TERVEYSKESKUKSEN infotilaisuus 26.1.

henkissähiljaa

Mitä sulle jäi miksi info oli ollenkaan järjestetty? Laskeskelin ettei etes kunnanvaltuutetuista ollut vaivautunut paikalle puoliakaan. Aivan liian monet TK-asiassa äänessä olleet eivät olleet kiinnostuneita koko hommasta. Oli kyllä pettymys muutamien puheenvuorotkin. Ootin paljon enemmän. Sos.johtajan tulevaisuusvisio oli kyllä utopistinen eikä yhtään Muonion näkönen. Säälittävää että tämmöisessä infotilaisuudessa pyydetään yleisöltä ideoita kun entisetkin rempat on jäänyt ideoimatta,ilmastointipumppuja asennetaan muttei tekn.joht halunnut puhua asiasta. Onko nyt TK:ssa suunnitelmissa sellainen tiivistysremontti vai mitä? Paljonko maksaa ja onko kilpailutettu taaskaan? Yleisöä oli mielestäni niin vähän,ettei koko hankkeen vetämiseen kuntalaiset usko enää. Etsikkoaika on mennyt ja tj. Muotka olikin oikeassa sanoessaan että vuoden päästä on kunnallisvaalit eikä nykyset valtuutetut pysty enää. Oli siellä hyviäkin puheenvuoroja mutta osanottajakato oli hämmästyttävä. Pitäiskö laittaa lista puuttuneista virkamiehistä ja luottamusmiehistä? Matkailukoordinaattori kuiten oli paikalla.

35

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • infotarkoitus

      Hyvä kysymys aloittajalla.mitä sinulla jäi mieleen infotilaisuudesta?Tilaisuuden puhujat ja esitelmiöitsijät ekaksi.Uuuden johtajan puhe piristävä ja lyhyt,ei analyyttinen mutta itsensä esittelyksi riittävä.Sosiaalitoimen johtajan synkkä yksinpuhelu ei ollut tarkoitettu kenellekkään,kertoi esitttelijän maailman kuvasta joka rajoittuu toimiston tuolin ja työpöytänsä väliseen maailmaan.Masentavaa kuunneltavaa ja n.30 min. ylipitkä juttelu.Lapinliiton edustajan puhe oli ns."ajantappo"esitys.Nanotekniikaan,virtuaaliapu,plasma,ym.vierasperäisten sanojen liiallinen käyttö oli katsojien aliarvioimista,yliarvioimista. Uskoisin hänen jäävän kiinni Suomen sanakirja testissä,vierasperäisen sanan kääntäminen selkokielelle. Kongretiaa oli Taulavuoren esityksessä ja mitä asiaan perehtyneisyyttä?On harvinaista ,omalla ajalla tehdä taustatyötä esim.gallup kysely terveysalan kollegoilta,mitä uusi hyvinvonkeskus voisi pitää sisällään.Kaikki edellinen kertoo ettei urautuminen ole vielä saanut otetta kaverista.Kaikki todella vanhan tk.tilannetta tietävät loistivat poissaolollaan. V.2011 toteutttu n.3 milj.euron remontin kunnan edustaja ja edelleen jatkuvan remppatoimikunnan puh.joht Niemelä,rak.mestari Muotka,tek.lautk.puh.joht.Kangosjärvi ym.toimikunnan jäsenet.Te kaikki petitte ja jätitte Rak.tarkastajan yksin vastaamaan asioista joista hänen ei kuulunutkaan tietää.Kaikessa kunnan päätöksien teossa olevat virkamiehet/naiset loistivet poissaolollaan. Ilmastoinalan insinööri,tek.lautk.puh.joht.olisi voinut valaista tk.uuden ilmastointikoneen ionisointi periaatteen ja miten se edesauttaa tk.ilman puhdistusta?Auditorion seinät ja kuulijat jäivät kuulematta ehkä parhaan esityksen puhujilta joita ei kiinnostanut tulla tilaisuuteen.Kunnanjohtaja Hartojoki myösi vastustaneensa tällaisen infotilaisuuden järjestämistä! Oliko tarveharkinta kartoituksen,hankintatarkoituksen viivyttely harkintaa vai tarkoituksellisuutta?Tarveharkintakartoitusta ei ole tehty,tarveharkintakartoitus kilpailutetaan.Ehkä ymmärsin väärin tarpeesi tarveharkintakartoituksesta kertomisen.

      • Liianvähäninfoa

        Hyvin olit perillä juonesta. Remppatoimikunnan väkeä ei tullut siksi, että se remppaporukka lopetettiin jo syksyllä 2015 ja puh. joht eronnut osasta luottamustehtävistään. Olisi luullut, että Kangosjärvi olisi ollut paikalla ja moni muut. Kävi sääliksi rakennustarkastajaa. Hän on jo puun ja kuoren välissä.
        Itse odotin eniten, että tarveharkinta suunnitelman pohja olisi jo ollut tehtynä virkamiestyönä ja siihen lisättäisiin sitten kuntalaisten toiveita, mutta ei sitäkään ollut.Sitten selviteltäisiin ulkopuolelta tulevaa ostopalvelua Muonion hyvinvointikeskuksesta ja kuinka paljon sitä tulisi olemaan. Esim. rajalta Kolarista, Kittilästä/Raattama ja jos mahdollista Ruotsin puolelta ja viimeisenä vasta Enontekiöltä. Eihän tämä etene jos me ei kuulla edes mitä sen valmistelun suhteen tapahtuu. Ennen ei voi pyytää suunnitteluun rahaa ennenkö tietää mitä edes tehdään. Se on tosi asia.
        Jos saisi vielä selkokielellä mitä siellä TK:ssa tällä hetkellä remonttimielessä tehdään ja kenen päätöksellä ja kuka/ketkä? Jos vielä kuka/ketkä, niin kysyttiinkö muista muoniolaisilta tuntihintaa? Vai menikö niin kuin aina ennenkin on tehty?
        Sitä käytäntöä vihaan yli kaiken.
        Tuija Muotka toimitusjohtaja


      • eikökerrottukaaninfossa

        Eikö tekninen johtaja kertonut mitä TK:ssa tehdään? Hänenhän se pitäisi tietää koska vastaa teknisestä osastosta ja toimii töiden tilaajana. Mitä hän sitten tilaisuudessa kertoi ellei juuri näitä asioita? En itse päässyt paikalle.

        Korjaustöistä laaditut sopimukset ja kilpailutusasiakirjat ovat julkisia, joten ne voi käydä kuka tahansa katsomassa kunnassa. Kun käy siellä katsomassa, niin ei tarvitse sen jälkeen enää kysellä onko kilpailutettu ja millä hinnalla töitä tehdään.


      • Jotenkiunohtunut
        eikökerrottukaaninfossa kirjoitti:

        Eikö tekninen johtaja kertonut mitä TK:ssa tehdään? Hänenhän se pitäisi tietää koska vastaa teknisestä osastosta ja toimii töiden tilaajana. Mitä hän sitten tilaisuudessa kertoi ellei juuri näitä asioita? En itse päässyt paikalle.

        Korjaustöistä laaditut sopimukset ja kilpailutusasiakirjat ovat julkisia, joten ne voi käydä kuka tahansa katsomassa kunnassa. Kun käy siellä katsomassa, niin ei tarvitse sen jälkeen enää kysellä onko kilpailutettu ja millä hinnalla töitä tehdään.

        Siinäkän se onkin, kun ei ole kilpailutettu.


      • onvarmaannäin

        Eli kunta tekee omana työnä tai kaikki urakat suunnitteluineen yhteensä alle 150 000 euroa?


      • Kilpailutustakehiinvain
        onvarmaannäin kirjoitti:

        Eli kunta tekee omana työnä tai kaikki urakat suunnitteluineen yhteensä alle 150 000 euroa?

        Niin minkä paikan suunnittelun omana työnä? Kuka siihen pystyisi kunnassa? Ei yhtään sen taitoista, ei edes tekninen johtaja. Suuruusluokka jo liikaa. Minä omanaurakkana? Tekisikö sen yksin luottokirvesmies/teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja Särkijärvi?
        Olis urakkaa pitkäksi aikaa.


      • Naurettavaahölmöilyä
        eikökerrottukaaninfossa kirjoitti:

        Eikö tekninen johtaja kertonut mitä TK:ssa tehdään? Hänenhän se pitäisi tietää koska vastaa teknisestä osastosta ja toimii töiden tilaajana. Mitä hän sitten tilaisuudessa kertoi ellei juuri näitä asioita? En itse päässyt paikalle.

        Korjaustöistä laaditut sopimukset ja kilpailutusasiakirjat ovat julkisia, joten ne voi käydä kuka tahansa katsomassa kunnassa. Kun käy siellä katsomassa, niin ei tarvitse sen jälkeen enää kysellä onko kilpailutettu ja millä hinnalla töitä tehdään.

        Ei kertonut/tai ei halunnut kertoa ja toinen joka olisi tiennyt, kun on vain sitä TK:n remonttia varten kahdeksi vuodeksi palkattukin rakennusmestari Vainio ei ollut paikalla.
        Hän olisi osannut tarkasti kertoa, että miljoonalla eurolla nyt vanhaa TK:ta tiivistetään vaikka tarkka raportti on ettei se onnistu ja mitään takuuta ei ole. Työllistyyhän siinä toki kaksi muoniolaista kirvesmiestä ja ulkopuolinen tiivistysfirma/ työntekijä.
        On se kumma ettei koko paskaa tyhjennetä ja siirretä KAIKKIA pois väistötiloihin siksi aikaa, kun uusi hyvinvointikeskus valmistuu.
        Hukkaan heitettyä rahaa ja paljon kuluu tähän älyttömyyteen.
        Riskit on kyllä päättäjilläkin ja vastuussa olevilla. Kuinka monta pitää sairastua ennen kuin järki voittaa?
        Tiivistyksen jälkeen joutaa jo sanoa irti sen paikan rakennusmestari. Mitä sillä enää tekee remontti remontin jälkeen tehty osa jo kahteen kertaankin.
        Tulisi säästöä ja homeitiöt saavat vallan ilman remonttiakin.
        Hömöläisten hommaa!


    • Kalluvaan

      Luin päivän Luoteislapin. Puhuttiinkohan siinä samasta tilaisuudesta kun sain eri kuvan koko tapahtumasta? Kirjottajat edellä tai Luoteislappi on jompikumpi väärillä urilla infon suhteen. Veikkaan että kirjottajat

      • Nelluvaan

        Kuules Kalluvaan aivan liian monet ovat tietoisia niistä asioista jotka eivät näkyneet eivätkä kuuluneet tilaisuudessa eikä niitä tieoja missään nimessä ole annettu eikä anneta lehdistölle.
        Siksi se näyttikin niin siloiselta ja siistiltä tilaisuudelta.
        Muutamien kirjoittelusta juuri näkyy se muoniolaisten täydellinen sinisilmäisyys.


    • raakilekkolie

      Tämä infotilaisuus oli ns. puolivalmiste, jopa raakile!
      Ensinnäkin hävetköön ne valtuutetut, jotka aliarvioitte kuntalaisia ja pidätte itseänne jotenkin erinomaisina. Paikalla taisi olla kokonaista 8 valtuutettua. Siellä oli kaks pikkupoikaa, koulun penkissä, istui kolmannessa rivissä, jotka häiriköi omalla ohjelman järjestelyllään kaikkia tapahtumia, mihin luottamustoimissaan osallistuvat. Kaksi ämmää, eivätkä ole naisia.
      Sosiaalijohtajalla oli tosiaan viikatemiesmäinen asenne koko touhuun, kuollaan me kuitenki, niin kannattaako edes yrittää, oli hänen viestinsä.

      Nikanderin läsnäolo oli sikäli hyvä, että hänellä oli jopa jotain toivoakin antaa, ja tämä kalahti varmaankin ainakin toiseen ämmään, joka tuntuu olevan takuuvarma siitä, että rahaa ei mistään tule. Mutta Taulavuoren esitys oli juurikin tätä nykypäivää, joka tekee mahdottomastakin mahdollisen...Riittävästi hyviä ideoita ja yritystä, niin onnistutaan!

      Se jäi askarruttamaan, että todellako siellä terveyskeskuksessa niitä tiivistyksiä ollaan tekemässä, jotta saataisiin tilat käyttökuntoisina vietyä neljän vuoden päähän? Eikö tästä mennyt jo oppi perille, että ne onnistuu tuskin koskaan. Ja niin olen pessimisti minäkin, etten usko että MIKSI juuri Muoniossa osattaisiin tämä poikkeus tehdä, että onnistuttaisiin tämä tiivistyskorjaus tekemään niin hyvin, että se kantaisi meidät vuosien päähän? Ja sen hintahan taisi olla siis miljoonia? Eikö ollut niin, että se oli vaihtoehto uuden rakentamiselle tämä tiivistys? Hinta 3 M€????? Vai mitä kummaa se olikaan...ja KUKA sen todella takaa, että tämä onnistuu ja KUN (sillä ei se voi juuri Muoniossa onnistua, kun ei muuallakaan) se epäonnistuu, niin täytyy hankkia sitten niitä väistötiloja, joissa voitaisiin tämä väliaika työskennellä...että hitokseen paljon heitellään rahaa harakoille tässä välissä...

      Ja kun lähdetään kehittämään uutta ja luomaan uutta, niin sitä täytyy lähteä kehittämään sillä asenteella, että tässä vielä maailmalle näytetään, että Muonio on maineensa arvoinen. Suomen onnellisin kunta. Olkoon toki, että onni ei ehkä tähän liity. Mutta johonkin täytyy tarttua ja se tietynlainen me-henki voittamisen haluun yhdistettynä täytyisi nyt herättää ja lyödä hynttyitä yhteen. Tällä tarkoitan sitä, että näihin suunnitelmiin otettaisiin mukaan muitakin, kuin pari hirisevää ämmää kolmannelta penkkiriviltä...vaikka niin kovat neuvottelijat ovatkin.

      • hirisijätpois

        Tarkotaks hirisevillä ämmilä niitä jokka oli paikalla, kun ne pahimmat hirisijät oli jääny kotia hirisemään hirihirihiri ja yllättäviä poisjääntejä ne kaikki oli. Ei uskois että kun ovat niin paljon asiasta puhunu vuosien ajan niin jäävät ämmät kotia hirisemään. Ja ämmä-ämmätki oli jääny?


      • sykiatria

        ämmät=M
        Net olit kyllä taas paikalla hirisemässä ja näyttämässä sivistyksensä. Lehessä näkkyy että olit suositelheet sykiatria hoitamaan Hettalaisten päätä.


      • Tosihuonoakäytöstä
        sykiatria kirjoitti:

        ämmät=M
        Net olit kyllä taas paikalla hirisemässä ja näyttämässä sivistyksensä. Lehessä näkkyy että olit suositelheet sykiatria hoitamaan Hettalaisten päätä.

        Valtuutettu Markku Rauhalan olisi kannattanut jättää sanomatta hettalaisten psykiatrin tarpeesta. Se ei ainakaan lisää yhteistyön parantumista enontekiöläisten kanssa. Yhteistyön parantumista auttaisi täydellinen muoniolaisten neuvottelijoiden vaihtaminen. Kunnanvaltuutettu Matti Myllykankaan olisi myös pitänyt käyttäytyä puheiden aikana aikuismaisesti ja pitää kaverineuvottelu vaikka Seon kahviossa eikä häiritä esittelijän puheen aikana.
        Toivottavasti näistä pikkupojista kumpiaan ei lähde pääkaupunkiin hakemaan rahoitusta suunnittelukustannuksiin.
        Heidän parasta pysyä hirittelemässä äitien helmoissa Muoniossa.


    • sygologia

      M alkusia nimiä!
      Olipa jännästi kirjotettu 2 ämmää

    • KaleviPaassilta

      Informaatiotilaisuus Terveyskeskus, peruskorjausta osa korjausta suunnitelmia ja vastuusta katoavat omille teilleen. Tämä 24 keskustelussa on, jopa itsensä fyysistä ja aivo informaatiota. Totista reklamaatiota ei tunnettu oikeata asia teemaa, mitä tulisi tehdä, mitä suunnitella ja mitä tapahtuu. Terveyskeskus peruskorjaus suunnitelmaa, mitä on viime aikoina tapahtunut ja rahoitusta. Osaan mikäkin kehua itseäni, mutta ymmärtäkää, mitä tarkoittaa Informaatio, ei ollut häivääkään yleisö ja asiantuntijat paikalla.
      Toimikaa näin. Esitellään terveyskeskus täydellisesti kuvien katselua yleisölle, ensin terveyskeskuksen kaikki toimitilat. Monella ei ole edes käsitystä poliklinikka toiminnasta, laboratoriosta, röntgenkuvauksesta, lääkärien tutkimus tiloista ja hammaslääkärin, vuodeosastot, ruokala keittiö toimitiloineen, sekä paljon muuta. Näin yleisö saisi käsityksen, mitä tapahtuu, kun sairas menee apua hakemaan terveyskeskuksesta. Terveyskeskus, heti korjausta vaativat kohteet, kuva havaintoina. Näin lähdetään katosta alkaen ulkoisesti, sisätiloihin. Hyvin tarkasti kuvattuina kaikkien nähtäväksi, mitä kohteet vaativat ja välitöntä korjausta. Tulisi esitellä kuvauksin, havainnoin ja myös informointi tiedotuksin. Tapahtuisi vaikka näin? Terveyskeskuksen katto on uusittava, muutettava A-katoksi, vuotojen estämiseksi, suunnittelu ja osa urakkaa. LVI-kuten viemäri, makeavesi, salaojitus on oma suunnitelma, sähköjen oma peruskorjaus. Sisätilojen peruskorjaus, mikä onkin ilmeisen kallis homeongelmaa toteuttaa. En tosiaan saanut, käsitystä, mitkä peruskorjaus suunnitelma osuudet on laadittu, mitä osa osuudet ovat edenneet tarjouspyyntöihin tai toteutetaan parhaillaan. Tunsin yhtä kuin olin Hölmölässä. Puhuttiin paljon, että olisi suunnitelmia, peruskorjata, osa korjata, mutta asia teema puuttui. Tai parhaillaan kirvesmiehet töissä, mutta mitä tekevät?. Mitä sai hyväkseen muoniolaiset ja monien eri ammatti alojen asiantuntijat.

    • Heijastekuvinkuvitellaan

      Kalevi, jos olisit nähnyt ne monta kymmentä kuvaa nykyisestä terveyskeskuksesta ja sen nykyisestä kunnosta ja huonon hoidon tuloksesta olisit aivan varmasti jättänyt kirjoituksestasi kokonaan pois tuon korjaamisesta kertovan loppuosan.
      Päättäjien olisi pitänyt käyttää järkeä jo siinä vaiheessa viimeistään, kun valtuusto päätti uuden rakentamisesta.
      Väistötiloihin siirtoa ei uskallettu tehdä ja jättää koko homepesä tyhjilleen odottamaan lopullista purkamista. Se näyttää vahvasti poliittiselta päätökseltä ja salatuilta lupauksilta.
      Nyt siitä hölmöläisten tavoin maksetaan. Kaikki kärsii, niin työntekijät, potilaat kuin siellä asioivat kuntalaisetkin.
      Tarkoitat, että uudesta hyvinvointikeskuksesta tehdään kuntalaisille esitysversio vääntämällä se rautalangasta eli havainnekuvin! Idea on hyvä! Kannatan!
      Kukahan sen toteuttaisi? Olisiko sinulla Kalevi tiedossa joku yritys, joka tekee työkseen näitä?
      Tuija Muotka toimitusjohtaja

    • hettalaisetrannalle

      Hettalaisten suomi24 ollaan jo huolissaan siitä, että niille ei ole enään paikkoja muonion tkssa...olispa rohki soma jättää net rannalle. Heittäskhään värkkäämästä?????

    • KaleviPaassilta

      Nyt, kun en ole aikaisemmin saanut oikeata todellista tietoa. Kerrot, että on päästetty Terveyskeskus siihen kuntoon, että Sinun käsityksenä on mahdottomuus enää korjata. Erittäin huonolla hoidolla, siisteydellä, ilmanvaihdon, vuotovahinkojen, pesemisen laiminlyömällä. Pahimpia ovat, myrkylliset vuotovahingot, epäkuntoiset WC-peseytymistilat, niiden hoito, rikki olevat viemärit verkosto. Hyvinkin on voitu siivous työt hoitaa, mutta laitos päästetty ikäänsä nähden huonoon kuntoon. Olen terveys ja talous ry jäsen ja tietoja löytyy. Nyt jos Muonioon on rakennettava uusi terveyskeskus. Siinä sitä ollaan, tarvitaanko kuinka monen vuode potilaan tilat ja vaikeasti hoidettaville eritäin vaativaa pitkäaikaisia potilas hoitotyötä vuodetilat. Myös missä laajuudessa lääkäri vastaanotto, mitä potilas hoitotyötä harjoitetaan, samoin hoitokuviot, missä määrin röntgen kuvaus, laboratoriotyötä, kuntoutusta ja tuleeko keittiö terveyskeskus palveluineen. Uutta terveyskeskusta jos lähdetään toteuttamaan. Varmasti kuullaan hyötykäyttöön moneen otteeseen, koko terveyskeskus henkilökuntaa, tietävät mitä tarvitaan. Valmiita terveyskeskus malleja on, eräät arkkitehti suunnittelijoita löytyy alan erikoistuneita. Suosittelisin näitä, koska tietävät mitä suunnittelevat palvelutarpeineen terveyskeskukseksi. Tärkeintä on paikallinen väestö ja missä määrin palvellaan ulkokuntalaisia, sekä ulkomaalaisia. Tämä on lääketieteellistä alaa ja minkälaisia sairaus potilaista hoidetaan eninten väestömäärästä. Tämä kokonaisuus tarkoittaa, että Terveyskeskus rakennetaan ja tarjotaan mahdollisimman laajasti julkisia kunnan/valtion ylläpitämiä palveluja kuntalaisilleen. Huomioiden uudet SOTE suunnitelma piiri alue ohjeet.

    • seolta

      Ai oikein arkkitehdit suunnittelemaan, millähän rahalla ? Ovat kalliita miehiä.

      • hyväsuunnittelija

        Eiköhän tuossa uuden tk:n 7,7 milj. euron kustannusarvioissa ole varattu jokunen ropo suunnittelijoillekin kuten 3,8 milj. euron vanhan tk:n korjauksessakin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Toivottavasti Muoniossa ymmärretään tämä ja kilpailutetaan suunnittelijat myös laadulla eikä pelkästään hinnalla.


      • Suunnitelunkukkanen
        hyväsuunnittelija kirjoitti:

        Eiköhän tuossa uuden tk:n 7,7 milj. euron kustannusarvioissa ole varattu jokunen ropo suunnittelijoillekin kuten 3,8 milj. euron vanhan tk:n korjauksessakin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Toivottavasti Muoniossa ymmärretään tämä ja kilpailutetaan suunnittelijat myös laadulla eikä pelkästään hinnalla.

        Se onkin taito sinänsä osata kilpailuttaa niin, että ykkös kriteeri ei olekkaan hinta!
        Sitä käytäntöä en muista kuulleeni käytetyn Muoniossa. On uusi asia Muoniolle vaikka yleisessä käytössä muualla Suomessa.


    • KaleviPaassilta

      Aikoinaan kun Muonioon lähdettiin terveyskeskuspalvelua rakentamaan. Silloisena olin ensin taloudenhoitajana ja myöhemmin talouspäällikön virassa. Tehtävänäni oli selvittää minkälainen Terveyskeskus Muonion - Enontekiön kuntayhtymälle tuli rakentaa. Peruste oli kuntayhtymän asukasmäärä ja paikkakunta olot. Olen taloushallinnolle opiskellut pätevyyteen kirjoittajien kirja Ojala - Vintturi - Vataja oli pohjana talouspäällikön virkaan, terveyskeskus kansanterveysala, lainsääntöineen asetuksineen ja hallintoineen. Sopimus työnäni tutkin tarkasti ja sairaalan henkilökunta mukana, mitä me tarvitsemme. Suunnitelmat ja rahoituksen valmisteluun ja toteutukseen sain valtiolta haettuna kuntayhtymälle 75% rakennus kustannusmenoihin. Arkkitehti toimistoihin otin useisiin yhteyttä, joilla oli töinään sairaala rakennus suunnittelu kokemusta. Tarjoukset arkkitehtitoimistoilta kilpailuttamisella sain todella erittäin hyviä tarjoussuunnitelmia ja rakennus malli kuvia. Huippu hyvä ja toimiva Terveyskeskus suunnittelu tarjous tuli Tampereelta. Arkkitehtitoimisto Mikko Knuutilta, oli suunnitteluksi todella hyvä Terveyskeskus. Kuntayhtymä ja henkilökunta olivat yksimielisiä hyväksymään Knuutin arkkitehtisuunnittelun. Valtio ei suostunut rahoittamaan Knuutin kallista tarjousta ja jouduimme menemään halpaan yksinkertaiseen ja minua keljuttaa edelleenkin. Kyllähän edelleenkin aakkosista eteenpäin toimintaan ja toteutukseen tapahtuu lähes samalla toiminnalla, mutta elämme uutta aikaa. Vaikka aikanaan lähes täysin opiskelin stipendiaatti rahoituksen voimin tai olisi mennyt muutoin minulta taloushallinnolle opiskelu roskakoriin. Varmasti Muoniossa vaatii työtä, kun ollaan siinä vaiheessa, että uutta terveyskeskusta ryhdytään rakentamaan.

      • Toivoasopii

        Toivoma parasta hankkeelle! Eiköhän sitä toivo kaikki.


    • ette-ole-tosissanne

      "Suunnitelmat ja rahoituksen valmisteluun ja toteutukseen sain valtiolta haettuna kuntayhtymälle 75% rakennuskustannusmenoihin."

      Hienoa että maallikot tekee poliittisia päätöksiä, vailla pienintäkään tietoa - tai ymmärrystä kuinka homma tehdään.
      Täysin valmistelematon rakennuttamispäätös on tehty aikaa sitten ja nyt kysellään vielä viisaammilta maallikoilta ideoita "hyvinvointikeskukseen".

      On vaikea uskoa että olette aivan tosissanne. Suuria kirkkoja on ainanaan rakentaneet useat sukupolvet, rakennuksen näkymä on sama.
      Kaavapäätöstä uuden rakennuksen paikasta ei ole, eikä määrittelyä mistään muustakaan.
      Muoniossa valitetaan, se tietää aina lisää viivettä.

      Jos joskus on saatu 75% avustusta, se on eilisen märkäuni. Tätä asiaa ei kukaan tunnu osaavan laittaa selkokielelle, syystä että on päätetty rakentaa mutta kukaan vain ei tiedä miten ja millä. Se on varmasti ymmärrettävää, mutta mistä on haettu ja kuinka paljon? Senkin selvittäminen tuntuu olevan hankalaa...

      • tietotuskaa

        Onko sinulla tällainen tieto tai tietoa ettei porukalla jotka eivät ole sekaantuneet mitenkään politiikkaan,ei ole tietoa. Muoniossa vain politiikoilla ei ole tietoa koska hanke ei etene mitenkään. Ihmiset jotka sijoittaa omaa rahaa johonkin hankkeeseen,hankkivat tarvittavan tiedon. Onko vaikea ymmärtää?


      • tuohon-järki-ei-riitä

        "Onko sinulla tällainen tieto tai tietoa ettei porukalla jotka eivät ole sekaantuneet mitenkään politiikkaan,ei ole tietoa. "

        Sanoja peräkkäin, mutta mitä mitä kirjoittaja koittaa sanoa. Hanke ei etene ja politiikoilla ei ole tietoa?
        Rahaa sijoittavilla on hankittua tietoa?

        Miksi kukaan sijoittaisi rahaa kunnan hankkeeseen joka ei etene, ja miten sijoittaa rahaa paikallaan olevaan kunnan hankkeeseen? Tämä kuulostaa siltä että nyt tehdään jotain joka ei taida mahtua normaaleihin puitteisiin.
        Kirjoittajan sanomaa on todella vaikea ymmärtää.


    • KaleviPaassilta

      Kunnassa on melko paljon henkilöitä, jotka eivät ole osallistuneen politiikkaan. He tyytyvät siihen miten kunnan ja yhteiskunnan asiat hoidetaan. Kysymykseesi?. Vaikka näin. Minun tulisi lähteä rahoittamaan Terveyskeskuksen peruskorjaukseen. Kunnalla on oma tila, eli kiinteistö Terveyskeskukselle. Rakennuksen, maapohja, rakennus, irtaimistoineen ja tehtäisiin laaja peruskorjaus. Nyt jos Terveyskeskuksen arvo olisi 5 miljoonaa, sekä peruskorjaus 3 miljoonaa. Seuraavaksi, mitä siitä saisi, jos myytäisiin ja varmasti saataisiin 4 miljoonaa. Minä ilmoittaisin, että olen valmis lähtemään takaamalla peruskorjaukseen kunnalle 3 miljoonaa lainaa, vaikka 2 prosentin korolla. Velka panttikirjalla Terveyskeskuksen, kiinteistöön, eli maapohja tilaan rakennuksineen. Rahoitus järjestyisi, vaikka olisin Terveyskeskuksen peruskorjaukseen ottanut lainan pankista 1% korolla, huom. voittoa tulisi minulle 1%=2%. Minä olisin pankin jälkeen lainan riskisijoittaja ja kunta maksaisi minulle lainan korkoineen. Edelleen välikätenä minä maksaisin pankille, samaa lainaani lyhentämällä. Tämä on kuvio miten voisi tapahtua, vaikka olisin vähävarainen. Pankki voisi luottaa kuvion mukaan minuun. Tämä on vain yksi malli, miten kunnan rahoitusta voisi tulla siis yksityiseltä Terveyskeskuksen peruskorjaukseen. Muoniossa on valtuutetut peloissaan Terveyskeskuksen peruskorjaukseen lainojen ottamisesta ja kykeneekö kunta maksamaan velkansa. Ainakin minä kokemuksena, että peruskorjaus lainat tulisi ehdottomasti pantata Terveyskeskuksen omaisuuteen ja Terveyskeskus olisi kovasti veloissaan. SOTE järjestelystä, huom; huhtikuu 2016.Lapin maakunta. Muonio voisi jopa hyötyä SOTE rahoituksessa terveydenhoito alalla, eikä kunta olisikaan peruskorjaus lainanaan täysin vastuissaan, sekä velka siirtyisi maakunta piiriin ko. linjalla kunnille/valtiolle tasausvastuuna jyvityksenä jaettavaksi maksettavaksi.

    • seitenviiskö

      Hui kauheeta edellistä kirjoittajaa, suuruudenhulluutta ja sekoilua. Kuulostaa todella .........

      • kommettiajatuksena

        seitenviiskö,Nyt olis mahdollisuus kirjoittaa omia ajatuksia jos tympäsee toisten ajatukset. Siitä vaan,baana on auki.Tietenkin altistut vaaraan joutua arvostelun kohteeksi mut se tekee hyvää.


    • KaleviPaassilta

      Suuruudenhulluudelta. Siltä vaikuttaa, mutta Muonion kuntaan on löydyttävä rahaa tavalla tai toisella kunnan omistamien rakennusten peruskorjauksiin ja ylläpitämiseen.
      Varmasti ei ollut hölmöläisten ehdotuksia. Erittäin kovana olin. Muonion - Enontekiön - Kittilän ja Kolarien kuntien liitokseen, heti kun se oli mahdollista. Tuonnoin Valtiolla oli rahaa yllin kyllin jakaa ilmaista rahaa miljoonia kuntaliitoksiin. Silloin jos järki olisi ollut, Muonion kunta olisi velaton Valtiolta miljoonien kuntaliitos saantiin. Eikä yhtäkään kunnan työntekijää olisi tarvinnut erottaa. Silloin jäikin huomaamatta, että kuntaliitoksesta voidaan myös erota.Tarkat laskelmat esitin silloin, kun sain ne ongittua. Tyhmyys kukoistaa. Nyt, kun tuonnoin lainakorot lähes nollattiin. Silloin olin kovana, että Muonion kunta ryhtyy Terveyskeskuksen peruskorjaukseen, sekä kunnan muiden ylläpitämien rakennusten osalta. Eikä vaikeuksia olisi. Varmasti olisin tiennyt, että rahaa sai alle 1%,korolla, sekä sijoituksella 3,5% ja pelkästään olisi rikastunut.
      Nyt, kun valtiolla menee huonosti on oikeilla riskin otoilla, todella yksinkertaisen helppoa rikastua. Pelkästään nyt pahasti iskee, sähköllä asuntoja lämmittäville. Miten moni köyhyyttään nyt joutuu asunnostaan luopumaan, rikkaiden taskuun, yhtiön kerta sähkön myynnistä 35%. Ellei Valtio tee lainsäädäntöä sähkön käytön siirron turvaamiseksi pitämiseksi nykytasolla. Verottaja, eikä hallitus ymmärrä, että estäisi yhtiöiden siirtymistä verotuksessa, keinottelu valtioihin. Eikö tosiaan Suomessa osata verottaa Ulkomaille rekisteröityjä yhtiöitä, toiminnasta Suomessa, tuosta vaan tulokset rahana katoaa Ulkomaille. Olen antamani aikaisemmat tiedot varmasti oikeilla hetkillä Muoniolaisille tiedottanut luottamustehtäville.

    • pukukaasuoraan

      mikä on ihme. kunnalla on metsää jne. lainat päälle ja menoksi. ei kukaan hyväksy esitettyä tpäällikön tarinaa, kermat pois lainoitusta,
      paljonko sitä lainaa pittää kunnalle ottaa.
      mitä siihen saahaan apuja. onko tuo niin vaikeaa, mitä ees haetaan.

      • prosenttilasku

        Hyvä Kallu! On tervetullutta näillekin palstoille että joku pohtii asioita meidän puolesta.Ajattelu synnyttää asioita ja tietoa. Pieni artikuloinnin puute ei mitään haittaa,poimitaan mitä ymmärretään.Olen Kallun linjoilla,rahaa saadaan. Sijoittajat maailmalla ja Suomessa,Muoniossakin etsivät kiivaasti sijoitusta rahoilleen.Tällainen Muonion tk.kaltaisen n.5 milj.rahoituksen järjestäminen esim.3% korolla on realismia.Voi tuntua utopialta sellaiselta joka ei pelaa rahalla rahaa. Raha etsii sijoituskohdettaan ja 3% korko tänä päivänä on kova juttu sijoittajalle.Mistä tämä rahoittaja löydetään? Kunta laittaa tonnin maksavan ilmoituksen hesariin jossa kertoo lainatarpeensa. Olen vakuuttunut että kunnanjohtajan puhelin on viikon varattuna,miksi?Rahoittajat soittaa.


      • Hyvinpuhuvajohtaja
        prosenttilasku kirjoitti:

        Hyvä Kallu! On tervetullutta näillekin palstoille että joku pohtii asioita meidän puolesta.Ajattelu synnyttää asioita ja tietoa. Pieni artikuloinnin puute ei mitään haittaa,poimitaan mitä ymmärretään.Olen Kallun linjoilla,rahaa saadaan. Sijoittajat maailmalla ja Suomessa,Muoniossakin etsivät kiivaasti sijoitusta rahoilleen.Tällainen Muonion tk.kaltaisen n.5 milj.rahoituksen järjestäminen esim.3% korolla on realismia.Voi tuntua utopialta sellaiselta joka ei pelaa rahalla rahaa. Raha etsii sijoituskohdettaan ja 3% korko tänä päivänä on kova juttu sijoittajalle.Mistä tämä rahoittaja löydetään? Kunta laittaa tonnin maksavan ilmoituksen hesariin jossa kertoo lainatarpeensa. Olen vakuuttunut että kunnanjohtajan puhelin on viikon varattuna,miksi?Rahoittajat soittaa.

        Tekisikin se kunnanjohtaja jotakin ees sen ilmoituksen kovin tuntuu olevan vastenmielinen koko asia hänelle ja mikään toiminnan ihminen ei ole muutenkaan.
        Jos puheluita alkais tulla Muonion kuntaan päin, niin puhelimessakin pitäisi olla joku joka tietäiisi enemmäm talouspuolesta kuin kunnanjohtaja. Hänen tietonsa ovat kyllä hyvinkin vähäiset, se on jo huomattu tässä kolmessa vuoessa.


    • peräkylänpentti
    • Kallufan

      Paasikallu on oikealla linjalla ja ehdotankin häntä kunnanjohtajan oikeaksi käeksi ja varmuuen vuoksi vasemmaksiki käeksi. Hyvä Kaltsu ja Kallu,yhteistyö kukkimaan nyte!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6649
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4300
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2730
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1603
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1094
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1051
    Aihe