Jeesuksen kertomat "ajan merkit;"

Jeesus kertoi ihmiskunnan viimeisistä ajoista!

Jeesus Kristus kertoi ”ajan merkeistä” tämän maailman lopusta, ennen uuden maailman luomista.

Matt 24:3; ”Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: ”Sano meille milloin se kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä Sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?”

Matt 24:4-14 Jeesus luettelee lopun merkkejä; Jakeet 15-20 kuuluvat Jerusalemin hävityksen 70 jKr tapahtumiin. Jae 34 kuulunee Jerusalemin hävityksen tapahtumiin, tai sitten Jeesus tarkoitti "sukupolvella" koko ihmissukua, tai juudan kansanheimoa, tai että tapahtumien alun näkijät näkevät kaiken lopunkin?

Matteuksen 24 luku kertoo Jeesuksen sanoista epäkronologisesti sisäkkäin.

”Ajan merkkien” tapahtumajakeilla on kaksois- jopa kolmoistäyttymystä em. aikakausina.

”Väärät profeetat,” sodat, maanjäristykset, nälänhädät, vihat uskovaisia kohtaan. (Ilm 12:17) Kavaltaminen ja luopuminen uskosta ja laittomuuden lisääntymisen seurauksena rakkauden kylmeneminen. Opetus että Herra on tullut, vaikka opetus ei täytä Herran uskonnon arvojen tunnusmerkkejä; Ilm 14:12, 12:17, Hebr 12:14, Ef 2:8-9.

Mark 13:5-37 ja Luuk 21:7-38 kertovat samat kolmen aikakauden asiat kuin Matteuksen 24 luku. Jerusalemin hävitys, keskiaika ja lopun ajat ovat Matt 24 luvun Jeesuksen kertomat profetiat joissa on kaksois- jopa kolmoistäyttymystä. Epäkronologisuus tapahtumien jakeissa koskee muidenkin evankeliumin kirjoittajien esityksiä samoista kolmen aikakauden tapahtumista.

Lopun aikaan liittyvä Jesajan 24 luku on rinnakkaisluku evankeliumien esitykselle. Jesaja kertoo kirouksen kalvavan maata koska ihmiset ovat "rikkoneet lait ja muuttaneet käskyt." (Jooel 1:15-20, Jer 4:19-28)

Lopun ajan eksytys tekee Jumalan käskyjä arvottomiksi. (Room 3:20,31, Luuk 16:16-17, Ilm 14:12, Jaak 2:8-13, Matt 5:17-18)

Lopun aikojen katsotaan alkaneen Ihmisen Pojan tulemista koskevassa merkityksessä kun Jeesuksen mainitsemat lopun merkit alkoivat toteutua Matt 24:32-33; ”Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, tiedätte että kesä on lähellä. Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella.”

Lopun ajan alkamisen merkki on kun Danielille annettua profetiaa alettiin ymmärtämään. (Dan 8:12:9-19)

Aivan ensimmäisinä lopun merkkeinä toteutuivat selittämätön auringon ja kuun pimennys vuonna 1780 ja valtavan suuri tähti- eli meteorisade 1833. (Matt 24:29, Apt 2:20, Mark 13:24-32, Luuk 21:25-33, Ilm 6:12) Myös Lissabonin maanjäristys 1755 katsotaan aloittaneen suurten maanjäristyksien sarjan. (Matt 24:7, Ilm 8:5, 11:13,19, 16:18 )

1700-1800 luvun vaihteessa toteutuneet ”merkit auringossa, kuussa ja tähdissä” olivat merkittävät siitä syystä että ne tapahtuivat voimallisesti ja lähellä toisiaan. Tapahtumiin liittyi merkittävänä asiana että ihmiset havahtuivat sillä hetkellä ymmärtämään että Jeesuksen tarkoittama hetki oli koittanut, siitä huolimatta että samanlaisia tapahtumia on ollut aiemminkin. Jeesuksen sanat ymmärrettiin, ja tunnustettiin sillä hetkellä yleisesti. Tapahtumat tiivistyvät tiheämmin toistuviksi. Katastrofit tapahtuvat ympäri maapalloa, mutta eivät yhtä aikaa koko maapallolla, koska kuolisimme kaikki nopeasti.

”Ajan merkit” toteutuvat parhaillaan. Ajan merkkien kestoaikaa emme voi tietää. Raamattu ei sisällä minkäänlaisia perusteita aikalaskelmille vuosissa maailman lopun suhteen. Viimeinen profetia johon voitiin päästä aikalaskelmilla täyttyi 1844. (Dan 12:4,9-10, 8:14)

Evankeliumin julistaminen koko maailmassa on lopun aikoihin kuuluva merkki; (Matt 28:18-20) Suuret tunnusteot ja ihmeet paholaisen aiheuttamina. (Ilm 13:13) (24:30) Tähtisade (1833) ja auringon sekä kuun pimennys (1780) (Ilm 6:12-14)

Jumalattomat pitävät totuuden sanaa vallassaan, muodollinen kristillisyys josta puuttuu pyhitys Hebr 12:14, ja pyhyyden tunnusmerkit Ilm 14:12, Kristus kallion perustaa murskataan ihmisten omien mieltymyksien tieltä.

1 Joh 2:15-17.) Kirjoitukset ennustavat menetysteologiasta; 1 Tim. 6:5-8) kristittyjen penseydestä; Ilm 3:16, (14-21) ja moraalisesta rappiosta; Matt 24:12, (3-14) Luuk. 17:22-37 Lopun ajan tapahtumat yllättää ne jotka eivät valvo merkkejä tarkkaillen Pyhän Hengen johdossa; Matt 25 luku.

Jatkan vielä heti alla >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

1

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jatkoa edelliseeni>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

      Jeesuksen kertomat merkit kansojen keskuudessa ja luonnossa ovat varoitusmerkkejä ja vetoomuksia ihmiskunnalle parannuksen teon ja kääntymyksen puolesta. Maailman loppu yllättää vain ne jotka eivät ota vaarin Jeesuksen ja apostolien varoituksista.

      Vaikeita ja pahoja lopun aikoja kuvaavat myös 2 Tim 3:1-5, 12-14, 2 Piet 3:3.

      Ilmestyskirjan 5-6 ja 8 lukujen ”sinetit” kuvaavat "aikojen merkkejä."

      Ilmestyskirjan torvien ”kuusi merkkisoittoa” kuvaavat varoitusmerkkejä ihmiskunnalle; Ilm 8:6-10:11.

      "Seitsemän viimeistä vitsausta" ovat kirjaimellista "maailmanloppua;" Ilm 15-18.

      ”Juuri kun ihmiset sanovat: ”Kaikki on hyvin, ei mitään hätää, tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin ynnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon.” ”Nyt on rauha, ei hätää mitään” silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.” (1 Tess 5:3) Voidaan kääntää myös; ”Kun he sanovat: Rauha ja turva” (engl. Peace and Security)

      Jumala antaa runsaasti oman Henkensä apua ihmisen uskoon tulon, uskon ylläpitämisen ja pelastuksen hyväksi; Jooel 3:1-5, Hebr 1:14, 8:10, 10:12-18.

      Ps 91-93.

      Aamen.

      Jumalan siunausta

      Jari Laurila

      25.11.2015

      Kirjoitus näkyy paremmin täällä;

      http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/9.5

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe