Bach ja Beatles

cvcxxxc

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/26/kevyen-musiikin-uranuurtajia-kaj-chydenius-jyrki-hamalainen-holle-holopainen

Kaj Chydeniuksen mielestä Beatles oli yhtä arvokasta musiikkia kuin Bach ...

23

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toteamus

      -siis, vähintään yhtä arvokas!...Bachilta löytyy aika lailla ihan tavallista, suoraan sanottuna soopaa, mitä Beatlesilta ei juurikaan löydä..tietysti Bachin puolustukseksi voidaan katsoa ihan yksin tekeminen, kun fab four oli tiimi...

    • ei-tekstittärkeitä

      ...tiimi, niinpä niin. Oli McCartney ja ne muut. Ne muut varmaan vaikutti siihen henkeen...McCartneyn osuus kaikesta musasta on kuitenkin käytännössä 85 %. Niin, ja laadullisesti tilanne on vielä aika paljon selvempi kaiken kaikkiaan. Mitä tuota peittelemään, on sitä vielä pienemmilläkin ansioilla monissa bändeissä siipeilty...

      • torvisoi

        Ei pidä paikkaansa. Beatles oli yhteistyötä alusta loppuun, aina välillä joku oli laulun ensisijainen tekijä, muut mukana aina enemmän ja/tai vähemmän. Laatu on makuasia, kuka mistäkin tykkää. Jonakin päivänä, hetkenä tykkää toisesta enemmän, kuin toisesta. Beatlesissa ei ollut siipeilijöitä, naurettavan tietämätön väite.

    • TonttuTorvelo

      Tietämätön...no joo. On tullut kuunneltua yhtyettä kesästä 1978 kun ilmestyi Live at the Hollywood Bowl. Tosiasia on kuitenkin se, että McCartney on sen porukan ylivoimaisesti musikaalisin heppu. Voit olla asiasta mitä mieltä tahansa, mutta ilman häntä yhtyeellä ei olisi nykyistä asemaa mitenkään.
      Lennon oli ennen kaikkea tekstittäjä ja sillähän on osalle kuulijoista suurikin merkitys. Lennon toki vastaa myös osasta parhaita lauluja kuten Strawberry fields forever. Alun jälkeen Lennon kuitenkin alkoi aika tavalla pudota kyydistä: fakta, jonka jokainen voi itse todeta ottamalla asioista selvää (= kuka todellisuudessa vastaa mistäkin laulusta). Se yhteistyö alkoi alun jälkeen hiipua kuten varmaan jokainen vähänkin aiheeseen perehtynyt tietää.
      Käytännössä ei olisi edes mahdollista, että neljän hengen joukkueeseen pieneltä alueelta voisi valikoitua yhtä musikaalisia henkilöitä...tämä on myös Beatlesissa kuultavissa.
      Kyllä, Lennon on katu-uskottava ja se(kin) on monille rokissa tärkeätä. Soololevyilläänkin Lennon on katu-uskottavampi, mutta musiikillisesti levyt ovat aika keskinkertaisia...toisaalta niin toki McCartneyllakin. Puhe olikin Beatles -ajoista, joka on se olennainen vaihe ja siinä erot tulevat selvästi esiin.
      Makuasia on se, mistä kukin pitää. Musikaalisuus kuitenkin kuuluu lauluista ja toisilla sitä on enemmän eikä sen pitäisi haitata ketään. Jos jollakin on jokin tietty idoli, ei se ole tästä asiasta mitenkään pois.

      • dr.winston

        Jep, sun idolis on Paul. Se tuli selväksi.
        Totuus ja varsinainen fakta on kuitenkin se, et Beatles oli tiimi, jonka osien summa oli enemmän kuin neljä; yhteistyö teki bändistä niin ylivoimaisen.
        p.s...oot vasta vuodesta -78 asti kuunnellut? sitten kyllä ymmärrettävää lievä tietämättömyytesi....

      • kynsiäjahabaa

        Sir Paul on popin kuningas. Lennon vaikutti lähinnä snobilta pyöreine rilleineen. Harrison teki parhaan biisin Something.

      • fdrecvkjiu

        Rock, on musiikkitermi Beatlesille. Abba, BeeGees, Roxette, jne. esittävät poppia. Paras piisikin on täysin makuasia.

    • TonttuTorvelo

      Täällä on ollut pitkään hiljaista. Idolini erityisesti ei ole McCartney; hän nyt vain sattuu olemaan bändistä selvästi musiikillisesti etevin. Vastineen kirjoittaja ei todellakaan piittaa perusteluista, vaan briljeeraa virkaiällään...mikä sitten olisi minimi hänen mielestään? Vaikea ajatella, että 38 vuotta simppelin popin kuuntelijana ei riittäisi (perus)johtopäätösten tekoon...suurten ikäluokkien ylivaltapyrkimys ei ota laantuakseen ("MINUN kokemukseni on ylitse muiden"). Tässä tapauksessa kiistattomat krediittitiedot taustoineen eivät voi kumota nuoruuteni ihanteita/uskomuksia.
      Miksi faktoista tulisi loukkaantua? McCartney on todennut, että Lennonin muisti "pätki" myöhemmin ja hän esitti omina tekemisinään sellaistakin, jossa todellisuus saattoi olla jotain muuta...
      En kuitenkaan missaisi Lennonia tärkeänä - olennaisenakin - laadun ylläpitäjänä yhtyeessä. Jostain syystä McCartney ei ainakaan laajemmin yltänyt noihin 1960 -luvun tekemisiinsä myöhemmin. Kenties se yhteistyö tai tiimi - kuinka halutaankin - ilmeni juuri tuossa: yhteishenki voi lopulta koostua monista elementeistä, jotka sitten johtavat lopullisen teoksen muotoutumiseen. Musiikillisessa mielessä sen kuitenkin kyllä kuulee, kenen ideoista tai sisällöistä teos on rakentunut.

      • diagnos

        Kaikilla on oma totuutensa. Sanon omani, ja jos sen hyväksyminen on liian vaikeaa, en voi mitään. Onko joku loukkaantunut? Ei kai! Paul soitti eri instrumentteja hieman paremmin, kuin muut bändissä, mutta jos yhtään ymmärtää ja tietää musiikin teosta yhtyeessä sinä n. 10v aikana, kun sävellyksiä tehtiin, kukaan ei heistä olisi yksinään pystynyt siihen, mihin yhdessä. Melodian monipuolisuudessa Paul oli hieman lahjakkaampi muita, se ei oikeuta kuitenkaan sanomaan hänen olleen "ylivoimaisesti musikaalisin heppu".
        John oli siinä mielessä yhtyeen tärkein jäsen, et hänellä oli oma yhtye Quarrymen, ja Paul tuli katsomaan sitä keikalle, ja John sanojensa mukaan päätti vahvistaa bändiä, vaikka uusi jäsen viekin hänen omaa johtoasemaansa, mut silti; bändistä tulisi parempi..Paul osasi soittaa ja jopa virittää kitaran kunnolla...!
        Mielestäni Beatlesiä ei olisi voinut olla edes ilman Ringoa, saatikka muita jäseniä. Oli ainutlaatuisen harvinainen onnekas sattuma, et yhdessä kaupungissa asui neljä näin hienosti yhteen sopivaa kundia, ja musiikin historia muuttui aivan oleellisesti.

      • valmistakamaajoo
        diagnos kirjoitti:

        Paitsi että ilman McCartneyta pojat olis jääneet pikkunimeksi merseybeatin suossa. Kyllä kuten edelle joku totesi niin McCartney oli musikaalisuudessa jossain ihan muualla kun nuo kolme yhteensä.
        Lennonille ja muillehan saa ihan vapaasti sit keksii noita rooleja. Varmaan niitä onkin ja jos oot fanittaja niin haluut niin ajatellakin. Ne roolit vaan ei ole niin musiikillisia, jotain muuta sitten...

    • oikeattermit

      Chuck Berry on rokkikukko ja Sir Paul poppikukko.

      • terminatori

        Chuck on rock & roll kukko. Sir Paul on rock. Rock käsitteenä tarkoittaa paljon laajempaa ja monipuolisempaa, Chuck ei ikinä säveltänyt Yesterday, tai All My Loving tapaisia. Sir Paul sävelsi hitaiden lisäksi rajua rokkiakin.

      • rockinflaatio

        Paul on ennen muuta poppari, vaikka yrittääkin olla niin rokkaria että. Suurin osa rockista on ns. aikuisrokkia, poppia ja viihdettä sähkökitaralla ja rummunpaukkeella. Yleisilme on teennäinen verrattuna varsinaisen rockin rouheaan svengaavuuteen. Rockina pidetään jopa silkkaa Suomi-iskelmää, vaikka Yö ja Kaija Koo ja Apulanta ovat kaikkea muuta.

      • etköomistakorvia

        Sir Paul on rock. Ei pienintäkään epäilystä.

      • sirmotitettu

        Beatles on pop, Rollarit on rock. Beatleista lähinnä rockia oli Lennon. Hollies on pop, Led Zeppelin on rock. Eurythmics on pop, Iron Maiden on rock. Sir Paul on popin kuningas, MOT.

      • mikäolitodettava
        sirmotitettu kirjoitti:

        Beatles on pop, Rollarit on rock. Beatleista lähinnä rockia oli Lennon. Hollies on pop, Led Zeppelin on rock. Eurythmics on pop, Iron Maiden on rock. Sir Paul on popin kuningas, MOT.

        Rollarit epätasaisia, monia hyviä jopa loistavia rokin klassikkopiisejä. As tears go by, Angie, Play with fire, 2000 thousand light years from home, Dandelion, She"s a rainbow, jne. nämäkö rockia? Selviä pop-piisejä, eivät muuta. Beatles: Birthday, Back in the ussr, Ballad of John and Yoko, Helter skelter, I"m down, I wanna be your man, Lady madonna, Long tall Sally, Money, Revolution, Rock and roll music, Roll over Beethoven, Twist and shout, ja monia, monia muita, jotka selkeästi osoittavat yhtyeen olleen paljon, paljon enemmän, kuin joku pelkkä pop-bändi. Kuuntele Abbaa, BeeGeesiä, Carpentersiä, ne ovat puhdasta ja hyvää, hienoa poppia..eivät koskaan tehneet niin rajua piisiä, kuin esim. nuo mainitut Beatles esitykset...tämä tuli selväksi, toivottavasti.
        p.s. Zeppelin oli upea 4: albumin verran, sitten eksyivät....

      • sirmotitettu
        mikäolitodettava kirjoitti:

        Beatlesin yleisilme oli pop ja Rollarien rock. Tämä ei estä tekemästä loikkia aidan yli. Kun puhutaan Sir Paulista, puhutaan popin kuninkaasta. Hän poppasi myös yleisesti ja väärin perustein popin kuninkaaksi nimetyn Michael Jacksonin kanssa.
        Cream oli rock. Harrison antoi kaverinsa Claptonin soittaa While my guitar gently weepsiin rock-soolon.

      • gökboet

        -jonain päivänä ymmärrät paremmin...:)

      • sirmotitettu
        gökboet kirjoitti:

        -jonain päivänä ymmärrät paremmin...:)

        60-luvun huuman eläneenä ymmärrän vivahteet jo nyt. Purkka ei ole jytää. Pop on korkeintaan poprockia. Sir Paul on popin kuningas. MOT.

      • tämäselvä

        Tavallaan Paul on popin kuningas, eli pop tulee sanasta populaarinen, suosittu, pidetty jne, mutta puhdas pop-musiikki on aivan erilaista, kuin Paulin hienot sävelmät monipuolisuudessaan. Rock sopii käsitteenä paremmin Paulille, kuin pop. Joka kuulee, se ymmärtää.

    • historiaaauttamatta

      Piitlesiä kuuntelee enää jake ja heikki. Bach kelpaa muille.

      • isthere

        Ketä muita sitä on? Is there anybody going to listen to your story

    • TurjakePurjake

      Hahaa...sensuuri iski taas kun asiaa puhutaan. Hyvä ylläpito! Ei oo Beatlesporukan nuoleskelua hekumallisempaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6689
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4330
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2760
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2080
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1633
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1071
    Aihe