Myötähäpeää

Älyvapaata

On siellä Enontekiöllä sivistymätöntä porukkaa. Navanaluskirjoittelua ja toisten moittimista ja haukkimista palsta täynnä. Hävettää teidän puolesta!

8

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Naatitaanelämästä

      Olen minä Enontekiöllä tavannut jonkun sivistyneenkin ihmisen. Heillä ei vain ole tarvetta kirjoitella näillä sontapalstoilla. Nämä ihmiset uskaltavat kohdata naapurinsa kylän raitilla ja puhuvat reilusti asiat puhki, jolloin seläntauskirjoittelulle ei ole tarvetta. He uskaltavat myös kohdata vastakkaisen sukupuolen edustajia elävässä elämässä, joten navanaluskirjoittelulle ei ole syytä kun seksuaaliset tarpeet saa tyydytettyä ihan livenäkin. Se on vielä jopa paljon hauskempaakin.

      Joukkoon mahtuu kuitenkin aina pieni osa niitä, jotka eivät kykene asialliseen vuorovaikutukselliseen suhteeseen toisten ihmisten kanssa. Heille tällainen kirjoittelu on henkireikä oman pahan olon purkamiseen. Heille se suotakoon, vaikka paremman avun saisivat ongelmiinsa kun ymmärtäisivät kohdata ja keskustella rohkeasti sen naapurin tai muun kyläläisen kanssa. Se vaatii meiltä kaikilta naapureilta inhimillisyyttä, toisen ihmisen huomoimista ja hyväksymistä sellaisena kuin me olemme.

    • aitosaamelainenbiera

      met saamelaiset ei kunnioitethan kethän, met omistamme täällä kaiken, painukaan helevettin siirtolaiset, eskelinen vie teiät pois

      • laes

        Onko se eskelinen teijänperän taksikuski.


    • eivellihousu

      Niin justhin se vain on. Kirjotelkhon vain mitä sattuu. Ei se haukku haavaa tehe.

    • eilatvab

      Enontekiöllä ei ole sivistymätöntä porukkaa. Sivistymätön on se porukka joka näitä hävyttömiä kirjoituksia kirjoittaa. Koko väestöä ei voi tämän perusteella leimata sivistymättömäksi. Voi olla, että näiden juttujen takana on vain kourallinen väkeä. Tämä on minun ajatelmani.

    • onpalkkansaansainnu

      Ei se joka sannoo, vaan se joka tekkee.

    • pierettää

      Pierettää ja taas pierettää

    • minneee

      Sen kyllä huomaa kun näitä Enontekiön kirjoituksia vilkaisee, että on roimasti vähennetty niitä sosiaali-ja terveyspuolen menoja sieltä psyykkisen hoidon puolelta. Mikäli nyt koskaan oikein satsattukaan sille saralle. Enonteiöllä kun on aika vaikuttaneet lahkolaisten taholta ja keskuudessa ihmisten alaspainaminen ja nyt kun on tullut tällainen foorumi kuin Enontekiön palsta on moni innoissaan kun saa kirjoitella sisimpiä asioitaan anonyymisti ja toimiihan se eräänlaisena hoitomuotona sekin. Tästä voisi tehdä ihan tutkimuksen vinkkinä opiskelijoille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe