Kilon silmään puukottajan tausta

Aidostihuolestunut

Malesialaisia muslimi terroristeja löytyy espoosta eli espoon escrima puukottaja:

Jolon panttivankikriisi

Jolon panttivankikriisi alkoi 24. huhtikuuta 2000, kun monia paikallisia ja 11 länsimaista turistia kaapattiin Malesialle kuuluvalta Sipadanin lomasaarelta Filippiineille kuuluvalle Jolon saarelle. Joukossa oli kaksi suomalaista. Panttivankikriisi päättyi 16. lokakuuta, kun Libyan välittämät neuvottelut johtivat länsimaalaisten panttivankien vapauttamiseen. Libyan johtaja Muammar Gaddafi piti juhlat Tripolissa, ennen kuin panttivangit palasivat kotimaihinsa.

Kaappaus

Pääsiäispäivänä23. huhtikuuta 2000 raskaasti aseistautuneet Abu Sayyaf -islamistiterroristit kaappasivat ihmisiä Borneon edustalla sijaitsevalta Sipadanin saarelta Itä-Malesiassa. Siepattujen joukossa oli kaksi suomalaista, Risto Vahanen ja Seppo Fränti Helsingistä. Terroristit veivät kansainvälisen turistiryhmän moottoriveneillä Jolon saarelle Filippiineille panttivangeiksi. Panttivankeina oli suomalaisten lisäksi 11 muuta turistia, muun muassa ranskalainen pariskunta Stephane Loisy ja Sonia Wend eteläafrikkalainen Monique Strydom, libanonilais-ranskalainen Marie-Michel Moarbes, saksalaiset Marc, Werner ja Renate Wallert sekä 10 malesialaista ja filippiiniläisiä sukellusoppaita.

Aikajana tapauksen kulusta

25. huhtikuuta Abu Sayyaf ilmoitti, että se on ottanut kansainvälisen turistiryhmän panttivangiksi Jolon saarelle.

Toukokuussa taistelut Filippiinien armeijan ja sissien välillä kiihtyivät, ja panttivangit siirrettiin muualle. Euroopan Unioni ja Libya perustivat oman neuvottelutiimin. Libya tuli mukaan, koska se tuki Abu Sayyafia.lähde? Tämän kaappaustilanteen aikana sen politiikka kuitenkin muuttui, koska Gaddafi ei halunnut saada taas terrorismin tukijan mainetta.

9. toukokuuta Suomen, Saksan ja Ranskan ulkoministerit kävivät Manilassa tapaamassa presidentti Joseph Estradaa, joka vakuutti ettei panttivankeja yritetä vapauttaa väkivaltaisesti.

27. toukokuuta sissit ilmoittivat ehdot vapauttamiseen. Neuvottelut tapahtuivat Jolon saarella olevassa paikallisessa moskeijassa. Sissien johtaja Ghalib Andangin vaatimukset olivat muun muassa itsenäisen islamilaisen valtion perustaminen Etelä-Filippiineille sekä kansainvälisen tribunaalin perustaminen tutkimaan muslimitaustaisten filippiniläisten vierastyöläisten kohtelua Malesiassa. Neuvottelijana sissien ja Flippiinien hallituksen välillä toimi libyalainen diplomaatti tohtori Rajab Azzarouq.

24. kesäkuuta malesialaiset panttivangit vapautettiin 3 miljoonan dollarin lunnaita vastaan.

Filippiiniläiset evankelistipapit otettiin panttivangiksi 1. heinäkuuta, kun he olivat sissien leirillä pitämässä messua. Saksalainen toimittaja otettiin seuraavana päivänä panttivangiksi.

9. kesäkuuta ranskalainen toimittaja Maryse Burgot, äänittäjä Roland Madura ja kuvaaja Jean Le Garre otettiin panttivangiksi.

Saksalainen panttivanki Renate Wallert vapautettiin 17. heinäkuuta terveydellisen syyn takia, hänellä oli muun muassa korkea verenpaine.

Neljä malesialaista vapautettiin 21. heinäkuuta.

24. heinäkuuta kaksi filippiiniläistä journalistia otettiin panttivangeiksi, mutta vapautettiin viiden päivän kuluttua.

1. elokuuta Abu Sayyaf otti kolme filippiiniläistä rakennustyöntekijää panttivangiksi.

5. elokuuta libanonilainen sanomalehti sai tiedon, että Libya oli luvannut maksaa 25 miljoonaa dollaria monista panttivangeista.

7. elokuuta Libyan hallitus ilmoitti, että 5,5 miljoonaa dollaria oli jo maksettu panttivangeista.

14. elokuuta tuli tieto, että Libyan johtaja Muammar Gaddafi lähetti yksityislentokoneensa Filippiinineille, koska panttivangit vapautettaisiin. Abu Sayyaf ilmoitti kuitenkin, ettei se aio neuvotella enää, koska sen mukaan Filippiinien armeija suunnitteli hyökkäystä leiriin.

Panttivankien joukossa ollut filippiiniläinen turistiopastyttö vapautettiin 16. elokuuta.

Kaksi päivää myöhemmin kolme malesialaista vapauttiin.

Kaksi filippiiniläistä tyttöä otettiin panttivangiksi "vaimoiksi" Abu Sayyafin sisseille.

27. elokuuta kolme ranskalaista, Marie-Michele Moarbes (Ranskan ja Libanonin kansalainen), Sonia Wendling ja toimittaja Maryse Burgot, sekä eteläafrikkalainen Monique Strydom vapautettiin. Joukossa oli myös saksalainen panttivanki Werner Wallert, jonka puoliso Renate oli vapautettu 17. heinäkuuta.

Samalla kun eteläafrikkalainen panttivanki vapautettiin seuraavana päivänä, yksi amerikkalainen ja kaksi filippiiniläistä koulutyttöä otettiin panttivangiksi Jololla.

29. elokuuta Abu Sayyaf uhkasi tappaa amerikkalaisen, ellei kolmea islamististaterroristia Yhdysvaltojen vankiloista vapautettaisi. Joukossa oli World Trade Centerin 26. helmikuuta 1993 tehdyn pommi-iskun suunnittelija Ramzi Youssef.

Poliisi tutkii: Miestä puukotettiin silmään keskellä katua Espoossa

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1447733836113.html

Poliisin mukaan epäillyllä on aasialaiset kasvonpiirteet, hän on noin 165 senttiä pitkä, tavallista lihaksikkaamp

5

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näinkö_on

      Onko Muhoksen perhekodin toinen murhaaja jo vapaana? 4½kk_ehdollista

    • Suomenimaa
      • Poliisitietää

        Uutises on siansaksaa eli shaissea jota olet tulkinnut väärin. Totuus:
        "Poliisin mukaan epäillyllä on aasialaiset kasvonpiirteet, hän on noin 165 senttiä pitkä, tavallista lihaksikkaampi ja hänellä oli parransänki." -Iltalehti(luotettavampi)

        Aasialainen on aasialainen vaikka olisikin käynyt pohjois-afrikassa asumassa tai terroristien opissa.


    • Näinkö_on

      Toinen Muhoksen perhekodin poika, Fililpiiniläinen-alkuperää oleva lupaava nyrkkeilijä.

      • Jolon-escrima-uhka

        Escrimassa opetetaan puukottamaan silmään. Kannattais tarkistaa paikalliset escrima clubit. Kamppailu urheilijoilla on yleensä tavallista enemmän lihaksia.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3990
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3822
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      606
      3784
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      17
      2478
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      73
      2368
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      329
      2007
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1990
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1829
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1519
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe