lapsen ehdoilla, mikä normaalia

Rajanvetoataas

Ihmettelen yhtä kaveria, kun heillä 3-vuotias tuntuu päättävän kaikesta. Hyvähän se on ottaa lapsi mukaan perhe-elämään ja kotiaskareisiin, mutta jotenkin ärsyttää tämä "lapsen mukaan meneminen". Lapsi päättää mitä tehdään, milloin ja mitä syödään, milloin ja mitä koira syö, koska koiraa viedään ulos, mitä pyykkiä pestään, milloin astianpesukone täytetään ja koska laitetaan päälle jne. Kaveri ei voi myöskään puhelimessa puhua, ellei lapsi anna lupaa. Okei, ymmärrän että kahdestaan lapsen kanssa ollessa on vaikea keskittyä puhelimeen, mutta jos molemmat vanhemmat on kotona, ei tuon pitäisi olla mahdotonta. Miksi ei voi sanoa lapselle, että nyt äiti puhuu hetken x:n kanssa, nyt leikit isän kanssa sillä aikaa. Ehkä lapsi pahoittaa mielensä, mutta nämähän ovat juuri niitä arki-elämän tilanteita, joissa "pettymyksiä" voisi pikkuhiljaa alkaa lapselle opettaa. Ei kai voi olla normaalia, että vanhemmat joutuvat koko ajan olemaan varpaillaan lapsen huutoa peläten? Täytyyhän normaalia elämää voida elää ja vanhempien pystyä hoitamaan elämiseen liittyviä asioita ja esim. ajanvarauksia puhelimella. Joskus varmaan sukulaisille ja kavereillekin pitää jotain asiaa soittaa. Helpompi näitä "pettymyksiä" kotona on harjoitella kuin esim. yleisellä paikalla.
Mitä mieltä muut olette?

5

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Isäpappa

      Tokihan pieni lapsi on vähän kaikessa mukana, mutta eihän hän nyt päätä mitä vanhemmat saavat tehdä. Ei vaikka ei olisikaan sitä toista puolisoa (ja silloinhan lapsi on vielä enemmän mukana kaikessa). Ei ainakaan mun luona päättänyt.

    • Rajanvetoataas

      Eniten ihmetyttää (tai ärsyttää) tuo puhelinasia. Joudun aina välillä hoitamaan jotain asioita kaverin kanssa, ja hän ei vastaa koskaan puhelimeen (koska lapsi ei kuulemma anna puhua) eikä useinkaan pysty soittamaan takaisin. Hoidamme asioita tekstareilla, ja kaverin viestit ovat usein tosi sekavia ja tulevat pienissä pätkissä, ja sitovat minutkin puhelimen ääreen viestejä naputtelemaan. Lyhyessä puhelinkeskustelussa olisi huomattavasti helpompi hoitaa asiat.

      • No kannattaa sanoa että hän se on se joka lapsen kasvattaa, että jos ei kasvata lastaan, niin huonosti käy. Vaikeaa tulee olemaan, kun lapsi ei haluakaan mennä vaikka kouluun tai tarhaan. Vanhempien tehtävä on rajojen asettaminen ja rytmin luominen ja arjesta huolehtiminen. tollaiset asiat on liian isoja lapsen vastuullee.

        Lapselle voi kyllä antaa luvan painaa valvotusti pesukone päälle, kun on pyykit koneessa ja päättää pistääkö keltaisen vai punaisen paidan. Mutta avot vanhemmat päättää puhelimesta, ruuista ja aikatauluista. Oot ihan oikeella asialla, kun ärsyynnyt tollaisesta käytöksestä ja sano ihmeessä kauniisti, että muuttaa tapansa nyt kun viä lapsi on pieni

        se on lapsellekin turvallisuuden tunnetta lisäävä asia, kun ei olekaan se kuninkaallinen. Valta kuuluu olla aikuisilla eikä lapsilla perheessä, vaikka arki oltaisiinkin vain kotona.


    • soshuolto

      No huh huh. Lapsi ja vielä 3v päättää kaikesta.
      On vanhemmat SAAMATTOMIA vätyksiä.

      Mutta, sanontakin sanoo: Sen minkä taaksensa jättää, sen edestään löytää.
      Huonosti käy vielä ja sitten Poliisit ja sosiaalihuolto kasvattaa seuraavaksi.

      • Juurikin. Että erityisryhmä odottaa jo osaa päiväkodissa ja jatkuu kouluvaikeuksina ja valehtelemisena. Eli melkonen rumba tulossa, jos antaa lapsen aina päättää ja mennään sieltä mistä aita on matalin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      816
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe