Vankina omassa kodissa

Äityli78

Hietalanmäen asukkaana alkaa tuntua että on vankina omassa kodissaan. Iltaisin ei uskalla enää lenkille lähteä, eikä muutenkaan yksinään enää viitsi alueella liikkua. Kouluikäiset lapset nykyään vietävä autolla harrastuksiin ja säännöt lapsille selväksi ettei ovea saa avata kenellekään jne. On tämä surullista, Keuruu on pilalla.

45

558

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bingoa

      Samaa ajattelin, näin tulee tapahtumaan ketvelniemellekkin. Jos juurikkaniemeen esim. 250 pakolaisista. Täällä paljon asukkaita ja lapsia jotka vielä uskaltaa antaa kävellä itsekseen kouluun.

      • huolestunut2

        Toivottavasti SPR järjestää vapaaehtoisia myös kaduille ja toreillle turvaamaan kantaväestön normaalin elämän jatkumisen.


    • Otsatnoessa

      Kyllä olis asiallista pitää SPR asiakkaansa valitussa paikoissaan niin kauan että saavat tapakoulutusta ja osaavat olla kauppojenkin edessä miehitystä pitämässä sätkiensä kanssa.Asmaattikko ei pysty menemään kohta ostoksille Keuruulla vaan olikohan Multialla raitista ilmaa tarjolla.

      • paskahaisee

        Multialla haisee paska. Tosin se paskan haju vasta merkitseekin rahan tuloa.


    • vankinvartia

      Eikö SPR järjestä siellä Keuruulla ollenkaan katupartiotoimintaa? Monilla VOK-paikkakunnillahan sellaista jo on. Kyllä SPR kantaa vastuun kaikkien turvallisuudesta.

      Jos nyt joku kaikesta huolenpidosta huolimatta päättää vaihtaa paikkakuntaa ja sitten ei menekään Keuruun asunto kaupaksi, niin SPR saattaisi ottaa sen lahjoituksena vastaan.

      SPR:llä on jo suunnitelma kesämökkien pakkolunastamisesta ja niiden lahjoittamisesta pakolaisten omistukseen. Samalla pakolaiselle kertyisi pieni pääoma, joka voisi olla tarpeen, jos hän joskus mahdollisesti palaisi vanhaan kotimaahansa. Ainakin pakolaisnuorukainen voisi sillä mökin hinnalla ostaa kotiin jääneelle äidille, vaimolle ja kuudelle lapselleen aivan omat Kalashnikovit ja mummolleen ikioman singon sekä itselleen menolipun Rion karnevaaleille.

      • JosNytEiKuitenkaan

        SPRlle EI kannata lahjoittaa mitään, jos jotain tarvivat niin ostakoot ihan rahalla......kyllä niillä sitä on! Sellaisia paskanpuhujia ne on..........
        Tosin provohan tuo sun kirjoituksesi oli, mutta kuitenkin.......


      • Bror-Erik2464
        JosNytEiKuitenkaan kirjoitti:

        SPRlle EI kannata lahjoittaa mitään, jos jotain tarvivat niin ostakoot ihan rahalla......kyllä niillä sitä on! Sellaisia paskanpuhujia ne on..........
        Tosin provohan tuo sun kirjoituksesi oli, mutta kuitenkin.......

        World wide red crossille kannattaa lahjoittaa aina,järjestö tekee työtä
        ihmisen hyväksi.


    • kaarinas

      Ei muuta kuin liikkeelle, ja jos jotain sattuu, hutkit kassilla päähän ja huudat lujaa. Kai sitä pitää isänmaan puolesta jollain tavalla taistella

    • näinsemenee

      Haapamäen perukoilla on vanha sorvi kaivettu esiin. Sinkoaihiot hyvässä mallissa. Tilauskirja täpöten täynnä, kyllä suomalainen työ kannattaa. Voimia sinne Keuruun arvottomille asuinalueille.

    • tämävarmaa

      teillä olisi eilen ollut viimeinen mahdollisuus sanoa spr migrin paskanpuhujille
      mielipiteenne mutta sali oli täynnä helluntalaisia ym suvakkeja suuri osa 60
      mitkä katsoo yle uutiset ainoastaan
      nuori nainen joka asuu kolhon tien varrella kertoi että ei mitään ongelmia kun lasten kanssa kävelyllä no tuon nyt tietää jokainen miksei!
      kertokaa vain faktoja täällä netissä ja jos? oikeasti haluaette muutoksen niin se ilmaistava ääneen SEURAAVA TILAISUUS JKL mielen ilmaisu
      ja riistakamerat tallentaan häiriöitä/ päivittäisiä hälytys ajoja
      kuvia niitä voidaan hyödyntää jatkossa rakennusluvituksessa
      nyt on kaikki -merkkinen tieto tärkeää
      jos tämä roskaaja lauma pois keuruulta ja suomesta

