Miksi aggressiiviset naiset saavat kaikki miehet?

minuntapauksessani

Musta tuntuu, että jään aina aggressiivisten naisten jalkoihin, jos olen kiinnostunut jostakin miehestä.

Olen hieman ujo, eikä minusta ole muutenkaan kohteliasta hyökätä kenenkään kimppuun. Kuitenkin nämä rajut mimmit aina vaan vievät kaikki miehet nenäni edestä. Ei minusta ole kenenkään kanssa tappelemaan eikä kilpailemaan.

31

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • korpikoo80

      Inhoan aggressiivisia naisia. Ne on hirveitä. En haluaisi missään nimessä sellasta.Minkälaisista miehistä sinä noin yleensä kiinnostut?

      • minuntapauksessani

        Niin olenkin ajatellut että minulla on miesmaussa jotakin häikkää, kun miehet enemmän kiinnostuvat aggressiivisista naisista. Ja minä kun vielä yritän katsella kiltin ja ystävällisen oloisia miehiä!


    • ujojasaamaton

      Tiedän tunteen, minulle on käynyt samoin monesti. Joskus kyllä sen miehen ja sen agressiivisesti vallanneen naisen suhde on jäänyt lyhyeksi, mutta siinä vaiheessa itseltä on jo mennyt maku miehestä, kun on ollut niin helposti naisen otettavissa. En tiedä, usein sanotaan, että miehet pitäisi meistä ujoista naisista, mutta käytännössä ne kyllä lähtee niiden naisten matkaan, jotka ovat ronskeja ja vain ottavat minkä haluavat.

      • mnuntapauksessani

        Kiitos paljon. Lohdutti, etten ole ainoa :)


      • sdfasdfasdfa

        Mutta jos ujo nainen sen ottaisi, niin sittenhän se olisi paljon helpommin otettavissa kun ei tarvitse edes olla aggressiivinen. Meniskö maku taas kun saisitkin sen miehen?


    • Moni mies tuntee itsensä imarrelluksi kun saa huomiota. Itse en pidä agressiivisista naisista mutta jos ei mitenkään osoita kiinnostustaan niin mistä mies tietää että olet kiinnostunut..?

      • minuntapauksessani

        Tottakai osoitan kiinnostustani, mutta se ei ole niin äärimmäisen näkyvää ja hyökkäävää, pitää osata vähän ehkä tulkita... no joo, en osaa olla hyökkäävä.


      • case.closed
        minuntapauksessani kirjoitti:

        Tottakai osoitan kiinnostustani, mutta se ei ole niin äärimmäisen näkyvää ja hyökkäävää, pitää osata vähän ehkä tulkita... no joo, en osaa olla hyökkäävä.

        Eli miehen pitäisi osata lukea ajatuksiasi? Pelkkä katselu ei ole aloite.
        Ehkä ne "aggressiiviset" tajuaa kysyä miehen puhelinnumeroa tai pyytää kahville..


    • Minä en ainakaan pidä agressiivisistä naisista. Pieni ujous naisessa on seksikästä, vieno, ujo hymy on paljon parempaa kun kiinni käyminen. Itse olen kiltti, tasainen ja rauhallinen mies joka pitää samanlaisesta naisesta. Mutta se on valitettavaa, että kaikki naiset jotka olen tavannut, eivät jaksa kiinnostua tälläisestä miehestä. Kun on itse kiltti ja ystävällinen, niin jostain syystä vedän puoleeni naisia jotka ovat ilkeitä ja haluavat vain satuttaa kilttiä miestä. Minulle on monesti sanottu, ettei saa sanoa olevansa "kiltti", koska se kuvastaa että on lapanen jolla ei ole mitään omaa tahtoa. Ja toinen on juuri se, ettei naisia kiinnosta tasainen ja rauhallinen mies. Monesti olen päässyt siihen käsitykseen että nainen haluaa hieman jännitystä elämäänsä ja etsii miestä joka baari-illan päätteeksi saattaa löytyä jopa 100km:n päästä kotoa. Itse en baareissa käy ja on vaikea tietää kaupan kassajonossa kuka nainen on vapaa ja onko haku päällä.

      • miesantaaaina

        No jos hyökkäävästi käyttäytyvä ja kaunis nainen lähestyisi sua baarissa, sanoisitko ei kiitos? Vai lähtisitkö matkaan, jos suorasukaisesti pyytäisi? Tiedän yhden tuollaisen naisen ja koskaan miehet ei ole sanoneet ei.


      • miesantaaainan

        Jos siis vaikkapa kerran sinne baariin päätyisit esim. työpaikan pikkujouluihin tmv., kun et yleensä käy...


      • No yleensä ns. munahaukat erottuvat joukosta eikä sellainen kiinnosta ollenkaan. Ja kun sanon etten käy baareissa, se pitää myös tulkita niin.. Viimeksi olen käynyt baarissa vuonna -98 tai -99, nuorena poikana ryyppykuskin ominaisuudessa. Onko muka outoa olla menemättä firman pikkujouluihin?? Kuukausi sitten oli firman ns. pikkujouluristeily Tallinnaan. Eipä kyllä vähempää voisi kiinnostaa mennä firman porukan kanssa risteilylle..


      • MrBolivar

        Niin, jos mies sanoo olevansa kiltti, ei se ole mielestäni suoraan anonyymi "tahdottomalle lapaselle". Itsekkin sanoisin itsestäni että ole kiltti ihminen.Toivon kaikille muille hyvää, en sano ikinä tarkoituksella kenelläkään pahasti ja ennen kaikkea haluan auttaa muita ihmisiä.
        Jos joku ihminen kuitenkin käyttäytyy todella törkeästi pitemmän aikaa tai menee omien tiettyjen henkilökohtaisteni rajojen ylitse, osaan kyllä pitää puoleni.
        Parisuhde mielessä en taas ymmärrä että joku etsii miestä joka sanoo vastaan. Silloin tarkoitus on mielestäni päästä enemmänkin riittelemään ja kinailemaan joka pienestä asiasta.Asioista kun pitää voida sopia.

        Ja AP:lle sanoisin, että enemmin itselleni ujo kuin agresiivinen.Siinä on oikeastaan jotain söpöä ja mielenkiintoista.Se kertoo myös ihmisen asenteesta parisuhdetta ajattelen.Toista oikeasti kunnioittaa ihmisenä eikä halua käydä toisen kimppuun.

        Agresiivinen taas ottaa toiselta sen minkä haluaa, välittämättä oikeastaan mitä toinen ajattelee asiasta.Nämä mukavat miehet joita siis katselet, lähtee enemmänkin mukaan koska toinen on niin agresiivinen - eikä koska olisi kiinnostunut toisesta.


      • MrBolivar
        miesantaaaina kirjoitti:

        No jos hyökkäävästi käyttäytyvä ja kaunis nainen lähestyisi sua baarissa, sanoisitko ei kiitos? Vai lähtisitkö matkaan, jos suorasukaisesti pyytäisi? Tiedän yhden tuollaisen naisen ja koskaan miehet ei ole sanoneet ei.

        Niin, on olemassa kahdenlaisia miehiä;
        Niitä jotka löytävät munat 15 vuotiaana jääden sille tasolle.
        Sitten on niitä jotka löytävät 15v:nä munat mutta niihden kehitys jatkuu aivojen ja sydämentasolle.

        Sinulla kohdalla on toteutunut vaihtoehto 1, valitan.


    • Minävaan12

      Mun mielestä agressiivinen ei saa olla. Itse tein näin, katsoin, kosketin muutaman kerran ja sitte katsottiin silmiin ja enkä välittäny porukasta mitään. Keskityin häneen ja taisin rakastua. En sitten toisesta osapuolesta tiedä?

      • Minävaan12

        Mutta siis rauhallinen lähestymistapa on hyvä, mutta ujot valitettavasti jää jalkoihin-:(


    • tykkään.ujoista

      Ujo saa olla mutta ujon pitäisi silti tehdä kiinnostuksensa selväksi eli kysyä puhelinnumeroa tai kahville.

    • fdsfsdfasdf

      Miehenä on niin pirun vaikeaa olla markkinoilla, kun pitäisi tehdä kaikki työ ja pistää pää pölkylle aloitteiden kanssa. Sen takia nainen, joka osoittaa selvästi kiinnostuksensa, on lottovoitto. Se kai lasketaan sitten "aggressiivisuudeksi", mutta sori vaan, kyllä se nainen vie potin joka uskaltaa näyttää kiinnostuksensa niin, että se on ymmärrettävissä.

      • minuntapauksessani

        Minä kyllä tarkoitin paljon enemmän aggressiivista naista, sellainen joka imeytyy kiinni ja on niin suuna päänä, ettei kukaan mahdu väliin. Esimerkki: jos juttelen jonkun miehen kanssa, niin tällaiset aggressiiviset naiset tunkevat ruhonsa siihen väliin, ja alkavat pälpättää niin, ettei minun auta muuta kuin poistua takavasemmalle. Ja miehet vielä näyttävät pitävän siitä. Minä en pidä miehistä, jotka pitävät siitä.


      • nojoolammas

        Opettele sanomaan esim. "kuule meillä on juttu kesken" ja tunge uudestaa ihan poikaan kiinni. Siis jos olet itse kiinnostunut todella ko pojasta. Asia on juurikin niin, että parhaat aviomiehet poimitaan parikymppisenä pois kuleksimasta, eivätkä ns. neitsytmiehet ainakaan tee sinulle rohkeita aloitteita, ovat vain kiitollisia jos joku "pimu" kapakassa tulee poimimaan matkaansa selkein ottein.
        Jos oma tyylisi on luuserin tapa toimia ja näet koko ajan ympärilläsi tuloksellisempaa parinmuodostustoimintaa, niin mitähän kannattaa tehdä? Itkeä kotona surkeaa kohtaloaan vanhanapiikana, vai??
        Ehkä olet sitä tyyppiä jonka olisi paras turvautua nettideittiin, silloin teitä on vain yksi nainen yhden miehen kimpussa treffeillä.


    • liljansammal

      Baareissa tyrkyimmät vievät, ja eiköhän baarimiehet arvosta suoraatoimintaa, mikä johtaa todennäköisemmin (helpoimmin) makuuhuonehuipennukseen.

      Toki, jos miehet olisivat kiinnostuneita susta, niin seuraisivat kyllä perästä. Ja itsekin sanoit, että sellaiset miehet ei kiinnosta, jotka pitävät aggressiivisista naisista. Joten kaikki voittavat. Ujoille/tavat omaaville on parempi jossain rauhallisemmassa ympäristössä tehdä yrityksiä, jossa kiima ei ole pääasia.

    • lässynlässynlää

      Minulle kävi niin että kaveri heittäytyi ihastukseni edessä tosi tyttömäisen hempeäksi ja vähän tyhmäksi ja lapselliseksi. Äänensävykin muuttui ihan vauvamaiseksi lässytykseksi. Naureskeli hirveästi miehen jutuille ja flirttaili minkä kerkesi. Tyyliin varmisti että oli aina itse miehen rinnalla ja etten minä tiennyt minne he menivät tai jäivät, lemppasi siis minut. Kaatui "vahingossa" ja tarrasi miehen kädestä kiinni ja hih hih kun oli hassua. Kaikki mahdolliset tilaisuudet käytti hyväkseen ja esitti niin viatonta ja infantiilisen söpöä kuin mahdollista. Meni ihan täydestä mieheen. Vittumainen akka oli minulle ja nyt entinen ystävä. Epäilen että enemmän kiinnosti voittaa mut ja päästä eroon omasta exästä kuin se mies oikeasti.


      Tämä on mun mielestä se agressiivinen nainen.

      • lässynlässynlää

        Itse en oikein juo alkoholia niin nuo baarit on aika hankalia. Sinkkuna sitä toivoisin myöd miehen löytäväni. Baareissa käyn tosi harvoin kun ei oikein ole seuraa kenen kanssa mennä ja yksin en kehtaa kun en edes juo juuri mitään. Yleensä tilaan jotain kahvia baareissakin ja lähinnä ne baarimikot rupeaa minulle flirttailemaan. Pari kertaa käynyt mutta vaikea sitä on eteenpäin viedä... sellaista harmitonta flirttiä vaan.


    • pelokasrouva

      Minun ei ole koskaan tarvinnut olla mitenkään agressiivinen miesten suhteen vaan asia on olllut päinvastoin.Miehet ovat agressiivisesti lähsetyneet minua ja en pidä siitä koska olen varattu.

      • lässynläälää

        Tossa on kyllä perää. Silloin kun on varattu tai ei kiinnostunut niin onkin jostain syystä mielenkiintoisempi kuin ne jotka selkeesti on kiinnostuneita ja vapaita. Vähän surullista kun ajattelee... näinkö ihmismieli toimii? Se mikä ei näytä olevan saatavilla on enemmän tavoittelemisen arvoista?

        Tässä päästään taas näihin kylmä-kuuma leikkeihin...


    • ähäkuttiyöperhonen

      Nopeat syö hitaat,,

    • sdgvsdgs

      No enpä nyt tiedä. Oman kokemuksen mukaan ne aggressiiviset naiset on aina niitä pyyleviä emäntiä jotka itteään suorastaan tyrkyttämällä tyrkyttää ja koen sellaset paitsi epäviehättäviksi, myös suuresti ahdistaviksi kun pitäisi jotenkin kiltisti yrittää saada sanottua että kiitos mutta ei kiitos.

    • aggressiiviset naiset eivät kyllä kiinnosta mutta eivät hiljaiset hissukatkaan. yritä päästä turhasta ujoudesta irti tai muuten menetät monta hyvää tilaisuutta

    • Herra_no.46

      "Asia on juurikin niin, että parhaat aviomiehet poimitaan parikymppisenä pois kuleksimasta"

      Ei kaikkia poimita. Jos parhaat olisi jo poimittu, mitä siitä? Parhaita tulee jatkuvasti uudestaan kuljeksimaan, kun suhde ei toiminut. Nappaa joku heistä. :)

    • hd47990

      Kyllä kilpailukykyä ja -tahtoa pitää olla :) Muuten jäät aina lehdelle soittelemaan.

      Ehkäpä tavoittelemasi mies arvostaisi hyvää keskustelua ja fiksua naista? Luontaisen naisellisuutesi ohella. Tiedän, että se on järkyttävä ajatus, mutta sitäkin voi harkita.

    • tottuussattuupi

      Näin se menee: Joku on kiinnostunut susta ja pitkään pidätte peliä ja kundi on kulli pystyssä aamusta iltaan eikä aattele muuta, kun sun tiukkaa pihtaripilluas. Siitten tulloo iso huora haarat levällään kuni tsunami ja vie kundilta kaiken.

      koettu on ja monta kertaa. Mies on heikko.

      siks niin monet naiset kalastaa aggressiivisuudella, ne ei jää ilman.

      näin puhuu erityisherkkä vanhapiika (kaunis ja haluttu) kettään tuomitsematta.

      mut ite kyllä venailen sitä oikeeta vaikka maailman tappiin saakka, sellanen oon ja sellasena pidän ihteni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4813
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      96
      4583
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      620
      4194
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3167
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2701
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2213
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      222
      2172
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2163
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      31
      1797
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1512
    Aihe