään niin pahasti, että pitää poistua huilimaan.

        Olen kuten joku varmaan on jo tietoinen koonnut uutta kotiani. Tulin Suomeen maanantaina. Viikko on lopullaan ja kotinikin alkaa olla somassa järjestyksessä.

        Entinen vuokranantajani lähetti kirjeen, hänkin kaipailee ; )) Oli kirjoittanut historiikin siitä kun vuokrasin hänen asuntonsa lokakuussa 2009. Ei ole saanut asuntoa vuokratuksi.

        Nyt minulla on rempattu uusi asunto kaikkine mukavuuksineen. Kuopus asuu tuossa viereisessä talossa saman yhtiön asunnossa. Meillä on yhteinen autopaikka ja tänään koska hän oli käynyt punttisalilla ja saunonut sain hänen saunavuoronsa käyttööni. Oli ihana löylytellä yli kuukauden tauon jälkeen.

        En ehdi päiväaikaan koneelle. Tänään hain mökiltä parvekekaluston ja huomenna teen parvekkeestani jouluisan. Ostin tänään ulkovalosarjan ja kiedon sen kuusenköynnöksen ympärille. Koko komistuksen pyöritän parvekkeen kaiteille.

        Keramiikkaakin kävin eilen vääntämässä. Joulupukki lahjakontteineen sai väriä pintaan ja lähti polttoon. Aloitin tekemään itselleni uunivuokaa. Hirven paistia hain keskiviikkona, Eilen pakastin sen odottamaan joulua.

        Tällaista minulle kuukuu, älkää pelätkö en ole jättämässä teitä ; )

      • kesivä
        korppis kirjoitti:

        Täällähän minä Korvessa. Olen huomannut kuinka kovasti minua on kaivattu viime aikoina. Kristiina kaipaili ja joku oli nostanut yhden vanhan kesäketjuni etusivulle ja nyt sinä. Tietty kaikkia ketjuja en ole avannut josko muitakin kaipauksia olisi kommenteissa. Sinulla on sama syy kuin minullakin poissaolooni...eno0ehtinnä.

        Minä olen kyllä lauantai-aamuisin, kun palstaa tarkemmin luen, kaivannut tekstejäsi. Sinun valtava energiasi ja aikaansaavuus antaa joskus pikkasen virtaa itsellekin.

        Kiva profiilikuva sulla. Mihin lienet lähdössä kapsäkkeinesi.

        Tervetuloa kotimaahan, korppis. Ja kiitos kuulumisista. Kyllä sinua on kaivattu, vanha ketjukin nostettiin esille kun rouvasta ei vähään aikaan kuulunut.
        Minulle itselleni pienen elämän korppis on kiinnostavampi kuin maailmanmatkaaja korppis.
        Johtuu tietysti siitä, että pieni elämä on itselleni tutumpaa.
        Olen maalla nyt. Sateista ja kylmää. Puuta saa kantaa ja tulisijoja sytytellä kaiken aikaa.
        Tuttuja vieraita käy, mutta tuntuu kuin me kaikki olisimme vähän kohmeessa. Tätäköhän se vanhuus on ?

        de-meter

        . "Puuta saa kantaa ja tulisijoja sytytellä kaiken aikaa".
        Tuosta tulikin mieleeni lapseni kanssa joku viikonloppu, kun olimme jossain Museoviraston omistamassa huvilassa.

        Puilla piti hella lämmittää että saadaan lämpimäksi kokkauksia varten kuten myös sauna eri rakennuksessa.

        Olinhan minä "tomera", laittaen (mukamas) saunankin lämpiämään ja hellat ja uunit huoneistossa olinkin onnistunut sytyttämään, mutta se sauna?

        Syötyämme menimme saunaan, mukamas kylpemään? Onneksi meillä oli "saunajuomat", koska lämpö oli hieman alhainen, ja kyllä se lisääntyi, kun aikamme odotimme? Mummi oli hieman tyrinyt, mutta ikimuistoisen keskustelun sain siitä lapseni kanssa, kun siellä lauteilla odottelimme saunan lämpiämistä?

        Edelleen olen sitä mieltä, että nykynuoriso ei pärjää siinä, mitä me pärjäämme. Tuo lapseni saamattomuus oli kaiketi siinä, että hän ei ollut joutunut vielä oman asuntonsa uuneja sytyttämään, mutta nyt osaa.

      • de-meter
        Kristiina23 kirjoitti:

        Tämä meidän vanha kotitalo on kylmillään talvet ja nyt kun syksy on ollut kostea, kosteus ihan huokuu seinistä ja muualta. Takan peltikin oli jäänyt kiinni nuorten kaupunkilaisten jäljiltä, eikä tulenteko tahtonut onnistua millään. Eilen satoi myös koko päivän lunta ja suojalumi tiivistyi tietysti tykkylumeksi puiden oksille. Sähkökatkoja siitä on seurannut, pisin oli tunnin mittainen.
        Tosi on. Vaikka nuoret saattavat olla liikunnallisia ja erähenkisiä jokin sellainen taito, joka meillä on ollut hyppysissä aikojen alusta, puuttuu heiltä.
        Mulla on täällä vain nettitikku käytössä ja yhteys pätkii koko ajan. Viestiä ei tahdo saada läpi millään...

      • Korppis1
        de-meter kirjoitti:

        Tervetuloa kotimaahan, korppis. Ja kiitos kuulumisista. Kyllä sinua on kaivattu, vanha ketjukin nostettiin esille kun rouvasta ei vähään aikaan kuulunut.
        Minulle itselleni pienen elämän korppis on kiinnostavampi kuin maailmanmatkaaja korppis.
        Johtuu tietysti siitä, että pieni elämä on itselleni tutumpaa.
        Olen maalla nyt. Sateista ja kylmää. Puuta saa kantaa ja tulisijoja sytytellä kaiken aikaa.
        Tuttuja vieraita käy, mutta tuntuu kuin me kaikki olisimme vähän kohmeessa. Tätäköhän se vanhuus on ?

        Demeter@ En minä siellä maailmalla miksikään muutu, minun elämäntilanteeni vain on tällainen, rakastamani mieheni rinnalla seikkailen, hänellä riittää energiaa. Moni hänen ikäisensä suomalainen on jo luovuttanut..... mitä se hyöveijää ; ))).

        Nyt kun kodin sisustus ja suunnittelutyö antaa sijaa muille ajatuksille, kaipaan Petzeä, hän jäi vielä Hollantiin.

        Minulla oli kiva lauantai-ilta. Kuopus kavereineen tuli karamellikahville ja joulutortuille. Olin suunnattoman otettu kun arkkitehtiopiskelija kehui värimaailmani olevan kaunis ja sopusointuinen. Pojat tekivät ison työn muuttaessaan tavarani tähän uuteen asuntooni sillä aikaa kun minä matkustelin maailmalla. ; )

        Olen se Korppis, joka nauttii seikkailujen jälkeen talven ensilumesta, kynttilän valosta ja ruoan ja leivonnaisten tuoksuisesta keittiöstä, lasteni haleista ja heidän onnestaan.; )

      • Korppis1
        kesivä kirjoitti:

        Minä olen kyllä lauantai-aamuisin, kun palstaa tarkemmin luen, kaivannut tekstejäsi. Sinun valtava energiasi ja aikaansaavuus antaa joskus pikkasen virtaa itsellekin.

        Kiva profiilikuva sulla. Mihin lienet lähdössä kapsäkkeinesi.

        Kiitos kesivä ; ) Kapsäkit ovat aina suunattu sinne minne nokka osoittaa ; ) Olen oppinut, että kapsäkkiin kantsii pakata vain välttämättömät. Sinne minne menen on kaikkea mitä tarvitsen.

        Kun palasin Suomeen ja uuteen kotiini, jossa kaikki huonekaluni olivat siellä sun täällä, ei ihme, että eka iltana hukkasin silmälasini. Etsin samoista paikoista uudelleen ja uudelleen. Järkeilin, mutta kuten tiettyä minun järkeilystäni ei ole koskaan ollut apua ; )

        Eilen illalla tarvitsin rennietä närästykseen. Kaivelin matkalääkepussukkaani ja siellä ne minun jo kadotukseen hautaamani silmälasit olivat.

    • Sutturataas

      Minäkin menin jo pari vuotta sitten ja en kadu kun luen tätä ketjua.

      Tällä palstalla ei normaalit ihmiset viihdy.

      • epänormaalina

        Ja tulit taas muita moittimaan?

      • harvinaisentympäsevää

        Muuttuuko sitä kuinka pian normaaliksi kun palstalta poistuu? Miten sun kävi, iskikö epänormaalius kun nyt tulit?
        Inhottavinta ovat he jotka muka poistuvat ja käyvät säännöllisesti palstalle kirjoittavia mitätöimässä.
        Kun on mennyt niin voisi pysyäkin poissa eikä kurkkia.

      • epänormaalina kirjoitti:

        Ja tulit taas muita moittimaan?

        Joka itsensä ylentää se alennetaan.

    • Takuuvarma palstalla ennenkuulematon korkealentoinen aloitus :D.

      • k-kk

        Aloituksen laadusta en sano mitään mut ihan hyvä tapa mitata suosiota .

      • de-meter
        k-kk kirjoitti:

        Aloituksen laadusta en sano mitään mut ihan hyvä tapa mitata suosiota .

        Niin Siilimuori ja k-kk. Onhan näitä kuultu. Poistumisilmoituksia.
        Suurin osa poistuneista ei ole siitä isommin ilmoitellut ja sitä ilmeisesti pidetään soveliaana, vaikka sitten kuhistaan puskiin siirtyneistä.

        Jos on kirjoitellut tänne aktiivisesti ja tullut sitä kautta "tunnetuksi", minusta on vain reilua ja hyvätapaista ilmoitella missä mennään, mitkä ovat mietteet. Eikä kai siinä ole mitään pahaa, jos tahtoo kuulla muiden mielipiteitä asiasta . Omani olen jo ilmaissut ja olen ennenkin pahoitellut sitä, että avoimuus ja spontaanius kääntyy täällä helposti ihmistä itseään vastaan. Nobody pärjää paremmin kuin somebody...

        Ei laisinkaan huono mielipide de-meter.
        Sanoisko, että peräti hyvä. No okei ma sanon:
        Hyvä mielipide:)

        Heh, en usko alkuunkaan, että Paloma teki aloituksen mitatakseen suosiotaan. Saipa kuitenkin sen kylkiäisenä.

        (Nyt mä mietin loppupäivän, että olenko mä niin lapsellinen etten ymmärrä palstan kirjoittamattomia sääntöjä.)

      • kesivä kirjoitti:

        Noita palstasääntöjä on niin monta kun persoonallisuuksiakin :)
        On hymiöttömien ja hymiöllisten säännöt. Chatti-säännöt ja chattivastaiset säännöt. Paatoksellisten ihmisten ja hurmiollisten, tuomitsevien ja tuomitsemattomien. Vainoharhaisuussäännöt.
        Ja sitten on minun säännöt, ne on tietty tärkeimmät ja oikeimmat :)) niiden mukaan et ole lapsellinen.

        No hyvä, sitten tökin oman ajatusmaailman pohjalta sanojani ja yritän kurinalaisesti noudattaa sun sääntöjä.

      • de-meter
        Heikunkeikku kirjoitti:

        Ei laisinkaan huono mielipide de-meter.
        Sanoisko, että peräti hyvä. No okei ma sanon:
        Hyvä mielipide:)

        Kiitos heikku. Me ymmärretään toisiamme sitten..))

      • k-kk
        de-meter kirjoitti:

        Niin Siilimuori ja k-kk. Onhan näitä kuultu. Poistumisilmoituksia.
        Suurin osa poistuneista ei ole siitä isommin ilmoitellut ja sitä ilmeisesti pidetään soveliaana, vaikka sitten kuhistaan puskiin siirtyneistä.

        Jos on kirjoitellut tänne aktiivisesti ja tullut sitä kautta "tunnetuksi", minusta on vain reilua ja hyvätapaista ilmoitella missä mennään, mitkä ovat mietteet. Eikä kai siinä ole mitään pahaa, jos tahtoo kuulla muiden mielipiteitä asiasta . Omani olen jo ilmaissut ja olen ennenkin pahoitellut sitä, että avoimuus ja spontaanius kääntyy täällä helposti ihmistä itseään vastaan. Nobody pärjää paremmin kuin somebody...

        Ehkä miehillä ja naisilla on erilainen tapa ottaa välimatkaa, ajattelin ittiäni ja lähtöäni ,luultavasti laittasin lakin päähän ja sulkisin hiljaa oven,se olis sillä taputeltu.

        Mulla taitaa olla enempi miehinen näkökulma tähän asiaan, en ainakaan aloitusta lähdöstäni värkkäisi ja kädestä pitäen hyvästejä jättäisi.
        En ymmärrä mitä reilua ja hyvätapaista siinä olisi.
        Ei tämä tuntemattomien kohtauspaikka ole sen arvoinen.

        de-meter kommentoi:
        että avoimuus ja spontaanius kääntyy täällä helposti ihmistä itseään vastaan...

        Sen olen huomannut ja joskus aika karvaasti. Yritän olla vain lukupuolella, mutta kun taas tulin kirjoitaneeksi jotain, niin vähintään vähä-älyinen huomasin olevani.

        Lueskelin tuossa aloitusta, jossa taas mitattiin;"mikä näistä itse olet?"
        Itseään olisi niin helppo ylistää, mutta jos nuo kysymykset voisi esittää tuttavapiirille, niin tulisi varmasti sellaista palautetta, kuin täällä annetaan.

        -Idiootti olet! Ei mitään sympatiaa tai lähimäisen rakkautta. Kaikki asiat ymmärrät väärin ja niistä vain kirjoitat. Niin ja vielä ne, joissa moititaan, että; "minä, minä, minä"? Miks´hiivatissa minä kirjoittaisin jostain toisesta, joita en edes tunne? Ai´niin! Onhan täällä näitä kirjoittajia, jotka kertovat tuttavien ja naapureiden asioista, jopa kysellen ohjeita täältä, miten heidän tulisi nyt toimia, kun on sitä ja sillä tätä?

        Olenkohan nyt hieman pahalla päällä? Taidan ottaa päivänokoset ja herätä sillä "toisella jalalla" ylös. :))

        Onhan sähköpostiosoite jonka kautta voi kaipaavat tunteensa lähdöstä ilmaista, sitä varten aloittaja sitä kait mainostikin.

      • ent.siivoojaparka
        Kristiina23 kirjoitti:

        de-meter kommentoi:
        että avoimuus ja spontaanius kääntyy täällä helposti ihmistä itseään vastaan...

        Sen olen huomannut ja joskus aika karvaasti. Yritän olla vain lukupuolella, mutta kun taas tulin kirjoitaneeksi jotain, niin vähintään vähä-älyinen huomasin olevani.

        Lueskelin tuossa aloitusta, jossa taas mitattiin;"mikä näistä itse olet?"
        Itseään olisi niin helppo ylistää, mutta jos nuo kysymykset voisi esittää tuttavapiirille, niin tulisi varmasti sellaista palautetta, kuin täällä annetaan.

        -Idiootti olet! Ei mitään sympatiaa tai lähimäisen rakkautta. Kaikki asiat ymmärrät väärin ja niistä vain kirjoitat. Niin ja vielä ne, joissa moititaan, että; "minä, minä, minä"? Miks´hiivatissa minä kirjoittaisin jostain toisesta, joita en edes tunne? Ai´niin! Onhan täällä näitä kirjoittajia, jotka kertovat tuttavien ja naapureiden asioista, jopa kysellen ohjeita täältä, miten heidän tulisi nyt toimia, kun on sitä ja sillä tätä?

        Olenkohan nyt hieman pahalla päällä? Taidan ottaa päivänokoset ja herätä sillä "toisella jalalla" ylös. :))

        Huonosti olet onnistunut, jos olet yrittänyt olla vain lukupuolella.

      • mietintämyssy23
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Huonosti olet onnistunut, jos olet yrittänyt olla vain lukupuolella.

        ent.siivoojaparka;:Huonosti olet onnistunut, jos olet yrittänyt olla vain lukupuolella.

        Haittaako se sinua? Oletko joku palstanvahti?

        Huomasitko, että kirjoitin, että olen yrittänyt? joten se viittaa siihen, että en ole aina onnistunut.

        Mikä hiivatin "saivar", sinä olet? Jokaiseen kirjoitukseen puutut arvostellen ja etenkin Palomaa vainoat?

        Jaa, taas tämä mukamas Palvenin virhe, joten käytä muuta nimimerrkiä, mutta jos ilmoitan nyt, että olen Kristiina 23 ja käytän vaikka? Niin, mitä?

      • k-kk kirjoitti:

        Ehkä miehillä ja naisilla on erilainen tapa ottaa välimatkaa, ajattelin ittiäni ja lähtöäni ,luultavasti laittasin lakin päähän ja sulkisin hiljaa oven,se olis sillä taputeltu.

        Niii...... musta tuntuis et jos sanoisin tääll ääneen et poistun nyt niin muut luuis jotta kirjoitan siks että mua kerjättäis jäämään. Et älä nyt mee jne.

      • de-meter
        k-kk kirjoitti:

        Ehkä miehillä ja naisilla on erilainen tapa ottaa välimatkaa, ajattelin ittiäni ja lähtöäni ,luultavasti laittasin lakin päähän ja sulkisin hiljaa oven,se olis sillä taputeltu.

        Tuossa on varmasti perää, k-kk. Mutta ajatteles meitä tänne jääviä. Kerran oli puhetta kirjoittajista, jotka ovat jättäneet palstan tai käyvät täällä harvakseltaan. Ainakin sinä ja minä ilmoitimme kaipaavamme heitä. Kai siinä on vähän samaa kuin katsoisi tuleeko naapurin piipusta savu...

      • de-meter
        Ancelina kirjoitti:

        Mulla taitaa olla enempi miehinen näkökulma tähän asiaan, en ainakaan aloitusta lähdöstäni värkkäisi ja kädestä pitäen hyvästejä jättäisi.
        En ymmärrä mitä reilua ja hyvätapaista siinä olisi.
        Ei tämä tuntemattomien kohtauspaikka ole sen arvoinen.

        Niin Ancelina. Kukin toimii luontonsa mukaan ja päättää, minkä arvon millekin yhteisölle ja kohtaamiselle antaa.

      • Eiolemahdollista
        de-meter kirjoitti:

        Tuossa on varmasti perää, k-kk. Mutta ajatteles meitä tänne jääviä. Kerran oli puhetta kirjoittajista, jotka ovat jättäneet palstan tai käyvät täällä harvakseltaan. Ainakin sinä ja minä ilmoitimme kaipaavamme heitä. Kai siinä on vähän samaa kuin katsoisi tuleeko naapurin piipusta savu...

        Herranjumala et kait sää vertaa tätä palstaa oikeeseen elämään ja naapureihin ;)

      • de-meter kirjoitti:

        Niin Ancelina. Kukin toimii luontonsa mukaan ja päättää, minkä arvon millekin yhteisölle ja kohtaamiselle antaa.

        Luontonsa mukaan voi antaa arvon, mutta mitä tekemistä sillä on aloituksen kanssa. Että ilmoittaa lähtevänsä näin tylsältä palstalta, jossa on liikaa surkeita kirjoittajia.
        Antoiko aloittaja arvoa palstalle tai palstalaisille.
        Hän ilmoitti profiilissaan olevan sp-osoitteen, jonka kautta ilmeisesti seuraansa paremmin sopivat voivat yhteyttä pitää.
        Jos tunnen täällä jonkun muutenkin kuin palstakirjoittajana, annan hänelle arvon oikeana ihmisenä.
        Pelkän nimimerkin perusteella en voi kenenkään arvoa päätellä enkä tietää.

      • ent.siivoojaparka
        mietintämyssy23 kirjoitti:

        ent.siivoojaparka;:Huonosti olet onnistunut, jos olet yrittänyt olla vain lukupuolella.

        Haittaako se sinua? Oletko joku palstanvahti?

        Huomasitko, että kirjoitin, että olen yrittänyt? joten se viittaa siihen, että en ole aina onnistunut.

        Mikä hiivatin "saivar", sinä olet? Jokaiseen kirjoitukseen puutut arvostellen ja etenkin Palomaa vainoat?

        Jaa, taas tämä mukamas Palvenin virhe, joten käytä muuta nimimerrkiä, mutta jos ilmoitan nyt, että olen Kristiina 23 ja käytän vaikka? Niin, mitä?

        Oliko tuo vuodatus nyt sen saman Kristiinan, joka vähän aikaisemmin kirjoitti:
        """ Miks´hiivatissa minä kirjoittaisin jostain toisesta, joita en edes tunne?"""

      • de-meter kirjoitti:

        Tuossa on varmasti perää, k-kk. Mutta ajatteles meitä tänne jääviä. Kerran oli puhetta kirjoittajista, jotka ovat jättäneet palstan tai käyvät täällä harvakseltaan. Ainakin sinä ja minä ilmoitimme kaipaavamme heitä. Kai siinä on vähän samaa kuin katsoisi tuleeko naapurin piipusta savu...

        Demeterille
        Aloin oikein mietimään tätä eroprosessia , en tunne palomaa en sen ns ystäviä palstalla.
        Siks edelleen omasta vinkkelistäni kattelen ,pirän ittiäni perus duunarina ja siin porukas ei heitellä suurieleisiä hyvästejä ja ei arvuutella meniskö vai ei.
        Siksi olen edelleen ekassa mielipiteessäni et reppu pykälään ja antaa hyssyttää.
        Oikein läheisille kavereilleni ilmoittaisin sillä sähköpostilla privaatisti, on tää tämmönen hyväsitjättö pikkasen tulkinnan varainen mun mielestä.
        Noista kirjottajista niin kyllä ,varsinkin Ottoa Wenlaa ja enkeliduuoa kaipaan ,ne ei kiukutelleet.

      • de-meter
        Eiolemahdollista kirjoitti:

        Herranjumala et kait sää vertaa tätä palstaa oikeeseen elämään ja naapureihin ;)

        Taisinpa verrata. Tulipa siunailtavaa sinullekin.

      • Eiolemahdollista kirjoitti:

        Herranjumala et kait sää vertaa tätä palstaa oikeeseen elämään ja naapureihin ;)

        Minä ymmärsin sen vertauskuvallisesti, sinä et näämä ymmärtänyt.

      • de-meter
        siilimuori2 kirjoitti:

        Noinhan minä tarkoitin, siilimuori. Mutta pikku juttu, mitä väliä. Yleensä pakkaa olla niin, että jos yhteinen aaltopituus ja ymmärryksen halu puuttuvat, et tule ymmärretyksi vaikka selittäisit miten. Wiion laki pätee: viesti ei mene perille, jos se menee, se ymmärretään väärin..))

      • de-meter
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Demeterille
        Aloin oikein mietimään tätä eroprosessia , en tunne palomaa en sen ns ystäviä palstalla.
        Siks edelleen omasta vinkkelistäni kattelen ,pirän ittiäni perus duunarina ja siin porukas ei heitellä suurieleisiä hyvästejä ja ei arvuutella meniskö vai ei.
        Siksi olen edelleen ekassa mielipiteessäni et reppu pykälään ja antaa hyssyttää.
        Oikein läheisille kavereilleni ilmoittaisin sillä sähköpostilla privaatisti, on tää tämmönen hyväsitjättö pikkasen tulkinnan varainen mun mielestä.
        Noista kirjottajista niin kyllä ,varsinkin Ottoa Wenlaa ja enkeliduuoa kaipaan ,ne ei kiukutelleet.

        Voin hyvin kuvitella sinun toimivan noin, kotikiusattu. Kuten sanottu: kukin luontonsa mukaan, eikä ollut tarkoitukseni asettaa normeja kenellekään, kertoa vain, miten itse nämä hyvästijätöt koen.

        Niinhän minäkin demeter,sen tieron ja tairon ja opittujen ajatusmallien mukaan mitä mulla on, en mä silti mitään pahaa kellekkään tarkota.
        Ihmiset vaan on erilaisia.

      • de-meter
        Ancelina kirjoitti:

        Luontonsa mukaan voi antaa arvon, mutta mitä tekemistä sillä on aloituksen kanssa. Että ilmoittaa lähtevänsä näin tylsältä palstalta, jossa on liikaa surkeita kirjoittajia.
        Antoiko aloittaja arvoa palstalle tai palstalaisille.
        Hän ilmoitti profiilissaan olevan sp-osoitteen, jonka kautta ilmeisesti seuraansa paremmin sopivat voivat yhteyttä pitää.
        Jos tunnen täällä jonkun muutenkin kuin palstakirjoittajana, annan hänelle arvon oikeana ihmisenä.
        Pelkän nimimerkin perusteella en voi kenenkään arvoa päätellä enkä tietää.

        Minä näen asiat toisin, mutta ei kai tästä kannata peistä taittaa, Ancelina ?

      • de-meter kirjoitti:

        Noinhan minä tarkoitin, siilimuori. Mutta pikku juttu, mitä väliä. Yleensä pakkaa olla niin, että jos yhteinen aaltopituus ja ymmärryksen halu puuttuvat, et tule ymmärretyksi vaikka selittäisit miten. Wiion laki pätee: viesti ei mene perille, jos se menee, se ymmärretään väärin..))

        Nii. Jos on etukäteen päätös ja asenne olla ymmärtämättä.

      • de-meter kirjoitti:

        Minä näen asiat toisin, mutta ei kai tästä kannata peistä taittaa, Ancelina ?

        Jos asioista keskustellaan ja eri mieltä ollaan, ei kai siinä peitsen taittamisesta ole kyse.
        Minä sanon mielipiteeni suoraan, mielistelemättä ketään. Ja jeesustelematta, näen asiat sellaisina kuin ne ovat.
        Eihän se kaikille sovi, mutta omapa on ongelmansa.
        Toinen näkee omalla tavallaan ja toimii sen mukaan. Onko kumpikaan enemmän oikeassa tai väärässä.

        Nii, jotkut mielistellee enempi ja jotkut vähempi, riippuen kohteestakin :D.

      • siilimuori2 kirjoitti:

        Totta kai kohde on tärkeä, eihän sitä nyt kaikkia ;) ja voihan joillain olla joku taka-ajatuskin mielessään, mielistellessään.
        Jos joku täällä itseään tai jotain toista pitää palstalle tärkeänä, niin ihmettelen.Aivan yhtä tärkeitä ja mitättömiä olemme kaikki.
        Poistuessamme katoamme kuin pieru Saharaan, vain joku tarkkanenäinen voi tuoksumme muistaa. :)

        Niiiiiiiiiii.............................
        Toisaalta minä en ihmettele. Joillekin palsta on tärkeämpi kuin toisille. Joillekin palsta antaa enemmän elämänsisältöä kuin toisille. Oma merkitys palstalle pitää mittauttaa esimerkiksi ilmoittamalla poistuvansa sekin on ok, mutta ehkä ei kannattaisia sivaltaa siinä lähdössä muita palstalaisia ja kirjoituksiaan. Sillä jokaien voi valita palstansa. Kertoisiko tämä jotenkin yksinäisyydestä? Vai suvaitsemattomuudesta? Halusta hallita palstakirjoittelua? En tiedä.

        Nythän me puhuimme hiukan eri asiasta, ei siitä kuinka tärkeä palsta on itse kullekin säädylle, vaan siitä, kuinka joku kirjoittaja pitää toista kirjoittajaa palstan kannalta hyvinkin tärkeänä.
        Itseään voi kukin pitää vaikka kuinka tärkeänä ja sen voi myös muille säännöllisin väliajoin ilmoittaa. Eri asia on kuinka tärkeänä nämä muut häntä pitävät. Mutta voihan riittää jos muutamakin tärkeäksi kokee ja sen kehuja haluavalle useinkin kertoo.
        En tiedä mistä aloitus kertoo, enkä ala sitä spekuloimaan, ei mikään mukava ole kuitenkaan. Viisas poistuu mitään ilmoittamatta ja jälkeensä jääviä moittimatta.

        Ei me minusta puhuta eri asiasta. Se et näkee tärkeäksi ilmoittaa lähtevänsä kertoo siitä et palsta on ko henkilölle kuitenkin merkittävä sisältö. Jos lähtijäksi ilmoittautuja kokisi palstan täysin merkityksettömänä, silloin hän voisi painaa vaan oven kii sanan puhumati. Mutta kun näkee vaivan herättää huomion lähdöstään, kertonee siitä et jotain palstalta myös uusissa ympyröissä haluaisi säilyttää. Ja toivoisi positiivisia jäämään kannustavia kommentteja.

        Vrt sinä esimerkiksi olet tuonut selkeäsanaoisesti esille että kk on sinulle merkittävin palstan henkilö. Ja jos hän esim ilmoittaisi postuvansa, totta maar kaipaisit ja toivoisit et ei lähtis. Siis demeterin sanoin haluaisit et naapurin savupiipusta nousee savu :).

        Jälkeen jäävien moittimista en minäkään ymmärrä, palsta kun nyt kuitenkin on kirjoittajiensa summa.

        No joo, tää on taas tätä, eri juttu se palstan itselle tärkeys ja toisen palstalaisen palstalle tärkeys.
        Katsopa kun minä pidän esim. k/k:ta itselleni tärkeänä, mutta en tiedä enkä puutu siihen onko hän muille palstalaisille tärkeä. Sehän on jokaisen oma näkemys. En ota siihen kantaa, enkä kenenkään toisenkaan palstalaisen tärkeyteen.
        Kirjoittaja voisi reilusti sanoa, että joku on juuri hänelle tärkeä, eikä yleistää sitä koko palstaa koskevaksi ilosanomaksi.
        Jos k/k palstalta poistuu, en itke täällä hänen peräänsä, me jatkamme toisella tasolla. Ellei jompi kumpi meistä kuole, sitten ehkä emme jatka millään tasolla. Tai mistä sen tietää, henkinen yhteys voi pelata ajan ja rajan takaakin.

      • Eläpä aliarvioi minun tätääni :). Tässä sen juuri näkee et me palstalaiset katsomme monesti aisaa eri näkökulmista, vaikka jossain kohti ajatukset kohtaa, jotkust ajatukset menvät eri raiteille. Eli minun miestäni sinä et ymmärtänyt nyt esimerkkiäni sillain kuin sen tarkoitin, mutta ei haittaa ja nyt ei ole aikaa lähte sitä oikomaan.

        "Kirjottajakin" voisi sanoa että: "Eihän se kaikille sovi, mutta omapa on ongelmansa."

        Sinä ja kk olitte vain esimerkki jonka otin esiin jotta valaisisin asiaa, mutoin ei kontaktinne sillain kiinnosta enkä koe asiaksieni siihen puuttua.

      • siilimuori2 kirjoitti:

        Eläpä aliarvioi minun tätääni :). Tässä sen juuri näkee et me palstalaiset katsomme monesti aisaa eri näkökulmista, vaikka jossain kohti ajatukset kohtaa, jotkust ajatukset menvät eri raiteille. Eli minun miestäni sinä et ymmärtänyt nyt esimerkkiäni sillain kuin sen tarkoitin, mutta ei haittaa ja nyt ei ole aikaa lähte sitä oikomaan.

        "Kirjottajakin" voisi sanoa että: "Eihän se kaikille sovi, mutta omapa on ongelmansa."

        Sinä ja kk olitte vain esimerkki jonka otin esiin jotta valaisisin asiaa, mutoin ei kontaktinne sillain kiinnosta enkä koe asiaksieni siihen puuttua.

        Ei tulisi mieleenikään aliarvioida sinua tai ketään toistakaan.
        Meneväthän ajatukset eri raiteille, kun eri asiasta puhutaan, vaan haitanneeko tuokaan mittään. Ymmärsin oikein hyvin esimerkkisi, kirjoitin vaan asiasta aivan eri kantilta.

        Näin minäkin näkisin. Paitsi näkisin että emme puhuneet eria asiasta, sama asia eroi näkökulmasta ja sehän on sitä rilautta, eihän tääll muutoin porinoita syntyisi.

      • siilimuori2 kirjoitti:

        Näin minäkin näkisin. Paitsi näkisin että emme puhuneet eria asiasta, sama asia eroi näkökulmasta ja sehän on sitä rilautta, eihän tääll muutoin porinoita syntyisi.

        Siis rikkautta.........

      • siilimuori2 kirjoitti:

        Näin minäkin näkisin. Paitsi näkisin että emme puhuneet eria asiasta, sama asia eroi näkökulmasta ja sehän on sitä rilautta, eihän tääll muutoin porinoita syntyisi.

        Juuri noin ja hyvä kun keskustelu sopuisasti sujuu :)
        Poistun nyt muihin puuhiin, oikein mukavaa sunnuntaita sinulle.

      • Ancelina kirjoitti:

        Ei tulisi mieleenikään aliarvioida sinua tai ketään toistakaan.
        Meneväthän ajatukset eri raiteille, kun eri asiasta puhutaan, vaan haitanneeko tuokaan mittään. Ymmärsin oikein hyvin esimerkkisi, kirjoitin vaan asiasta aivan eri kantilta.

        Nii ja kyllä sää sannoit et "tää on taas tätä " :)

      • Ancelina kirjoitti:

        Juuri noin ja hyvä kun keskustelu sopuisasti sujuu :)
        Poistun nyt muihin puuhiin, oikein mukavaa sunnuntaita sinulle.

        Kiitos sitä samaa sinulle :). Minunkin pirssini on kohta lämmin.

      • eppu2
        de-meter kirjoitti:

        Niin Siilimuori ja k-kk. Onhan näitä kuultu. Poistumisilmoituksia.
        Suurin osa poistuneista ei ole siitä isommin ilmoitellut ja sitä ilmeisesti pidetään soveliaana, vaikka sitten kuhistaan puskiin siirtyneistä.

        Jos on kirjoitellut tänne aktiivisesti ja tullut sitä kautta "tunnetuksi", minusta on vain reilua ja hyvätapaista ilmoitella missä mennään, mitkä ovat mietteet. Eikä kai siinä ole mitään pahaa, jos tahtoo kuulla muiden mielipiteitä asiasta . Omani olen jo ilmaissut ja olen ennenkin pahoitellut sitä, että avoimuus ja spontaanius kääntyy täällä helposti ihmistä itseään vastaan. Nobody pärjää paremmin kuin somebody...

        Olin siinä muutaman päivän poissa ihan vaan reissussa.
        Poika kävi katsastamassa mun autonläyskän. Ei mitään vikaa.
        Mulla kulkee tuo karvakaveri etupenkillä aina.
        Muuten näin talven aikaan tänne tulee kurkittua usein, kun vaan asustelee kerrostalossa.
        Minä en jaksa ymmärtää sitä, että tullaan tänne hokemaan ´´hanki elämä´´ ja vähättelemään täällä kirjoittavia. Jotain on omassa elämässä silloin vialla.

      • de-meter
        eppu2 kirjoitti:

        Ai, eppu2. Mekin vasta palattiin Pirkanmaailta, nietosten keskeltä.
        Huomaan surkuttelevani Irakin Pakolaisia Juupajoella: Kylmää, autiota, pimeää ja sähköt poikki...
        Noita kirjoittamista vähätteleviä viestejä tulee niin tasaiseen tahtiin, että niihin lopulta turtuu ja ne oppii tosiaan laittamaan vähättelijän omaan piikkiin. Kai niillä voi hetken ylemmyyttä tuntea...

        Tuolla sääaloituksessa kerroinkin millainen oli maisema, kun tulin kotio.
        Juupajoellahan oli vähällä, ettei vanhainkotia jouduttu evakuoimaan.
        Kumma juttu, ettei nyt aggregaattia vähemmällä ajalla saa.

    • Ei tullut lunta meille! Ja kissakin herätti klo. 6:15. Onko mulla nyt lupa mennä sitä herättämään? Tökin sitä ensin pehmeällä tassulla. Sitten kynnellä... puren päänahkaa ja pudotan sen puhelimen lattialle.
      Vai menenkö suosiolla haravanvarteen nojaamaan. Pitää vielä pähkäillä, jos keittäis lisää kahvia.

      • Heikunkeikku

        "hmp.f"
        Ai sulla on tommonen kissi. Niin mullakiii:)
        Kyllä joskus pistää armottomasti vihaksi, kun nukkuu ku pieni possulainen, niin yhtäkkiä kissin tassu (ilman kynsiä) läiskäytyy naamalle TAHI kissin tassu (kynnet esillä) tarrautuu päänahkaan. Päänahkatarrautuminen on noista se vihaksimmin pistävää läiskintää. Minulla on ihan oikeasti päänahassa reikiä.:) Onneksi hiukset peittävät nämä rupiset ruusut..
        Se on kans inhottavaa, jos kissa kynnet haralla alkaa kampaamaan hiuksia. Vetää ku harjalla/kammalla hiuksien pituuden verran ylläältä alas ja jos hiuksissa on takkukohtia (on on on), niin "harja" ei liu´u sileästi, vaan pysähtyilee takkukohtiin ja siinä vaiheessa possu-uneni häiriintyy.
        .
        Huolimatta näistä pikku epäkohdista, niin kissillä on monta mukavaa ja kivaa ja hauskaa ja hellusta luonteenpiirrettä, että en siitä luopuisi millään. Me ollaan kato kavereita ja kaverista ei noin vaan luovuta vaikka sillä olis kuiiiinka pitkät ja terävät kynnet.

        Vai vihaksimmin pistää :) Tuleehan niitä takkuja yön aikana, joten toisaalta aika kätevä tuollainen aamukampaaja. Kun vaan osaisivat pitää työajoista kiinni. Mua nyppii se kun saisi nukkua, mutku ei. Kun kerran herään, en saa uudestaan unesta kiinni.
        Mulla oli kerran miesystävä joka pomppas pystyyn aamuseiskalta viikonloppuisin. Sen mä laitoin kiertoon, tätä pikku-kollia en raaski laittaa, kun on jo 11 vuotinen suhde :) Hauva on hyvä, se ei herätä vaikka nukkuis puoleen päivään. Kunnon seurapiirirakko sillä. Mutta jos kissa ei ole siihen mennessä herättänyt, olen pikkasen tympeä kun puoli päivä on mennyt. Naisellista, ei ole hyvin ellei ole just prikulleen ;)

        Tänään mulle kävi juuri niin, että varttia vaille seitsemän kissi päätti, että on aika herätä. Se ei tällä kertaa tökännyt tassua naamaan, eikä kammannut mun hiuksia, mutta iski peppunsa mun naamaan. Olin kyljellä ja kissa osasi tulla niin likelle, että kun se asetti itsensä maata, niin häntä ja peppu peittivät naamani. Heräsin siis karvojen keskellä. :)
        Tiesin heti, että vaikka työntäisin pepun veks, niin en saisi enää jatkettua unta, joten päätin nousta ylös, pistää kaffetveden tulelle kiehumaan ja käväsin sillä aikaa suihkussa.

        :D Olipa herätys. Olikohan tänä aamuna joku kansainvälinen Emäntien herätysaamu kissoilla.

      • kesivä

        Hehheh, eipä ole tullut mieleenikään millaisia aamun aloituksia mahtaa naapuruston kissaihmisillä olla. Täytyykin vilkaista tarkemmin herra naapurin kaljua ohikävellessäni, että millaiset kynsityt vaot sillä.

      • mimmimum-mi

        Huh..huh... naapurissa tällä tietämin yhdeksän kissaa....heidän pitää varmaan sulkea makkarin ovi... ettei herätys olisi noin "raakaa...

      • Heikunkeikku
        kesivä kirjoitti:

        Hehheh, eipä ole tullut mieleenikään millaisia aamun aloituksia mahtaa naapuruston kissaihmisillä olla. Täytyykin vilkaista tarkemmin herra naapurin kaljua ohikävellessäni, että millaiset kynsityt vaot sillä.

        "kesivä"
        Moninaiset ovat heräämiset:) Välillä niin ja välillä näin.
        Välillä (aika usein kyllä) saan herätä ja nousta ihan omia aikojaan.
        .
        "mimmimum-mi"

        Ehkä yhdeksän kissin omistaja tosiaan tuntee niin suurta itsesuojeluvaistoa,
        että ei päästä kissoja samaan huoneeseen.
        Hauskaa heräämistä, jos yheksän kissaa kynsis tai puraisisi ihoon aamuisin.
        Olis kohta ku reikäjuusto:)

      • No antakaas nyt joku keittiösykologin diagnoosi kun mää en yhtää tykkää kissoista. En kertakaikkiaan ymmärrä niiden sielunelämää niin paljoa ainakaa että itelleni ottaisin.

      • siilimuori2 kirjoitti:

        No antakaas nyt joku keittiösykologin diagnoosi kun mää en yhtää tykkää kissoista. En kertakaikkiaan ymmärrä niiden sielunelämää niin paljoa ainakaa että itelleni ottaisin.

        Madre mia... 9. Mä en kestäisi 9 kissaa, sehän tekee 81 henkeä :)) Meillä suljettu ovi tarkoittaa että sitä pitää raapia kunnes se aukeaa.

      • siilimuori2 kirjoitti:

        No antakaas nyt joku keittiösykologin diagnoosi kun mää en yhtää tykkää kissoista. En kertakaikkiaan ymmärrä niiden sielunelämää niin paljoa ainakaa että itelleni ottaisin.

        Ei kai siihen mitään psykologiaa tarvita... et vaan ole tutustunut niihin kuninkaallisiin olentoihin. Kissoihin on vaikea tutustuakin, ellei ole pidemmän aikaa saman katon alla.

        Nii. ut olen kuitenkin ehkä enempi koiraihmisiä.

      • eppu2
        Heikunkeikku kirjoitti:

        Tänään mulle kävi juuri niin, että varttia vaille seitsemän kissi päätti, että on aika herätä. Se ei tällä kertaa tökännyt tassua naamaan, eikä kammannut mun hiuksia, mutta iski peppunsa mun naamaan. Olin kyljellä ja kissa osasi tulla niin likelle, että kun se asetti itsensä maata, niin häntä ja peppu peittivät naamani. Heräsin siis karvojen keskellä. :)
        Tiesin heti, että vaikka työntäisin pepun veks, niin en saisi enää jatkettua unta, joten päätin nousta ylös, pistää kaffetveden tulelle kiehumaan ja käväsin sillä aikaa suihkussa.

        No voi turkanen sentään. Minulla, kun oli se Eppukissa, ei koskaan se häirinnyt minun untani ja sama on tämä uusi Niilokissa. Ei häiritse nukkujaa.
        Olen katsellut kissakuiskaajan ohjelmaa, siitä oppii paljon kissojen tarkoituksista ja viestinnästä.

      • eppu2 kirjoitti:

        Se on hyvä ohjelma, minäkin oon katellut sitä. Ja kolli on vähän rauhoittunutkin sen myötä.
        Luulin joskus että kissatkin kaipaa kuria ja rajoja. Mutta tuntuu että heille tärkeämpää on olla lempeä ja välttää rangaistuksia. Ei ne niitä tajua, meidän kolli ainakaan. Aiemmin kun se tuli putsaamaan mun yöpöytää aamuisin, se joutui rangaistukseksi lattialle. Se loppui vaan siihen että se oli erityisen ärtyisä kun nousin.
        Nyt olen siivonnut ite yöpöydän, se ei pääse enää irrottamaan mitään sieltä. Ja jos se tekee jotain pahaa, vihellän vaan enkä anna mitään palautetta. Nyt se on rauhoittunut.
        Ei enää rangaistuksia. Oppii vaan olemaan luottamatta.

        Jackson sanoi yhdessä ohjelmassa, että kissää voi opettaa samoilla tavoilla, kun koiraakin, se vaatii vaan enemmän kärsivällisyyttä.

    • palapalaltapois

      Anceli kanssa samaa mieltä ettei täältä lähdettäessä ketään hyvästellä, ei edes pistettä tarvitse laittaa, jos ei halua.

      Paljon kertoo ihmisestä koko aloitus. Väkisin väännettyä ystävyyttä ja teatteria on palstalaisen elämä.

      Ajatelkaa miten paljon aikaa joku käyttää kylmän ruudun takana istumiseen, ja ainutlaatuinen elämä hupenee pois. Elämä, josta voisi nauttia, elämä jolla voisi muiden elämää rikastuttaa, elämä joka.....jne

      • Onhan se oikein et rupusakin jättää suurieleisesti ja jyvät akanoista koittaa sihdata yksityiseen sähköpostiin. Jokaisella lienee kuitenkin siihen oikeus :D. Sellaisen käsityksen aloituksesta saa.

      • Ajatelkaa...kommentoin viimeistä kappalettasi, ei kait siinä ole väkisin väännettyä arviointia palstalaisten elämästä, et voi tietää miten elän elämääni. Kuinka voit väittää, että elämäni hupenee jonnekin pois. Ei se kuule hupene mihinkään. Päivä kerrallaan elelen kuten sinäkin.
        Luuletko tosiaan, että jos vaikka kymmenen kommenttia kirjoitan päivässä, osan yöllä, niin istun jatkuvasti tässä kylmän ruudun ääressä. Ne ovat vain hetkiä elämästäni. Joskus hetki kuten tämäkin, jokin kirjoitus vain provosoi kirjoittamaan.
        Ei täällä kirjoittelijat ole sen kummempia ihmisiä kuin sinäkään, jokaisella on mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen elämä, josta jokainen nauttii omalla tavallaan ja rikastuttaa milloin mitenkin omaa, läheistensä tai yhteisöjensä elämää.
        Joskus harmittaa kun kirjoittaja vähättelee muita ja itse kuitenkin kirjoittaa täällä samaan tapaan. Vapaaehtoista hommoo tämä on.

      • Palapalaltapois. Tuomitsemista, tuomitsemista, tuomitsemista. Piti vähän harjoitella sitä sanaa kun oli niin vaikea kirjoittaa ;)
        Siinä 60 on taitava. "Kun sä oot tuollainen". Pitää tehdä niin kuin teidän mielestä on oikein, tilaa ette anna toimia omin päin.
        Palstakirjoittelu ja live-elämä kulkee rintarinnan, ja joskus palstaväsymys tietysti johtuu livestä. Minulle, jos joku ilmoittaa lähtevänsä, hän on loukkaantunut. Pitääkö imeä vaan kitusiinsa kaiken paskan ja olla laittamatta se raja? Jos joku loukkaantuu, ketä pitää syyttää ja tuomita? Loukkaantunutta vai loukkaajaa?
        Millainen on tehdä kunnianne? Jos joku kaatuu, käytte vaan jalalla vähän kokeilemassa, että vieläkö se kestäisi yhden potkun. Kärjistän, mieleni mun tekee niin ravistaa teitä joitakin tämän asian tiimoilla.
        Hävetkäämme kun saimme yhden kirjoittajan väsymään.
        Nyt otan karttakeppini ja lähden omiin hommiin.

      • hmp.f kirjoitti:

        Palapalaltapois. Tuomitsemista, tuomitsemista, tuomitsemista. Piti vähän harjoitella sitä sanaa kun oli niin vaikea kirjoittaa ;)

        "Millainen on tehdä kunnainne" - mitä hittoa toikin on. Onko sitten ihan finito jos alkaa oma kirjoituskin ärsyttää.. Hmpf!

      • ikäisensä
        hmp.f kirjoitti:

        Palapalaltapois. Tuomitsemista, tuomitsemista, tuomitsemista. Piti vähän harjoitella sitä sanaa kun oli niin vaikea kirjoittaa ;)
        Siinä 60 on taitava. "Kun sä oot tuollainen". Pitää tehdä niin kuin teidän mielestä on oikein, tilaa ette anna toimia omin päin.
        Palstakirjoittelu ja live-elämä kulkee rintarinnan, ja joskus palstaväsymys tietysti johtuu livestä. Minulle, jos joku ilmoittaa lähtevänsä, hän on loukkaantunut. Pitääkö imeä vaan kitusiinsa kaiken paskan ja olla laittamatta se raja? Jos joku loukkaantuu, ketä pitää syyttää ja tuomita? Loukkaantunutta vai loukkaajaa?
        Millainen on tehdä kunnianne? Jos joku kaatuu, käytte vaan jalalla vähän kokeilemassa, että vieläkö se kestäisi yhden potkun. Kärjistän, mieleni mun tekee niin ravistaa teitä joitakin tämän asian tiimoilla.
        Hävetkäämme kun saimme yhden kirjoittajan väsymään.
        Nyt otan karttakeppini ja lähden omiin hommiin.

        Kirjoitat "Siinä 60 on taitava."
        Kyllä sinäkin sitte 6-kymppisenä, Mitä jos nyt menisit sinne oman ikäistesi lastentarhaan kasvamaan. Et ole vielä sopivan taitava tänne meidän seuraan.

      • ent.siivoojaparka
        hmp.f kirjoitti:

        Palapalaltapois. Tuomitsemista, tuomitsemista, tuomitsemista. Piti vähän harjoitella sitä sanaa kun oli niin vaikea kirjoittaa ;)
        Siinä 60 on taitava. "Kun sä oot tuollainen". Pitää tehdä niin kuin teidän mielestä on oikein, tilaa ette anna toimia omin päin.
        Palstakirjoittelu ja live-elämä kulkee rintarinnan, ja joskus palstaväsymys tietysti johtuu livestä. Minulle, jos joku ilmoittaa lähtevänsä, hän on loukkaantunut. Pitääkö imeä vaan kitusiinsa kaiken paskan ja olla laittamatta se raja? Jos joku loukkaantuu, ketä pitää syyttää ja tuomita? Loukkaantunutta vai loukkaajaa?
        Millainen on tehdä kunnianne? Jos joku kaatuu, käytte vaan jalalla vähän kokeilemassa, että vieläkö se kestäisi yhden potkun. Kärjistän, mieleni mun tekee niin ravistaa teitä joitakin tämän asian tiimoilla.
        Hävetkäämme kun saimme yhden kirjoittajan väsymään.
        Nyt otan karttakeppini ja lähden omiin hommiin.

        Aiheestahan oli näköjään tehty aloituskin taas kerran, minkälainen sitä pitäisi olla, että olisi joittenkin toisten hyväksymä.
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/13956787/arvostettuja-ominaisuuksia
        Miten me toiset kirjoittelijat olisi voitu saada joku väsymään?
        Mitä meidän nyt pitäisi hävetä ja miksi? Sitäkö, että ei kaikki osata olla joittenkin mieliksi, eikä muokkautua heidän hyvänä pitämäänsä kaavaan, etteivät he loukkaantuisi, vaan porskutellaan niinkuin ennenkin kaikista nuhteista ja opetuksista huolimatta?
        Onhan se tietysti tavallaan väsyttävääkin vuodesta toiseen yrittää muuttaa tällaista laumaa erilaisia ja eri tasoisia ihmisiä oman mielensä mukaisiksi, että itse viihtyisi palstalla. Mutta miksi ihmeesssä sellaisen urakan itselleen yleensä ottaa?

        1. Ihmiset, jotka ovat vahvimpia ovat tavallisesti kaikkein herkimpiä?

        2. Ihmiset jotka ilmaisevat suurta ystävällisyyttä joutuvat usein kokemaan huonoa kohtelua toisten taholta?

        3. Ihmiset, jotka huolehtivat toisista kaiken aikaa ovat niitä, jotka itse tarvitsisivat huolenpitoa eniten?

        Et ollut samaa mieltä, mutta kun luin kommenttisi huomasin niissä yhtäläisyyttä näiden kolmen lauseen välillä.

        Vähän arvelinkin että siivojaan onkeeni tuolla madolla. Alat olla kuin perheenjäsen kohta, osaan ennakoida sua ;)
        Jatkuvalla arvostelulla saa ihmistä väsymään.
        Mun aloituksessa en sanonut minkälainen sun tulisi olla. Ja vastaako se kuva ja odotus sitä mitä itse olet. Suunta oli kohti omaa napaa, ei toisen. Tietty myös vähän kiinnosti miten jokainen ite näkee oman navansa, varsinkin se, vastaako mun napa mun omia arvoja. Siinä mulla on työtä, mutta onneksi elämä ei ole loppu vielä.

      • Korppis1 kirjoitti:

        1. Ihmiset, jotka ovat vahvimpia ovat tavallisesti kaikkein herkimpiä?

        2. Ihmiset jotka ilmaisevat suurta ystävällisyyttä joutuvat usein kokemaan huonoa kohtelua toisten taholta?

        3. Ihmiset, jotka huolehtivat toisista kaiken aikaa ovat niitä, jotka itse tarvitsisivat huolenpitoa eniten?

        Et ollut samaa mieltä, mutta kun luin kommenttisi huomasin niissä yhtäläisyyttä näiden kolmen lauseen välillä.

        Jahas. Uskallanko kysyä että millä lailla? Miten sä niitä perustelet mun viestistä?
        Enhän mä täysin erimieltä ollut noiden lauseidan kanssa, mutta minusta ne ovat yksoikoisia. Tietyissä tilanteissa se on noin, mutta vain tietyissä. Ja vain tiettyjen ihmisten kohdalla.

        Iltaa tupaan.

        On sanomattakin selvää, että "Tietyissä tilanteissa se on noin, mutta vain tietyissä. Ja vain tiettyjen ihmisten kohdalla."

        Kun hoitelin sairaalassa kahdeksankymppistä naista, jolta oli rinta poistettu. Lääkäri tuli huoneeseen puisti päätään ja sanoi, menepäs Mandi heti omaan sänkyysi lepäämään olet yhtä sairas kuin hoidettavasi.

        (Ihmiset, jotka huolehtivat toisista ovat niitä, jotka itse tarvitsevat huolenpitoa.)

        Hieman muunneltuna.

        Kaikki viisaudet pitää tulkita omilla kokemuksilla silloin niihin pääsee sisälle.

        Voi olla että nuo sanonnat sopii sinun elettyyn elämään. Vieläkin jäi mulle epäselväksi että miten nuo kohdat löysit mun viestistä?

      • hmp.f kirjoitti:

        Palapalaltapois. Tuomitsemista, tuomitsemista, tuomitsemista. Piti vähän harjoitella sitä sanaa kun oli niin vaikea kirjoittaa ;)
        Siinä 60 on taitava. "Kun sä oot tuollainen". Pitää tehdä niin kuin teidän mielestä on oikein, tilaa ette anna toimia omin päin.
        Palstakirjoittelu ja live-elämä kulkee rintarinnan, ja joskus palstaväsymys tietysti johtuu livestä. Minulle, jos joku ilmoittaa lähtevänsä, hän on loukkaantunut. Pitääkö imeä vaan kitusiinsa kaiken paskan ja olla laittamatta se raja? Jos joku loukkaantuu, ketä pitää syyttää ja tuomita? Loukkaantunutta vai loukkaajaa?
        Millainen on tehdä kunnianne? Jos joku kaatuu, käytte vaan jalalla vähän kokeilemassa, että vieläkö se kestäisi yhden potkun. Kärjistän, mieleni mun tekee niin ravistaa teitä joitakin tämän asian tiimoilla.
        Hävetkäämme kun saimme yhden kirjoittajan väsymään.
        Nyt otan karttakeppini ja lähden omiin hommiin.

        Asia ei ole noin mustavalkoinen.
        "Hävetkäämme kun saimme yhden kirjoittajan väsymään."

        Minusta näyttää paremminkin siltä että Paloma väsyy itse omiin odotuksiinsa suomi24 anonyymipalstalla. Pitää ymmärtää ettei tämä ole asiapalsta vaan täällä saa kaiki kärpäset kukkia mielensä mukaan. Jos asiallista asiakeskustelua pelkästään haluaa, häytyy pysyä niissä ketjuissa, missä niitä käydään, hyväksyä se et väliin pääsee jos minkäkäkinlaista härpäkettä, jopa meitsi :). Asillisia asiapalsoja varmaan Paloma fiksuna löytää ja on löytänytkin. Oiskos yksi onglema myös se et kymmenen vuoden aikana löytämistään palstatutuista Paloma haluaisi oikeilla nimillä oikeat ystävät oikeisiin raameihin. Toisaalta ymmärrän sen. Mut jos tällä palstalla meinaa pysyä kyllä joutuu sopeutumaan.

        Ei olekaan noin mustavalkoinen, sanoinhan että halusin vähäsen pikkasen ravistaa.
        Liityitkö sä nyt meidän vihattujen keittiöpsykologien kerhoon? *kiusii* :)

      • hmp.f kirjoitti:

        Ei olekaan noin mustavalkoinen, sanoinhan että halusin vähäsen pikkasen ravistaa.
        Liityitkö sä nyt meidän vihattujen keittiöpsykologien kerhoon? *kiusii* :)

        Minusta keittiöpsykologia on kivaa :).

    • Korppis1

      Onko kukaan vielä käsitellyt aloittajan valitsemaa ajankohtaa poistumiselle?

      Aloittajahan oli pääsääntöisesti ja vahvasti ollut sitä mieltä, että pakolaisten ovat viattomia uhreja, sotaa pakenevia.

      Muitan kuinka kiivaasti hän puolusti Pariisin yhtä terroristia, joka tuli pakolaisten joukossa Kreikan kautta Eurooppaan. Ei hän sitä uskonut eikä sitäkään, että Ruotsissa voisi olla Isiksen miehiä.

      Viikolla tapahtui ensimmäinen terroripidätys Ruotsissa ja vielä pienessä kylässä. Sieltä korven omaisesta kyläpahasesta löytyi pakolainen, joka suunnitteli terrori-iskuja, viattomien ihmisten tappamista.

      Kyllä aloittajalla oli hyvä motiivi poistua.

      Syy oli kasvojen menetys, jota hän minulle aikoinaan tyrkytti.

      Vanha kansa sanoo, että sitä sanaa et sano, jonka päähän et pääse. Olen pyrkinyt huomioimaan tuon kirjoituksissani, sillä aina minulle käy huonosti jos lipsahdan aliarviointeihin.

      • "Korppis1"

        Ehkä et kymppiin osunut, mutta sinne-päin.
        Jokainen rosvo on äidistään aina suloisin.
        Joka ei pahaa voi tehdä Kärpäsellekään.
        Reippaista poikia ja tyttöjä kaikki.
        Kuten 15v. Seinäjoelta.

        Miten saisimme ämmät ruotuun?
        Peekeleen äidin-läyskät...
        Pitäisiköhän teille laittaa huntu Suomessakin jo syntyessänne :)

        H.

      • PalomaLensiOhi

        ja takertui heti valheiden verkkoon.

        Terrosistiksi epäilty on vapautettu nyt.
        "– Hän ei ole enää epäilty, sanoo Ihrman."

        "Muitan kuinka kiivaasti hän puolusti Pariisin yhtä terroristia, joka tuli pakolaisten joukossa Kreikan kautta Eurooppaan. Ei hän sitä uskonut eikä sitäkään, että Ruotsissa voisi olla Isiksen miehiä." Korppis.

        Kovin on muistisi huono. Tai valikoiva. Et osaa edes hävetä.
        Kaikki tiedämme että Ruotsi on lähettänyt 32 nuorta miestä ja naista taistelemaan Isisksen riviseissä. Euroopan maista olemme viidennellä tilalla jihadistien määrässä: vain Kosovo, Montenegro, Belgia ja Ranska lähettävät enemmän värvättyjä.

      • Korppis1
        PalomaLensiOhi kirjoitti:

        Osui ja upposi, osaan vetää oikeasta narusta ja olen melkoinen manipuloimaan kuten nyt esim. sinua takaisin kantojasi puolustamaan, vaikka totta puhuen ei kannanottosi voi vähempää kiinnostaa ; ))

        Sanon kuten siivoojaparkakin, naurattaa sun touhusi ; )

        Korvessa on talvi. Tulin juuri mökiltä. Kuuset olivat kauniin lumihunnun peitossa.

      • hytinäx1
        PalomaLensiOhi kirjoitti:

        ja takertui heti valheiden verkkoon.

        Terrosistiksi epäilty on vapautettu nyt.
        "– Hän ei ole enää epäilty, sanoo Ihrman."

        "Muitan kuinka kiivaasti hän puolusti Pariisin yhtä terroristia, joka tuli pakolaisten joukossa Kreikan kautta Eurooppaan. Ei hän sitä uskonut eikä sitäkään, että Ruotsissa voisi olla Isiksen miehiä." Korppis.

        Kovin on muistisi huono. Tai valikoiva. Et osaa edes hävetä.
        Kaikki tiedämme että Ruotsi on lähettänyt 32 nuorta miestä ja naista taistelemaan Isisksen riviseissä. Euroopan maista olemme viidennellä tilalla jihadistien määrässä: vain Kosovo, Montenegro, Belgia ja Ranska lähettävät enemmän värvättyjä.

        Tuo sinun lukusi on väärä. Heitä on mennyt Ruotsista sinne taisteluihin vuosien saatossa jo yli 300 henkilöä, heistä jotain 15 % on kuollut sinne ja noin 120 tullut takaisin .

      • PalomaNonSequitur

      • Korppis1

      • PalomaNonSeq
        Korppis1 kirjoitti:

        Tietenkin per capita senhän on ihan selkeästi sanottu viestissäsi kuten myös se, että me kaikki tiedämme, että "Ruotsi on lähettänyt 32 miestä ja naista taisetelemaan Isiksen riveissä" ; )

        Ei se ollut "tietenkin" ja siksi sen korjasinkin.

      • PalomaNonSeq
        PalomaLensiOhi kirjoitti:

        ja takertui heti valheiden verkkoon.

        Terrosistiksi epäilty on vapautettu nyt.
        "– Hän ei ole enää epäilty, sanoo Ihrman."

        "Muitan kuinka kiivaasti hän puolusti Pariisin yhtä terroristia, joka tuli pakolaisten joukossa Kreikan kautta Eurooppaan. Ei hän sitä uskonut eikä sitäkään, että Ruotsissa voisi olla Isiksen miehiä." Korppis.

        Kovin on muistisi huono. Tai valikoiva. Et osaa edes hävetä.
        Kaikki tiedämme että Ruotsi on lähettänyt 32 nuorta miestä ja naista taistelemaan Isisksen riviseissä. Euroopan maista olemme viidennellä tilalla jihadistien määrässä: vain Kosovo, Montenegro, Belgia ja Ranska lähettävät enemmän värvättyjä.

        Muisti petti hieman tuossakin....Ruotsi on neljännellä sijalla Euroopassa, ekana on Bosnia-Herzegovina,Albania y Kosovo, Belgia, Ruotsi ja Ranska viidennellä sijalla, riippuen hieman siitä lasketaanko Kosovo itsenäiseksi maaksi vai ei.

    • PalomaLensiOhi

      "Jos joku kaatuu, käytte vaan jalalla vähän kokeilemassa, että vieläkö se kestäisi yhden potkun" (hmp.f)
      Sattui kuin luoti otsaan
      Kiitos hmp.f, demeterja muutkin jotka olette yrittäneet (ja onnistuneetkin) näkemään asioita minun kannaltani myös. Olen väsynyt kaikkien suomi24-keskustelupalstojen negatiiviseen henkeen, ylläpidon lepsuun linjaan joka sallii henkilöön kohdistuvat hyökkäykset, stalkkaukseen ja jatkuvaan sanomisieni ja persoonani arvosteluun, sanojeni sovitteluun niin että ne kuulostavat toiselta kuin miksi ne tarkoitin, pahansuopaisuuteen ja sterotyyppisiin malleihin asetteluun.
      Kiitos myös kaikille jotka olette olleet samaa mieltä että pieni poissaolo tekee itsekullekin hyvää ja toivotan myös teille hyvää joulunodotusaikaa.
      Sähköpostiositteeni on edelleenkin profiilissani; minuun saa vapaasti ottaa yhteyttä sekä ystävät että kylänmiehet. Ei se ole tarkoitettu miksikään seulaksi joka valkkaa pois ruumenet jyvien joukosta. Mutta palstalaisille aika tyypillistä että sekin asia otettiin negatiivisesti.
      Tarvii tosin käydä lukasemassa välillä tätä ketjua.

      • ent.siivoojaparka

        Kerrohan sitten taas, kun tarvitsee mennä imuroimaan autoa.
        Ja sitten se päivän huumoripläjäys Palomalta:
        """"Kiitos myös kaikille jotka olette olleet samaa mieltä että pieni poissaolo tekee itsekullekin hyvää...""""
        Montako tuntia olitkaan poissa? Ja hyvää teki?

      • ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Kerrohan sitten taas, kun tarvitsee mennä imuroimaan autoa.
        Ja sitten se päivän huumoripläjäys Palomalta:
        """"Kiitos myös kaikille jotka olette olleet samaa mieltä että pieni poissaolo tekee itsekullekin hyvää...""""
        Montako tuntia olitkaan poissa? Ja hyvää teki?

        Siivooja... paheksuit tässä ketjussa sitä että muita palstalaisia yritetään kasvattaa tai muuttaa, jos tekee aloituksen jossa pitää tuijottaa omaan napaan.
        Mitä sun viestit täällä ovat? Yritys muuttaa toista jatkuvan arvostelun kautta?
        Tuijotin häikäilemättömästi sun napaan, hyi mua, anna piiskaa. Varmaan näin väärin, pyjama ja peitto päälläsi vähän hämäsi kuvaa.

        Olenko minä sinua arvostellut? Missä?
        Tuijota vain napaasi ihan vapaasti (niin minäkin tein lapsena, kun huomasin minulla olevan sellainenkin), mutta ihan tottapuhuen alkaa jo ällöttää se sieltä kaivamasi nöyhtä.

      • ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Olenko minä sinua arvostellut? Missä?
        Tuijota vain napaasi ihan vapaasti (niin minäkin tein lapsena, kun huomasin minulla olevan sellainenkin), mutta ihan tottapuhuen alkaa jo ällöttää se sieltä kaivamasi nöyhtä.

        Pysy asiassa, äläkä hempeile siellä.

    • kuinkasmuutenkaan

      Kauniiksi lopuksi kävit vielä erottelemassa jyvät akanoista. Tyypilliseen tapaasi.

      • ettätällätavalla

        Minkäs ihminen luonteelleen mahtaa.

      • niintyypillistä
        ettätällätavalla kirjoitti:

        Minkäs ihminen luonteelleen mahtaa.

        Kun tuollaisen aloituksen tekee pitäisi olla järkeä pysyä poissa.

    • kesivä

      No mutta, eiks palsta nyt kaikki hyvin. Taistelupari korppis ja Paloma palanneet. Sivusta seuraajana kaksinkamppailut ovat joskus aika sietämättömiä, mutta ainahan voi ketjua vaihtaa.

      • eleenahelena1

        No mut aloituksessahan jo kerrotaan palstan olevan tylsä ja tuolla toisessa ketjussa moititaan ala-arvoisia kirjoitukseia eli kyllä meitä taas on potkittu.

    • kesivä

      Luulen, että Paloma turhaantui, koska ikävöi korppista ja keskustelukamppailua hänen kanssaan. Entinen siivoojaparka, kun sai Paloman kiemurtelemaan eikä Paloma saanut hänestä otetta. Korppis taas pläjäyttää sillälailla, että Paloma voi yrittää sivistyssanoja käyttämällä ja monisanaisesti päästä Korppiksen niskan päälle.
      Tämä nyt on sivustaseuraajana minulle tällä tavoin näyttäytynyt. Väärässähän tietysti olen.

      • Korppis1

        Kyllä tuossa jotain perää on ilman Palomaa palsta tulisi tylsäksi ainakin minulle kun muista ei ole oikein vastusta. Mieheni sanoi, että minulla on oltava yhdenveroinen vastus muuten keskusteluyhteys takkuaa.

      • PalomaNonSeq

        Turhaannuin juuri siitä syystä minkä itse ilmoitin syyksi. Ei kantsi siihen mitään muita selityksiä etsiä.
        Minut näköjään kannetaan täältä pois vain jalat edellä. :) :) :)

        Tulin tänne etsimään suomenkielistä juttuseuraa ja laajentamaan verkostoani kymmenen vuotta sitten. Monet palstalaiset ovat tulleet tutuiksi, tavallaan, voisin ajatella tapaavani suurimman osan heistä livessäkin ja arvostan heidän mielipiteitään ja ajatuksiaan. Nimeltä mainitsen vain ne joiden nimet tiedän. Puskamaijat ja/tai -matit ovat minulle tuntemattomia lahjakkuuksia.

      • ent.siivoojaparka
        PalomaNonSeq kirjoitti:

        Älä nyt ihmeesä uhkaile mainita täällä nimeltä ketään.

      • aikahurjaa
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Älä nyt ihmeesä uhkaile mainita täällä nimeltä ketään.

        Aivan, kyllä pulunen on ihan sekasin jos alkaa nimiä paljastamaan.

      • kesivä
        PalomaNonSeq kirjoitti:

        Turhaannuin juuri siitä syystä minkä itse ilmoitin syyksi. Ei kantsi siihen mitään muita selityksiä etsiä.
        Minut näköjään kannetaan täältä pois vain jalat edellä. :) :) :)

        Tulin tänne etsimään suomenkielistä juttuseuraa ja laajentamaan verkostoani kymmenen vuotta sitten. Monet palstalaiset ovat tulleet tutuiksi, tavallaan, voisin ajatella tapaavani suurimman osan heistä livessäkin ja arvostan heidän mielipiteitään ja ajatuksiaan. Nimeltä mainitsen vain ne joiden nimet tiedän. Puskamaijat ja/tai -matit ovat minulle tuntemattomia lahjakkuuksia.

        No niin, ei muuta kuin aihetta jatkamaan ja niskalenkkiä toisistanne ottamaan :) Kyllä sitä mielenkiintoista on aikansa seurata, mutta jos tulee liian pitkiä mielipiteiden perusteluja niin pointti häviää sanojen sekamelskaan. Kyllä kumpikin olette eräänlaisia tervaskantoja tällä palstalla. Vaikea on juuria katkaista eikä tarvitsekaan.

      • Korppis1 kirjoitti:

        Kyllä tuossa jotain perää on ilman Palomaa palsta tulisi tylsäksi ainakin minulle kun muista ei ole oikein vastusta. Mieheni sanoi, että minulla on oltava yhdenveroinen vastus muuten keskusteluyhteys takkuaa.

        Jännä. Mulle on aina sanottu et tulen toimeen kaikkien kanssa oli asia tai höpö.

      • PalomaNonSeq kirjoitti:

        Turhaannuin juuri siitä syystä minkä itse ilmoitin syyksi. Ei kantsi siihen mitään muita selityksiä etsiä.
        Minut näköjään kannetaan täältä pois vain jalat edellä. :) :) :)

        Tulin tänne etsimään suomenkielistä juttuseuraa ja laajentamaan verkostoani kymmenen vuotta sitten. Monet palstalaiset ovat tulleet tutuiksi, tavallaan, voisin ajatella tapaavani suurimman osan heistä livessäkin ja arvostan heidän mielipiteitään ja ajatuksiaan. Nimeltä mainitsen vain ne joiden nimet tiedän. Puskamaijat ja/tai -matit ovat minulle tuntemattomia lahjakkuuksia.

        Paloma sinulla on selvästi rakkaus-vihasuhe palstaan. Toisaalta kärsit ja et viihdy, toisaalta et voi olla poiskaan ja siksi ilmoittelet julkisesti poistumisyrityksistäsi. Tsemppiä valitsemallesi tiele, jäit tai et. Tasapainoa toiveisiisi ja tekoihisi :).

        Jos tätät palstaa ja kirjoitelua koittaa hallita mieleisekseken, turhautuu varmasti. Se on vain niin että vaikka sinulla ehkä on täältä vuosien takaisia tuttjua, jotka veisit mieluusti mukanasi omaan suljettuun kammioosi, se ei välttämättä ole näiden vietävien halu. Eli jos haluat pitää ne sinulle tärkeät, voipi olla et joudut soppeutumaan tänne. Ja et todellakaan ole ainoa joka täällä saa niskaansa välillä sitä ihtiään, mutta eikö 60 kestä senkin väistellen ja ohitellen, vai kui:).

        eikö 60 kestä senkin väistellen ja ohitellen, vai kui:).
        Ethän sinä siilimuori2 ole vielä 60-vuotta täyttänyt. Täällä hääräät kuin pääomistaja. Häikäilemätön olet!

      • poipoispois
        ikäisensä kirjoitti:

        Aja sit yli ikäsetkin omiin lokeroihinsa.

      • ikäisensä
        poipoispois kirjoitti:

        Aja sit yli ikäsetkin omiin lokeroihinsa.

        Yli 60-vuotiaat ovat täyttäneet 60-vuoden kunnioitettavan iän.

      • PalomaNonSeq
        siilimuori2 kirjoitti:

        Paloma sinulla on selvästi rakkaus-vihasuhe palstaan. Toisaalta kärsit ja et viihdy, toisaalta et voi olla poiskaan ja siksi ilmoittelet julkisesti poistumisyrityksistäsi. Tsemppiä valitsemallesi tiele, jäit tai et. Tasapainoa toiveisiisi ja tekoihisi :).

        Jos tätät palstaa ja kirjoitelua koittaa hallita mieleisekseken, turhautuu varmasti. Se on vain niin että vaikka sinulla ehkä on täältä vuosien takaisia tuttjua, jotka veisit mieluusti mukanasi omaan suljettuun kammioosi, se ei välttämättä ole näiden vietävien halu. Eli jos haluat pitää ne sinulle tärkeät, voipi olla et joudut soppeutumaan tänne. Ja et todellakaan ole ainoa joka täällä saa niskaansa välillä sitä ihtiään, mutta eikö 60 kestä senkin väistellen ja ohitellen, vai kui:).

        Joo ei ole ollut kauheeta tungosta ;)

      • menköötsinne
        ikäisensä kirjoitti:

        Yli 60-vuotiaat ovat täyttäneet 60-vuoden kunnioitettavan iän.

        Jotkut 70 ja 80 vuoden iät. Heille on omat palstansa.

      • kesivä
        ikäisensä kirjoitti:

        eikö 60 kestä senkin väistellen ja ohitellen, vai kui:).
        Ethän sinä siilimuori2 ole vielä 60-vuotta täyttänyt. Täällä hääräät kuin pääomistaja. Häikäilemätön olet!

        Aika paha ikäkriisi sulla kun moneen ketjuun sitä purat ;)

      • ikäisensä kirjoitti:

        eikö 60 kestä senkin väistellen ja ohitellen, vai kui:).
        Ethän sinä siilimuori2 ole vielä 60-vuotta täyttänyt. Täällä hääräät kuin pääomistaja. Häikäilemätön olet!

        Perusteleppas tuo häikäilemättömyys?Mistäs sie miun ikkäin tiiät?

      • ent.siivoojaparka
        siilimuori2 kirjoitti:

        Perusteleppas tuo häikäilemättömyys?Mistäs sie miun ikkäin tiiät?

        No mistä sen nyt tietää.
        Ei tästä kauan ole kun itse kirjoitit tällä samaisella palstalla olevasi alle kuuskymppinen. Vai valehtelitko (valkoisesti)? Et ole sen jälkeen pystynyt täyttämäänkään, koska olet leijona horoskoopissa (vai valehtelitko senkin, valkoisesti).
        Sitä kun paljon kirjoittelee ees sun taas, niin ei itsekään muista mitä on kirjoittanut ja mitä mieltä mistäkin ollut.

        Minä muistan kaiken minkä oon kirjoittanut, valkoiset valheetkin jotka hyväksyn ;).

      • PalomaNonSeq
        siilimuori2 kirjoitti:

        Paloma sinulla on selvästi rakkaus-vihasuhe palstaan. Toisaalta kärsit ja et viihdy, toisaalta et voi olla poiskaan ja siksi ilmoittelet julkisesti poistumisyrityksistäsi. Tsemppiä valitsemallesi tiele, jäit tai et. Tasapainoa toiveisiisi ja tekoihisi :).

        Jos tätät palstaa ja kirjoitelua koittaa hallita mieleisekseken, turhautuu varmasti. Se on vain niin että vaikka sinulla ehkä on täältä vuosien takaisia tuttjua, jotka veisit mieluusti mukanasi omaan suljettuun kammioosi, se ei välttämättä ole näiden vietävien halu. Eli jos haluat pitää ne sinulle tärkeät, voipi olla et joudut soppeutumaan tänne. Ja et todellakaan ole ainoa joka täällä saa niskaansa välillä sitä ihtiään, mutta eikö 60 kestä senkin väistellen ja ohitellen, vai kui:).

        Jaa. No sitten jos aion palata kommentoimaan ketjuihin niin rima tarvii heti laskea eikä edes odottaa että tää skitso palsta jotenkin tyydyttäisi mun vaatimuksia asiallisesta ja leppoisasta aikuisten ihmisten kohtauspaikasta. Yhteisöä tästä ei taida koskaan tulla (nää sisäpiirivalitukset tulee mielestäni juuri tietystä yhteisöllisyydestä mitä pitkään mukana olleet tuntevat toisiaan kohtaan; se on kuin punainen vaate niille jotka eivät halua yhsteisöllisyyttä ja kuitenkin tämä palsta tarjoaa senkin vaihtoehdon sallimalla rekkauksen ja valokuvat.
        Tarvii miettiä muutama päivä lisää.

      • Hyysäri-Hiski

        Etkö löytäisi jostain pakolaisten keskustelupalstaa. Olisi kerrankin samanmielistä porukkaa sulle kavereiksi ja voisitte tulla tutuksi livenäkin.

      • jorinat

        "jotka eivät halua yhsteisöllisyyttä"
        Hahhaa! On sulla omituinen ajatusmaailma. Yhteisöt on muualla. Tämä on avoin keskustelupalsta.
        Uudet tulijat ja rekisteröitymättömät haluavat avointa keskustelua ASIOISTA täällä. ASIOISTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        En halua tuntea sua enkä muitakaan. En halua nähdä, kuinka ruma olet. Ei kiinnosta tavata.
        Voin kommentoida tällä palstalla, jos keskustelaan minua kiinnostavasta aiheesta. Ja se on siinä. Anonyymipalsta.

      • jorinat kirjoitti:

        Tämä on suomi24 plus 60 -keskustelupalsta. Keskustelijat muodostavat keskusteluyhteisön.

        Tänne voi vapaasti tulla ulkonäöltään erilaiset valokuvilla tai ilman, rumat ja "kauniit" kuuskymppiset.

        Keskustelemme asioista tai asian vierestä. Tämä on vain ajankulua monelle meistä.

        Kommentistasi päätellen uskon, että taitosi keskustella on minimaaliset. Pysy anonyymina se on parempi muille keskustelijoille.

        Jorise siis omiasi.

      • PalomaNonSeq
        jorinat kirjoitti:

        "jotka eivät halua yhsteisöllisyyttä"
        Hahhaa! On sulla omituinen ajatusmaailma. Yhteisöt on muualla. Tämä on avoin keskustelupalsta.
        Uudet tulijat ja rekisteröitymättömät haluavat avointa keskustelua ASIOISTA täällä. ASIOISTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        En halua tuntea sua enkä muitakaan. En halua nähdä, kuinka ruma olet. Ei kiinnosta tavata.
        Voin kommentoida tällä palstalla, jos keskustelaan minua kiinnostavasta aiheesta. Ja se on siinä. Anonyymipalsta.

        Korppis sen jo sanoi tossa omassa kommentissaan. Palstan skitso ilmapiiri tuli heti esille jorinat-nimimerkin vihamielisessä ja arvostelevassa kommentissa.. Kyllä vaan, me vakiojengi täällä muodostamme eräänlaisen nettiyhteisön, vaikka olemmekin anonyymeinä täällä.

      • PalomaNonSeq
        Hyysäri-Hiski kirjoitti:

        Etkö löytäisi jostain pakolaisten keskustelupalstaa. Olisi kerrankin samanmielistä porukkaa sulle kavereiksi ja voisitte tulla tutuksi livenäkin.

        Hyysäri-Hiski:
        en ole mitenkään erityisen kiinnostunut pakolaisten asioista. Yleispalsta käy hyvin minulle, mutta jotain järjellisyyttä odotan muoltakin kirjoittajilta. Taidan vaatia liikaa?

      • jorinat kirjoitti:

        "jotka eivät halua yhsteisöllisyyttä"
        Hahhaa! On sulla omituinen ajatusmaailma. Yhteisöt on muualla. Tämä on avoin keskustelupalsta.
        Uudet tulijat ja rekisteröitymättömät haluavat avointa keskustelua ASIOISTA täällä. ASIOISTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        En halua tuntea sua enkä muitakaan. En halua nähdä, kuinka ruma olet. Ei kiinnosta tavata.
        Voin kommentoida tällä palstalla, jos keskustelaan minua kiinnostavasta aiheesta. Ja se on siinä. Anonyymipalsta.

        "jorinat"

        Kolme typeryyttä/typerystä vielä...

        Yhteisöt on muualla pitää olla ...ovat muualla
        Yhteisöt on monikko.

        Dy lära språåkke

        H.

      • de-meter
        PalomaNonSeq kirjoitti:

        Hyysäri-Hiski:
        en ole mitenkään erityisen kiinnostunut pakolaisten asioista. Yleispalsta käy hyvin minulle, mutta jotain järjellisyyttä odotan muoltakin kirjoittajilta. Taidan vaatia liikaa?

        Ei mitenkään kohtuuton odotus, Paloma. Kukaan ei vain tahdo oppia opettamalla - jos muutenkaan.

        Ja se, mitä täällä olet saanut vastaasi ylittää kyllä mielestäni kohtuuden rajat. Kuka jaksaa, ellei saa vastakaikua omille ajatuksilleen tai näkemyksilleen ? Ainakaan kaikki eivät halua käydä yksinpuhelua täällä. Ja miten usein vastauksissa kajotaan henkilöön, rakennetaan hänestä sellainen kuva, joka ruokkii omaa halua pilkata ja ruoskia toista ?
        Sitäkään en ihan ymmärrä, että keskustelun pitäisi olla jokin kisa, missä voitetaan ja hävitään, menetään kasvot ja noustaan tuhkasta.
        Kai sekin on vähän luonteeseen sidottu ja raikas väittely on tietysti OK, mutta jos mollataan vaikka toisen perheenjäseniä se menee jo liian pitkälle, mielestäni - vaikkakin itse olisi antanut aseet niille, jotka niitä sitten käyttävät. Tahtoisin uskoa, että osa kirjoittelusta on ollut hyväntahtoista kiusoittelua, mutta jos toinen ilmaisee, ettei siitä pidä, niin eikö silloin mennä jo kiusaamisen puolelle ?

        Vaikea on tietysti löytää täällä sellaista linjaa, mikä sopisi kaikille - tahtoo olla niin monta mieltä kuin on miestäkin ja vaikutaa siltä, että aktiiviset kirjoittajat joutuvat jokainen tulilinjalle - ennemmin tai myöhemmin. Mutta kuten sanottu, Paloman kohdalla kiusanteko on mielestäni ollut järjestelmällistä ja jatkuvaa. Siksi minäkään en ihan ymmärrä, miksi ylläpito/luotsi ei ole siihen puuttunut.

      • jorinat
        PalomaNonSeq kirjoitti:

        Korppis sen jo sanoi tossa omassa kommentissaan. Palstan skitso ilmapiiri tuli heti esille jorinat-nimimerkin vihamielisessä ja arvostelevassa kommentissa.. Kyllä vaan, me vakiojengi täällä muodostamme eräänlaisen nettiyhteisön, vaikka olemmekin anonyymeinä täällä.

        Adiós para siempre tylsä eukko!
        Sitä saat, mitä tilaat.

      • täälläootedelleen
        PalomaNonSeq kirjoitti:

        Jaa. No sitten jos aion palata kommentoimaan ketjuihin niin rima tarvii heti laskea eikä edes odottaa että tää skitso palsta jotenkin tyydyttäisi mun vaatimuksia asiallisesta ja leppoisasta aikuisten ihmisten kohtauspaikasta. Yhteisöä tästä ei taida koskaan tulla (nää sisäpiirivalitukset tulee mielestäni juuri tietystä yhteisöllisyydestä mitä pitkään mukana olleet tuntevat toisiaan kohtaan; se on kuin punainen vaate niille jotka eivät halua yhsteisöllisyyttä ja kuitenkin tämä palsta tarjoaa senkin vaihtoehdon sallimalla rekkauksen ja valokuvat.
        Tarvii miettiä muutama päivä lisää.

        "Aiot palata" ???? Ethän sä ole mihinkään mennytkään.

      • de-meter kirjoitti:

        Ei mitenkään kohtuuton odotus, Paloma. Kukaan ei vain tahdo oppia opettamalla - jos muutenkaan.

        Ja se, mitä täällä olet saanut vastaasi ylittää kyllä mielestäni kohtuuden rajat. Kuka jaksaa, ellei saa vastakaikua omille ajatuksilleen tai näkemyksilleen ? Ainakaan kaikki eivät halua käydä yksinpuhelua täällä. Ja miten usein vastauksissa kajotaan henkilöön, rakennetaan hänestä sellainen kuva, joka ruokkii omaa halua pilkata ja ruoskia toista ?
        Sitäkään en ihan ymmärrä, että keskustelun pitäisi olla jokin kisa, missä voitetaan ja hävitään, menetään kasvot ja noustaan tuhkasta.
        Kai sekin on vähän luonteeseen sidottu ja raikas väittely on tietysti OK, mutta jos mollataan vaikka toisen perheenjäseniä se menee jo liian pitkälle, mielestäni - vaikkakin itse olisi antanut aseet niille, jotka niitä sitten käyttävät. Tahtoisin uskoa, että osa kirjoittelusta on ollut hyväntahtoista kiusoittelua, mutta jos toinen ilmaisee, ettei siitä pidä, niin eikö silloin mennä jo kiusaamisen puolelle ?

        Vaikea on tietysti löytää täällä sellaista linjaa, mikä sopisi kaikille - tahtoo olla niin monta mieltä kuin on miestäkin ja vaikutaa siltä, että aktiiviset kirjoittajat joutuvat jokainen tulilinjalle - ennemmin tai myöhemmin. Mutta kuten sanottu, Paloman kohdalla kiusanteko on mielestäni ollut järjestelmällistä ja jatkuvaa. Siksi minäkään en ihan ymmärrä, miksi ylläpito/luotsi ei ole siihen puuttunut.

        En minä täältä minnekään päässyt. Olinpahan vain kuulolla pari päivää, mutta voi olla että kun joulukiireet alkavat todenteolla niin on vähemmän aikaa olla täällä (pahoittamassa mieltään).

      • äläviitsiesittää
        Paloma.se.co kirjoitti:

        En minä täältä minnekään päässyt. Olinpahan vain kuulolla pari päivää, mutta voi olla että kun joulukiireet alkavat todenteolla niin on vähemmän aikaa olla täällä (pahoittamassa mieltään).

        Naurettavaa puhetta aikuiselta naiselta, pahoittaa mieltään hehheheh.

      • RiippuvaisuutesiHuomattu
        Paloma.se.co kirjoitti:

        En minä täältä minnekään päässyt. Olinpahan vain kuulolla pari päivää, mutta voi olla että kun joulukiireet alkavat todenteolla niin on vähemmän aikaa olla täällä (pahoittamassa mieltään).

        Vaikka näitä viestejä täällä paljon luen, niin harvakseltaan kommentoin. En ole voinut välttyä huomaamasta kuinka provosoit meitä suomalaisia palstalukijoita ja -kirjoittajia jatkuvalla negatiivisella arvostelulla maamme tapahtumia ja kansalaisia kohtaan.

        Miksi jatkuvasti provosoit jos vastaukset provoihisi aiheuttavat sinulle pahaa mieltä?

        Toisekseen sinua tuntuu kaihertavan rekisteröitymättömien nimimerkkien palstalla olo, ihmetyttää miksi, koska tämähän on Suomen eniten käytetty vailla rekisteröitymispakkoa oleva foorumi ja juuri siksi niin suosittu.

        Joko olet masokisti tai sitten kovasti ymmärtämätön.

      • maijanen
        de-meter kirjoitti:

        Ei mitenkään kohtuuton odotus, Paloma. Kukaan ei vain tahdo oppia opettamalla - jos muutenkaan.

        Ja se, mitä täällä olet saanut vastaasi ylittää kyllä mielestäni kohtuuden rajat. Kuka jaksaa, ellei saa vastakaikua omille ajatuksilleen tai näkemyksilleen ? Ainakaan kaikki eivät halua käydä yksinpuhelua täällä. Ja miten usein vastauksissa kajotaan henkilöön, rakennetaan hänestä sellainen kuva, joka ruokkii omaa halua pilkata ja ruoskia toista ?
        Sitäkään en ihan ymmärrä, että keskustelun pitäisi olla jokin kisa, missä voitetaan ja hävitään, menetään kasvot ja noustaan tuhkasta.
        Kai sekin on vähän luonteeseen sidottu ja raikas väittely on tietysti OK, mutta jos mollataan vaikka toisen perheenjäseniä se menee jo liian pitkälle, mielestäni - vaikkakin itse olisi antanut aseet niille, jotka niitä sitten käyttävät. Tahtoisin uskoa, että osa kirjoittelusta on ollut hyväntahtoista kiusoittelua, mutta jos toinen ilmaisee, ettei siitä pidä, niin eikö silloin mennä jo kiusaamisen puolelle ?

        Vaikea on tietysti löytää täällä sellaista linjaa, mikä sopisi kaikille - tahtoo olla niin monta mieltä kuin on miestäkin ja vaikutaa siltä, että aktiiviset kirjoittajat joutuvat jokainen tulilinjalle - ennemmin tai myöhemmin. Mutta kuten sanottu, Paloman kohdalla kiusanteko on mielestäni ollut järjestelmällistä ja jatkuvaa. Siksi minäkään en ihan ymmärrä, miksi ylläpito/luotsi ei ole siihen puuttunut.

        Joku tuolla jo kirjoitti, että sitä saa mitä tilaa.Ehkä sinä et muista, mutta uskon täällä monen muistavan, tämän mollaamisen isänmaastamme ja sen asukkaista.

      • ikäisensä kirjoitti:

        Yli 60-vuotiaat ovat täyttäneet 60-vuoden kunnioitettavan iän.

        Oli ikä mikä hyvänsä, kunnioitus on ansaittava. Sinun kirjoitustesi perusteella et kyllä nyt sitä kunnioitusta saa?

      • PalomaNonSeq kirjoitti:

        Jaa. No sitten jos aion palata kommentoimaan ketjuihin niin rima tarvii heti laskea eikä edes odottaa että tää skitso palsta jotenkin tyydyttäisi mun vaatimuksia asiallisesta ja leppoisasta aikuisten ihmisten kohtauspaikasta. Yhteisöä tästä ei taida koskaan tulla (nää sisäpiirivalitukset tulee mielestäni juuri tietystä yhteisöllisyydestä mitä pitkään mukana olleet tuntevat toisiaan kohtaan; se on kuin punainen vaate niille jotka eivät halua yhsteisöllisyyttä ja kuitenkin tämä palsta tarjoaa senkin vaihtoehdon sallimalla rekkauksen ja valokuvat.
        Tarvii miettiä muutama päivä lisää.

        Kauan kesitkin ennen kuin laksit rimaasi, kymmenen vuotta? . Kun laksee riman tarpeeksi alas, ei voi kuin yllättyä positiivisesti :D

      • maijanen kirjoitti:

        Joku tuolla jo kirjoitti, että sitä saa mitä tilaa.Ehkä sinä et muista, mutta uskon täällä monen muistavan, tämän mollaamisen isänmaastamme ja sen asukkaista.

        Ei pidä paikkaansa. Voin asennoitua kriittisesti joihinkin yksittäisiin asioihin, missä yhteiskunnassa tahansa, mutta ne ovat mielipiteitä asioista, asenteista, käyttäytymismalleista, ei erityisesti juuri suomalaisista tai Suomesta. Mutta jos kalikka kalahtaa niin pidä hyvänäsi. Suhtauden edelleenkin kriittisesti ahdasmielisyyteen, suvaitsemattomuuteen, ajatusmaailman kapeuteen jne. mutta en miellä niitä mitenkään juuri "suomalaisiksi" asioiksi.
        Olen monesti ollut mukana puolustamassa "isänmaatamme" ja taittamassa peistä sekä livessä että virtuaalisesti pohjoismaisten arvojemme puolesta. Olen jopa edustanut Suomea virallisesti kansainvälisissä tilaisuuksissa .
        Ehkä se Suomi mistä sinä maijanen puhut on minulle vieras. Mutta se Suomi minkä tunnen ja mitä puolustan on aivan yhtä "oikea".

      • de-meter
        Paloma.se.co kirjoitti:

        En minä täältä minnekään päässyt. Olinpahan vain kuulolla pari päivää, mutta voi olla että kun joulukiireet alkavat todenteolla niin on vähemmän aikaa olla täällä (pahoittamassa mieltään).

        Aivan, Paloma.
        Aika ajoin elämä asettaa luonnollisia esteitä tämän paheksutun ja haukutun harrastuksen esteeksi..))
        Kiva että olet edelleen kuulolla. Kiirettähän tämä joulunalusaika teettää itse kullekin...
        Minulle tulee FB:sta (jonne en koskaan ehdi) viestejä, jossa vakuutetaan "sinulla on kavereita enemmän kuin tiedätkään"...
        Jospa se pätee myös täällä, vaikka aina ei siltä tunnu..))

    • nettinörppö

      Jutustelu on pelkkää ajankäyttöä hyvä niinkin, erityispalstat niistä voi saada jotain hyödyllistä ainoa haitta on ajan tuhlaaminen hyödyttömään.

      • Minä ainakin tarvitsen välillä sitä hyödytöntäkin. Mutoin menee liian suorittamiseksi.

      • de-meter

        Muistan kyllä nuo keskustelut, maijanen, ja ihmettelin jo silloin, että ne loukkasivat monia. Saa kai suomalaisuudesta nyt puhua muutenkin kuin myötäsukaan, eikä se tarkoita sitä, ettei suomalaisuutta arvosta ?
        Jotkut seikat vain saattavat pistää muualla asuvan silmään, kun katsoo kauempaa. Eikö niitä saa puhua itsestään pois, asettaa tarkastelun alle keskustelemalla niistä ?

        En tosiaan ole nähnyt Paloman kirjoituksissa mitään provokatoorista. Olen ottanut ne keskustelun avauksena sellaisiin aiheisiin, jotka ovat jotenkin ajankohtaisia, koskettavat meitä kaikkia. Ja onhan niihin innokkaasti vastailtu, kukin luontonsa mukaan.

        Kenenkään kirjoitustyyliin en mielelläni kajoa, koska "tyyli on ihminen itse" (Erno Paasilinna)

        Onko pilkan aihe, jos ihminen pahoittaa mielensä ? Jos siitä kertoo, sen voi mielestäni tulkita myös niin, että ilminen ilmoittaa, missä kulkee hänen rajansa...

    • ongelmaon

      Paloma on palannut, mutta en näe ilmoitusta siitä. Kertokaa mistä löydän sen????

      • nekatiivi

        Paloma tekee pian aloituksen paluustaan.

      • PalomaNocturna

        Seuraava aloitus kun teen niin olen mukana kuvalla ja rekattuna.

    • eppu2

      Olet ihan hyvä keskustelija.
      Kaikkihan me täällä kynsin hampain puolustamme omia näkemyksiämme.
      Ehkä ei kannata välittää kaikesta mitä niskaansa saa.

      • Oiskos tämä jotenkin niin kuin väittelypalsta :)?

      • eppu2
        siilimuori2 kirjoitti:

        Oiskos tämä jotenkin niin kuin väittelypalsta :)?

        Usein käy niin, että mielipiteiden julkituomisesta kehkeytyy väittely.
        Onko se hyvä vai paha, siihen en osaa vastata.
        Mutta ulkona oli hieno lenkki-ilma.

      • eppu2 kirjoitti:

        Usein käy niin, että mielipiteiden julkituomisesta kehkeytyy väittely.
        Onko se hyvä vai paha, siihen en osaa vastata.
        Mutta ulkona oli hieno lenkki-ilma.

        Niin tekee mutta eikös keskustelu ole juuri sitä et perustellaan omaa kantaansa? Jos minä sanon jotain, joku toinen sanoo eriävän mielipiteen, pitäisikö vaieta vai esittää perstelut kannalleen kin kerran ollaan keskustelupalstalla. Pitääkö muoson vuoksi olla samaa mieltä tai vaieta?

        Aamulla pimeä ja illalla kotiintullessa pimeä. Pitäsi lähteä käymään kaupassa.

    • älyvapaatatouhua

      Mitätön aloitus turhasta mutta saihan aloittaja olla keskipisteenä monta päivää.

    • ei.mitään.uutta

      Lähtöä on tehty ennenkin.

      • Eihän sitä pysty tulemaan takaisin, jos ei ole ensin lähtenyt.
        Se minusta vain on vähän rumaa, jos omasta lähtemisestään syyttelee toisia, kun jokainenhan täällä on vapaa menemään ja tulemaan aivan omasta halustaan ilman kenenkään lupaa tai hyväksymistä.

    • Kolme vuotta vanha aloitus nostettu, MIKS?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      75
      3414
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      562
      3210
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2822
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2072
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      315
      1876
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1855
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1835
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      140
      1460
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1281
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      65
      1260
    Aihe