Justiinsa joo...

Viddusentään

Tämäkin saitti on pullollaan valituksia siitä, ettei naiset vastaa. Tai mikä on kun ei nappaa.
Noh. Laitoin profiilin yhdelle näistä netin tarjoamista mestoista. Profiilitekstini oli aika siisti ja simppeli kuvan kera. Ja boxini tosiaan pursui aloituksia. Mutta millaisia? Ja millaisilta ihmisiltä?
Parissa päivässä tuli noin viitisen kymmentä aloitusta. Vain noin kolme oli ikätoiveitteni sisäpuolella. Niistäkin yksi oli vain kuvaton moikka. Loput seksiehdotuksia. Näitä ehdotuksia tulikin sitten tarpeeksi. Noin nelisenkymmentä. Parikymmentä vuotta nuoremmilta ja kymmenestä ulöspäin vanhemmilta..
Ja sitten näiltä, jotka asuvat toisessa kaupungissa tai muuten eivät olleet missään kohtaa samoilla linjoilla. Tai juuri se moikka tai vastaava tervehdys vaan ei muuta.
Vastasin jokaikiseen. Mutta juuri samalla asenteella kuin mitä itseäni kohtaan tunsin. Eli enpä kovinkaan kunnioittavasti kaikkein räileimpiin. Niistä muka asiallisistakin aloituksista jatkui keskustelu hyvin yllättävästi. Tuli toiveita seksistä. Valitusta pihtareista. Asentojen ihanuudesta. Jne.
Niinpä joo. Kyllä mä naisenakin ymmärrän seksin merkityksen joo. Mutta miksi se tuodaan tuntemattomalle heti kättelyssä esiin? Ja itsestä ei vaivauduta kertomaan mitään. Koen, että silloin tosiaan pidetään pelkkänä jakorasiana. Kuitenkaan sellainen en ole ja jotenkin toi runsaus yllätti.... ja ei yllättänyt. Mutta siis miksi?
Profiilin vois lukeekkin. Jos toimii sen vastasesti niin on se vähän virtuaalista turpaan kerjäämistäkin. Ylivanhat ihmettelee naisten töykeyttä kun eivät vastaa. Miksi edes pitää vaivautua, jos sitä ikä toivettakaan kunnioiteta.
Ja tuo kuvattomuus. Ehdotetaan tutustumista paremmin, mutta ei kuvaa haluta näyttää. Sitten alkaa paatoksellinen manifesti kuinka ulkonäkö merkkaa liikaa. Samalla myönnetään, että itselle merkkaa.
Ei juma, ihan tosi, c'mooon. Ja tällaset väittää itteensä täyspäisiks kilteiks rehdeiks jne jne...
No yks sentään osu ja uppos

14

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HattaraX

      Voihan sen profiilin jopa lukea, mutta ei välttämättä ymmärrä lukemaansa. Jos se äö ja elämänhallinta pyörii siinä normaalin alarajoilla, kaikki toiminta on sen mukaista, vaikka käsitys itsestä suomimiehellä saattaa näistäkin ilmiselvistä asioista huolimatta olla jotain ihan muuta.

      Aikuinen, itsenäinen ja asiansa (ja lapsensa) hoitava koulutettu nainen ei tarvitse perässävedettävää. Suurin osa naisista taitaa olla nykyään sellaisia ja sehän on tietysti muuttanut parisuhdemarkkinoita, erityisesti näiden heikoilla olevien suhteen. Tottakai tällainenkin voi löytää jonkun yhtä reppanan baariruusun ja suotavaa olisikin näin käyvän.

      Mutta ei tunnu olevan mitään rajaa siinä millaisia naisia nämäkin tavoittelevat; peruskoulutodistuksella, olemattomilla käytöstavoilla ja hygienialla varustetun miehen pitäisi kiinnostaa itsenäistä, sivistynyttä naista. Tosin ei ole taattua, että nuo jäljempänä mainitut asiat toteutuisivat edes koulutetummalla ihmisellä, kun taustojensa vaikutuksesta ei pääse välttämättä koskaan pois.

      • Nohohhohhoh

        Vaikka olen itse suoriutunut korkeakouluopinnoista ja nykyään työelämässä niin aika sairasta tekstiä.

        Oletko harkinnut niinkuin elämäntehtävän jonkinlaista hakeutumista elintasoerojen lisäämiseen ja luokkayhteiskunnan palauttamiseen?

        Mitähän iloa on tapailla naista jonka käsitykset ovat tuota luokkaa?

        Puhutaan koulutuksesta, älystä, sivistyksestä jne. aivan kuin kaikkiin voisi laittaa yhtäläisyysmerkin.
        Sitten puhutaan miten naiset ovat aikuismaisia ja hoitavat omat asiansa. Kaikki jotka poikkeavat heidän ihanteistaan on "huonosti koulutettuja" ja "perässävedättäviä" ja "heikkoja".

        Tarkoitat että nainen on pinnallinen statushoro, jonka "aikuisuus" merkitsee korkeaa asemaa, statusta ja koulutusta sekä "sivistystä".

        Hankkisitte oikean elämän pikkuporvari neidit ja rouvat.

        Sydäntä teillä ei ole eikä aivoja, mutta onneksi pillu löytyy.


      • HattaraX

        Tuohonhan se viimeiseen lauseeseen kiteytyikin kaikki sinunkin sivistys, sydämensivistys mukaan lukien. Ei muuta lisättävää.


    • Justnäin

      Vaikea uskoa miehiä tuollaisiksi, siis noin suuressa määrin. Tosin onhan meillä miehilläkin riesana se suuri joukko nuoria naisia seksin kaupallisen tarjonnan tain muun huijauksen toivossa.

      Hiukan ihmettelen väitteitä naisten vastaamattomuudesta. Yhteydenottoon sopivia naisia on vain vaikea löytää, vaikka noin saman iän lisäksi on vain pari muuta toivomusta, kuvia en vaadi alkuvaiheessa. Osa heistä jäänee löytämättä vain siksi, että täyttävät profiilinsa puutteellisesti.

      Myöskään naiset eivät lähesty vanhempiaan, paitsi erittäin harvoin. Eivät kunnioita toiveita yleensäkään. Yhteyttä ottavat naiset ovat mm. laitanaan keskimäärin itseäni 15-20% painavampia, täysin päinvastoin kuin toivomus.

      • 9plus15

        Miksi naisten pitäisi lähestyä vanhempia miehiä? Ehkei heitä kiinnosta? Se että sinulla on toiveena nuorempi nainen, ei tarkoita että nuorempien naisten pitäisi olla kiinnostuneita sinusta.


      • Puheeksimuukuinikä
        9plus15 kirjoitti:

        Miksi naisten pitäisi lähestyä vanhempia miehiä? Ehkei heitä kiinnosta? Se että sinulla on toiveena nuorempi nainen, ei tarkoita että nuorempien naisten pitäisi olla kiinnostuneita sinusta.

        Miksi aina pitää kääntää puhe nuorempiin naisiin, vaikka painotetaan ihan muita asioita?


    • Viddusentään

      Mutta mutta... mahtaako näistä sinulle liian isoista naisista puoletkaan lähestyä alentavaan tyyliin? Kumikyselyitä ja mitä aioit lahjaksi ostaa. Asentomieltymyksiä? Tuleeko heiltä kuvattomana ne härskeimmät, tietämättä sinusta itsestäsi muuta kuin että olet profiilin laittanut
      Ehkä joku voi tosiaan loukkaantua siitä että toinen on liian iso. Mutta mitä noille oikeesti mahtais, jotka pitävät ilmasena panona. Ja välillä menee jo yli kaiken rajan. Ymmärrän toki, ettei noista itseensä kannata sinänsä ottaa. Mutta joku valvonta vois olla paikallaan. Tarpeeks monta ilmoitusta asiattomuudesta niin joku rangaistus perään. Toihan on välillä melko törkeetäkin häirintää tai ahdistelua. Jos sama tapahtuis kadulla niin jotain seuraamuksia tulis. Nyt nää peuhaa nimettömänä tuolla.

      Tota nyt en tajunnut lainkaan miksi naisten ylipäätään täytyisi ottaa yhteyttä itselleen liian vanhoihin. Ethän sinäkään ota ylipainoisiin...

    • 40v-sinkkumies

      Jaa jaa, naiset just saakin seksin vonkaus viestejä koska 97% on panojen perässä ja loput 3 % on asiallisia mutta eivät kelpaa naisille koska eivät olekkaan niin komeita kun ne seksinvonkaajat. Itse en ole koskaan yhtään sellaisia seksi viestiä lähettänyt vaan asiallisen viestin naiselle joka sopii ikähaitariin ja muihin kriteereihin mutta ei naiset vastaa asiallisiin viesteihin.

      • Viddusentään

        Ei se siitä komeudesta ole kiinni. Yhteenkään en itse ainakaan ole tarttunut. Mielestäni se vetovoima on enemmän kyllä käytöstavoissa.
        Mutta se voi kyllä olla totta, ainakin itse huomasin, että ne kunnolliset viestit jää helposti noiden häiriköitten varjoon. Latistaa sitä fiilistä olla ylipäätään tuolla saati sitten vähentää intoo tutustua.
        Ihminen kun ei aina ole kone joka vit...uessaan napsahtaa sille mukavapäälle, kun on just alennettu lukuisten kommenttejen kautta halvaks, joka ei suurinpiirtein ole edes ihminen. Ajatteles 40v sinkkumies vaikka siltä kantilta asiaa.
        Eli noi sotkee limaviestein hieman liikaa ja vaikuttaa muuallekkin. .


      • 40v-sinkkumies

        Ei naiset edes lue meidän kunnollisia viestejä. Ne kunnoliset viestit kyllä erottaa helposti jos vaan viitsii mutta katsotte kuvaa ja ette sitten vastaa jos mies ei olekkaan pratt pitti tai johnny depp


    • novoivoisentään

      Haha... :D Mille palstalle olet oikein ilmoituksesi laittanut? iskuri.net? :D Jos taas jonnekkin muualle, niin epäilen, että puhut silkkaa paskaa. Tai et vaan noteeraa niitä asiallisia viestejä ollenkaan, koska ne eivät tule mielestäsi tarpeeksi tasokkailta miehiltä. Nimimerkillä aina asiallisia viestejä lähettänyt mies.

      Ja jos oikeasti sulla on ongelma, että spämmiä tulee liikaa ja vonkausta, niin siihen on helppo ratkaisu. Ota kuvasi pois. Ja sen jälkeen viestimäärät putoavat radikaalisti. Silti miehet varmasti vastaavat viesteihisi, ainakin jos olet mitoiltasi normaalirajoissa ja sovit myös heidän kriteereihinsä. Eli valitse itse ne miehet jotka sinua kiinnostavat, ja jätä spämmääjät omaan arvoonsa.

      • Kirkonrottas

        Tuo toimii oikeasti. Meinaan kuvan ottaminen pois. :)
        Täällä Suomi24:lla voi silti kuvan pistää muttei profiilikuvaksi. Tällöin ei nassu näy ilmoituksia selastessa mutta mikäli hakuehdot ja alkuteksti nappaa, niin kuvankin näkee sitten avatessaan profiilin.
        Ensin tuli limaisia viestejä, maksullisen seksin ehdotuksia hotelleineen ja vaikka mitä irvokkaita ehdotuksia haukkumisten lisäksi. Ei näkynyt paljasta pintaa tms vihjailevaa. Kasvot näkyi ja vähän ylävartaloa.

        Siihen loppui omatkin viestitulvani ja sitten tuli pari erittäin mukavaa viestiä, joista ei valitettavasti tullut sitten mitään. (olin tuloluokaltani väärää tasoa näille miehille, se on ok ja jos olisivat tarkemmin lukeneet profiilini niin olisivat säästäneet aikaa sillä ilmoitin etten ole kroisos vaikka omillani tulenkin toimeen)

        Ilman kuvaa sai rauhassa selailla ilmoituksia ilman, että koko ajan viestipoksiin singahti jotain aivan luokatonta tekstiä.. se kun latisti sen verran jotta teki mieli kirjautua ulos samantein. Ehkäpä osa kiusallaan näin tekeekin naisille..


    • Viddusentään

      No mä luulen, että otan koko profiilin pois. Se yksi asiallinen ennen tulvaa osui ja upposi. Nähtäväksi jää viekö pitemmälle. Ei ollu iskuri, ikänään en ole siellä käynyt. Yksi näistä ilmaisista kuitenkin. Parilla tullut aikojen saatossa käytyä ja tinderin kokeilin. Kerran maksoin e-kontaktiin.. Ihan samat naamat ja tarinat näissä kaikissa. Turhaan rahojaan laittaa kun lopputulos on sama.
      En ihan noviisi näissä ole. Mutta pidätpä novoivoisentään paskapuheena tai et niin tällasta toi useinmiten tosiaan on. Oletko muuten koskaan saanut perää suoralla kuvattomalla ehdotuksella vai onko kenties tullut sanomista? Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn kun tunnut tietävän kaiken. Asenteesta päätellen olet just näitä "naisella ei ole kuin patja-arvo"-kummia jotka oottaa että nainen tekee kaiken. Se tekee muutenkin niin voi sen asiallisen lähentymisen edes tehdä mieskin.
      Miksi spämmääjien puolesta muuten edes puhut? Noi vois poistaa tuolta. Suljetulle osastolle ne oikeessakin maailmassa sairaimmat tungetaan. Vai oletko tosiaan sitä mieltä, että se on ihan tervettä touhua ja antaa poikien puhua vaan? Ihanpa sama oikeestaan. Miesten mainettahan noi vaan pilaa... myös niiden kunnollisten.Ei vaan mene jakeluun että mitä oikeesti tollasesta saa. Mutta kai sit jotain. Köyhii ne ainakin on kun ei ammattilaiselle maksa noist puheista. Miksi diis kukaan muukaan vaivautuisi

      • novoivoisentään

        En ole saanut perää. Enkä ole pyytänyt sitä suoralla ehdotuksella. Näen vaan paskapuheena tuon, ETTÄ KUKAAN ei lähesty asiallisesti. Lähestyihän sinuakin yksi? Onnea siitä.

        Havaintonani vain on, että myöskään asiallisten miesten asialliset viestit eivät useimmiten syystä x saa vastausta nettideiteillä. Ja sinänsä ärsyttävää, että väitetään sieltä tulevan pelkkää spämmiä. Ja sen vuoksi ei vastata.

        Se että vaatisin naisia tekemään kaiken, ei pidä paikkaansa. Ehdotin että naiset voisivat tehdä muutakin kuin istua sievällä perseellään ja odotella prinssiä hakemaan. Ja arvostan naisia niin paljon, että uskon että he ovat kykeneviä siihen.

        Spämmääjiä en puolusta. Neuvoin vain hyväksi havaitun keinon siihen miten niitä voi välttää. En voi asiaan vaikuttaa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe