Katupartiot Jyväskylään?

epäilenhommaa

Eikös Jyväskylän nuoret miehet ole vielä saaneet aikaiseksi katupartioita Jykylään? Monessa muussa kaupungissa jo on.

Mikähän mahtaa olla näiden katupartioiden toimenkuva? Hieman tuntuu siltä että kyse on vaan jonkinsorttisesta pullistelusta ja rintakarvojen kasvattelusta, yksinään näistä katupartioiden teinipojista ei olekaan mitään tekemään vaan täytyy kuulua johonkin jengiin jossa heikkokin tuntee olonsa vahvaksi ja jos nyt jotain aikaan saavat niin kuitenkin se homma lipasahtaa kaidan tien puolelle, itsekuri ja ryhmäkuri täytyisi olla erittäin tiukka että homma pysyisi laillisilla poluilla.

103

245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hameväki

      Mielestämme katupartio on viesti muukalaisille että täällä on kunnioitettava yksityisyyttä.Eivät hekään yksin kulje,porukassa useimmiten.Tuskin yksin käyvät ryöstämään tai kimppuun,selkeä vietihän se on tietyille rosvokansoille,kiitos Suomimiehet,t naiset.

    • Ellinoora19v

      Olen sitä mieltä että riittävän kookas suojeluryhmä tuossa keskusta-alueella sekä kauppakeskuksissa antaisi etenkin naishenkilöille turvallisemman tunteen asioida liikkeissä. Mielestäni yritykset voisivat jopa hieman sponsoroida mainittuja ryhmiä, koska hekin kärsivät kun asiakkaat eivät halua tulla kuuntelemaan mutiaisten viheltelyä ja käpälöintiä.

      • poliisiltaaseetpois

        Totta kuin edesmennyt kaupungin päällikkö, mutta ... kukaan ei tee vielä, vain naureskelevat odin-pojille jne, isommat...


      • JalluPöllö
        poliisiltaaseetpois kirjoitti:

        Totta kuin edesmennyt kaupungin päällikkö, mutta ... kukaan ei tee vielä, vain naureskelevat odin-pojille jne, isommat...

        Joo mitä noita odineita oon nähny niin parempi nimi olisi STONERS OF ODIN


    • maokorn

      Mitä tuollaiset rikollisjengit pystyy suojelemaan, ei mitään, höyröttävät vaan natsijuttujaan ja kuvittelevat olevansa arjalaisia vaikka ovat ihan jotain muuta, toisasiassa ovat pienen kylän sukusutkauskakaroita.

      • isänmaatatehdään

        unohtakaa koko juttu jo, turha tehdä mitään, on "hoidossa" isompien toimesta jo... kuin katupartiot sun muut... suut kiinni hetken vuosiksi... ON hoidossa parta-lasten jutut, isompien toimesta.... ei kannata partioida.


    • lellit

      höpöhöpö sulle,et tiedä ku muumimammastasi vaan koko elämäsi...

    • Ellinoora19v

      Enpä tiedä natseista, mutta poikaystäväni, poliittisesti neutraali insinööri, olisi ainakin täysin valmis osallistumaan turvallisuuspartiointiin ihan ilmaiseksi.
      Ulkoisiakin edellytyksiä on, 197cm ja 120kg lempeää nallea.

      • TurpaHuurussa

        Menkää nyt perkeeleen juntit tonne pakkaseen partioimaan!!!
        Vittu kun on tyhmää sakkia nää suomijuntit!


    • Kissanpissaa

      On se jännä juttu että muutaman kantasuomalaisen partiokävely jossain Joensuussa saa suvakkimedian ja poliitikot sekaisin. Mutta kun 1000 maahantunkeutujaa, joiden taustoista ei tiedetä mitään, kokoontuu Helsingin asematunneliin, niin siitä ei kauhistu kukaan!

      Voisiko suvakit perustaa myös katupartion ja menisivät vaikka Helsingin asematunneliin ihan porukalla kotiuttamaan näitä lapsukaisia.

      Jyväskylään on turha kantaväestön perustaa mitään, täällä hallitsee jo ulkomaalaisten dresscode partio. Ne pitää huolen että kohta kaikki kulkee säkki päällä.

    • Kaivosmiessyvältä

      Ne ovat kuitenkin pääasiassa nikkeliallergikkoja. Saavat näppylöitäkin.

    • Kevättä-odotan

      Minä niin odotan vappua ja toukokuun loppua, kun koulut loppuu. Silloin nähdään kumpi partio on parempi vaihtoehto, suomalainen vai matu?

      Miksi poliisikin on enemmän huolissaan suomalaisista porukoista, suomalaiset sentään uskoo (vielä) virkavaltaa ja on käskytettävissä ihan suomen kielellä. Mutta menkääpä pollarit maturyhmää käskyttää, niin älämölöä vaan tulee vastaukseksi.

      Olen alkanut epäillä suomalaisen poliisin mahdollisuuksia toimia tosipaikan edessä, täällä maakunnissa ei voimavarat ja resurssit riitä kuin kantaväestön torumiseen.

    • Täällä ois 17v jyväskyläläinen poika vapaaehtoisena kertokaa vaan milloin perustetaan.

    • Hommakarkaa

      Kevään odottaja on aivan oikeassa. Poliisilla ei ole enää mitään mahdollisuuksia kun matut alkavat järjestäytyä uskonnollisiin ryhmiinsä ja touhuta mitä haluavat. Niillähän ei ole mitään menetettävää! Muutama tyttöpoliisi vanhan ukon parina on äkkiä muilutettu isolla joukolla. Jo nyt pitäisi kouluttaa armeijaa osallistumaan matujen eliminoimiseen voimakeinoin, ei poliisi siihen kykene.
      Suomalaisen poliisi ainoa keino on käskyttäminen, pampun käyttöönkin on jo iso kynnys.

      • moneltapaikkakunnalta

        varuskuntia sopivasti lopetettu
        tikkakoskella sentäs vielä


      • Eilopetettu
        moneltapaikkakunnalta kirjoitti:

        varuskuntia sopivasti lopetettu
        tikkakoskella sentäs vielä

        Eikös varuskunnissa ole väki vain vaihtunut?


    • JALLAMULLAH

      JALLA JALLA! ALLAHU AKBAR!

    • Mikäkellekin

      ALLA
      H
      Allah on erään länsiafrikkalaisen heimon ilmaisu kurapaskasta.

    • sakko.liha

      Sakotusoikeus katupartioille, voisivat tsekkailla noita väärin pysäköityjä autoja ja roskien heittelijöit--

      • Allahcaponebene

        Juu ja verotusoikeus myös. Pikakursseja voisi pitää vaikka Sisiliassa tai Napolissa. Molemmissa erittäin asiantuntevaa opetusta saatavana.


    • miikky

      Tarja Halonenkin sanoi sen ääneen että-Naisrauha Suomeen ja Presidentti Niinistö -Maassa maan tavalla.Pelkäämpä kevättä ja kesää mitä tuleman pitää kun mamut tarkenee tsiikata humalaisia tyttölapsia ja naisia yksinään konttaamassa,tytöt ja naiset,ei asuta pullakodossa enää!Järjenkäyttökin sallittu akoilta!

    • partolainen

      Mitä järkeä on juoda umpitunneliin ja sitten ei muisteta että kuka teki ja mitä....tätä tapahtuu ihan suomipoikainkin tahoilta,ottavat väkisin ja tytöt häpeissään vaikenevat,,,,naisilla ei ole itsesuojeluvaistoja,kun antavat alkoholin viedä jalat ja tajun kankaalle,eli puolustuskyvyttömään kuntoon,mitään järkeä! Selvinpäin pääsee jotenkuten karkuun,puolustamaan ja näkee tyypistä tuntomerkit.Huonosti käy yleensä yksin kulkija naisille tai tyttösille,ja hiprakassa,paha juosta karkuun,eikä vaan mamujen taholta,suomijätkätkin raiskaa,tiedetään!

    • Oodini

      Itehän Odinin Solttujen fyyrer sano että haluaa vain jollain konstilla pärjätä. Siitäpä voitte päätellä, työtön ressukka. Ostelkaa vaan sossunrahoillanne niiden supporttivaatteita, että saavat kaljarahaa.

    • lisää.katupartioita

      Miehet katupartioissa ovat todellisia miehiä toisin kuin heitä vastustavat. Suvakkinaiset myös eivät edes tiedä, millainen on tosi nainen.
      Meitä on paljon, jotka kunnioittaa ja toivoo katupartioita valvomaan ihmisten turvallisuutta. Toivoisin heitä kymmnenintuhansin partioimaan, niin rikolliset häipyisi alta aikayksikön.
      Me tarvitsemme katupartiolaisia! Kiitos heille, jotka siihen työhön aivan ilmaiseksi uhraudutte meidän turvaksemme!

      • eipartioille

        Tosimiehet ei nazi sikojen joukoissa liiku. Hyppää kaivoon porsas.


    • Ympäristösiistiksi

      Samalla nämä urheat miehet voisivat putsata vihervasurisuvakit katukuvasta. Näitä kirpputorikerrospukeutujia ulkomaalaiset luulevat romaneiksi joilla taas on kansainvälisesti tunnetut tavat.

    • Pystypäin

      Kannatan katupartioita,eihän tämä vetele jotta suomalaiset eivät omassa maassa uskalla yksin liikkua! Kovalla työllä ja sisulla tämä maa on rakennettu,itsenäisyys sodittu,emme olleet rintama karkureita! Emme sorron alle suostu,emmekä selkänahastamme revi partalasten täysihoitoa,vaikka Sipilä/kumppanit pakkolakeineen uhittelevat!!! Jk.HALLITUS/EDUSKUNTA OLEMME SITKEITÄ,PITKÄPINNAISIA MUTTA NYT ON RAJA ON YLITETTY!

    • oodhur

      Näyttäisivät Jyväskylän miehet mallia, vain rehelliset ja ilman rikostaustaa omaavat pääsisivät katupartioon, perustakaa tällainen katupartio, eikä mitään natsimielisiä mukaan, ei siellä tarvita mitään turpaan vetäjiä vaan enimmäkseen heitä joilla neuvottelukyky hyvä ja ainoastaan tarvittaessa voiman käyttö mitä nyt yksityiselle henkilölle sallitaan lain puitteissa jos joutuu itsensä tai toisen koskemattomuutta puolustamaan.

      • dfwfewrwrwwgr

        Nimenomaan tarvitaan näitä rikostaustaisia jotka uskaltavat tehdä jotain ja tarvittaessa käyttää väkivaltaa eivätkä pelkää mahdollista vankilatuomiotakaan.

        Ei töissäkäyvä elämäänsätyytyväinen perusjamppa uskalla tehdä mitään tosipaikan tullen koska häkin heiluessa lähtee työ ja hyvä elämä.


    • MVLEHTI_PARAS

      Ihan mahtavaa jos saadaan tänne katupartioita, porukka valtavasti saatu kokoon
      ihan mahtavaa, suvakit kirjoittaa täyttä paskaa MVLEHTI.NET AINOA OIKEA TOSI LEHTI

      • SuomalaisetTaantuneet

        Varmasti hyvä lehti perseenpyyhintään... Jos olisi fyysisesti lehti.
        Kaikenlaisiin MITÄ VITTUA-julkaisuihin tätä nykyä ihmiset luottaa?!
        Tuollaisella nimellä varustettu julkaisu olisi 70-luvulla laitettu boikottiin.
        Suomen kansa on vuosien saatossa typeristynyt ja taantunut ryssän trolli ja propagandajulkaisujen alhoon....
        Todella masentavaa.


    • epätieotinen

      Onko matun siemenneste mustaa, kukas kertoo

      • HannaHuumeinenDemFem

        Et sie tyhymä natsi tiiä mittää, sehä o niillä keltasta niin ku muillakkii!!


      • PErhoErkki

        Käy maistamassa niin tiiät.


    • legiona

      Eurooppaan tulleet muukalaiset sotkevat rauhan ja turvan tunteen,mitä ne tänne tulevat?Eikö puolet muukalaisista kaiketi karkoiteta?Seuraava ahditelu piikki nousee keväällä viimeistään vapun aikaan ,ihmiset liikkuvat ja naiset kännissä hoippuvat ,toivottavasti edes kaveri tai ohilulkijat tarkkalilevat mitä tapahtuu,puhumattakaan ryöstöistä.

    • uuttakulttuuriakin

      Kyllä maahanmuuttajista hyötyäkin on, Suomeen olisi jo aikoja sitten pitänyt saada enemmän "uutta verta", Suomi on pieni maa ja vähän kansaa ja siksi alkaa olemaan maailman mittakaavassa sisäsiittoinen ja se vaikuttaa kyllä Suomen kansan älykkyyteen, tämä on tosi.

      Koirillekin ja hevosille haetaan suku mahdollisimman kaukaa, jotkut hakee narttukoiralleen suvun jatketta Ranskasta saakka ja se on hyvä asia. Jotkut eivät vaan tajua (kuten nämä vähä-älyiset uusnatsit) asiaa. Hörökorvat ja suu jatkuvasti auki vähä-älyisten tyyliin, siinäkö tulevaisuus?

