Mamut omii jo Koivukylää kuten Malmöä

kaikkiavustuksetpois

"Tänään vaalitiimissäni mukana ollut keski-ikäinen nainen oli yksin vuokraamassani toimistokopissa Koivukylässä. Pihalla liehui tuulessa komeasti perussuomalaisten värein ja logoin varustettu vaalilippuni. Yhtäkkiä alkoi pauke kopin seinissä. Vaalityöntekijäni meni ulos ja näki lähes kymmenen maahanmuuttajaa potkimassa ja hakkaamassa ”vaalikoppia”. ”lopettakaa heti!” Huusi vaalityöntekijäni. Tämän jälkeen alkoi ala-arvoisen kielenkäytön opinnäyte, joka sisälsi valkoisen itseään myyvän naisen termit, tämä maa on meidän ja me hakataan sut, sanavaraston.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun maahanmuuttajanuoret ovat Koivukylässä osoittaneet halveksuntaa valtaväestöä tai heidän aatettaan kohtaan. Koivukylän Paalupaikan nuorisokahvilan työntekijät ovat lähiaikoina kahdesti käyneet Koivukylässä sijaitsevassa moskeijassa puhumassa nuorten käyttäytymisestä ja pyytäneet, että he puuttuisivat siihen. Joidenkin maahanmuuttajien käytös on ollut niin uskomatonta, ettei siihen ole muut nuoret aiemmin kyenneet. Moskeijan edustajien kanssa käydyt keskustelut ovat johtaneet nuorten käytöksen muutokseen, mutta vain hetkeksi. Itsekin kävin tänään moskeijassa keskustelemassa päivän tapahtumasta. Maahanmuuttajien vanhemmat ovat itsekin huolissaan nuortensa käytöksestä, mutta liian usein näyttää siltä, etteivät he saa asiaa hallintaan.
Useat Koivukylässä asuvat vanhemmat ovat useasti kertoneet maahanmuuttajanuorten ja jopa lasten huonosta käytöksestä ja uhkailuista, ei vain nuoria, vaan myös aikuisia kohtaan. Käytös on sen kaltaista, ettei siihen yksikään kantaväestöön kuuluva ole aiemmin kyennyt. Huorittelu, haistattelu tai raiskauksilla tai tappamisella uhkailu ei ole suomalaisuutta, eikä sellaisen edessä tule vaieta. Tuntemani naiset ovat tulleet kertomaan, että he usein pelkäävät erityisesti lastensa puolesta, joutuessaan tämän kaltaisen käytöksen todistajiksi."

Kansanedustajan kynästä

10

428

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lisäälisäävaan

      Ootas..miten se menikään.. koulutetaan, valistetaan ja KOTIUTETAAN! Eli otetaan vaan lisää näitä kiimaisia nuoria miehiä suomeen! Niissä on Suomen tulevaisuus!?

    • kaunotar25

      Olet harvinaisen oikeassa. Mutten ainakaan vaihtaisi musumieheen, sitten olen mielummin yksin ! Sellaista toista niin sairasta uskontoa ei olekaan kuin muslimejen vihauskonto !

    • VeiVei

      Korso on jo menetetty - kohta menee koivukylä.

    • vaalitarkkailija

      Mitkäs vaalit siellä Koivukylässä on nyt meneillään, "kansanedustaja"?

      Tänä vuonna ei vaaleja ole. Seuraavat on 2017.

    • Suomi_on_pilalla

      Vantaa tulee olemaan tämän maan oma case Detroit. Vantaa tulee olemaan niin täynnä näitä mamuja että kantaväestö häipyy jossain vaiheessa ja Vantaa tulee ghettoutumaan.

    • Häiriöittentuottajat

      Yhteiskunta vissiin ruokkii nämä ketot, vai mitä mamut tuottavat muutakuin häiriötä alueille.

    • kotikasvatus-puuttuu

      Aika erikoista, uskomatontakin käytöstä tuo aloituksessa kuvailtu.
      Pitäisin keksittynä tarinana ellen itse olisi törmännyt Helsingissä retkeilijänkadulla matujen (somalien) häiriökäytökseen.

    • sorbusmaistuu

      Koivukylässä riittää häiriköitä ja juoppoja omastakin takaa.

    • juntturi

      Nyt kannattaisi miettiä äkkiä muuttoa tai kämppänsä myyntiä kun ehkä voi melkein saada omansa pois, Vantaa kokonaisuudessaan tulee olemaan Suomen ensinmäinen getto =(

    • suvakki_kai

      Koivukylässä asuvana voin todeta että aivan skeidaa koko postaus. Ensinnäkään täällä ei ole mitään vaaleja ollut, ja toisekseen täällä riehuu useammin aivan kantasuomalainen spurgu/nisti/pikkuskidi. Juu, nuo mamut ovat äänekkäitä, mutta pysyttelevät omissaan jos itsekin pysyy.

      Ainoa kerta kun ovat mitään rettelöineet oli kun joku nainen kuvasi niitä. Nainen kuvasi siis taloaan johon oli muuttanut, ja nuoret mamu-taustaiset sattuivat olemaan kameran ja talon välissä. Pyysivät etteivät kuvaisi heitä, niin nainen rupesi vittuilemaan. Ihmekös että vittuiluun vastataan vittuilulla.

      Suurin osa mitenkään lähtökohtaisesti aggressiivisesti käyttäytyneistä ovat olleet kantaväestöä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5339
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3447
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      193
      1484
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1003
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe