Miten teillä tuo pakkohiihto?

pakkohiihto

Kohta on taas pakkohiidon aika joka tappaa kyllä lapselta hiihdon ilon aikuisena. Kun koulussa pakkohiihdetään niin aikuisena etoo koko sukset, näin kävi meille ja meidän lapsille, kukaan ei halua suksia eikä hiihtää. Se on kauheeta.
No meillä ei ostettu edes kouluun suksia, ne olisi jäneet kellariin, kerran kun koulussa olisi hiihdetty, ei raattinu neljälle ostaa parin tonnin suksipaketteja, joten lainasimme naapurista, heidän ksutannuksellaan lapset hiihti vähän pakosti koulussa.
Laturetki jäi väliin, sillä samaan aikaan ei olisi saanut kaille suksia naapurista, joten päätimme että meillä pyöri kauhea syyslunssa ja oksennustauti juuri laturetken aikaan.
Emme voineet laittaa lapsia umpihankeen pakertamaan pakolla sataa kilometriä, se olisi ollut sydäntä särkevää.
Minusta olisi hyvä kun pakkohiihto lopetettaisiin koulusta, se rasittaa lapsia.
Eihän koulussa ole pakko flyygelin ostoa tai torven ostoakaan tai piirustupaletti ja öljyvärien ostoa, miski sukset pitäisi olla pakolliset.
Eihän ne opetkaan hiihdä kun se on niin etovaa, autolla ajelee ja korkkareilla kävelee.
Pakkohiihto pois, meillä ainakaan ei yksikään lapsi pakkohiihdä koulussa, meillä on silloin aina sairaslomaviikko tai päivä.

16

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Isäpappa

      "Kohta on taas pakkohiidon aika joka tappaa kyllä lapselta hiihdon ilon aikuisena."

      Ja varmastiko teillä olisi aikuisena hiihdon ilo ilman koulun pakkohiihtoa?

      Tuon pakon voisi korvata sillä, että hiihtelisitte muksujen kanssa jo ennen kouluikää, jolloin hiihto olisi jo lähtökohtaisesti kivaa. Etkö tiedä, että muksut yleensä tykkää puuhailla kaikenlaista vanhempien kanssa. Hiihto ja luistelu ei tee tästä poikkeusta.

      Toisaalta yhtä hyvin voisi valittaa liikuntatuntien pakkokoripallosta, pakkotanssista, pakkouimisesta jne.
      Puhumattakaan muiden aineiden pakosta, kaikkein pahimpana pakkolukeminen. Kyllä lapsen lukuinnostuksen tappaa täydellisesti se, että koulussa pakkoluetetaan ties mitä turhaa. Ilman tätä pakkoa lapsista kasvaisi varmasti tiedonhaluisia kirjanystäviä.

    • taiteellinenperhe

      Emme halua tuhlata rahoja parin tonnin suksiin joilla ei koulussa hiihdetä kuin kerran talvessa muun ajan olisivat kellarissa. Toiseksi lapsemme ovat aikjuisiaeikä heidänkään lapset hiihdä, se on kauhee harrastus emmekä katso edes telkusta sitä.
      Meillä kaikki ovat taiteellisia, soittavat, tekevät keramiikkaa, maalavat ym käden taitoja, musiikki on kova sana, flyygeleitä on sja pianoja ym soittimia.

      • helenaTakalova

        Milläs te sitten elätte? Miten mahtaa olla selän kunto? Eikös pitkiä preludeja soitettaessa tahdo selkä kipeytyä? Voihan siihen käyttää buranaa. Muusikot kuolevat nuorina.

    • jumppamape

      Hiihto kuuluu osana koulun liikunnan opetussuunnitelmaan ja on selvää, että liikunnan numero jää silloin hyvin alhaiseksi. Liikuntanumeroon ei vaikuta mitenkään, vaikkaolisi kuinka monta flyygeliä talossa. Oppilas ei voi saada seiskaa enempää kurssista, jos jokin osasuoritus puuttuu.

      • Miettii.hän

        Toisaalta mitä helkutin väliä sillä liikunnannumerolla on, jollei kuitenkaan ole pyrkimässä mihinkään urheilulukioon.

      • pakkohiihtopois
        Miettii.hän kirjoitti:

        Toisaalta mitä helkutin väliä sillä liikunnannumerolla on, jollei kuitenkaan ole pyrkimässä mihinkään urheilulukioon.

        Just niin, ei mitään. Eikä muillakaan numeroilla ole mitään väliä, ne on vaan katkeruuksissa kirjoitettuja eikä paikkaansa pitäviä. Opettaja joka tykkää lapseta laittaa kympin vaikka lapsi ei osaa mitään, ja jos ei tykkää lapsesta ja lapsi on fiksu ope laittaa ksotoksi 4 tai jotain, mutta epäreilusti ne numerot laittaa.
        Me ei olla koskaan edes ajateltu noita numeroita kunhan nyt opet jaotain ruksaa, pyh, eräs rehtori sanoi kerran kevätjuhlissa, että "vanhemmat, ei tarvitse tuijottaa niihin numeroihin, ne ei kerro lapsesta juurikaan mitään, lapsi on aina kaksi tai kolme numeroa parempi kuin mitä todistuksessa lukee. Kukaan opettaja ei pysty numeroin arvostelemaan kenenkään lasta."
        Ja se oli paras puhe jonka olen ikinä kuullut. Niinhän se on ei kukaan pysty arvioimaan kenenkään lapsia, katkeruus ja paha olo tulee tuon kautta ilmi, lapsia on helppo kiusata ja mollata. Minusta numero arvostelu voisi loppua.
        Meillä ei edes katsota todistuksia, pelkästään vilkastan kuinka kakera opettaja on sinä hetkenä ollut kun on niitä ruksannu.
        Mutta me keskitymme ainoastaan taiteisiin, ei ikinä olla omistettu suksia. Laturetkellä olemme sairaita koko viikon, ja muutoinkin lapset eivät hiihdä, tulevat liikkatunnilla kotiin ellei pääse vaikka soittamaan koulun flyygeliä, kotona on taideineita pilvin pimein.

      • KenkkuOpe
        pakkohiihtopois kirjoitti:

        Olet jauhanut samaa virttä varmaan kohta kymmenen vuotta.

        Oletko oikeasti tuota mieltä eli tyhmä VAI luuletko vain keksineesi hyvän vitsin eli olet siis silti tyhmä?

        Kerro toki!

      • taiteellinenperhe
        KenkkuOpe kirjoitti:

        Olet jauhanut samaa virttä varmaan kohta kymmenen vuotta.

        Oletko oikeasti tuota mieltä eli tyhmä VAI luuletko vain keksineesi hyvän vitsin eli olet siis silti tyhmä?

        Kerro toki!

        Pureudun erittäin tärkeään asiaan. Pakkoohiihto ei ole kenellekkään hyväksi. itse koulussaaikoinaan jouduimme pakkohiihtämään, ja ne laturetket, yhtä hirvitystä koko koulun oppilaiden kesken, opet tykkäsi koska ajelivat autolla määrän päähän, 13 km päähän olevaan pisteeseen, tottakai autolla oli kiva mennä kuin hiihtää pakkasessa umpihangessa.
        Omat lapet ovat siltä kärsimykseltä säästyneet, ovat sairaina olleet aina laturetken, liikkatuntien hiihtopäivät on sitten keksitty muuta menoa jotta pääsi pois koulusta hiihdon ajaksi.
        Meillä ei kalliita parin tonnin suksia ostella kellariin.
        Ehkä istten jos kaikille koulu opiilaille tulee pakolliseksi ostaa flyygeli, ja kouluun tulee mjusiikkipakko. Sitten voimme harkita.
        Yhdenvertaisuus ei toteudu koulussa, jos on hiihtopakko pitää olla myös soittamispakko ja flyygelin ostopakko.

      • Miettii.hän
        pakkohiihtopois kirjoitti:

        Just niin, ei mitään. Eikä muillakaan numeroilla ole mitään väliä, ne on vaan katkeruuksissa kirjoitettuja eikä paikkaansa pitäviä. Opettaja joka tykkää lapseta laittaa kympin vaikka lapsi ei osaa mitään, ja jos ei tykkää lapsesta ja lapsi on fiksu ope laittaa ksotoksi 4 tai jotain, mutta epäreilusti ne numerot laittaa.
        Me ei olla koskaan edes ajateltu noita numeroita kunhan nyt opet jaotain ruksaa, pyh, eräs rehtori sanoi kerran kevätjuhlissa, että "vanhemmat, ei tarvitse tuijottaa niihin numeroihin, ne ei kerro lapsesta juurikaan mitään, lapsi on aina kaksi tai kolme numeroa parempi kuin mitä todistuksessa lukee. Kukaan opettaja ei pysty numeroin arvostelemaan kenenkään lasta."
        Ja se oli paras puhe jonka olen ikinä kuullut. Niinhän se on ei kukaan pysty arvioimaan kenenkään lapsia, katkeruus ja paha olo tulee tuon kautta ilmi, lapsia on helppo kiusata ja mollata. Minusta numero arvostelu voisi loppua.
        Meillä ei edes katsota todistuksia, pelkästään vilkastan kuinka kakera opettaja on sinä hetkenä ollut kun on niitä ruksannu.
        Mutta me keskitymme ainoastaan taiteisiin, ei ikinä olla omistettu suksia. Laturetkellä olemme sairaita koko viikon, ja muutoinkin lapset eivät hiihdä, tulevat liikkatunnilla kotiin ellei pääse vaikka soittamaan koulun flyygeliä, kotona on taideineita pilvin pimein.

        "lapsi on aina kaksi tai kolme numeroa parempi kuin mitä todistuksessa lukee"

        Meneeko asteikon alkuun jos menee sen yli, eli kympin oppilas on oikeasti kutosen arvoinen?

        "Pakkoohiihto ei ole kenellekkään hyväksi."

        Se ei myöskään ole kenellekään – paitsi asennevammaiselle – pahasta.

        Sulle ei myöskään olisi tehnyt pahaa seurata äidinkielentunteja. Vai pitäisikö sinulle kirjoittaa "äidin kielen tunteja"?

      • viljdfalöjfeih

        Meillä kaikki lapset ovat olleet ylifiksuja.
        Koulussa olivat turhautuneia kun osasivat jo kaiken ja muut tulivat jälkijunassa. Lopulta lapseni hyppäsivät aina kaksi vuotte yli kun olivat niin loistavia.
        Todistuksen keskiarvo on yli 10 kaikilla.
        Ei ihme ettei halua hiihtää hikisenä tuolla räntäsateessa, kun on mutakin tärkeempä. Nytkin tuolla ihmettelee että miksi toiset eivät opi mitään.

      • ErkkiHuuuhaa

        Selkeesti sulla on tekemisen puutetta kun tuota roskaa tänne pitää tuoda.

      • taiteetykkösoppiaine
        ErkkiHuuuhaa kirjoitti:

        Selkeesti sulla on tekemisen puutetta kun tuota roskaa tänne pitää tuoda.

        No ei sitä koko ajan jaksa flygeliä soittaa tai ottaa vviulua esille. Yleensä soitan 7,5 tuntia arkisin ja viikonloppuisin 4,5 tuntia. Joskus on hvyä huilata, ja pidän kaksi vapaapäivää joka toinen viikko. Preludit ovat sen verran vaativia että pitää osata keskittyä.
        Tule joskus konserttiini, huomaat että flyygeli on sinullekin paras sijoitus. Tai sitten miljoona viulu. Mikä ääni, mikä muoto, mikä kokonaisuus.
        Nyt on menossa Sibeliusta ja Tsaikowskia...Legato...Partituuri tuossa juuri edessäni...

      • ErkkiHuuhaa
        taiteetykkösoppiaine kirjoitti:

        Esitettä ja kutsua kehiin vain, niin varmasti tulen!

      • molliaduurissa
        ErkkiHuuhaa kirjoitti:

        Esitettä ja kutsua kehiin vain, niin varmasti tulen!

        No heti laitan tulemaan ja kutsu käy kun konserttia pukkaa. Tässä vielä harjoitellaan ja mietitään ohjelmaa lisää... konsertti tuloillaan

      • ErkkiHuuhaa
        molliaduurissa kirjoitti:

        No heti laitan tulemaan ja kutsu käy kun konserttia pukkaa. Tässä vielä harjoitellaan ja mietitään ohjelmaa lisää... konsertti tuloillaan

        Illan kohokohtana soitan "Tuiki tuiki tähtönen" -kappaleen (yhdellä kädellä). Jos ehdin riittävästi harjoittella, saatan soittaa myös "Satu meni saunaan" -kappaleen. Jälkimmäisestä en ole vielä ihan varma. Pitää vielä harjoitella.

      • ErkkiHuuhaa

        Varastit nikkini. Ilmoitan poliisille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe