Tätä on todellinen yksinäisyys

Samanlaista ollut itsellänikin asunut kaksi vuotta yksin sen aikana kaikki kaverit alkanut seurustelemaan ja yhteydenpidot on todella vähäsiä sen myötä iskeny masennus ja elämän turhautuminen... Itsehän olen 25vuotias ja alkoholin käyttö kasvanu huomattavasti suurempaan käyttöön tuntuu kuin kavereita juuri kiinnostakka kun itse elävät onnellisesti sielunkumppaninsa kanssa.. sehän on vain tuntemus mutta ei ole kehumista kun sen voi itsekkin myöntää. Täytyy vaan yrittää päivä päivältä ja toivoo parempaa tulevaisuutta itsemurha ei ole ratkasu ikinä ei voi tiätää milloin aurinko paistaa risukasaan ehkä jonain päivänä viälä. Pysyä vahvana ja katsoa mitä elämä tuo. Itsemurha on itsellänikin monta kertaa mielessä käyny mutta se ei ole ratkaisu tuottaa monen muun elämään tuskaa vaikkein sitä haluis uskoakkaan. Stay strong!

Itse kanssa halusin avautua edes johkiin tätä pahaan oloa kun sitä ei sosiaalisessa elämmä halua kertoa itselläni on ongelmana juuri esittää oikeasti onnellista vaikka sisimmässäin on täysin rikki.

Sama täällä olen yksin olen kokenu autokolarin jälkeen syrjäytymisen laittoivat heti eläkkeelle. Minulla aivot toimii hyvin ja pystyn liikkumaan ja hassua huumoriakin löytyy. Mutta väsyn helposti. Voi kun kaipaisin edes että yhtä ystävää se tekisi minut jo onnelliseksi olen oikein miettiny kuinka saataisiin kaikki yksinäiset jotenki yhteen että kun kemiat ei ehkä aina kohtaa mutta uskon että kaikille löytyy ystäviä.

Yksinäisiä lapsia, nuoria, aikuisia täältä löytyy täältä planeetalta, jota maaksi me kutsumme miljoonia ja miljoonia ja miljoonia. Jokaisella ikiomat yksinäisyyden oireet, joillakin samoja oireita.
Miljoona kertaa ja vähintään toiset miljoonat, kertoja minä olen kuullut mielessäni yksinäisyyden hiljaisuuden.
Yksinäisyys on kamalaa ja ahdistavaa.
Nauraminen on yliarvostettua, joskus.
Nauran minä vain harvoin ja niille jotka nauravat minun kanssani, heitä ei ole paljon. Hymyilen minä vain harvoin, niille jotka hymyilevät minulle.
Miljoonia ja miljoonia kertoja minä olen sanonut itselleni, että olen minäkin entinen ujo, entinen sosiaalinen ihminen, minä olenkin nykyään yksinäinen ja alan itkeä. Ja minä itken ilon ja surun kyyneliä suuria ja pieniä.
Kaikki te yksinäiset meitä on nykyaikana paljon, oli ennenkin vanhaan yksinäisiä mutta silloin yritettiin keksiä muuta ajateltavaa ja muuta tekemistä.
Nykyaikana on paljon aikaa olla yksinäinen.
Tuntuu siltä, että hymyileminen sekin on tuntemattomien ihmisten välillä liian suurta vaikeutta ja jopa omien läheisten kanssa hymy pieni on arkipäiväistä yhä harvemmin?
Sinnikkäästi jaksan yrittää elää yksinäisyyden tunteestani huolimatta.
Yksinäinen minä en ole vanhempieni, kummityttöni, kissojemme kahden sekä joidenkin sukulaisten ne kanssa.
Lähetän aidon hymyni kaikille yksinäisille, jotta edes hetkeksi aikaa unohtuisi yksinäisyyden suru ja ahdistus.
:)

Miksi yksinäinen ei lähde esim. Yksinäisille järjestettyihin tilausuuksiin ja kohtaa muita yksinäisiä, tai perusta jotain yksinäisten kerhoa, jossa olisi yksinäisten tapaamisia?

Tehkää jotain asialle!

Olikohan nyt niin että aloittajan tarina on taas muualta kopioitu ja siihen on taas kerran lisätty miestissit??????

Yksinäiset voisivat esim. miettiä mitä hyvää on yksinolossa! Monen asiat voisivat olla huonomminkin. Mitä jos ottaisitte paperipalan eteenne ja yrittäisitte kirjoittaa mitkä asiat ovat hyvin. Sitä lappua voisi vilkaista matalapaineen yllättäessä.

I feel for you. Olin samassa jamassa sinun ikäisenäsi, 20 vuotta sitten. Ja sama tila seuraa minua varmasti jossain muodossa elämäni loppuun asti.
Sain hetkellisesti seuraa kun lähdin välillä opiskelemaan, mutten onnistunut pitämään yhtäkään ystävää. Yhteydet vaan karisi..

Sairastin lapsena käsienpesuneuroosin, nuorena kahvikuppineuroosin, joka liittyi vahvasti sosiaalisten tilanteiden pelkoihini. Lisäksi sain paniikkikohtauksia ja hengenahdistuksia aina 2-kymppiseksi asti. Mitään ei hoidettu koskaan pois, vaan karistin ne jollakin tahdolla taka-alalle.

Sairauttani ei koskaan huomattu, koska esitin perhepiirissä reipasta. Olin tuttujen kanssa hauska ja iloinen, itsevarma, niinpä perheenikään ei osanut lukea henkistä sairastumistani oikein. Eivätkä näin olleet osaneet auttaa minua hoitoon jo lapsena, milloin koko kurja tarinani olisi saattanut kääntyäkin vielä toiseksi.

Koin itseni todella epävarmaksi ja näin aina 26 ikävuoteen asti takautumia koulukiusaamisestani yläaste-ajoilta. Kuulin harhoja, että kadulla joku huuteli herjoja perääni, ja että vastakkaisen talon parvekkeella naurettiin ja osoiteltiin minua. Näin itseni rumana, enkä osanut ottaa vastaan vastakkaisen sukupuolen huomiota, koska ainoa ajatus oli, jos kuulin jotain kaunista sanottavan itsestäni, että ne kuittailee...kiusaa mua, vit..ilee. Odottaa miten reagoin ja nauraa perään.

Koitin roikkua parskuntien kelkassa aina 3-kymppiseksi asti. Mutta välillä katkeruus otti yliotteen ja jäin aatoiksi ja juhlapyhiksi yksin kämppääni itkemään.

En edelleenkään ole päässyt yli kaikesta yksinäisyydestä. Ja tilanne vain pahenee kun on kaiken kouluttautumisen jälkeen edelleen taas työttömänä.

Ja voin ainakin omalta kohdaltani kertoa, että kun sielu on näin pahasti rikki, ei seurustelukaan sitä paikkaa. Tai paikkasi tasan pari ensimmäistä vuotta. Eli voin sanoa olleeni kaksi vuotta koko aikuiselämästäni onnellinen. Nyt viime vuodet ollut yksinäisempi kuin koskaan. Siis yksinäisempi kuin silloin kun olin todella yksin.
En siis voi edes katsoa tätä ainoaa ihmissuhdettani loppuun, koska paha-olo on vaan liian suuri. En kykene mihinkään hellyyden osoituksiin, en koe enää rakkautta. Enkä tiedä olenko koskaan kokenutkaan..aidosti. Ainoa järki itselläni on ollut se, etten ole tehnyt tähän maailmaan lisää kärsiviä ihmispoloja.

Viime keväänä, 42-vuotiaana minulle määrättiin vihdoin masennuslääkkeeet. Ne auttaa...jotenkin. Mutta ei vie ajatusta pois totuudesta, mitä hoin itselleni jo 16-vuotiaana. Ehkä minun ei ollut tarkoitus syntyäkään...

Muuten ihan asiallinen kirjoitus, mutta poista NE VITUN MIESTISSIT SIITÄ!!!!
Nää on vakavia asioita jotka oikeasti koskettavat ihmisiä, ei minkään typerän leikin aihe!

Moi!
En ole homoseksuaali olen siis normi hetero. Mielestäni nuo MIESTISSIT ei ole millään tapaa kiihottavia. Tää on mun mielipide!

Älä ole nirso! Kun panet MIESTISSI MIESTÄ voit puristellä hänen sulokkaita rintojaan. Saat siis kaksi kärpästä samalla iskulla. Eli voit siis kuvitella miehen olevan nainen kun työnnyt hänen suoleensa. Helppoa eikö?