TE-toimisto simputtaa

simputettu

Olen joutunut outoon tilanteeseen TE-toimiston kanssa. Virkailija laittoi minulle lausunnon ja myös karenssin. Lausunnossa kirjoitettiin mm. sellaista, että olisin väittänyt virkailijalle etten ole saanut heiltä ekirjettä koskien ko .työpaikkaa.
Mitään tällaista ei ole koko työttömyyshistoriani aikana minulle tapahtunut eikä siis ole totta.
Loppulausunnossa kerrottiin myös miten työnantaja otti minuun yhteyttä ja olin omalla toiminnallani aiheuttanut sen , ettei työsuhdetta ollut syntynyt.
Totta on, että ko. työnantaja (eli välitysfirman rekrytoija) otti yhteyttä puoltoista kuukautta hakemuksen viimeisen jättöpäivän jälkeen. Haetusta työstä ei kyllä puhuttu mitään mutta hän kovasti kyseli olenko minä työssä (olen pitkäaikaistyötön). Haastatteluun hän ei pyytänyt . No, olin kuulostanut kielteiseltä puhelimessa joten karenssi siitä tuli kun ei ole muuta todistaa.
Siis lausunto on sillä tavoin epälooginen, että mikäli en olisi tuota ekirjetta alun perin saanut niin olisin ollut sen vuoksi jo karenssissa eikä siinä tapauksessa työnantaja olisi edes saanut hakemusta ja ottanut yhteyttä.
Joka tapauksessa lähetin tästä ko. lausunnon kirjoittaneelle virkailijalle viestin jossa kysyin miksi hän on kirjoittanut tämän ekirjettä koskevan virheellisen lauseen Kelalle menevään lausuntoon.( TE-toimiston lausunnoissa sekä tiedoissa on aiemminkin ollut virheitä. )
Sain sitten sähköpostia tämän virkailijan esimieheltä, jossa hän ei tosin vastaa ollenkaan tähän kysymykseeni virheellisistä tiedoista lausunnossa vaan kehottaa valittamaan maksajalle ohjeistetulla tavalla (eli Kelalle). No, eihän Kela ole vastuussa siitä mitä TE-toimiston virkailijat kirjoittavat, eivätkä voi kirjoituksia korjata. Ja kyllä minusta tuon virkailijan olisi pitänyt itse vastata kysymykseeni. Minusta se kertoo siitä, että asiassa on jotakin hämärää, jos pitää juosta esimiehen selän taakse piilottelemaan.
Ihmeellistä tässä asiassa on myös se, etten minä pääse esim. lukemaan virkailijoiden minusta tekemiä kirjauksia, kaikki muut tiedot kyllä. Mitähän siellä oikein lukeekaan? Täytyy varmaankin pyytää tiedot tietosuojavaltuutetun kautta, jotta asia selviää. Mutta millä saisin nuo virheelliset kirjaukset korjatuksi???

Onko muilla vastaavia kokemuksia ja mitä tässä tulisi tehdä.

17

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tääonniintätä

      Valita, valita, valita.

      Valita joka paikkaan, te-keskuksen työntekijöille, pomolle, kelaan, tietosuojavaltuutetulle, eduskunnan oikeusasiamiehelle, aviin...

      Kirjoita valitukset kirjallisesti, puhelinsoitoista ei ole hyötyä kun ei jää todisteita. Lopulta ehkä joku korjaa sen tehdyn virheen.

      Se on törkeää että jotkut "työnantajat" virheellisesti ilmoittelevat työttömien olevan työhaluttomia, kun eivät pidä työttömän käyttämästä sanasta tai masentuneesta äänensävystä. Aina niille pitäisi olla lirkuttelemassa, valmiina nuolemaan niitten persettä, ihan kuin "työnantaja" omistaisi joka ikisen työttömän!

      Nämä valitukset aiheuttavat lisäkustannuksia valtiolle, mutta toisaalta lisäävät työllisyyttä, nimittäin noitten virkaloisten työllisyyttä. Siksi virkaloiset varmaan tekevätkin niin paljon näitä "lausuntoja", joita sitten saavat oikaista ja korjailla, omaa työllisyyttään he siinä tukevat!

    • karenssi-mies

      Tuttua tuommoinen. Minäkin sain karenssin, virkailija väitti että olin kieltäytynyt työpaikasta. Ei sanonut mistä työpaikasta eikä milloin töitä tarjottu ja kuka oli tarjonnut. Ne kusettaa ja huijaa että työtön sais karenssin. Karenssini on kestänyt vuosia vaikka olin kyllä jälkeenpäin töissäkin 15 kk mutta karenssi ei poistunut.
      Sain myös karenssin kun olin töissä ja virkailija oli keksinyt että olin otanut loparit kesken sopimuksen vaikka oli määräaikainen sopimus joka loppui. Menin näyttämään sopimusta mutta ei kelvannut joten tein kaksi valitusta eduskunnan asiamiehelle. Sain asianajajankin ja loppujen lopuksi 18 kk jälkeen sain oikeutta ja korvauksia yli 7000 euroa.

    • kyseleväinen

      Tämmöinen määrä kun Suomessa nyt on työttömiä, niin varmasti tapahtuu paljon mielivaltaa heitä kohtaan. Joku aktiivi voisi alkaa pommittamaan vaikkapa kansanedustajia näistä asioista. Tuokin on aika mielenkiintoista, että työtön ei itse pääse lukemaan hänestä tehtyjä lausuntoja ym. Joku, jolla on viitseliäisyyttä, voisi laatia vaikka tälle palstalle ohjeet siitä, että mitä tehdä, jos on mielestään syyttä saanut karenssin tai muuten tullut väärin kohdelluksi. Veikkaan, että aika moni on siinä määrin uupunut tilanteeseensa, että ei vain jaksa ja osaa valittaa. Monilla ihmisryhmillä on ihan viralliset puolestapuhujat, kuten lapsiasiainvaltuutetut ja vammaisasiamiehet. Kuka ajaisi työttömän ihmisarvoa?

      • mäolenSuomalainen2

        Ei mielivalta rajoitu Suomessa pelkästään työttömiin, vaan myös esim verohallintoon.

        Perusongelma on se, että Suomessa ei ole virkamiehellä henkilökohtaista ja omavelkaista vastuuta virheellisistä päätöksistään. Myöskään ei ole lakia, joka velvoittaisi virkamiehen puhumaan asiassa totta.

        --> Kun virkamies voi valehdella seuraamuksitta, antaa perättömiä lausuntoja sekä viranomaismenettelyssä että tuomioistuimessa, toimii järjestelmä juuri niinkuin se nyt toimii. Viimekädessä yksittäinen virkamies menee AINA viraston "vastuun" taakse.

        Näiltä osin voidaan todeta, että kyseessä on lainaukko. Mielestäni vähintä olisi tuo virkamiehen henkilökohtainen ja omavelkainen vastuu, yhdistettynä totuusvelvollisuuteen. Olkoonkin vaikka kuin "jenkkiläistä" kehitystä, parempi sekin kuin suomalainen sosialisimi.



        He tietävät tämän, ja kynnelle kykenevät kyvyt vaihtavat asuinvaltionsa muualle, ja tänne jää se porukka, joka elää tulonsiirrolla ja etuuksilla.

        Itseasiassa tulonsiirrolla eläjiä on lähes koko julkinen sektori, myös työvoimavirkailijat saavat usein ylisuurta palkkaa suhteessa heidän tuottavuuteensa.

        Virkamiehet saavat nautintoa siitä, että onnistuvat esimerkiksi pitkittämään vaikkapa asemakaavan hakemista ja tekemään kaikesta monimutkaista, sotkien, ely, avia ja kaikkia muiankin. Hehän saavat enemmän palkkaa, mitä enemmän yhden asian käsittelyyn menee aikaa.


    • 167-176

      Mielivaltaa on todella paljon.
      Tuolle tapaukselle on tällaisessa epäoikeusvaltiossa vaikea saada oikeutta.
      Mutta jatkossa kannattaa äänittää kaikki virkanilkkien tapaamiset ja puhelut salaa.
      Kun alkaa käryjä käydä niin alkaa virkanilkit pelkäämään kun oikeasti ovat sellaisia raukkoja ja pelkureita että suuri on itku ja parku jos joutuvat istumaan "omalla persauksella tuleen".

    • Loispummivirkailijat

      Valita seuraavalle tasolle. Te toimistossa kaikki ovat samaa paskasakkia. Pomo ja kumileimasin makailevat saman kahvion sohvalla, pulla suussa.

    • nyt.toimintaa

      Joku jo tuossa neuvoikin samaa: Tee valitus. Valita AVIin. Ei välttämättä auta, mutta prosessi lähtee käyntiin.
      Jos kirjoittaminen (asiallinen sellainen) ei itseltäsi suju, pyydä jotakuta auttamaan. Pääasia, että teet valituksen. Kirjaa siihen systemaattisesti koko juttu. Älä jaarittele turhia, älä kirjoita omia mielipiteitäsi, kirjoita pelkät FAKTAT. Jos halua valituksessasi johonkin vedota, vetoa lakiin. Laita laki ja pykälät näkyville.
      Toimi nopeasti.

    • Ihavenodeal

      Nose. Netissä jakelevat jotain ruksaaneljä-sopimusta. Näin asiaa väännetään työttömyyskorvauksesta työllisyystueksi.

    • Tunnusluku

      Painelevat karkuun lukittujen ovien taakse, kuin pankkirosvot.

    • TeeRikosilmoitus

      Valita päätöksestä työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalle ja toimintatavasta oikeusasiamiehelle. Voit myös tehdä ilmoituksen poliisille virkarikoksesta. Jos päätös perustuu valheisiin, kyseessä on aina rikos.

    • toimintasuunnitelma

      Nyt olisi aloittajalla hyvä mahdollisuus vedota tämän välitysfirman rekrytoijan tunteisiin ja saada ryöpaikka. Soita hänelle ja kerro, että sinulla ei ollut tarkoitus kuulostaa kielteiseltä ja kuinka hankalaan tilanteenseen olet nyt joutunut tämän väärinkäsityksen johdosta.

      Uskoisin, että rekrytoija ei halua ottaa tuommoista ihmiskohtaloa omalletunnolleen ja keksitte yhteistuumin sinulle kunnon ryöpaikan.
      Jos, rekrytoija osoittaatuu kuitenkin mulkuksi (hyvin mahdollista, kun vasikoi sinusta te-toimistoon) niin sitten voit omistaa elämäsi tämän kusipää-rekrytoijan elämän tuhoamiseen, koska ryöttömänä on hyvin aikaa puuhastella kaikkea jännää.

    • pätkäihmisarvo

      Minä olen niin väsynyt tuohon TE-toimistoon. Useimmiten olen saanut kyllä asiallista kohtelua, mutta tällä hetkellä ihan hirveätä. Melkein itku kurkussa otan aina yhteyttä siihen mäkättävään naiseen, joka syyttelee ja uhkailee. Kaikesta, mitä hänelle sanon, hän löytää jonkin piilomerkityksen, jonka perusteella sitten alkaa säveltämään tarinaa siitä, miten olen muka työhaluton.

      Älyttömintä on se, että olen ihan viime päiviin asti ollut kokoaikatöissä ja nyt taas joutunut TE-toimiston kanssa tekemisiin, kun työsuhteet ovat muuttuneet pätkittäisiksi. Tällainenkaan puuhakkuus ja selvä työmotivaation osoittaminen ei kelpaa ko. virkailijalle, vaan vielä pitäisi tehdä jotain toisin. Vihaan tätä tilannetta ja pelkään, milloin romahdan niin tyystin, etten kykene niihinkään töihin, joita vielä on.

      • alipykälänpykälän_asetus

        Pätkätyö ja työkkäri ovat kaksi asiaa, jotka eivät tässä byrokratian ja tasapäistämisen multihuipentumavaltiossa koskaan ole toimineet yhdessä.

        Mä oon ihan vaan työttömänä mieluummin, koska tiedän mitä paskaa se on, jos teet vahingossa yhdenkin päivän töitä.


      • ihantoinenjuttu
        alipykälänpykälän_asetus kirjoitti:

        Pätkätyö ja työkkäri ovat kaksi asiaa, jotka eivät tässä byrokratian ja tasapäistämisen multihuipentumavaltiossa koskaan ole toimineet yhdessä.

        Mä oon ihan vaan työttömänä mieluummin, koska tiedän mitä paskaa se on, jos teet vahingossa yhdenkin päivän töitä.

        Työkkärin kanssa ei ole kyllä koskaan ollut mitään ongelmaa satunnaisten työpäivien suhteen.


      • kummeksuttaa

        Varmaankin virkailijasta riippuen on hankaluuksia. Mullakin kerran virkailija alko vinkuun että pitää etukäteen kertoo työvuorot heille vaik olin juuri asiallisesti selittänyt etten voinut koska kuulin vasta pe-iltapäiväl (jolloin työkkäri on jo kiinni) et saisin lauantaille iltavuoron. Oliskohan pitäny kieltäytyä virkailijan logiikalla?


    • fdgsdfhh

      Kai muistat aina äänittää kaiken ja ottaa ylös keskusteluajat ja nimet? Ja on hyvä viedä työkkäriin mukanaan ainakin yksi kaveri todistajaksi.

    • Virkarikolliset

      Tee virkapummista rikosilmoitus poliisille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5168
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1343
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1036
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      948
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      727
    Aihe