Runo Pohjolan asuttamisesta

Tultiin Jäämerelle kun miehet paloivat Odinia
naiset jäivät Itäkeskukseen tappamaan vauvoja
sillä uudella maalla ei vielä kasvua tunnettu
Kuolemattomina öinä tarinat kertoivat
että lapsia pyhitettiin vereen.
Naiset eivät itkeneet, sillä heidän huulensa
kuivuivat Alpien seudulla kauan sitten.
Rintoja leikattiin taistelussa ruoan toivossa.

Tästä laulusta olisi tullut Saaga
jos Seinäjoen tulva alistuisi edessä
Nyt Seinäjoki alistui katsomaan vierestä
kuinka lapsilta vietiin päitä ja keho heitettiin jokeen,
jotta näkisi ihminen mihin maailmaa päättyy.

Näin syntyi suomalainen taru, jota pehmeämmät
velhot kantoivat itkuisina Itään ja josta Kalevala
on syntyvä.

Lönnröt ei ollut pyhimys. Ei.
Hän raiskasi Stepanidaa armotta
ja varasti mitä kerkisi vanhoja asumuksia.
Hän ei jättänyt mitään vastineeksi, mitä otti.

Tarina kertoi, että Lännen tulvat tulevat
vielä koittamaan loppua, kun tulevat
viheliäiset ja kaivavat ikivanhaa Suomen maata
läpikotiaisin, muodostaen kivestä mäkiä ja
täyttyvät kuopat vedellä, jonne ihmisiä hukkuu.

Velhot elivät luonnossa.
Sanoi heille Etelän tulokas, että: "Asetu taloon!"
Velholle talo on jäkäläkoti ja lehtopuoti.
Tiedättekös te margariinin syöjät,
että Luonto on Jumala ja parantaa.
Ei elämää enää ken puuta kuolluttaa makaavaksi.
Tulikaan ei saa polttaa elävää, vaan
ihmismuistivanha Jäärlä kertoi,
että kerätä vapaaehtoinen pitää puu.

Tulee ihminen vielä tuhoamaan lapsiaan.
Velhot ovat aikoja kadonneet,
paikkaa ei kerro edes puhelias tytär,
jolle suomaalla on annettu kasvaa vain neljätoista
vuotiaaksi ja kesän tulleen,
tyttö sai luvan naimisiin mennä
ja vanheta vieläkin nopeampaa.
Suomaalla voi elää vain yksi vanhus.
Hänellä on valkoinen parta ja hän istuu hattaralla
ja kaikki tuntevat häntä Etelää myöten.
Ja suomaan asukkaat muuttuvat saman näköisekseen,
vaikka itse tarkoitus luomistyössä muuttuu
ja valkoparta unohtaa miksi hänestä on tehty vanhus.
Ja alkaa harrastaa vanhus moraalittomuutta
josta meidän aikamme on tuttu.
Siksi uhraamme jo nyt lapsiamme
jotta yhdessä näkisimme sen veren
joka valuu järviä pitkin.
Ei voi elää rauhassa kun tietää
että elämä loppuu lapsiin.
Urho koskettaa Jäämerta ja häviää.
Vesitulva laskee ja jättää ruumiita näkyviin.
Velhot eivät viihdy täällä ja tontut kainalossa
lentävät ylämaailmaan.
Jokunen Eeva säilyy, se sama, josta pahuus alkoi.
Kotkan lailla hän kyyristyy kuolleiden lasten ylitse
ja kirkuu itkua,
onhan hän edelleen nainen, josta maailmaa alkoi.

Eeva tapaa katkaistussa männykkössä parrakkaan miehen
keltaiseen takkiin pukeutuneen, pieni rakki mukana
ja nuorukainen, joka on tulevaa mennyttä
Pyylevä parrakas yhtyy Eevaan ja heille syntyy
se polvi, josta alkoi raskas risti.
Parrakasta tuli Seppä ja hän takoi miekkoja,
joiden varjolla punainen Mars ylisti Maata.
Vaan ei pitänyt Maa Äiti verestä sillä kojootit
tulivat syömään eläviä meren takaa heitä,
joita Eeva työnsi pillullaan.
Peltokorte ei ollut vielä pieni, mutta epäileväinen
ja vehviläinen ja niitä on ollut paljon
Iso ja Pieni Mäki
ja nyt olen harhainen, koska kerron tarinaa
vuosien päästä kun jalkani kuoleman ja syntymän
vuoteella ovat kivittyneitä ja minä rukoilen enkjeliufoa.
Ala ja Ylä tarinoita on riittämiin kun korhoa kaadettiin
yhdessä ja jokainen sotilas kävi käsiksi
viattomia, niin kuin teki heidän esi isänsä,
joka tuli tähän maahan.
Eivät he rohkeita olleet
kun kaukaa ampuivat lakkaamatta kivittäen
Ei ole reilua. Ei, miehehkseen.
Ja ne jotka elivät ekoina vanhoiksi,
harrastivat sodomaa, mistä Jeesus varoitti.
Ei niillä armoa ollut, ei myötätuntoa, ei Rakkautta.
Ei ihmiskunta vielä ymmärtänyt, mitä on Rakkaus.
Samalla tavalla Lalli tappaja, Shauman
olevinaan jihadisteja samoja.
Veri on veri jota matalapaine ahdistaa ja sauna korjaa.
Kun maaläheinen Roma kansa saapui niemeen kaupungin keskelle,
niin paisui heimon ego, koska tajusivat syntinsä,
eikä Jäämeri kaukana enää ollut,
viedeen hautaan sitä ennen monia syyttömiä mustapäitä.