tanssijoille käsivarsinauhat

TästäLähtee

Kun täällä on valiteltu kovasti, että kokemattomat ja kömpelöt hakevat vuosia kouluttautuneita tanssimaan, harmia ja ajanhukkaa tuottaen, niin ratkaistakoon asia seuraavalla lailla. Jokainen tanssipaikalle tulija saa käsivarteen nauhan, jonka värisävy kertoo kokemusasteen. Valkoinen on satunnainen kävijä. Tumma punainen taas kokenut, vähintään opettajakelpoisuuden omaava parkettikettu. Kirjaimella S ilmaistaan lisäksi sinkkuutta, P on pariutunut. J olkoon edelleen järjestysmies. Näin vain parinhakumielessä paikalle tulevat eivät turhaan kiusaa tanssitaitojaan esittelevää priimustanssijaa. Tosin jos rikas ja komea poikamies näkee omaa tanssitasoaan huomattavasti kyvykkäämmän sinkkuneidon, voi suoraa pyytää tämän vaikka kahville. Näin vältytään harmilliselta törmäilyltä lattialla.

33

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ehdotettu_aiemminkin

      Vastaavanlaista on ehdotettu aiemminkin, mutta ne nirpat olivat nimensä mukaisia. Niin hyödyllinen asia kuin tuo olisikin.

      • jyvätakanoista

        Taatusti hyvä ehdotus. Näin ei menisi nirppanokan ilta pilalle. Sitten vielä tähän aikaan kirjoittajan kellonaika pitäisi välkkyä punaisella - se olisi tosi tärkeää


    • kitisijä

      Mielettömän hyvä idea!
      Ja sehän riittäisi jo pelkät punaiset nauhat" vain niille" jotka haluavat vain tanssikurssilaisten kanssa tanssia. Tämä Rupusakki, joka haluaa silloin tällöin tanssia uskaltaisi lavalle.
      Uskon että tanssin järjestäjät kyllä ilahtuvat meidänkin lippumaksusta.
      Kynnys on todella jo korkealla mennä tanssimaan. Kymmenen vuotta kursseilla ja tanssimassa käyneenä. Ilo on jo kauaa sitten kaikonnut. Mutta joskus olisi niin kiva tanssia.

    • Merkkaaitsesi

      Ei riitä tai siis auta. Jokaisella on omat mielitanssitettavat, osa voi olla kurssitettuja ja osa jotain muita. Kyllä se itse ihminenkin vaikuttaa valintoihin, ei yksistään hyvä (lue: yhteensopiva) tanssitaito.

      Jonkinverran niitä tunnuksia onkin näkyvissä eri koulujen tai seurojen asuina. Seura-asu ei kaikkea paljasta, koska monet käyvät läpi kylän kaikkien kymmenen seuran treenit.

    • Tilannetajuauttaa

      Tilannetaju hakutilanteessa on hyvä omata. Ei ole pakko hakea sieltä nirpasta. Myös kahvilassa tai eteisessä pakoilevia miehiä naistenhaulla ei kannata rynnätä hakemaan.

      • Tanssiaikaa_enemmän

        Tilannetaju joo. Jos siinä alkaa tilannetta kovin pitkään analysoimaan, viedään parhaat vierestä. Samoin sen nirpan ulkoraja on vaikeata hahmottaa pelkän arvauksen perusteella. Niinpä aloittajan ehdotus on ihan kannatettava. Ei kulu ilta turhiin hakuihin ja jää kaikille enemmän aikaa siihen pääasiaan, eli tanssimiseen.


      • Hiljaahyväätulee

        Kai ymmärrät ettei sellainen toimi. Pelletouhua tuo ehdotus. Monella aloittelijalla vallitsee käsitys kaikki mulle heti tänne. Käytäntö sen vasta opettaa ketä kannattaa hakea ja ketä ei. Kukaan ei ole seppä syntyessään, tämä tulisi aloittelijan muistaa. Vastoinkäymisiä tulee elämässä myös tanssilavalla.


      • tanssiaikaa_enemmän
        Hiljaahyväätulee kirjoitti:

        Kai ymmärrät ettei sellainen toimi. Pelletouhua tuo ehdotus. Monella aloittelijalla vallitsee käsitys kaikki mulle heti tänne. Käytäntö sen vasta opettaa ketä kannattaa hakea ja ketä ei. Kukaan ei ole seppä syntyessään, tämä tulisi aloittelijan muistaa. Vastoinkäymisiä tulee elämässä myös tanssilavalla.

        Päinvastoin, toimisi erittäin hyvin. Samantasoiset hakisivat toisiaan. Siinä se idea. Ei kuluisi arvailuihin haettavan taidoista koko ilta. Erikoisetu niille, jotka käyvät useammilla tanssipaikoilla tai porukka muutan vain vaihtuu enemmän.


      • kuinmyös
        tanssiaikaa_enemmän kirjoitti:

        Päinvastoin, toimisi erittäin hyvin. Samantasoiset hakisivat toisiaan. Siinä se idea. Ei kuluisi arvailuihin haettavan taidoista koko ilta. Erikoisetu niille, jotka käyvät useammilla tanssipaikoilla tai porukka muutan vain vaihtuu enemmän.

        Samaa mieltä. Olisi hyvä idea. Joku tanssipaikka voisi kokeilla tuota.


    • paperitonarviointijärj

      Tanssinjärjestäjä voisi maalata lattiaan erivärisiä haku- ja palautusalueita tanssitaitotasojen mukaisesti. Tällä tavoin tanssija saisi samalla suoran palautteen vientiseuraamistasokkuudestaan: Tanssin jälkeen hänet palautettaisiin oikeanväriseen ruutuun eikä turhankin paljon yleisellä paikalla, jollainen tanssipaikka varsin kiistattakin on, huomiota herättävää ruskeata kirjekuorta tarvittaisi.

      • valintaopasauttas

        Tämmöinen arvio järjestelmä on muuten helposti toteutettavissa mutta lisäksi pitäisi painattaa oikean värisen haku ja palautus alueen sekä asettumis alueen valinta oppaita. Joita voisi tilata ja ostaa tanssi paikan päältä. Sit tartteis sopii värikoodi tanssin järjestäjiin ettei tulis kauheen monta sarjaa oppaitaa.


      • mobiilistijaettava

        Oikean värisen haku- ja palautus- sekä asettumisalueen valintaoppaan painettua parempi jakeluformaatti olisi ehkä kuitenkin pdf, vaikka siinä formaatissa ei olekaan mitään muuta portablea kuin nimi.


      • Opas
        mobiilistijaettava kirjoitti:

        Oikean värisen haku- ja palautus- sekä asettumisalueen valintaoppaan painettua parempi jakeluformaatti olisi ehkä kuitenkin pdf, vaikka siinä formaatissa ei olekaan mitään muuta portablea kuin nimi.

        Totta mooses. Tietenkin oppaat pitäis painattaa myös eri kielillä. Tulis mieleen ainakin normaalit suomi, ruotsi, englanti, saksa, suahili ja arabia... niin ja venäjä. Jatkossa vois sitten painattaa muillakin kielillä. Ja kuvitus pitäisi tietenkin tehdä, siis monivärisenä.


      • värikästätotuuttaetsimäs

        Tällainen vertaisarvostelujärjestelmä on juuri sitä, mitä tanssiharrastukseensa todella vakavasti suhtautuvat ovat jo pitkään kaivanneet: mikäli palautettava ei suostuisikaan palaamaan sen väriselle alueelle kuin vertaisarvostelija oli tanssittelunsa perusteella arvioinut, voitaisiin tilanteen arvioida viittaavan ensinnäkin joko siihen että palautettava on oma-arvioinut ainakin seuraamistasonsa toisin tai oli toisaalta tahallaan tai jopa piruuttaan tanssinut jonkun muun värisen tason mukaisesti.


      • manoskylttivastaa

        Paikallinen rautakauppias vois alkaa sponssaa maalei ja pesseleit sekä maalariteippei


    • tilannetajutonanalysoija

      Sitä minä vaan ihmettelen muutaman kurssin käyneenä ja vuosia tanssilavoja kolunneena että kun jonkun kanssa tanssi soljuu kuin vesi hanhen selästä plus kiitellään illan päätteeksi ja taasen toisen kanssa daami lähtee lätkimään kun en kuulemma osaa tanssia.
      Tässä ei voi kuin kokeilla ilman kokoillan analysointeja.

      • gfsgfsdgfhs

        Osalla naisista ei ole lainkaan rytmitajua ja se on luonnollisesti viejän vika.


    • Natsipullah

      Taidat olla rasisti sekä natsi ja haluat lähettää keskitysleiriin tanssioppiin ne jotka eivät osaa riittävästi mielestäsi tanssia.

    • Eivoikäsittää

      Onko se jo tanssipaikoillakin reviiritaistelua, en voi käsittää. Menköön nämä tanssia harrastavat jo vanhatkot parit omille tanssipaikoilleen, niin ei tule mitään väärinkäsityksiä ja liimailkoot siellä nauhojaan.
      Ja nuoret kauniit naiset tuskin näiden jo elähtäneiden miespartnereiden seuraan tuppautuivat. Saavat olla rauhassa.

    • tampereentans

      Vaikka olisi 10 vuotta treenannut jossain tanssikoulussa, ei silti osaa välttämättä tanssia lavalla, kun rouva opettaja ei ole huutamassa tahtia.

    • kokeilemisen_arvoinen

      Tähänastisten kommenttien perusteella vaikuttaisi kokeilemisen arvoiselta idealta. Ainakin minut vakuuttivat nuo myönteiset seikat perusteluineen.
      Mikähän tanssipaikka ottaa ensin härkää sarvista ja kokeilee tämän ilmeisen kilpailuedun?

      • hahahhahahahaaaa

        Nauraa ne sulle.


      • kokeilemisen_arvoinen
        hahahhahahahaaaa kirjoitti:

        Nauraa ne sulle.

        Enpä usko, nirppaseni. Raha se on tärkeä heillekin.


      • Tanssi_tuo_iloa
        kokeilemisen_arvoinen kirjoitti:

        Enpä usko, nirppaseni. Raha se on tärkeä heillekin.

        Niin on, juuri siksi ei nauhoilla puuhastella. Nauravat sulle.


      • kokeilemisen_arvoinen
        Tanssi_tuo_iloa kirjoitti:

        Niin on, juuri siksi ei nauhoilla puuhastella. Nauravat sulle.

        Monelle sittemmin hyväksi osoittautuneelle idealle on ensin naurettu. Mutta tuolla järjestelyllä löytyy sopiva partneri helpommin. Tuo sinun nimimerkkisikin sitten toteutuu paremmin. Ja sellaiselle tanssipaikalle voi hyvinkin tulla menneeksi useammin. Josta siten seuraa...


      • TanssiOnTanssia
        kokeilemisen_arvoinen kirjoitti:

        Monelle sittemmin hyväksi osoittautuneelle idealle on ensin naurettu. Mutta tuolla järjestelyllä löytyy sopiva partneri helpommin. Tuo sinun nimimerkkisikin sitten toteutuu paremmin. Ja sellaiselle tanssipaikalle voi hyvinkin tulla menneeksi useammin. Josta siten seuraa...

        Partnerin hakua voit toki suoli24:ssa harrastaa, mutta paikka ei ole tanssipalsta,


      • kokeilemisen_arvoinen
        TanssiOnTanssia kirjoitti:

        Partnerin hakua voit toki suoli24:ssa harrastaa, mutta paikka ei ole tanssipalsta,

        Sopivalla partnerilla tarkoitin siinä suunnilleen saman tanssitaidon omaavaa sen hetkistä tanssipartneria. Anteeksi epätarkka ilmaisuni. Samaa mieltä siitä, ettei tanssipalsta ole elämänkumppanin hakua varten.


    • pinssiprinsessa

      Pinssit rintoihin.

      • pinssi.ehkä.muualla

        Pinssi on huono, jos siinä on se neula tai jokin muu kiinnitysmekanismi, joka voi tanssiessa vahingoittaa omia tai partnerin vaatteita. Jokin ilman neulalla kiinnitettävä tunnus olisi parempi. Vaikkapa juuri tuollainen käsivärsinauha.


    • tässä.esimerkki

      Noita nauhoja voisi olla muutama eri värinen. Ne voisivat roikkua nauloissaan sisääntulon läheisyydessä. Eri värit olisivat merkattu tanssin järjestäjän puolesta tanssitaidon mukaan. Sieltä halukkaat voisivat ottaa omaa tanssitaitoaan vastaavan nauhan ja palauttaa sen tanssien jälkeen. Näin järjestäjillä ei kuluisi aikaa tähän asiaan lipun oston yhteydessä, eikä henkilökuntaa tarvittaisi enempää kuin normaalistikaan. Ja vapaaehtoisuus on tietysti koko järjestelmän perustana.
      Mikä tanssipaikka kokeilisi ensin?

      • ota_jo_koppi

        Aina vaan paremmaksi jalostuu tämä idea. Ottakaa nyt joku tästä koppi, niin vois taas pitkästä aikaa vaivautua tansseihin ilman pelkoa siitä, että tällä vaatimattomalla tanssitaidollaan pilaa jonkun eliittitanssijan illan.


      • tangonHuumaa
        ota_jo_koppi kirjoitti:

        Aina vaan paremmaksi jalostuu tämä idea. Ottakaa nyt joku tästä koppi, niin vois taas pitkästä aikaa vaivautua tansseihin ilman pelkoa siitä, että tällä vaatimattomalla tanssitaidollaan pilaa jonkun eliittitanssijan illan.

        Ei voi olla todellista.
        Oletko mies?
        Aloittelevat naiset ei ole minun iltaani saaneet pilattua. Tosin en tunne olevanikaan "eliittitanssija"
        Jos oikeesti tulis joku nauha tai muu millä vois aloittelijat tunnistaa. Hakisin varmasti joka ilta niistä muutamaa tanssiin.
        Minulle merkitsee tanssi paljon muuta kuin täydellistä osaamista (tosin toivon iltaan aina muutaman loistokkaan tanssin osuvan)
        Aloittelijaa kun tanssittaa hiukan kokeneempi. Saa hän varmasti aidot kiitokset. Se hymy ja riemu.
        Se tunne, kun parin kappaleen aikana arasta epävarmasta, alkuun jopa laskenut jalkansa ennen viejää. On tullut kelpo seuraaja.

        Minun parhaisiin tanssi-iltoihin kuuluu edellisten lusäksi, muutama "seinäruusu" heidän ilo, illan pelastamisesta.

        Tähän on kyllä pakko tunnustaa, nämä on ollut minun kohdalla vähenemään päin.

        Se ilta vaan on niin lyhyt ja loppuillassa kun katse on hakenut jotain ketä suunnitelun hakea. On jo poistunut, kun hakuja ei ole ollut.
        (Yleensä teen nämä haut naistentunnin jälkeen)


      • valoisalta.näyttää

        " vois taas pitkästä aikaa vaivautua tansseihin ilman pelkoa siitä, että tällä vaatimattomalla tanssitaidollaan pilaa jonkun eliittitanssijan illan. "

        " Jos oikeesti tulis joku nauha tai muu millä vois aloittelijat tunnistaa. Hakisin varmasti joka ilta niistä muutamaa tanssiin. "

        No niin, siinä tuli heti kaksikin hyvää syytä kokeilla asiaa jollakin tanssipaikalla. Mikä niistä ehtii ensin?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6826
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4430
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2863
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2111
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1465
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1144
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe