vorssan murha

kilinkalinkolisee

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012921036858_uu.shtml
Myös naisen käytös herätti kummastusta paikkakunnalla. Ystävä kuvailee, että miehen kuoleman jälkeen vaimo käyttäytyi ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Naisella oli kova kiire löytää rinnalleen uusi kumppani.
Surmasta epäilty vaimo jätti avioerohakemuksen käräjäoikeuteen maaliskuussa. Avioero ei kuitenkaan koskaan ehtinyt tulla voimaan miehen menehdyttyä juhannuksena.

Sotkuiseen avioeroprosessiin on kerrottu liittyvän jopa sairaalloista mustasukkaisuutta. Nainen oli ruotinut avioeron syitä muun muassa avoimesti Facebookissa.

62

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kauankesti

      Heti alkuun olisi ollut syytä epäillä murhaa, ei silloin ruumiinavaustuloksetkaan saisi noin kauan viipyä. Myrkky olisi pitänyt saada heti selville ja yhdistää myös koirien kuolemaan, varmaan testasi niillä kun halusi muutenkin tappaa, onneksi ei ehtinyt lapsia murhata. Etsivätkö edes pulloja ja kuulustelivatko naista.

      Vaikea uskoa että olisi ollut mitään pätevää syytä pitkittää puoli vuotta, tärkeintä että on kiinni ja toivottavasti eivät tällä kertaa munineet yhtä pahasti kuin Ulvilan tapauksessa. Kysyyköhän ne eukoiltaan neuvoa ja kun sanoo ettei nainen ole murhaaja niin sitten ei tutkita.

      • pitkäkestoinen

        Kauan kesti, toivottavasti ei menetetty tärkeitä todisteita, tai sitten kuolemansyyn tutkinta kertoi karun totuuden ja on tarpeeksi todisteita kun jo tässä vaiheessa menee murhatutkinta. Paha moka kun koirat kuali ensin, ei ollut tämäkään mikään täydellinen rikos.
        Vaikuttiko vaisuun alkuun keskiluokkaisuus, kuten ulvilassa?
        Niinpä, olikohan kohteita enemmänkin kuin koirat ja vasta yksi kuollut mies?

    • Tutkintalinjoja

      Eikös kuolleen miehen nousukiitoon valmistuvalla menestyvällä yrityksellä ollut Tekesistä rahoitusta ja Kaukoidästä solmitut isot kaupat?

      Yrityksessähän valmistettiin ymmärtääkseni unikapseleita lentokentille, firmoille ja työmaille sekä laivoille sisustuksia.

      Esim. Lentokenttien unikapseleissa saattaa olla ihan valtavat maailmanlaajuiset myyntinäkymät ja etenkin niiden patenttien arvokin voi olla suunnaton. Puhutaan ehkä sadoista miljoonista euroista tulevaisuudessa mahdollisine yritysjärjestelyineen.

      Ehkäpä joku/jotkut huomasivat tämän?

      Ehkäpä joku firma/patenttien ostaja/valtaaja haluaa saada yrityksen itselleen murhaamalla ensin pääosakkaan, ja samalla lavastaen hänen vaimonsa murhaan, jottei 70% siirtyisi vaimolle ja lapset tai heidän edunvalvojansa ehkä joutuisivat myymään osakkeet?

      Enkä tarkoita tällä kuolleen miehen nykyistä yhtiökumppania enkä vaimoaan.

      Ensiksi ehkä myrkyttävät koirat ja sitten pääosakkaan mökkiviinan.
      Sitten vyöryttävät syyllisyyttä vaimon päälle.

      Syyllisyyden vyöryttämistähän vaimon päälle tapahtui jo Ulvila-Casissä.
      Mielenkiintoista on se, että taas Minfossa on myös pelkästään kirjoituksia vaimon syyllisyydestä.
      Gang Stalkattiinko Kuollutta yrittäjää ja hänen perhettään jo ennen miehen murhaa?

      Olisiko kyseessä Gang Stalkkareiden tilaustyö?

      Ehkäpä Suomessakin jo varastetaan ihmisten huippupatentteja ja yrityksiä?

      Ehkäpä jotkut viranomaisetkin ovat siinä tietämättään mukana?
      Vai onko viranomaisissa jo kenties mafian jäseniäkin töissä?

      • sössönsössöt

        Erittäin paha moka kun koirat kuali ensin.

      • Stalkkareitako

        Ystävälleni Stalkkarit järjestivät tahallaan huonon hevosen kerran.

        Siksi kuolleen miehen vaimolle myyty hevos-tarina Minfossa muistutti kovin sitä.

        Vaimon mainetta yritetään mustata Minfossa kovin syyllisyyden osoittamiseksi.

        Muistuttaa Ulvilaa.

      • Patenttimurhako
        sössönsössöt kirjoitti:

        Erittäin paha moka kun koirat kuali ensin.

        Tai sitten murhaajat jo alun alkaen suunnittelivat vyöryttää sen avulla syyllisyyden vaimon päälle sopivan ajan kuluttua.

        Siitä saa hyvät lööpit lehtiin vaimon mustamaalaamiseksi ja koirien myrkytys todistaa muka miehenkin myrkyttäminen vaimon toimesta.

        Ja kansaan uskoo melkein mitä vain kunhan on lööpeissä tapeeksi raflaavaa.

        Tai sitten ei enää usko.

        Murhaajat ovat ehkä jotkut toiset jotka haistoivat rahan patenteista.

        Toivottavasti tapausta nyt tutkivat luotettavat tutkijat jotka eivät ainakaan ole mukana missään junailuissa.

      • OutoSattumako
        Stalkkareitako kirjoitti:

        Ystävälleni Stalkkarit järjestivät tahallaan huonon hevosen kerran.

        Siksi kuolleen miehen vaimolle myyty hevos-tarina Minfossa muistutti kovin sitä.

        Vaimon mainetta yritetään mustata Minfossa kovin syyllisyyden osoittamiseksi.

        Muistuttaa Ulvilaa.

        Miksi ja miten Minfoon ilmestyi heti se heppatarina?

      • julmatnaiset

        Hyvä ja naisesta paljon paljastava se heppatarina. Lisäksi kuultua, että oma tytär on ollut aloitteellinen ja alkanut yhdistellä asioita ja tapauksia. Koirien kuolemat jne... toinen koira oli tytön. Onneksi sukulaisuus ei ole este järjenkäytölle vaan asiat pitää tutkia ja ilmiantaa epäilynsä. Hyvä !!
        Suuri yleisö spekuilee mitä spekuilee, mutta totuus tulee ilmi - onneksi tulee.
        Julmia ja häikäilemättömiä narsistisia naisia on oikeasti olemassa - suomessakin. Katsokaa vaikka frii-kanavan lukuisia dokumentteja.

      • heikunkeikunpoks

        Voi heppaparka mihinkä kokemattoman naisen kynsiin oli joutunut, kun ei enään kelvannut ja kouluttaja huomasi epäpätevyytensä, heikkoutensa niin hepalle oli tilattu teurasauto.
        Koirat kelpas koekaniinin rooliin kun koira oli miehen paras ystävä.
        Julmia naisia riittää, toivotaan et Frii kanava aukaisee kansalaisten simmut, on ainakin hyvään alkuun päästy, itse pyritään asiasta palvelemaan verkkosivuilla.

      • PatenttiakoHavittelevat
        heikunkeikunpoks kirjoitti:

        Siinäpä murhaajat tekivätkin ekan virheen kun tappoivat tyttärenkin koiran.

        Ehkä ovat ollut ihan perheen iholla. Ja antaneet kiusaksi huonon, lopettamiskuntoisen hevosen.

      • hullusirpataas

        Jokaikisestä naisen tekemästä murhasta se keksii ympäri maapallon kiertäviä salkkaritarinoita, tuostakin päästäisiin kun avohoitopotilaat laitettaisiin takaisin laitoksiin ja sinne hullusirpakin ehdottomasti kuuluu.

      • EiMitäänUutta
        heikunkeikunpoks kirjoitti:

        Voi heppaparka mihinkä kokemattoman naisen kynsiin oli joutunut, kun ei enään kelvannut ja kouluttaja huomasi epäpätevyytensä, heikkoutensa niin hepalle oli tilattu teurasauto.
        Koirat kelpas koekaniinin rooliin kun koira oli miehen paras ystävä.
        Julmia naisia riittää, toivotaan et Frii kanava aukaisee kansalaisten simmut, on ainakin hyvään alkuun päästy, itse pyritään asiasta palvelemaan verkkosivuilla.

        Ehkäpä Stalkkarit järjestivät naiselle luonnevikaisen hevosen?

      • yksiMahdollisuus
        EiMitäänUutta kirjoitti:

        Ehkäpä Stalkkarit järjestivät naiselle luonnevikaisen hevosen?

        Jos naista ja hänen perhettään/läheisiään on Stalkattu niin onko ihme jos hän "käyttäytyy omituisesti"?

      • onsekamlaa
        yksiMahdollisuus kirjoitti:

        Jos naista ja hänen perhettään/läheisiään on Stalkattu niin onko ihme jos hän "käyttäytyy omituisesti"?

        Postin- ja mainosten jakajat käy stalkkaamassa joka päivä, koiran ulkoiluttajia, lenkkeilijöitä, työmatkalaisia autoineen...ei ole annulisteilla helppoa.

      • ihmetyttääsevaan
        julmatnaiset kirjoitti:

        Hyvä ja naisesta paljon paljastava se heppatarina. Lisäksi kuultua, että oma tytär on ollut aloitteellinen ja alkanut yhdistellä asioita ja tapauksia. Koirien kuolemat jne... toinen koira oli tytön. Onneksi sukulaisuus ei ole este järjenkäytölle vaan asiat pitää tutkia ja ilmiantaa epäilynsä. Hyvä !!
        Suuri yleisö spekuilee mitä spekuilee, mutta totuus tulee ilmi - onneksi tulee.
        Julmia ja häikäilemättömiä narsistisia naisia on oikeasti olemassa - suomessakin. Katsokaa vaikka frii-kanavan lukuisia dokumentteja.

        Oma tytär olisi pian saattanut itsekin olla hengenvaarassa, jos kerran lähiomaisissa vapaalla jalalla kuljeksiva murhaaja.

        Toisinaan ihmettelen poliisien lepsuilulta tuntuvaa asennetta henkirikosasioissa - ei pidetä kiirettä tutkimustulosten saannillakaan. Miksi oikeuslääketieteellisen tutkimuksia ei kiirehditty vai mikä siellä oikein mätti, kun noin kauan meni aikaa?

        No niin - eihän poliisien itsensä tarvitse pelätä, mutta muut ihmiset siinä ympäristössä joutuvat pelkäämään.

        Tuollaisessa on myös lähiomaiset hengenvaarallisessa tilanteessa. Sitä voi jollain eleellä tai ilmeellä paljastaa tahtomattaankin murhaajalle, että epäilee, epäilee..Seuraukset saattavat olla arvaamattomat!

      • missänoista
        heikunkeikunpoks kirjoitti:

        Voi heppaparka mihinkä kokemattoman naisen kynsiin oli joutunut, kun ei enään kelvannut ja kouluttaja huomasi epäpätevyytensä, heikkoutensa niin hepalle oli tilattu teurasauto.
        Koirat kelpas koekaniinin rooliin kun koira oli miehen paras ystävä.
        Julmia naisia riittää, toivotaan et Frii kanava aukaisee kansalaisten simmut, on ainakin hyvään alkuun päästy, itse pyritään asiasta palvelemaan verkkosivuilla.

        Facebookissako krjoittanut, ei taida päästä lukemaan kirjautumatta?

      • jossainjossain

        Minfonpaskassa taitaa löytyä? Googlella löytyy varmasti.

      • kertoopaljon

      • kiittilinkistä
        kertoopaljon kirjoitti:

        Kyl omakohtainen hirveä heppatarina löytyi forssa-palstalla. Siellä näkyy olevan parikin ko tapausta koskevaa ketjua. Liitän tähän:

        https://www.facebook.com/juha.ruutsalo/posts/940029389417352

        Vaikuttaa olevan todella narsistinen sekopää nainen, onneksi ei kuitenkaan sillä tavalla mielisairas etteikö joutuisi vastuuseen teoistaan.

        Täytyypä lukea mitä minfossa kerrotaan. Onneksi tutut vaativat asian tutkimista, jopa oma tytär. Hyviä ihmisiäkin vielä on.

