Teen sen, en nimittäin kestä enää!

deadline

Olen ollut pitkään rakastunut naiseen jota pidin ystävänäni. (Olen 16v tyttö) Nainen oli pappi. Hän sanoi että voin aina kirjoittaa hänelle jos siltä tuntuu. Nyt kuitenkin kun kirjoitin hänelle viestin pitkän tauon jälkeen niin minulle selvisi hänen todelliset ajatuksensa minusta. Hän alkoi väittämään että minun pitää kirjoittaa hänen työkavereilleen asioistani että hän ei voi enää pitää yhteyttä minuun. Sillä hetkellä kyllä sydän jätti yhden lyönnin väliin. Tajusin nimittäin ettei kyseinen henkilö välitä minusta pätkääkään. Kysyin häneltä onko hän vihainen jostain. Hän edelleen tyrkytti työkavereitaan. Siinä kohtaa tajusin ettei hän ole koskaan välittänyt minusta eikä ole ollut ystäväni. Ajatus siitä, että olen uskonut kaikki salaiset ajatukseni ym. henkilölle joka ei välitä minusta yhtään, on ihan kamala. Nyt hävettää että uskoin hänen tyhjiin lauseisiinsa ja ajattelin että hän ei hylkää minua. Vihaan itseäni! Miksi oikein luulin että hän olisi ystäväni? Se kaikki oli valetta! Pelkkää esitystä ja silmänlumetta! Hän hylkäsi minut ihan niin kuin kaikki muutkin. Mutta ihan sama. Sen kun hylkää. En piittaa enää mistään. Teen sen mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Lopetan tämän tähän. Pääsen viimeinkin pois. Kertokaa joku helppo, nopea ja kivuton tapa kuolla.

35

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EiKerrota

      Minkä ikänen tää pappi sit on? Ehkä se älys et sä tykkäät siitä ja alko siks vältteleen sua. Mut älä yhen idiootin takia itteäs tapa

      • deadline

        Pappi oli ehkä ali tai yli 40v. Tämä sattuu niin paljon että pystyn hädin tuskin hengittämäänkään..


    • deadline

      No ehkä en vielä tee itselleni mitään, mutta auttaisi nyt edes joku.. Onko kellään saman kaltaista kokemusta?

      • oaa0

        "No ehkä en vielä tee itselleni mitään"

        Heh, enpä osannut tätä odottaa.


      • deadline
        oaa0 kirjoitti:

        "No ehkä en vielä tee itselleni mitään"

        Heh, enpä osannut tätä odottaa.

        Sanoin "vielä" eli suunnitteilla on edelleen ja aion todellakin toteuttaa sen. En vain voi enää kestää tätä. Miksei hän voinut vain suoraan ja nätisti selittää miksi ei halua enää että pidän yhteyttä häneen. Ja sinun oaa0 on turha vähätellä tätä.


      • Asdfghjköä
        deadline kirjoitti:

        Sanoin "vielä" eli suunnitteilla on edelleen ja aion todellakin toteuttaa sen. En vain voi enää kestää tätä. Miksei hän voinut vain suoraan ja nätisti selittää miksi ei halua enää että pidän yhteyttä häneen. Ja sinun oaa0 on turha vähätellä tätä.

        Ehkä se pelkäs sun reaktiota eikä halunnu nähä sitä. Älä tee itelles mitään typerää


      • deadline
        Asdfghjköä kirjoitti:

        Ehkä se pelkäs sun reaktiota eikä halunnu nähä sitä. Älä tee itelles mitään typerää

        Hän tiesi että olen hyvin haavoittuva kaiken kokemani takia. Silti hän hylkäsi minut. Ehkä hän tosiaankin vihasi minua.. Enkä nyt voi luvata etten tee itselleni mitään, kun mieli tekisi vain kuolla.


      • hdjd
        deadline kirjoitti:

        Hän tiesi että olen hyvin haavoittuva kaiken kokemani takia. Silti hän hylkäsi minut. Ehkä hän tosiaankin vihasi minua.. Enkä nyt voi luvata etten tee itselleni mitään, kun mieli tekisi vain kuolla.

        Haha et ollut aikeissakaan tehdä itsellesi mitään haloo yhes päiväs päätit ton kiva trolli:D


      • deadline
        hdjd kirjoitti:

        Haha et ollut aikeissakaan tehdä itsellesi mitään haloo yhes päiväs päätit ton kiva trolli:D

        En ole trollli.


      • hdjd
        deadline kirjoitti:

        En ole trollli.

        Ok..
        no sun kandeis puhuu tosta jolleki koska aina löytyy ratkasu kaikke etti
        tarvii itseään tappaa


    • äläteesitä

      ÄLÄ NYT SENTÄÄN ITSEÄSI TAPAHTUU JONKUN MUMMELIN TAKIA

    • bup1234567

      no jos ittes tapat nii jotta et kuole turhaan syytä kyseistä pappia ja/tai kirkkoa. saat jotakin mellakkaa aikaisiksi.

    • Hei

      Onpa kurja tilanne. Ymmärrän hyvin pettymyksesi ja sen kuinka hylätyltä ja raívokkaaltakin olosi nyt tuntuu. Enempää asiasta tietämättä on toki vaikea kommentoida. Mutta papeilla on vaitiolovelvollisuus. Teidän välisenne kirjeenvaihto ei mene eteenpäin hänen työtovereilleen tai muuallekaan.

      Mielestäni hän toimi kuitenkin töykeästi ja epäasiallisesti jos hän kerran ei antanut sinulle minkäänlaista selitystä. Silti se ei tarkoita, että hän inhoaisi sinua tai muuta vastaavaa. Olisit silti ansainnut kuulla selityksen. Vaikka hän olisikin oivaltanut kiintymyksesi laadun, olisi hänen aikuisena ihmisenä otettava asia lempeällä tavalla puheeksi. On ihan tavallista, että nuorena kiintyy samaa sukupuolta oleviin auktoriteetteihin. Välttämättä ei ole kyse sen enempää seksuaalisestakaan kiintymyksestä. Sitä voi tavallaan ihastua tai jopa rakastua vaikkei nyt olisi mistään seurustelutoiveesta kyse. Se, että toinen ymmärtää ja kuuntelee, tuntuu niin hyvältä, että siihen tavallaan voi ihastua.

      Et ole tehnyt mitään väärin. Mielestäni tämän aikuisen ihmisen velvollisuus olisi nyt perustella omaa toimintaansa sinulle ystävällisesti ja itsetuntoasi lyttäämättä.
      Voithan vaikka kopioida tämän vastauksen sekä oman viestisi ja lähettää nämä hänelle.

      Sinulla on syystäkin nyt kurja ja kiukkuinen olo. Vähitellen se helpottuu, ajan mittaan. Toivottavasti saat jonkinlaisen vastauksen tai selityksen häneltä.

      Tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia sinulle!

      Pappi Elisabet

      • deadline

        Ei hän enää edes vastaa viesteihini. Varmaan poistaa avaamattomina kaikki. Hän ei varmaan välittäisi siitäkään mitään jos kuolisin. Varmaan olisi tyytyväinen. Itken täällä nytkin. Olisi suoraan sanonut että vihaa minua. Sekin olisi ollut parempi.


      • LOLIHENTAI

        Hiljaa elisabeth meijän pitää tiputtaa ihmisten väkilukua


      • "Hei

        Onpa kurja tilanne."

        On.
        Ja aivat tyypillinen, kusettajakirkossa.


        " Ymmärrän hyvin pettymyksesi ja sen kuinka hylätyltä ja raívokkaaltakin olosi nyt tuntuu."

        Se on se, käännä toinenkin poski, unohtunut?

        " Enempää asiasta tietämättä on toki vaikea kommentoida."
        Et siis tiedä tunnetta "tulla kusetetuksi"?


        " Mutta papeilla on vaitiolovelvollisuus. Teidän välisenne kirjeenvaihto ei mene eteenpäin hänen työtovereilleen tai muuallekaan."

        tuo ei päde missään koko yhteiskunnassa.
        Ei kirkoissa, ei virastoissa, ei kouluissa.
        Ihmiset juoruavat.

        "Mielestäni hän toimi kuitenkin töykeästi ja epäasiallisesti jos hän kerran ei antanut sinulle minkäänlaista selitystä."

        selitystä?

        " Silti se ei tarkoita, että hän inhoaisi sinua tai muuta vastaavaa. Olisit silti ansainnut kuulla selityksen."

        Kuullostaa selittelyltä.

        " Vaikka hän olisikin oivaltanut kiintymyksesi laadun, olisi hänen aikuisena ihmisenä otettava asia lempeällä tavalla puheeksi."

        Ja kun ei oivaltanut, niin onkin sylkykuppina täällä?

        " On ihan tavallista, että nuorena kiintyy samaa sukupuolta oleviin auktoriteetteihin."

        Onko auktoriteetillä sukupuoli?

        Onko pappi auktoriteetti?

        " Välttämättä ei ole kyse sen enempää seksuaalisestakaan kiintymyksestä. Sitä voi tavallaan ihastua tai jopa rakastua vaikkei nyt olisi mistään seurustelutoiveesta kyse. Se, että toinen ymmärtää ja kuuntelee, tuntuu niin hyvältä, että siihen tavallaan voi ihastua."

        Tuolla tavalla uskonnot kusettavat yksilöitä.


        "Et ole tehnyt mitään väärin. Mielestäni tämän aikuisen ihmisen velvollisuus olisi nyt perustella omaa toimintaansa sinulle ystävällisesti ja itsetuntoasi lyttäämättä."

        Et tiedä mitään, mutta tiedät, että velvollisuuksia on kauheasti :-)


        "Voithan vaikka kopioida tämän vastauksen sekä oman viestisi ja lähettää nämä hänelle."

        Voihan viesti :-)


        "Sinulla on syystäkin nyt kurja ja kiukkuinen olo. Vähitellen se helpottuu, ajan mittaan. Toivottavasti saat jonkinlaisen vastauksen tai selityksen häneltä."

        Iäisyydessä se lepohetki koittaa :-)


    • Psycho

      Syanidi on nopee ja kivuton etit vaan sen valmistus kaavan tai tilaat sitä netistä

    • LOLIHENTAI

      Toi on paras tapa itsariin kaikki terroristit ja agentitkin käyttää sitä

    • POTTERTHEARPINAAMA

      Niin siis syanidi:hän toimii siten että se aiheuttaa sulle kohtauksen joka vastaa epilepsiaa se tappaa noi 5-10 sekunnissa ja on tehokas ja melko kivuton se tosiaan on hyvä tapa itsemurhaan mutta itsehän en tajua miksi tehä itsari siksi että joku ei halua olla kanssasi esim. Jos välttis haluut sen nii katkase sen jalat nii se on ikuisesti susta riippuvainen tai sit vaan etit sen ja kidnappaat ja raiskaat monia keinoja löytyy kyllä saamaan joku toinen ja ihmiset herätkää ny vittu kristillinen jumala on paskapuhetta allah on ainoo joka susta välittää luota siihen

      • POTTERTHEARPINAAMA

        Toinen myrkky mitä voisin suositella ois natriumhydrostaatin ja klorohydraatin seos se on vieläkin tehokkaampi ja kivuttomampi


    • "Tajusin nimittäin ettei kyseinen henkilö välitä minusta pätkääkään."

      Termi virkapappi, liennee vieras.

      Pappit ovat sukankuluttajia.
      Muista se.

      • deadline

        Tarkoitin tuolla lauseella että hän ei välitä minusta edes seurakuntalaisena. Olin jo luullut että olisimme ystäviä tai jotain, mutta ei. Hänellä ei ole mitään estettä olla minuun yhteydessä vaan hän ei halua kuulla minusta mitään. Enkä minä -vaikka olinkin häneen rakastunut- kuvitellut siitä mitään suurempaa. Tiesin kyllä ettei siitä tule ikinä mitään.


    • Dontdoit

      Älä tee itsellesi mitään!!! Minulla itselläni oli sama tilanne pari kuukautta sitten, mutta olo parani musiikilla, itkemisellä ja suklaalla ajan myötä. Olin silloin niin varma, että en selviä tästä. Mutta hän kertoi minulle suoraan, ettei pidä minusta ja ehdotteli minulle muita miehiä. Olen siis nainen.

      • Dontdoit

        ...tai no tyttö, joka on 16-vuotias. Kesti minullakin kauan toipua, mutta nyt kun näen tätä poikaa olen silleen vaan että ok. Ajattele muita naisia/tyttöjä tai poikia/miehiä, jotka ovat hyvän näköisiä ja unelmoi heistä, vaikka et heistä olisikaan niin kiinnostunut. Silleen pääset ainakin hänestä yli


      • deadline
        Dontdoit kirjoitti:

        ...tai no tyttö, joka on 16-vuotias. Kesti minullakin kauan toipua, mutta nyt kun näen tätä poikaa olen silleen vaan että ok. Ajattele muita naisia/tyttöjä tai poikia/miehiä, jotka ovat hyvän näköisiä ja unelmoi heistä, vaikka et heistä olisikaan niin kiinnostunut. Silleen pääset ainakin hänestä yli

        En pysty katselemaan muita... Olen liian huonossa jamassa miettiäkseni jotain toista. Ehkä katson vielä viikon. Jos silloinkin sattuu vielä yhtä paljon niin mietin uudestaan itsemurhaa.


    • huomiotahei

      harvinaisen huono syy tappaa ittensä vaikka tuskin edes moista olet tekemässä

      • deadline

        Teen sen ihan varmana jos ei ole mennyt ohi viikonkaan päästä.


      • itsemurhaontyhmää
        deadline kirjoitti:

        Teen sen ihan varmana jos ei ole mennyt ohi viikonkaan päästä.

        Itse olen murehtinut yhtä poikaa jo melkein puol vuotta nii et pidä se turpaskii siitä ikuisuudesta jolta se tuntuu kestäneen!


    • Vittuuntäältä

      Voisitko lopettaa huomiohuorauksen ja painuu vaik vittuu

      • deadline

        Painu itse. En hae huomiota. Jos ei kerran asiani kiinnosta niin miksi vaivauduit edes lähettämään kommentin? Täytyy kyllä sanoa että aika turha kommentti. Et perustele mielipidettäsi. Luulitko että loukkaannun tuollaisesta suunsoitosta? En todellakaan.


      • kjljkjkk
        deadline kirjoitti:

        Painu itse. En hae huomiota. Jos ei kerran asiani kiinnosta niin miksi vaivauduit edes lähettämään kommentin? Täytyy kyllä sanoa että aika turha kommentti. Et perustele mielipidettäsi. Luulitko että loukkaannun tuollaisesta suunsoitosta? En todellakaan.

        Jos et hakisi huomiota, niin ei varmaan olisi mitään tarvetta ulista täällä, että tapat itsesi, kun et sitä selvästikään ole edes tekemässä.

        Varmaan joka toinen on kokenut jotain vastaavaa, hyvin monet moninkertaisesti pahempaa, ryhdistäydy.


    • näinsemenee

      Kaikissa näissä tapauksissa joissa kirkko on mukana jollakin tavoin, tapahtuu petoksia. Kirkko on huonoin mahdollinen instanssi hoitamaan mitään, kirkon ainoa periaate on kerätä veroja joka sille ei edes kuulu. Kirkko ei ole verovirasto tai sitä koskaan ollut eikä tule olemaan. Siellä sisällä on insestiä, lapsiin sekaantumisia, mielenvikaisia, epäpäteviä, epäluotettavia paskan jauhajia joiden puheet tulee perseestä. Älkää ihmeessä olko niin lyhytnäköisiä että haette mitään apua kirkolta tai sen henkilöstöltä.
      Suosittelen kun olette tarpeeksi vanhoja, EROTKAA kirkosta ja huomaatte pian miten elämänlaatunne paranee ja siitä syytä että yksi suuri paskakasa on pois omalta tunnoltanne. Kirkko ei merkitse mitään, koskaan merkinnytkään. Kirkko pitää sisällään vain huijareita ja valehtelijoita ei mitään muuta, siltä tasolta osataan pauhata paskaa suu vaahdossa.

    • snowdiamond

      Voi kuule. Sinuun sattuu juuri nyt, enkä voi luvata, että tuska menisi viikossa ohi. Sen voin kuitenkin luvata, että sinä selviät. Päivä päivältä olosi paranee, ja pian hymyilet jälleen. Minulla on ollut samantapainen tilanne. Olin kaksitoista ja halusin kuolla, sillä olin rakastunut parhaaseen ystävääni, joka käyttäytyi tosi paskamaisesti. Minä kuitenkin selvisin, ja kiitän itseäni päivittäin, etten tehnyt silloin mitään peruutamatonta.

      Maailmassa on paljon hyvää, vaikka nyt ei siltä tuntuisi. Moni ihminen välittää sinusta, ja minäkin ihan totta välitän, vaikken edes tunne sinua. Pyydän, että et tapa itseäsi. Suremien on ihan oikein, mutta anna itsellesi mahdollisuus.

      Voimia ja iso haluas sinulle<3 Älä luovuta!
      P.s Jos haluat kostaa sille naiselle, niin näytä hänelle, että olet onnellinen taas joku päivä. Hän ei pystynyt pilaamaan elämääsi. Olit vahva, ja selvisit ilman häntä.

    • Unknown_16

      Cmon, tunnetko sä oikeesti hyötyväs siitä itsemurhasta? Siitä seurais vaan lisää surua ja murhetta, meinaan sun läheisilles. Huono olo menee ohi aikanaan.
      Suosittelen oikeesti vaan ottamaan rauhassa. Tee asioita joista pidät ja oo perheen sekä kavereiden kanssa. Myös muuten lukeminen voi auttaa - ota joku hyvä kirja esille tai kuuntele musiikkia. Jotain rauhottavaa vaan.
      Kannattaako yks ainoo elämä tuhlata murehtimiseen? Ei.

      Tsemppii sulle,
      16 wee poika.

    • Ettäsellasta

      Viikko menny, ooks viä hengis?
      Itteeni ottaa päähän kaikki, kukaan ei oikeesti välitä musta, mutta oon päättäny ainaki 70 vuotiaaks jaksaa. Sitte pelaan yksinäni venäläistä rulettia vaikka täydellä lippaalla, että varmasti onnistuu.
      Koita ny vaa jaksaa(;

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe