"Turha mustasukkaisuus"

n1m1m3rkk1

Olen seurustellut vajaan vuoden verran tyttöystäväni kanssa. Meillä synkkaa erinomaisesti, viihdymme toistemme seurassa ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Ainoa asia, mikä edelleen tuottaa "pientä" kitkaa väliimme on tyttöystäväni mustasukkaisuus.

En ole, mielestäni, antanut aihetta mustasukkaisuudelle, mutta silti edes maininnat kavereista/existä/keistä tahansa (vanhoista ja vähän uudemmistakin) saa aikaan toisen asteen kuulustelun. Olen turhautunut ja kyllästynyt selvittämään yhteistä historiaani jokaisen kaverin-kaverinkin osalta...

Olen painottanut tyttöystävälleni, että kaikki mustasukkaisuus on täysin turhaa ja etten vilkuile ympärilleni. Hän sanoo, että kaikki on hyvin, mutta silti sama meno jatkuu. Miten saisin tilanteen rauhottumaan ja tilanteen palautumaan normaaliksi?

11

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • herättiajatuksia

      Hän esineellistää sinut, et ole hänen omaisuuttaan. Puhu hänelle.
      Sinulla on oikeus olla ystäviesi kanssa tekemättä selkoa sinun ja heidän väleistään, saati siitä millainen yhteinen historia sinulla on heidän kanssaan. Rasittavaa ja rajoittavaa tuollainen kuulustelu, eikä kuulu minun mielestäni terveeseen ihmissuhteeseen.

    • Marjaterttulilja
    • mieliksi0

      Itselläni samantapainen suhde.Välillä hän ei ala kuulustella minua.Hänen teoriansa on ettei luota ystäviini toisin kuin minuun.Olen ehdottanut hänen tulevan mukaani, mutten jaksa painostaa.Itse olen saanut asian hieman paremmaksi jo,mutten mainitse ystävistäni sanaakaan tai näe/tervehdi heitä jos hän on kanssani.Se kuulemma helpotti,mutten itse pidä ratkaisusta. Olen puhunut hänen kanssaan monesti,mutta vain aiemmin mainitsemallani tavalla päässyt "sopuun" :c

      • herättiajatuksia

        Perin surkeaa, järkyttävää, kuten aiemmin jo mainitsinkin, tyttöystäväsi rajoittaa elämääsi toden teolla.
        Kumppanille pitäisi saada ja voida puhua kaikesta. Ystävät ovat tärkeitä.
        Kumppaniin pitää myös oikeasti luottaa, ei vain sanomalla niin.


    • joopajoo_

      Tunsin erään naisen (itseasiassa montakin samankaltaista hengenheimolaista). Hänellä oli tapana pettää. Hänellä oli vuosia kahden naisen kanssa suhde samaan aikaan. Aamulla tapasi toista ja iltaisin toista. Molemmille valehteli päin naamaa ja väitti molemmille, että hänellä on vain yksi nainen ja se on juuri tämä, jolle hän puhui. Molemmat naiset tulivat epäluuloisiksi ja aavistelivat pettämistä tietämättä kuitenkaan toisistaan. Naiset sanoivat suoraan hänelle, että hän pettää. Mikä oli siis pettäjän reaktio? Pettäjä alkoi huutaa naama punaisena, että hän ei valehtele eikä petä ja alkoi huutaen sättimään epäilijää vainoharhaiseksi, mielipuoleiseksi henkisesti sairaaksi, joka turhasta epäilee pettämistä, sellaistahan ei koskaan tapahtunut. Ei vissiin joo!

      Petettyhän se siis on mielisairas, vainoharhainen ja aivan turhasta mustasukkainen. Vikahan on siis petetyssä, ei pettäjässä, vai mitä?

      Mitä näitä pettäjiä tunnen, eivät he muutu. Ei vaikka kuinka "vakava" suhde olisi menossa. Tottuneet pettämään ja valehtelemaan päin naamaa, eivät näe omassa käytöksessään mitään vikaa, vikahan on aina vain muissa.

      • herättiajatuksia

        Ihan mielenkiinnosta kysyn, onko kertomasi omakohtaista? Jos ei, ei kannata luottaa kuin asianoamaisten puheisiin. Ja faktoihin, eli varmoihin todisteisiin että pettämistä on tapahtunut.

        Minusta on surkeaa jos suhteessa epäillään toista, ei luoteta rakkaaseen.
        Järkyttävää oli myös lukea jonkun luottavan kumppaniinsa muttei hänen ystäviinsä. Sehän kertoo olettamuksesta ja epäilystä että kumppani voi sortua ystäväänsä. Tuossa tapauksessa on samasta asiasta kyse, luottamuspulasta ja mustasukkaisuudesta.


      • joopajoo_
        herättiajatuksia kirjoitti:

        Ihan mielenkiinnosta kysyn, onko kertomasi omakohtaista? Jos ei, ei kannata luottaa kuin asianoamaisten puheisiin. Ja faktoihin, eli varmoihin todisteisiin että pettämistä on tapahtunut.

        Minusta on surkeaa jos suhteessa epäillään toista, ei luoteta rakkaaseen.
        Järkyttävää oli myös lukea jonkun luottavan kumppaniinsa muttei hänen ystäviinsä. Sehän kertoo olettamuksesta ja epäilystä että kumppani voi sortua ystäväänsä. Tuossa tapauksessa on samasta asiasta kyse, luottamuspulasta ja mustasukkaisuudesta.

        "Järkyttävää oli myös lukea jonkun luottavan kumppaniinsa muttei hänen ystäviinsä. Sehän kertoo olettamuksesta ja epäilystä että kumppani voi sortua ystäväänsä. "

        Mikäs ongelma sitten tässä on? Jos luottaa kumppaniinsa, mutta ei hänen ystäviinsä niin sehän siis tarkoittaa sitä, että luottaa siihen, että kumppani ei petä, vaikka hänen ystävänsä haluaisi hänen kanssaan pettää. Nimittäin eihän tuo ystävä voi yksinään sen kumppanin kanssa pettää, pettämiseen tarvitaan kaksi. Vai onko kumppanin ystävien pelkät toteutumattomat fantasiat pois joltakin (jos ylipäätään niitä fantasioita on edes)? Eihän kukaan voi kenenkään ajatuksia ja fantasioita kontrolloida mitenkään saati sitten tietää niitä. Jos taas epäilee, että kumppani pettää hänen ystäviensä kanssa niin se tarkoittaa, että luottamusta nimenomaan ei ole siihen kumppaniin eikä myöskään hänen ystäviinsä.
        Voihan tilanne myös olla niinkin päin, että ystävä ei halua, mutta kumppani haluaisi, joten ei silloinkaan pettämistä voi tapahtua kuin korkeintaan kumppanin omassa mielessä, sillä pettämiseen tarvitaan kaksi ja molemminpuoliset halut ja kenties tunteetkin.

        Joskus se taas on sitä, että kun se oma kumppani nähdään maailman ihanimpana ja haluttavimpana ihmisenä niin sitten ei välttämättä tajuta laisinkaan, että muiden ihmisten silmissä tämä kumppani ei välttämättä todellakaan ole laisinkaan haluttava, ei edes ihana tai voi olla, että muut eivät mistään hinnasta ikinä koskaan haluaisi olla sen ihmisen kanssa. Sitten sitä onkin vaikea tajuta, että hetkinen, eikö tosiaankaan kukaan muu haluakaan minun kumppania tai eikö tosiaankaan kukaan muu haluaisi pettää minun kumppanin kanssa. Kun joo, se kumppani kun ei todellakaan ole välttämättä yhtään seksuaalisesti viehättävä sen kumppanin ystävien mielessä, mutta joo...tätähän on joskus hirveän vaikea ymmärtää jos itse pitää kyseistä ihmistä hirveän puoleensavetävänä ja maaailman ihanimpana kultamussukkana...Kun joo, muilla saattaa olla aivan totaalisen erilainen naismaku kuin siis itsellä, myös niillä kumppanin ystävillä.

        Minusta taas on järkyttävää se olettamus, että pitäisi luottaa kaiken maailman valehtelijoihin, vaikka heillä korvat heiluisivat ja nenä pidentyisi mitä enemmän valehtelee. Tietty terve kriittisyys on aivan hyvästä joskin oikea, sairaalloinen, vainoharhainen mustasukkaisuus ilmanmuuta pahasta. Tämähän nyt on ihan itsestäänselvää.


    • Elä-annaelää

      Huonolla itsetunnolla varustetut tytteliystävät terapiaan!
      Itseään kunnioittavan ja itsevarman naisen ei tarvitse olla kumppaninsa tekemisistä mustasukkainen, keskenäinen luottamus kunnossa riittää vakuudeksi..
      Harmillista päätyä tuollaiseen suhteeseen, jossa negaatiot pilaavat sitä yhteistä hyvää. Rakkaus lienee edelleen sokaisevaa, kunnes ollaan ojassa.

      • joopajoo_

        Ei ne mustasukkaiset välttämättä ole huonolla itsetunnolla varustettuja. Joskus kyse on ihan aiheellisesta mustasukkaisuudesta tai aivan terveestä, aiheellisesta epäilystä ja aavistuksesta. Nimittäin sellaiset huonolla itsetunnolla varustetut naiset nimenomaan käyvätkin vieraissa, haluavat ja janoavat kaiken aikaa itselleen huomiota ja ihailua pönkittääkseen huonoa itsetuntoaan. Sellainen nainen rakentaa itselleen salaa haaremin, jossa joka sormelle riittää yksi nainen. Jos joku jättää niin jää sitten 9 muuta naista, jolta voi saada ihailua ja huomiota aamusta iltaan.

        Joten minäpä sanon näin, että ne pettäjät vasta huonoitsetuntoisia ja hyvin epävarmoja itsestään olevia naisia ovatkin. Sellaista ei kannata hankkia omaksi tyttelikseen. Hyvin todennäköistä on, että lähtee vieraisiin jos et 24h 7 päivänä viikossa palvele ja palvo häntä varauksetta. Tällaiset epävarmat naiset haluavatkin, että heistä varauksetta ollaan kamalan mustasukkaisia ja saapahan ainakin leuhkia muille, että se ja se on minusta aivan turhaan mustasukkainen (joopa joo, turhaan joo!). Samalla pönkittää katsos omaa egoa. Yrittävät katsos aivan tarkoituksella tehdä kumppania mustasukkaiseksi. Siitähän se "riemu" vasta repeekin kun kumppani ei osoitakaan mustasukkaisuuden elkeitä=) Siitä sitten saavat hyvällä omalla tunnolla taas yhden uuden syyn käydä vieraissa, koska "eihän se mun nainen välitä tippaakaan joten voinhan mä tota toistaa muijaakin panna".


      • ailevepaa

        Ei se huono itsetunto automaattisesti tee toisesta mustasukkaista. Itsellä esimerkiksi on heikohko itsetunto, mutta rakennan aina parisuhteeni luottamukselle enkä harrasta tuollaista mustasukkaisuutta kuin esimerkiksi aloittajan tyttöystävä vaan luotan siihen kumppaniini ellei hän selkeästi (ja tällä tarkoitan todellakin selkeästi ja toistuvasti selkeästi) osoita, ettei häneen voi luottaa.


    • 144

      terve suhde rakentuu luottamukselle. sitä sanotaan, että pettäjät ovat niitä kaikkein mustasukkaisimpia...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe