136 henkilöä pienempi...

Tikanpoikapuussa

....on Kiuruveden asukasluku 30.11.2015 kuin 1.1.2015. Koko tämän vuoden vähenemäksi tulee 150 henkilöä. Aika kova vauhti alaspäin.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Korppimäkeläinen

      No johan on kovaa alaspäin menoa.

    • Töissäyrittävä

      Eipä paljoa innosta lapsia ponnistaa kärsimään tähän maailmaan lisää kun omakin toimeentulo on ajoittain kyseenalaista.

      • Käätännönmuamies

        Älkää tosiiankaan tehkö lapsia tänne korpeen kärsimään. Se väkimäärä ei lisäänny mitenkään lapsia tekemällä.

        Viime vuonna kepulaiset yllyttivät lapsen tekoon. Lapsia syntyikin enemmän kuin aiempina vuosina. Siitä huolimatta vuodesta näyttää tulevan kuitenkin suurin väestökatovuosi moneen vuoteen. Ja vauhti vaan kovenee kun etelän työmarkkinat laman jälkeen aukenee.


      • bolly68

        väki vähenee... helmikuussa pois k-vedeltä. jatkoja..


    • Aivan_hyvä_lukema

      Vuoden 2015 aikana Kiuruveden väkiluku väheni 144 henkilöllä ja oli vuoden lopussa 8.608.

      Jatketaan samaan malliin. Saavat nenilleen ne, joiden pitää saadakin nenilleen. Mennään pois.

    • ylevoistehdäjutun

      Vihreät ja vasemmisto, nyt on näytön paikka.

      Mega kokoinen kotouttamisrojekti ja muslimikeskus Kv:lle.
      Kuten tiedättekin, ilmaista, rahathan tulevat valtiolta.

      Jo 20th sijoitettua vois taata melkoista prenikka kilinää , manifestejä ja jopa rauhankomitean kunniakirjoja lehvillä. Myönteisestä imagosta puhumattakaan.

    • Onsekunse

      Kuolinilmoituksia paikallislehti täynnä.

    • tilsastokorjaus

      ..oisko nuo niitä jotka lähti loppuvudesta susmetälle? kyllä kai niistä suurin osa ossoo takas kottiisa, ni sillon se muuttotappio on lopultakkii aika vähästä.. enempi semmosta luontaista poistummoo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6063
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3836
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      249
      2188
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1860
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1303
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe