Järkyttävää keskustelua täällä

uskovainen-vl

Tästä palstasta on tullut todella huonotasoinen. Sekä uskovaisen nimellä kulkevat että epäuskoiset käyttäytyvät todella asiattomasti, suorastaan sairaasti. Täällä kirjoittavia uskovaisia kehotan käyttäytymään uskon ja hyvän omantunnon mukaisesti. Muistakaa, että Jumala näkee ja tuomitsee viimeisellä tuomiolla.

Tuiskussa tuivertuneet sydämet, kuunnelkaapa tämä ihana saarna:

https://www.youtube.com/watch?v=KKL4ujx-CHc&list=PLJKoZq0y2H7a8YEUC_-VAfThZnr_fTBJ-&index=1

39

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitos_tästä

      linkistä. Laitoin saarnan kuulumaan ja kuuntelen sen varmaan loppuun saakka tässä aamuyön hiljaisina tunteina. Mahdollisesti tämän saarnan aikana nähdään myös taivaat avoinna ja kuullaan kiitoksen ääniä.

      Jossakin toisessa ketjussa hiljattain kuvattiin taannoisia 1950- ja 1960-luvun pirttiseuroja, jotka olivat kylien kulttuuritapahtumia. Niihin tulivat kaikki ja niissä kuultiin kiitoksen ääniä. Oli myös paljon niitä, jotka sanankuulossa saivat paranhuksen armon.

      Miksikähän nykyään seuroissa ei enää koskaan kuulla äänellisen kiitoksen ääniä? Vielä 1970-luvulla saarnattiin, että jos te ette kiittäisi, kivetkin kiittäisivät. Nyt eivät kiitä kivet eivätkä Jumalan lapsetkaan.

      • Juuri näin.

        Silloin oli lestadiolisuus vielä Hengen seurakunta.

        Henki häipyi hoitojen myötä.

        Tulisivatpa ne ajat takaisin, tulisi 100,000 lisää seuraavana viikkona.

        Mutta jos Hän saarnaisi tämä päivänä, hyllytys olisi edessä ennen saarnan loppua. Saatna pitäis siitä huolen, työvaliokunnan kanssa.

        Kes.

      • helluntai-lainen

        Oletteko vl:t vielä havainneet, että polvirukous SIKATEHOKAS keino saada usko Jeesukseen (synnit anteeksi)? Se säästää kiusallisen välivaiheen, nöyrtymisen rikotun lähimmäisen edessä ja anteeksipyynnön rikotulta lähimmäiseltä. Polvirukous soveltuu erityisesti ylpeille ihmisille ja isoille egoille. Polvirukoukseen turvautuvan synnintekijän ei tarvitse loukata ylpeää egoaan nöyrtymällä niiden edessä, joita vastaan on rikkonut, sillä asiat voi hoitaa kahden Jeesuksen kanssa.

        "iveta 21.11.2009 11:33 ... Minulle polvirukous on ollut luonnollista jo ainakin kymmenen vuotta. Haluan käyttää polvirukousta aamuisin niin kauan kuin terveys sen sallii. Sitten, kun ei enään salli, sitten istutaan."

        ”Melperi1 9.1.2009 20:38 ... etäännyin Jumalasta, mutta ei Hän minua

        jättänyt. Erään kerran teimme tietyn porukan kanssa perisuomalaisen

        ryyppyreissun Pietariin. Ma päivän oli töissä kovassa kankkusessa ja

        mietin: "Tätäkö minä haluan elämältä?". Kun tulin töistä kotiin,

        polvistuin oman vuoteeni viereen, käänsin katseeni yläilmoihin ja

        sanoin: "Jumala - tässä minä olen. Vie tahtosi tietä." Sillä tiellä

        ollaan."

        "Kempelainen 18.2.2008 13:48 ... jos kokeilette yhdessä polvirukouksessa jättää kaiken välillänne Jeesukselle, Hän on luvannut kantaa kaiken ja on jo kärsinyt vaikeutenne Golgatalla, joten kunhan vain poimit, kuten kypsän marjan. Jätä se Herralle."

        ".ari. 17.8.2013 09:47 ... Toivottavasti tämä laittaa helluntalaisiakin polvirukoukseen ja itkemään tilaamme. Niin että Jumalan todellinen voima ja rakkaus voi vaikuttaa meissä.Ari."

        "raiskattu ex-hellari 1.1.2014 18:08 ... Minua vuosia raiskannut helluntaimies vaipui aina aktin jälkeen polvirukoukseen sängyn viereen ja rukoili Jeesukselta ääneen "erehdystään" anteeksi. Joka kerta hän jossain vaiheessa kertoi, että nyt Jeesus vastasi, häntä ei enää syytetä taivaassa. Minulta hän ei pyytänyt anteeksi, haukkui vain huoraksi, ettei saisi "antaa" miehille, jos ei ole naimisissa. Sen sijaan helluntaimies vannotti, että jos minä Jeesukselta polvirukoiltua ja rukousyhteydssä anteeksisaatua syntiä alan muistella kenellekään, joudun tulimereen. Uskoin kaiken, pidin suuni visusti kiinni."

        ..

      • kestääköpolvet

        Ei täällä vl:iä ole, mutta tavallisena pakana myönnän tuon hellaripolvirukouksen olevan julman tehokas harha.

    • Juuri avaajan tapaiset ihmiset pilaavat palstaa.

      Tietämättömät ja väärin opetetut.

      Juamla ei tuomitse ketään, tuomari on Herra Jeesus, kaikkivaltias.

      Hän esittelee Isälleen vain jonon, jossa on uudestisyntyneet Pyhät.

      Sinun tapaisten on se toinen jono, johon SRK ophjaa.

      Kes.

      • ItsekinHelluntISisar

        Olen helluntailaisen Kessin kanssa samaa mieltä. Kyllä tässä on jo aavisteltu;ä ja siten tämä oli ikään kuin täydennys todisteeksi siitä kuinka Jussi me helluntaiveljet olemme asian ytimessä.

        "Kansanedustaja Hirvisaari kuvaa helluntailaisuuden pedofilista ilmapiiriä seuraavasti:"Valitettavasti myös pedofiilit hakeutuvat seurakunnissa mielellään luottamustehtäviin, kuten esimerkiksi Tikkurilassa on taannoin tapahtunut. Ihmiset ovat hämmästyttävän sokeita "lapsia rakastaville" limaisille sedille, jotka pitävät muiden seurakuntalaisten lapsista niin paljon, että jopa suutelevat heitä suulle kaiken kansan keskellä^.

      • ItsekinHelluntISisar kirjoitti:

        Helluntaisesta Kesitaksesta en tiedä mitään, kuka sitten onkaan?
        En myöskään helluntaiveljien ajatuksista koksien SRK;ta.
        Miksi siirryit Kesistaksesta Jussiin, en ole sillä nimellä lanseerannut palstalla ketään.
        Työssäni minua herroitellaan, joka ei ole minusta mukavaa.
        Onko me tehty jotain sinunkauppoja millä nimellä? Mikä se nimesi oikein olikaan?
        Hirvisaari ei ole kansaedustaja, mitä höpäjät?
        Joten taidat kokonaisuudessaan olla heikkomielinen, saan sen kuvat sinusta.
        Kes.

      • ruukista

        Upotus puuttui, mutta ehkä kirjoitusvirheet (5 kpl) korvaa.

      • Tarkkana
        ruukista kirjoitti:

        Upotus puuttui, mutta ehkä kirjoitusvirheet (5 kpl) korvaa.

        Mitä ne oli?

      • ruukista

        Helluntaisesta* Kesitaksesta en tiedä mitään, kuka sitten onkaan?
        En myöskään helluntaiveljien ajatuksista koksien* SRK;ta.
        Miksi siirryit Kesistaksesta* Jussiin, en ole sillä nimellä lanseerannut palstalla ketään**.
        Työssäni minua herroitellaan, joka ei ole minusta mukavaa.
        Onko me tehty jotain sinunkauppoja millä nimellä? Mikä se nimesi oikein olikaan?
        Hirvisaari ei ole kansaedustaja*, mitä höpäjät?
        Joten taidat kokonaisuudessaan olla heikkomielinen, saan sen kuvat* sinusta.

        Kes.

        * kirjoitus virhe
        ** pronominin ketään sijaan mitään (kyse asiasta)

      • ruukista kirjoitti:

        Olet taas juonut. Se ei ole hyväksi sinun juopoille aivoillesi.
        Vastuksistasi ei saa mitään selvää, eikä järkeä.
        Toisteli vain minua.
        Ymmärrän, että olen idolisi, mutta älä polta itseäsi sillä, saattaa olla, että joudut saatanaan sidotuksi seuraavissa seuroissa.
        Et edes tiedä, ettei Hirvisaari ole kansanasustaja. Ei sellaista syöpäläistä kukaan puolue ota edes riveihinsä,,, no ehkä KePu.
        >>* kirjoitus virhe
        ** pronominin ketään sijaan mitään (kyse asiasta)** Niitä tulee Sinulla kännipäissäsi, asiaa ei tule koskaan.
        Kes.

      • örkkikesmel

        kyllä sitä kess osaa toisten niskolle syytpanna keitähän jo vehvit että virkistyt

      • ruukista
        ruukista kirjoitti:

        Helluntaisesta* Kesitaksesta en tiedä mitään, kuka sitten onkaan?
        En myöskään helluntaiveljien ajatuksista koksien* SRK;ta.
        Miksi siirryit Kesistaksesta* Jussiin, en ole sillä nimellä lanseerannut palstalla ketään**.
        Työssäni minua herroitellaan, joka ei ole minusta mukavaa.
        Onko me tehty jotain sinunkauppoja millä nimellä? Mikä se nimesi oikein olikaan?
        Hirvisaari ei ole kansaedustaja*, mitä höpäjät?
        Joten taidat kokonaisuudessaan olla heikkomielinen, saan sen kuvat* sinusta.

        Kes.

        * kirjoitus virhe
        ** pronominin ketään sijaan mitään (kyse asiasta)

        Vastasin nimimerkille "Tarkkana#. Enhän kysynyt sulta kesitas-klovni mitään.
        Kun kerran vastasit, niin unohdit upotuksen. Olet varttuneeksi ihmiseksi hyvin vaikea tapaus. En tunne, mutta et varmaankaan ole kristitty sanomasi perusteella.

      • Vastasinko?

    • Toinen_vl

      Olen aloittajan kanssa samaa mieltä siinä, että toivon, että uskovaiset käyttäytyisivät tällä palstalla uskon ja hyvän omantunnon mukaisesti. Vain silloin annamme oikean kuvan itsestämme ja uskostamme.

    • tohtori_ei

      "Sekä uskovaisen nimellä kulkevat että epäuskoiset käyttäytyvät todella asiattomasti, suorastaan sairaasti. Täällä kirjoittavia uskovaisia kehotan käyttäytymään uskon ja hyvän omantunnon mukaisesti. Muistakaa, että Jumala näkee ja tuomitsee viimeisellä tuomiolla."

      Tuon voisi tulkita uhkailuksi suurta ihmisjoukkoa vastaan.

      No, koeta pysyä uskossasi (älä lipsu), ettet joudu "kadotettavien ja tuhottavien" joukkoon.

      Näin "rauhanomaisia" ovat useimmat uskonnot.

      Minä pistän fysiikan laeilla kovasti kampoihin.

      tohtori_ei, fyysikko

    • kerro_rehellisesti

      Kuljetko sinä avaaja saatanallisten Raamatun vastaisten vl-valheoppien narussa?

      • HekkariSisko

        Huomenta Melperi. Oletko bannattu ja kirjoittelet muulta kuin omalta koneeltasi ?

    • bannukakkua

      Kerrotko miten melperin bannaus mahtaa liittyä veeällien kuiviin seuroihin?

      • HeinolanTaxi

        Eli sinut Mellu on bannattu. Jospa se kestää 10 vuotta.

    • muistojaarvosta

      Perälän Arvo siellä linkissä saarnaa. Teksti oli usein Ilmestyskirjasta, ja siitä kohden, jossa Jeesus ilmestyy Johannekselle näyssä. Arvo käytti ammattinimikkeenään saarnaaja-nimikettä.

      -12 Ja minä käännyin sitä ääntä katsomaan, joka minun kanssani puhui, ja minun kääntyessäni näin minä seitsemän kultaista kynttiläjalkaa,
      13 Ja kultaisten kynttiläjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, vaatetetun pitkällä hameella ja vyötetyn rinnoilta kultaisella vyöllä.
      14 Mutta hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkiat niinkuin valkia villa ja niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki,
      15 Ja hänen jalkansa valantovasken kaltaiset, niinkuin pätsissä palavaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljon veden kuohina.
      16 Ja seitsemän tähteä oli hänen oikiassa kädessänsä, ja hänen suustansa kävi ulos kaksiteräinen terävä miekka, ja hänen kasvonsa, niinkuin aurinko paistaa voimassansa.

    • höpsistäaivopesty

      "Sekä uskovaisen nimellä kulkevat että epäuskoiset käyttäytyvät todella asiattomasti, suorastaan sairaasti."

      Mistä asti olet helluntaisia pitänyt uskovaisena :))))

      Todellisuudessa tänne ei kirjoita yhtään uskovaista, vaan ainoastaan narsisteja, aivopestyä narsisteja jotka pääosjn tulevat helluntairikollisuuden puolelta.

      • viimeinen.varoitus

        Jätähän vanhoillislestadiolainen MIELISAIRAS tyttäresi rauhaan!

        Olet jo raiskannut heitä tarpeeksi.

    • vlvlvlvlvl
    • mitään.en.teistä.tiedä

      Oikeesti alkanut kiinnostaan mitä se lestadiolaisuus on kun on katsellut Sipilän järkyttävää Suomen tuhoamista. Joku jossain sanoi että olette uskonveljiä muslimien kanssa ja siksi tänne pääsee aivan ketä tahansa.

      Samoin noista uskontonne raiskauksista puhutaan, sehän on samaa kuin mitä maahantulijat nyt harrastaa.

      Kun Sipilä ei pistä tälle stoppia, eikö se tarkoita että hän ja te muut lestadiolaiset hyväksytte tämän kehityksen?

      • "Samoin noista uskontonne raiskauksista puhutaan, sehän on samaa kuin mitä maahantulijat nyt harrastaa."

        Ei uskonto mitään raiskaa.

        Vanhoillislestadiolaiset miehet raiskaavat ihan urakalla pieniä tyttäriään.

      • orgastisaatana

        melperisaatana saa aina orgasmin, kun se kirjoittaa raiskaus-sanan. Siksi se läähättää täällä

      • jjnökjb

        kyllä sulle on syötetty ny mellunpaskaa

      • heinolaan
        melperi kirjoitti:

        "Samoin noista uskontonne raiskauksista puhutaan, sehän on samaa kuin mitä maahantulijat nyt harrastaa."

        Ei uskonto mitään raiskaa.

        Vanhoillislestadiolaiset miehet raiskaavat ihan urakalla pieniä tyttäriään.

        Mutta onko pojillasi sama isä kuin vaimollasi?

      • etsivä-xx

        Sipilä ei ole eikä ole koskaan ollutkaan vanhoillislestadiolainen.
        Hänen taustansa on ollut Rauhan sanan lestadiolaisuudessa mutta taitaapa kieltää nykyisin siihenkään kuuluvansa.

      • aujaaaaaa
        etsivä-xx kirjoitti:

        Sipilä ei ole eikä ole koskaan ollutkaan vanhoillislestadiolainen.
        Hänen taustansa on ollut Rauhan sanan lestadiolaisuudessa mutta taitaapa kieltää nykyisin siihenkään kuuluvansa.

        Mitäpä se sinulle kuuluu

      • Rauhansanalaisethan
        etsivä-xx kirjoitti:

        Sipilä ei ole eikä ole koskaan ollutkaan vanhoillislestadiolainen.
        Hänen taustansa on ollut Rauhan sanan lestadiolaisuudessa mutta taitaapa kieltää nykyisin siihenkään kuuluvansa.

        uskovat aivan samalla tavalla kuin vanhoillislestadiolaisetkin. Vanhoillislestadiolaisena tätä tosiasiaa ei kuitenkaan saa missään lausua ääneen, koska jos niin tekee, heti tulee potku persauksille.

        Se on ollut vain jotakin kuivaa henkilökohtaista ja jollakin tavalla sairasta valtapeliä silloin vuosikymmeniä sitten niin nämä kaksi laumaa ovat joutuneet erilleen.

        Enpä usko, että Juha Sipilä haluaa kieltää uskoaan, mutta hän ei tee uskonasiasta julkisuudessa suurta numeroa. Asiahan on juuri niin kuin ministeri Tapani Tölli taannoin TV-haastattelussa suviseuroista sanoi, että media haluaa luoda mielikuvaa, että uskonnollinen tai muu vakaumus tekisi henkilön pätemättömäksi johonkuhun julkiseen virkaan tai tehtävään.

        Kristillisyyden mielenkiintoisesta historiasta näemme, että rauhansanalaisten ja vanhoillislestadiolaisten erilläänoloa on yritetty sovitella. Heikki Saari tyrmäsi tämän sanomalla ykskantaan, että jokaisen rauhansanalaisen on henkilökohtaisen parannuksen kautta tultava sisälle JUmalan valtakuntaan, siis vanhoillislestadiolaisuuteen. Periaatteessahan tuo saattaisi kuulostaa oikealta, mutta vain periaatteessa... ja sitten täytyy myös muistaa, millaisen sotkun Heikki Saari sai Jumalan valtakunnassa aikaan 1970-luvulla eli hänen lopputaipaleensa ei ollut kovinkaan kaksinen. - - - Saattaapa olla, että nuo tuossa edellä mainitut "periaatteet" eivät olleetkaan aivan Jumalan mielen mukaisia. Sitä sietäisi miettiä.

      • mummiksiehtinyt
        etsivä-xx kirjoitti:

        Sipilä ei ole eikä ole koskaan ollutkaan vanhoillislestadiolainen.
        Hänen taustansa on ollut Rauhan sanan lestadiolaisuudessa mutta taitaapa kieltää nykyisin siihenkään kuuluvansa.

        Juhan vanhemmat ovat olleet jo pitkään aktiivisia vanhoillislestadiolaisia Kempeleessä, muutenkin kuin seuroissa kävijöitä. Osallistuvat ry:n varttuneiden kerhoon yms. Juha tosiaan ei ole minkään suunnan lestadiolainen. Henkilökohtaista vakaumusta toki varmasti on ja onhan hänellä rauhansanalainen kasvatus.

    • teuvojäkälä

      ""Heikki Saari tyrmäsi tämän sanomalla ykskantaan, että jokaisen rauhansanalaisen on henkilökohtaisen parannuksen kautta tultava sisälle JUmalan valtakuntaan, siis vanhoillislestadiolaisuuteen. ""

      On kummaa, jos on samanlainen oppi kuin vanhoillisella ja rauhansanalaisella ja rauhansanalaisen on tehtävä parannus päästäkseen Jumalan valtakuntaan. Tästä voi vetää yhtä lailla päätelmän, että vanhoillisen on myös tehtävä parannus päästäkseen Jumalan valtakuntaan. Hyvää tässä on se, että Jumalan valtakunta asettuu paremmin oikeaan asemaan, kun molemmat pyrkivät siihen, joka ei ole vielä heidän omanaan.

    • loukkauskives

      Kullis loukkasit taas rakennuskiveen, mokomakin pervo!

    • Kysymys_avaajalle

      ¤¤Sekä uskovaisen nimellä kulkevat että epäuskoiset käyttäytyvät todella asiattomasti, suorastaan sairaasti.¤¤

      Ketkä kaikki ovat "epäuskoisia"?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6353
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4086
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2506
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1478
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe