ensimmäinen etelänloma ruokaraha

ensimmäinenlomamme

Hei. Meidän 4 henkinen perhe olisi lähdössä ensimmäista kertaa ulkomaille. Päätimme alanyaan uskaltaa lähteä, vaikka epävakaista välillä tuntuu olevan. Olemme varanneet huoneistohotelli. Mietimme tässä, että minkä verran yhteensä 4 henkinen perhe tarvisi varata ruokarahaa 2vk:n reissulle. Tarkoitus olisi aamiainen ja välipaloja syödä itsetehtynä hotellilla ja illalla ravintola illallinen,alkoholia emme juo. Perheemme 2 aikuista ja 13 ja 12 vuotiaat pojat. Muut käyttörahat varaamme toki erikseen, mutta millä summalla tuo ruokailu noin niinku hoituisi?
Minkä verran muilla perheellisillä on mennyt pelkkiin ruokailuihin?
Auttakaa ensikertalaista.

10

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Matkaillija

      Meidän 4 henkinen perhe käytti toissa vuonna illalliseen juomineen (yhdet) 50-60 e ilta. Söimme upean aamupalan hotellissa, jäätelöä ja juomaa altaalla ja illallinen. Olisiko budjetti ollut noin 80 e pvä. Mekään emme siis hirveästi alkoholia kuluttaneet.

    • Lisäärahaa

      Ruuan hinta on noussut Turkissa viimeisen vuoden aikana melkoisesti. Se pitää ottaa huomioon.

    • lomaillut

      Kyllä 4 aikuista syö juomineen 50 € , jos ei ota alkoholia. Huoneistohotelliin välipalat saa noin 10-15 eurolla juomat päivässä. Kannattaa muistaa jokaisen juoda lämpimään aikaan useampi litra päivässä. Neuvo mitä kauemmaksi rannasta menette syömään on sitä edullisemmat hinnat ravintoloissa. Ruoka ja muut ostokset edullisempia myös ns. sanotun 25 kadun varrelta . Tämä katu on rantakadusta vuorille päin seuraava suurempi samansuuntainen katu. Esim . Waikikissa on edulliset vaatteet kaiken ikäisille. Euroillakin on saanut paljon enemmän liiroja viime vuonna.

    • nostalisää

      Automaatista voi nostaa rahaa niin ei tarvi varata mitään ruokarahoja erikseen matkaan. Budjetti ei pidä koskaan.

      • eikroisos

        Tottakai voi jos tilillä on rahaa, budjetti on hyvä tehdä myös lomamatkalle


    • Lillamuu

      Meidän perhe 2aik. pojat olemme Alanyassa asuneet myöskin aina hh ja aina teemme aamupalat itse ja iltaisin syömme ulkona.Päivällä joskus syömme altaalla,useimmiten välipalat teemme myös itse tai ostamme halvoista paikoista jotain ns.valmiina.Aamupalalle haen aamuisin tuoreet leivät,sämpylät tai vastaavat lähikaupasta(joita siis yleensä aina hotellien läheisyydessä)ja esim.Bim tai Kipa hyvä paikka hakea appelsiinimehut,margariinit,juustosiivut,leikkeleet,tomaatit,murot,maidot(koska näissä halvimmat) eli edulliseksi tulee.Jos tekee lounasta hh.niin Metro tukusta saa edullisesti,myöskin kipa&bim tietty esim.jauhelihat,pihvit,nuggetit,kalat ihan kaikki.
      Missään nimessä ei kannata kadun pikkukaupoista näitä ostaa,silloin tulee kalliiksi.
      Vedet saa yleensä ostettua omasta hotellista,ei tarvitse alkaa kantamaan,vaikka olisi vähän kalliimpaa(vesi kuitenkin edullista).
      Altailla yleensä tarjouksia esim.hamppari&limu tai pizza ja limu 5-6€,riippuen tietty paikasta.
      Iltaisin saa edullisesti mukaan ns.takeaway rullakebabin ja ne ei montaa liiraa maksa.
      Myöskin illalla kävellessä on kiva ostaa esim.tötteröt pari liiraa tai BG pehmis 2liiraa.
      Ja joskus vaikka syö mäkissä,on edullisempaa kuin Suomessa,samoin hese sieltä löytyy ja usein halpoja tarjouksia.
      Illallista syömme yleensä ns.paikallistenkin suosimissa ravintoloissa ja perheen ruokailu on yleensä noin 20€ yhteensä,riippuen mitä tilaa ja kuinka paljon.
      Meillä on päiväbudjettina 100€ ja siihen kuuluvat kaikki menot päivän aikana,mahd.rantatuolit&varjot,bussimatkat tai taksi,herkuttelut ja pienet muut ostokset ja hyvin on aina riittänyt,vaikka Alanya onkin kallistunut vuosi vuodelta.

      • turvallistamatkaa

      • weew

        Ja Hese on jo konkassa täällä.


      • Viilaaja
        turvallistamatkaa kirjoitti:

        Siinä se päivä sitten meneekin, kun nuo kaikki kiertää :). Alkuperäinen kysyjä ei kysynyt, miten voi halvimmillaan reissun tehdä.

        Muistakaa perhe ottaa matkavakuutukset ja tehdä netissä matkustusilmoitus.

        https://matkustusilmoitus.fi/public_html?command=jump&t=ilm_matkustaja

        Ei kysynyt ei,mutta ystävällisesti kerroin esim.mistä kannattaa ruokaostoksia tehdä ym.
        Mutta ainahan täältä pilkunviilaajia löytyy,senhän nyt tietää kaikki.


      • kalahalli
        Viilaaja kirjoitti:

        Ei kysynyt ei,mutta ystävällisesti kerroin esim.mistä kannattaa ruokaostoksia tehdä ym.
        Mutta ainahan täältä pilkunviilaajia löytyy,senhän nyt tietää kaikki.

        Kyllä seki maksaa jos nelihenkinen perhe ajelee ympäri Alaniaa ja hakee jotaki tavaraa Metrosta jotaki Kipasta Bimistä. Mitä järkee siinä on?
        Viilaaja kalat on tuoreenpia kalahallissa samoin vihannekset ja siellä vois käydä syömässäki


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe