Kauhavalla seksisuhteita mamuilla ja avustajilla

Miesonvainhiljaa

SPRn kahden avustajan seksisuhde on tullut ilmi Kauhavan VOKissa:

Kauhavalla kuhistaan: SPR:n vapaaehtoistyöntekijän seksisuhde matun kanssa rikkoi perheen
Kauhavalla on käynyt kova kuhina Seiskan uutisen jälkeen, jossa kerrottiin SPR:n työntekijän seksisuhteesta turvapaikanhakijan kanssa.
16.01.2016 14:06, 20733 lukukertaa


Etelä-Pohjanmaan maakuntalehti Ilkka haastatteli asiaa käsittelevään juttuunsa SPR:n Länsi-Suomen piirin toiminnanjohtaja Pekka Annalaa, jonka mukaan seksisuhteen solminut SPR:n työntekijä ei työskentele Kauhavan tai Seinäjoen vastaanottokeskuksessa.

refugeeswelcome_spr

Kauhavalla liikkuvien tietojen mukaan Annala jättää kuitenkin kertomatta sen, että Kauhavan vastaanottokeskuksessa on tullut ilmi SPR:n vapaaehtoistyöntekijän ja turvapaikanhakijan välinen seksisuhde, joka on johtanut vapaaehtoistyöntekijän perheen hajoamiseen.

Vastaanottokeskuksen henkilökunnan keskuudessa on tällä hetkellä suuri pelko asian päätymisestä julkisuuteen. Tätä pelkoa on hyvä lieventää tuomalla asia julkisuuteen.



Mites tämä Lapualaanen nainen, joka käy pettämässä miestään "vapaaehtoisena avustajana" Kauhavan vastaanottokeskuksessa? Joko se on jäänyt kiinni, vain suostuuko mies vain kattomahan sivusta?

35

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyiolkooon

      voi ristuksen huora

      • runrunrun

        Jos tavaran jakaminen on sitä kuuluisaa lähimmäisenrakkautta? Eipä noita niiden miehet ole vieläkään pihalle heittäneet, joten kait ne hyväksyy, että vaimokulta käy vieraissa.


      • Tervettätaiei
        runrunrun kirjoitti:

        Jos tavaran jakaminen on sitä kuuluisaa lähimmäisenrakkautta? Eipä noita niiden miehet ole vieläkään pihalle heittäneet, joten kait ne hyväksyy, että vaimokulta käy vieraissa.

        Joitakin kiihottaa muitten liukkaille meno.


    • KylläHävettääs

      Sitähän on jo ounasteltu notta mustan munan puute on se suurin syy hyysätä aikuusia äijiä.
      Katotahan kun täällä tuloo ensimmäänen ero. Sitten lähetän hamekankaan tälle yhyrelle miehenpuolikkaalle, joka antaa akkansa hypätä vieraassa. Kokonaanen, oikia mies ei tollaasta touhua kattelis.

    • julisti

      Helluntailaiset osaavat tämän homman

      • Melkeinnaapureita

        Niinhän ne taitaa olla. Mies sitten varmaan rukoilee herra armahtaa, kun nainen tulee posket punaisina ja siement sisällä, kun oli puhumassa kieliä kauhavan VOKissa!


      • Rakkauttatarjolla

        Jos tuo on sitä `kuuluisaa lähimmäisenrakkautta


      • Hellureihellät

        Miten niin Helluntailaaset? Onko antaa mitään tuntimerkkejä vai onko homma loppunu....


    • hoijaaahoijaaa

      Hoida vaa omat asias ei tartte muiden asioihin puuttua

      • lutkamikälutka

        Noin se akka varmaan haluaas. Vihajasko joku sulle, että sun suhteesta kirjotellaan netissä, kun teet miehestäs aisankannattaja?


    • Lähelläonkaaos

      Ruotsi on lähellä täydellistä romahtamista.

      Yhä useammat kunnat varoittavat, että jos tulijoita tulee tällä tahdilla, hallinto ei voi enää taata tavanomaisia palveluita kansalaisille. Lisäksi viranomaisten pahaenteiset lausunnot ovat saaneet ruotsalaiset pelkämään mitä huominen tuo tullessaan. Jos tulijoiden tulva jatkuu, ruotsalaisista tulee 10-15 vuodessa vähemmistö omassa maassaan.
      http://mvlehti.net/2016/01/17/ruotsalaiset-aseistavat-itseaan-video/
      Koska suomessa juostaan näin.

    • hihohljklaj
      • kaalimaan_pukki

        Elikkä Annala valehteli täysin tietoisesti? Asunut kolmen miehen kanssa? Onko sellainen muka pysynyt salassa Annalalta?


      • thhththththth
        kaalimaan_pukki kirjoitti:

        Elikkä Annala valehteli täysin tietoisesti? Asunut kolmen miehen kanssa? Onko sellainen muka pysynyt salassa Annalalta?

        Ne on sellaisia sekopäitä nää SPR siidervalaat, ettei Annala välttämättä tiedä kaikkia niiden touhuista.


    • Helluntaaaaaaai

      SPR myöntää jo kuus tapausta, eli sen verran on tullut niin pahasti ilimi, notta niitä ei voi kiistää.

      Tää Lapualaasen lihavan akan panojutut ei vissiin kuulu niihin kuuteen?

      • rouvallemunaa

        Ainakin Kirkkonummelta on paljastunut yksi lisää.


    • Tulevaisuus2016

      Putin kiittää ja kuittaa, koko suomi sekaisin, keväällä venäjän tankit ylittävät rajan ja miehittävät maan. Tämä hallitus ei kesälomiltaan ehdi moneen viikkoon vastaamaan. Armeija antautuu yhtä nolosti kuin Krimillä. (Mikä vitun armeija?)

    • yhdeksänkuusi

      Seksihän on niin kauheeta ja epäluonnollista!

      • wefefgefefef

        Joo, perheellisillä naisille.....tekopyhillä uskovaisilla pettäminen on verissä...


    • aanum

      Auttamisesta saa hyvän mielen.
      Kaikki on yhteistä hyvää.
      Käsi kädessä .... pesässä....aah !

    • sekaisi

      Turvapaikanhakijoista keskustellaan Venäjän kanssa. Vaihdon välineenä ydinvoimala

    • kaarleilmi

      hahhah niillä pakolaasukoolla voi olla hyppykuppa ja palijon muuta =D

    • taesto

      Jos yksikään seksisuhde SPR:n työntekijän ja turvapaikanhakijan välillä estää yhdenkin raiskauksen, niin antaa palaa vaan.

      • dfefefefef

        Se vaan yllyttää niitä. Ne luulevat, että jokainen nainen on samanlainen kuin nämä avustajat eli jakaa tavaraansa mustille vinkaajille. Siksi se ettei joku normaali nainen ole yhtä antelias on heille yllätys ja he eivät usko kieltoa.


    • Muarissa-eioe-tulevaisuu
    • Syöminenjoalkanut

      Venäjän suurlähetystö pilkkaa Saksaa: "Antoivat maansa pakolaisten poljettavaksi"

      ILKKA LUUKKONEN eilen klo 14:33 (päivitetty eilen klo 14:38)

      Venäjän Lontoon-suurlähetystö unohtaa diplomaattien kielen

      http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/venaja suurlahetysto pilkkaa saksaa-46048

      Koskas suomikin tallotaan samalla lailla.

    • MinunKommentti

      Suomalainen sananlasku: "Ennen taivas repeää, kun huora häpeää"

    • lutkatlutkuttaa

      vieläkö spärrän akat jakaa pimperoo matuille,,,hyiiiiiiii prkl

    • Pervoilua

      Aika monella työpaikalla syntyy työpaikkaromansseja. Ei kaikki sen työmaan naiset ole kuitenkaan huoria. Tällä huoraamisasialla hekumointi on pervoa.

      • Suomalaiset ovat vain kateellisia, kun naiset ovat kautta nykyhistorian arvostaneet etelänmaalaisia paljon enemmän kuin suomalaisia juntteja. ;)


      • juntti_punaniska_mies
        nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

        Suomalaiset ovat vain kateellisia, kun naiset ovat kautta nykyhistorian arvostaneet etelänmaalaisia paljon enemmän kuin suomalaisia juntteja. ;)

        Voi voi..... ethän tule sitten itkien marisemaan apua jos huonosti käy..... ota vastaan mitä tulee!


      • Eitajuamitään
        nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

        Suomalaiset ovat vain kateellisia, kun naiset ovat kautta nykyhistorian arvostaneet etelänmaalaisia paljon enemmän kuin suomalaisia juntteja. ;)

        Tämähän on kana nainen ilmantodellisuuta.


      • juntti_punaniska_mies kirjoitti:

        Voi voi..... ethän tule sitten itkien marisemaan apua jos huonosti käy..... ota vastaan mitä tulee!

        Enhän minä sanonut, että just minulla olisi ulkomaalainen poikakaveri, mutta voihan sitä vaikka haaveilla komeasta miehestä, tummasta ja tulisesta.


      • lamputpoksahtanut
        nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

        Enhän minä sanonut, että just minulla olisi ulkomaalainen poikakaveri, mutta voihan sitä vaikka haaveilla komeasta miehestä, tummasta ja tulisesta.

        Tämähän on kana nainen ilmantodellisuutta....................


      • hevostyttövaan
        nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

        Enhän minä sanonut, että just minulla olisi ulkomaalainen poikakaveri, mutta voihan sitä vaikka haaveilla komeasta miehestä, tummasta ja tulisesta.

        Onko sen väliä vaikka suvakkia astuis kameli ,kottaraispönttöjä sisältä ylä ja alapää .
        Onhan kamelikin tulinen kun tulee sillepäälle , huorissa on Suomen tulevaisuus .


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5228
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3397
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1532
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      185
      1399
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      759
    Aihe