Ylen ja Foxin ohjelmatiedot eivät näy, missä vika?

Käämit-täs-käryää

Hei! Meillä on Helsinigissä DNA Welho:n kaapeli kertsiin, ja talosta jako antenniboksiin. Tallentava digiboksi on Topfield TF5100 PVRt, ennen vuotta 2008 hankittu.

Ke 25.11. lähtien YLE:n kanavilta tai Foxilta tulevasta ohjelmasta ei ole näkynyt infotietoja. _EPG_ on ollut jnkn aikaa sellai, että tiettyjen kanavien ohjelmat eivät näy, ellei kanavalla käy ensin. Yle näkyi suoraan. Nyt muut toimivat edelleen, jos kanavalla käy, mutta Yle ja Fox ei sittenkään. Ohjelmat näkyvät, mutta tiedot eivät.

En voi siis tallentaa mitään, koska EPG on tyhjä (Yle&Fox). Koetin tehdasasetusten palautusta, mutta se meni mettään, koska menetin loppuviikolle ohjelmoimani tallennukset.

Jos on livenä himassa, kun vaikka ykköseltä alkaa ohjelma, sen voi tallentaa, mutta ainoastaan 2 h jaksona. Ei voi valita tallennusta loppumaan "seuraavan ohjelman jälkeen".

Onko kellään ollut tällaista riesaa? Tai mitään hajua voiko tehdä mitään? Vai pitääkö hankkia uusi rakkine?

Huollatin Topparin 2014 alkuvuodesta vai-millo-se-ny-oli. Vehkeestä meni virrat ja/tai se juuttui menun asennustilaan. Kasa konkkia meni vaihtoon. Vieläx **skalaatikolle voi tehdä jotain..? Kiitos avustasi!

11

1118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 65676

      Oletko ottanut boxin pariksi minuutiksi irti sähköverkosta? Onko siinä viimeisin ohjelmistoversio v. 3.19? Tehdasasetusten palautus ei mennyt metsään, kuuluu asiaan, että ohjelmoinnit ja omat asetukset pyyhkiytyvät.

    • toimii-hyvin

      Kyllä meillä ainakin toimii Ylen ja Foxin Epg, Dna Welho kaapeli Helsingissä.

      • Workkii

        Samoin täällä Dna Welho kaapeli Helsingissä, mutta Topfield TF5100 PVRt onkin maanpäällinen boxi. Jokin virhe?


      • toimii-hyvin2
        Workkii kirjoitti:

        Samoin täällä Dna Welho kaapeli Helsingissä, mutta Topfield TF5100 PVRt onkin maanpäällinen boxi. Jokin virhe?

        Niin on, en heti huomannut aloittajan käyttävän antenniboksia. Itselläni Topfieldin kaapeliboksit.


    • Kadonnee_vuoden_lopussa

      Ilmeisesti katsot DNA:n verkossa "toistaiseksi" jakelussa olevia DVB-T verkon ilmaiskanavia. Ne saattavat poistua kaapeliverkosta tämän vuoden lopulla, joten digiboksisi tarina päättyy siihen.. Lue lisää seuraavasta keskusteluketjusta https://tuki.dna.fi/org/dna-fi/d/nakyyko-dna-kaapelissa-myos-antennikanavat/
      Koska kyseessä on ylimääräinen ja käytännössä tarpeettomia kustannuksia aiheuttava palvelu, niin DNA poistaa sen lopultakin viemästä maksukanaville tarvittavaa kanavakapasiteettia.

      • Käämit-täs-käryää

        Kiitos "Kadonnee", olet varmaan oikeassa. RIP Topfield, kauan palvelit. Eli kaikki kanavanippu A:n kanavat ovat nää, jotka nyt ovat degeneroituneet. Ava:lla oli sama infon puute, mutta en sitä maininnut, kun olen AVA:n poistanut. En tiennyt tätä ennen, että T-jakelu lähtee.

        Harmittaa kun on hankittava uusi boksi. Topfield CRC-1410 0 Gt HD-hybridiboksi kovalevypaikalla -on se jota harkitsen. Olin jo ostaa yhden C-Topparin Hulluilta päiviltä, mutta se oli saanut 1,5 tähteä, joten kauppaan jäi.

        – Saa ehdottaa, jos tietää jonkun hyvän boksin. Topfield TF5100 PVRt:n ominaisuudet olivat ihan jees.

        (Olin buukannut tallennukset sunnuntaihin saakka, ja menetin ne, joten kyllä siinä mielessä tehdasasetusten palautus meni metsään. Ei auttanut itse ongelmaan.)


      • tulimieleen

        Hanki mielummin peruskaapeliboksi, noi hd-boksit korttilinkityksineen on ongelmien kerjäämistä.


    • Workkii

      Laitteessasi ei ole mitään vikaa. Vaihdoin Sonyn telkkariin tehdasasetusten kautta antennilähetyksen Dna Welho kaapeli Helsingissä ja Ylen, AVAn ja Foxin ohjelmatiedot puuttuvat.

      Näköjään DNA:n tukisivulle onkin juuri illalla tullut kysely asiasta. Tarkkailuja sinne päin https://tuki.dna.fi/org/dna-fi/posts/tv-ja-viihde/

      • Käämit-täs-käryää

        Kiitos myös sinulle! Totta, DNA:n vika varsinaisesti. Maanantaina A-nipun kanavien ohjelmatiedot tulivat jälleen esiin, jolloin ongelmakin poistui. Toisen henkilön mainitsema T-jakelun poistuminen vaikuttaa sitten kuitenkin edelleen, joten kaapeliboksin hankinta on varmaan silti edessä. Korttilinkityksiä ei periaatteessa pitäisi olla/tulla, sillä en tilaa maksukanavia. Mulle riittää aika hyvin se, mitä "töllöstä" tulee, kunhan voin tallentaa.


      • Workkii
        Käämit-täs-käryää kirjoitti:

        Kiitos myös sinulle! Totta, DNA:n vika varsinaisesti. Maanantaina A-nipun kanavien ohjelmatiedot tulivat jälleen esiin, jolloin ongelmakin poistui. Toisen henkilön mainitsema T-jakelun poistuminen vaikuttaa sitten kuitenkin edelleen, joten kaapeliboksin hankinta on varmaan silti edessä. Korttilinkityksiä ei periaatteessa pitäisi olla/tulla, sillä en tilaa maksukanavia. Mulle riittää aika hyvin se, mitä "töllöstä" tulee, kunhan voin tallentaa.

        Hyvä. Kaikilla ei vika näköjään korjaantunut https://tuki.dna.fi/org/dna-fi/d/tvn-ohjelmaopas-ei-toimi-kunnolla/

        ”Olin jo ostaa yhden C-Topparin Hulluilta päiviltä, mutta se oli saanut 1,5 tähteä, joten kauppaan jäi.” Mikä boximalli oli?

        Topfield CRC-1400 on toiminut minulla erittäin mallikkaasti ja voin kehaista vaikka jotkut keksivät sellaisia karmean hirvittäviä virheitä kuten kaukosäätimen navi-näppäimen juuri ja juuri kuultava naksuminen. Monen kanavan tallennusta pidän parhaana, kun katsottavat ohjelmat pääosin tulevat päällekkäin iltaisin http://www.topfield.fi/epages/FinTop.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/FinTop/Products/CRC-1400-500GB&ViewAction=ViewProductRating

        Muista Toppareista puhuttaessa lienee syytä pysyä kaukana 3000-sarjasta, joka näyttää Toppari-perheen pahalta mokalta. Tuolla sivulla laite saa murska-arvostelut kohdassa Arviot http://www.topfield.fi/epages/FinTop.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/FinTop/Products/TF-C3000CT-500

        Mainitsit tuon 1410:n. Ei varmaankaan huono, kun 1400-sarjaa kuten edellä. Voi tietysti kysäistä miksi maahantuoja ei ole uskaltanut laittaa sivustolle arviointimahdollisuutta. Googlettamalla varmaan löytyy lisää http://www.topfield.fi/epages/FinTop.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/FinTop/Products/CRC-1410CT-500


    • UusiKanavanHaku

      Morsmaikun televisio (Philipsi) on sellainen, että se näyttää aina uudet kanavat automaattosesti. Mutta ohjelmaopas uudelle kanavalle näkyy vasta manuaalisesti tehdyn kanavahaun jälkeen. Teepä siis kanavanhaku. Ja jos se ei auta, niin tee tehdasasetusten palautus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe