Kiusaamiseen pitää puuttua

eikiusaamiselle

Niin että onko sinua kiusattu? Jos on miten ja miksi? Kauanko se on jatkunut? Näin kysyvät opettajat, vanhemmat ja kuraattorit. Minua on kiusattu netissä ja koulussa 3 luokalta asti alkoi ensin netissä perustettiin ryhmä jossa minua kiusattiin ja siittä se sitten alkoi...minua kiusattiin koulussa olin huomannut jo se itekkin mutta en halunnut puhua kellekkään siittä asiasta ja jos puhuin se vain paheni mikään ei tuntunut hyvältä tuntui että elämä on ihan pilalla. Ihmisiä ei kuuluisi kiusata, ketään ei saa kiusata oli se sitten autisti, erinäkönen, pakolainen, tai jostain aivan muualta. Jos kiusaat niin lopeta välittömättömästi tai tulet katumaan koko ikäsi sitä itsekkyyttä ja määräilyä. Kiusatut yhdistetään voimamme ja puolustaudutaan kiusaajia vastaan mutta me kiusatut emme kiusaa vaan yritämme päästä eroon kiusaamisesta lopullisesti. Yritetään saada niitä pyytämään anteeksi, puhutaan ihmisille joihin voimme vielä luottaa, puhutaan vaikka lemmikille tai kirjoitetaan paperille näytetään se miltä meistä tuntuu näytetään että me ei olla heikkoja. Me olemme vahvoja yhdyessä kuin yksinkin ikuisesti. Me emme luovuta helpolla. Lopetetaan kaikki kiusaaminen tässä maassa lopullisesti. Toivottavasti kiusaajat ja kiusatut ymmärrätte mitä ajan takaa toivottavasti.

115

858

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiusaaja16v

      Miks ei kukaan puolusta meitä kiusaajia

      • Wertuerss

        Ettei saisi itse turpiin


      • eikiusata

        Mieti ihminen mieti! Miksi joku kannustaisi kiusaamiseen? Ollaan kaikki tasa-arvosia aina ja ikuisesti. Koulukiusaaminen tuntuu pahalta. Miltä itestä tuntuisi jos haukkuisi lehmäksi tai läskiksi. Olisiko mukavaa? Ei varmasti tunnu mukavalta. Lupaa ihmemeessä itsellesi että et enään koskaan kiusaa ketään joka olisi muuten vain inhottava. Koulukiusaamaminen, nettikiusaaminen ja kaikki muut kiusaamiset ovat todella vakavia asioita jotkut saattavat jopa masentua niin vakavasti että tekevät itsemurhan ja läheisistä se ei tuntuisi tosiaakaan mukavalta ja entä sitten jos olisit kiusannut sitä henkilöä joka teki itsarin niin eipä tosiaakaan ole mikään helppo juttu selittää tää asiasta toiselle. Eikö kuolutta henkilöä ole helppo tuoda takaisin elämään. Entä jos kaikki sit tietävät että kiusasit sitä henkilöä ja eivätkä ole enään sun kavereita koska pelkäävät että alat kiusaamaan toisia ihmisiä. Sitten sen kuolleen ihmisen vanhemmat eivät haluu puhua sulle ja sun perheelle entä jos poliisi tulisi kuulustelemaan näistä asoista. Ihan oikeesti ihmiset tää on vakava asia/aihe mitä ei pidä koskaan hylätä tai poistaa elämästä. Minä itse en ole puhunut kiusaajille ainakaa yli puoleen vuoteen (siis sen jälkeen kun vaihdoin 7 luokan keväällä luokkaa) ihan pakosta siinä luokassa musta ei pidetty kaikki inhosivat nykysessä luokassa on paljon mukavampaa kun on enämpi kavereita ja toisilta luokilta saa uusia ystäviä. Sen takia toivon että lopetatte kiusaamisen että tulisi uusia ystäviä joihin luottaa.


      • eikiusaamiselle

        Kuunnelkaa ihmiset järjen ääntä vihdoin!


      • Hmmm. Näen että olet nuori ja epätoivoinen kiusaajan alku. Jos haluat oppia kiusaamisen jalot taidot ja tulla vahvaksi kuten härkä ja nopeaksi kuin mantis, niin liity välittömästi "Nyt ja Zen" dojoon!


      • eikiusaamiselle

        En ole valitettavasti jos olisit halunnut mutta kyllä olen nuori 14-v ja minua kiusattiin facebookissa jossakin kiusaajaryhmässä ja myös minua kiusattiin koulussa. Onneksi kiusaaminen on vähentynyt minun kohdallani. En haluu olla kiusaaja vaikka maksesttaisiin


      • ege123
        eikiusaamiselle kirjoitti:

        En ole valitettavasti jos olisit halunnut mutta kyllä olen nuori 14-v ja minua kiusattiin facebookissa jossakin kiusaajaryhmässä ja myös minua kiusattiin koulussa. Onneksi kiusaaminen on vähentynyt minun kohdallani. En haluu olla kiusaaja vaikka maksesttaisiin

        Kiusaaminen on ikuisen elämän lähde


      • eikiusaamiselle

        Kuule mä en ees tunne sua niin miten voit muka kiusata eli ei kiinosta sun jutut!


      • ege123
        eikiusaamiselle kirjoitti:

        Kuule mä en ees tunne sua niin miten voit muka kiusata eli ei kiinosta sun jutut!

        etkö sinä ole kiinnostunut ikuisesta elämästä


      • eikiusata kirjoitti:

        Mieti ihminen mieti! Miksi joku kannustaisi kiusaamiseen? Ollaan kaikki tasa-arvosia aina ja ikuisesti. Koulukiusaaminen tuntuu pahalta. Miltä itestä tuntuisi jos haukkuisi lehmäksi tai läskiksi. Olisiko mukavaa? Ei varmasti tunnu mukavalta. Lupaa ihmemeessä itsellesi että et enään koskaan kiusaa ketään joka olisi muuten vain inhottava. Koulukiusaamaminen, nettikiusaaminen ja kaikki muut kiusaamiset ovat todella vakavia asioita jotkut saattavat jopa masentua niin vakavasti että tekevät itsemurhan ja läheisistä se ei tuntuisi tosiaakaan mukavalta ja entä sitten jos olisit kiusannut sitä henkilöä joka teki itsarin niin eipä tosiaakaan ole mikään helppo juttu selittää tää asiasta toiselle. Eikö kuolutta henkilöä ole helppo tuoda takaisin elämään. Entä jos kaikki sit tietävät että kiusasit sitä henkilöä ja eivätkä ole enään sun kavereita koska pelkäävät että alat kiusaamaan toisia ihmisiä. Sitten sen kuolleen ihmisen vanhemmat eivät haluu puhua sulle ja sun perheelle entä jos poliisi tulisi kuulustelemaan näistä asoista. Ihan oikeesti ihmiset tää on vakava asia/aihe mitä ei pidä koskaan hylätä tai poistaa elämästä. Minä itse en ole puhunut kiusaajille ainakaa yli puoleen vuoteen (siis sen jälkeen kun vaihdoin 7 luokan keväällä luokkaa) ihan pakosta siinä luokassa musta ei pidetty kaikki inhosivat nykysessä luokassa on paljon mukavampaa kun on enämpi kavereita ja toisilta luokilta saa uusia ystäviä. Sen takia toivon että lopetatte kiusaamisen että tulisi uusia ystäviä joihin luottaa.

        kaikki ei oo tasa arvoisii vaan söpöt on kaikista arvokkaimpii


      • eikiusaamiselle

        Vaikka olen huono kielissä (paitsi ruotsissa) ymärsin silti jotain tyhmä ämmä!


      • ootmaailmanhirvein
        eikiusaamiselle kirjoitti:

        Kuunnelkaa ihmiset järjen ääntä vihdoin!

        joo itekin aloittajan kaa samaa mieltä. en tosiaakaan toivo kellekkään samaa kohtaluu ku minkä LOLIHENTAI aiheutti mulle kymmenen vuoden kiusaamisella


      • Kita.kiinni

        Kita kiinni!!!


      • eikiusaamiselle
        ootmaailmanhirvein kirjoitti:

        joo itekin aloittajan kaa samaa mieltä. en tosiaakaan toivo kellekkään samaa kohtaluu ku minkä LOLIHENTAI aiheutti mulle kymmenen vuoden kiusaamisella

        Hienoa että joku on samaa mieltä mun kaa eli lopetetaan kiusaaminen!


      • eikiusaamiselle
        ege123 kirjoitti:

        etkö sinä ole kiinnostunut ikuisesta elämästä

        Eikä minua kiinosta ikuinen elämä.


      • Kita.kiinni kirjoitti:

        Kita kiinni!!!

        Kita kii ittelles saasta !!!!


      • kiusaajat on parhaita


      • eikiusaamiselle kirjoitti:

        Hienoa että joku on samaa mieltä mun kaa eli lopetetaan kiusaaminen!

        hahaha tajuutko sää vitun autisti et toi oli mun nikki myös. ei vittu mää oon mestari kusettamaan ihmisiä.


      • pippana
        ege123 kirjoitti:

        Kiusaaminen on ikuisen elämän lähde

        Menee hoitoon laho


      • eikiusaamiselle kirjoitti:

        Eikä minua kiinosta ikuinen elämä.

        Ekaa kertaa luin aloitukses kokonaan ja tajusin et mää muuten saatan olla yks sun kiusaajistas koska oon muuten perustanut faceen yhen kiusaamisryhmän. Et siis ei vittu oikeesti jos oon sun kiusaajas. Ois aika kivaa koska sit ainakin ois taas uus syy kiusata sua nimittäin avun hakeminen netissä.


      • eikiusaamiselle

        En oikein usko että olisit yksi kiusaajistani.


      • Scotcher

        Syötätte vaa trollii :D


      • Kiusatustakin voi tulla kiusaaja .....


      • Itsjustaprankmoderatos
        mestarisikiusaaja kirjoitti:

        Hmmm. Näen että olet nuori ja epätoivoinen kiusaajan alku. Jos haluat oppia kiusaamisen jalot taidot ja tulla vahvaksi kuten härkä ja nopeaksi kuin mantis, niin liity välittömästi "Nyt ja Zen" dojoon!

        Härällä ei oo eres kiveksiä fucking autisti. Varokaa dojoa, ennenkuin huomaatte olevanne eunukkeja.

        Ja lolihentai sais painuu vokkiin kiusaa matuja

        Niin ja monikulttuurisuus on rikkaus


      • eikiusaamiselle kirjoitti:

        Kuunnelkaa ihmiset järjen ääntä vihdoin!

        säälittävää


      • dedrf
        Wertuerss kirjoitti:

        Ettei saisi itse turpiin

        Tämä oli parasta ikinä


      • eikiusaamiselle kirjoitti:

        En ole valitettavasti jos olisit halunnut mutta kyllä olen nuori 14-v ja minua kiusattiin facebookissa jossakin kiusaajaryhmässä ja myös minua kiusattiin koulussa. Onneksi kiusaaminen on vähentynyt minun kohdallani. En haluu olla kiusaaja vaikka maksesttaisiin

        Onko kiusaamisen vähentymiselle jokin syy? Siis jonkun puuttuminen siihen? Vai onko näin vaan muuten vaan tapahtunut.


      • LOLIHENTAI_ kirjoitti:

        säälittävää

        Kiva huomata sun olevan täällä.


      • eikiusaamiselle
        jormalaiset kirjoitti:

        Onko kiusaamisen vähentymiselle jokin syy? Siis jonkun puuttuminen siihen? Vai onko näin vaan muuten vaan tapahtunut.

        Muuten vain tapahtui ja opettaja puuttui siihen.


      • MissFinland76 kirjoitti:

        Kita kii ittelles saasta !!!!

        Luki jossain että etsit miestä. Kirjoittele.


      • eikiusaamiselle kirjoitti:

        Muuten vain tapahtui ja opettaja puuttui siihen.

        Kiva kuulla opettajan puuttuneen asiaan.


      • eikiusaamiselle

        Miten niin kiva? Yleesä opettajat eivät puutu kiusaamiseen mitenkään mutta mun kohalla opettaja sit puuttui kun inkutin vanhempien kanssa sille että puhuu niille tyypeille aluksi se ei auttanut mutta se yhä enämpi puhu niille järkiä päähän onneksi eivät ole enään häiritsemässä mun ns. yksyityiselämää ennen ne puuttui joka asiaan mun elämässä. Onneksi elämä on silti paranemaan päin ja itsetunto kasvaa yhä enämpi ennen se ei nousut yhtään vaan laski.


      • kukaan ei puolusta kiusaajia koska ne on niin vahvoja ettei ne tarvitse puolustusta. vain heikot kiusatut tarttee puolustusta.


      • EIkiusaamiselle
        ootmaailmanhirvein kirjoitti:

        joo itekin aloittajan kaa samaa mieltä. en tosiaakaan toivo kellekkään samaa kohtaluu ku minkä LOLIHENTAI aiheutti mulle kymmenen vuoden kiusaamisella

        Jos oot nähny Lolihentain oikeasti nii oliks se tollo tyttö vai poika?


      • Itsjustaprankmoderatos kirjoitti:

        Härällä ei oo eres kiveksiä fucking autisti. Varokaa dojoa, ennenkuin huomaatte olevanne eunukkeja.

        Ja lolihentai sais painuu vokkiin kiusaa matuja

        Niin ja monikulttuurisuus on rikkaus

        Aistin paljon negatiivista energiaa sinussa. Sinun pitäisi alkaa meditoida ja syömään luomuvegaaniruokia ja olla yhtä luonnon kanssa. Tiedän sinun tyyppisi... Nyt ja zen dojossa meillä on itsekuria , ja itsekuri ei ole roskaruoan syömistä ja jääkiekon katsomista.


    • EeroEtikka

      Väkivalta ei ratkaise ongelmia se poistaa ne

      • eikiusaamiselle

        Mietipä sinäkin näitä väkivalta asioita tarkemmin ennen kuin pistät ne tänne.


      • totta


    • känsäkoura

      kävin kouluni ranuan portimossa 60-70 luvuilla ja minua ei kaverit kiusanneet -vaan opettaja. heitti minut niskasta päin lasikaappia,ollessani ajatuksissa,hän rääkäisi korvani juuressa ,säikäyttäen minut pahanpäiväisesti.tarttui useasti kiinni jne jne. menipä koulunkäyntihalut jne jne.....................tulispa nyt prkle nyppimään niin katottas kuka nyppii jne.....olen tavannut tuon kumaraisen vanhuksen ,mutta kunnioitus on kaukana ,vaikka kuin kumarassa kömpii.....jneuskonpa kuitenkin että hän maksaa vielä tekosistaan ilman kostoani................

    • jotainontehtävä

      Jos sinua kiusataan, niin kerro vanhemmillesi. Jos vanhempasi eivät kykene auttamaan, niin kerro isovanhemmille. Ehkä tiedät koulussasi jonkun vahvan kaverin ja voisit sopia vanhempiesi ja tämän kaverin kanssa, että hän puoloustaa sinua kiusaajilta.

      • 244544

        Hahaha vitun autisti paska voisin hakata tollaset maahan


    • DUNKKUUNVAANVITUSTI

      Kuule rupea harrastamaan vaikka potkunyrkkeilyä ja käymään salilla ja käyt vetäsemässä kiusaajilta hampaat kurkkuun niin johan loppuu kiusaaminen siihen.
      Ja tähän voisin lisätä vielä ettei (ainakaan minun kohdalla) ole auttanut että olen joskus kertonut opettajille ja vanhemmilleni, ja että minua kiusataan vaan se yleensä lisääntyi ja näin..
      (Kokemusta on on)

      • Jäljetnäkyy20v.jälkeen

        Puhumattomuus ei ainakaan auta. Kokemusta on. Jos sua kiusataan, kerro jollekin. Jos se ei osaa tehdä asialle mitään, kerro jollekin toiselle. Ja niin edespäin. Asian kanssa yksin jääminen on kaikkein pahin vaihtoehto. Kiusaamisen arvet on ikuiset, joten mitä nopeammin kiusaaminen saadaan katkaistua, sitä paremmat mahdollisuudet siitä on selvitä ja välttää sen aiheuttamat ongelmat (esim. mielenterveysongelmat, pelot, traumat) myöhemmin elämässä.


    • caring_not_found

      Minua kiusattiin yläasteella. Siitä olivat tietoisia niin opettajat kuin vanhemmatkin, mutta ketään ei kiinnostanut riittävästi että asialle olisi jotain tehty. Opettajien puolelta tuli lähinnä tilanteen vähättelyä, ja mitään todellisia toimenpiteitä ei tehty vaikka minulle vakuutettiinkin, että asiat selvitellään. Äitini on myöhemmin sanonut, että ei tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Valitettavasti vinkkejä olisi löytynyt vaikka kuinka paljon alle kymmenen minuutin googlettamisella, mutta ilmeisesti se oli liian paljon. Valitettavasti ei aina auta vaikka mitä tekisi. Nykyään sitten kärsin masennuksesta ja yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä jotka saivat alkunsa juuri tuon kiusaamisen takia. Toivottavasti entiset kiusaajat on nyt tyytyväisiä, kun joutuvat verorahoistaan makselemaan hoitokulujani.

      • Kokemusta_täälläkin

        Samanlaisia kokemuksia. Mulle jäänyt unettomuus, ahdistus ja sosiaalisten tilanteiden pelko, joka on onneksi vuosien mittaan kovalla työllä lieventynyt.


    • KiusattuKiusaaja

      Yleensä kiusaajaa kiusaa, jotta hän voi tuntea itsensä vahvaksi ja sosiaalisesti hyväksytty.

    • On mua kiusattu ja ne koululaiset täysin tuntemattomat tenavat kiusaa, jankuttamalla koko ajan jotakin terve-terve-terve........onneks tota janku- tusta ei ole tosin enää kuulunut.....nyt se on vissiin loppu, mutta työpai- koilla kiusataan, pomoa leikkivä pissis kiusaa, nalkuttaa ja huutaa syyttä suotta, ja antaa sitten täysin syyttä potkut !
      Siis mua on kiusattu heti ekan luokan jälkeen, olen käynyt tasan 1,5-v nor- maalia koulua, sitten jouduin vaihtamaan koulua useasti.....koska olen vammainen, siksi kiusattiin ja kiusaaminen jatkuu......
      Eikä mikään laki yms onnistu lopettamaan täysin koulu ja -työpaikkakiu- saamista koskaan, senhän jokainen tietää......vaikkia siihen puututtaisiin, ei se lopu koskaan. Ei vanhemmat silloin viitsineet puuttua, ja nyt ne on jo yli 70-vuotiaita kumpikin, ja on ne yrittäneet puuttua, muttei se ole onnis -tunut..... Pitäisi olla sellainen laki, että joka ikisessä suomen koulussa on oltava 2-3 vammaisten lasten ryhmää, myös päiväkodit olisi paras sopeu- tua vammaisten lasten tuloon. Heillä pitäisi olla sitten täysin oma ohjaaja , joka on VAIN sen vammaisen lapsen ikioma ohjaaja, se ei saa olla tekemi -sissä kenenkään muun lapsen kanssa, jos sitä/niitä vammaisia lapsia ei kiusata.

      • voin nääyttää sulle mitä todella on sadistinen kiusaaminen koska oon paras siinä.


      • XxXTurpaanVetämä420XxX
        LOLIHENTAI_ kirjoitti:

        voin nääyttää sulle mitä todella on sadistinen kiusaaminen koska oon paras siinä.

        Tuus kotkaa kiusaamaa mua, ni vedän sinuu turpaa saatanan hinuri swedupell3


      • Caringsuggestion

        Luin useita sun kommentteja eri keskusteluissa. Ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, ei kiusaa eikä käyttäydy noin, edes netissä. Olisko aika hakea apua siihen, mikä ikinä onkaan vialla sun elämässä, niin että sä käyttäydyt noin (retorinen kysymys).


      • XxXTurpaanVetämä420XxX kirjoitti:

        Tuus kotkaa kiusaamaa mua, ni vedän sinuu turpaa saatanan hinuri swedupell3

        niin millä voimilla, sun homoudellas vai? ei vittu sää oot säälittävä.


      • Kiusaaminenseis
        LOLIHENTAI_ kirjoitti:

        voin nääyttää sulle mitä todella on sadistinen kiusaaminen koska oon paras siinä.

        Lolihentai on vaan joku suurissa ongelmissa oleva teinipoika joka purkaa täällä pahaa oloaan. Hän on epäsivistynyt ihminen ja kuuluu rahvaan edustajiin. Se valehtelee olevansa tyttö ja valehtelee myös paljon muuta. Asuu varmaan jossain lastenkodissa tai muualla epämääräisissä oloissa ja valehtelee olevansa jotain mitä ei ole oikeasti ettei häntä tunnistettaisi


      • Ehhehheee
        Kiusaaminenseis kirjoitti:

        Lolihentai on vaan joku suurissa ongelmissa oleva teinipoika joka purkaa täällä pahaa oloaan. Hän on epäsivistynyt ihminen ja kuuluu rahvaan edustajiin. Se valehtelee olevansa tyttö ja valehtelee myös paljon muuta. Asuu varmaan jossain lastenkodissa tai muualla epämääräisissä oloissa ja valehtelee olevansa jotain mitä ei ole oikeasti ettei häntä tunnistettaisi

        lolihentai ja muut sen hahmot täyttävät vammaisen ja aivottoman kääpiön tunnusmerkit.


      • Kiusaaminenseis kirjoitti:

        Lolihentai on vaan joku suurissa ongelmissa oleva teinipoika joka purkaa täällä pahaa oloaan. Hän on epäsivistynyt ihminen ja kuuluu rahvaan edustajiin. Se valehtelee olevansa tyttö ja valehtelee myös paljon muuta. Asuu varmaan jossain lastenkodissa tai muualla epämääräisissä oloissa ja valehtelee olevansa jotain mitä ei ole oikeasti ettei häntä tunnistettaisi

        mää olen paradoxi joka tuhoaa ihmisiä ja muita vitun heikkoja olentoja


      • kiusaaminenväärin
        LOLIHENTAI_ kirjoitti:

        mää olen paradoxi joka tuhoaa ihmisiä ja muita vitun heikkoja olentoja

        Eli aivan ilmiselvästi olet teinipoika joka vaan elää tietokonepelien maailmassa. Oikeasti ihan tavallinen, ainoastaan vähä-älyinen ja tyhmä.


      • XxXTurpaanVetäjä420XxX
        LOLIHENTAI_ kirjoitti:

        niin millä voimilla, sun homoudellas vai? ei vittu sää oot säälittävä.

        Ai oot homo? Ei sitä tarvii täällä paljastaa. Mee roskiin.


      • kiusaaminenväärin
        XxXTurpaanVetäjä420XxX kirjoitti:

        Ai oot homo? Ei sitä tarvii täällä paljastaa. Mee roskiin.

        Nyt tuli kaikki selväksi että oot tismalleen sellainen kuin äsken kirjoitin! Mistä hemmetistä toi kysymys ai oot homo? tuli?!?! Enhän mä edes maininnut koko sitä sanaa saati olisin muka sanonut olevani sellainen!! Nyt tuli kaikille selväksi miten tyhmä olet. Nyt olet kyllä itkuinen kun olen saanut selville millanen oot oikeesti. Mulle et ikinä mahda mitään ja mä oon sua nerokkaampi


      • kiusaaminenväärin
        kiusaaminenväärin kirjoitti:

        Nyt tuli kaikki selväksi että oot tismalleen sellainen kuin äsken kirjoitin! Mistä hemmetistä toi kysymys ai oot homo? tuli?!?! Enhän mä edes maininnut koko sitä sanaa saati olisin muka sanonut olevani sellainen!! Nyt tuli kaikille selväksi miten tyhmä olet. Nyt olet kyllä itkuinen kun olen saanut selville millanen oot oikeesti. Mulle et ikinä mahda mitään ja mä oon sua nerokkaampi

        Tässä äsken tarkoitin sitä lolihentai tolloa.


      • kiusaaminenväärin kirjoitti:

        Eli aivan ilmiselvästi olet teinipoika joka vaan elää tietokonepelien maailmassa. Oikeasti ihan tavallinen, ainoastaan vähä-älyinen ja tyhmä.

        Headshot


      • XxXTurpaanVetäjä420XxX kirjoitti:

        Ai oot homo? Ei sitä tarvii täällä paljastaa. Mee roskiin.

        mää en voi olla homo koska oon hermafrodiitti vitun pälli


    • uskokaapois

      Semmoiset seitsemänkymppiset haukkuvat samanikäistä kimpassakin.

      • jalpeverse

        Ymmärsinkö oikein että Facebookissa kiusaus tapahtuu?
        Entä miten normi elämässä?Eihän .umalauta Facebook ole sama kuin realistinen maailma jos sulla on virtuaalinen kiusaaminen käynnissä niin asian voi helposti korjata rupeat vaan laittaan anonyymisti .aska huhuja liikkeelle.
        reaali elämässä jos tapahtuu niin sitten on paljon hankalampaa ymmärrän sen koska ei fyysinen väkivalta ole läheskään niin pahaa kuin henkinen.
        Fyysinen sattuu tai koskee sen hetken henkinen taas lannistaa koko ihmisen.
        Tiedän olen itsekin kiusattu mutta aloitin silloin aikoinaan teininä kamppailu harrastuksen en tosin enää harrasta mutta liikuntaa harrastan edelleen(suosittelen).
        Se vaan on niin hauskaa nykyään entisiä ja nykyisiä kiusaajia .urpaan vetäistäistä kyllä olen tehnyt näin enkä yhtään epäröi jatkossaan tehdä se on vain hauska nähdä että sitten kun tulee tosi paikka näillä SUURILLA JA .ITUN VÄÄRILLÄ LEUKOPERILLÄ VARUSTETUILLA IHMISILLÄ TULEE ENSIMMÄISENÄ PYYTÄÄ JOKO ÄITI TAI POLIISI APUUN vaikka itse uhkailevat ties millä.
        Se vaan on niin että kiusaajat kuvittelevat olevansa parempia tai varakkaimpia ihmisiä joilla on olevinaan varaa muitten ihmisten nälvimiseen vaikka saman pöydän antimia ovat nauttimassa.
        Tsemppiä sulle äläkä vaivu epätoivoon koeta hakea ittelles kavereita(oikeita)


      • eikiusaamiselle

        Kiusaamiseni tapahtui myös tosi elämässä siis että minua kiusattiin netissä ja tosi elämässä. Mutta onneksi seiska luokalla vaihdoin luokkaa ja elämä voi vähän paremmin itsetuntoni on nousut huomattavasti tämän kokemuksen jälkeen. Fyysistä kiusaamista en kokenut mutta henkistä kiusaamista senkin edestä. Minua kiusattiin erilaisuuden vuoksi ja senkin takia koska kun kolmos luokalle tuli uus tyyppi niin se vain alkoi kiusaamaan mua ja kukaan ei pitänyt musta. Mutta kaikki on nykyään hyvin :). Kiitos asiallisesta ja kannustavasta kommentista jalpeverse!


    • Koulukiusaajat pitäis potkia pihalle koulusta tai pistää nuorisovankilaan tai muuta vastaavaa.

      Terveisin,
      Pahasti koulukiusattu.

      • Minä_se_vaan

        Kannatetaan.


      • koulukiusattujo6vuotta

        Kannatan.


      • 244544

        No miks et sitten vittu soita sitä poliisia??


    • Aboriginaali

      Mielenkiintoinen näkökulma, kannattaa lukea.
      Lapsuuden traumalla on pitkät jäljet lapsena koettu pahoinpitely, heitteillejättö ja vanhemmasta erottaminen vaikuttavat terveyteen vielä aikuisenakin.

      http://www.potilaanlaakarilehti.fi/tiedeartikkelit/lapsuuden-traumoilla-on-pitkat-jaljet/#.Vrzr7bSLQb1
      -----------------------------------------------------------------------------------------

    • Räkäreksi

      Jospa kaikki on sattunut vahingossa.

    • mekkk

      Miksi aikoinaan päätettiin peruskoulusta että kaikki samaan kouluun ja kun oli vielä keskikoulu ja kansalaiskoulu niin ongelmat paljon pienemmät mutta kun kokoikäluokka ja eri sosiaalisista ryhmistä laitetaan samaan niin eihän se toimi. Varsinkin pinillä paikkakunnilla johtuu siitä että toisen isä on vaikka johtaja ja toisen se duunari niin ristiriitoja tulee ja paljon. Kävin koulun 60-70 luvulla ja olen isoskoinen niin joku halausi aina koittaa pärjääkö muut löin takaisin. Pinillä paikkakunnilla juorut liikkuu ja ihmiset tietävät liikaa toistensa asioista ja jo teini-iässä oli ajatus että tuota tietä johonkin ja mieluummin etelään ja nyt kun asuu paikkakunnalla missä on yli 200 tuhatta muutakin niin ei juorut liiku ja saa toimia niinkuin haliaa eikä tartte välittää muiden jututista kun niitä ei koskaan kuule.

    • muutostuleetekemällä

      Aikuisen neuvo: puhu kuraattorille, vanhemmillesi ja opettajille. Kiusaaja on säälittävä raukka. Yleensä kiusaaja todellakin häpeää itseään myöhemmin. Kun aikuisena tajuaa minkälainen raukka on ollut nuorena, se on kova paikka ja pistää häpeämään. Lohdutuksena voin kertoa, että asiat muuttuvat iän myötä. Useimmille kiusaajille vuosien myötä järki kasvaa päähän ja niiden joiden päähän ei kasva - niitä täytyy vain sääliä. Minkäpä sille voi, jos on tyhmä niin on tyhmä. Luin jotain saamiasi vastauksia, siellä oli kovaa tekstiä. On niin helppoa huudella tuntemattomana ja nimimerkin suojissa vaikka mitä. Näinhän raukkikset toimivat. Katso heitä ja sääli, mutta sitten katso itseäsi ja kysy mitä oikeasti voit tehdä, että tilanteesi paranee. Jos joku kävisi kimppuuni, minä soitan poliisille. Jos joku ryhmässä mollaisi minua, tekisin hänestä valituksen. Jos asiaan ei saa parannusta, vaihdan ryhmää. Kouluakin voi vaihtaa. Ja lopuksi keskity vahvuuksiisi. Mitä vahvuuksia sinulla on? Missä olet hyvä? Ja kaiken lopuksi, järjestä itsellesi jotain kivaa. Sinä ansaitset ainakin yhden kivan päivän viikossa, mieluummin 7. Mutta aloita yhdestä. Minkälainen olisi kiva päivä? Ajattele asiaa tehtävänä. Saat tehtäväksi järjestää itsellesi mukavan päivän. Siihen ei kuulu kiusaajat, he jäävät tämän hauskan ulkopuolelle. Olet rohkea ja aloitteellinen, kun toit ongelmasi keskusteluun. Luulenpa, että sinussa on mestariainesta. :)

      • eikiusaamiselle

        Kiitos kohteliasuuksista ja neuvoista nämä varmasti auttavat elämässä eteen päin.


    • mekkk

      Yksi isä meni sanomaan kiusaajan äidille että se kiusaaminen loppuu niin kiusaajan äti nosteli hartioittan mutta kun mies sanoi että sinun lapseen hän ei voi koskea mutta jos ei lopu niin hän lattaa kiusaaajan äitiä turpiin niin loppui kiusaaminen siihen paikaa eli kova kovaa vastaan niin helpottaa.

    • Koulussa

      Väkivalta on tabu. Jos samanlaista kiusaamista tapahtuu koulun ulkopuolella on se väkivaltaa. Jospa opettajat viimeinkin alkaisivat keskustelemaan asioista asioiden oikeilla nimillä ja lopettaisivat hyssyttelyn,silloin fyysinen ja psyykkinen väkivalta (kiusaaminen)loppuisi kouluista.

      • mekkk

        Pitää muistaa että monet opettajat ovat niitä kouluaikojensa kiusaajia tai muuten kieroon kasvaneita niin eihän se mihinkään muutu.


    • törölröö

      Tuo lolihentai on todella vammainen ihminen joten sitä ei pidä uskoa! Hän on kertonut valheitaan jo monella keskustelupalstalla. Monet palstat se on jo jättänyt sillä se ei enää keksinyt sanottavaa ja nieli tappionsa. Ehdotan että sitä tolloa alkaa kaikki haukkumaan niin varmasti alkaa sitä itkettämään! Se vaan on niin onnettoman tyhmä

    • Perssuomalainenn

      Tolkun ihminen ei puutu kiusaamiseen.

    • luki.häiriön

      leima lyörään otsaan jo lapsena jos et pysy opin ajossa mukana ja jourut erityis kouluun niin aikuisenakin vielä muistetaan huono koulu menestys.

    • mekkk

      Olen yhden jutut kiesaamisesta lukenut kun se siusattu palasi kotikulmilla johtajaksi ja huomasi että ne entiset kiusaajat ovat duunareita samassa tuöpaikassa niin huomaamattomasti yt aikana niille kiusaajille loppatili ja kun sellaisella pikkupaikakunnalla missä yksi iso työnanataja niin ei niitä paljon naurattanut . Se kiusattu sai kostonsa mutta teki homman niin hyvine ettei kukaan voinut sanoa että hän järjesti . Se joka viimeksi nauraa on onnistunut kaikessa.

    • kaikkeaolennähnytkokenut

      Kiusaajat ovat narsisteja ja jopa psykopaatteja. He iloitsevat siitä että saavat toisen mollatuksi ja naurun alaiseksi,jopa levittäen perättömiä juoruja pitäen niiitä tosina. Näin he saavat ekoa itselleen ja heikolle itsetunnolleen.

    • mievaisie

      Kiusaamista on sekin, jos menee työpaikkakiusaamisen seurauksena puhumaan psykiatriselle hoitajalle, joka ongelman ratkaisuksi tarjoaa vain kiusatulle lääkitystä. Kiusaaminen, manipulointi vain jatkuu ja hyväksytään tai jopa suositaan. Kyllä heidän pitäisi olla koulutettuja havaitsemaan, tarvitsisiko kenties kiusaaja jotain hoitoa/lääkitystä ja onko tällaisen ihmisen korvien välissä vikaa (luonnevika).

    • kaikenkokenuut

      Kaikki kiusaajat on masentuneita. Jo alle kouluikäinen tarhassa oleva lapsi voi olla masentunut ja aloittaa toisten kiusaamisen. Kiusaaminen jatkuu koulussa ja sitten työpaikalla.
      Masentunut ihminen ei kestä lainkaan normaalia arkista negatiivistä keskustelua, varsinkaan itsestään. Jos masentunut kuulee tai luulee, että hänestä ei puhuta hyvää, hän aloittaa kiusaamisen ja piikittelyn.
      Masentunutta kun pitäisi koko ajan kehua ja sehän ei ole normaalia elämää. Masentuneella ei usein ole yhtään kaveria. Hän kyllä haluaa uusia kavereita, mutta kun "kuherruskuukausi" on ohi, kaveri onkin sitten maailman pahin ihminen ja alkaa puhumaan tästä pahaa kaikille.
      Onhan olemassa pariskuntia, joissa toinen on kehunut ja silittänyt vuosikymmeniä masentuneen puolison polkua, ettei hän masennu enempää.
      Jos tietää esim tv:stä tulevan ohjelmaa, joka masentaa puolisoa, hän keksii jotain ulkohommia, että puoliso ei vahingossa näe ohjelmaa.
      Jos tulee maisoslehtinen, jota masentunut puoliso ei pysty vastustamaan, hän piilottaa sen jne..

      • Pönttö86

        Parhaassa tapauksessa tietysti puututaan kaikkien ongelmiin ja kaikkia voidaan periaatteessa pitää elämänsä uhreina, kuten myös murhaajia, raiskaajia, jne. jotka ovat myös ihmisiä. Nämä ovat kuitenkin eri laatuisia mielentiloja: kiusaaja usein on sellainen, joka nauttii joukkovoimalla vallastaan uhrinsa ylitse, hänen heikosta vikinästään ja värinästään, kiusaaja sen sijaan korottaen itseään ja ylpeillen omasta mahdistaan, kerskaillen ja kehuskellen itseään paitsi toisille, myös itselleen omassa mielessään. Totta, myös kiusaaja on tietyssä mielessä uhri; hän voi olla sitä myös kotona, tms. mutta hän on myös itsensä uhri. Ihmisiä, joiden ylimielisyys yms. on heidän tomintansa vaikutin, joka pakottaa heidät kiusaamaan ja tekemään pahaa, pitäisi myös ojentaa. Heille on kuitenkin toisinaan paremmaksi nöyryyttäminen, kuten siirtäminen toiseen kouluun, jotta he oppisivat siellä tuntemattomana ja vailla joukkovoimaa jätettyinä, mitä on kärsimys ja sitä kautta tulisivat sivistyneemmiksi toisia ihmisiä kohtaan. Vaikka kaikki ovat uhreja, kuten kaikki ovat sairaita, ovat lääkkeet kuitenkin yhdet yksille ja toiset toisille, aivan kuten ei lääkärikään määrää samaa lääkettä jokaiselle. Niinpä kiusaajia ja kiusattuja tulee kohdella eri tavalla, so. kuten eristämällä kiusaajat ja lähettämällä heidät pois niiden keskuudesta, jotka jättävät toiset rauhaan, aivan kuten mielipuoletkin teljetään sairaaloihin ja pahantekijät vankiloihin, vahingoittamasta toisia ihmisiä. Ei kukaan kiistä sitä, etteikö vanki, tai mielipuoli olisi myös uhri, mutta esimerkiksi raiskattu tai pahoinpidelty saa samasta syystä kävellä vapaana, koska hän ei satuta toisia, mutta raiskaaja tai pahoinpitelijä viedään pois ihmisten keskuudesta, koska hän ei sinne sovellu.


    • Mä en ikin oo ollu kiusattu nii e tiä oonks paras neuvoo mut sen voin sanoo omista kokemuksista että yleensä lukion tai amiksen jälkeen helpottaa. Syy tähän on että pahimmat kiusaajat eivät jatka ylemmän asteen koulutuksiin (yliopisto ja amk). Korkeemmal asteella erikoisuus ei oo enää niin tuomittuu.

    • my_habit_s_people

      Kyllä on. Helpompi on luetella sellaiset elämänvaiheet, jolloin siitä ei ole tarvinnut kärsiä (lukio, autokoulu ja yks työpaikka, missä olin yli 7 vuotta). Viime syksynä multa meni työssäoppimispaikka alta periaatteessa sen takia, että olin puolustautunut kiusaamista vastaan kovaäänisellä puheella, mikä oli säikäyttänyt silminnäkijöitä. Tämä oli saanut aikaan sen, että minun läsnäoloni yrityksen toimitiloissa alettiin mieltää uhkaavaksi, ja sääntökirjan mukaan tällaisen henkilön työsopimus on purettava. Käytännössä siellä noudatettiin vain sääntöjä, ja sen takia mun oli lähdettävä sieltä pois. Kyseinen työssäoppimispaikka oli sellainen, jonne (siinä vaiheessa) olisin kuollakseni halunnut jäädä. Koettelemus lienee ollut erittäin pahanpäiväinen, koska ilman psykiatrisen sairaanhoitajan apua en ole onnistunut olemaan asian kanssa sujut.

    • hyte

      kiusaajalla on huono olla paha olo voi olla koti asiat huonosti.purkaa pahaa oloa muihin.näin on useasti.

    • nsg

      Ammattikoulussa ja lukiossa ei enää kiusattu =)) Elämäni parasta aikaa!

    • Rätätätättääää

      Tulis sota niin katottas mistä puhuttas

    • gögge

      Kiusaajaa tulee meidän auttaa!

    • Järkihoi

      Puutuin itse soittamalla tyttäreni kiusaajan isälle ja tämä rupesi naureskelemaan, mutta kun tajusi että minä rupean kiusaamaan häntä jos hän ei saa lastaan kuriin niin yhtäkkiä hänestä tulikin hirveä uhri. Kävi piipittämässä kuinka järkyttynyt oli käytöksestäni muille. Tuntuu ettei kaikki ota koulukiusaamista tosissaan. Itse isänä en voi hyväksyä laisinkaan ja omat lapseni tietää että puhelimet ym. edut kerään pois jos saan heidät kiinni kiusaamisesta ja käymme kotiovella pyytään anteeksi. Mikä lapselle on nöyryyttävempää kuin mennä esim. koko luokan eteen pyytään anteeksi kiusatulta.

    • Ottopiste

      Kurjaa se on koulukiusaaminen, mutta siinä ei armoa tunneta, kun verottaja kiusaa, verot laskettu yrityksen liikevaihdosta, ei verotuksessa todetusta työtulosta, näin saadaan aikaan "sopiva" 10 x verotus ja sitten ollaan niin mahtavia.
      Eikä auttajia löydy, on muka oma vika, maksa vain ei muuta tehtävissä.
      Ei ole edes tressannut oikealla tavalla, psykologin mielestä, jäi kysymättä, millä tavalla, olisi tressannut oikein. Jostain on otettava, kun rikkailta ei saa.

    • Nyrkkiä

      Turpaan ja kunnolla. Muu ei auta ja jos tulee kiusaaaja vastaan pimeällä kujalla niin saa tuntea tutaa ja kunnolla.

      Muu ei auta kuin kunnon opetus niin koulu, armeija, työpaikka, johtjakiusaajille, raukoille eli kunnolla ainakin annan opetuksen. Muuten ei opita.

    • epäammattimaista

      IS kiusaa myös venäjää huonolla maulla varustetulla journalismilla.

    • rajumaailma

      Omat kokemukseni ovat olleet hyvin erillaiset kiusaajista. Moni on päässyt arvostettuun asemaan. Yksi on mm. tätänykyä Ordodoksinen pappi. Ja löytyy jopa yritysjohtajia.

      No onneksi ole kummankaan seurakunnassa tai työpaikalla.

    • Kyllä on, koska minulla on silmälasit"rillit" ja sit kans, kun on näitä oppimisvaikeuksia. Matematiikassakin olen niin huono.

      • eikiusaamiselle

        Siis sama ongelma myös mulla nimittäin mullakin on lasit! On nimittäin haukuttu sen takia nörtiksi.


      • Pappappa

        Tiedän kyllä ihmisiä, jotka käyttävät laseja koska omasta mielestään näyttävät hyvännäköisiltä laseissa. Ja jos joku haukkuisi mua nörtiksi, mä punastuisin mielihyvästä. Mielelläni olisin silmälasipäinen nörtti. Oppimisvaikeuksiin kannattaa puuttua. Melkein kutsuisin asiaa eritavalla oppimiseksi mieluummin kuin oppisvaikeuksiksi. Useimmat oppivat lukemalla. Minäkin opin lukemalla, mutta ääneen. Jos luen hiljaa, mitään ei jää päähäni. Lisäksi joskus rallattelen lukemaani, kun mukaan tulee nuotti se auttaa muistamaan. Muistamistekniikoita on paljon. Asian ymmärtämiseen voi myös etsiä keinoja. Ja voin paljastaa salaisuuden oppimisesta, osa aikoinaan tärkeinä pitämistäni asioista (tai opettajien/vanhempien painottamisista) on osoittautunut täysin tarpeettomiksi omassa elämässäni. Iloitse siitä mitä osaat.


    • loppukiusalle

      Tässä nykyvalossa ihmettelen miten kukaan enää edes uskaltaa kiusata, sen verran paljon on näitä koulusurmia jo tullut pintaan. Koskaan et tiedä milloin sille kiusattavalle riittää lopullisesti.

    • tällöst

      Mua on vähäsen kiusattu tässä seiskan kevätkaudella,ja tänää sit puolustauduin ja sillee ja sit mentii kasiluokkalaisten kaa vittuilee sille ns pääkiusaajalle ja heitin sen muutenkii maihi ja porukka väittää et vittu oisin jotenki ns kunnoll repässy sitä :D otin vaa vittu sen hupust. Sit se meni itkee opettajalle et kasit meinaa hakkaa sitä :D Ne siis otti mun pipoo jne jne ja sit mul meni vähäsee yli, et normaalist oon rauhalliin ja lauhkee mut sit ku menee yli ni sit ei oo kivaa :P Tosin aika jännä et tää ns pääkiusaaja kiusaa vaa porukassa ja sitte ku mentii vähä kasien kaa sanoo sille ni sil oli melkee kuset housus. Tosiaa onneks tunnen pari tyyppii jotka tuntee vähä rankempaa porukkaa viel :D Tosiaan oon muute huomannu et kaikki nää vittuilijat on hemmoteltui kakaroit et on ps4,iphonee tai note4 jne jne :D Varmaa mä saan täst ny paskat niskaa ja ainii se äijä väittää et hakkasin sen ja et käskin kasien hakkaa sen :D Mut porukas tosiaa ollaa kovii poikii ja yksin iha heiveröisii paskoi :D Tekis mieli antaa pataa mut ainoo et siin ois kaikkee muut paskaa sit :/

    • jooniivarmaa

      Vau. Joku luulee, että kiusaaminen muka loppuu...

      Joo, ei.

    • OHHELLNO

      Se tunne. Mua kiusattiin. Kaikki 10 luokkaa plus päiväkoti.
      Parilla ekalla luokalla heiteltiin tavaroilla, haukuttiin, syrjittiin, tönittiin ja potkittiin.
      Kunnes sain tarpeeksi siinä kolmosen aikana ja aloin antaa takaisin. Vittuilet? Ei mitään, vittuilen takas ja saat lisäks potkun polviin ja kun oot maas ni kylkeen. Hyvinpä toimi. Haukut? Sanon jotain nasevaa takaisin, mut tyhmiä ihmisiä on vaikee voittaa fiksuudella, koska eihän ne sitä tajua. Muut pojat nokkii? Nousin ylös, otin niskasta kiinni ja polvella mahaan niin lujaa kuin lähtee. Mua kiusas ylä-asteel jopa ryhmä tukioppilas tyttöjä, mutta taas, kun koitin "virallista" kautta, eli sanoin kuraattorille, niin ei mitään. Sanoin kuraatoril uudestaan niin "oho, unohdin puhuu niille", en tiedä sanoko mitään niille koskaan. Tuskin, joten takas vaan ämmille.

      Mua ei haittaa se, että kiusasin kiusaajia takas niin paljon kun lähti. En oo koskaan sorsinut ketään, ketä ei ole ensin itse tehnyt mulle jotain. Ja en vedä hernettä nenään mistään tönimisistä tai lapsellisista huutelemisista.
      Kyllä, edelleen jatkui selän takana paskan jauhanta, mut ketään ei enää kaatanut käytävällä, vienyt tavaroita, heitellyt kivillä tai lyönyt, kun nousin vastaan ja heitin isommal kivel. En usko kaikil toimivan, kyl siihen luonnet tarvitaan ja sitärataa, mutta mulla se meni näin. Kaikki "älä välitä", "kerro aikuiselle" koitettiin silloin. Ei auta. Aikuset ei välitä tai tulee näitä "En nähnyt, joten en voi mitään"- juttuja ja koitapa olla välittämättä, kun sua kampitetaan ja heitetään niillä kivillä. Voin sanoa, että sattuu.

    • ammattise

      jos puutut koulussa Rasististen Mamujen meidän kantasuomalaisten kiusaamiseen niin sosiaali ja poliisit alkavat jahtaamaan perhettäsi ja tuhoavat teidät

    • 55v

      Ei meisän ongelma ole maailman loppu, saastuminen, kasvihuoneilmiö tai maahan muuttajat. Meidän ongelma on kylmät ja välinpitämättömät ihmiset, jotka uskoo olevansa maailman napoja ja voivansa kohdella muita mielivaltaisesti. Ilkeistä nuorista tulee ilkeitä aikuisia ja mikä on se kaikkein surullisin juttu; monet niistä mätänee omaan ilkeyteensä. Yleensä se kiusattu selviää, kiusaaja ei koskaan. Kiusaaja jää oman erinomaisuutensa vangiksi.

    • kammuskelija

      Kiusattu kun kostaa kaikille siitä on jo leikki kaukana.
      Viattomatkaan eivät sitten säästy kiusatun kostolta.
      Kun mitta tulee..ja päässä pim..

    • elv5

      Kiusaaminen siirtyy päiväkodeista ja kouluista työpaikoille. Pahimmat työpaikkakiusaajat ovat yleensä yritysten keskijohto ja työterveyshuolto

    • V4a51n

      Minua kiusattiin 3-8 luokilla mutta en ole vihainen kiusaajilleni vaan he saivat minut ymmärtämään että tunteet ja muut ihmiset ovat tarpeettomia ja voi keskittyä saamaan rahaa. Olen päättänyt että en tutustu uusiin ihmisiin ellei siitä ole hyötyä. Muutenkin tunteet ovat yliarvostettuja uskomuksia.

    • Ulkonäköseikka

      Olin eka luokkalainen poika koulussa kun eräs poika alkoi kiusaamaan minua hörökorvistani. Kiusaamisen sattui huomaamaan samalla luokalla ollut serkkupoikani. Näin sitten annoimme yhdessä sellaista kyytiä kiusaajalle, että kiusaaminen loppui siihen paikkaan. Myöhemmin aikuistuttuani kuulin, että kiusaajalle koitui kohtaloksi vankilakierre.

    • 244544

      Kiusaaminen pitäisi pysyä koska tommoset vitun mulkerot ansaitsee sen

    • Kiusaajia ei pitäisi puolustaa, menkää puolustamaan kiusattua. Ja LOLIHENTAI_, sinuna lähtisin Suomi24:sen palstoilta vittuilemaan kouluun 15v pojille ja siitä menet sitten kotiin sanomaan äidillesi että miksi sait turpaan. En itse ole vetänyt kiusaajia mutta mieli tekisi. Väkivalta ei ratkaise mitään. Ja kaikki menee nyt LOLIHENTAI_:n profiiliin painamaan "Asiatonta sisältöä?". Niin tämä "mielenvikainen 12 vee tyttö" saadaan pois palstoilta.

      • eikiusaamiselle

        Kannustetaan että Se tyyppi hiottu pois täältä! Ja on hienoa Kun joku on samaa mieltä puolustautumis asioista.


    • Järki.käteen

      Tää nykymaailma on ihan älytöntä. Kiusattu siirretään toiseen kouluun. Miksi? Senkö takia että kiusattu antoi muiden kuisata häntä? Kiusattu siirretään pois ja kiusaajat saavat jatkaa muiden kiusaamista? Ja se on rikos. Suomen laissa rikos. Jos joku hakataan koulussa se on sama asia kun se hakattaisiin kadulla, siitä huolimatta se on pahoinpitely tai pahimmillaan törkeä pahoinpitely. Ja jos koulussa rikotaan jonkun pyörä niin se on sama kun sen rikkoisi jossain kaupungilla. Vahingonteko se on jokatapauksessa. Siitä voisi tehdä jo ilmoituksen poliisille. Koulukiusaaminen on rikos. Jos ei opettajat mitään asian eteen tee niin poliisille ilmoitusta! Suomen lakia on vastaan!

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5168
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1343
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1036
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      948
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      727
    Aihe