      • KaikenlaistaTapahtuu

        Jos tytär oli yli-innokas käräyttämään äitiänsä murhasta, ehkä kannattaisi varmuuden vuoksi tsekata vastaavatko tyttären DNA:t enää äitinsä ja isänsä DNA:ita?

        Gang Stalkkarit ovat voineet vaihtaa tyttären kaksoisolentoon, saadakseen firman itselleen.

      • annulistienpäässä
        KaikenlaistaTapahtuu kirjoitti:

        Jos tytär oli yli-innokas käräyttämään äitiänsä murhasta, ehkä kannattaisi varmuuden vuoksi tsekata vastaavatko tyttären DNA:t enää äitinsä ja isänsä DNA:ita?

        Gang Stalkkarit ovat voineet vaihtaa tyttären kaksoisolentoon, saadakseen firman itselleen.

        Jo on hullusirpat ilmestyneet minfoon tuossakin jutussa, tukija6 ja ulkopuolinen(ko?) tyypillisiä femakkoannulisteja, ei järjen häivää jutuissaan.

      • PäivitysPaikallaan

        kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus osaa lukea Kauppalehteä ja Talouselämää, sekä seurata mitä yrityksiä TEKES rahoittaa, kykenevät löytämään huippustartuppien omistajat ne.

        Siksi poliisinkin pitäisi päivittää itsensä. koskee yrittäjien ja vaimojensa murhia, itsemurhia, onnettomuuksia, sairauskohtauksiin kuolemisia jne.

      • maanviljelijät
        PäivitysPaikallaan kirjoitti:

        kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus osaa lukea Kauppalehteä ja Talouselämää, sekä seurata mitä yrityksiä TEKES rahoittaa, kykenevät löytämään huippustartuppien omistajat ne.

        Siksi poliisinkin pitäisi päivittää itsensä. koskee yrittäjien ja vaimojensa murhia, itsemurhia, onnettomuuksia, sairauskohtauksiin kuolemisia jne.

        Miten sattuukin niin paljon vahinkoja, yksi putoaa lietesäiliöön, toinen jää sinne kun yrittää auttaa ja eukko saa koko tilan itselleen, ovat miljoonien arvoisia nykyään.

      • miehetkin
        maanviljelijät kirjoitti:

        Miten sattuukin niin paljon vahinkoja, yksi putoaa lietesäiliöön, toinen jää sinne kun yrittää auttaa ja eukko saa koko tilan itselleen, ovat miljoonien arvoisia nykyään.

        Tulikin mieleen yksi vanha juttu, eukolle sattui onnettomuus, löi päänsä ja kuoli, en viitsi kertoa tarkemmin. Mies muutti heti kohta sen jälkeen Helsinkiin ja kehuskeli kotipuolessa käydessään naisseikkailuillaan, rahaakin tuntui riittävän.

    • herra--47

      Toinen on kuolemansyyntutkinta sieltä on löytynyt jotakin merkittävää.

    • poissuljentaa

      Olisivatko Stalkkarit ensin järjestäneet tj:lle esim. jonkun naisen /naisia jotta vaimo ottaisi eron?

      Jos perhe on ensin Stalkattu niin Stalkkarit löytyvät läheltä perhettä ja arkeaan.

    • MiksSyyllistätte

      Josp vaimoa oli neuvottu, että lasten takia kannattaa tavata uusia ihmisiä heti ettei suru ota valtaa elämästä.

      • kikkelis-kokkelis

        siksi varmaan koska kansa ei halua uutta ulvilaa.

      • EivätköIkinäOpi
        kikkelis-kokkelis kirjoitti:

        siksi varmaan koska kansa ei halua uutta ulvilaa.

        Kansa ei enää halua että vaimoista lavastetaan murhaajia, ja lapsilta murhataan isät.

        Sen Ulvilan olisi pitänyt jo opettaa.

      • parasratkaisu
        EivätköIkinäOpi kirjoitti:

        Kansa ei enää halua että vaimoista lavastetaan murhaajia, ja lapsilta murhataan isät.

        Sen Ulvilan olisi pitänyt jo opettaa.

        Murhaaja-akat vankilaan ja annulistit pakkohoitoon.

      • VaiNiinkö
        parasratkaisu kirjoitti:

        Murhaaja-akat vankilaan ja annulistit pakkohoitoon.

        Älä unohda, että Jukka S. Lahti oli kolme kertaa yhteydessä Porvoon poliisiin yrittäen saada apua ennen murhansa. Porvoon poliisista ei löytynyt kuitenkaan Lahden kanssa keskustelutta poliisia?

        Puputtikin murhattiin kun ehti keskustella Jukka S. Lahden kanssa.

        Suomessa on mielipiteenvapaus turvattu laissa.

        Oletko jostain syystä allerginen selvittämään totuutta? Jos niin miksi?

      • HierymäköVaivaa
        parasratkaisu kirjoitti:

        Murhaaja-akat vankilaan ja annulistit pakkohoitoon.

        Syyttäjät ja puolustusasianajajatkin esittävät vastakkaisia teorioita jotka yrittävät todistaa näytöillä oikeiksi.

        Kummat sinä määräisit pakkohoitoon?

      • mistätiedät
        VaiNiinkö kirjoitti:

        Älä unohda, että Jukka S. Lahti oli kolme kertaa yhteydessä Porvoon poliisiin yrittäen saada apua ennen murhansa. Porvoon poliisista ei löytynyt kuitenkaan Lahden kanssa keskustelutta poliisia?

        Puputtikin murhattiin kun ehti keskustella Jukka S. Lahden kanssa.

        Suomessa on mielipiteenvapaus turvattu laissa.

        Oletko jostain syystä allerginen selvittämään totuutta? Jos niin miksi?

        Jukan kännykästä joku soittanut, yhtä hyvin auerska joka lavasteli uhkailusoittojakin.

      • isoero
        HierymäköVaivaa kirjoitti:

        Syyttäjät ja puolustusasianajajatkin esittävät vastakkaisia teorioita jotka yrittävät todistaa näytöillä oikeiksi.

        Kummat sinä määräisit pakkohoitoon?

        Syyte on pakko olla realistinen ja tässä tapauksessa ainoa mahdollinen syyllisen osalta, puolustus voi sepittää mitä tahansa ja annulisteilla ei ole minkäänlaista todellisuuden tajua.

      • nainenVoiOllaUhri
        isoero kirjoitti:

        Syyte on pakko olla realistinen ja tässä tapauksessa ainoa mahdollinen syyllisen osalta, puolustus voi sepittää mitä tahansa ja annulisteilla ei ole minkäänlaista todellisuuden tajua.

        Mikä syyte? Nythän vasta asiaa on alettu tutkimaan?

        Sinä olisit jo "hetivalmis" tuomitsemaan ihmisen. Toivottavasti et ole poliisi.

      • mitäsekoilet
        nainenVoiOllaUhri kirjoitti:

        Mikä syyte? Nythän vasta asiaa on alettu tutkimaan?

        Sinä olisit jo "hetivalmis" tuomitsemaan ihmisen. Toivottavasti et ole poliisi.

        Tuossa puhuttiin Ulvilasta, mutta ihan samalla tavalla Forssan eukkokin on syyllinen, miestä sinäkään annulisti et epäilisi hetkeäkään.

      • kukalieneesoitellut
        mistätiedät kirjoitti:

        Jukan kännykästä joku soittanut, yhtä hyvin auerska joka lavasteli uhkailusoittojakin.

        Nimenomaan Ulvilan tapauksessa Jukka Lahden kännykällä on soitettu sinne Porvooseen.
        On mahdollista, että soittaja ei ole edes ollut Lahti itse. Hän on voinut lainata kännykkäänsä jollekin tai joku on voinut soittaa sillä hänen tietämättään.
        Puhelun sisällöstä sun muusta ei mitään tietoa.

        Epäilen, että jos soittaja olisi ollut J Lahti itse, joku olisi Poliisissa varmaan sen puhelun muistanut.

      • Hömppää
        kukalieneesoitellut kirjoitti:

        Höpö. Höpö. Jos joku muu kuin Jukka S. Lahti olisi Porvoon poliisiin soittanut Lahden kännykällä, niin kyllä sen olisi Porvoon poliisi tietänyt koska nimi ja puhelimen omistaja olisi olleet eri, ja tieto olisi mennyt jo Lahden murhan rikostutkijoille.

        Lisäksi miksi Lahti olisi lainannut omat kertaa jollekin toiselle puhelintaan, että tämä soittaisi Porvoon poliisille. Nykyään lähes jokaisella on kännykkä.

      • Aisillai
        mistätiedät kirjoitti:

        Jukan kännykästä joku soittanut, yhtä hyvin auerska joka lavasteli uhkailusoittojakin.

        Väitätkö että Anneli Auer lavasti uhkaussoittoja Porvoon poliisille?

        Hyvin mielenkiintoista.

      • mitähömppää
        Hömppää kirjoitti:

        Höpö. Höpö. Jos joku muu kuin Jukka S. Lahti olisi Porvoon poliisiin soittanut Lahden kännykällä, niin kyllä sen olisi Porvoon poliisi tietänyt koska nimi ja puhelimen omistaja olisi olleet eri, ja tieto olisi mennyt jo Lahden murhan rikostutkijoille.

        Lisäksi miksi Lahti olisi lainannut omat kertaa jollekin toiselle puhelintaan, että tämä soittaisi Porvoon poliisille. Nykyään lähes jokaisella on kännykkä.

        Vanhemmat harvoin pitävät puhelintaan lukittuna tai ainakin puolisot tietävät salasanat. Jos auerskalla ei muka ollut kännykkää, käytti varmasti useinkin Jukan. Ihan samalla tavalla tieto voi kadota soittajasta riippumatta tai ei muista tarkoituksella kuten joutenlahdet tekee.

      • sillaijuu
        Aisillai kirjoitti:

        Väitätkö että Anneli Auer lavasti uhkaussoittoja Porvoon poliisille?

        Hyvin mielenkiintoista.

        Kukaan muu ei niistä "uhkailusoitoista" tiennyt, joko auerska järjestänyt ne tai keksinyt.

      • olipahanosaamaton
        sillaijuu kirjoitti:

        Kukaan muu ei niistä "uhkailusoitoista" tiennyt, joko auerska järjestänyt ne tai keksinyt.

        Se että Auer rassautui sen kännykän kanssa, voi selittää sen, miksi hän aluksi oli uskotellut, ettei osaa käyttää kännykkää.
        Osaa käyttää tietsikkaa, mutta ei kännykkää.

      • enempääeikerrota

        Sitä minkin olen sanonut, kaikkeen löytyy sopiva tekosyy ja peittely, kuten parturijuttu.

      • Tietystimahdollista
        mitähömppää kirjoitti:

        Vanhemmat harvoin pitävät puhelintaan lukittuna tai ainakin puolisot tietävät salasanat. Jos auerskalla ei muka ollut kännykkää, käytti varmasti useinkin Jukan. Ihan samalla tavalla tieto voi kadota soittajasta riippumatta tai ei muista tarkoituksella kuten joutenlahdet tekee.

        Jos Jukka S. Lahti esim. Sai uhkaussoittoja ennen kuolemaansa niin en ihmettelisi, vaikka puhelimessa olisi tunnuslukutoiminto päällä, etteivät perheenjäšenet vastaisi vahingossa niihin.

      • eilogiikkaa
        Tietystimahdollista kirjoitti:

        Jos Jukka S. Lahti esim. Sai uhkaussoittoja ennen kuolemaansa niin en ihmettelisi, vaikka puhelimessa olisi tunnuslukutoiminto päällä, etteivät perheenjäšenet vastaisi vahingossa niihin.

        Eihän se estä soittamasta vaikka ei vastaisi tuntemattomiin soittoihin ja Jukkahan oli mukamas kertonut "uhkaussoitoista" eli olisi tiennyt olla vastaamatta.

    • Forsius

      Forssan tapauksessa ei yllätä yhtään, että kun kysymyksessä oli nainen, mutta annas olla jos toistepäin että nainen olsikin se kuollut niin miestä olisi viety ja lujaa. se kun tuppaa tuolla poliisin mutuilulla ja sukupuoli syrjinnällä oleen vakavat seuraukset.

      • mikäpahinta

        Jatkuu vielä pahempana hovinarrioikeudessa.

      • narskius

        Niinpä, joillakin on vieläki vaikea uskoa, et paremmissakin piireissä nainen voi olla yhtä paha kuin mies.

      • OikeusHeiloihin

        Miehet saavat vaikka vaimonsa hautajaisista lähteä vaikka Tallinnan risteilylle ja naisiin, se ymmärretään, eikä sitä tuomita.

        Hyvät miehet, ei naisen tarvitse enää nykypäivänä teitä yksin surra vuosikausia mustiin pukeutuneena, vaikka niin haluaisittekin.

        Se ei ole nykypäivää. Naiset ovat vahvempia kuin ennen.

        Siinä on teille purtavaa.

      • murhanneetaina
        OikeusHeiloihin kirjoitti:

        Miehet saavat vaikka vaimonsa hautajaisista lähteä vaikka Tallinnan risteilylle ja naisiin, se ymmärretään, eikä sitä tuomita.

        Hyvät miehet, ei naisen tarvitse enää nykypäivänä teitä yksin surra vuosikausia mustiin pukeutuneena, vaikka niin haluaisittekin.

        Se ei ole nykypäivää. Naiset ovat vahvempia kuin ennen.

        Siinä on teille purtavaa.

        Sureminen on eri asia, mutta naiset ovat kautta aikojen myrkyttäneet, muuten murhannet tai murhauttaneet miehensä saadakseen omaisuuden tai lapset. Vasta viime aikoina alettu enemmän tutkia, monet ehtineet murhata montakin miestä ja polttaneet lapsetkin elävältä, tukehduttaneet tai muuten murhanneet saadakseen henkivakuutusrahat tai ihan vaan pahuuttaan. Sen ahneempaa ja kierompaa otusta ei olekaan kuin nainen.

      • pirullistatouhua
        murhanneetaina kirjoitti:

        Sureminen on eri asia, mutta naiset ovat kautta aikojen myrkyttäneet, muuten murhannet tai murhauttaneet miehensä saadakseen omaisuuden tai lapset. Vasta viime aikoina alettu enemmän tutkia, monet ehtineet murhata montakin miestä ja polttaneet lapsetkin elävältä, tukehduttaneet tai muuten murhanneet saadakseen henkivakuutusrahat tai ihan vaan pahuuttaan. Sen ahneempaa ja kierompaa otusta ei olekaan kuin nainen.

        Pahoin pelkään, että olet oikeassa.
        Lisätään tuohon vielä perinnön tavoittelijat / järjestelijät, niin saattaa siinä oman äidin tai isänkin henki mennä tuosta noin vaan.

        Onkohan se niinkuin hyväuskoisuus jotenkin muotia noita poliiseilla nykyään?

    • Lopenperuna

      Ihan Saara-ainesta. Luvata aviopuolisolle lapset jos jättää toisen. Ne nauttii tommosesta.

      • Simmutauki

        Käykää lukeen suku on pahin. Ketju jostain väkivaltaisista veljistä tai sinne päin. Tarina 27840 Oliko siinä eräs isäntä lähellä lähtöä, oma eukko kuulemma naureskeli vieressä. Ja miettikää että eräs isäntä joutu turvautuun varotoimiin , koska se leipäveitsimuija. Yhdistelkää! Leipäveistä on yks sukulaisensa aikaisemminkin saanut.

      • Selviikyll

        ...Äitinsä joutunut ottamaan salaisen numeron kun pelkää yllä olevassa mainittua. Mikä oliskaan parempi paikka vedellä mielipuolien naruja kuin jossain valtion turvassa.

      • Lopenperuna

        Ei ole tervettä yllyttää omilla toimillaan tällaista. Ei missään nimessä suositeltavaa pyrkiä aktiivisesti turvaamaan tuollaista häröilyä,eihän?

    • Eiyllättänytyhtään

      Eroihin liittyvien riitojen yhteydessä naiset syyllistyvät huomattavasti julmempaan väkivaltaan. En viittaa tutkimukseen,kun en muista sen nimeä. Muehetkin kyllä osaavat lapsia pyrkiä omistamaan,mutta jo suhteen aikana nainen on jo voinut saada puheillaan lapsiin sellaisen henkisen möykyn, että aina pitäisi riitaisten erojen riidan taustoja selvittää ja perusteellisesti kuulla lapsia. Näppituntuma on että löytyisi paljon riitoja, joille ei löydy muuta vaikutinta kuin toisen puheet. Ero kun todetaan riitaisaksi, siinä on perheväkivallan uhreilta hitsattu portit avulle kiinni. Uhrille voi esim. tällaisen pirttihirmun vanhemmat/sukulaiset todeta miten kauheeta kohtelua tämän lapset toisen vanhemman luona saavat. "Juu,kitos...lisämurheesta", sillä samat kertojat eivät uskalla lähteä todistamaan mihinkään.

      Toiminta ruokkii itseään ja juuri kun ajattelet että tietoosi tullut asia on suoraan top1 kauheudessaan,niin varro vaan kyllä ohi kohta mennään. Tuollainen jana raakuuksíen menossa seuraavalle tasolle johtaa tietenkin ylimielisyyteen ja tunteesen palkitsevuudesta. Sitten tulee juuri verrattain pitkäänkin suunniteltuja hengenriistoja..

      • niinpää

        Jos miehet saisivat yhtä usein lapset kuin naiset nyt tai edes puolessa tapauksissa, niin kuinka paljon tekisivätkään murhia ja mustamaalaisivat miestä. Sairainta, että monet hommaa lapsiakin vain saadakseen puolet miehen omaisuudesta, vaihtavat sitten toiseen tai elävät yh-äitinä, yhteiskunta oikein palkitsee siitäkin. Ahneimmat murhaa kuten tämä, mustasukkaisuuskin voi olla osasyynä.

      • totuuttakehiin
        niinpää kirjoitti:

        Niinpä niin. Täällähän puhutaan jo totta, minkälaisia akat pahimmillaan ovat.

        Milloin sieltä hyökkäävät Hullusirpat ja Premiatat sun muut tätäkin epäiltyä puolustelemaan.

    • saatananpalvojakin

      Sillähän on muutakin yhteistä auerskan kanssa, taitaa ollakin yksi annulisteista. Kuinkahan monta miehensä murhaajaa persekerholaisista löytyykään.

      " jussi469
      28.1.2016 17:37
      Ämmä on saatanpalvoja. Karkkilan kirkosta heitetty pihalle kappalaisen solvaamisesta. Oli jotain mustaa raamattua esitellyt sakastissa."
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14089170/forssan-murhatappo

      • mietiskelentoisinaan

        Kerran minulle kertoi eräs uskovainen vanhus, että sielunvihollinen todella on olemassa.

        Jos, niin se taitaa olla kaikkien murhaajien takana; sekö siellä niille korvaan kuiskuttelee ja mieleen takoo ja yllyttää tappamaan.

        Enpä tiedä noista enkä osannut silloin vanhuksellekaan mitään sanoa, vaan kuuntelin hiljaa. Ja sitten vaihdettiin puheenaihetta johonkin tavallisempaan, arkisempaan asiaan. Jotenkin nuo vanhuksen sanat jäivät mieleeni, toisinaan kyllä ajattelen, että tuo totinen vanhus taisi sittenkin puhua totta.

        Itselläni kun on joskus huono olo ja kaikki ahdistaa, olen rukoillut ja se on helpottanut aivan oikeasti. Ehkä rukous karkoittaa sen pahan hengen, joka uskottelee ihmiselle kaikkea pahaa ja saa toiset pauloihinsa.

        Voi olla ja voi olla, että ei ole, mistä sen tietää. Jotain niin samanlaista kaikessa pahuudessa ja vääryydessä on, kuin samasta puusta veistettyä!

    • RakkauttakoIlmassa

      Ehkäpä joku peitepoliisi haluaa/on aikonut naida rikkaan lesken?

      • eikaikkioleaarnioita

        Voihan se rikas leski olla ensin kiehtova ajatus, mutta jos tietää, MITEN hänestä on tullut rikas leski, niin ei ehkä enää niin kiehdo. Parempi olla köyhä ja rehelllinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      59
      3067
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      545
      2922
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2105
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1952
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1805
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1761
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1502
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      99
      1247
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1198
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1162
    Aihe