      • päättäjätPelkureita

        Vanhemmat kielitaidottomat eivät seuraa netti uutisia ja videoita muista maista mitä siellä on tapahtunut syksyn aikana ja sitten pastorit vielä hyyssää,hyssyttää. Katsovat ja kuuntelevat vain suvakkien hörhäily mediaa Ylen,SPR,matuviraston aivopesua. He eivät tajua mitä tapahtuu oikeasti nyt ja tulevia seurauksia. Jos läheiseni olisi todellisuuden tajuton kertoisin ja näyttäisin minkälainen muslimi miesten tuholaisjoukko on tunkeutunut Eurooppaan. Ei meidän tarvitse ottaa ikuisiksi eläteiksi niitä jotka tunkevat maahan!


    • SuWaggi

      Haistakaa vittu kaikki keuruun Rasistipaskat!

      • kerromielipide

        mites suwagina selittää tämän
        tiistain kempele tänään raisio monta muuta
        ja mutias touhu alkuvaiheessa vasta!!!! muistakaa!!
        tuhottu 14 vuotiaitten tyttöjen elämä
        miten te voitte nämä hyväksyä /selittää?
        A- luetko suvakin raamattua mikä meditoi unohtamaan nämä jutut
        B- vai ajatteletteko samallalailla kuin Pirjo "pönni" Jokinen
        nuoret nartut kerjää sitä!!


      • nytloppusepaskanjauhanta

        Taitaa tuo virallinen luku v 2015 olla tuo 10 nyt:

        Poliisi: Noin 10 turvapaikanhakijaa epäiltynä raiskauksesta tänä vuonna
        Perjantai 27.11.2015 klo 13.46 (päivitetty klo 14.21) "Iltalehti"

        Riippumatta siitä onko rasisti, suvakki tai whatever asiassa ei ole mitään puolusteltavaa..on tapahtunut erittäin vakava rikos ja usein vielä lapsia kohtaan.

        Toivon Keuruulaisilta / Suomalaisilta "suvakeilta" että lopetatte asian puolustelemisen. Tapaukset ovat vakavia ja niihin kuuluu myös niin suhtautua!

        Jonninjoutavat puheet kulttuurieroista saa unohtaa, jos eivät osaa maan lakien mukaan käyttäytyä niin sitten pois.


      • saalukeatarkasti
        nytloppusepaskanjauhanta kirjoitti:

        Taitaa tuo virallinen luku v 2015 olla tuo 10 nyt:

        Poliisi: Noin 10 turvapaikanhakijaa epäiltynä raiskauksesta tänä vuonna
        Perjantai 27.11.2015 klo 13.46 (päivitetty klo 14.21) "Iltalehti"

        Riippumatta siitä onko rasisti, suvakki tai whatever asiassa ei ole mitään puolusteltavaa..on tapahtunut erittäin vakava rikos ja usein vielä lapsia kohtaan.

        Toivon Keuruulaisilta / Suomalaisilta "suvakeilta" että lopetatte asian puolustelemisen. Tapaukset ovat vakavia ja niihin kuuluu myös niin suhtautua!

        Jonninjoutavat puheet kulttuurieroista saa unohtaa, jos eivät osaa maan lakien mukaan käyttäytyä niin sitten pois.

        Jos nyt tuohon uutiseen perehdyt tarkemmin, niin se 10 on käytännössä kuluvan kuukauden luku. Aiemminhan niitä ei tilastoitu.


      • Suosiolasun

        Tykkäät varmaan haistella itekseen,ole hyvä ja pidä omanas.


    • Bror-Erik2422

      Jos on vankina omassa kodissaan on se ihan oma valinta,yhtä hyvinhän voisi läh-
      teä ulos kodistaan ;) Eiks je?

      • Böljä-Erkki4711

        Rööri-Eerika se vaan jaksaa olla hauska. Kyllä nyt kaikkia taas naurattaa.


      • Bror-Erik2442
        Böljä-Erkki4711 kirjoitti:

        Rööri-Eerika se vaan jaksaa olla hauska. Kyllä nyt kaikkia taas naurattaa.

        Minua lähinnä huvittaa rasistien alhaisesta sivistystasosta juohtuva vieraan
        pelko ja kuikuileva asenne vaikka maamme on ollut monikulttuurinen yhteis-
        jo vuosikymmeniä ennen itsenäisyyttä ja on sitä yhäkin.


      • röörööö

        Rööri EErikka se vaan parantaa.....


      • Böljä-Erkki4711
        Bror-Erik2442 kirjoitti:

        Minua lähinnä huvittaa rasistien alhaisesta sivistystasosta juohtuva vieraan
        pelko ja kuikuileva asenne vaikka maamme on ollut monikulttuurinen yhteis-
        jo vuosikymmeniä ennen itsenäisyyttä ja on sitä yhäkin.

        Ei kai vuosisatainen monikulttuurisuus ole selitys sille, että ei uskalla liikkua kotikulmillaan enää samalla lailla kuin muutama kuukausi aikaisemmin. Kyllä se pelko kumpuaa aivan jostain muualta. Ehkä osasyy pelkoon tuleekin siitä, että enää ei voi luottaa niihin entisiin kylän arvostettuihin ihmisiin eikä edes heidän sanomisiinsa. Ainakin minusta on hyvin pelottavaa, että pelkäämiseni koetaan rasismiksi ja se on jollekin aihe huvittaa itseään.


      • OmistatkoAivot

        Kyllä se pelko tulee ihan muualta kuin noista mainitsemistasi asioista!
        Jos olet yhtään seurannut uutisia, niin varmasti osaat itsekin arvioida mistä se pelko johtuu näitä tunkeutujia kohtaan!
        Annanpa sinulle vielä pari vinkkiä........ raiskaukset, huutelut, ranskan tapahtumat jne.....


    • Hietalanmäenvankila

      Tiedän myös tapauksen Hietalanmäellä vai olikohan se Mäntylaaksossa missä ihan suomalainen äityli on pitänyt toisen suomalaisen äitylin kanssa kouluikäistä lasta vankina yhteistuumin. Eli kyllä Hietalanmäellä osattiin pitää ainakin lasta vankina jo ennen pakolaisia yhdessä osoitteessa.

    • Bror-Erik2424

      Siunattuja hulluja meitä on lukematon määrä,oikein viisaita vähän.

    • tsuotsuo

      PELKO? ei me pelätä ei! vaan huolissamme tulevaisuudesta
      tuon tienneet kaikki jo ennen valtuuston kokousta elokuussa
      EMME PELKÄÄ jos tässä jotain pelkoa pitää tuntea se on
      valtion johdon tyhmyys
      näitten "turistien" kanssa pärjäämme 5-0
      kun alamme pärjäämään siinä sitten
      katsotaan kuka pelkää?

    • Vankinakoomastahalusta

      Ihan rauhassa sai eilenkin illalla kävellä Varuskuntaan päin myös Hietalamäen kohdalla,vaikka oli muitakin kulkijoita kuin minä!

    • kuiskaajarajalta

      raiskauskeskukset ovat tulleet meidän suomenmaahan???

    • Kunnontekoja

      Nyt viimeistään rajat kiinni. Raiskaajien tekoväline valtiolle olipa se siitin tai sormi. Irrotettava se on joka tapauksessa. Hyssyttely ei enää auta. Tuntuu Spr olevan kaupunkia voimakkaampi.

      • Kannatetaan

        Vähentäisi tuollainen tuomio kummasti raiskauksia - toivottavasti! Eipähän ainakaan uusisi tekoaan kun mulkku on katkaistu!
        Spr:llä on vain rahankiilto silmissä!


      • ExLinnavenkula
        Kannatetaan kirjoitti:

        Vähentäisi tuollainen tuomio kummasti raiskauksia - toivottavasti! Eipähän ainakaan uusisi tekoaan kun mulkku on katkaistu!
        Spr:llä on vain rahankiilto silmissä!

        Suomalaisilta raiskareilta sama kuohinta perkele!


    • Vedo

      Niin, niin mitä sitten?....

    • Jormalaxmos

      Taidat plätä enemmn omaa miestäs ja se pelko siirtyyy ja nyt haluat varjoista huudella apua itselles ns kulman kautta?

    • jiuol

      Niin on täällä muuallakin, mihin on tuotu "turvapaikan " hakijoita. Kun katson kotini ikkunasta ulos näen heitä jatkuvasti kulkevan ohi, eivät he näytä aroilta eikä pelkääviltä. Minunkin eteeni lensi kuin haukka eräs vanhempi nainen heistä ja nakkeli niskojaan sanomatta mitään.
      Eilen katsoin pienten koululaisten kulkevan näiden nuorten miesten perässä koulusta kotiinsa, toivon todella että lasten koulutit olisi turvattu, sillä ainakin nuorille naisille erilaisia huuteluita tapahtuu jatkuvasti.
      Lapset varmasti säikkyvät tällaista, kuten itsekin säikähdin omalle kohdalle tapahtunutta.
      Mutta kuten sanottua, näille saattaa tulla mieleen oman kulttuurinsa tapa, jossa lapsetkaan eivät ole turvattuja seksiltä. Ja eihän meillä lapset edes ymmärrä tätä asiaa. Kyllä olisi poliisin oltava tai jonkun valvovan tahon katsomassa tuntien päätyttyä, että lapset pääsevät koteihinsa. Koulukin voisi toimia niin, että sieltäpäin tulevat lapset voisivat kulkea samaan aikaan kouluun ja taas koulusta kotiin. Iltaisin on vanhempien oltava viemässä harrastuksiin, sillä pakolaiset liikkuvat varsin myöhään ja myös humalassa olen nähnyt heitä, islamin uskostaan huolimatta.

      Kyllähän tässä on niin käynyt, että me kotimaan ihmiset joudumme nyt niin vaikeaan tilanteeseen. Kysynkin SPR ja viranomaiset, onko meidän luovuttava iltalenkeistä ja vapaasta kulkemisesta omissa vaatteissa ja otettava tuo kaapu päälle, vai miten tulisi menetellä.
      Pyydän ja anon, ei näille vastatulleille vapaata kulkemista, sillä heillä ei ole myöskään ymmärrystä, elävät oman kulttuurinsa elämää, joka on niin valtavan ristiriidassa omaamme, heille esim. raiskaaminen luvallista jos nainen kulkee ilman suojelijaa ja lapset myös.
      Tämä ero täytyy nyt ymmärtää ja pistää rajat heille, ennekuin todella uskovat, että heidän kulttuurinsa mukaan ei eletä täällä ja keneenkään ei ole lupa koskea ja huudella mitään. Pelolla tässä lähistöllä asutaan, vapautemme on mennyttä.

      • ElämäJatkukoon

        Kokeileppas nyt lähteä liikkeelle sieltä neljän seinän sisältä ja ota vaikka pippurisumute taskuus varuilta. Huomaat että voit jatkaa eläämääsi ilman pakokauhuasi.


    • Hyyssärionhölmö

      Syyrialainen 14v. äiti odottaa toista lastaan Ruotsissa. Ei tulijoille ole mitään moraalia eikä tapoja ainoa tarkoitus on lisätä islamilaisia kristityissä maissa,jotka antavat hölmöltä heille elintasoa. Muslimit valehteleetarkoituksellisesti se on sallittua.

      • mjölk

        Oletkos katsonut ohjelman suomalaisipsita teiniäideistä . Ei kait nekään ole pyhästä hengestä raskaaksi tulleet. Meinaan vain et ei tarvi ruotsista asti teiniäitiä hakea niitä on omassakin maassa.


    • jootoimiitoimii

      Mun koiraa näkyvät pelkäävän,kun ruttoa : ),tuli testattua.

    • Fuxnil

      Sun pikkufifiä saatana pelkää kukaan. Kissa tulee ja syö sen

      • uber

        Sitten matu tulee ja nai kissaa kuten on nähty.


      • hyväettäkertovat

        Pakolaiskeskusten valistukseen kuuluu myös osana seksuaalivalistus,jossa heille kerrotaan Suomalaisista tavoista mm kerrotaan,että samaa sukupuolta olevat voivat sekstailla keskenään eikä siinä ole mitään outoa,samoin heille on kerrottu,että raiskausten vähentämiseksi myös eläin seksi on Suomessa sallittua,tosin heille kerrottiin,että siinäkin kannattaa hommata vaikka oma koira,koska toisten eläimiin ei kuitenkaan saa sekaantua ilman omistajan lupaa.


      • Animaalia
        uber kirjoitti:

        Sitten matu tulee ja nai kissaa kuten on nähty.

        Runkkari!!


    • tänkamunkansavoikulkea
    • eodteam

      4.12 tänään taas 2 ambulanssia hälyvalot päällä (kunnan piikkiin) vai?
      matulandiaan
      keskuksen virallinen vastaaja:
      pojat oli kotoutus harkoissa harjoittelemasssa
      heittokalastusta ja vieheen koukku tarttui
      korvalehteen varmuudekeksi tilattiin
      2 lanssia kun ei loukkaantuneiden määrästä
      tietoa pimeyden takia

    • Nol

      Mitä eroa on maahantunkeutujalla ja ilman papereita maahanmuuttajalla?

      • urpoorpoo

        ensimmäistä pitää olla rk kanssa vastustamassa
        toinen poliisille kuuluva juttu


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1047
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      930
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      796
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      710
    Aihe