Minkä tasoinen tennispelaaja Selänne on?

Bluokanpeluri

Selänne joskus uhosi että voittaa tenniksessä Suomen naishuiput. Kesällä näin Urheiluruudussa muutaman lyönnin ja niiden perusteella näytti D-luokan tuupparilta. Onko kukaan nähnyt hänen peliään enemmän minkä tasoinen pelaaja on kyseessä?

3

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tennismies35

      Näin Selänteen pelaamassa Roger Federeriä vastaan 9.11.2015 Hartwall areenalla 12 500 ihmisen edessä The Final Night tapahtumassa.
      Sen ottelun perusteella Selänne voisi voittaa yksittäisiä otteluja B-luokassa, mutta tuskin B-luokan turnausvoittoon yltäisi. Suomen naisten kärkipelaajat voittavat vain äärimmäisen harvoin miesten B-luokan kisoja, joten ei Selänteen väite siitä, että pärjäisi Suomen naisten huipuille ole täysin perusteetonta. Ehkäpä Selänne on tasoltaan samalla tasolla kuin Suomen naiset sijoilta 5-10 ja Suomen miesten rankingissa Teemu voisi olla maksimissaan tasolla 350-500. Lentolyöntipeli ja syöttö oli hyvällä tasolla, mutta takakenttäpelissä erittäin kankea ja onhan Selänteellä ikääkin jo 45v, joten liikkuminen jäykkää, kun lisäksi omaa tennispelaajaksi aivan liikaa lihasmassaa.

    • LadyFederer

      En usko että pärjäisi Emma Laineelle

      • Connors_

        Ei kovin moni muukaan Laineelle pärjäisi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      413
      4435
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      242
      2196
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1620
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      158
      1423
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      277
      1256
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1117
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1074
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1065
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      54
      969
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      953
    Aihe