Ainoa vaihtoehto konkurssi?

epäonnistunutyrittäjä

Olen ollut rakennusalan pienyrittäjänä nyt vuoden. Eikä ole mennyt niinkuin strömsössä. Töitä on ollut vaihtelevasti, mutta ei niin paljon että olisin pystynyt itselleni kertaakaan pystynyt maksamaan kunnon palkkaa.
Uusyrityskeskuksen kanssa aikanaan tehtiin laskelmia ja arvioita kannattavuudesta. En tiedä onko vika minussa vai missä, mutta ne on osoittautuneet kauniiksi haaveeksi.
Starttirahan turvin tässä on jotenkuten pärjätty ja mennä kituutettu, mutta nyt sekin loppuu eikä jatkoa saa enään.
Ilmeisesti en pysty työttömäksi jäämään tästä, koska työttömyysturvalain mukaan saisin omistaa osakeyhtiö muotoisesta yrityksestäni vain maksimissaan 15% että saisin työttömyysturvaa. Olen maksanut pienintä mahdollista YEL vakuutusta, koska enempään ei ole ollut yksinkertaisesti varaa kun elääkin jollain on täytynyt. Lainaa on ollut, mutta nyt sekin on loppu.
Kilpailutilanne tällä alalla on järkyttävän kova. Itse olen sellainen että moraalini ei anna periksi tehdä huonoa työtä, enkä edes ala tehdä sellaisia töitä joita jotkut asiakkaan haluavat, kun tiedän että hyvä ei tule. Nämä keikat tietysti on menneet jollekkin muulle ehkä?
Sanokaapa jääkö minulle muuta mahdollisuutta kuin konkurssi? Masentaa kyllä tämä tilanne.
Markkinointiin, kirjanpitäjälle, vakuutuksiin, investointeihin ym. On palanut rahaa tonni kaupalla, enkä enää tiedä mitä keksisin? Takki alkaa olla tyhjä. Lisäksi tiedän meidän rehellisten leipää syövän ne tyypit, jotka tekevät pimeästi kympillä/tunti töitä ja ilmoittelevat vielä torissa itsestään sumeilematta. Tiedän että kukaan, ei kukaan rehellinen yrittäjä pysty noilla hinnoilla tekemään yhtään mitään.

Nyt alkaa olla pakko jotain ratkaisuja tehdä, jos meinaa syödäkkin jotain. Töitä ei vain saa tarpeeksi vaikka kuinka yrittää. Hintojakin olen polkenut, mutta mitä sekään hyödyttää kun ei itselle mitään jää?
Olisiko minun vain pitänyt tehdä nekin keikat, joista jo heti tiesin että hyvä ei tule ja aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa? Mentaliteetilla rahat vain pois ja puskea sutta ja sekundaa asiakkaan toivomuksesta?

On tämä yrittäminen kyllä lajeista kovimpia. Ei näy kaikki osaavan tätä leikkiä.

12

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toineyrittee

      Joo ei ole yrittäjän arki aina ruusuista. Myynti on vaikeaa nykytaloustilanteessa. Ilmaiseksi pääsisi moneen urakkaan mukaan. Tammi-helmikuu on ehkä heikoimpia kuukausia. Jos kevät toisi myös asiakkaat...

    • Ei_pärjää

      Rakennusalalla pelkällä markkinoinnilla.
      Pitää ollla näyttöjä osaamisesta.
      Monet tekevät töitä vuosia jopa vuosikymmeniä ja saavat siten nimeä ja sen jälkeen pistävät firman pystyyn.
      Myös rakennusyrityksen ajankohta on niin pielessä kuin vain voi olla.
      Tosin itse laitoin firmani pystyyn 91 jolloin syöksyttiin todella tappavaan lamaan.
      Mutta mulla oli paikkakunnallani vain 1 kilpailija eikä kukaan halunnut niitä töihin.

    • LuottotiedotKuntoon

      Älä tee konkurssia, myy se yritysten saattohoitajalle.
      Myyt heti kaiken omaisuuden ja nostat niistä saadut rahat palkkana .

    • tuhkastanoussut

      Ei ole häpeä luovuttaa, yrittäjän on ajateltava itseään ja jaksamistaan. Turha ajaa itseään böönauttiin moni on nyt samassa tilanteessa,et ole yksin. Pitkittäminen vain pahentaa tilannetta. Tsemppiä ratkaisullesi.

    • maukka45

      Rakennusala on mennyt semmoiseksi ettei siellä rehellinen palkkaa saa pitää ottaa Virolaiset töihin ja maksaa viisi euroa tunnilta niin homma kulkee. Käytä mielikuvitusta.

    • kaikenlaista.kokenut

      Et ole aina yrittäjä joka on joutunut lopettamaan kun viivan alle ei jää mitään. Pistä lafka kiinni ja kokeile jotakin muuta. Yksi keino on se opiskelemaan lähteminen (jollekin toiselle alalle tietenkin).

    • jaksaa_jaksaa

      Jaan tuskan kanssasi vaikka toiminkin eri alalla. Itse olen minimoimassa firman kulut ja tarkoitus on hankkia pätkätöitä toiselta paikkakunnalta. Siis palkkatyötä tai alihankintaa, kaikki kelpaa kunhan saan rahaa elämiseen. Yritystä en aio lopettaa.

      Tsemppiä, katso vaikka josko jotain löytyisi mol.fi :stä. Keväällä kannattaa tarjota laituriremontteja kesämökkiläisille.

    • AlaKusettamaan

      Rehellinen pärjää rakennusalalla (poislukien sähkö- ja putkiurakointi) vain jos on tosi hyvä ja referenssejä ja asiakaskuntaa. Muut vähänkin menestyvät ovat "kusettajia". Ei siis mitenkään negatiiviseen sävyyn vaan niin kuin maassa maan tavalla. Sun pitää kyttää hyvää keikkaa ja jättää kaikki työläät ja vähän tuottavat väliin. Paras jos sulla on jokin "konsepti" ja myyt ovelta ovelle. Kun saat myytyä sen yhdelle, niin heti kun remppa on aloitettu alat jo myydä samaa naapureille.

      Esim. joku peltikaton pesu, maalaus ja uudet rännit. Siis "täysi kattoremontti". Hinta 10,000€. Mut älä sano heti et se maksaa kymppitonnin. Se hinta tulee täysin yllättäen pienistä kiireellisistä lisätöistä. Tonni sieltä tonni täältä. Uutta kattosiltaa pukkaa jne. Se rännihän maksaa kakskymppiä rautakaupassa, mutta sä hoidat "kokonaispaketin" eli viet kaikki roskat pois jne. ja se on kolme tonnia yhteensä. Mutta muista olla koko ajan kun joku katselee tekevinäsi jotain vaikka vetkuttelisitkin pikku asian kanssa. Ja liioittelet hommien työläyttä, vaativuutta ja kaikkia riskejä.

      Kaikki kehuvat sitten kuinka nopeasti ne miehet hoiti seitsemän tonnin urakan ja veivät kaikki roskatkin pois. Uuden keikan saat kun menet "arvioimaan tarpeen" ilmaiseksi. Ja silloinhan korjaustave on aina akuutti ja kiireellinen.

      • Valmentajs

        Hauska viesti, jossa osa jopa ihan asiaakin :)

        Tosiaan kannattaa ne huonot hommat jättää muille ja itse tehdä vain jotain tiettyä hyvin tuotteistettua pakettia eli osa-aluetta..

        Onko se sitten perustusten muotitus ja valu vai vesikaton ruoteet ja kattotiilit vai parketin asennus..

        Saat tehtyä hommia hyvällä pakettihinnoittelulla ja tiedät tarkalleen paljonko homma vaatii aikaa jne..

        Tuollaisten myynti on helpompaa, koska "kiinteä" neliö/määrä tms hinta..

        Niin ja myynti ja markkinointi kuntoon, mutta noilla hyvillä paketeilla sekin on helpompaa..


      • rauhamuistolleen

        Ota ekaksi Yrittäjien asiantuntijoihin yhteys. Juuri viime viikon jäsenpostissa ilmoiteltiin huonossa hapessa olevien firmojen erityisneuvonnan tarjoamisesta.
        En osaa yksityiskohtaisemmin neuvoa kuin että järjestä lähikuukausina firmasi joko myydyksi tai konkurssiin, saat edes yhteiskunnan tukea sen jälkeen. Ei ehken tule kannattamaan koskaan rehellisin keinoin firmasi.
        Mene palkkatöihin toiselle tai käytä Ukko- tms. työosuuskunnan palvelua oman työsi hoitamiseen jatkossa.


    • muistaNämä

      Ennen kun omaa työtä alkaa myymään yrittäjänä, pitää renkinä palkkatöissä hankkia vankka kokemus, nimeä osaajana, kontakteja isompiin yrityksiin ja itselle hyvä varallisuus ja velattomuus.
      Muuten ei kannata alkaa yrittäjäksi, se osaaminenkin ja työmoraali pitää olla huomattavasti parempaa, mitä keskivertotyöntekijällä, monella kaikki kaatuu näihin puutteisiin.
      Pystymetsästä tulleena on turha kuvitella myyvänsä ovelta ovelle, tai lehti-ilmoituksilla.

    • Narauttaja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3578
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      197
      1672
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1327
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      146
      1208
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      873
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      855
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      52
      821
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      820
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      809
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      792
    Aihe