Blogisti kertoo itsestään

Sivustaseurannut

Yksi suomussalmelainen blogisti kuvaa 26.1 kirjoittamassaan blogin toisessa kappaleessa täysin omaa itseään, vaikka väittää muiden toimivan näin. Alla lainaus blogin tekstistä. Jokainen voi vetää itse johtopäätökset asiasta.

"Ketä ovat nämä ääliöt? He ovat niitä, joilla oman ajattelunsa mukaan on taivaallinen tieto ja osaaminen. Narsistinen omakuva on sellaisella tasolla, ettei siihen ihan jokapoika pysty. Toisaalta on hyvä, että heitä on vähän, ei ole niin suurta haittaa heidän mellastelustaan. Julkisuuden kipeydessään he kuitenkin kertovat olevansa kansan edustajia. Siis edustavansa tavallista kansaa."

Perustelen mielipdettäni sillä, että hän itse soitti aikoinaan puolenpäivän puheisiin päivittäin ja kommentoi jokaista asiaa, vaikka ei olisi asiasta mitään tiennyt. Samoin blogissaan hän lyttää kaikki ne ihmiset, jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan ja on muiden ihmisten yläpuolella omasta mielestään ajatuksineen.

Vielä lopuksi. Käsittääkseni tämä kommenttini ei ole kunnianloukkaus, koska hän itse kirjoittaa muista ihmisitä samalla tavalla. Olisin kommentoinut hänen blogiaan suoraan, mutta tuota osiota blogista en löytänyt.

88

1220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Napoleonkompleksi

      ..."Julkisuuden kipeydessään he kuitenkin kertovat olevansa kansan edustajia. Siis edustavansa tavallista kansaa."

      Happamia, sano...
      ...suvakki.

      • johret

        Blogisti on selvasti narsisti.


    • Jeeeeeee2

      Kommentointi on otettu pois käytöstä.

    • go-ykä-go

      Kuinka moni muuten tunnustaa lukevansa yp:n blogia? Minä voin rehellisesti sanoa silloin tällöin vilkaisevani. En siksi että olisin samaa mieltä, mutta hän on kuitenkin missä milloinkin päällään, jopa päättämässä meidän yhteisistä asioista, eli eri luottamustehtävissä. Kuntalaisen on hyvä tietää mitä edustajat ajattelevat asioista.
      Järkytys on kyllä lievä ilmaisu niistä tuntemuksista joita kirjoitukset monin paikoin aiheuttavat. Niinkuin tuo 26.1 päivätty aivopieru. Todellista eri tavalla ajattelevien ihmisten halveksuntaa. Vähemmällä, liki aivottomalla aivotyöllä julkaistua kirjoittelua yp:ltä . Tokihan hänellä on mielipiteenseensä oikeus, mutta mennä nyt ns jäki-ihmisenä esiintyvänä tuommoista julkaisemaan.
      Ja tämmöinen istuu kunnanhallituksessa, valtuustossa!?! Mutta kaipa häenellä oma fan-club on.
      Sinä mielessä on kyllä hyvä tuo blogi, tietää henkilön ajatuksenjuoksun ja tajunnan tason. Osaa äänestäjänä vetää omat johtopäätökset

      • rajataukijatornitpystyyn

        yp:n blogi on hyvä maan pinnalle palauttaja. Jos alkaa epäilyttää, että paikkakunnalla "yleisessä mielipiteessä" jokin asia epäilyttää , niin ei kun lukemaan ko. blogia!
        Kyllä palaa usko ihmisten kyynisyyteen ja oman edun tavoitteluun ihan omassa lähipiirissäänkin... osaa sitten taas suhtaua asioihin normaalilla realistisuudella eikä erehdy helposti peruspaimentajien lammaslauman jäseneksi.


      • go-ykä-go

        Kuinkahan äkkiä se blogistin mieli muuttuu kun todellisuus valkenee asioiden vyöryessä hallitsemattomana yli?


      • Rummukainenko
        rajataukijatornitpystyyn kirjoitti:

        yp:n blogi on hyvä maan pinnalle palauttaja. Jos alkaa epäilyttää, että paikkakunnalla "yleisessä mielipiteessä" jokin asia epäilyttää , niin ei kun lukemaan ko. blogia!
        Kyllä palaa usko ihmisten kyynisyyteen ja oman edun tavoitteluun ihan omassa lähipiirissäänkin... osaa sitten taas suhtaua asioihin normaalilla realistisuudella eikä erehdy helposti peruspaimentajien lammaslauman jäseneksi.

        Onko tämä blogisti se Siunatussa huluudessa Rummukaisten veljesten etsimä viisas mies. Voisi joidenkin mielestä ollakin, jos ei kirjottaisi sontaa blogissaan, vaan älyäisi pitää höpinät omassa päässään. Täyttä omahyväistä soopaa suurin osa kirjoituksista.


    • totuuventorvi

      onkohan tullu se vanhuuven tauti kun lukoo entisie vaalikupauksie kun oli ehokkaana vaaleissa.

    • 13.y

      Ykä persu se pyöri vihreiden eduskuntavaalien tilaisuuksissa keväällä. Haukkui kaikki Oulun perussuomalaisten ehdokkaat

    • löpöäpössusta

      Pitääköhän maanteitten betoniporsaatkin kieltää, samoiten maajussien siannäköiset polttoainetankit, blogisti voisi tehdä aloitteen...

      varmaan loukkaavaa tämmöset esineet kunniakansalaisia kohtaan...

    • go-ykä-go

      Ensin kirjoittaa yhtenä päivänä "tolokun ihmisistä", katupartioista, kansalaisten peloista ja muusta ihmisten turhautumisen ja pahan olon ilmentymistä. Häntä vaivaa sunnattomasti kun joku taho liikehtii, on ottanut ohjat omiin käsiin muuttakseen ympäristön mieleisekseen.
      Sitte toisena päivänä kirjoittaa kun sähkölasku ja muut kustannukset kohoaa. Ja sekös korpeaa blogistia, kehoittaa jopa erikseen määrittelemättömään kapinaan. Ketä vastaan kapina pitäsi sitte aloittaa? Kapina kuntapäättäjiä kohtaan joita itse on, vai kapinaa muita, "kauempana" olevia tahoja vastaan? Eikö lain puitteissa toimivia vastaan (esim. sähköyhtiö)kapinaan kehoittaminen ole selvää anarkiaa?
      Onko blogistin kirjoituksissa nähtävissä loogisuutta, "tolokun ihmisen" asennetta vai onko ykä samalla tavalla päivittäin vaihtuvan kiihkonsa viemä ihminen kuin muutkin kuolevaiset?
      Vahvasti epäilen näyttöjen puitteissa, että on.

    • go-ykä-go

      "Suomalaiseen elämänmenoon kuuluu, että tiukoista ajoista huolimatta vieraita kohdellaan hyvin. Suomalaiseen yhteiskuntarauhaan eivät kuulu polttopulloja heittelevät roskasakit."

      Noihin sanoihin päättyy tiistain 16.2 Roskasakki työleireille-päivitys.
      Vieraat ne vieraat, mutta jos asetutaan taloksi vaatimalla erikoiskohtelua, jopa parempaa kuin mitä talonväki saa, niin eikös se ole outoa? Maassa maan tavalla tai maasta ulos. Suomi on kristitty valtio ja täällä eletään kristillisesti kurissa ja herran nuhteessa. Tämä pitäisi olla selvää kaikille.

    • go-ykä-go

      "Huomasin keskiviikkona kotisivuillani olevan kohtuullisen vilkasta ja erityisesti sivustoani selattiin ahkerasti. Tämä toistuu säännöllisin väliajoin. Syytä moiseen käyttäytymiseen en tiedä."

      Eipä ex-kurvari taida lukea suoli24:sta taimuitekaan lähteitä joissa voidaan ehkä siteerata tai kometoida hänen hengentuotteitaan.
      Blogisti on välillä kiihkeänä erimielisten kimpussa, "työleireille" laittamassa, ääliöiksi määrittelemässä ym, mutta määrittelee itsensä humaaniksi ja sivistyneeksi ihmiseksi.
      Niin se on, jokaisella on heikkoutensa. Jopa ykällä.

      • Sivustaseurannut

        Tietää aivan varmasti näistäkin kirjoituksista. Arvostelihan hän erästä tänne kirjoittajaa niin paljon, että tuomittiin kunnianloukkausesta käräjillä sakkoihin.

        Tuo hänen tyylinsä on eräänlaista vallankäyttöä, kun kirjoittaa omia mielipiteitään liioitellen asioita ja osa kirjoituksista on jopa valheellisia. Kaikissa kirjoituksissa on oman edun tavoittelu havaittavissa ja muiden mielipiteet ovat täysin tuomittuja, jos ovat eri mieltä hänen kanssaan. Bloginsa hän haluaa pitää oikeamielisenä itselleen, koska ei anna kenekään kommentoida kirjoituksia. Itse voisin kommentoida, vaikka omalla nimelläni hänen blogiaan, jos herra antaisi siihen mahdollisuuden.


    • go-ykä-go

      Lauantai 5.3.2016: "Toinen minua mietityttävä ja todella kummalliselta vaikuttava asia on Suomessa syntyneiden tasaveroinen kohtelu. Olen antanut itseni aiemmin ymmärtää, että kaikki syntyneet saavat ns. äitiyspakkauksen valtion huomen lahjana. Näin ei asia valitettavasti ole. Suomessa syntyy tänään todella vähän lapsia ja siksi mielestäni kaikkien tulisi saada äitiyspakkaus. Se ryhmä joka ei sitä saa, ovat turvapaikanhakijat."

      Yrjöpoijjalla on näköjään vielä paljo oppimista. Mm Suomen laki on vielä joiltain osin aikalailla hakusessa.
      Syy siihen miksi turvapaikanhakija ei saa automaattisesti äitiyspakkausta, on se tosiasia että turvapaikanhakijalla ei ole oikeutta Suomen sosiaaliturvaan. Hän ei ole Suomessa pysyvästi asuva henkilö eikä edes Suomen kansalainen.
      Jos yrjöpojan mielen mukaisesti jokaiselle täällä syntyvälle annettaisiin automaattisesti Suomen lain mukainen oikeus sosiaalietuuksiin, niin johan tänne kannattasi tulla syntymään. Tätähän yrjöpoeka itseasiassa taitaa halutakin. Ei sen väliä kuka syntyy , kuhan syntyy Suomessa.
      Nämä "huomenlahjat" tulevat kyllä moninkertaisesti massavaeltajille annetuksi, siitä ei tarvitsisi yrjöpojankaan olla huolissaan. Olis enemmän huolissaan siitä mistä rahat noihin lahjoihin. Kaipa hänellä on kurvarin hommista senverta pääsy karsumaan jotta luulee koko kansakunnan elelevän yhtä paksusti. Jos näin luulee, niin valitettavan väärin luulee.

      • go-ykä-go

        Tässä vielä yrjöpoijjalle lukemista.

        http://www.kela.fi/documents/10180/578772/Kelan_etuudet_pahkinankuoressa2013_netti.pdf/0de16b5e-4b73-47ee-9b00-6a18c9e18f9e


        Kannattaa tässäkin huomioida se karu tosiasia, että lakeja noudattavan yhteiskunnan suunnasta katsottuna laittomasti maahan saapunut on eräällä tapaa rikollinen, epäilyttävä henkilö. Ei se ihmisen uskottavuutta lisää eikä oikeutta kasvata jos laittoman maahantulon perusteet ovat sanassa "asylum". Monen tulijan osalla syyt ovat muut kuin totuudenmukaiset, esim. turvapaikanhakija onkin elintasoturisti tai rikoksia pakoileva.
        Vasta sitten kun henkilön taustat ovat tarkoin tutkitut ja hänet on hyväksytty yhtesikuntakelpoiseksi, vasta sitten hänellä on täysimääräinen oikeus Suomen yhtesikunnan etuisuuksiin. Velvollisuuksiakaan unohtamatta..


      • go-ykä-go

        Ja enpä malta olla takertumatta tähänkään..

        "Suomi on saanut vuosisatojen ajan väestönlisäystä idästä. Venäjä on nyt samoissa vaikeuksissa kuin Suomi. Syntyvyys on laskenut rajusti. Väestö lisääntyy muualla rajusti ja nyt olemme näkemässä ensimmäisen suuren muutto aallon. Suomi saa juuri nyt sitä kaivattua syntyvyydenlisäystä turvapaikanhakijoista. Lapset ovat sen tärkein anti tulevaisuudelle. Kuten ovat olleet tähänkin asti."

        Jos on noin epätoivoinen syntyvyyden ja korpipitäjän asuttamisen suhteen, niin lie tuota tullut Kupparinkujan nimen etymologiaa miettiessä myös arssioitua sitäkin, miksi mm. Suomussalmen väestön määrä on puoliintunut suurimman määrän ajoista? Miksi Suomussalmen ja Suomen väestön määrä vähenee? Miksi ihmiset on lähteneet lippahivohkaan täältä? Miksi eivät ole tulleet takaisin ne jotka mahdollisesti ovat maailmalla uutta oppineet ja ehken myös menestyneet?

        Syy väestön vähenemiseen ei voi olla yksinomaan siinä että täällä ei naida toistarkoituksessa, suvunjatkamismielessä. Suvun jatkaminen tarvitsee ympärilleen semmoisen ilmapiirin jossa on helppo sukua jatkaa. Tulevausuudenuskoa. Tähän kuuluu oleellisena osana turvattu tulevaisuus. Työ, työnkautta tuleva elämisen mahdollisuus, tarjolla olevat palvelut, valinnan mahdollisuudet... Sanalla sanoen; kaikkinainen hyvinvointi.
        Pitäsi noinkin vanhan ja maailmaa nähneen ihmisen, kuin yrjöpoekakin on, tietää tasan tarkkaan, ettei kannettu vesi kaivossa pysy. Kyllä ne on keinotekoisia menetelmiä nämä pakolaisiin turvutumiset maan hyvinvoinnin ja asuttuna pitämisen kannalta. Moiseen utopiaan, "Suomi saa juuri nyt sitä kaivattua syntyvyydenlisäystä turvapaikanhakijoista"-haihatteluun pysyn jopa minäkin kun napaani katson, mutta mitä se hyvejää pitemmässä juoksussa?

        Voisin panna melkoisen summan siihen vedeonlyöntiin sen puolesta, ettei korven asutus turvapaikanhakijoilla onnistu. Moniko esim. Suomussalmelle tuotava turvapaikan saanut jää pysyväisluontoisesti tänne, perustaa jäämisensä vuosikymmenien asumiseen täällä, tekeet tuottavaa työtä ja mikä fantastisinta, perustaisi/ostaisi vanhoilta tekijäiltä tuottavaa työtä tekevän yrityksen? Siis yrityksen joka ei pelkästään perustu ihmisten hädälle, yrityksen joka ei pelkästään pyöri avustuksien, yhteiskunnan verovarojen turvin, vaan toisi vientituloja kipeästi kaivattuja yhteiskuntaan.


    • lokistiikka

      Nyt yrdellä hyvä kirjoitus, ajankohtaista asiaa.

      • go-ykä-go

        Ajankohtaista on.
        Mutta se, mitä noissa kirjoituksissa ehkä eniten kummastelen, on se, että niissä ei ole juurikaan mitään pitemmälle perusteltua vasta-argumentaatiota, on vain blogistin omaa jurnutusta muiden tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.
        Tämä jos mikä kummastuttaa juuri siitä syystä että hän on vasiten, omasta tahdostaan hankkiutunut mukaan politiikkaan, kunnallispäättäjäksi, hamunnut myös isompiin saappaisiin-valtakunnanpolitiikkaan, siis sellaiseen toimintaan, jossa pitää pystyä julkituomaan myös oma perusteltu mielipide.
        Nyt nuo blogikirjoitukset kumisevat tältäosin liki tyhjyttään ja tuo tyhjyys ei ainkaan ole blogistin eduksi jos niikuin järjen kanssa asiaa lähestyy.

        Tokihan monelle käy hyvin haukkuva pystykorva. Se kun ei turhia perustele, haukkuu sitä mikä on sille mielusinta ja mitä omistaja tahtoo se haukkuvan. Persusuomalaiset nousi valtaan haukkumalla- kritisoimalla populistisesti muita. "Velkahanat kiinni hulttiovaltioille " ja muut nasevat huudahdukset tulivat tutuiksi tiellä vallan huipulle. Ja miten kävi...

        Niinpä niin, ainahan voi helposti esitää kritiikkiä ja arvostelua, mutta todellinen ajattelija, vaikuttaja ja valtaapitävä osaa esitää myös kestävämmän vaihtoehdon.
        Osaako yrjöpoeka?


    • go-ykä-go

      "Vietämme rasismin vastaista viikkoa. Aloitus viikkoon oli tyrmäävä."

      Noilla sanoilla aloittaa blogisti tiistain 22.3 "Manian varjossa" kirjoituksensa.

      Tyrmäävä viikon alku, todellakin. Suorastaan räjähtävä. Mutta todennäköisesti tämä muiden vikoja helposti näkevä ja siunaileva eläkeläinen ei huomaa Eurooppalaisen maailman totaalista muuttumista ja lähelle pyrkivää vaaraa; uskonnollista kiihkoa pusrsuavaa islamia. Hän näkee vain rasistiset ihniset ja "turhista mesoavat" kanssaeläjät, kristillisten kulttuurillisten perinteiden vaalijat ja varuillaan olijat ovat nykyisille pakolaishypetykseen hurahtaneille rasistin leimaa kantavia väkivalln airueita. Tässä blogistin näkemisen putkimaisuudessa ja muiden tikulla tökkimisessä ei ole sinänsä mitään uutta ja outoa. Onpahan vain merkki jatkuvuudesta elämässään, jotta sikäli on ollut visu ja luotettava mies, linjansa pitänyt.

    • go-ykä-go

      Keskiviikko 23.3.2016 "Ketä hallinto kuuntelee"

      Vanha kehno, Venäjä, kummittelee edelleenkin eläkeläiskurvarin aivoissa. Varmaan pelottaakin kovin. Kaikki mitä Venäjä valtuiona tekee, ajattelee, tarjoaa on jonkinlainen juoni Suomea ja suomalaisia kohtaan; -"ne tulee ja tappaa meitin, valloittavat ja alistavat meidät, ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi"- tämähän se perinteinen käsitys/ymmärystyyli itänaapursitamme on. Myös blogisti fanittaa tätä tyyliä.

      Mutta luvattomasti tulevat, tietoisesti ja tarkoituksella ikänsä, historiansa jne. omaksi edukseen valehtelevat maahantunkeutujat saavat blogistin sydämen läpättämään mitä jaloimmin. Nämä hyvän perässä tulevat, rajoista ja laeista välittämättömät partalapsijoukot ja erityikohdeltavat ihmiset ovat Venäjänpelkoiselle jotakin ainutlaatuisen kiehtovia ja rakastettavia tapauksia. Rasisti ja vihanlietsoja on se kuka tulijoiden tuloa ja hyysämistä julkisesti uskaltaa ihmetellä, puhumattakaan että jotain järkeviä toimenpitäeitä vaatisi.

      Siinä sitä kaksi kummaa seisoo blogistin päässä; Venäjä pelottaa niin maan pirusti, ja turmelukseen käy, mutta hallitsemattoman kansainvaelluksen seuraukset eivät tee muuta kuin lämpöisen läikähdyksen rintaan. Venäjää saa vihata, vihapuhetta pitää, epäluuloa kylvää, selvä se, mutta täysin tietoisesti tehtävä maan hyvinvoinnin ja ehkä jopa vallan luovuttaminen epämääräiselle joukolle on suvaitsevaisuuden ja ihmismäisyyden merkki.

      Tokihan täytyy ymmärtää, ettei tuo ilmiö ; venäjän pelko - jonkun muun yhtä vaarallisen/epävarman rakastaminen, ole mikään maailman ihme, eikä kummallisuus. On vain merkki ihmismielen normaalista vajavaisuudesta. Kelläpä sitä ei niitä mörköjä olisi. Toisilla se on "turvallisen tuttu" Venäjä, toisille tuntematon maahantunkeutuja. Onpa myös heitä joilla ahdistuksen lähteinä nämä molemmat. Mahtaa se kahdella ahdistuksella itseään ruoskivan pälli levitä..

    • säälittävämenneisyys

      Mukava taas lukaista (ilmeisesti ikuisesti) katkeruuttaan purkavan ex-persun sepustuksia.
      Brysselin tapahtumien viimeinkin todistaessa kaikille suomimielisille suvakkien olleen täysin väärässä islamisaation suhteen blogaaja yrittää kohdistaa nyt huomion Putiniin ja Venäjään - syyttäen mm. Putinin yrittävän määrätä Fortumia tekemään 4 miljardin euron sijoitukset Venäjälle. YLEn uutisissahan huomautettiin heti uutisten yhteydessä Putinin saaneen väärää informaatiota - Fortum kun oli ilmoittanut vähän aiemmin saattaneeensa loppuun ko. pitkäaikaiset miljardimääräiset sijoitukset Venäjällä.
      http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/fortum-kiisti-putinin-puheet-heti-tuoreeltaan-taisi-olla-uutisankka/5804250
      ,,.,,
      Ei ihmiset, persutkaan, ole niin tyhmiä, että pitävät pikkutakinkääntäjän lausumia valtauutiset ylittävänä tietolähteenä. Jokuset ovat pikkupoikablogaajalle asiasta huomautelleetkin, mutta vaikku tms. estänee komenttien perille menon?

    • go-ykä-go

      No nyt on tapahtunut kummia; blogisti alkanut sensuroimaan kirjoituksiaan. "Herrat kansan verta juo"-kirjoitus on " siirretty tauolle", kuten itse toteaa.
      Mutta eipä hätää, varmaankin se alkuperäinen on varmassa tallessa, muillakin kuin blogistilla... ettei pääse kokonaan katomaan

      Ja uusissa päivityksissä tulee jäleen esille se totuus että ongelmia esiintyy, mutta keinot niiden poistamiseen ovat sangen vähäiset. Muista kyllä syitä löytyy ja muita on hyvä sanan säilällä tökkiä.

      • seonoerihtunujopitkää

        http://yle.fi/uutiset/salakavala_muistisairaus_vie_tyoikaisia_laitoshoitoon__usein_edes_laakarit_eivat_aluksi_tieda_mista_on_kyse/8786570
        Kaikki alkaa käytöksestä. Aiemmin täysin normaalisti käyttäytynyt ihminen muuttuu holtittomaksi, vaipuu apaattisuuteen, varastelee tai tekee jotain muuta, mitä hänen ei olisi koskaan uskottu tekevän.

        Muut kyllä näkevät, että jotain on vialla, mutta eivät osaa puuttua tapahtuneeseen. Hankalaksi muuttunut läheinen ei ymmärrä muiden reaktiota – hän saattaa tuntea olevansa jopa kiusattu.

        Vasta vuosien päästä perheenjäsenen, ystävän tai työtoverin täysin odottamatta muuttunut käytös saa selityksensä.

        Tämä on tyypillinen tarina otsalohkodementiaa sairastavan potilaan maailmasta. Kyseessä on toiseksi yleisin työikäisten muistisairaus. Nimi hämää: muistiongelmat eivät useinkaan kuulu otsalohkodementian oireisiin ennen kuin loppuvaiheessa.
        – Voi olla pitkään pelkkiä käytösoireita, ennen kuin tauti etenee taudinkuvaltaan muistisairauden tyyppiseksi,

        Tyypillistä taudille on se, että potilaat eivät itse huomaa oireita, eivätkä heidän läheisensä tai edes terveydenhuollon ammattihenkilöstö pysty yhdistämään alkuvaiheen oireita oikeaan sairauteen.

        Ulkomailla lääketieteellisistä tutkimuksista on kuitenkin syttynyt toivonkipinä otsalohkodementian torjumisesta. Seeprakaloilla tehdyissä kokeissa on saatu pysäytettyä mutaatioon liittyvän taudin eteneminen geeniterapialla.
        – Toki kalasta ihmiseen on pitkä matka, mutta se vaikuttaa lupaavalta,


    • go-ykä-go

      Mielenkiintoisia kirjoituksia, joista lukija varmaan vetää blogistin mielestä epäjohdonmukaisia johtopäätöksiä, mutta tokikaan ei lukijan oman pään yksinkertaisuuden johdosta...


      Tässä blogikirjoitus 6.5.2015. Blogisti kysyy siinä aivan aiheellisesti: Kuka maksaa tämän hulluuden?


      "Suomalaiset talousviisaat ovat vuosikausia huutaneet työvoimapulasta. Samaan hengenvetoon on lisätty posket innostuksesta punaisina, maamme tarvitsevan massiivista maahanmuuttoa. Tämä kaikki siitä huolimatta, että maassa on satojatuhansia työttömiä. Nämä viisaat ovat todenneet kotimaisen työttömyyden ja työpaikkojen välillä olevan kohtaanto ongelman.
      Tuo on mielenkiintoinen väite. Kukaan ei kerro millaisia kohtaanto ongelmia on jo nyt, kielitaidottomien maahanmuuttajien parveillessa Helsingin rautatie asemalla. Kotimaiselle työvoimalle ei edes samasta suomenkielestä huolimatta löydy kohtaantoa. Kymmeniä vuosia maassa jo oleskelleista ulkomaalaisista, hyvin pieni osaa osaa kielen edes välttävästi. Lisäksi kouluttautuminen on vajavaista.
      Tästä kielitaidottomuudesta ei meille ole hyötyä. Oman kotikuntani terveyskeskus on siitä hyvänä esimerkkinä. Terveyskeskus on todella kansainvälinen. Kielten sekamelskasta on hyötyä vain soten hallinnolle. He voivat todeta lääkäreitä olevan riittävästi. Valitettavasti nämä lääkärit eivät voi kielitaidottomuuden takia hoitaa yhtään potilasta itsenäisesti. Isolla palkalla heitä hoivaa ammattitaitoinen suomalainen lääkäri.
      Tavallinen kansalainen voi todella miettiä, olemmeko me Euroopan työttömien kielitaidottomien ylikoulutettujen kaatopaikka? Kuka maksaa tämän hulluuden. Suomalainen veronmaksaja. Tarkoittaako tuo hallintoviisaitten vaatimus työvoimanmaahanmuutosta juuri tätä? Kielitaidottoman väen rahtaamista suomalaisten maksettaviksi? Hulluutta on monenlaista. Meillä on työvoimaa, joka osaa suomenkielen ja haluaa tehdä oikeita töitä, oikealla palkalla.
      Miksi laitoin otsikoksi maastamuuton?
      Suomalainen vihervasemmistolainen älymystö on pitänyt äläkkää perussuomalaisten vaalivoitosta. Pontta äläkälle he ovat saaneet medialta ja myös Ruotsin älymystö on julkisesti tukenut tätä huutoa. Edellisten vaalien jälkeen 2011 alkoi myös huuto, että osa kansasta haluaa muuttaa maasta pois perussuomalaisten vaalivoiton takia. Samoja ääniä kuului taas vaalien jälkeen.
      Millainen huuto alkaa perjantain jälkeen? Sipilä julkistaa silloin hallituksen kokoonpanon. Kuplassa elävä älymystö ilmeisesti pakkaa jo laukkujaan. Todennäköinen perussuomalaisten mukanaolo hallituksessa hermostuttaa rasismikortin heiluttajia.
      Uskallanko jo tuulettaa? Eläköön maastamuutto!"

      http://www.yrjopoeka.com/blogi/2015/05/06/729



      Otetaanpa sitten vaikka kirjoitus 8.4.2016. Siinä blogisti käsittelee Hyrynsalmen turvapaikkakeskuksen sulkemista. Siis verovaroin ylläpidetyn ja kansantaloudellisesti sangen epäilyksenlaisen anasaintalogiikan omaavaa työmaata. Blogisti ei kuitenkaan tässä sorru samaan kysmykseen kuin aiemmin: Kuka maksaa lystin?

      "Suomalaiset ovat vuosia puhuneet muukalaisten keskittymisestä yksille asuinalueille. Varoittavana esimerkkinä on pidetty lähinaapurimme Ruotsin eräitä kaupunkeja. Keskittymisen ilmiö näkyy muuallakin Euroopassa. Suomessa on pidetty pontevia puheita sen puolesta, että me emme samaa virhettä tee. Mitä ovat nyt viranomaiset tekemässä omilla ratkaisuillaan?
      Viimevuoden lopulla valtiovalta pyysi ja maanitteli kuntia, jotta turvapaikanhakijoiden virtaa voitaisiin jakaa ympäri Suomea. Myös meillä Kainuussa käytiin keskusteluja useissa kunnissa. Ainoastaan pieni Hyrynsalmen kunta avasi tyhjillään olevien asuntojensa ovet. Heti päätöksen jälkeen alkoi peloittelu siitä, että poliisi on liian kaukana. Se on kummallista puhetta. Kovimmin Hyrynsalmen päätöstä vastusti nimenomaan poliisi.
      Migri on nyt tehnyt päätöksen sulkea Hyrynsalmen vastaanottokeskus. Perusteluina edelleen pitkä etäisyys poliisin palveluille. Julkisuudessa olevissa uutisoinneissa ja lehtiartikkeleissa kerrotaan etäisyydeksi 75 km. Tämä uutisointi on virheellistä. Viitenä (5) päivänä viikossa poliisi palvelee 36 km etäisyydellä Suomussalmella. Uutisointi näyttää tarkoitukselliselta.
      Kaiken huipuksi vastaanottokeskuksessa on tarvittu poliisia kerran, omien paikallisten hörhöjen ammuttua ilotulitteen asuintalon ikkunaan. Turvapaikan hakijoiden takia poliisia ei ole tarvittu. Vielä oudommaksi Migrin päätös menee sen takia, että paikalliset ovat ottaneet tulijat erittäin hyvin vastaan. He huomasivat hyvin pikaisesti tulijoiden olevan aivan tavallisia ihmisiä. Keskuksen työntekijät ovat onnistuneet kotouttamaan väen niin hyvin, että puolet väestä on valmis jäämään Hyrynsalmelle sen turvallisuuden takia."

      http://www.yrjopoeka.com/blogi/2016/04/08/8986

    • eiosaaluovia

      ykä - myötätuulten poeka - pyrkii purjehtimaan aina sinne, missä on tarjolla kunniaa, mainetta, valtaa ja rahaa.

    • villenvillapaita

      Hyvä kirjoitus taas.

    • go-ykä-go

      Viimeisin blogistin kirjoitus tätä takoessa torstailta 14.3.-16, nimetty otsikolla "Vihreä ongelma." http://www.yrjopoeka.com/blogi/2016/04/14/9162

      Blogisti julkituo vihreiden poliitikoiden ja vihreän ajatusmaailman omaavien tyyliä varsin ansiokkaasti ja jopa minun heikäläisistä eri lähteiden kautta saamien mielikuvien myötäisesti.
      Sitten kirjoitus tökkää blogistin Kainuun Sammoksi tituleeraamaan Terrafameen, Talvivaaran toteutumattomien unelmien kaivokseen.
      Kainuun hyvinvointia ja aluetaloutta on koetettu rakentaa maata tonkimalla ja kemikaaleja kylvämällä. Vähätellä ei voi sitä masiivista rahanpumppausta, jolla hommaa on sinnikkäästi koetettu jaloilleen nostaa.
      Tätänykyä lie kuukausittainen rahan kulunki n 20 miljoonaa euroa. Tämä siis siitä ajatuksesta että n 200 miljoonaa valtion varoista auiemmin annettua lisäkäyttöpääomaa riittää 10 kk. Nyt on taas Terrafamen kassa kuivumassa. Lisärahoitusta haalitaan kuumeisesti.
      Onhan se kaivostyö joillekin eräänlainen Sampo, ja varmaan on sitä monelle kainuulaiselle, ei käy kieltäminen.

      Mutta kun asiaa lähestyy blogistin tätä edelleisen kirjoituksen, 13.4.-16 Hallitus antaa.. kirjoituksen tienhoitomäärärahojen/-priorisoinnin näkökulmia sivuten, niin taas tullaan kysymään erittäin aiheellisesti valtiontalouden kuin myös kuntatalouden toimintojen ansaintalogiikkaa. Onko järkevää, positiivisia tuloksia tuovaa, vai mitä.
      http://www.yrjopoeka.com/blogi/2016/04/13/9130

      Jotenkin tuntuu, että vaikka blogisti on ansoitunut kunta-/maakuntapäättäjänä ja jonkinlaisena mielipidevaikuttajanakin, niin yhä edelleenkin tämän Suomi-nimisen sirkuksen kokonaiskuvan hahmottaminen on häneltäkin hakusessa, valitettavasti.
      Ei voi olla kestävää ajattelua se että tehtävä työ, olipa se maan tonkimista, pakolaisten auttamista, tai mitä tahansa, perustuu valtion antamiin jatkuviin almuihin.
      Valtion pitää ensisijaisesti hoitaa/rakentaa/rakennuttaa/johtaa tähdellisen ja kannattavan toimintaympäristön infra, koulutus ja sosiaaliset edellytykset tiettyyn kestävään pisteeseen saakka kuin että tunkea surutta rahaa tuottamattomiin hankkeisiin. Nyt menee hitosti hämmentäessä verokertymät velkalisästen kanssa, eikä sekään enää riitä. Rahaa kuluu ja jossain heiluu vähän tuppikin, mutta yhä syvemmälle talouskurimukseeen vaivutaan.

    • Roileri

      Aika sekava ja tuulella käyvä pikkutakinkääntäjä, hyvä esimerkki pikkupoliitikosta joka takinkäännöillään muuttunut pieneksi poliittiseksi ruumiiksi, broilerin arvonimikin on ansaittava.

    • go-ykä-go

      No nyt on kyllä annettava blogistille tunnustusta jonkinlaisesta "järkiperäisestä" ajattelusta. Muutamia ihan nohevia ajatuksia viimeaikojen päivityksissä. Tosin edelleen sama suomalaisten perisynti loistaa kirkkaana ja palauttaa pitemmälle ajattelevan lukijan karuun todellisuuteen: nähdään vika, osataan arvostella tekoja/tekemättä jättämisiä, mutta siihenpä se sitten jääkin. Lopullinen tai edes puolittainenkaan vakavasti otettava ratkaisumalli ei nouse mieliinpainuvimmaksi asiaksi lukijalle/kuulijalle, vaan se kulloinkin mieltäkuohuttava vika, ominaisuus, toimintamalli jne. ja nykyään niin paljon puhuttu "vihapuhe" stereotypioineen.

      Ajatukset kulkevat tyyliin; uutisista nähtynä "Työttömät mellakoivat ja ottivat yhteen poliisin kanssa" , suuren mieliharmin vallassa näppäimistöltä hakattu teksti muotoutuu blogiin "Menisivät prkleen hipit töihin!"

      Puskista on hyvä huudella oli naama/nimi näkyvillä tai ei. Vastuu ei kuulu huutajalle vaan muille. Näin se vaan menee.

    • go-ykä-go

      Kesä on vaihtumassa syksyn väreihin luonnossa, luonto valmistautuu kylmempään vuodenaikaan, mutta blogisti elelee komijasti ja täysillä kesää. Murehtii kun koulut ovat alkaneet ja katukuva hiljentynyt, oudoksuu miksi karhuja metsästetään elokuun 20. alkaen, miksi ei metästetä talvella, miksi ay-liike(?!) karkottaa matkailijat ym..
      Niin on paljon hällä lievästi sanottuna outoja päännousemia, jotta lie tuo jo joku paikka pehmiämässä. Sinänsähän blogistin ajatuskulun/historian tuntijalle ei kaikki mietteensä ole outoja, mutta jatkuva syyllisten etsiminen/oikeassa oleminen ei voi olla näkymättä vanhenevan miehen ajatuksissa. Ne kun tahtovat karkailla pois oikeasta

    • Parasiitti-Ykä

      Tämä valtion veroelätti -Ykä- joka ei ole ainuttakaan tiliä tienannut itse vaan loisinut veroelättinä. Niin nyttenkin, eläkeläisenä. Loisena. Suomussalmen parasiittina.
      Hänen sepityksensä on otettava sairauskertomuksena. Kaikki kirjotukset kuvastavat, kuinka tauti etenee ja mitä tuhoja se on jo aiheuttanut yksilössä.

      Kirjotapa Ykä, mitä sinä olet tehnyt yhteisen hyvän eteen, kun olet vain kupannut verovaroja loisimalla ikäsi? Kirjota kuten mies, älä sepitä kuin pahanen hutsu, joka sekin tienaa omalla tavarallaan. Ei loisimalla, kuten sinä.

    • suunsoittaja_suohon

      Ei sitten ollut tästä savolaisukosta vastaajaksi. Juuri siitä, jota me kainuulaiset elätämme hautaan saakka.
      Suunpieksentä on tämän veroelätin leipälaji. Teot edelleen elämässä tekemättä.

    • go-ykä-go

      24.8.2016 tekemässään päivityksessä raapustaa näin:

      "Forssa on tapahtumien keskipisteenä juuri nyt, koska suomalaiset ääliöt ovat saaneet maahanmuuttajilta turpiinsa. Olen sanonut usein eri keskusteluissa, että mikäli verta haluaa kaivaa nenästään näiden nuorten miesten kanssa, niin siitä vaan. Mutta sen olen sanonut, että sitten ei pitäisi itkeä kuin pikkuneidit huulet turvoksissa. Näiden nuorten miesten joukossa on sellaista sotilaallista väkeä, että olisi hyvä pysytellä heistä erossa.."

      Blogisti leimaa turpiinsa saaneet varmoin ottein ääliöiksi. On siinä aika sankari, suoranainen velikulta. Osaa käyttää "tarkasti diagonosoituja" nimityksiä maanmiehistään, mutta epäilen suuresti että tämä ex-kurvari ei tiedä asioiden todellisuutta, siitä miten tilanteet ovat kehittyneet ja tapahtuneet.
      Paikallistasolla harjoitettu pikkupoliitikka, edes elämänkokemus valtion virassa, ei ilmeisesti ole tuonut sitä viisautta ja harkintakykyä, jollaista päännousemiaan julkisesti nettiin päivittävällä ja päättäjäksi kiimailevalla kernaasti soisi olevan.

    • hyvävaroitus

      Pikkumiehen varoitus:
      "Mutta sen olen sanonut, että sitten ei pitäisi itkeä kuin pikkuneidit huulet turvoksissa. Näiden nuorten miesten joukossa on sellaista sotilaallista väkeä, että olisi hyvä pysytellä heistä erossa."

      kannattaa ottaa todesta!
      zzzzzzxxxxxxxxxxxccccccccc
      http://yle.fi/uutiset/poliisilta_uutta_tietoa_forssan_yhteenotosta/9120737
      ...Poliisin mukaan torstaina on kirjattu yksi uusi rikosilmoitus pahoinpitelystä, jossa uhrina on ollut paikallinen tyttö. Pahoinpitely on poliisin mukaan tapahtunut Saksankujalla tiistaina yhteenoton aikaan. Rikosylikomisario Martti Hirvonen kertoo Ylelle, että uhri on alaikäinen ja hän on ollut paikalla vastaanottokeskuksen pihalla yhteenoton aikaan.

      http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/krpn-tutkinnassa-jopa-parikymmenta-sota-tai-terrorismirikoksista-epailtya-henkiloa/
      ...Suomeen saapuneisiin turvapaikanhakijoihin liittyvissä sota- tai terrorismirikosepäilyissä on Ihaksisen mukaan kyse lähinnä tapauksista, joissa henkilöä epäillään lähtömaassa tapahtuneista terrorismi- tai sotarikoksista.
      ...Myös viime vuoden lopulla kiinni otettujen irakilaisten kaksosmiesten on epäilty esiintyvän ja syyllistyneen murhiin Isisin propagandavideolla. Veljesten tapauksen kerrottiin olevan Suomen vakavin terrorismiin liittyvä tutkinta tähän asti.

    • totuuvideosuvakeille
    • Ykännauraja

      Pitäisi ykätillä asua vokin naapuriss a niin saattaisi se anorakki kääntyä taas!

      • edesyksimediareilu

        tulisiko seuraavaksi sitten jo nahan luonti?

        http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/useita-ahdistelu-ja-vakivaltatapauksia-turussa-sukuriita-paattyi-kaasusumuttimen-ja-etalamauttimen-kayttoon/6047318
        #Turun Runosmäessä ulkomaalaistaustainen mies oli pahoinpidellyt naista metsikössä.
        #Turun Pernossa sivullinen oli puuttunut raiskaukseen, ja lähistöltä pusikosta makaamasta otettiin kiinni ulkomaalaistaustainen mies rikoksesta epäiltynä.
        #Lisäksi poliisi sai viikonlopun aikana Turun Halisista sekä TYKS:n ympäristöstä pari ilmoitusta tummaihoisesta miehestä, joka oli ahdistellut ja kourinut naisia.
        #Ulkomaalaistaustaiset olivat pahoinpidelleet kantaväestöön kuuluvia ainakin Turussa ja Raumalla. Molemmissa tapauksissa yhdistäviä tekijöitä olivat ulkomaalaisten liikkuminen ryhmässä
        #Turun Jyrkkälässä poliisi hälytettiin ulkomaalaistaustaisten sukuriitaa selvittämään, ja asiaa selviteltäessä henkilöt kävivät yllättäen partion kimppuun.
        Partio joutui käyttämään kaasusumutinta ja etälamautinta toisten henkilöiden häiritessä poliisin toimia.
        #Kaikkiaan poliisilla oli noin 1000 erilaista tehtävää, mikä on tavanomaista enemmän.
        Lounais-Suomen poliisilaitoksen tiedote päättyy varsin kuvaavaan lauseeseen:
        – Varmasti tapahtui paljon sellaistakin, johon muun muassa yllä mainituista syistä poliisi ei koskaan päässyt ajoissa paikalle


    • voiveitsi

      No voi sentään.

    • moneksimeitäon

      Missä todellisuudessa blogisti elää? Hyvä ihme sentään.

    • vuodesta2001saakka

      30.8.-saldoa:
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016083022241230_uu.shtml
      Salon keskustassa on heinä-elokuun aikana tapahtunut kuusi epäiltyä seksuaalista ahdistelutapausta, joista on tehty ilmoitus poliisille.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016083022241045_uu.shtml
      Poliisi etsii kahta naista, jotka puuttuivat Hangossa 27.-28.8. välisenä yönä tapahtuneeseen ahdisteluun.
      Miehet olivat noin 25-30 -vuotiaita ja mahdollisesti Lähi-Idän tai Välimeren alueelta. He puhuivat heikkoa englantia.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016083022225900_uu.shtml
      Seksi huolettaa
      Suomessa irakilaisvanhemmat ovat kantaneet runsaasti huolta siitä, että lapset kasvavat sallivan seksuaalisuuden, seksuaalisen ja sukupuolisen tasavertaisuuden ja nuorten varhaisen itsenäistymisen keskellä.

      Uskoaan aktiivisesti harjoittavissa muslimiperheissä on korostettu tarvetta suojella jälkikasvua suomalaisen juridisen järjestelmän, koululaitoksen ja yleisesti jaettujen normien tarjoamilta seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviltä vaikutteilta.

      - Yksi asia minua huolestuttaa. Se kuinka lapsemme oppivat asioita seksistä suomalaisilta. Se ei ole hyvä asia. Jotkut oppivat suomalaisilta asioita, jotka eivät sovi meille. Olin avioituessani 22-vuotias, saimme vaimoni kanssa seitsemän lasta.
      Minun mielestäni suomalaiset nuoret lähtevät liian aikaisin perheestään. Kun he ovat kahdeksantoista, he muuttavat pois,
      Suomessa vuodesta 2001 saakka [!] asunut Abu Adnan sanoo.

    • toistuvaafaktaa

      Yleensä Ilta-Sanomat uutisoi vähän rehellisemmin kuin Iltalehti.
      30.8.
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001250712.html
      Poliisille on ilmoitettu heinä-elokuun aikana kuudesta eri tapauksesta, joissa naisia on ahdisteltu seksuaalisesti. Poliisin mukaan kaikki tapaukset ovat sattuneet Salon keskustassa päiväsaikaan.
      Poliisin mukaan teoista epäillään kahta ulkomaalaista miestä, joiden henkilöllisyys on poliisin tiedossa

    • Paateron_ennakoitia
    • go-ykä-go

      Blogisti on taas päästellyt näppäimistöstään muutamia sangen erikoista ajatuksenjuoksuaan kuvaavia mielipiteitään ihmisten luettaviksi. Eikä siinä itsessään mitään moitittavaa, Suomessa on toistaiseksi varsin laaja mielipiteen ilmaisuvapaus.
      Mutta aika paljon myötähäpeän määrää hän kirjoituksillaan aiheuttaa. Sentään tärkeäksi vaikuttajaksi itseään nostava paikallispoliitikko. Joku herkkäuskoisempi lukija/kuulija voi ihan oikeasti pitää jopa viisaana ihmisenä. Varmasti sitä osin onkin, mutta kovin vaikeaksi hän sen huomaamisen osaa lausunnoillaan tehdä. Varsinkin kun niiden lausuntojen asiakokonaisuuksia tutkii/taustoittaa tarkemmin.
      Mutta kukapa se profeetta omalla maallaan olisi, ei edes ex-valtion virkamies..

      • go-ykä-go

        ..anteeksi valtio. Eli valtion ex-vikamies...


      • voiVmikätumpelo

        p-ykä on nyt yllättäen kuurosokea Otanmäen suhteen... ei ole sellaisesta kylästä koskaan kuullutkaan... "-ei kuulu vaalipiirini".


      • laturuskitettuko

        " voiVmikätumpelo

        12.9.2016 21:32
        p-ykä on nyt yllättäen kuurosokea Otanmäen suhteen... ei ole sellaisesta kylästä koskaan kuullutkaan... "-ei kuulu vaalipiirini".

        Mielenkiintoisaa. Mitä seuraavaksi kirjoittaa hän?

        Totuudellisempi näkökulma kenties avautuu?


    • narsistiekstaasissa

      109 Kansan tahto
      Tiistai 13.9.2016 klo 11:01 - yrjöpoeka
      Viikonloppuna tapahtui henkirikos Otanmäessä. Normaalisti tällainen sivuutetaan olankohautuksella, koska näitä henkirikoksia tapahtuu jos ei jokapäivä, niin kuitenkin joka viikko. Ihmiset ovat turtuneet näihin ja ensimmäinen oletus näissä on se, että ryyppyveikot siellä ovat ratkoneet kiistojaan.
      ...
      En ole ennustaja. On melko varmaa, että joku kahjo ”kansasta” nousee käyttämään omaa oikeuttaan. Ensimmäisen uhrin jälkeen on halua marttyyriksi. Sosiaalisen median kommentointien perusteella osa on valmis tappamaan niin turvaa hakevat, kuin heitä puolustavat suomalaiset.

      • Shariaasuomussalmelle

        Onhan se kahden kyläkoulun alasajo meriitti sekin? Varsinainen saavutus


      • go-ykä-go

        No tottahan se eläkeläiskurvari turisee todetessaan jotta henkirikoksia tapahtuu Suomessa harva se viikko.
        Ja ryyppyporukat tai muutoin epäsosiaaliset tapaukset enimmäkseen käy henkihippasia, ei siis mitään "kunnon" ihmisiä kuten vaikkapa ex-kurvareita, kunnallispoliitikkoja juurikaan kuole ja kosketa.
        Mutta ihminen se on juoppokin ja laki pitäsi olla kaikille sama. Vaan tässä se tulee sitten tenkkapoo. Laki on sama mutta tulkinta eri.
        Nämä paperittomat ja omin luvin maahan rynnineet juopporenttujen kaltaiset eläjät ovat eräänlaisia väliinputoajia. Heille ei tunnu löytyvän oikein minkäänalista lakia. Heille pitäsi löytyä kuitenkin ymmärrystä ja blogistin kaltaisilta eläjiltä sitä näkyy löytyvän. Ainakin niin kauan kun ei kosketa omaa nahkaa, lähipiiriä tai ole kovin kummoisena esteenä omille valtapyrkimyksille.
        Paikallispoliitikkona blogisti tietysti mittauttaaajatuksiensa kannatuksen tulevissa vaaliessa. Siis mikäli sattuu sopiva ryhmittymä löytymään. Persujen esiintyminen ei ole tuonut suurista odostuksisat huolimatta kovin suuria muutoksia maan tai pienempien valtayksiöiden asemaan. Lien nuita joitakuita vielä kokeilematta joiden siivellä pääsee taitojaan esittämään


    • LaattaLentää

      Käviköhän blogisti saarnamatkalla Otanmäessä?

    • persuenkuninkas

      Päätttiin tuossa parlamentissa, että aletaan kerräämään rahhaa tuolle loristille jotta pääsisi lentokonella tuonne helsinii mölisemään mielenosotuksiin kun niin harmitta kun e päässy .

      pannaan kymmnen senttie päevässä sivuun hyvään arkotukseenhan ahat menöö kun ei tuo ratioonkaan päese soitteleaan.

    • Olemmenkomuslimie

      Alaveden blogistin viimeisin rupsahdus rasismia vertaa itseään muslimeihin Olemmeko jo muslimeita?

      • veroelättineuvos

        Jaaa. Vieläkö veronmaksajien elätti yrittää epätoivoisesti tuoda itseään julki? Heikompi painos Rantaneuvoksesta.
        Vai joko tämä elättiukko on jonkin sortin Rantaneuvos, kun yläveisillä asustaa?


      • piankaitoM1-sastolla
        veroelättineuvos kirjoitti:

        Jaaa. Vieläkö veronmaksajien elätti yrittää epätoivoisesti tuoda itseään julki? Heikompi painos Rantaneuvoksesta.
        Vai joko tämä elättiukko on jonkin sortin Rantaneuvos, kun yläveisillä asustaa?

        eikös se asusta arvaamon kupeessa?


      • go-ykä-go

        "Olemmeko jo muslimeita" kysymys kuvastaa sitä, ettei blogisti oikein tiedä, onko hänellä hätä vai hyvä mieli kaikesta tästä muslimi-mylleryksestä. Hänen käsityksensä muslimeista on ristiriitainen, hyvä ja paha "taistelee" epätietoisen aivoissa.
        Tuo kysmys voi kuvastaa sitä, että olemme ikäänkuin alentuneet muslimeiksi, varsinkin kun kysmystä vertaa sen tiimoilta kirjoitettuun tekstiin. Voisi jopa olettaa että blogistilla on jonkinmoista hajua siitä, miten hartaissa ja vähemmänkin hartaissa muslimiperheissä vaimot ovat konkreettisesti nyrkin ja hellan välissä, miesten omaisuutta kaikin tavoin. Nainen eli vaimo on miehen palvelija ja mies määrää, mitä nainen saa ja ei saa tehdä.


    • Ylävedenäänipylly

      Aika loukkaavaa verrata tavallisia miehiä mukslimeihin

    • vuodetkuluupäätylsyy

      Se alkaa blogistin takinkäännön aika lähestyä... kuuluako jo kunnallisvaaleissa ristillisiin vai virheisiin?
      8.10.2016
      http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/il-suomalaisten-asenne-pakolaisiin-muuttunut-torjuvammaksi/
      ...Reilu puolet eli 56 prosenttia suomalaisista sanoo, että turvapaikanhakijoita ja pakolaisia pitäisi ottaa vähemmän. Asia käy ilmi lehden Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.
      Verrattuna maaliskuuhun 2015 turvapaikanhakijoiden määrän vähentämistä toivovien määrä on noussut 22 prosenttiyksikköä.

      • äänipyllyvesiltä

        Ei pääse kansanedustajaksi vaikka kuinka tekisi mieli ensin kokeili olla rasisti ja persu muttei auttanut sekään


    • valtuustopaikkakatkolla
    • Suvakkimies

      Plokisti porsastaa verpaalisesti niin lujaa että pian kasvattaa kippurasaparon

    • En tunne bloggaajaa enkä hänen mielipitteitäkkään van ihhaelen kuitenkin ihmissie joilla on sivviilirohkeotta. Uskaltaat sannoo kuinka assiet heiän mielestään o.

      • huru_ukkohan_se

        Saarnaa valheita totena monopolimedian mukana... koskahan rupeaa oikomaan virheitään kuten monopolimedioista YLE näyttää jo tehneen:
        http://yle.fi/uutiset/3-9218818
        ...Jutussa pahoinpitelystä epäillyn kerrottiin virheellisesti aiheuttaneen miehen kuoleman, vaikka tapahtuneen tutkinta on yhä kesken.


    • Sekavata

      Juossut poliitikkoin perässä oma etu ja eduspaekka mäellä mielessään voan takki keäntyy koko aijjan

    • Osmannienvaltakunta_Taas

      Blogisti - joka ei tunne menneisyyttä, lankesi taas pöljyyttään toistamaan sen.

      https://fi.wikiquote.org/wiki/Adolf_Ehrnrooth
      "Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten."
      "Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa."

      Sinisilmäsuvakeille ("meillä on unelma") ehdoton katsottava:
      Historia: Sota ja rauha Balkanilla
      http://areena.yle.fi/1-3012639
      -Balkanin aluetta on kutsuttu Euroopan ruutitynnyriksi, josta ensimmäinen maailmansota sai alkunsa.

    • Gtikhgyjhh

      Ei jatkoon eikä Arkadianmäelle ei nuolemalla edes lähelle päässyt

    • go-ykä-go

      Blogistimme on käynyt ilmeisen onnistuneella kalastuslomalla ja palannut takaisin näppäimistön ääreen julkituomaan ajatuksiaan.
      Sitä jotenkin odottaa että ceeveessään kunnallispoliitiikan ja muun yhteiskunnallisen vaikuttamisen meriittejä omaavalla henkilöllä olisi joskus jotain rakentavaakin kerrottavaa. Noin niinkuin julkisesti pitämässä blogissa. Mutta ei, kerta toisensa jälkeen todistaa olevansa samanlainen, samanlainen säälittävä reppana kuin kohteetkin, joita nostaa tikun nokkaan samanlainen niinkuin me muutkin. Sormi sojottaa syyttävästi milloin minnekin, toisten tekemiä virheitä virheiden perään, mutta harvoin jos koskaan mitään rakentavaa, ohitse medioissa kohisevien asioden.
      Ei mainintaa; "tämä asia kuuluisi hoitaa näin, tuohon ongelmaan esittäisin tämmöistä mallia."
      Tuuleen huutamista . Sitähän se on, Yrjöpojankin blogin enin anti. Mikäpä siinä. Hyvä se on tuuleen huutaa. Varsinkin nyt, kun meillä on nyo tuulimyllytkin pyöritettävänä. Tyvenellä ei niin väliksi mesota, parempi vaikka uistinta vedellä.

    • itselleenkirjoittavaYP
      • Seuraavapuolue

        Pyrkyri ja pieni poliittinen ruumis


    • elätti.hautaan.saakka

      Yhteiskunnan elätti Yrjö Puurunen yrittää kovin ottaa Tapanisen viittaa ylleen. Vain sillä erotuksella, ettei Tapaninen elätyttänyt itseään julkishallinnon suojatyöpaikassa, kuten Yrjö Puurunen. Yrjö on kuuluisin savolaiselätti Suomussalmella.

      • mitehhänlienöö

        ..onkohan sillä väliä tuliko elanto palkasta vai höpöhöpöhommiin myönnetyistä avustuksista jos molemmat tulevat/tulivat verorahoista?Vipitön tunnustus kuitenkin hänelle joka osasi hölmöjä hööpöttää ja laittaa anomuksen.Ei se ole tyhmä joka pyytää mutta maksajaa voi epäillä..


    • tuuliviiripropellihattu
      • Perännuolija

        Pyrkyri mikä pyrkyri ei jatkoon perseennuolijoita


    • go-ykä-go

      16.10 "Venäjä murhaa puolestamme" päivitys tuo rivien välistä julki sen, ettei blogisti olekaan niin suvaitsevainen kuin antaa ymmärtää. Hän pelkää Venäjää, mutta myös vaeltelevia ihmisiä, ns pakolaisia. Miksi muutoin Venäjän selvääkin selvempi politikointi noilla kulkijoilla on blogistille vaikea asia? Miksi Venäjätä maahan tulevat olevat vaeltelijat ovat jotenkin erilaisia kuin esim Haaparannan kautta kirmaavat?
      Totta helkkarissa Venäjä ei voi olla käyttämäyttä noin mehukasta asiaa, kuin naapuria kurmuuttava hallitsematon maahanvyöry on, omien intressiensä edistämiseen. Selvääkin selvempi suurvaltapoliittinen kuvio kyseessä, mutta jo vain on blogistille vaikea paikka.
      Venäjän rahojen tietää olevan vähissä, sotakoneiden kohtsillään hajoavan, mutta pelko on silti kova. Miksi pelkäät?

    • go-ykä-go

      Pannaanpa tähän kaksi lainausta blogistin kahdesta viimeisimmästä päivityksestä. Näillä on merkitystä sikäli että ne ilmentävät sitä, mitä tulee yhteiskunnallisesti aktiivisen/kuntapäättäjänä toimivan blogistin muistiin ja ajatusmaailman näyttäytymiseen julkisuuteen toimitettujen asioiden valossa.

      Ensin maanantain 24.10.2016 "Missä ovat Soldiers of Odinin pellet" otsikon alta löytyvä lainaus:
      " Suomalaiset matkustavat tänään hyvin paljon ulkomailla. Siellä he tutustuvat paikallisiin perinteisiin ja juuri sitä heille näytetään ja sitä he etsivät. Ei siellä kerrota amerikkalaisesta lasten peloittelujuhlasta. Vain Amerikanmaalla sitä juhlitaan. Muualla ollaan ylpeitä omasta perinteestä. Suomalaiset matkailijat kertovat sitten kotimaassa tutuille, kuinka hienoja perinteitä he ovat matkoillaan kohdanneet.

      Miksi samaiset matkailijat eivät avaa silmiään näkemään, mitä meidän perinteillemme on tapahtumassa? Miksi me emme ole ylpeitä perinteistämme? Haluammeko kekrin aikana kertoa halpa itämainen naamari kasvoillamme kiinalaiselle turistille Halloweenista? Tuskimpa turisti sitä haluaisi kuulla ja nähdä. Meillä pitäisi olla ylpeyttä kertoa maahamme tuleville omista perinteistämme. Omista vuodenaikoihin kuuluvista jaksoista."

      Toiseski laitetaan tänään keskiviikkona 26.10.2016 "Menneisyyden tunkkainen tuoksu" otsikolla julkaistusta kirjoituksesta lainaus:
      " Naapurikuntamme Puolanka piti kansalais-infon, jossa keskusteltiin turvapaikanhakijoista ja pakolaisista. Kunta halusi kuulla omilta asukkailtaan, mitä mieltä he ovat mahdollisuudesta ottaa pakolaisia kuntaan. Koulun auditorio oli aivan täynnä. Viesti kertoo, että kuntalaiset suhtautuvat suopeasti tulijoihin. Puolanka on tunnettu siitä, että se on jokavuosi yhteisvastuukeräyksen kärjessä.

      Väriä tilaisuuteen toivat paikalle kiiruhtaneet maahanmuuton vastustajat eteläsuomea myöten. Miksi he saapuivat sinne? Mikseivät he tulleet vuosi sitten Suomussalmen tilaisuuteen huutelemaan? Panin merkille kuntamme tilaisuudessa, että joukossa oli tuntemattomia pulipäitä. He pitivät suunsa kiinni, kun tunsivat millainen henki tilaisuudessa oli. Nämä pulipäät luikkivat ujoina ulos, eivätkä antautuneet paikallisten puheille."

      Nuo ovat lainatut kohdat ovat merkityksellisiä siksi, että blogisti ihmetteli ääneen syksyllä 2015 Suomussalmella järjestetyssä tilaisuudessa mm sitä, että esim joidenkin peruskoulujen joulujuhlissa ei esitetä enää perinteisiä, kristillisiä/kulttuuriimme oleellisesti kuuluvia joulunäytelmiä/-kuvaelmia, vaan saatetaan esittää perinteistä poikkeavia esityksiä. Jotain muumiesityksiä tai muita, kuhunkin kulttuurilliseen ajankohtaan nivoutumattomia esityksiä.

      Blogisti ei siis näe tai halua nähdä, mitä maassamme on parhaillaan tapahtumassa. Perinteiset kristilliset arvot ja muut suomalaiskansalliseen kulttuuriin vahvasti kuuluvat tavat pitää muokata poliittisesti korrekteiksi ns. monikulttuurisuuden, eli lähinnä islamin tarpeita myötäileviksi. Ettei vain mitenkään loukkattasi tänne rynnänneitä ihmisiä, poloisiksi pakolaisiksi mainittuja ja miellettyjä ihmisiä. Mitä mieltä blogisti mahtanee olla esim. perinteikkään tiernapoikaperineen väistämättömästä hiipumisesta poliittisen korrektiuden, suomalaiskansallisen kulttuurin alasajon edessä? Hoo, miksi olet noin musta?

      Blogisti ei myöskään muista, tai halua muistaa, että Suomussalmen tilaisuudessa kaikki paikalla olleet suomussalmelaiset eivät suinkaan olleet myötämielisiä pakolaisten vastaanottoon ja että kriittisiäkin puheenvuoroja esitettiin.
      Suomussalmen tilaisuuden "tuntemattomiin pulipäihin" voisin itsekin vaikka lukeutua, blogistin kanssa kun ei edes hyvän päivän tuttuja taideta olla ja kuontalon pidän blogistin habituksesta poiketen leukaperiä myöten ajeltuina..
      Minäkin nimittäin kävin Alvarissa kuuntelemassa, mitä mieltä aiheesta oltiin. Kovin montaa ulkopuolista, saati "pulipäitä" en paikalla havainnut, liekö ollut ainoatakaan. Blogisti istui etupuolella salia ja rintamasuunta kohti salin etupuolta. Miten pystyi tarkoin näkemään "vääräuskoiset, tuntemattomat pulipäät", en tiedä. Jos näki, niin ilmeisen hyvin pystyy hiljaa istuneiden "pulipäiden" ulkoisista ominaisuuksista näkemään, minkalainen maailmankuva/ajatuksenjuoksu näiden mielissä on.
      Onko Blogisti kaiken muun hyvyytensä lisäksi vielä selvännäkijälkin? Tätä sietää pohtia.

    • Puolankalaisenääni

      Jos Puolangalla järjestettäisiin kuntalaisten äänestys muuttajista niin muuttajat saisi ohjata sinne teille Suomussalmelle

    • Riipuloi

      Nyt se ulisee maan tavoista ja ripuloi minkä ehtii

      • go-ykä-go

        Poloiselta poikoselta jää kiihkossaan huomaamatta maailman muuttuminen. Mm Iranin ja muun muslimimaailman karuihin yhteiskunnallisiin oloihin, tasa-arvottomuuteen heräävät tahot, eli rohkeat naiset. Toimintatavoissa tiukasti koraaniin nojatuvilla valtioilla on pitkä ja kivikkoinen tie kuljettavanaan , mitä tulee ihmisten sukupuolten, eri näkemyksiä omaavien tasa-arvoiseen kohteluun, mutta onneksi muutosta tapahtuu myös sisäisesti.

        Näitä, läntiseen tasa-arvoisempaan kulttuuriin kuuluvia itsestäänselvyyksiä ei blogisti ilmeiseti osaa käsitellä mitenkään muutoin kuin syyllistäen maanmiehiään ja- naisiaan. Blogisti on siis omaksunut saman tavan toimia kuin nuo vanhakantaiset, epätasa-arvoa ylläpitävät, tiukan uskonnolliset ihmiset; syyllistä väärämielinen , vähättele väärämielisten näkemyksiä.

        Sinänsä on mielenkiintoista, että blogisti on toiminut niinkin tarkkaa vainua tarvitsevassa hommassa, kuin kurvarihomman mielletään olevan. En tosin tiedä, onko vain kävellä jompinut partioparinsa jäljissä tämän huomiokykyyn luottaen, vai onko ollut itse kulkusuuntaa nuurostelemassa, näkyykö poikkeavaa, kuuluuko erityistä, tarvitaanko toimenpiteitä. Mutta nykyään on tainna vainu mennä. Tämä käy sangen hupaisasti ilmi, kun väittää että hallitsemattomaan maahanmuuttoon kriittisiä, poliittiseen korrektiuteen taipumattomia olisi vain kourallinen. Blogisti lukee MV-lehteä ja imee kriittisten jutut/ tietonsa kriittisyydestä sieltä. "Tienposkissa rähisevä eripurainen joukko".
        Ihanko hän umpiossa elelee? Toiseksi, todennäköisemmäksi vaihtoehdoksi umpiossa olemisen rinnalle nousee se mahdollisuus, että hän kulkee vain samanmielisten parissa ja lukee MV-mediaa.
        Se on tullut todistetuksi, että ei osaa kuunnella/vastaanottaa oman näkemyksen vastaisia näkemyksiä elinpiirissään. Tämä on käynyt ilmi mm siinä että kuvittelée Suomussalmen 2015 pakolaiskeskustelun olleen pelkästään tyytyväisyyden hyrinää huokuvan joukon kokoontumisen.

        Ilmeistä on että blogisti soimaa itseään siitä, kun tuli valinneeksi väärän ratsun poliittisella"valtatiellään". Valitsi eripuraisen ja yhden keppihevosen liikkeen. Jytky tuli, mutta maine meni. Persuporukka taantui takaisin sellaiseksi poliittiseksi kääpiöksi, kuin odottaa sopikin. Harmittaako blogistia? Minua ainakin harmittaisi, jos housuissaan olisin...


    • suunapäänähänaina
    • marjanpoimijakurvari
    • Ymmärtämättömyyttä

      "187 Joulun sanomaa
      Lauantai 24.12.2016 klo 15:19 - yrjöpoeka
      Suomi on tunnetusti ollut rauhan tyyssija reilut 70-vuotta. Aina on sanottu, ettei täällä tapahdu mitään. Kuka tahansa valtion päämiehistä on voinut aivan vapaasti ja rauhassa käyskennellä kaduilla ja toreilla. Tätä onnelaa ovat ihmetelleet ulkomaan elävätkin. Tavallisista turisteista valtionpäämiehiin.
      Muutoksen tuulet ovat saapuneet nyt myös tänne pohjoisen perukoille. Turun perinteinen Joulurauhanjulistus turvattiin nyt ensimmäisen kerran uudenajan terrori-iskulta. Puolustusvoimain ajoneuvoyhdistelmät tukkivat ajoneuvoilta pääsyn Turun Vanhalle Suurtorille. Viimeaikaiset tapahtumat maailmalta saavat ihmiset kaikkialla varpaisilleen. Aivan varmasti kaikki torilla käyneet ovat omassa mielessään joutuneet ja joutuvat pohtimaan maailman muutosta.
      Aikaisemmin uskottiin sodan, kapinan tai terroristien suorittaman iskun olevan se pelättävin asia. Nyt yksittäinen kuolemaan valmis ihminen voi aiheuttaa suunnatonta tuhoa ja kärsimystä aivan normaaleilla välineillä. Ei enää aseita, ei räjähteitä. Terrori-iskua suunnittelevan ei tarvitse enää varoa ostoksiaan. Nyt riittää ajoneuvon kaappaaminen. Hyvin pian siihen on varmasti tulossa vastaisku. Ajoneuvot voidaan jo nyt pysäyttää radiosingnaalilla, mikäli sen reitti yllättäen muuttuu, tai se ei vastaa kutsuun. Sitten jäämme odottamaan seuraavaa keinoa, millä viattomia sivullisia voidaan tuhota."

      Tuo yllä oleva teksti on blogistin kirjoittamaa. Voitte käydä sen myös itse lukemassa.

      On siinä blogistilla miettimistä. Hän itse on eturintamassa tuomassa pakolaisia Suomussalmelle. Nämä iskut, joista blogisti kertoo ovat nimenomaan radikaalisoituneiden pakolaisten tekemiä. Hankkikaa Ykä ja muut näköalattomat päättäjät lisää pakolaisia Suomeen ja Suomussalmelle, niin saatte lisää jeesustelun aihetta! Suomi on yksi valtio muiden joukossa ja seuraava isku voi tapahtua vaikka Suomussalmella. Sama tilanne on myös muiden rikosten osalta, joita nämä partalapset
      tehtailevat. Esimerkiksi seksuaalirikoksissa heidän osuutensa on todella suuri, jos heidän rikoksien määrää verrataan heidän lukumäärään kantaväestöstä.

    • Sulat_väärinpäin

      Muttakun pakoloisen pyllyn nuolennasta tulee hyvmieli? Muttei enää lohkea eduskuntapaikkaa tälle poliittiselle kalkkunalle

    • vanhenevanarsistiseon

      Eihän se päässyt edes ehdokkaaksi viime vaaleihin ja hyvä niin. Huru-ukko, joka markkinoi itseään Kainuun Sanomien mukaan mm. näin:
      "Puurunen puolusti paikkaansa toteamalla, että nuoria äänestäjiä ei ole ja ikäihmisille pitää olla sopiva vaihtoehto."

      Mutta eihän sitä tiedä jos ensi tai seuraavia tai sitä seuraavia vaaleja varten omia nuoria äänestäjiä on nyt ruvettu kasvattamaan vieraamman geeniperinnän omaavista?

    • vaeon

      Vae on lokisti ruvennu ratikalisoitumaan.....

      Pankaa autonavaimet piiloon.

      • ressiköahistannoo

        autoja pysäyttellee ratiosiknaaleilla... ja keräillee lepakoeta voliohattuunsa tuulimyllyjen ympäriltä... suksetkin siltä pitäsi panna piiloon ettei eksy turhan kauvas pakkasumpisessa


    • veroparasiitit

      Miltä se tunnostaa näläkämoan asukeilla elättää verovaroille Yrjo Puurunen -nimistä veroloista?

    • tali-------tintti

      Lokistilla rupes taas keulimaa, keskittyis vaan talitinttien ruokintaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5510
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3527
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1652
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1624
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      77
      1087
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1078
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe