Pennun ruokaagressiivisuus

saanuttarpeex

Pentu reilu 4kk ja agressiivinen ruoasta meidän 2 muulle koiralle, varsinkin toiselle koiristamme. Tänään kävi jo kaulaan hampailla kiinni ja murisi. Ennen kun eskaloituu pahemmaksi ja ollaan kusessa sitten kun koira kasvanu aikuseksi ni kertokaa miten alkaa hoitaa tota ruoka-agressiivisuutta?Pitääkö mun ikuisesti valvoa niiden syömistä ettei tuu riitoja, näköjään :( Ja 2 muuta koiraani ei ole tappelijoita ja ne kyllä lähtee pois/alistuu pennulle. Apua!

15

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • actiongirl

      Valvo, ettei pentu saa lähestyä toisia koiria ruokakupilla. Eikä muut sitä. Anna pennulle ruokarauha, vaikka olet lähistöllä. Älä tuijota sitä äläkä kajoa sen ruokakuppiin. Älä reagoi pennun uhkailuelkeisiin mitenkään.
      Jos ruokit koirat samassa tilassa yhtäaikaa, niin riittävät välit toisiin ja valvot, ettei kupilta lähdetä mihinkään. Pennulla lienee joku omakin ruokinta, ilman aikuisia.
      Ruokailu rauhoittuu kun otat tiukan kontrollin tilanteeseen. Muistathan esivalmistelut myös: koirien tulee istuen odottaa ruokaansa ja vasta luvan kanssa pääsevät kupille. Muistutat pennulle, että SINÄ hallinnoit ruokia, ei pentu. Tarvittaessa pentu syömään yksin, mutta ei mitään vihaisuutta saa olla sinun toimissa vaan rauhallista päättäväisyyttä.
      Tee nyt, mitä pitää tehdä, niin homma ei jatku ikuisesti.
      Ärhäkkä pentu ja alistuvat aikuiset koirat ovat siitä hankala yhdistelmä, että pentu ottaa nopeasti vallan, ellei ihminen hoida laumanjohtajan tehtäväänsä kunnolla.

      • eimissäännimessä

        "Anna pennulle ruokarauha, vaikka olet lähistöllä. Älä tuijota sitä äläkä kajoa sen ruokakuppiin. Älä reagoi pennun uhkailuelkeisiin mitenkään."

        Ei, ei ja ei! Ruokaansa vahtivaa pentua nimenomaan ei saa jättää vain rauhaan ja katsoa, millainen siitä ikää myöten kehittyy. Jos pentu luulee, että homma on toiminut eikä kukaan katsokaan siihen päin silloin kun se syö, niin siinä sinulla on tikittävä aikapommi. Ei tarvitse kuin kerran sattua myöhemmin moka, että toinen koira tai vaikkapa lapsi menee lähelle, niin koira käy kiinni.

        Tuollaiselle pitää nimenomaan opettaa, että ihminen hallinnoi ruokaa ja että kipon voi vaikka ottaa siltä pois kesken kaiken ilman mukinoita. Siihen löytyy netistä hyviä neuvoja.


      • actiongirl

        Ihminen hallinnoi ruokaa, kyllä, mutta ottamalla ruokakippoa pois kesken ruokailun saat pennun varuilleen ja vartiointi pahenee, koska annat sille syytä. Minulla on kokemusta vain omasta tyylistäni, kuusi koiraa olen kasvattanut eikä aggressio-ongelmia ole ollut tällä tyylillä. Joten uskallan suositella.


      • mjsfiohiausgf
        actiongirl kirjoitti:

        Ihminen hallinnoi ruokaa, kyllä, mutta ottamalla ruokakippoa pois kesken ruokailun saat pennun varuilleen ja vartiointi pahenee, koska annat sille syytä. Minulla on kokemusta vain omasta tyylistäni, kuusi koiraa olen kasvattanut eikä aggressio-ongelmia ole ollut tällä tyylillä. Joten uskallan suositella.

        Syytä annetaan vain siinä tapauksessa, jos pentu menettää ruoan kokonaan. Silloinkin koiran tosin pitää kohtaloonsa tyytyä.

        Se, ettei sinulla ruoka-aggressiota ole kuuden koirasi kanssa ollut, ei todista sitten yhtään mitään. Vain siinä tapauksessa se jotain todistaisi, jos kaikki koirasi olisivat olleet ensin ruoka-aggressiivisia ja sitten olisit sen tyylilläsi pois kitkenyt. Kuten sinulle jo sanottiinkin, niin tuolla tyylillä olemassa olevaa ruoka-aggressiota nimenomaan pahennetaan. Tai vaikka oireet eivät pahenisi, niin koira ei silti opi uudenlaista käytöstä siltä varalta, että vaikka se pikkulapsi joskus sattuu koiran tai sen kupin lähelle vielä menemään, ja silloin voi käydä huonosti. Ei siis auta suositella.


      • actiongirl

        mjsfiohiausgf, kertoisitko ihan tarkasti koko prosessin, miten mielestäsi tulee suhtautua pennun ruoka-aggressioon? Nyt vain ylimielisesti tyrmäät yhden tyylin ja sanot että netistä löytyy hyviä neuvoja. Noh, kun googletin, löysin kyllä pääasiassa toisenlaisia neuvoja, eli että pennun ruokailutilanne pitää rauhoittaa.

        Aggressiivisia käytösmalleja kokeilee jokainen pentu kasvaessaan ja siitä saatu palaute joko heikentää tai vahvistaa sitä. Tässä tapauksessa pentu on saanut vahvistusta käyttäytymiselleen. Vanhemmat koirat väistyvät. Mikähän on ollut ihmisen reaktio pennun puremiseen? Hienoisenkin säikähtämisen ja perääntymisen koira kyllä rekisteröi. Usein esim. perheen lapset vahvistavat pennun aggressiota. Missä kunnossa on johtajuus, kolme koiraa on jo lauma, jonka sisäistä järjestystä tulee ihmisen valvoa?

        Tälläkin hetkellä mulla pentu jonka luonne pienestä pitäen on ollut tosi dominoiva. Kokemukseni mukaan reagoimattomuus on ihan paras menetelmä osoittaa pennulle, että sen käytös on tarpeetonta eikä sitä kukaan pelkää. Näin toimii tervepäinen vanhempi koira. Jos kaikkiin kokeiluihin lähdetään reagoimaan, vahvistetaan aggressiivista käytöstä. Alistaminen ei sammuta aggressiivista käytösmallia, joka jää. Alistaminenhan on vasta-aggressio.

        Ruuan puolustaminen on koirilla kaikilla jonkinasteisena, esim. luiden kanssa kyllä tulee esille. Reagoimattomuuden tarkoituksena on osoittaa pennulle, ettei ole kiinnostunut sen ruuasta. Poistaa siis stressiä tilanteesta. Mutta kukaan ei saa säikkyä pennun käytöstä.

        Näin menettelen, eikä koskaan esim. jos satunnaisesti tarvitsee puuttua kesken koiran ruokailuun, ole koira vastustellut millään lailla, koska se ei oletakaan minun varastavan ruokaansa.


    • annatsille

      viimeisenä ruoan. Ruokaa ei tipu ellei osaa käyttäytyä. Rauhallisin koira saa ensin ruokaa, joka osaa käyttäytyä mallikkaasti. Siitä pentu ottaa esimerkkiä. Pidät sitä vaikka hihnassa katsomassa ruokintatilannetta.

    • koiraapitää

      opettaa pennusta lähtien, että ruokakupille voidaan mennä vaikka kesken ruokailun. Menet vaikka lattialle istumaan ja välillä otat kupista pois ja taas laitat tilalle jotakin. Näin koira oppii, että ruoasta ei ole pulaa ja sitä ei olla häneltä viemässä, vaikka joku tuleekin lähistölle.

    • 1740

      Laita koirat kukin syömään omaan huoneeseen. Silloin kaikilla on ruokarauha. Ja pysy pois säätämästä ja hämmentämästä. Ei mitään kuppien antamista ja poisottamista eikä muitakaan sirkushuveja.

    • asdasdasddd

      "Ruuan puolustaminen on koirilla kaikilla jonkinasteisena, esim. luiden kanssa kyllä tulee esille."

      Ei kyllä. Jos kaikki on kunnossa ja koira luottaa, niin tätä ei koskaan pääse tapahtumaan.
      Meillä riittää lähestyminen/pieni käskysana, niin koira pudottaa lempiraakaluunsa oitis, eikä osoita mitään aggressiota/hätää. Se vain siirtyy ja istahtaa odottamaan, että saa uudelleen luvan.
      Koiralta ei ole koskaan viety luuta ärjyen tai väkisin. Se on vain alusta asti ollut luottavainen ja rohkea, kun olen osoittanut sille, ettei sen tarvii pelätä mun kanssa mitään.

      • actiongirl

        Kyllä koira luutaan puolustaa toisilta koirilta. Sitä tarkoitin, en ihmiselle murisemista, joka kertoo ongelmista.


      • asdasdasddd

        Koirani luottaa myös tässä asiassa muhun, eikä murise toisille koirillekkaan....... Ei sillä, että edes päästäisin sitä toista koiraa toisen kipolle. Omistajan tehtävä on pitää järjestystä ja turvallisuutta yllä.

        Riittää offtopic - oli vaan pakko mainita, ettei se kaikilla noin mee :) pilkunviilaaja, tiedän.


    • MeilläPerheessä

      konttausikäinen lapsi ja koira ei missään tapauksessa voi omistaa ruokaansa. Lapsi menee joskus työntämään kättänsä ruokakuppiin, kun koira syö, eikä koira ole siitä moksiskaan. Ja näin asian täytyykin olla. Ei mitään ihme virityksiä, että kaikki syövät eri huoneissa. Menee elämä aika hankalaksi.

      Voin jopa mennä itse vessaan, kun koira syö ja lapsi istuu vieressä katsomassa syöntiä. Ei tarvitse pelätä, että koira hyökkää sillä aikana lapsen kimppuun. Koira tietää, että ruoasta ei ole pulaa ja siitä turha alkaa taistelemaan.

      • TäysinVastuutonta

        Tämä on todella typerä neuvo. Tämä on suurta hölmöyttä vaikka teillä on niin hyvä tuuri että koira on kärsivällinen. Kun taapero alkaa repiä koiraa korvista kun se syö ja sinä olet vääntämässä torttuja siellä vessassa, alkaa riskit olla jo kovaa luokkaa. Vaikka mitään ei kävisi teillä, se on mahdollista. Älkää koskaan opettako lapselle, että konttailee koiran kupille tai olko näin naiiveja että kuvittelette kyseessä olevan jotain ihan riskitöntä toimintaa: virhe voi olla kohtalokas, kun koira onkin resurssitarkka ja iso. Vaikkei olisi mitään luonnevikaa tms. Koira on eläin! Vaikka koira tietäisi ettei ruoasta ole pulaa. Ihan siinä missä on erilaisia ihmisiäkin (mustasukkaisia, omistavia, kateellisia, enemmän ja vähemmän reagoivia, temperamenttieroja jne. jne. ) on myös erilaisia koiria.

        Ja lasta ja koiraa ei jätetä ikinä vahtimatta kahdestaan. Jos jotain sattuu, se on tämmöisessä tapauksessa sitten vanhemman vika. Puhtaasti, vain ja ainoastaan ja tämä myös demonstroi hyvin, miten osa lapsiaan opettaa. Ja mistä ne lapsiin kohdistuneet puremat usein johtuvat: vanhemmat eivät opeta käyttäytymään eläinten seurassa.
        Sinänsä joo, ideaaliahan se olisi aina olla niin ettei koirat ole tarkkoja eikä eläimiä muutenkaan, antaa taaperoitten mennä vaikka syömään ne ruoat ja siinä olen samaa mieltä, ettei se silti mitään ihme virityksiä tarvitse, koirat kyllä oppii syömään keskenäänkin, mutta vastuullinen vanhempi opettaa lapselleen miten eläinten kanssa käyttäydytään. Mm. niiden annetaan syödä rauhassa.
        Jos joku ihmettelee, miten voin sanoa näin, niin ihan sillä, että mua vituttaisi jos joku antaisi lapsensa tulla sörkkimään mun ruokaa ja mun muka pitäisi sietää sitä. On täysin mahdollista siis, että koirakaan ei sitä aina siedä.


    • Laitan tähän vaan, miten meillä on aina toimittu...

      Ensinnäkin, kaikilla on AINA ruokarauha keskenään. Kellään ei ole asiaa toisen kupille. Se opetetaan aina heti tulokkaalle. Ja silloin todellakin niitä koiria vahditaan, niinkauan kun on tarpeen. ja jos tarve olisi, niin sitten vaikka hamaan tappiin asti. Selkeä välimatka toisiinsa nähden ja alussa vielä niin, että naamat ei vastakkain suoraan. Ruoka annetaan aina ikäjärjestyksessä ja katsekontaktilla. Noin ajatellen opetan keskenään niille toimimista. Itse siis heti opetan toivotun mallin, mieluummin niin, kun pentu ensin oppii huonomman ja sitten sitä pitää työstää pois.

      Ruuan vahtimisen estoa ihmisiltä opetan niin, että alussa pentu saa usein alussa mutaman suupalaa kädestä, jonka otan keposta, ennenkun annan kepon. Jos on yksi koira tai onnistuu, niin voi tosiaan siellä lattiallakin istua ja antaa alussa muutamat suupalat. Vanhemmat koirat, saa ihan vain esimerkiksi myös.

      Itse myös treenaan jonkun ajan päästä niin, että otan kupin pois ja annan takaisin. Pointti se, että pentu kokee sen ihan normiksi jutuksi, jos joku keppoon koskee tai on liki.
      Mutta se tehdään aina niin, että ilmoitan pennulle, ja näytän sille, että saa herkkua keppoon. Sitten vasta keppo ylös ja näyttävästi herkkua siihen. Välillä myös herrkkua laitan siinä lattialle, keppoon. Aina niin, ettei sinne alussa mennä yllättäen, vaan näytetään, että ollaan tulossa ja herkkuja mukana :)
      Kaikki toiminta tapahtuu rauhallisessa ja varmassa hengessä. Alusta asti myös kuljetaan normisti siinä kepon vieressä, tosin pelisilmää, jos pentua jänskättää, niin liikkuminen aloitetaan kauempaa.

      Noin meillä on tehty, jo useammankin kanssa. Ihmiselle ei kukaan ole koskaan ollut moksiskaan. Toisiltaan tarkkoja koiria on kyllä ollut ja hyvinkin ahneita, mutta noin opettamalla koirille ei ole tarvetta ylireagoida vaan on keskittyneet olennaiseen, että rentoon syömiseen porukalla.

    • rauhallisuuspäättäväisyy

      Syötä kädestä, opeta odottamaan/rauhoittumaan.Syöttele koirille vuirotellen herkkuja kädestä, käske istua, odottaa vuoroaan.Harjoitusta,kuria, rauhallisuutta.
      Mikä rotu kyseessä?
      Rotukin voi vaikuttaa, jotkut rodut on kovempia pomottamaan muita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      104
      1676
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1315
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1210
    4. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1176
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      143
      1173
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1065
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1051
    8. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      977
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      962
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      854
    Aihe