Otakoppi: Elävä vesi ja aamutähti sydänpäivään !

Matt 13:49 Näin on käyvä maailman lopussa; enkelit lähtevät ja erottavat pahat vanhurskaista13:50 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

Matt 22:9. Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.'

10. Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita.

11. Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin.

12. Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi.

13. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen'. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

14. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."

Ilm 20:12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.20:13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.20:14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.20:15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.

Ilm 21:6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan JANOAVALLE elämän veden lähteestä LAHJAKSI.21:7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.21:8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."

Ilm 22:11 Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.

22:16 Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."

22:17 Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.

Vrt Joh 4:5. Niin hän tuli Sykar nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä sitä maa-aluetta, minkä Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille.

6. Ja siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, istui hän lähteen reunalle. Ja oli noin kuudes hetki.

7. Niin tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: "Anna minulle juoda".

8. Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin ruokaa ostamaan.

9. Niin Samarian nainen sanoi hänelle: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?" Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa.

10. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos sinä tietäisit Jumalan LAHJAN, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä."

11. Nainen sanoi hänelle: "Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se ELÄVÄ VESI ?

12. Et kai sinä ole suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?"

13. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen,

14. mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, TULEE HÄNESSÄ SEN VEDEN LÄHTEEKSI, joka KUMPUAA IANKAIKKISEEN ELÄMÄÄN".
_____________________________

Ilm 22:16 Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas KOINTÄHTI !

________________________________________________

Vrt. http://otakoppi.webnode.fi/news/kunnes-kointahti-koittaa-sydamessamme-/

21

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Tämä janojutska on helppo testata.

        Pistetään kopittelija aavikolle häkkiin, ehkä allahin kannattaja viereiseen häkkiin ja katsotaan kuinka kauan se usko pitää ihmisen hengissä.

        Veikkaan, että melko nopeasti kiroaa lapsellisen uskonsa olemattomaan jumalaansa ja pyytää apua kuolevaisilta.

      • he-ma kirjoitti:

        Tämä janojutska on helppo testata.

        Pistetään kopittelija aavikolle häkkiin, ehkä allahin kannattaja viereiseen häkkiin ja katsotaan kuinka kauan se usko pitää ihmisen hengissä.

        Veikkaan, että melko nopeasti kiroaa lapsellisen uskonsa olemattomaan jumalaansa ja pyytää apua kuolevaisilta.

        Aika ontuva vertaus tämä... Huom. Jano ei ole ruumiilla vaan sielulla !

        Tässä sinulle vastaus:

        2 Kor 4:16 Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.

        4:17 Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,

        4:18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.

      • Vrt. Matt 16:25 Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.

        16:26 Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi SIELULLENSA vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa SIELUNSA lunnaiksi?

      • kummallistauskomusta

        Kopittelija007: Miksi sinä haet raamatusta vain ne kohdat missä sielu elää sinulle, siellähän on monia kohtia sanottu että että se sielu joka syntiä tekee sen on kuoltava ja kuolema tarkoittaa koko ihmisen taikka vain eläimenkin kuolemaa, jos ihmisestä joku sielu-henki jäisi kuoleman jälkeen eloon niin ei voitaisi sanoa että hän kuoli ja haudattiin, pitäisi sanoa että kyllä siitä elävä henki lähti lentoon jonnekin ja tälläistä minä en ole raamatusta viellä lyötänyt.

      • kummallistauskomusta kirjoitti:

        Jos sinä et ymmärrä mitä raamatussa esim. Jeesus meille kertoo, niin ei ole minun häpeä...

        Jeesus sanoo: " Se vesi, jonka minä hänelle annan, TULEE HÄNESSÄ SEN VEDEN LÄHTEEKSI, joka KUMPUAA IANKAIKKISEEN ELÄMÄÄN".

        Väillä ei lähteen virta lakkaa !

      • Kopittelija007 kirjoitti:

        Siis "välillä" ei olla tiedottomana tuhkana jossain ja sitten taas joskus myöhemmin "elämän lähde virtaa" taas ! :)))

      • Kopittelija007 kirjoitti:

        Aika ontuva vertaus tämä... Huom. Jano ei ole ruumiilla vaan sielulla !

        Tässä sinulle vastaus:

        2 Kor 4:16 Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.

        4:17 Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,

        4:18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.

        Ei ole ontuva. Aikoinaan taivaasta satoi mukamas mannaa ja joku hörhö löi kivestä vettä!

        Eihän teikäläisten tarvitse edes terveyskeskuksessa käydä hoitoa hakemassa, kun jeesus kuulemma parantaa!

      • 1 Kor 2:12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;

        2:13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.

        2:14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

      • kummallistauskomusta
        Kopittelija007 kirjoitti:

        Jos sinä et ymmärrä mitä raamatussa esim. Jeesus meille kertoo, niin ei ole minun häpeä...

        Jeesus sanoo: " Se vesi, jonka minä hänelle annan, TULEE HÄNESSÄ SEN VEDEN LÄHTEEKSI, joka KUMPUAA IANKAIKKISEEN ELÄMÄÄN".

        Väillä ei lähteen virta lakkaa !

        Niin kumpuaa iankaikkiseen elämään sitten kun Jeesus herättää kuolleet, mutta nyt kuolleet nukkuu haudoissaan tietämättä mitään ja jumalattomilla ei ole iankaikkista elämää ollenkaan vaan he palavat poroksi, eikä heitä enää ole sen jälkeen heidän muistonsakin unohdetaan.

      • kummallistauskomusta kirjoitti:

        Niin kumpuaa iankaikkiseen elämään sitten kun Jeesus herättää kuolleet, mutta nyt kuolleet nukkuu haudoissaan tietämättä mitään ja jumalattomilla ei ole iankaikkista elämää ollenkaan vaan he palavat poroksi, eikä heitä enää ole sen jälkeen heidän muistonsakin unohdetaan.

        Perustuu mihin ?

      • kummallistauskomusta
        Kopittelija007 kirjoitti:

        Perustuu mihin ?

        Tietysti raamattuun eikä mihinkään sielunvaellus oppikirjoihin.

      • kummallistauskomusta kirjoitti:

        Tietysti raamattuun eikä mihinkään sielunvaellus oppikirjoihin.

        Noh, perustele sitten tässä RAAMATULLASI ja mieluimmin ei aina sitä samaa Adventismin/Jehovien Saarnaajan mantraa: "kuolleet joita ei palkita ei tiedä mitään"
        Kerro mieluimmin mitä Jeesus opettaa ja apostolit Uuden testamentin puolella...

        Tutustun mielelläni sinun teeseihisi... :)))

      • kummallistauskomusta kirjoitti:

        Kopittelija007: Miksi sinä haet raamatusta vain ne kohdat missä sielu elää sinulle, siellähän on monia kohtia sanottu että että se sielu joka syntiä tekee sen on kuoltava ja kuolema tarkoittaa koko ihmisen taikka vain eläimenkin kuolemaa, jos ihmisestä joku sielu-henki jäisi kuoleman jälkeen eloon niin ei voitaisi sanoa että hän kuoli ja haudattiin, pitäisi sanoa että kyllä siitä elävä henki lähti lentoon jonnekin ja tälläistä minä en ole raamatusta viellä lyötänyt.

        Hyvin ymmärretty asia .. tuli mieleeni yksi näiden itsensä kuolemattomaksi laskevien puolustus joka kuuluu : "Mikään ei voi kadota - vain muuttua" .. mikä tarkoittaisi heille jostain syystä että he ovat ikuisia. Mikä tietenkin on vain kaukaa haettu "todiste" jolla ei ole mitään todellista todistusarvoa..

        Raamattu sanoo samasta asiasta näin, että ihmisen kuollessa : (Saarn. 12:7) .. tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

        Mutta tämä "henki" joka "palajaa Jumalan tykö" ei ole ihminen - ihminen on se minkä Jumala kerran loi - ja siitä Raamattu kertoo näin:

        (1. Moos. 2:7) Silloin Herra Jumala TEKI maan tomusta IHMISEN ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja NIIN IHMISESTÄ TULI ELÄVÄ SIELU.

        Ja kuolemassa tämä elämän henki joka teki ihmisestä elävän sielun .. palajaa sille joka sen on kerran antanutkin. Tämä tuli ilmi myös Jeesuksen kuolemassa -- kun (Luuk. 23:46) Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: "Isä, sinun KÄSIISI MINÄ ANNAN .. henkeni".

        Ja sen sanottuaan Jeesus ANTOI henkensä (Isän käsiin ja kuoli).

        alex

      • alex.kasi kirjoitti:

        Edelleen huomaan Alex että tämä "kuolema asia" on sinulle jäänyt aivan hämärän peittoon ja toivon että Henki avaisi sinulle sanaa joskus....

        http://otakoppi.webnode.fi/news/jo-tuonelassa-olemme-paratiisissa-/

      • Kopittelija007 kirjoitti:

        Edelleen huomaan Alex että tämä "kuolema asia" on sinulle jäänyt aivan hämärän peittoon ja toivon että Henki avaisi sinulle sanaa joskus....

        http://otakoppi.webnode.fi/news/jo-tuonelassa-olemme-paratiisissa-/

        Vrt. 2 Kor 4:18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.

      • tutista-ruokaan
        Kopittelija007 kirjoitti:

        Siis "välillä" ei olla tiedottomana tuhkana jossain ja sitten taas joskus myöhemmin "elämän lähde virtaa" taas ! :)))

        Siis se on sinun tulkintasi, ei raamatun.
        Opi nyt tuttipullosta jo ruoka-annoksiin.
        Jeesus on valmistamassa sijaa, kun se on VALMIS- Hän saapuu.
        I- ylösnousemus ja vasta siellä päästään tälle elämänvirran ja elämänpuun eväille. Kun Hän saapuu, haudat avautuvat ja Kristuksessa KUOLEET - herätetään. Ja täällä sillähetkellä elävät elämässä, kokevat YHTÄAIKAISEN ylösnousemuksen.

        Sitten mennään -HÄÄJUHLAAN- .... siis kopittelijat sinä elät silmälappusi peitteissä, et raamtussa. Siksi olet eksynyt ja tulkitset peukalopaikkasi opin mukaan, eikä sillä ole painoarvoa, vaikka täyttäisit koko palstat kaikilla harha- näköiskirjoituksilla.

        Katsos, tilaane ei muutu, vaikka seisot päälläsi ja vaihdat kättä, että nyt kirjoitan näin, mutta näköala on aina päällään seisontaa.
        Siis ongelma on sinulla. Siis sinä näet omatekoisella laseillasi, mitä näet. Ja et osaa lukea ..... muutakuin sananvastaisen näköalasi mukaan.

        Sinulla pitää olla se välitila, muu ei pelaa, siinä se ongelma on.

        Opettele koisimaan kuoleman unesi. Ennen et pääse ylösnousemukseen, kun raamatullisessa Jumalan kellon ajassa.
        Etkä voi kekkuloida, kun ei ole ylösnousemusruumista, siis sielulla on se ruumis. Ja vanha ruumiisi on kuallut ja haudattu, ei sekään voi kekkuloida. Siis sielusi ei kekkuloi missään muodossa, ei edes haamuna. Tietenkin tietäjänaiset voivat nähdä, kuin KOPITTELIJAN muoto nousee haudasta kertomaan, miten välitila ja Abrahamin helmoissa on lääniä. Mutta, ne ovatkin näitten tietäjänaisten näkyjä ja sitten kysyjät kysyvät tietäjänaisilta, mitä he näkevä. Hehän tietenkin näkevät sen "et sinä suinkaan kuole" näkemisen mukaan, kuten sinäkin näet. "et sinä kuole".
        Vaikka Jumala itse puhuu kuoleman unesta. Siinä se vissi ero on.

        Sinun näkemyksesi
        ja
        Jumalan näkemys, sekä Sana.

        Elämänveden virrat on Kristus ajassa, usko, ja kristuksen kuoleman muistojuhla, mistä ponnistaa tuo lepo, myös kuolemassamme kuoleman uneen, josta Herra herättää.
        Herättää valmistamaansa sijaan, johon saamme käydä ja siellä on elämänveden virrat ja elämänpuu, ylösnousselle, joka on saanut iankaikkisen elämän armolahjan YLÖSNOUSEMUS- ruumiissa.
        Siis se olemus tuli tuossa ylösnousemuksessa, keholliseen olomuotoon, jossa rampa hyppii kuin peura ja mykänkieli riemuun ratkeaa. Siis kielikin on ylösnousemuksessa, ei välitilasta tarvitse mykän hakea kieltään.
        '
        Jopa Lutteri aikoi herätä haudasta.
        Jopa helluntaissakin puhujapöntöstä eräs harmaapää- sisar kertoi menevänsä haudanlepoon ja aikoi herätä raamatullisesti Herran paluussa. Hän nyt on levossa ja nukkuu.

        Siis uskovat osaavat lukea Kirjoituksia, siksi he lepäävät siinä kuoleman unessa. Mutta, jos sinulla on ongelma, ei sinun pidä ongelmaasi aina olla kylvämässä tässä elämäsi aikana.
        Jos se ei saa uskoasi heräämään Herran ylösnousemusVOIMAAN, niin ei sitä epäuskoa tarvitse aina kylvää.
        Sinulla ei ole uskoa sitten YLÖSNOUSEMUKSEEN kuoleman unesta, etkä sinä osaa Paavalinkaan mukaan lohduttaa omaisia, heidän menetyksessään.
        Voisin tuosta sinun "lohdutus-" saarnastasi tuoda näköalaan sitä, mitä se voisi merkitä henkilöille, joiden omainen on kuollut ilman uskoa, kuolleen suun tunnustuken mukaan, mutta jätän sen nyt, voit sen ymmärtää itsekin, sen mahdottomuusnäköalasi.

        Tuomion herätys on erikseen. Mutta, välitila on roskaa, ihmistulkintaa väärästä suunnasta.

      • sielu.ja.ruumis

        Siis sielu on omistettava joko Ylösnousemusruumis tai tämä eläen ajallinen ruumis, olomuoto, jossa eletään. Välivaihe on tila, jossa elämänhenki on palannut antajalleen ja ihminen on kuollut kuoleman uneen. Ruumiittomana ei ole elämää missään modossa. Emme ole haamuja.
        tämä näin lisäyksenäni.

      • No jopas hyvin siteerasit sitä "raamattuasi" tässäkin kirjoituksessasi...

      • Kopittelija007 kirjoitti:

        No jopas hyvin siteerasit sitä "raamattuasi" tässäkin kirjoituksessasi...

        siteerata = Lainata jonkun ilmaisemaa ajatusta sanatarkasti; laittaa sitaatteihin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5700
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      212
      1765
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1722
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      93
      1188
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1145
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      876
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe