JASSUN VIIMEISIN AIVOPIERU

zippaduuduu

Suomalaiset ovat liian arkisia ja tavanomaisia.
19.11.2015 Jasmin Mäntylä

Suomalaisia kuvaillaan useasti liian arkisiksi ja tylsästi pukeutuviksi. Samalla suomalaisista puhutaan ankeina ja vaikeasti lähestyttävinä. Olen miettinyt paljonkin tuota asiaa, varsinkin nyt, kun itse elän suurimmaksi osaksi Englannissa.

Monissa brittilehdissäkin vertaillaan useasti eri maita ja niiden kansalaisia – kaikista niistä on luettavissa nuo samat kuvaukset. Tuon luonnepuolen kuvailun tajuan paremmin kuin pukeutumiseen liittyvän. Kyllä suomalaiset osaavat pukeutua tilaisuuden mukaan, mutta koska Suomessa se talvi on hieman erilainen kuin lämpimämmissä maissa, niin toki ulkona ollessa ei huvita liikkua silloin korkokengissä ja minimekoissa. Ja ehkä se sää vaikuttaa myös siihen ”ankeuteen”. Näin itse ainakin koen sen.

Englannissa ollessani olen huomannut sen, kuinka monet naiset näyttävät päiväaikaan pubilounaalla siltä kuin he olisivat matkalla yökerhoon… Ja nuoret miehet täällä, huh huh! Monet heistä tuntuvat käyttävän meikkiä enemmän kuin naiset. Itse arvostan sitä oikeaa miehisyyttä, en meikattua sellaista.

Mitä taas tulee naisten pukeutumiseen ja minuun itseeni, tykkään panostaa siihen, varsinkin asusteiden muodossa. Rakastan isoja hattuja, viittoja ja kaikkea hieman yliampuvaa. Mieheni taas tykkäisi vain ns. sulautua massaan, mutta minun kanssani se ei onnistu hirveän helposti. ;)

Suomalaisissa arvostan silti kovasti juurikin sitä ns. arkisuutta, koska siinä mukana tulee aimo annos rehtiyttä ja luonnollisuutta – ne ovat niitä kaikista parhaimpia piirteitä ihmisissä. Ei pelkkä ulkokuori ja teeskentely.

Se juttu, mistä tykkään sitten taas englantilaisissa enemmän on se, kuinka helposti uusiin ihmisiin tutustuu. Suomalaisilla on monesti ympärillä se tietty muuri, kun taas täällä Briteissä kaikki kadulla vastaantulevat tervehtivät sinua hymy kasvoillaan. Se on mukavaa ja erittäin tervetullutta. Hymy ja ilo kun tarttuvat myös toisiin. "
http://blogbook.fi/jasminmantyla/suomalaiset-ovat-liian-arkisia-ja-tavanomaisia/

Jaa, hohhoijaa, Jassu jatkaa Anu Saagimin jalanjäljissä suomalaisten (naisten) mollaamista. Eikö se itse haukkunut ANun jossain blogissaan? So booooring.

97

453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niinmuahjawoohoo

      No, eipä se itse ainakaan näytä tyylikkäältä huonosti istuvassa/laskeutuvassa ponchossaan, skottilippiksessään eikä edes uusissa silmälaseissaan. Kun omaa niinkin pienen päänupin kuin Jassu, ei pitäis ostaa ylisuuria laseja, silloin näyttää pelkästään hassulta eikä yhtään nörtiltä.

    • Luulee_itsestään_liikoja

      "Mieheni taas tykkäisi vain ns. sulautua massaan, mutta minun kanssani se ei onnistu hirveän helposti."

      ?? Jassuhan pukeutuu itse äärettömän tylsästi ja konservatiivisesti. Väreinä pelkkää valkoista, harmaata ja mustaa, ei koskaan mitään värikkyyttä, räväkkyyttä, ei edes muodikkuutta.

      • ihmevääntelyä

        Ei tossa blogissa mollattu suomalaisia naisia. Miten sen taas noin käsititte?


      • Intialainen_gurgha

        Nämä pari sekopäästalkkeria taas vauhdissa.


    • Epäilyttäväääää

      -- Englannissa ollessani olen huomannut sen, kuinka monet naiset näyttävät päiväaikaan pubilounaalla siltä kuin he olisivat matkalla yökerhoon…

      Mitäs se Jassu päiväsaikaan pubissa tekee? Terveellistä kotikeittoahan kera näkkärin ja veden piti puputtaa omassa kotikeittiössä tai sohvapöydän ääressä englantilaiseen tyyliin tv:tä katsellen ja sen jälkeen juoksulenkille. Etteivät vaan istuskelis lounasaikaan mallaspirtelöillä?

      • NäkkäriMäkkäri

        Niinpä. Jassuhan ei omien sanojensa mukaan pubiruokia ja chipsejä syö. Pubeissa tuskin on tarjolla riisikakkuja ja skottilohta kera raikkaan salaatin. Mut mallaspirtelö ja iloliemi ei kuullosta ollenkaan pahalta...


      • ihanmikävaannäistä

        Maistuis varmaan sullekin.


      • I_love_my_life
        ihanmikävaannäistä kirjoitti:

        Maistuis varmaan sullekin.

        Tottakai!


      • naminammaiskis
        I_love_my_life kirjoitti:

        Tottakai!

        Niin mullekin.


    • TylsääPukeutumista

      Ööööh, englantilaisten oma muodikas pukeutuminen.... jo sateisen ja tuulisen ilmaston takia ihmiset pukeutuu järkevästi vedenpitäviin takkeihin ja kävelykenkiin. Harmaata, ruskeeta ja mustaa, ei niinkään muodikasta ja trendikästä. Mitä se Jassu taas lässyttää? Jossain Karibialla pukeudutaan kevyesti ja värikkäästi, sekoittaako se nyt jo maanosatkin? Talvi on Englannissa kylmä, kostea, tuulinen ja sateinen eikä kesäsää paljoa poikkea siitä.

      • lueuudelleen

        Ööööö, kukahan tässä nyt sekoittaa asian, mistä vinkuu?


      • zxcxcxzczxc
        lueuudelleen kirjoitti:

        Ööööö, kukahan tässä nyt sekoittaa asian, mistä vinkuu?

        Jassu ei taida tietää Englannin säästä paskaakaan, aina paistaa muka aurinko. Kun on 24/7 tuiterissa niin voihan siinä niin käydäkin, hahahaha!


      • rixunpaxu

        Kommentistasi paistaa kateus ja katkeruus, syytä sille en tiedä.
        Heitä jokin toinen lapsellinen letkautus vielä minulle.


      • SeiskanSirkushupia
        rixunpaxu kirjoitti:

        Kommentistasi paistaa kateus ja katkeruus, syytä sille en tiedä.
        Heitä jokin toinen lapsellinen letkautus vielä minulle.

        Ai syy kateellisuuteen ja katkeruuteen? Huono parisuhde tietty, mikäs muukaan. Kateellinen ja katkerahan sitä pitää olla että voisi huvittua Jassun lapsellisista pläjäyksistä. Mut itselläs näyttää pipo kiristävän aivan liikaa.


    • briteissäMinäkin

      missähän pubissa se päiväsaikaan liikuskelee. Sellaisissa pubeissa missä käy esim työssäkäyvää väkeä päivällä lounastamassa (kuuluu brittikulttuuriin), on pukeutuminen aika konservatiivista, naisilla puolihame/paitapusero/bleiseri ja miehillä yleensä puku.

      Yökerhoon todellakin pukeudutaan vapaammin, mutta kaikkiin yökerhoihin ei miehet pääse sisälle esim lenkkareissa.

      Se on totta, että briteissä yleensä paikalliset pukeutuu kevyemmin esim ulkonaliikkuessaan kuin suomalaiset.

      Ja edelleen brittikulttuuriin liittyy tuntemattomille hymyileminen ja kohteliaisuus sekä smalltalk jolla ei todellakaan tarkoiteta yhtään mitään.

      Aika vaatimattomalta tuo pukeutuminen näyttää, kun vertaa mitä britti katukuvassa näkyy naisilla yllä.

      • niinmuahjawoohootsille

        Borootissa on korkea työttömyys ja kulmakapakissa istuu jo lounasaikaan samanlaisia "kotirouvia" kun Jassukin. Englantilaiseen tyylin tietty blondattuja ja tupeerattuja hiuksia, vaalenapunaista huulipunaa ja isoja kultarinkuloita korvissa. Minihameet ja tiukat jumpperit. Kyllä Jassu jää harmaissa ja mustissa vaatteissaan seinakoristeeksi.


    • suomijuntit

      Minusta hän puolustaa suomalaisia ja haukkuu hiukan brittejä, Mutta onhan suomalaiset juroja ja paskanjäykkiä . Tuksu ketjuissakin huomaa miten uhotaan ja isotellaan nimettömänä ,sitten kun pitäs toimia niin menee sormi suuhun ja aletaan perääntyy. En mää viitti. Tee sinä. Sitten kun joku tekee sitä kiitellään ja oisin minäkin tehnyt jos ois ollut aikaa ja muita surkeita tekosyitä

      • Intialainen_gurgha

        Niinhän se menee näillä stalkkereillakin. Kuka kertoisi Dennikselle? Kuka kertoisi sen sukulaisille? Jne. jne. Pukeutumisesta sen verran, että ainahan briteille on naureskeltu siitä liian vähäisestä vaatetuksesta säähän nähden. Pääosa väestöstä kun ei todellakaan ole tweedin pukeutuneita kartanonherroja ja -rouvia.


    • uikuikuik

      Minusta taas koko blogi on pelkkää sillisalaattia, on vähän sitä mieltä ja vähän tätä mieltä, todellakin pelkkä ilmaan päästetty aivopieru.

    • PientäLiiottelua

      "Suomalaisilla on monesti ympärillä se tietty muuri, kun taas täällä Briteissä kaikki kadulla vastaantulevat tervehtivät sinua hymy kasvoillaan. Se on mukavaa ja erittäin tervetullutta. Hymy ja ilo kun tarttuvat myös toisiin. "

      No varmaan johtuu mun tietystä muurista, mut ei mua ainakaan kaikki Lontoon kadulla vastaantulevat ole tervehtineet hymy kasvoillaan. En oo kyl nähnyt paikallistenkaan ventovieraiden toisiaan tervehtivän, hymyllä enkä ilman.

      • KvaakKvaak

        24/7 pöhnässä kaikki on niin ruusuista ja aurinko paistaa aina, aina.


    • OldGreyLady

      "Mitä taas tulee naisten pukeutumiseen ja minuun itseeni, tykkään panostaa siihen, varsinkin asusteiden muodossa."
      No hyvä, että panostat pukeutumisessasi asusteisiin, et esim. keittön kaappeihin tai suihkuverhoon.

    • voi_toista

      Ja tämä "Henna-Emilia 12 v" -tasoinen pohdiskelu on tämän rouvan päätyö? No minkäs sille voi.

      • Kylmä_totuus

        Ilmankos stalkkerinsa kokevat Jassun niin läheiseksi ja tärkeäksi itselleen.


      • Noloudenhuippu

        ai stalkkereiden stalkkeri saapunut taas palstalle irvimään.
        Säälittävä olet, hanki elämä :-)


    • rouskiss

      Stalkkerien stalkkeri, hahah! Ahkerastihan se stalkkailee vaikka stalkkereissa ei oo mitään mielenkiintoista.

      Nytpä vahvistui, tahattomasti, sekin että pubeissahan mrs Prämli istuskelee lounasaikoihin eikä suinkaan hääräile keittiössään. No joo, en ihmettele ollenkaan että viihtyvät paremmin kantakapakassaan kuin kotonaan. Paljon hauskempaa siellä varmaan onkin.

    • kivaaine7jaluokkaoli3

      No just, taas niin alakoululaisen äikän aineen tasoinen blogikirjoitus tyyliin -vaatteet ja pukeutuminen-, samoin oli se edellinen -millaisia ruokia syömme-.

      Ja tää tyyppi oli kokoomuksen kansanedustaja-ehdokkaana. Ja kirjoitti blogiinsa keväälä, että hänellä on tulevaisuus politiikan parissa briteissä. Luulis, että politiikkaan haluava ja siitä kiinnostunut kirjoittelisi vähän toiseen aihepiiriin liittyvää, varsinkin tänä aikana ja mitä viime aikoina on tapahtunut. Mutta eipä taida hänellä olla kompetenssia siihen: iso ego, pieni äly.

      • mnmmnmnm

        Jassun blogin myötä mulle avautui kristallin kirkkaana mitä sana aivopieru tarkoittaa.


    • loveMyLifeSoMuch

      jasminmantylaofficialTätä päivää: aamulla Ilta-Sanomien haastista, kantsii tsekata huomisen printtilehdestä Sen jälkeen lääkärintarkastusta, jossa kuulin kadottaneeni yhden sentin pituudestani(!!!), nyt oon "muka" 176 cm pitkä ja koko aikuiselämäni oon ollut 177 cm (nim. järkyttynyt!) Wtf? Ei sitä 33-vuotiaana kuulu alkaa lyhentyä! Nyt lounasta ja pyykinpesua Ehkä mä selviän vielä tuosta järkytyksestäkin..."

      Luukatoa huonon ja ravintoköyhän ruuan takia, ei sen kummempaa. Ja joo, voi iskeä jo 33-vuotiaalle. Sitä se huono ravinto saa aikaan. Mut eikun vaan laihaa vihanneskeittoa napaa ja 3 l vettä päälle, niin liukenee ne vähäisetkin ravinteet kusen mukana. Pubiin vielä juomaan pää täyteen niin on se niin muah ja wooohooo!

      • paaveli77

        ei oo persjalkanen tyypillinen tappi kuten suurin osa suomimuijista


      • kokoomuskivaa

        Ja tää on niin mitä pitää kaikille kertoo. Oisko jotain muuta myös, jos politiikkaan haluu? Perustellut mielipiteet siis?


      • LaskeSiitä

        Ero johtuu varmaan brittien ikiomasta mittajärjestelmästä. Jasminin pituus on varmaan mitattu jonain tuumina tai jaardeina:) Muuntotaulukot ei oo sit niin tarkkoja.


      • työtönarvostelija

        On se kun Lönita Airistö,aina arvostelemassa,ero vain et Lönita
        on tehny töitä jokseenki ahneesti. Jassulla pää töhjä.Juhuu!!!!


      • 675e

        Olipa mainos, tän jälkeen en ainakaan osta iltasanomia. tyrkyistä saa lukee ilmaiseksi netistä.


      • 20kgviikko
        675e kirjoitti:

        Olipa mainos, tän jälkeen en ainakaan osta iltasanomia. tyrkyistä saa lukee ilmaiseksi netistä.

        Oliskohan sillä jotain uutta sanottavaa? Esim. kuinka toivuin masennuksesta ja alkoholismista pikavauhtia, sain avioliittoni toimimaan, seksin loppumaan, pappan puhumaan ja pussaamaan, kuinka poliittinen urani on nousukiidossa, hyväntekeväisyystyötäni ylistetään Borootissa ja kuinka nyt laihdumme ihmekeitoillani 20kg viikossa, sen kauempaa ei asia nimittäin jaksa muah kiinnostaa.


    • mannepanne

      voi jumakauta! on tuolla ääliöllä murheet, nillittää yhden sentin perään! onko tuo edes normaali? Not.
      Riipputissit ja heikko ravinto koukistanut ryhdin kohti lautaperSettä.

    • justvaan

      kokoomus on varmaan ylpee Jasminista, on kai ollut ahkera yritteliäs kansalainen. no, ainakin sairaseläkeläisen siivellä elelevä kotirouva.

      • kokkari

        jes kokoomus!! niin ihku jäsen JasM teillä!

        Ai niin, no onko sillä jotain oikeesti sanottavaa? kukaan ei oo kyllä kuullu.

        Jos luet sen blogia ja seuraat instaa, niin ymmärrät kyllä!


    • OulunAivoKääpiö

      Zäässin mauton markettimummotyyli sopii hyvin keltahampaisen ja möhömahaisen puutarhatonttupapan viereen. Halpoja akryylireleitä.

    • fsddsfsdfsd

      IS:n avioerojutussa on Jassultakin kysytty jäikö vanhempien avioerosta traumoja. Ei kuulemma jäänyt, Hekla on hyvin hoitanut asian.

      Joopa joo, kovin katkeraa tekstiä ainakin isäinpäivän tienoilla tulee, ja joskus muulloinkin. Mut mitä järkee kysyy vanhempien avioeron vaikutuksesta ihmiseltä joka oli eron tapahtuessa vain kuukauden ikäinen ja joka ei oo isänsä kanssa koskaan elänyt saman katon alla eikä tunne tätä? Ei kai se avioero oo mitenkään voinut vaikuttaa kun mitään perhe- eikä avioelämää oo ikinä ollutkaan. Mut anyways, sehän olis hienoo jos ISÄNPUUTE ylipäätään ei olis vaikuttanut....

    • MinäMinäMinäMinäMinä

      Onko kuvassa Jassun isäpuoli jota ei koskaan mainita?

      https://instagram.com/p/-WdYBMFYxe/?taken-by=jasminmantylaofficial

      Mut joo, Jassun biologinen isähän jäi Kanadaan kun Hekla palas maitojunalla Vinttikopperoon synnyttämään Intian ihmettään. Ei oo Jassu koskaan mitään perhe-elämää elänyt biologisten vanhempiensa kanssa joten mitä se muka mistään eroista tietää mitään. 19v Heklalla tais olla sen verran vientiä ettei ehtinyt kasvattaa lastaan? Mummo ei jaksanut tai viitsinyt sekään.

      • kjhgfdggg

        Ei ole kuvassa Jasminin isäpuoli, hänhän tuli kuvioihin vasta paljon myöhemmin. Yllättäen eivät tulleet Jasminin kans kovin hyvin toimeen...


      • Riekkumista_KlubillaMME
        kjhgfdggg kirjoitti:

        Ei ole kuvassa Jasminin isäpuoli, hänhän tuli kuvioihin vasta paljon myöhemmin. Yllättäen eivät tulleet Jasminin kans kovin hyvin toimeen...

        Sitten joku Heklan sen hetkinen hoito? Asuiko/asuuko isäpuolikin mummonmökissä, Jassu puhuu aina kolmesta naisesta, itsestään, Helgasta ja mummosta. Se vois kertoo mielenkiintoisempia juttuja elämästään kuin mitä uudet lasit tai yhden sentin pituuden menetys..

        Jos ispuoli on vielä kuvioissa,niin Helgan saamat seksilelupaketit joutuu ihan uuteen valoon..


      • ketäkiinnostaa

        Kiinnostaako oikeasti vanhan naisen seksielämä ja nuoruudenmenot ? Kaikilla meillä ollut hoitomme ja menomme, Mitä niistä huutelemaan ? Onneksi itsellä tapahtumarikas elämä ettei tervi miettiä vanhan naisen seksielämää :D


      • elämäelämättä
        ketäkiinnostaa kirjoitti:

        Kiinnostaako oikeasti vanhan naisen seksielämä ja nuoruudenmenot ? Kaikilla meillä ollut hoitomme ja menomme, Mitä niistä huutelemaan ? Onneksi itsellä tapahtumarikas elämä ettei tervi miettiä vanhan naisen seksielämää :D

        Näitähän se kiinnostaa, joilla ei ole omassa elämässä mitään muuta, kuin julkkisjuorupalsta.


      • hjklööä
        Riekkumista_KlubillaMME kirjoitti:

        Sitten joku Heklan sen hetkinen hoito? Asuiko/asuuko isäpuolikin mummonmökissä, Jassu puhuu aina kolmesta naisesta, itsestään, Helgasta ja mummosta. Se vois kertoo mielenkiintoisempia juttuja elämästään kuin mitä uudet lasit tai yhden sentin pituuden menetys..

        Jos ispuoli on vielä kuvioissa,niin Helgan saamat seksilelupaketit joutuu ihan uuteen valoon..

        Asuu isäpuoli edelleen Helgan talossa.


      • kukkeliskuut
        hjklööä kirjoitti:

        Asuu isäpuoli edelleen Helgan talossa.

        Ja Jassu ei koskaan mainitse sitä vaan puhuu aina ikäänkuin talossa asuis vaan mummo, Hekla ja Jassu. Outoa. Hekla onkin sitten kovempi luu kun luulin, ei heittänyt ukkoa ulos nirppanokan takia. Nyt huvittaa entistä enemmän se woohotus niistä Heklan seksileluista joista piti julkisestikin toitottaa. Miksi ihmeessä? Ainoa joka joutui naurunalaiseksi oli nää Mäntylän kostonenkelit, OM.


    • KateudestaVihreä

      Hyvät naurut kiinnostaa aina ja Jassun elämä on hullunkurista, samoin asiat joita se itse valottaa...Hymykin katsoi vanhan naisen seksielämän haastattelun ja palkkion arvoiseksi. Huvittavaa toi Päin Mäntyä naisten elämänmeno. Ihan kuin seurais jotain sit com sarjaa livenä. Paitsi että mummonmökin asukkaiden elämä on hullumpaa.

      Jassun fanit ne vaan jaksaa raakkua.

      • päivätjulkkisjuoruissa

        Ei se Jassun fanittamista vaadi teidän tyhjäpäiden elämisen ihmettelyyn..


      • Paristot_Turusta
        päivätjulkkisjuoruissa kirjoitti:

        Ei se Jassun fanittamista vaadi teidän tyhjäpäiden elämisen ihmettelyyn..

        Ei todellakaan.


      • kukkeliskuut
        päivätjulkkisjuoruissa kirjoitti:

        Ei se Jassun fanittamista vaadi teidän tyhjäpäiden elämisen ihmettelyyn..

        Pitäis vaatia, muuten on vaikeeta ymmärtää miksi näillä palstoilla roikutte ruikuttamassa. Nauru pidentää ikää. Löysää jo.


      • toivoasopii
        kukkeliskuut kirjoitti:

        Pitäis vaatia, muuten on vaikeeta ymmärtää miksi näillä palstoilla roikutte ruikuttamassa. Nauru pidentää ikää. Löysää jo.

        Perin merkillisiä on huvituksenne. Kyllä näissä jutuissa on kyse teidän "aivopieruista", eikä Jassun. Ikävä huomata miten vähäistä on aivotoimintanne. No, ehkä se lisääntyy iän myötä.


      • czxczxzxc
        toivoasopii kirjoitti:

        Perin merkillisiä on huvituksenne. Kyllä näissä jutuissa on kyse teidän "aivopieruista", eikä Jassun. Ikävä huomata miten vähäistä on aivotoimintanne. No, ehkä se lisääntyy iän myötä.

        Se, että sä roikut täällä rukuttamassa, osoittaa vaan ja ainoastaan sen ettei sulla itselläs oo aivotoimintaa ollenkaan!


    • NaurutAinaPaikallaan

      Äläs nyt. Jassun suuresti kunnioittama seiskaperhe pitää myös Jassun huvittavia aivopieruja julkaisemisen arvoisina, seiskahan tuottaa viihdettä, ei se oo Jassun kaa tekemisissä sen älykkyyden tai poliittisen uran takia. Seiskaviihdettä rupuselle, kateelliselle kansalle ja woohoot sille! Kiitos seiska!

      • ymmärryshoi

        Nyt onkin kyse palstan aivopieruista, ei seiskan kirjoituksista.


    • rewrewrwerw

      Palstan aivopierut pitää Jassua aivan yhtä koomisena hahmona kuin rakas seiskaperhe ja viihdelehti Hymy, jotka nostaa sen lapsellisia kirjoituksia nettisivuilleen tai ottaa silta haastiksia, antaakseen lukijoilleen naurunaihetta. . Sirkushuveja kansalle! Kiitos seiska!

      Sä et taida vaan oikein ymmärtää. Taaskaan, huoh.

      • tyhjästäpäästä

        Niidenhän piti olla Jassun aivopieruja, mutta myösit nyt niiden olevankin palstan pieruja. No, muita ne ei naurata, kuin sinua, enkä kyllä yhtään ihmettele sitä.


    • AlanNainenJassu

      I´m a queen, I got this shit handled

      https://instagram.com/p/-bA08dFY6O/?taken-by=jasminmantylaofficial

      No mutta, mit se Jassu on nyt tehnyt? Eilen illalla vielä toivoteltiin yhdessä papsun kanssa hyvää yötä ja ihanaa huomista, nyt on asiat taas sekaisin? Onko skottipiccolo palannut kuvioihin vai joku toinen salarakas pulpahtanut esiin? Eipä sitä onnea kauaa kestänytkään....

      • eroahdistusta

        Sun on pian keksittävä niitä juonenkäänteitä tähänkin, kun eroaminenkaan ei pitänyt paikkaansa.


      • xzxczxczxczxc
        eroahdistusta kirjoitti:

        Sun on pian keksittävä niitä juonenkäänteitä tähänkin, kun eroaminenkaan ei pitänyt paikkaansa.

        Kova että ainakin sua kiinnostaa kovasti! Ja kuka sanoo ettei muka mitään eroa tulis? Tulee se.


      • kovakiinnostaakovasti
        xzxczxczxczxc kirjoitti:

        Kova että ainakin sua kiinnostaa kovasti! Ja kuka sanoo ettei muka mitään eroa tulis? Tulee se.

        Eron piti tulla heti 13.9 jälkeen, siis jo tänä vuonna. Kiirettä pitää ennustuksella.


      • jaassinvalheita
        kovakiinnostaakovasti kirjoitti:

        Eron piti tulla heti 13.9 jälkeen, siis jo tänä vuonna. Kiirettä pitää ennustuksella.

        Ennustuksethan on ennusteita, eihän ne aina toteudu, tai juuri niin kuin on spekuloitu.

        Mut miten oli se jassskan poliittinen toiminta, jonka hän itse faktatietona kuulutti blogissaan alkavan toden teolla loppukesästä? Tais olla valhe. Kuten se, että pokkana esitteli blogissaan korujaan valkokultaisina, vaikka olivat hopeaa. Tai se, että valehteli paikallisen morsiuspukuliikkeen julkaisevan hääkuviaan. Tai se, että kertoi häissään olevan hienosti pöytiintarjoilun, mutta olikin einestarjottavat noutopöydästä pahvilautasille. Ym, ym, näitähän riittää. Ja kaiken kruunaa se, että tyyppi itse kehuu itseään niin rehelliseksi. No, ehkä se oo vaan ymmärtänyt mitän rehellinen tarkoittaa.


      • HankiElämäItsellesi

        ai sä oot täällä taas stalkkaamassa stalkkereita, nolo olet.
        Sua varmaan harmittaa yksinkertaisuutesi, kun uskot boron prinsessan satuja ja tarinoita ja me muut ymmärretään nauraa niitä ja huomaamme että ne on lapsellisia mutta sinä jaksat vetää herneet nenään ja stalkata stalkkereita....säälittävää.


      • väännellenjakäännellen
        jaassinvalheita kirjoitti:

        Ennustuksethan on ennusteita, eihän ne aina toteudu, tai juuri niin kuin on spekuloitu.

        Mut miten oli se jassskan poliittinen toiminta, jonka hän itse faktatietona kuulutti blogissaan alkavan toden teolla loppukesästä? Tais olla valhe. Kuten se, että pokkana esitteli blogissaan korujaan valkokultaisina, vaikka olivat hopeaa. Tai se, että valehteli paikallisen morsiuspukuliikkeen julkaisevan hääkuviaan. Tai se, että kertoi häissään olevan hienosti pöytiintarjoilun, mutta olikin einestarjottavat noutopöydästä pahvilautasille. Ym, ym, näitähän riittää. Ja kaiken kruunaa se, että tyyppi itse kehuu itseään niin rehelliseksi. No, ehkä se oo vaan ymmärtänyt mitän rehellinen tarkoittaa.

        No vihdoin tuli myönnytys ennusteille, etteivät ne aina toteudu, vaikka niitä kuinka kiihkeästi hypettää. Jassun kertomuksia en ole tarkkaan seurannut, joten voivat olla aivan samanlaisia ala-arvoisia pieruja, kuin ovat palstan aivopierut.


    • Love_by_phone

      Jäzzin sotkut ei voi olla muuta kuin miessotkuja, ehkä sieltä kolmannesta kotimaasta tarttui mukaan joku Yannis joka nyt tekstailee kiihkeänä Jäzzille. Pappahan makoili enimmäkseen flunssassa hotellihuoneessa.

    • pettäjäWhoro

      Englantilaiset "piccolot" maistuvat varmasti paremmalta kun pääsee maistamaan niitä aviomiehen tietämättä?

    • niinmuahjawoohootsille

      Nyt on jo kova kiire Ouluun, yksin, valmistelemaan joulua. Ilmeisesti pitää teurastaa siat ja tehdä suolaukset sun muut itse ja ihan alusta alkaen kun on noin järjetön hoppu? Yövytäänköhän menomatkalla taas Manchesterissa "rentoutumassa" ennen suururakkaa?

      • kaupastahelpommalla

        Sikaako Jassu menee teurastaan ja suolaamaan? Jos se niin aikoo tehdä, niin kiire sillä kyllä silloin on. Suolauskin kestää n.3 viikkoa.


    • kääkkatsokuvat

      Ei ainakaan yksi suomalainen ole arkinen, vaan ko. henkilö tekee kaikkensa poiketakseen jokaisesta normaalista suomalaisesta:
      http://aijaa.com/A9aScx

      • kerrankossitäerehtyy

        Olet väärässä ketjussa.


      • erehtyävaikoei
        kerrankossitäerehtyy kirjoitti:

        Olet väärässä ketjussa.

        Eikö se ole ihan sama missä ketjussa nämä spämmerit tuhlaavat elämäänsä?


    • ewewqeqwe

      Oivoi, Jassu on alkanut seurusteleen vinkkupullon kanssa taas, paha vaan että treffit alkaa jo maanantaista. Koska Denu ei juo kotona niin ilta on kokonaan jassun ja pullon/pullojen hengen.

      https://instagram.com/p/-cNWT8lY96/?taken-by=jasminmantylaofficial

      Ravintoköyhää ruokaa, ei protskuja eikä juuri hiilareitakaan, vaan napaan, niin terveys romahtaa nopeasti.

      • gfhfh

        #mylife ja #mystyle halvan viinipullon kuvaan yhdistettynä kertoo kyllä aika paljon.
        Mutta se onkin varmaan #niinmuah


      • Jassustyle

      • Maanantaivinkku

        Mahtoipa olla nautinto, viinipullo (maanantai-illan ratoksi) £ 3,50. No onhan siinä sitä alkoholia...


      • hjkgfjhhgf
        Maanantaivinkku kirjoitti:

        Mahtoipa olla nautinto, viinipullo (maanantai-illan ratoksi) £ 3,50. No onhan siinä sitä alkoholia...

        Mahtoikohan yksi pullo riittää.


    • vinttiViiniä

      Kunhan Jassu lentää kohta Heklan vinttikomeroon niin johan alkaa taas viinin kanssa tulemaan nakuselfieitä kun pappakin jää Enkkuihin joulun viettoon (syömään salaa!).

      • wrerwerwerwerwer

        Joo, nakukuvia vinttikomerossa ja rekvisiitaks vois laittaa pahvisaulille tonttulakin päähän.


    • Mrsairhead

      Onneksi papalle pirttihirmu lentää luudallaan kauas pohjolaan! Tollasella kaalikeittodieetillä kun ei oo oikeesti terveellistä olla kuin max 2 viikkoa ja alco pitäis jttää kokonaan pois, vaan eihän real foodie sitä tiedä tai välitä.

    • niinmuahjawoohoo

      "ainoana lapsena mulle se oikea joulu on joulu äitini seurassa. "

      OMG! Akka on jo 33v ja naimisissa mut identifoi itsensä edelleenkin Heklan ja mummon pikkupenskaksi! Hekla tuntuu viihtyvän oikein hyvin ilman Jassua, ei käy ainoan lapsensa luona ikinä ja naapurin kissakin oli mielenkiintoisempi kuin tyttären häät.

      Papsulle joulu oman perheen, lasten ja lastenlasten seurassa on varmasti kans mukavampi kuin joulu soppamajurin kanssa.

      • OululaistenVävypoika

        Paappa ei kehtaa näyttää naamaansa Oulussa sen viimekesäisen tissikuvatulvan jälkeen. Onhan hän vaimonsa monella tapaa tunnetuksi tekemä henkilö, joten vaikea on sulautua massaan, vaikka kuinka haluaisi.


    • czczczxcxzcxzcxz

      Oliskohan sille kans valjennut että alapäänsä operaatiot on julkisesti levitelty samoin kuin pariskunnan yhä harvenevat yhdynnät, kaikista seksileluista huolimatta, sekä viinan osuus heikkoihin suorituksiin?

      En yhtään ihmettele ettei kiinnosta muutenkaan oleskella viikkokausia ahtaassa mummonmökissä ihastelemassa talon ainoan lapsen (humalaista) riemua , kun voi viettää brittijoulua oman perheen kanssa ja syödä herrrkullista pubiruokaa aamusta iltaan. Tai koska nyt mieli vaan sattuu tekeen.

      • mrbondix

        Kyllä minä katselisin kaunista nuorta vaimoa mielummin vähäpukeisena ;)


      • KvaakKvaak
        mrbondix kirjoitti:

        Kyllä minä katselisin kaunista nuorta vaimoa mielummin vähäpukeisena ;)

        Moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä. Mut kun kerran kelpaa pelkkä panopuu vaimoksi....


      • ijndfv

        Se talo on oikeasti todella ahdas, en ihmettele yhtään vaikka Dennis ei viihtyisi siellä. Itse olisin mieluummin hänenä kyllä oman perheen parissa.


      • dsferwerf
        ijndfv kirjoitti:

        Se talo on oikeasti todella ahdas, en ihmettele yhtään vaikka Dennis ei viihtyisi siellä. Itse olisin mieluummin hänenä kyllä oman perheen parissa.

        Joulu ei oo Englannissa niin harras juhla kuin Suomessa, aatto on vielä työpäivä, joulupäivänä avataan lahjat jo aamusta ja riekutaan yökkäreissä puoleenpäivään, iltapäivällä syödään joululounas ja eiku pubiin. Toisena joulupäivän eli Tapanin päivänä alkaa jo alennusmyyntihulabaloo and that´s it. Joku vertaskin osuvasti että brittien joulu on vastine suomalaisten juhannukselle, woopwoop! Eipä silti, tykkään itse suomalaisesta joulusta enemmän, siinä on vielä joulun taikaa mut brittiukosta varmasti so boooring. Tai mistä mä tiedän millaset pippalot mummonmökissä on pystyssä joulun aikaan.


    • livenjanis

      Minusta ihana kun ei hylkää vanhaa äitiään viettämään joulua, jos vielä ainoo lapsi niin ymmärrän täysin. Ei se avioliitonkaan tarvitse olla 24/7 symbioosi . ja kun ei heillä yhteisiä muksujakaan niin sama viettää erilleen. niin sitä monetkin lapsettomat pariskunnat tekee nykyään. Ja onhan Suomen joulu aina paras. Ei vedä Enkut vertoja.

      • JouluksiKotiin

        Höpö höpö! Kyllä liitossa on jotain vikaa, kun vuoden naimisissa olleet haluavat viettää joulun erillään. Useimmiten kai vuorotellaan kummankin sukulaisten luona. Mut turha toivo et Jassu suostuisi sellaiseen. Sitäpaitsi, eihän Helka yksin ole, onhan hällä äiti ja avomies seuranaan. Papsu ei vaan halua Ouluun ja lentolippurahatkin tuli tuhlattua syksyisiin hotelliviikonloppuihin.
        Ja se symbioosi kyllä löytyy Oulun mökistä eikä Borootista.


      • NNNNNSSNSNNS

        livenjanis: HELKA EI OLE VANHA!!!!


      • EnpäsKerrokaan

        Helka on kymmenen vuotta nuorempi kuin tyttären vanha aviomies, jonka tytär nyt hylkää kylmästi yksin Englantiin! Helkalla on oma avomies ja muutakin seksielämää, ainakin Hymyn haastiksen mukaan, ei kerkee tyttären häihin eikä visiiteille muutenkaan. Kyse on ennemminkin siitä että Jassu haluaa viettää joulunsa, jostain syystä, ilman rakasta aviomiestään. Jassun ollessa kyseessä, voi syytä vähän arvailla.


      • dddddddddd

        Eikö Dennisillä ole lapsia ja lapsenlapsia? Että ei sitä ihan kylmästi ole hylätty viettään joulua :D Ja voihan Dennisille olla kiva kun saa syödä mitä huvittaa ja lomaa nuoresta vaimosta. Ja monet ulkomailla asuvat tulevat joulua viettämään Suomeen ja ymmärrän sen täysin. Toki he voisivat vuorotella asian suhteen. Mutta jos Dennisille ok niin mikäs siinä sitten :) Ei voida tietää mitä he sopineet. Kukin viettää joulua tavallaan. He tavallaan ja me tavallamme . Ei ole mikään oikea tai väärä tapa viettää. Ja ajatelkaa Dennis saa hengähtää ;)


      • EnpäsKerrokaan
        dddddddddd kirjoitti:

        Eikö Dennisillä ole lapsia ja lapsenlapsia? Että ei sitä ihan kylmästi ole hylätty viettään joulua :D Ja voihan Dennisille olla kiva kun saa syödä mitä huvittaa ja lomaa nuoresta vaimosta. Ja monet ulkomailla asuvat tulevat joulua viettämään Suomeen ja ymmärrän sen täysin. Toki he voisivat vuorotella asian suhteen. Mutta jos Dennisille ok niin mikäs siinä sitten :) Ei voida tietää mitä he sopineet. Kukin viettää joulua tavallaan. He tavallaan ja me tavallamme . Ei ole mikään oikea tai väärä tapa viettää. Ja ajatelkaa Dennis saa hengähtää ;)

        Aatellaan, aatellaan. Ei DEnua oikeesti mihinkään hylätä, kuten ei Jassun "vanhaa äitiäkään", kaikessa on vaan kyse siitä mitä JASSU haluaa. Aikuisille ihmisille, Denulle ja Helkalle, ihan sama onko ainua tytär Borootissa vaiko vinttikomerossa. Helka näyttää pärjäävän muutenkin oikein hyvin ilman ainutta lastaan, ei oo ikävä Boroottiin visiitille. Uskon ett Denukin kaipaa kipeesti omaa aikaa. JA ruokaa! Ennen kaikkea.


    • minäminä123

      Haluaisin nussia DENSO-PAPSUA!

    • wanhanainenhunningolla

      Hekla kyllä näyttää ikäistänsä 10 vuotta vanahemmalta samoin tytär.

      • mnbvcxc

        Molemmat tykkäävät auringosta, ja sehän vanhentaa. Kyllä Jasmininkin kasvoissa valitettavasti vaurioita jo näkyy. En tiedä miksi hän kutsuu niitä pisamiksi, kun kyse on pigmenttivaurioista. Saattaa viimeistään nelikymppisenä harmittaa liika auringonpalvonta.


      • rwerwerwer

        Totta. Hekla on kasvoiltaan ryppyinen ja väsyneen, jotenkin kulahtaneen, näköinen. Ei viiskymppiset yleensä vielä ole noin rupsahtaneita. Vartalo sillä on ihan ok. Jassulla taas on oudon kirjava iho, epätasaisen värinen ja läikikäs. Pisamat geeneiltään tummilla ihmisillä on mahdottomuus mut Jassu kun elää omassa mieikuvitusmaailmassaan niin sepittelee itselleem maksaläiskät pisamiksi.


    • ffasfasdfa

      Tietotekniikkaan erittäin nihkeästi suhtautuva blogisti on taas ladannut täyslaidallisen matkakuvia instaansa. Sitä on lähdetty bussimatkalle 60 km:n päähän Newcastleen ihaileen taloja ja tällä kertaa bestiskin on otettu mukaan, pelkkä murun seura ei enää oo niin ihanaa? No, bestikselle näyttää kans viini maistuvan ja sehän se matkan tarkoitus olikin. Newcastle on muutes suosittu biletyspaikka, kaupungissa on paljon opiskelijoita. Voittaa varmasti Borootin Työmiesten Klupin ja johan ne mummot ja pappa käytiin hyvästelemässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5730
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      215
      1804
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1732
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1192
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      263
      910
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe