Epätasa-arvo koulutuksessa ja tuloissa

Korkeasti koulutetuista ja kovapalkkaisista naisista tulee poikkeuksetta koppavia ja kylmiä, heidän yleinen asenteensa vähemmän koulutettuja ja pienituloisempia miehiä kohtaan on inho ja syvä halveksinta, kohtelevat tällaisia miehiä tylysti ja kakkos- ellei jopa kolmosluokan kansalaisina.

Olen korkeastikoulutettu ja asiantuntijatöissä. Mieheni on käynyt keskikoulun ja ammattiinsa liittyviä kursseja. Olemme olleet naimisissa lähes 40 vuotta. Avioliitossamme olemme vaimo ja aviomies, mies ja nainen, emme ammatillisissa rooleissamme. Mieheni on käytännön läheinen, kätevä käsistään ja hyvin looginen ja rakastava, minä enemmän pohdiskelija, idealisti ja huithapeli. Täydemme mielestämme toisiamme hyvin. Molemmilla on vahvuuksia ja myös niitä kehittämisen kohteita.

Teoriatietoni tietyistä asioista on laaja, toisaalta mieheni tietää paljon asioita ja osaa tehdä asioita, joita minä en. Kummallakaan ei ole tarvetta korostaa omaa erinomaisuuttaan tietyissä asioissa, tosin toisiamme kyllä kehumme ja annamme positiivistä palautetta. Korkeakoulutus ei tee kenestäkään ihmisestä parempaa, eikä kouluttamattomuus huonompaa, on vain erilaisia ihmisiä erilaisine taitoineen.

Vaimo on maisteri ja niin on ollut jokunen entinen heilanikin. Minä olen käynyt entisen AMK:ta vastaavan opiston. Olen koko työurani työskennellyt joko esimies tai asiantuntijatehtävissä. Alempi koulutukseni ei koskaan ole ollut ongelma sen enempää minulle kuin naisillekaan. Etenkin kun olen aina tienannut enemmän kuin nämä maisterit.

Noin muuten mielestäni puhutaan aivan liikaa urasuuntautuneista ihmisistä. Suurimmalla osalla akateemisistakaan ei ole alaisia eikä kummoista urakehitystä. Jos opettaja pääsee rehtoriksi tai lääkäri ylilääkäriksi, ei se mielestäni vielä kovin kummoinen ura ole. Ja suuryritysten toimitusjohtajia ei ole kovin montaa.

Ihminen voi kouluttaa ja "sivistää" itseään läpi ikänsä jos haluaa, ei siihen tarvitse yliopistotutkintoa.

Sitä on kiltisti lukenut läksynsä ja kuluttanut nuoruuttaan koulunpenkillä vähillä rahoilla, kun silloin sanottiin että se kannattaa sittten vanhempana. Ja niin on tapahtunut: mielenkiintoista ja vaihtelevaa työtä, fyysisesti helppoa ja saa määrätä omasta ajankäytöstään pitkälle. Palkallakin tulee toimeen, vaikkei mitään huippuansioita oleaan
Mutta vaivaa se kun sitten vastaavasti jotkut miehet jotka on viettäneet nuoruutensa festareilla, saaneet kunnon palkkaa, ja panneet sen menemään, ovat nyt sitä mieltä että mulla ei saisi olla tällaista kivaa työtä ja että pääsen ihan liian helpolla. Itse en haluaisi mollata ketään heidän valinnoistaan, mutta nauttisin kyllä mieluusti nyt siitä minkä eteen ponnistelin.
Eli jotenkin tuo naisen haukkuminen koulutuksen takia pitäisi saada vähenemään, niin kyllä kai ne parisuhdemarkkinatkin taas pyörisi.

Etsinkin yksinkertaista naista, katoskun yksinkertaista on helppo viihdyttää...

T:Wagner

Vaikka alkuperäinen aloitukseni koskikin naisia, jotka tulevat toimeen paremmin kuin miehet sekä miesten ja naisten kokemuksia asiasta, niin ehkä laitan tähän toisenlaisenkin esimerkin omasta elämästäni.

Olen yleisesti ottaen ollut parisuhteissani se paremman tulotason omaava henkilö. Parhaillaan olen ansainnut tuplasti sen mitä parempi puoliskoni. En ole koskaan asettanut erityisiä vaatimuksia tapailemieni naisten tulotasolle tai asemalle. Olen ottanut ihmiset ihmisinä enkä erityiset ulkoiset kriteerit läpäisseinä kumppaniehdokkaina. Toisaalta ehkä tuota ei totaalisesti voi välttää, mutta pyrin tietoisesti tapaamaan ihmiset aina ihmisinä. Jos kuitenkin palaan asian ytimeen, niin tulotasot ja asemat liittyen työelämään ovat täysin toisarvoisia parisuhteissani. Asenteeni materian suhteen on ollut aina se, että mikä on minun on myös sinun. Olen aina ollut valmiinan puolustamaan puolisoani minkä tahansa asian suhteen. Naiseni eivät puolustamista ole tarvinneet, mutta koen tärkeäksi sen, että yksikään tapailemani nainen ei koe itseään huonoksi seurassani. Veikkaan tämän johtuvan siitä, että koen nyky-yhteiskunnan arvottavan ihmisiä paljolti tulojen, aseman ja koulutuksen mukaan. Enenevässä määrin tulojen ja aseman mukaan. Ja koska tästä syystä olen olevinaan puolisoani paremmassa asemassa, haluan nostaa häntä kaikin muin mahdollisin keinoin ylöspäin. Miksi? Koska välitän hänestä, koen hänet tärkeäksi sekä tahdon hänen kokevan olevansa minulle arvokas ja tarpeellinen. Luulen, että sillä on myös vaikutusta, että olen aina löytänyt ihmisiä, jotka täydentävät minua henkisesti ja vastaavat tunnetason tarpeisiini. He ovat siis sisäiseltä maailmaltaan minulle soveltuvia.

Miksi sitten aloitin tämän keskustelun? Ehkä silkasta huonosta itsetunnosta, joka saa naisen kuin naisen yökkäilemään suuhunsa, koska miehen tulee olla mies. Ehkä jotenkin pyrin tätä kautta todistelemaan itselleni, että eivät naiset oikeasti ole kovia, julmia, kylmiä ja pinnallisia. Oikeasti en edes usko tuollaisiin yleistyksiin. Pyrin kaikin keinoin välttämään katkeroitumista. Mutta ei se silti tarkoita etten olisi haavoittuvainen ja varovainen itseäni menestyneempien naisten seurassa, koska kuitenkin tietyt ennakkoodotukset elävät pienten korvieni välissä. Yhteenvetona voisin kai sanoa, että pelkään menestyviä naisia, koska heillä on valta murskata se pienen pieni itsetunto, jonka omaan.

Lopussa vastaat itse omaan kysymykseesi. Kun olit alemmin koulutettu ja nainen oli uraorientoitunut, aloit tuntemaan alemmuutta ja olisit vaatinut häntä olemaan ennemmin jotain, mikä eläisi sinulle, eikä työlleen. Miehillä ei tätä ongelmaa ole: kun mies on työorientoitunut, nainen tukee häntä ja kantaa häntä, kannustaa työssään jne... no, tulokset näit itsekin mitä käy, kun nainen on kunnianhimoinen. Mies alkaa epäillä ja pahimmillaan (et siis ehkä ole edes pahimmasta päästä): kitistä, valittaa, kostaa kiukuttelulla omat alemmuuden tunteensa, pettää (kyllä, se kuuluu alemmuuden tunteen kuvioon kun haetaan lohtua vieraan sylistä ja sitten syytetään naista vaikka vika on omassa surkeassa itsetunnossa) ja lyntätä. Mies ei suinkaan kannusta sinua olemaan oma itsesi vaan olemaan hänelle se kuka hän toivoo sinun olevan. On kiva kun on menestyvä nainen, kunhan se pysyy kotona. On kiva kun nainen on huippukaunis, kunhan sitä ei muut vilkuile. On kivaa kun nainen on älykäs, kunhan se muistaa esittää tyhmempää kuin mies.

Totuus on siis se, että ikävän usein saat alemmasta koulutustasosta miehen joka vetää sinut alas. Et suinkaan miestä, joka on siis edes kumppanisi, vaan josta muuttuu heikko itsetuntoinen terroristi. Ja se on ihan sama miten lämmin, seksikäs ja kannustava olet. Se on kuin kantaisi vettä kaivoon. Mikään ei riitä. Lopulta sitä muuttuukin kylmäksi, kun aina pitäisi olla huonompi, tyhmempi tai uhrata kaikki se mikä itselle on tärkeää: mihin se mieskin alunperin todennäköisesti ihastui. Kaikki mitä naisella on, on mieheltä pois, ei miehelle lisää. Kaikki mitä miehellä on, on naiselle lisää eikä naiselta pois.

Korkeastikoulutettujen naisten on siis 90%:sti todella turhaa haaskata aikaansa heikosti koulutettuihin miehiin näiden itsensä takia. Koska nainen kestäisi ja voisi olla onnellinen, mies ei.

No, olen myös tehnyt töitä kouluttamattomien ja matalan koulutuksen omaavien miesten kanssa vuosikausia. Heistä noin 20% on hyviä tyyppejä. Loput jotain muuta ja kaikkea siltä väliltä. Hyvin isolta osalta he saattavat jopa olla työkavereina ok - kunhan teet 5 kertaa enemmän töitä kuin he ja annat silti heille kaiken kunnian. Lisäksi voit olla aina hyvä - naiseksi. Et siis ihmisenä etkä tasa-arvoisena. Siellä on siis todella hyviäkin tyyppejä, mutta ikävä totuus on että ei ole niin hyviä tyyppejä kuin he itse luulevat olevansa, niin paljon kun he luulevat että heitä on. Ja kavereina he saattavat olla okei silti. Mutta heistä iso osa ei kestä korkeasti koulutettua naista, vain siksi, että se saa heidät tuntemaan alemmuutta itsestään. Se on vaan ikävä tosiasia, että miesten itsetunto on liian usein aika hataralla pohjalla ja miehisyys ei tunnukaan pohjautuvan siihen että ON mies, vaan että EI OLE nainen. Ja se on huono tie, koska kaikki missä nainen on, on silloin mieheltä pois.

"Itselleni ei olisi mikään ongelma seurustella hyvinkin menestyvän naisen kanssa, mutta vastapainoksi kaipaisin kyllä tunnetta, että olen silti tasa-arvoinen parisuhteessa ja minulla on siinä merkitystä. Oikeastaan tätä kaipaan miltä tahansa parisuhteelta." Niin, eli kun luet itse aikaisemman kuvailun käytöksestäsi, sinä itse synnytit epäilyt: ei ole menestystä, missä nyhjätään aina sinun niin halutessasi sohvan nurkassa ja unohdetaan työt kuin taikaiskusta. "Sain sen ajan mitä töiltä jäi". Aivan. Niin hankitaan menestystä. Sinä et voi olla koko ajan ykkönen ja sinä siis et voisi seurustella menestyneen naisen kanssa. Kukaan ei voi antaa sinulle tunnetta tasa-arvosta kun et itse sitä omaa. Sinulla saattaa olla riippumatta ajasta hyvinkin suuri merkitys, mutta sinä löit kuviolla oman leimasi. Menestys vaatii aina hemmetin hyvän tuurin lisäksi sitoutumista, panostamista, työtä ja aikaa.
Jokaiselle menestyvälle miehelle on supertärkeää että heillä on vaimo joka hoitaa muun, he kukoistavat ja loistavat: mutta perheelle on aikaa vähän. Se saattaisi olla naisellekin, mutta ikävä kyllä, miehet eivät tähän pysty, joten naisten täytyy useimmiten tehdä se työ yksin. Tosin kaikki naisetkaan eivät tähän pysty. Nyt turhiksi julkkiksiksi muuttuneissa Selänteissä on kuitenkin hyvä esimerkki: Sirpa unohti oman uransa, hän on hoitanut kaiken kotona, keksinyt omat harrastuksensa, keskittynyt lapsiin jne. hänellä on ollut täyshuollettava superstara, jolla ei olisi mitään perhettä ilman Sirpaa: luuletko ihan oikeasti että Teemu Selänteellä on ollut aikaa perheelle? Että Sirpa on saanut aikaa enemmän kuin "työltä on jäänyt" tai jos hän olisi alkanut tivaamaan onko hän tärkeämpi kuin työ, hän ei olisi jäänyt kelkasta? Hän ei tivannut vaan seurasi kuin hai laivaa, unohti omat työnsä ja no, ei siinä nyt niin huonosti käynyt.
Mutta koskaan eikä milloinkaan, hän ole ollut jääkiekon eli uran kanssa samalla viivalla. Ja niin tyhmä hän ei ole, että edes kuvittelisi niin. Hän on tärkeä nimenomaan, koska ei ole kuvitellut, ei testannut eikä edes epäillyt.

Omalla kullallani on noin 500€ / kk paremmat tulot kuin itselläni, ja maisterin paperit työn alla. Ja rahaakin tuolla on säästössä enemmän kuin minulla. Oma statukseni on melko matala, mutta itselleni ihan sopiva. Kun teen töitä lähinnä toimeentulon takia. Kutsumuksia varten mulla on harrastukseni, joihin jää kivasti aikaa, koska työni ei siis ole kovin korkea statuksista.

Hyvin on toiminut tämä järjestely meillä. Kumpikin maksaa omat kulunsa, ja asuminen ja eläminen pistetään puoliksi. Ei tarvii kauheasti asiasta kyräillä.

Tuo asia että koulutettu nainen luulee saavansa koulutetun miehen oman koulutuksen takia on katastrofaalista.
Se että onko naisella koulutusta vai ei ei kiinnosta miehiä juuri yhtään.
Naisen markkina-arvo koostuu iästä, ulkonäöstä ja luonteesta.

Minä olen koulutukseltani tohtori, mies opistotasoa. Avioliitossa olemme vaimo ja mies: puolisoita, jotka tukevat toisiaan ja käyttävät erilaisia kykyjään yhteisen hyvän eteen. Ei koulutus arkielämässä juuri auta. Suunnittelemme taloutemme kokonaisuutena, ja rahat ovat yhteisiä. Koulutus- ja tulotasojen ero ei rassaa meitä, mutta tuntuu rassaavan joitakin tuttavia. Jotkut suorastaan toivoivat meidän epäonnistuvan. Mutta itsepä ystävämme valitsemme. Myös miehen työnantajien suhtautuminen vanhempainvapaisiin ym. on joskus ollut asiatonta.

Ihmiset ovat kiinnostuneita erilaisista asioista. Saan töissä toteuttaa itseäni yhdellä tapaa, kotona sitten muilla tavoin. Mieheni on matalammin koulutettu, mutta ei se hänestä tyhmempää tee. Meillä on samoja mielenkiinnon kohteita ja olemme molemmat aika uteliaita ja avoimia. Vaikka työni vie aikaa ja on vähän kuin harrastukseni, olemme silti hyvin perheorientoituneita. Näen miehessäni edelleen sen nuorukaisen, johon rakastuin, kun olimme molemmat köyhiä ja aikuiselämän alkutaipaleella.