Suomen itsenäisyys

juutalainensana

Miten olisi Suomelle käynyt jos punikit olisivat voittaneet sisällissodan. Olisiko Suomi saanut pitää itsenäisyynden, joku punikki valittu Ylipääliköksi.
Toinen vaihtoehto Suomi olisi liitetty takaisin Venäjään.

15

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • liitosrakenteet

      On kummallinen harhaluulo että se olisi merkinnyt liittämistä Venäjään. En ole nähnyt yhtään dokumenttia että tällaista olisi edes suunniteltu. Pikemminkin valkoisen puolen ylipäällikön tsaarin kenraalin voisi ajatella suunnitelleen liittymistä.
      Oliko jatkosodan Suomen johdolla aikomus liittää Suomi Saksaan?

      • Lykkäät-pötyä

        Bolsevikit muuttivat kansallisuuspolitiikkaansa alettuaan päästä voitolle. Sen mukaan pienten valtioiden oikea paikka oli osana Venäjää. Tämä tuli viralliseksi politiikaksi keväällä -19, jolloin ryhdyttiin voimalla palauttamaan eronneita alueita takaisin Venäjään. Lännen leiriin loikanneet Suomi, Puola ja Baltia pelastuivat.

        Mannerheimin politiikan tavoite oli saada tunnustus myös valkoiselta Venäjältä. Silloin hän olisi ollut valmis yhteistoimintaan bolsevikkien lyömiseksi. Tosin hän oli siinä aikeessaan hyvin yksin.


    • OletkoYksinkertainen

      Ei kohdemaa yleensä tehnyt dokumentteja saatikka sitten suunnitellut liittyvänsä! Kävi vaan kuten Ukrainalle (joka OLI itsenäinen)! Venäjä vain nielaisi ja sanoi maiskis!

      • IhmeellisiäKuvitelmia

        On monta esimerkkiä maat jotka Venäjä on valloittanut, Balttian maat ja monta muuta. Kommari on sokea NL.ssa ei ole koskaan tapettu ketään, eikä ole koskaan hyökännyt toiseen maahaan.


      • musta.porvari
        IhmeellisiäKuvitelmia kirjoitti:

        On monta esimerkkiä maat jotka Venäjä on valloittanut, Balttian maat ja monta muuta. Kommari on sokea NL.ssa ei ole koskaan tapettu ketään, eikä ole koskaan hyökännyt toiseen maahaan.

        Kukas se kommari tässä ketjussa sitten onkaan?
        Kerro että me tyhmätkin saadaan tietää.


    • OnhanNäitäSuomessa

      Kommari on ehkä liioittelua, mutta Suomessa on pieni joukko ns Venäjän Tiltuja, joiden lähtökohta on kaikissa tulkinnoissa joko NL:n tai nyky-Venäjän etu!

      • oletko.Sinä

        Kuka tässä porukassa on NL:n tai nyky-Venäjän asialla? Siis mikä nimimerkki?
        Teksteistä ei oikein pääse jyvälle.


    • täysimuripuhdistusmoka

      Okei tääpalsta toimii. Unohtuijoitsenäisyyskuntappeliinternetjuttujen kanssa.
      Joulukuun viimeisiä. Mun tarvii nyt oikeesto tehdäjotain tän mun tietokoneeni kanssa.

    • Tapahtunutta

      Stalin olisi liittänyt meidät Neukkuun. Neukku aseisti itse Leninin käskyllä punikit mm. 6-tuuman tykeillä, 7.62 sotilaskivääreillä ammuksineen.
      Viro myös onnistui Suomen ja Saksan avulla torjunta sodassa 1818.
      Viro itsenäistyi 1918 mutta n. 20 vuotta myöhemmin toveri Stalin onnistui murskaamaan Virolaiset.

      Venäjä ei ole ole avannut Neukku arkistojaan kuten on Itä-Saksa.
      Tämä kertoo sen, että Venäjällä on paljon pahoja tekoja salattavana

    • ihanmielenkiintoista

      Suomi olisi liittynyt Neuvostovenäjään. Eino Rahja muistetaan. Jne. Kollontai muistetaan jne.

      • nälänhätää

        Suomalaistaustaisilla bolsheviikeilla oli sanan valtaa 1917 ja 1918. Vähitellen Leninin läheisten sanan valta Venäjällä heikkeni. Sosialistiset uudistukset ei menneet läpi köyhässä maassa. Kouluruokailu jne. loi vain nälänhädän Venäjälle.


      • uusijärjestys

        Siinä vaiheessa Toverit Berija ja Stalin otti puolueessa vallan.


    • mätieränkaikki

      Kuitenkin Joulukuun kolmaskymmenesensimmäinen 1917 Lenin otti Pietarissa Suomen valtuuskunnan vastaan. Itsenäisyys. Joomäoonkuullut. Laukauksia ammuttiin mutta silloista Suomen lähetystöä ei häiritty.

    • Eläke_Timpuri

      Vaikea tietää tapahtumat. Joka tapauksessa Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden jolloin luulisi ,että liittäminen Neuvostoliittoon ei olisi ollut ajankohtaista, Stalinin aika on aivan toista . Lisäksi 1918:sta kapinanaikana oli Neuvostoliitossa vielä vallankumous meneillään ,eivätkä itse tienneet millaista kommunismia tulisivat toteuttamaan . Myöhemmin kyllä totuus paljastui . Neuvostoliiton harjoittama kommunismi oli täysin väärin toteutettu. Johdolla olisi ollut aikaa muuttaa tyyli mutta eivät ahneuksissaan ja vallanhalusta ruvenneet siihen siksi kaikki päättyi katastroofiin .
      Mielestäni oikeaa Kommunismia ja Neuvostoliittoa ei voi rinnastaa keskenään.

      • KukkahatunUnelma

        "Vaikea tietää tapahtumat. Joka tapauksessa Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden jolloin luulisi ,että liittäminen Neuvostoliittoon ei olisi ollut ajankohtaista"

        Miten niin? Lennuhan valehteli aina! Uskoi hetken myönnytyksen tekevään Suommesta kypsän hedelmän!

        "Lisäksi 1918:sta kapinanaikana oli Neuvostoliitossa vielä vallankumous meneillään ,eivätkä itse tienneet millaista kommunismia tulisivat toteuttamaan ."

        Eikö edes sitä, että voittavatko bolsevikit!

        "Myöhemmin kyllä totuus paljastui . Neuvostoliiton harjoittama kommunismi oli täysin väärin toteutettu. Johdolla olisi ollut aikaa muuttaa tyyli mutta eivät ahneuksissaan ja vallanhalusta ruvenneet siihen siksi kaikki päättyi katastroofiin ."

        Kommunism9 johtaa AINA katastroffiin! Aate on mainio, mutta ihmisten toteuttamana se menee aina pilalle. Kommunismi johtaa militarismiin, ylisuureen po9liisiin ja rajavartiostoon, sensuuriin, salaiseen poliisin, vainoihin, hallitsevaan yläluokkaan, joka täydentää itse itsensä!

        "Mielestäni oikeaa Kommunismia ja Neuvostoliittoa ei voi rinnastaa keskenään."

        Eikä sitä "oikeata" tule koskaan!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3481
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      185
      1567
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1297
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      145
      1162
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      825
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      794
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      789
    9. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      48
      786
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    Aihe