      • Veronmaksajajo40v

        Mikä pidättelee sinua suomessa? Miksi et matkustasi vaikkapa sinne mainostamaasi Ranskaan?! Tiedoksesi,kenelläkään ei ole viisauden mittaria kainalossa,joten lopeta törkeä nimittelysi ja kasva aikuiseksi!


      • PissisVenla

        "Suomi on pieni maa ja vähän kansaa ja siksi alkaa olemaan maailman mittakaavassa sisäsiittoinen ja se vaikuttaa kyllä Suomen kansan älykkyyteen, tämä on tosi."

        No siinähän se varsinainen nero taas on.


      • nihubuh

        Tuohan on totta että sisäsiittoisuudella kansa tyhmenee.. niin on pienissä kylissä käynyt sodan jälkeenkin kun eukko otettu naapurista, paljon on jälkeen jääneitä joista ei esimerkiksi työelämään lainkaan, lievempää tosin koko suomen mittakaavassa mutta totta, ehkä sitä ei voi millään mitata koska ei ole vertailukohtaa mutta noin se varmaan on eli ihan hyvä jos sitä uutta verta saadaan kauempaa.


      • paskanpuhuja111

        Ovatko esimerkiksi japanilaiset mielestäsi kovinkin tyhmiä? Sen sisäsiittoisempaa kansaa saat etsiä maailmasta. Kommenttisi on täyttä paskaa.


    • edellä

      Nyt ei puututa ulkonäkö asiaan,vaan siihen mistä media puhuu totuuksia,Suomi ei ole enää muumipeikon maa,jossa olemme kaikki kivoja toisillemme,vaan totuus on että maassamme pyörii paljon paperittomia kulkijoita ketkä eivät jää välttämättä koskaan kiinni mistään tekosistaan ,joten kannattaa olla fiksu ja katsoa ettei puolustutkyky mene juomareilla,ette m uista kuka teki ja mitä,siinä vasta tyhmyyttä riittää Suomalaislla!Hankkia itsensä puolustuskyvyttömään kuntoon ja naiset,syy on teissä jos luulette ettei taspahtu mitään muumimaassa,johan tästä on jo kirjoiteltu.Fiksu pitää olla,ei sinisilmäinen typerys känniääliönä,kesällä sattuu ja tapahtuu kun kelit tästä lämpenee ,onko kaupunki enää kiva ja hiljainen? Toivottavasti.

    • ihhihmettelijä

      Onko Jyväskylässä edes vokkia. Tunnen ainakin yhden ihan umpisuolaisen miehen, joka oikein ilkkuu näillä suomalaisnaisten ahdisteluilla. On Jyväskylästä ja olen saanut käsityksen, ettei teillä nähtävästi edes turvapaikanhakijoita ole, koska tämä kyseinen herra väittää, että vain rasistit keksivät näitä raiskausjuttuja. Tämäkin on kuvitelmaa, mitä verkkolehdessä kirjoitetaan
      http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/saksa_ahdistelu-45294

      • tarkastatietosi

        Ainakin Puuppolassa ja tiettävästi Säykissä ?


      • Huru-ukko11

        Eikös Kangaslammellakin ole?


      • LouisvilleSlugger

        Kangasvuoressa on. Ihmettelin miten seppälän prismassa alkoi käymään niin paljon mamuja, aina pikakassan(max. 7 tuotetta) kautta täydellä ostoskärryllä. Samoin hälytysajot lisääntyivät alueella huomattavasti, on niitä toki aina ollut mutta alueella pitkään asuneena niiden lisääntyneen määrän kyllä huomaa.

        Katupartiot eivät olisi huono asia täälläkään, naurettava nimi tosin karkottaa kaikki vähänkään järkevämmät ihmiset, leimautumisen pelosta kai. Tosin ei kaikesta toiminnasta netissä huudella, lähinnä ne jotka haluavat julkisuutta ja huomiota. Totuus kuitenkin on se että pinnan alla kytee, keväällä kun hiekkaihmisetkin viihtyvät enemmän ulkona se liekki sitten luultavasti leimahtaa.


    • Nurkatpuhtaaksi

      Parempi nimitys olisi "alueellinen valvontakomissio". Se kuulostaisi persuistakin niin hienolta että ne ryntäisivät osallistumaan. Ei tarvitsisi Soinin pakotettuna puhua toista mitä ajattelee.

      • HienoJärjestelmä

        Siis samanlainen kuin Itä-saksassa toiminut Stasi ?
        Jo Vain!!


      • Vatipäänuti

        Bätmän lähettää rahaa kun vaan kysytään. Se sano että tietää yhden tyypin ja itseasiassa toisenkin jotka osaa vaklata ja kerätä rekistereitä. On kuulemma kokemusta jostain Deedeeärrästä. Tuumasta toimeen.


    • antaatullaluntatupaan

      Emme tarvitse Mama Merkkeliä emmekä muita vastaavia,olemme suomessa! OLEMME ITSENÄISIÄ,JA RAKENTANEET TYÖLLÄMME HYVINVOINTI YHTEISKUNNAN,EMMEKÄ AIJO ALISTUA SORTOON EIKÄ DIKTATUURIIN! Jk.pystypäin ja ylpeinä ter.suo,kuokka jaJussi!

      • Uhoonkovamutta

        Siinä on näköjään jäänyt maata rakentaessa koulunkäynti vähemmälle. Tuosta kirjoitusasusta vaan ajattelin.


    • PartiopoikasetPannaan

      Tulihan se maan hallituksen kielto mihinkään katupartiopoikatoimintaan!
      Järjenkäyttöä sentäs löytyy ,- eikä mitään villin lännen malliin olevia joukkoja teroitettuine heinähankoineen .

    • Sammakkotehdas

      Ei maan hallitus ole mitään katupartioita kieltänyt. Ainoastaan Stasimuksen Stubb on kuumeissaan sekoillut. Kyllä se siitä kun uusi äitipuoli hoitaa pojan kuntoon.

    • sisarhentovalk

      Kenelläkään ei ole oikeutta kieltää ihmisten vapaata liikkumista. Mieluummin minä tuolla kylillä naisihmisenä liikkuisin yöaikaan jos jonkinlainen lössi turvais kulkemisen.

    • KaleviHelvetti

      Ei ole porukkaa mutta itse partioin viikonloppuisin jyväskylän keskustaa eväskaljojen kera ja hyvin rauhallista on ollut, joskus kun aikaa jää käyn tarkistamassa tilannetta myös baarien puolella. Toivoisinkin että muutkin liittyisivät seuraani partioimaan(omat eväät mukaan).

      • Eitapojayhtään

        Tuohon sekopäisyyteesi ei varmasti ole lääkkeitä keksitty! Jk.Auttaisiko edes elämänkoulu,epäilen!


      • Aune-mummu
        Eitapojayhtään kirjoitti:

        Tuohon sekopäisyyteesi ei varmasti ole lääkkeitä keksitty! Jk.Auttaisiko edes elämänkoulu,epäilen!

        Aune-mummu vetelee sua persesilmään kaappi-homoseksuelli ilman lääkkeitä perkele!


      • KaukoPartiossa

        Kyllä minäkin siellä olen, tosin minulla on konjakkipullo mukana ja susiturkki päällä. Sen selkään ei pysty kirjoittamaan mitään tunnuksia joten tatuoitin otsaani tekstin: "Thorin Toverit". Nykäise hihasta kun kohdataan niin jatketaan partiointia yhdessä.


      • Rikollispartioita

      • Mietiensin
        Rikollispartioita kirjoitti:

        Kumma juttu kuinka yht`äkkiä suomalaiset ovat voimakkaasti kannattamassa tällaisten rikollisten perustamia katupartioiden olemassaoloon?
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016010620913695_uu.shtml

        Jotenkin tuo lauserakenteesi ei toiminut. Tuo "olemassaoloon"- sana ei istu kyllä tuohon lauseeseen. Jos käytät sanaa "tällaisten", niin sinun tulee esittää tekstissäsi se millaisten rikollisten! Linkki ei korvaa sitä.


      • OlemassaOlevaOngelma
        Mietiensin kirjoitti:

        Jotenkin tuo lauserakenteesi ei toiminut. Tuo "olemassaoloon"- sana ei istu kyllä tuohon lauseeseen. Jos käytät sanaa "tällaisten", niin sinun tulee esittää tekstissäsi se millaisten rikollisten! Linkki ei korvaa sitä.

        Menisikö tämä jakeluun yksinkertaisellekin aivotoiminnalle?
        http://www.hs.fi/kotimaa/a1451972226545


      • Elämänkevätherätys

        No,kattilat ja naamarit päähän,näinkö ongelmat hoituu? Lapset on lapsia,ei omaa järkeä,eikä kannettu vesi kaivossa pysy!


    • millikku

      Naisten oma vastuu turvallisuudestaan,älkää olko liian sosiaalisia ja kivoja kaikille karvanaamoille,ottakaa vihdoin vastuuta käytöksistänne känniakat!ja on myynnissä itsepuolustus välineitä laillisestikin myytyinä,katupartio on mielestäni hieno ajatus kunse tehdään tyylillä,ilman korostettua ulkomuotoa,aatteita,vaan ihan sovussa liikkeellä ja katsotaan mitä tapahtuu.Naiset.lietsotte ystävällisyyttänne väärää viestiä mamuille,muslimia ei saa katsoa silmiin ja hymyillä,se on vihreä valo heille,jos ette tiedä kulttuuria.Suomitytöt hihittää ja on jännää ku tumma poika alkaa kivoja juttelemaan,lähtee mukaan innolla ja se on huono asia.Vanhempien pitää jo kasvattaa lapsilleen vastuuta ja informaatioita suhtautuessa miehiin ,ketkä tulevat liian iholle.

      • Eipäshutiloida

        Jokainen tyttö vastaa itse pillustaan. Sen väärinkäyttöä voi estää omalla käytöksellään.
        Asiasta toiseen, loppui Minimanissa käyminenkin, lakanapäitä kassoina.


      • RaumaRules
        Eipäshutiloida kirjoitti:

        Jokainen tyttö vastaa itse pillustaan. Sen väärinkäyttöä voi estää omalla käytöksellään.
        Asiasta toiseen, loppui Minimanissa käyminenkin, lakanapäitä kassoina.

        haist vittu rasistiääliö!
        ihan saatanan sama mistä keskaris haet!


    • kumipuunoksa

      Päättäjä taholla jo mietitty ottaa kaduille nämä varapoliisit vai mitä vapaaehtoispoliiseja ne joskus -90 luvulla koulutti pikaisella kurssilla.

      Maailma on muuttunut niistä ajoista jolloin näitä "kylän miehiä" ottivat varapoliiseiksi, nykyään ei rikolliset yms. kunnioita lainkaan edes oikeita poliiseja saati sitten tällaisia ns. leikkipoliiseja, naurunalaiseksi korkeintaan itsensä tekevät kun lähtevät pullistelemaan kaduille.

      Kenellä sitä paitsi on nykypäivänä aikaa jos on työelämässä, ehkä ne jotka on näitä "apulaisseriffejä" ja työttömiä, voihan se olla että sitten -90 luvun on osa jo näistä varapolliiseista alkoholisoitunutkin ja loput on jo niin vanhoja että tarvitsevat sinivalkoisen rollaattorin että pääsevät edes kauppakadun päästä päähän..alamäkeen.

      Mielestäni ei hyvä idea, korkeintaan provosoi. Kansalaiset tottuneet enemmän vartijoihin, miksi vartijoita ei palkata kaduille turvallisuutta valvomaan eikä mitään leikkipoliiseja jotka uhkuvat intoa päästä komentelemaan kaduille, harvalla varmaan olisikaan sellaista hyvää otetta hommaan, vartijoilla sitä jo on.

    • Armeijatöihin

      Nuo vartijathan ovat pääasiassa porukkaa jotka eivät ole mihinkään muuhun koulutukseen päässeet, koulutushan on kuulemma sellaista että ilmoittaudutaan, käydään pari kertaa syömässä ja haetaan paperit pois.
      Ei noille kainalon tuulettajille nyt voi kovin erikoisia tehtäviä antaa.

      • PoksJaRäks

        Hyvä mättää näitä valekyttiä kanteen!


      • Kanteleella
        PoksJaRäks kirjoitti:

        Hyvä mättää näitä valekyttiä kanteen!

        Nostavat kanteen ja pääset Seiskan kanteen, siihen Ville Kanteen viereen. Kanteeko tota tehdä?


    • ooppu

      Mielestäni meidän kaikkien velvollisuus on huolehtia lähimmäisistämme jos jotain ahdistetaan jotenkin.Tarkkailla saa ihmisten menemisiä että kaikki näyttää ok ,ei mitään lietsomista tiettyjä vastaan,ei se toimi-

      • MeVaadimme

      • Lättäjalatliikenteessä

        Aivan oikein! Tilalle pesäpallomailoin varustautuneet katukommandot joilla tulee olla anonyymiuden vuoksi kommandonaamarit päässä. Esim. viiden isänmaanpuolustajan ryhmissä liikkuvien turvaryhmien tulee myös olla realiaikaisessa yhteydessä toisiinsa.
        Poliisi voi keskittyä sitten rauhassa televisiosarjaan elvistelemään.


    • tännekanssa

      Sellanen PellePartio olis hyvä täälläkin, se antaisi ainakin väriä katukuvaan.

    • oiiiiiaaaaaaahaaaiiiii

      Kankitieltä katupartio Kangaslammelle ja Kypärämäkeen Kortepohjasta. Allah-leivät ja kuksat mukaan!

    • laki_ja_järjestys

      Nämä "katupartiot" eivät ole muuta kuin työläispaikkakuntien duunaritason perheiden tyhmistä jälkeläisistä muodostuvia jengejä!

      • Björnalle

        Totta, 90% suomalaisista voisi liittyä taustansa vuoksi ihan huoletta. 10% on joko poistunut tai poistumassa Suomesta.


    • sillälaillaaa
    • Plagiointiavaan

      Kirjoittakaa itse mielipiteenne tänne. Tosi tylsää kun lisätään linkkeinä aiemmin muusta mediasta luettuja juttuja.

    • Kaikkiyhdenyksikaikkien

      Lähdetäänpäs hakee vauhtia Keuruun tapahtumasta!!!Mennään Jyväskylästä isolla porukalla,puolustaam maatamme ja kansaamme!

    • Pojhjoinenkalifaatti

      http://mvlehti.net/2016/01/25/sama-ulkomaalainen-puukotti-tanaan-jo-kolmannen-kerran-samaa-suomalaista/

      "Arabien aikaisemmin jo kahdesti – viimeksi perjantaina – puukottamaksi joutunut mies pääsi tänään pois sairaalasta, ja kun hän tänään vei Rottweiler-pentukoiraansa ulos tarpeille, hän joutui jo häntä kahdesti puukottaneen ulkomaalaisen puukottamaksi, jo kolmannen kerran.
      Mies kertoi MV:lle puhelimessa, että aikaisemmin puukottaja oli ollut liikkeellä toisen kaverin seurassa, mutta tällä kertaa hän oli liikkeellä yksin. Hyökkääjä löi ensitöikseen uhria nyrkillä kasvoihin ja sen jälkeen iski häntä kahdesti puukolla. Molemmat puukoniskut osuivat vatsaan, kuten perjantaisessa puukotuksessa. Puukottaja oli uhrin mukaan kuin odottamassa sitä, että hän tulisi asunnostaan ulos"

    • Totuustotuusfaktaakehiin

      Olisiko tarvetta turvapartiolle,todellakin! Miksi Keski-suomalainen ei uutisoi Ruotsissa eilen vokissa tapahtuneesta puukotuksesta,20v vapaehtoistyöntekijä murhattiin! Lopetan tuon mamutuslehden tilaamisen,ei ole oikeaa,puolueetonta uutisointia.Jk.Aliarvioivat suomalaisten terveen järjen käytön!!!

      • KaljutLäskitPartiopojat

        Kaikkea skeidaa sitä spämmätään palstat täyteen


      • älyhoiäläjätähalooo

        Rentoudu ratsastamalla keppihevosella,poistaa ongelmat!


      • HopotiHop
        älyhoiäläjätähalooo kirjoitti:

        Rentoudu ratsastamalla keppihevosella,poistaa ongelmat!

        Äitis "ratsasti" keppihevosella kun sitten sinut synnytti.


    • Kaadetaanhallitus

      Uskomatonta,eikö Jyväskylässä löydy tosi miehiä? En olisi kyllä uskonut,HALOO,MISSÄ TOSI MIEHET?

    • jyväskylänäijä

      No jos roskasakki(rikolliset mamut) liikkuu kanssa ryhmissä ni onko mitään järkeä jonkun mennä yksin rauhottelemaan raiskarimamujen/ryöstelijöiden tekoja kun tulee itse pataan. Kyllä lähden katupartioon jos jyväskylässä sellainen on, eikä siellä pullistella, lähinnä pidetään silmällä mitä ryhmissä olevat mamut suunnittelee(vaikka heidän äly ei riitä kunnon suunnitelmiin).

    • Hyväjosolisi

      Onko Jyväskylässä mielenosoitusta lauantaina? Kuulemani mukaan useissa kaupungeissa on,mukaan tulisin. Ter.isänmaallinen

    • ueråeråeåeåerå

      Onhan se käsittämätöntä, että Suomessa on ns. naisrauha mennyttä, kaikki ahdistelu kuitataan ns. yksittäistapauksilla ja näitä yksittäistapauksia aina määrätyn väliajoin tulee....kunhan kesä tulee, on Jyväskylässäkin levotonta ja näitä yksittäisitapauksia aivan varmasti...Kuten eräs poliisi kertoi yhdessä lehdessä, että on väärin, että suomalaisten naisten tulee nyt varoa ulkona liikkumista iltaisin ja öisin...on varmaan ennenkin pitänyt varoa kaikenlaista...mutta entistä varovaisemmiksi kyllä käydään...miksi näin...poliisi takaa turvallisuuden, ei niitä jokapaikassa ole...

      • Turvaapitääolla

        Apteekeissakin on myytävänä turvasumutteita ja kynsiviilat ja pikkuteräesineet ovat hyviä pupolustusaseita. Eihän sellaisi normaalisti pitäisi tarvita, mutta kun tilanne nyt on tämä. Ei mutiainen lähde rikosilmoitusta tekemään jos sille vetäisee kynsiviilalla ruksin otsaan, onpahan ainakin merkattu mies.
        Markkinoille , (ei virallisille), on tulossa jokamiehen/naisen käyttöön sopivia etälamauttimia varmaankin tuossa kevään korvilla.


      • sipiläaloittimuuton

        Oho niin tytöille turvaesineitä... yskänlääkettä viimeksi ostin apteekista, ei ollut influenssa mutta.....

        Taisteluveitsiä ja kaasuja teinitytöille suojaksi maahanmuuttajia vastaan :)


    • Sandvik

      Jaa poliisi onkin on jo täällä. Hyvä. Nimimerkit saa toimituksesta.

    • 3442342344

      "Toistaiseksi Harmiton" on tämä ryhmä, ainakaan siis toistaiseksi eivät ole alkaneet polttamaan ihmisiä elävältä kuten joku Ku Klux Klan -järjestö...

    • Eimiehiäoleenää

      KKK-kerho oli asiallinen porukka. Tosi miehiä jotka ottivat ongelman hoitaakseen eivätkä kyselleet eukoiltaan mitä saa tehdä ja mitä ei. Nykyajan munamartat ovat nynnyjä, piiloutuvat lastenhoidon ja tiskaamisen taakse esiliinoineen.

    • Bror-Erik2432

      Saahan Jyväskylän partiopojat suunnitella vaikka minkämoisia mykkämarsseja
      pitkin katuja,mutta kannattaa myös kyssäniskojen muistaa ettei Jyväskylä ole
      paras maaperä sivistymättömälle käytökselle jota populismi ohjailee :)
      -Saattaapa sataa paskaakin mykkämarssijoille niskaansa!

      • Totuusvoittaa

        Ei taida olla Bror-Erikil lääkitys kohdallaan,meneppä peilin eteen,onko varaa arvostella? Jk. Hienoa että löytyy oikeita miehiä,TERVETULOA KATUPARTIOT JYVÄSKYLÄÄN!


      • pelletjalkautuneet

        PELLE-partiokin on jalkautunut jo, katsoin uutisista, no hahhah noille on mukava aina nauraa noille pelleille :D


      • Einaamioita

        Oikeesti, kuka voi enemmän munat kuin pellepartio,täytyy todeta,elämänkoulu on jäänyt kokematta! Vaiko ovat syntyneet kultalusikka suussa,mene ja tiedä,mutta nolaavat itsensä!


    • Kansankapinatulee

      Tuon ruusuja sotureille,kun tulen Jyväskylään seuraavan kerran! Isänmaa tarvitsee selkärankaa,jes oikeat miehet,ilman teidän verenperintöä ei olisi itsenäistä suomea! KIITOS

    • idioottipaskakasalle

      Vadä VITTUREIKÄ päähäs junttiRASISTINATSI!

      • oletnaurettava

        Opettele sinä juntti kirjoittamaan! Päätän ihan itse mitä vedän päähäni, ja opettele käyttäymään! Tiedoksi,realismi ei ole rasismia!


    • PaskaHaiseeHyvälle

      HöpönLöpö!!!! Juntti!

    • siinäteille

      Itse olen 20 vuotta tuntenut jyväskyläläisiä äärivasemmistolaisia ja anarkisteja. Heille poliisien pahoinpitely on ok ja puukot ja ketjut kulkee aina mukana. Samat tyypit on kiljupäissään riehuneet useasti. Nyt sama porukka lupaa jakaa rakkautta...ei hyvin mene.

      • Faktaaeifiktioo

        Eivät ole mainitsemaasi porukkaa nämä fiksut partiot,eivät naamioidu eivätkä ratsasta keppihevosella!!!


    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6432
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4153
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2567
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1518
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1377
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe