Tyäpaikkakiusaajat ulos

stoppis

Maailma on vaarallinen paikka elää, ei niiden ihmisten vuoksi jotka ovat pahoja, vaan niiden vuoksi jotka eivät tee asialle mitään.!! "Albert Einstein" On se vaan nii ihmeellistä kun työ-yhteisössä saa pilkata ja ivata aivan luvan perästä porukalla yhtä ja samaa henkilöä. Eikä siihen kukaan tunnu puuttuvan milläänlailla. En ollut korviani uskoa kun soitin erääseen yhtiöön ja kuulin henkilöiden 2 puhuvan todella ilkeästi henkilöstä jonka kanssa parhaillaan keskustelin puhelimessa. Ei pitäisi solvata niin isoon ääneen ,että muutkin kuulee. Jotenkin vielä ymmärtää kypsymättömän tenavan ilkeilyn , mutta että aikuiset tälläistä harrastaa on todella käsittämätöntä ja epäkypsää käytöstä. Ei muuta kuin potkut persiiseen tuollaisille, ei voi sanoa ihmisille, vaan elukoille ja älykääpiöille.

20

359

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valettavaleenperää

      joo turhautuneet ja katkerat ja kateelliset akat osaa kyll sen taidon,sais niille haistattaa

      • osaaa

        Öhmmmmm Kyllähän nuo katkerat ja kateeliset äijät/ ukotkin nuo taidon osaa.
        Että, silleen.


    • terttuueuuei13

      siis äääh ,nyt en ymmärrä ,,soitit erääseen yhtiöön ja kuulit kun 2 henkilöä puhui pahaa 3 henkilöstä jonka kanssa puhuit puhelimessa ?????
      siis olitko 2 puhelimessa yht aikaa vai mites se meni ööööh

      • opeliksi

        Ei se palio oo mikä korvien välistä puuttuu "vai mitä!?


    • niinnoniinjoo

      Todellakin just noin, mutta yleensä työpaikan esimies viisveisaa miten työntekijät toisistaan jupisevat seläntakana. Ja suurimmat lässyttäjät ovat ne, joilla ei todellakaan olisi millään asteikolla siihen varaa.

    • Mikähäon

      Taitaa nuata kiusaajia olla enempikin kun, eivät tämän enempää immeiset oo ottaneet kantaa tällääsehen asiahan. Joka sentähären on aika kova paikka ku omalle kohoralle sattuu. Mitäs miältä ootta muut?

    • Rightforum

      Onko kysees joku Lapuan ongelma? Kiusaamisasiasta kannattaa kirioottaa oikias foorumis.

      • YmmärrystäköVailla

        Tämän on aivan oikea palsta kirjoittaa, koska täällä ne narsistisetkin pyörivät ja jos yhtään mitään ymmärrät niin tätä ilkeilyä on niin täällä siellä ja tuolla kuin joka taholla. Jos ymmärrät.


    • kaikossaa

      Kyllä tämä osataan Seinäjoen yrityksissäkin.

    • justjup

      Nii kuulemma puukkopitäjäs Kauhavalla kans. Oon kuullunna.

    • psyykeeee

      Jokapaikas on joitain hermostunehia akkoja ja äijiä, ovat nii psykiatrin tarpees, vaikka
      Suames on rauha eikä sotatila

    • justjupp

      "Ookko kuule kuullu Siitä sitä ja tätä ja tuata ja kuinka se ny menikään mutta niin mä ny vaa kuulin ja kerro ny ihimees muillekin, en ny nii tiärä onko siinä perää kuha ny vaa tuli puhuttua ja kiriootettua sillekki ja tuallekki ja sullekki ei täs ny sen kummempaa . Nähärään ja kuullaan taas Naamakirjas ku siellä kaikki puhuu toisistaan sitä ja tätä ja tuata ja totta tosiaaankin vai toisten mustamaalausta- ko.(

    • Justjopp

      Taas tuli todistetuksi kuinka toiset ihmiset ovat toisille susia lammasten vaatteissa. Aivan sivusta seuranneena tätä jokapäiväistä ivaamista ja kiusantekoa toista kohtaan työpaikalla on aivan käsittämättömän ilkeää ja systemaattista ja tyhmimmät lähtevät aina mukaan, kun joku idiootti aloittaa yhden ja saman ihmisen mollaamisen kaikella mahdollisella tavalla ja mitä vain voi pieni aivoiselta odottaa. Sitten on näitä jotka aivan naapureita kiusatakseen toimivat mitä ihmeelisimmillä tavoilla. Siksi olen aivan varma vanhasta sanonnasta "edestään löytää mitä taakseen jättää".

    • Mutiska

      Työpaikkakiusaajalla pätemisen tarve,käytös on narsistin käytöstä.Agressiivista käytöstäkin voi olla sanallista ärhentelyä.Ja kateuskin voi olla vielä käytöksessä havaittavissa.Kaikki pahan puhuminen.

    • piruonirti

      Piru on irti kun ko.henkilö on esimies ja pienessä pitäjässä kun vielä luulee olevansa
      seuraava jumalasta

      • niinonpiruja

        Näitä jumalasta seuraavia näillä lakeuksilla on ihan riesaksi asti.


      • NomeensNo

        juu


    • Ilkeyrenkohteenaollu

      Kyllä näitä kiusaajia sais viälä nykypäivänä tervata ja pyörittää viälä höyheniskin, panna keskelle kylää jalakapuuhu kiinni. Kaikki sais käyrä heittämäs samaa sontaa mitä itte ovat "vilijelleet" ja porukalla siinä sitte ivattais ja naurettaas notta tiätääski miltä se huomion kohteena oleminen ikävällä tavalla tuntuus. Eikö kuulosta kamalalta. Notta kokemuksen syvällä rintaäänellä kiusattu myös olleena mäkin.

    • TasapääTiisteltä

      Mun puohon on käyny esimies kiinni!!
      Mulla oli heppi heti pystys!
      Tää tapahtu v.1985 että kyllä silloonkin osattiin tyäpaikoolla
      seksuaalisesti häiriköörä, mutten mä siitä mitään numerua tehny.

      • Taastasapää

        Taas joku tasapää kirjoittaa huvipuheita, kyseessä taitaa olla aevan jotain muuta. Vai mitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      816
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe