Abortinvastustajat pikaisen avun tarpeessa

huostaanotetutlapset

Millaisia tunteita ja ajatuksia herättää abortinvastustajan mielessä se, kun ihmiset vaan käyttää tätä lain suomaa mahdollisuutta keskeyttää raskaus niin halutessaan, eikä kukaan piittaa mitään heitä mitä moninaisimmilla solvauksilla pommittavan kiihkon mutuista, valheista, uhkailuista, nimittelystä, herjaamisesta ja leimaamisyrityksistä?

Tunteeko vastustajat itsensä voimattomiksi ja neuvottomiksi, koska eivät voi käytännössä tehdä mitään sille, että ihmiset vaan päätyy tekemään abortin sitä vastustavien ajattelutavasta ja räyhäämisestä huolimatta. Vai onko päällimmäinen tunne ahdistus, raivo vai mikä? Miten tuo raivo purkautuu lähipiiriissä tai työpaikalla? Vai katkeaako abortinvastustajan aivoverisuoni vääjäämättä ennen pitkää?

Miten vastustajasakki voisi päästä näistä tunteista ja elää kuten muutkin? Miten toiselle lapsettomuutta tai kuolemaa toivova voisi tasata verenpaineensa ja hillitä raivonsa ja käsitellä vaikeat tunteensa/traumansa?

Miksi abortinvastustajat aloittavat jatkuvasti vastapuolen älyn halventamisen, onko se jonkinlaista pahan olon purkua?

Lukuisat kiperät todisteet on poistatettu vastustajien haukkumistörkyjen aloituksesta. Onko liian kivulloisen häpeällistä ja suorastaan HYSHYS-TABU kun niin koville ottaa!?

Kokeeko vastustajat jonkinlaista helpotusta puolustajien kertomien kurjien tosiasioiden, tyhjentävien perusteluiden, väittelyissä häviön ja niiden aiheuttaman mielipahan edessä, että alkavat turhautuneena saivarrella tyhjänpäiväisiä ja takertua toisen älyyn halventavilla termeillä, kun eivät muutakaan voi, vai miksi se riitaa haastava, henkilöön käyvä nälvintänimittely näyttäisi alkavan ketjusta seuraavaan sieltä puolen??

Lopultahan sitten koko aloitus katoaa kun vastustajat on hävinneet keskustelussa ja suosijoilta tuli taas kerran liian kumoavat perusteet.

Tällä palstalla jos missä näkee pahoin vinoutunutta ihmisyyttä ja moraalin rapistumista. Ei normaalit tervejärkiset ihmiset tappavaa väkivaltaa lietsokaan ja vieläpä viattomille naisille, joiden ainoa "rikos" on raskauden keskeytys.

Tänne palstalle on pesiytynyt joukko omista teoistaan traumatisoituneita ihmisraunioita jotka joutuvat lakkaamatta 24/7 puolustelemaan omia naisia halventavia ja kyykyttäviä mielipiteitään. Se kohtalo on varmasti raskas, joskin itse valittu. Osa on muuten vaan kiihkoaatteidensa (muutama julistaa avoimesti naisvihaansa) sokaisemia uskontofanaatikkoja jotka eivät mm. halua nähdä eroja tiedostamattoman, kipua tuntemattoman soluryppään poiston ja elävän ihmisen murhan välillä.

Koska tälläinen marginaalinen sakki on enemmistönä täällä, kuvittelevat he vielä että naisten pakkosynnytysten hyväksyntä olisi joku yleisesti vallitseva asiantila palstan ulkopuolellakin, oikeassa maailmassa.

Tämäkin on kaikesta vastaavien paljastavien arvioiden hätäkiljunnasta päätellen kivulloisen tyhjentävä totuus tästä törkylaari-tunkiosta.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onneksi.ei.ole.monta

      Moni ottaa heidät viihteenä. Abortista tietoa haluava tai harkitseva jättää noiden vailla inhimillisyyttä olevien ihmisraunioiden raivopäiset haukkumiset omaan arvoonsa.
      Kun on käynyt lukemassa täällä tunnistaa kirjoittajan, todellista neuvoa kaipaava sivuuttaa hänet kokonaan.

      • suomi-oksennus-suomi

        Käännös suomeksi:



        Moni ottaa heidät viihteenä. Abortista tietoa haluava tai harkitseva jättää vastustajien haukkumiset omaan arvoonsa.

        Kun on käynyt lukemassa täällä tunnistaa kirjoittajan, todellista neuvoa kaipaava sivuuttaa hänet kokonaan.


    • onneksimarginaalissa

      Moni ottaa alottajan kaltaset traumoissaan rypevät suosijafanaatikot viihteenä. Lapsen synnytystä epäröivä tai murhaa hautova jättää noiden vailla inhimillisyyttä olevien ihmisraunioiden raivopäiset haukkumiset omaan arvoonsa.

      Kun on käynyt lukemassa täällä tunnistaa kirjoittajan, todellista lapsen elämän suojeluun kannustusta kaipaava sivuuttaa nämä kokonaan.

      • suomi-oksennus-suomi

        Käännös suomeksi:

        Moni ottaa aloittajan kaltaiset abortinsuosijat viihteenä. Lapsen synnytystä epäröivä tai aborttia harkitseva jättää puolustajien haukkumiset omaan arvoonsa.

        Kun on käynyt lukemassa täällä tunnistaa kirjoittajan, todellista lapsen elämän suojeluun kannustusta kaipaava sivuuttaa nämä kokonaan.


      • pakkomielteesjylläys

        Herjaoksennukses korjaus oikeaan muotoon,
        "Asiallisen viestin sievistely minua miellyttäväksi:"


      • Asiallisuuden_alkeet

        "traumoissaan rypevä suosijafanaatikko", "vailla inhimillisyyttä oleva ihmisraunio"

        Asiallista, hmm?


      • alkeita_samalla_mitalla

        "vailla inhimillisyyttä olevien ihmisraunioiden raivopäiset haukkumiset"

        Asiallista, hmm?


      • Asiallisuuden_alkeet

        Jos et sattunut huomaamaan, myös tuo lainaamasi viesti oli "käännetty" asialliseen muotoon. Kukaan ei siis pidä sitä asiallisena.

        Nyt, vastaa tähän yksinkertaiseen kysymykseen: onko asiallista sanoa toista kirjoittajaa "traumoissaan rypeväksi suosijafanaatikoksi" ja "vailla inhimillisyyttä olevaksi ihmisraunioksi"?


      • mikstäällä

        kenenkään tarttis vastata yhtään sen enempää sun lapsellisiin tivauksiis kun et sinäkään vastaa mihinkään.

        "Kukaan ei siis pidä sitä asiallisena."

        Kuitenkin TAAS "yllättäen" valitsit vastustajan samallamitalla-vastauksen johon aloit räksyttää etkä sitä oman sakkis ENSIN oksennettua asiattomuutta :DD


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      58
      5841
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3697
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1968
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1789
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1199
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      967
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      52
      962
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe