siinä onkin ihmettelemistä

motörheadhah

Mitenkäs sitten se suu pannaan?

57

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ennensianp

      sananlaskututkija on juuri selvittänyt tämänkin asian ;
      Noin joutuu kysymään , _Jos on täynnä kuin Turusen pyssy , hilluu kuin Ellun kanat ,Ja on lähtenyt Rimpsalle ennen sianpieremää ;

    • muovivalas
      • 16.02

        eikös Jumala kerro Ilmestyskirjassa,
        että hän lopettaaNE jotka 'maata ja meriä turmelevat
        Kas kun MAA PYSYY IÄTI niin on pakko pompsauttaa poikke ja olemattomiksi sellaset
        Telluksen tallaajat jotka kusee sen vedet ja paskoo ilman niin ettei sitä voi hengittää.
        Nii-i, sillee se imestyskirja kertoo

        Jeesuksen aikaan ei vielä Ihmisen ollut mahdollista *maata turmella '
        mutta teollisuusaikahan sen teki mahdolliseksitekniikallaan

        Ilmestyskirjahan on JEESUKSEN ILMESTYS Johannekselle,
        minkä kirjan btw ihan kokonaan ohittaa ne tyypit
        jotka inisöö et Jeesus lupasi tulla maan päälle silloisten aikalaistensa ja apostoliensa elinaikana

        jääny tyypeiltä tärkeitä juttuja lukematta ja ovat sitte niiiin besserwissereitä, jotta...
        Ilmestyskirjan tapahtumiahan me saahaan katsella NYT ihan livenä, ja selkäpiitä karmii...on tää maailma niin sairas..

      • PorlanPorlan

        " kusee sen vedet ja paskoo ilman "
        -Tuo ensimmäinen on parasta mitä paratiisiheinikkö tietää (päällä pomppivat jellonan korvantaustan rapsuttajat pahinta)
        Sontiaiset ovat sukupuutossa ilman tuota toista. Ja ne ennustavat poutahuomisen illalla suristellessaan.

        "teollisuusaikahan "
        -British Petroleumin porareiästä siellä Karibialla karkasi mereen maaöljyä, mutta Jehovan luomat ja muuntautumiskykyiset (evoluutio !) bakteerit ovat osaltaan jo hajoittaneet sen öljyn.
        Öljy taas on lunnontuote, Jehovan tuote muinaisplanktonista, ja Jehovan kirjoitusta lukemalla, luonnonlakeja selvittämällä, on se saatu muovinkin muotoon.
        Oletko sitä mieltä että muovia on liikaa ? Ei kun äänestämään kun taas eduskuntavaalien aika koittaa

      • Paipai
        16.02 kirjoitti:

        "Jeesuksen aikaan ei ollut vielä mahdollista maata turmella ,.."-
        Jassåå, missähän maailmassa sitä eletään , johan Homeros kertoi suurista sotaretkistä joihin rakennettiin suuria kolmi- ja nelisoutuja , ja miten isoja ne olivatkaan , mutta esim, Kreikan ja etelä-euroopan metsät hakattiin sukupuuttoon , ja jäljet näkyvät vieläkin , Se on se " vanha hyvä aika ", jota tässä viljellään ,Ihmiset eli silloin jopa 30- vuotiaiksi , ja kuoli nälkään , sotiin ja tauteihin , Homeroskin kertoi siitä ; Homeroksen kirjat "ilias ja odysseia , "on kirjoitettu 1000 vuotta myöhemmin kuin oletettu Homeros eli , joten kukaan ei tiedä, kuka nuo muinaistarinat kirjoitti ;

      • MonoVehviläinen

        " Kreikan ja etelä-euroopan metsät hakattiin sukupuuttoon "

        -Tuo on yleistä vartiotornin tarkkuusastetta.

        Ensinnäkin kreikka on osa "etelä-eurooppaa". Eivätkä puulajit ole sukupuutosssa. Suurilla vuorisilla alueilla vain maaperä pääsi kuivumaan liian kuivaksi. Puulajit ovat eri paikoissa olemassa kuitenkin.

        Esim. Pyhää Kolminaisuutta varten tuollainen ei ole riittänyt, vaan on vartiotorniuskonto peräti väärentänyt itsensä Pyhän Raamatun.

        Kalenteriansa varten Jerusalemin tuho on vartiotorniuskonnossa sijoitettu niin vastoin Raamatun sanaa kuin vastoin historiallisia todisteita vuodelle 607 eaa.

      • Paipai
        MonoVehviläinen kirjoitti:

        Jaa, siitä jäi tuo sana " muun " etelä - " euroopan " sana pois , mutta kyllä se kreikan , niinkuin muunkin euroopan metsänhaaskuu oli semmoista , ettei ollut mitään väliä ,Se kuivuminen johtui juuri katteen antavan puuston hävittämisestä, ja jokiin tuli syöksytulvia , kun puitten juuristo ei sitonut maata rinteillä , Jo -1800 luvulla englannin laivanrakentajat haeskelivat laivojen mastopuita Kainuusta asti , ja myyjät huijasivat piilotellen tyvilahoja esim , voita käyttämällä . Lisäksi metsiä tuhottiin tervanpolttoa varten ,
        ja en puhunut sukupuutosta , vaan metsien haaskaamisesta ,

      • Paipai
        MonoVehviläinen kirjoitti:

        " Kreikan ja etelä-euroopan metsät hakattiin sukupuuttoon "

        -Tuo on yleistä vartiotornin tarkkuusastetta.

        Ensinnäkin kreikka on osa "etelä-eurooppaa". Eivätkä puulajit ole sukupuutosssa. Suurilla vuorisilla alueilla vain maaperä pääsi kuivumaan liian kuivaksi. Puulajit ovat eri paikoissa olemassa kuitenkin.

        Esim. Pyhää Kolminaisuutta varten tuollainen ei ole riittänyt, vaan on vartiotorniuskonto peräti väärentänyt itsensä Pyhän Raamatun.

        Kalenteriansa varten Jerusalemin tuho on vartiotorniuskonnossa sijoitettu niin vastoin Raamatun sanaa kuin vastoin historiallisia todisteita vuodelle 607 eaa.

        "Väärentänyt itsensä pyhän raamatun ; ..."-
        Ja voisitko valistaa , minkä ns , Pyhän raamatun ?Eka koko raamattuhan oli Erasmuksen kääntämä ,,
        Millä tavalla siis UM poikkeaa Erasmuksen käännöksistä ? En ole lukenut UM ; aa
        katoliset Kirkkoisithän sitä on kasanneet vuosisatoja , Grammata tarkoittaa sanaa Kirjasto, se on hyvin eri aikoina eläneiden ihmisten historiaa , uskomuksia , erilaisten virkaherrojen selityksiä ja katsauksia hallitsijoille ,
        ja en usko ollenkaan , että jonkun asian etukäteen pyhittäminen tekisi sitä yhtään sen pyhemmäksi ,
        Sitten , Tutkijat ovat todenneet, että eri aikoina eläneitten ihmisten ajatuskuvat poikkeavat niin suuresti toisistaan , ettei voi verrata eri aikoja ja ajatusmaailmoita muuten kuin alle sadan vuoden ajoilta , Siksi näiden uskontojen yritys kääntää maailma takaisin johonkin vaikka Rooman maailmaan on humpuukia ,

      • Paipai
        Paipai kirjoitti:

        Raamatunkäännösten vertaileva teksti löytyy kirjoittamalla käännöksen nimi hakuviivalle ,

      • MonoVehviläinen

        Kirjastoista löydät Kaarina Hakalan kirjan Ovelta ovelle.
        Siinä on lopussa muutama sivu UM-pamfletin jakeiden vertailua Raamatun vastaaviin.

        James Penton oli todistaja, joka rupesi opiskelemaan Raamatun kieliä, ja totesi lahkon väärentävän Raamattua ja joutui jättämään lahkon.

        Sen vuoksi Vartiotorni 15.8.2002 kirjoitti (s. 20): "Sitäpaitsi ylpeys kielitaidosta voi aiheutttaa sellaisen ominaisuuden menetyksen, joka on oleellisen tärkeä kaikille tosi kristityille - opettavuuden."

        Kiinnitä huomiota että vartiotorniuskonto käänsi asiat päälaelleen, oppiminen, kieltenkin, on edellytys opettavuudelle.

        Vartiotorniuskonto teki samalla lahkolaisista ylpeitä, kai sitten on sitä mieltä että on siihen lahkolaisia kasvattanutkin vartiotorneillaan. ymmärrätkö muuten tuon ylpistämismekanismin ?

        Äläpäs nyt , ne on kopsannu tuon -ylpeys- tekstin tältä Martin - sedältä ; tai sen virrenrunoilijoilta
        ;
        mites se menikään ,; , jumala ... nöyriä rakastaa , ei siedä kopeutta , Ylpeitä vastustaa , "
        Marttikin , oli kielenvääntäjä , käänsi sanan -Nöyrä , ihan muuta tarkoittavasta sanasta , Nöyrä kun piti olla , saksan 564; n
        Ruhtinaan edessä , muuten tuli kirveestä,

      • Paipai
        MonoVehviläinen kirjoitti:

        Kirjastoista löydät Kaarina Hakalan kirjan Ovelta ovelle.
        Siinä on lopussa muutama sivu UM-pamfletin jakeiden vertailua Raamatun vastaaviin.

        James Penton oli todistaja, joka rupesi opiskelemaan Raamatun kieliä, ja totesi lahkon väärentävän Raamattua ja joutui jättämään lahkon.

        Sen vuoksi Vartiotorni 15.8.2002 kirjoitti (s. 20): "Sitäpaitsi ylpeys kielitaidosta voi aiheutttaa sellaisen ominaisuuden menetyksen, joka on oleellisen tärkeä kaikille tosi kristityille - opettavuuden."

        Kiinnitä huomiota että vartiotorniuskonto käänsi asiat päälaelleen, oppiminen, kieltenkin, on edellytys opettavuudelle.

        Vartiotorniuskonto teki samalla lahkolaisista ylpeitä, kai sitten on sitä mieltä että on siihen lahkolaisia kasvattanutkin vartiotorneillaan. ymmärrätkö muuten tuon ylpistämismekanismin ?

        " .. UM -pamfletin vertailua raamatun vastaaviin , ;"-
        Siis edelleen ; mitä käännöstä Sinä pidät -Raamattuna , KR , vai jotain muuta `, käännöksiä on pilvin pimein ,
        Ei meillä ole ns, alkuperätekstejä käytettävissä ;
        Ja tässäkin on se ongelma , että esim , UT on kirjoitettu alunperin Arameaksi ,
        Löytyy se UM ; ja vertaileva teksti netistä , kun kirjoittaa Raamatun UM_ käännös , Mutta useimmat erilaisuudet ovat ns, oppineitten ikuisuuskiistakysymyksiä, kun on moniselitteinen teksti ,
        ja Novumeissa löytyy sanojen erilaisuusvertailut ;

      • MonoVehviläinen

        Paipai 9.2.2016 15:30

        "Sinä "
        -"Minä" en ole foorumin aihe. Mitä ilmeisimmin tiedän asiasta sinua enemmän, koska sinulta on kielletty raamattuaiheinen kirjallisuus muutoin kuin vartiotorniuskonnon painamana. Kirjoitelmasi on siis vartiotornisiteerauksia, mikä sinun olisi tullut laittaa esiin, toki tiedämme että sotaleikkisi on teokraattinen sodankäynti, valehtelu, ilkeä vain sanoa se.

        Oppineiden mielipiteisiin on syytä katsoa, ja Turunen tuo esiin, kuinka oppineiden vallitseva kanta on että vartiotorniuskonto on väärentänyt. Oppineissa on eri kirkkokuntien edustajien lisäksi agnostikkoja. Kymmenisen oppinutta. Lajinsa kukkasena Barclay, jonka lausunnon väärentämisestä on uskontosi edelleen väärentänyt muotoon että Barclay muka kehuisi väärennystä.

      • lukutaito
        PorlanPorlan kirjoitti:

        " kusee sen vedet ja paskoo ilman "
        -Tuo ensimmäinen on parasta mitä paratiisiheinikkö tietää (päällä pomppivat jellonan korvantaustan rapsuttajat pahinta)
        Sontiaiset ovat sukupuutossa ilman tuota toista. Ja ne ennustavat poutahuomisen illalla suristellessaan.

        "teollisuusaikahan "
        -British Petroleumin porareiästä siellä Karibialla karkasi mereen maaöljyä, mutta Jehovan luomat ja muuntautumiskykyiset (evoluutio !) bakteerit ovat osaltaan jo hajoittaneet sen öljyn.
        Öljy taas on lunnontuote, Jehovan tuote muinaisplanktonista, ja Jehovan kirjoitusta lukemalla, luonnonlakeja selvittämällä, on se saatu muovinkin muotoon.
        Oletko sitä mieltä että muovia on liikaa ? Ei kun äänestämään kun taas eduskuntavaalien aika koittaa

        ON Muovia
        päätyyjo ravintoketjuunkin
        ---

        lue vaikka uutusia:
        --
        Luonto 7.2.2016 klo 16:32 | päivitetty 7.2.2016 klo 16:42
        Merten muoviroska peittää jo 40 prosenttia merten pinta-alasta – keksijät taistelevat jättiläisongelmaa vastaan
        Merten muoviroska on yksi suurimmista ympäristöongelmistamme. Kansainvälisten sopimusten avulla roskaamisen kuriin saattaminen junnaa--
        http://yle.fi/uutiset/merten_muoviroska_peittaa_jo_40_prosenttia_merten_pinta-alasta__keksijat_taistelevat_jattilaisongelmaa_vastaan/8610827

      • mnaat
        lukutaito kirjoitti:

        Mitenkäs olisi tähän kohtaan yks raamatunpaikka?
        Älkääkö nyt jt:t heti väittäkö ettei tämä kohta tarkoita sitä mitä siinä lukee.

        Ilm.21:1. "Eikä merta enää ole".

        Mitä sille sitten tapahtuu?
        Eihän se kuitenkaan tarkoita sitä että meri sellaisena kun me sen tunnemme kalojen uintipaikkana, paikkana jossa voidaan käydä uimassa ja jossa veneillä voi ajella olis muuttunut iljettäväksi liejuksi? Eihän?

        Toinen vaihtoehto on se mitä samassa yhteydessä sanotaan että: "Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan".
        Jumala ei suunnitellut aluksi että ihmiskunta asuisi siellä täällä vesien erottamana.

        Vedet, meret tulivat vasta myöhemmin kuvaan vedenpaisumuksen yhteydessä.
        Siksi kun Jumala asettaan taas kaiken kohdalleen "häippäsee" myös tämä vesivaippa.
        Mihin? Aika näyttää.

      • lähdekriitikko
        MonoVehviläinen kirjoitti:

        Kirjastoista löydät Kaarina Hakalan kirjan Ovelta ovelle.
        Siinä on lopussa muutama sivu UM-pamfletin jakeiden vertailua Raamatun vastaaviin.

        James Penton oli todistaja, joka rupesi opiskelemaan Raamatun kieliä, ja totesi lahkon väärentävän Raamattua ja joutui jättämään lahkon.

        Sen vuoksi Vartiotorni 15.8.2002 kirjoitti (s. 20): "Sitäpaitsi ylpeys kielitaidosta voi aiheutttaa sellaisen ominaisuuden menetyksen, joka on oleellisen tärkeä kaikille tosi kristityille - opettavuuden."

        Kiinnitä huomiota että vartiotorniuskonto käänsi asiat päälaelleen, oppiminen, kieltenkin, on edellytys opettavuudelle.

        Vartiotorniuskonto teki samalla lahkolaisista ylpeitä, kai sitten on sitä mieltä että on siihen lahkolaisia kasvattanutkin vartiotorneillaan. ymmärrätkö muuten tuon ylpistämismekanismin ?

        MonoVehviläinen
        9.2.2016 13:26 kirjoitti
        Sen vuoksi Vartiotorni 15.8.2002 kirjoitti (s. 20): "Sitäpaitsi ylpeys kielitaidosta voi aiheutttaa sellaisen ominaisuuden menetyksen, joka on oleellisen tärkeä kaikille tosi kristityille - opettavuuden."- - kröhöm ??

        jotain 'outoa' tuossa?

        tarkistetaanpas se alkuperäinen txt ???

        w02 15/8 s. 15-20
        ”Seuratkoon minua jatkuvasti”
        ====>>
        ___riippumatta siitä,
        mitä jotkut kristikunnan papit sanovat, meidän ei tarvitse opetella muinaisia Raamatun kieliä pystyäksemme opettamaan Jumalan sanaa.
        Jehovan hengen vaikutuksesta Raamattu kirjoitettiin niin selvin sanoin, että käytännössä jokainen voi ymmärtää sen arvokkaat totuudet.
        Nuo totuudet pysyvät muuttumattomina silloinkin,
        kun ne käännetään sadoille ja taas sadoille kielille.
        Vaikka muinaisten kielten tuntemuksesta onkin joskus hyötyä, se ei ole välttämätöntä.

        ___ Sitä paitsi kielitaidosta johtuva ylpeys voi saada ihmisen menettämään ominaisuuden, joka on ehdottoman välttämätön tosi kristityille – opinhaluisuuden
        (1. Timoteukselle 6:4).
        http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/2002604?q=ylpeys kielitaidosta&p=par#h=24

        MonoVehviläinen siis pimppaillen tuunailee jo Vartiotornien tekstejäkin?
        --opinhaluisuudesta pimpataan opetettavuus--
        ja mitähäh :D
        törkeetä väärentelyä
        tuoltahan noi 2000-luvun matskut on tarkistettavissa todistajien virallisilta sivuilta, ei kyllä niitä Maistertkaan osanne käyttää....hmm--

        siksipä pimppaajat mieluiten käyttääkin vanhempia txt kun niitä voi väännellä helposti eikä lukija voi niitä Heti netistä alkuperäistä asua tarkistaa
        MonoVehviläisen
        epärehellisyys oli nyt sitten kuitenkin HETI omin silmin todennettavissa ajjajj..se lähdekritiikki...pimppaus/ tuunaus/ jopollen valkilointi

      • Lukkariserkku

        lähdekriitikko 9.2.2016 16:48

        "Sitä paitsi kielitaidosta johtuva ylpeys voi saada ihmisen menettämään ominaisuuden, joka on ehdottoman välttämätön tosi kristityille – opinhaluisuuden"

        -Tuo on vielä omituisempi vaihtoehto.
        Raamatun kielten opiskelu on osoitus opinhaluisuudesta. Mitä sillä menettää on kerrotun mukaan usko ja luottamus vartiotorniuskontoon, kuten edellä näkyy kerrotun ja herra James Penton siis totesi väärennykset - ja jätti lahkon - mikset sinä tekisi samoin

        Mutta jos se vuoden 1914 tapahtumanäkö (ja muisti ?, vai eikö sillä ole väliä kun on vartiotoriuskonnosta puhe ?) on hyvä, niin seuraako siitä sitten tuommoisia kömmähdyksiä ? Vai tuleeko uusi vartiotorniversio esille ?

      • jumalatonihmismeri
        mnaat kirjoitti:

        Mitenkäs olisi tähän kohtaan yks raamatunpaikka?
        Älkääkö nyt jt:t heti väittäkö ettei tämä kohta tarkoita sitä mitä siinä lukee.

        Ilm.21:1. "Eikä merta enää ole".

        Mitä sille sitten tapahtuu?
        Eihän se kuitenkaan tarkoita sitä että meri sellaisena kun me sen tunnemme kalojen uintipaikkana, paikkana jossa voidaan käydä uimassa ja jossa veneillä voi ajella olis muuttunut iljettäväksi liejuksi? Eihän?

        Toinen vaihtoehto on se mitä samassa yhteydessä sanotaan että: "Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan".
        Jumala ei suunnitellut aluksi että ihmiskunta asuisi siellä täällä vesien erottamana.

        Vedet, meret tulivat vasta myöhemmin kuvaan vedenpaisumuksen yhteydessä.
        Siksi kun Jumala asettaan taas kaiken kohdalleen "häippäsee" myös tämä vesivaippa.
        Mihin? Aika näyttää.

        Jumalasta vieraantuneet ihmismassat.
        --ihmisMERI
        Jesaja vertasi maapallon jumalattomia ihmisiä,
        Jumalasta vieraantuneita ihmismassoja,
        ”mereen, joka myllertää,
        kun se ei voi tyyntyä,
        jonka vedet myllertävät alati merilevää ja mutaa” (Jes 57:20).
        ...
        SE MERI katoaa,
        ja jumalattomia ihmisMERIÄ ei enää ole kun Jumala ne pois Tellukselta poistaa
        Maapallosta tulee paratiisi,
        ja Paratiisiin ei jumalattomia ihmismassoja, meriä kuulu.

        Raamatun vertauskuvallisuus on monelle vierasta
        --- mnaat on unohtanut että MERI -sanalla on Raamatussa muitakin merkityksiä kuin suolainen H2O-neste-allas ?

      • UnåUteljas
        Lukkariserkku kirjoitti:

        monoVehviläinen siteerasi päinpersettä vaikka olis ollu käytettävissä OIKEA versiokin
        MIKSI ??

      • selvä.juttu
        mnaat kirjoitti:

        Mitenkäs olisi tähän kohtaan yks raamatunpaikka?
        Älkääkö nyt jt:t heti väittäkö ettei tämä kohta tarkoita sitä mitä siinä lukee.

        Ilm.21:1. "Eikä merta enää ole".

        Mitä sille sitten tapahtuu?
        Eihän se kuitenkaan tarkoita sitä että meri sellaisena kun me sen tunnemme kalojen uintipaikkana, paikkana jossa voidaan käydä uimassa ja jossa veneillä voi ajella olis muuttunut iljettäväksi liejuksi? Eihän?

        Toinen vaihtoehto on se mitä samassa yhteydessä sanotaan että: "Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan".
        Jumala ei suunnitellut aluksi että ihmiskunta asuisi siellä täällä vesien erottamana.

        Vedet, meret tulivat vasta myöhemmin kuvaan vedenpaisumuksen yhteydessä.
        Siksi kun Jumala asettaan taas kaiken kohdalleen "häippäsee" myös tämä vesivaippa.
        Mihin? Aika näyttää.

        Ilm.21:1. "Eikä merta enää ole".---
        se kertoo tulevasta ajasta jolloin Ihmiskunta on aikansa Maailman Suurinta Kaatopaikkaa, Meriä,
        täyttänyt ja täyttänyt, meressä ei ole enää planktonia, ei kasveja, ja kalat ja korallit kuolleet,
        mitään elävää ei Meressä ole ja siitä ei vapaudu enää happeakaan ihmisten hengitettäväksi
        MERTA EI ENÄÄ OLE
        Elämä loppuu silloin Maapallolla
        paipai vaan, Telluksen eliöt

      • Ihanko-oikea

        Arvaan, että häntä punastutti nimim. lähdekriitikon versio.

        Sehän on, että kun osoittaa opinhaluisuutta, niin vartiotorniuskonnon mukaan se on uhka opinhaluisuuden menettämiselle.

        MonoVehviläisen versio on varmastikin julkaistu.

        (Yksi muutos vartiotorniuskonnossa on nettikeskustelussa esiintuotu sellaisena, että kuukausi-ilmestyneessä numerossa on yksi sisältö, sidotussa vuosikirjassa vastaavan numeron vastaava asiakohta onkin erisisältöinen. pyhiä muutoksia ?)

      • CopuMonosta
        Ihanko-oikea kirjoitti:

        MonoVehviläisen versio on varmastikin julkaistu.---

        laitappa valokopio siitä nettiin nii pannaan jepuilta jauhot suuhun ?
        jaetaan kaike aktiivijepuilepostilaatikkoon se valokopio nii ne eroo todistajista oiken kuin meren aallot kohisten
        ainakin 20 000 jt eroo heti

      • OsuuskaupanKake

        Minusta paremminkin tuo vartiotorniuskontoviisaus, että opinhaluisuus vaarantaa opinhaluisuuden olisi sellainen eroperuste.

        Vehviläisen Mono tuo myös esiin asiaa:
        Oppineiden mielipiteisiin on syytä katsoa, ja Turunen tuo esiin, kuinka oppineiden vallitseva kanta on että vartiotorniuskonto on väärentänyt. Oppineissa on eri kirkkokuntien edustajien lisäksi agnostikkoja. Kymmenisen oppinutta. Lajinsa kukkasena Barclay, jonka lausunnon väärentämisestä on uskontosi edelleen väärentänyt muotoon että Barclay muka kehuisi väärennystä.

        Joskin maailmanlopun vuosien, niiden muuttelun ja niihin liittyvän kirjoittelun osalta saa kuulema valokopioita jotka saavat lahkolaiset reaktioon.

      • mnaat
        jumalatonihmismeri kirjoitti:

        Jumalasta vieraantuneet ihmismassat.
        --ihmisMERI
        Jesaja vertasi maapallon jumalattomia ihmisiä,
        Jumalasta vieraantuneita ihmismassoja,
        ”mereen, joka myllertää,
        kun se ei voi tyyntyä,
        jonka vedet myllertävät alati merilevää ja mutaa” (Jes 57:20).
        ...
        SE MERI katoaa,
        ja jumalattomia ihmisMERIÄ ei enää ole kun Jumala ne pois Tellukselta poistaa
        Maapallosta tulee paratiisi,
        ja Paratiisiin ei jumalattomia ihmismassoja, meriä kuulu.

        Raamatun vertauskuvallisuus on monelle vierasta
        --- mnaat on unohtanut että MERI -sanalla on Raamatussa muitakin merkityksiä kuin suolainen H2O-neste-allas ?

        "Selväjuttu" nimimerkin kommenttiin.
        Onhan se niin että raamattu puhuu ihmiskuntaa merenä ainakin kahdessa paikassa.
        Juuda 13 myös viittaa tähän.

        Mutta jos taivas ja maa katoavat, eli niin kuin jehovantodistajat sanovat että:ihmiskunnan paha osa ja pahojen enkelien/-hallituksien osat katoavat, niin kolmas elementti meri kokee myös puhdistuksen.

        Mutta tämä tulkinta pätee vain silloin jos käytetään pelkkää kuvakieltä.

        Jos merien muodoille ei tapahdu mitään niin miksi sanotaan:
        Hag.2:6. "..ja minä järisytän taivaan ja maan, MERET ja mantereet."

        Hebr.12:26. "Vielä viimeisen kerran minä panen maan järkkymään."
        Paikalliset järistykset eivät paljoa maan muotoa muuta, vielä vähemmän merien muotoa.

        Mutta jos Haggaissa sanotaan "järisytän MERET ja mantereet",niin on kysymyksessä jostain ihan toisenluokan jutusta.

        Väitän siksi että meriä, millaisina ne nykyään tunnemme ei tule aina olemaan. Siinä katastrofissa saattaa hoitua myös muutama valtamerissä kelluva kikkare ja öljykanisteri ja tennistossu.
        Pieneneekö meret, katoaako suuremmat valtameret vai mitä tapahtuu, mutta voi olla että päästään kävelemään Tukholmaan. Tai kävellään Intiasta Austraaliaan kuivin jaloin t.m.s.
        Mitä muuten yleensäkään tehdään esim. tyynellä valtamerellä?

      • Sirkessalot.tappoi

        Hag.2:6. "..ja minä järisytän taivaan ja maan, MERET ja mantereet." ###
        maanjäristykset järisyttää myös MERIÄ ja
        vitun iso TSUNAMI onkin,
        Niinistökin säily hengiss vain koska pääs johonkin tolppaan roikkumaan btw
        --
        ihan kirjaimelliset maanjäristykset järisyttää Teluksen meriä
        ja kuvannolliset järistykset hukuttaa kaikki vatipäät, ne pölkkypäätkin jotka uskoo lahopäänsä ansiosta pinnalla pysyvänsä-- hehe
        -
        #Mitä muuten yleensäkään tehdään esim. tyynellä valtamerellä?#
        ihanko tosissa oot sitä mieltä että valtameret on tarpeettomia? OMG...
        ---
        valtameret on tarpeen jotta noi puroset ja järvet vois vetensä jonnekin vuodatella,
        muuten olis vaan seisovia, haisevia vesilätäköitä järvet
        Maantiedontunnilla peruskoulussa kertovat, miksi valtameret ON tarpeen ihmiskunnan elossapysymiselle,
        mnaat lienee niin vanha etei peruskoulun opetusta saanut?

      • kala-allerginen

        Mitä muuten yleensäkään tehdään esim. tyynellä valtamerellä?kysyy mnaat jokailmeisesti ei syö kuin Suomalaista kalaa?

        ## Kalastus

        Tyynenmeren kalakannat ovat hyvin runsaat,
        ja
        __suurin osa maailman kaikesta kalansaaliista __saadaankin Tyynestämerestä.
        Suurimmat kalataloudet ovat Japanilla ja Venäjällä,
        mutta myös Kiina, Yhdysvallat, Peru, Chile, Etelä-Korea ja Indonesia ovat maailman suurimpia kalastusvaltioita.
        Tärkeimpiä pyyntilajeja ovat silli, japanilainen sardiini, perulainen sardelli, kummeliturska, alaskanseiti, katkarapu, tonnikala ja lohi.###
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyynimeri

        joten *uudet perunat* voi mnaat syödä hyvinkin ilman SILLIÄ joka haiseekin ihan v-lta.

      • Paipai
        MonoVehviläinen kirjoitti:

        Paipai 9.2.2016 15:30

        "Sinä "
        -"Minä" en ole foorumin aihe. Mitä ilmeisimmin tiedän asiasta sinua enemmän, koska sinulta on kielletty raamattuaiheinen kirjallisuus muutoin kuin vartiotorniuskonnon painamana. Kirjoitelmasi on siis vartiotornisiteerauksia, mikä sinun olisi tullut laittaa esiin, toki tiedämme että sotaleikkisi on teokraattinen sodankäynti, valehtelu, ilkeä vain sanoa se.

        Oppineiden mielipiteisiin on syytä katsoa, ja Turunen tuo esiin, kuinka oppineiden vallitseva kanta on että vartiotorniuskonto on väärentänyt. Oppineissa on eri kirkkokuntien edustajien lisäksi agnostikkoja. Kymmenisen oppinutta. Lajinsa kukkasena Barclay, jonka lausunnon väärentämisestä on uskontosi edelleen väärentänyt muotoon että Barclay muka kehuisi väärennystä.

        Älähän virka , eduskunnan kyselytunnilla kaksi hallituksen oikeistopuoluetta esitti ongelmien ratkaisuksi tuota Antti Rokan " kaik' on mänt" -maailmanlopputeemaa, Ja silloin kun niin on , niin pitää aina ottaa Oppia Kansanviisaudesta , " Kyllä kansa tietää " ; ja niimpä olen yrittänyt kysyä kännykällä taiteilija Kansalta , miten on ,
        Kun mielestäni on enää kaksi vaihtoehtoa , -Tai on siis kolmas , -Istua katsomaan Tv ; n maailmanlopun odottajat" sarjaa , - mutta Snellmannin aikana , kun tuli nälkävuodet , niin Isännät yhdessätuumin keitti kaikki
        viljat pontikaksi ,
        sananlaskua noudatellen "; Kun kännissä kuolee, niin ei tiedä eläneensäkään , "
        Mutta loppuratkaisu , koko maalimalle , ja eritoten barclaylle kavereineen , on se Jukolan Simeonin ratkaisu , kun tuli ryypättyä koko suvun talous , -
        Karata metsän korpeen kädet pystyssä parkumaan , ja siellä voi nähdä uuden Valon , ; Pääsee lentomatkalle katsomaan Saapasnahkatornia ;

      • Katajalampi

        Sekö on nyt sitten vartiotornissa Lutherin ja Mooseksen lisäksi Antti Rokkakin jehovantodistaja ?

        Konstit on monet sano todistaja kun teokraattista sodankäyntiä opetettiin.

      • mnaat
        kala-allerginen kirjoitti:

        Mitä muuten yleensäkään tehdään esim. tyynellä valtamerellä?kysyy mnaat jokailmeisesti ei syö kuin Suomalaista kalaa?

        ## Kalastus

        Tyynenmeren kalakannat ovat hyvin runsaat,
        ja
        __suurin osa maailman kaikesta kalansaaliista __saadaankin Tyynestämerestä.
        Suurimmat kalataloudet ovat Japanilla ja Venäjällä,
        mutta myös Kiina, Yhdysvallat, Peru, Chile, Etelä-Korea ja Indonesia ovat maailman suurimpia kalastusvaltioita.
        Tärkeimpiä pyyntilajeja ovat silli, japanilainen sardiini, perulainen sardelli, kummeliturska, alaskanseiti, katkarapu, tonnikala ja lohi.###
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyynimeri

        joten *uudet perunat* voi mnaat syödä hyvinkin ilman SILLIÄ joka haiseekin ihan v-lta.

        Nythän tietenkin on näin. Kalaa tulee tyynestä valtamerestä VIELÄ paljon.

        Mutta miten on sitten kun plankton ja merten pieneliöstö vähenee? Tämähän on jo nyt täysin tunnustettu tosia-asia ja tulevaisuuden kuva.
        Miten käy teidän sardillien, tonnikalojen y.m. eliöiden? Vieläkö sitä riittää silloinkin kun meren pinnalla kelluu metrin paksuinen mönjälautta jota on silminkantamattomiin?
        Kun tuo ravintoketju kaatuu, niin ehkä silloin tulee mieleen, että mitä me itseasiassa tehdään koko tyyni-valtamerellä?

        Kun ottaa huomioon vielä,että mitä se saa aikaan El -ninjo ilmiöineen aina säännöllisin väliajoin. Kuolleita ja mielikuvituksellisen suuria aineellisia vahinkoja.

        Eikä Atlanti ole sen paljoa parempi.
        Taifuunit, Hurrikanit. Mistä ne saa alkunsa?

        Siksi pidän aivan tervetulleena ilmoituksena Haggain 2:6:tta:
        "...minä järisytän taivaan ja maan, MERET ja mantereet."
        Kutistukoon meret vaikka 1/10 osaan nykyisestään. Kunhan on vain puhtaat, joissa kalojen ravintoketju pysyy kunnossa.
        Kyllä tonnikalaa pitää saada olla pöydässä tulevaisuudessakin.

      • Joops_

        Muovin kanssa ei olisi mitään ongelmaa, jos kaikki vaan veisivät omat muoviroskansa hävitettäväksi tai kierrätettäväksi asiallisesti, eikä paiskoisi niitä pitkin rantoja ja metsiä ynnä kadun varsia sun muita pientareita.

      • Paipai
        mnaat kirjoitti:

        Mitenkäs olisi tähän kohtaan yks raamatunpaikka?
        Älkääkö nyt jt:t heti väittäkö ettei tämä kohta tarkoita sitä mitä siinä lukee.

        Ilm.21:1. "Eikä merta enää ole".

        Mitä sille sitten tapahtuu?
        Eihän se kuitenkaan tarkoita sitä että meri sellaisena kun me sen tunnemme kalojen uintipaikkana, paikkana jossa voidaan käydä uimassa ja jossa veneillä voi ajella olis muuttunut iljettäväksi liejuksi? Eihän?

        Toinen vaihtoehto on se mitä samassa yhteydessä sanotaan että: "Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan".
        Jumala ei suunnitellut aluksi että ihmiskunta asuisi siellä täällä vesien erottamana.

        Vedet, meret tulivat vasta myöhemmin kuvaan vedenpaisumuksen yhteydessä.
        Siksi kun Jumala asettaan taas kaiken kohdalleen "häippäsee" myös tämä vesivaippa.
        Mihin? Aika näyttää.

        Vedenpaisumuksen yhteydessä ; -
        Grand kanjonilla ja gobin erämaassa ei maa ole ollut vesipeitossa yli sataan miljoonaan vuoteen ,
        Jos Gobin autiomaan olisi peittänyt vesi, olisivat siellä olleet muinaiset ns, suolapuut sulaneet ,Platon se kertoi tarinaa muinaisesta Atlantin saaresta , joka vajosi mereen, ja aiheutti valtavan vesitulvan ,
        Samoin kreikan Santorinin saaren räjähtäminen veden syöksyttyä tulivuoreen aiheutti Välimerellä noin 160 metriä korkean Tsunamin , joka toi mm, Egyptin pyramidien ympärille 12 metrisen Silttihiekka- siis merenpohjahiekkakerroksen ,
        Sumerin Gilgamesh- eepos kertoo paisumustarinan realistisemmin; Kaikki ensioireet , sumu , maanjäristykset, kovasade kuuluvat alueen tulivuorenpurkauksiin . Tärinä ja tulva kestivät viikon ,
        kaikkina aikoina on ollut tällaisia tapahtumia hyödyntävä porukka , joka on pessyt lännen tuohta muinaistarinoilla ; aikoinaan kuuluisuutta saanut " selvännäkijä" 1900 luvun alun Cayse kertoi nähneensä Transsissa Atlantiin vajonneen " onnellisten saaren ," josta Platon kertoi , Platonin oppilas Aristoteles tosin sanoi platonin tainaa mielikuvitusmatkaksi , tarina kuin tarina , KOko Maapallo ei ole todisteiden mukaan ollut vesipeitossa ,,,

      • Paipai
        MonoVehviläinen kirjoitti:

        Paipai 9.2.2016 15:30

        "Sinä "
        -"Minä" en ole foorumin aihe. Mitä ilmeisimmin tiedän asiasta sinua enemmän, koska sinulta on kielletty raamattuaiheinen kirjallisuus muutoin kuin vartiotorniuskonnon painamana. Kirjoitelmasi on siis vartiotornisiteerauksia, mikä sinun olisi tullut laittaa esiin, toki tiedämme että sotaleikkisi on teokraattinen sodankäynti, valehtelu, ilkeä vain sanoa se.

        Oppineiden mielipiteisiin on syytä katsoa, ja Turunen tuo esiin, kuinka oppineiden vallitseva kanta on että vartiotorniuskonto on väärentänyt. Oppineissa on eri kirkkokuntien edustajien lisäksi agnostikkoja. Kymmenisen oppinutta. Lajinsa kukkasena Barclay, jonka lausunnon väärentämisestä on uskontosi edelleen väärentänyt muotoon että Barclay muka kehuisi väärennystä.

        Oppineiden kanta , ; -
        Mitkä hiiskatin oppineet ? -Siis erikoisesti ; ?
        Me emme enää elä sitä Euroopan ruhtinaitten aikaa , jolloin rikkaiden poikaressut koulutettiin Augustinolais-tai muiksi munkeiksi , lähetettiin sitten turuille ja toreilla kerjäläismunkkeina , jotka opetettiin kesken puheen karjahtelemaan isoon ääneen joku sana , että yleisö kuulisi , että henki heitä lennättää , ja kyllä se lennättikin , nimittäin Olutmahaiset munkit kaljakapakkaan , kun köyhät antoi näille " Jumalanmiehille " viimmoiset ruokarahansa ,
        Nyt kun meillä on tämä netti , niin tietoa on niin määrättömästi , että kaikki se " Oppineista puhe on turhaa ;
        Itsekin olen joskus eksynyt sivuille , jossa opetetaan erikoistuville lääkäreille monimutkainen sydänleikkaus ,

      • Teo.Loogi
        Lukkariserkku kirjoitti:

        lähdekriitikko 9.2.2016 16:48

        "Sitä paitsi kielitaidosta johtuva ylpeys voi saada ihmisen menettämään ominaisuuden, joka on ehdottoman välttämätön tosi kristityille – opinhaluisuuden"

        -Tuo on vielä omituisempi vaihtoehto.
        Raamatun kielten opiskelu on osoitus opinhaluisuudesta. Mitä sillä menettää on kerrotun mukaan usko ja luottamus vartiotorniuskontoon, kuten edellä näkyy kerrotun ja herra James Penton siis totesi väärennykset - ja jätti lahkon - mikset sinä tekisi samoin

        Mutta jos se vuoden 1914 tapahtumanäkö (ja muisti ?, vai eikö sillä ole väliä kun on vartiotoriuskonnosta puhe ?) on hyvä, niin seuraako siitä sitten tuommoisia kömmähdyksiä ? Vai tuleeko uusi vartiotorniversio esille ?

        juuhh, TODELLA opinhaluinen JT meneekin Yliopstoon lukemaan teologiaa,
        mutta...
        ruohokin kertoi haastattelussa sinne menneensä Kreikan opiskelujen vuoksi-kait kumotakseen jt-sisarustensa kreikankielen väitteet
        Kreikkaa ja Hepreaa teologisessa vuosikausia opiskelleet teologit ovat kuitenkin usein valmistuttuaan ateisteja, kertoo ruoho foorumillaan

      • Lappointteri
        Paipai kirjoitti:

        Oppineiden kanta , ; -
        Mitkä hiiskatin oppineet ? -Siis erikoisesti ; ?
        Me emme enää elä sitä Euroopan ruhtinaitten aikaa , jolloin rikkaiden poikaressut koulutettiin Augustinolais-tai muiksi munkeiksi , lähetettiin sitten turuille ja toreilla kerjäläismunkkeina , jotka opetettiin kesken puheen karjahtelemaan isoon ääneen joku sana , että yleisö kuulisi , että henki heitä lennättää , ja kyllä se lennättikin , nimittäin Olutmahaiset munkit kaljakapakkaan , kun köyhät antoi näille " Jumalanmiehille " viimmoiset ruokarahansa ,
        Nyt kun meillä on tämä netti , niin tietoa on niin määrättömästi , että kaikki se " Oppineista puhe on turhaa ;
        Itsekin olen joskus eksynyt sivuille , jossa opetetaan erikoistuville lääkäreille monimutkainen sydänleikkaus ,

        Paipai 11.2.2016 3:55

        "" Oppineiden kanta , ; - Mitkä hiiskatin oppineet ? -Siis erikoisesti ; ? ""

        -Sinunlaisiasi ihmettelijöitä lahko tuo maailmaan, painostamalla opintien jättämiseen. Pahoittelen. Antaisit kanssaihmisillesi mahdollisuuden parempaan

      • Paipai
        Lappointteri kirjoitti:

        " Mahdollisuuden parempaan " ;
        Kun kerron , ettei vedenpaisumusta ei ole ollut , niin luuletko , että olisin Jt; taikka vaiikapa hellari ? Kyllä minä uskon , että hyvinkin tunnet JT-Opin kiemurat , Mutta Eihän tässä liene kysymyskään minkään opillisen tiedon hankinnasta , vaan oppisi bisneksen suojaamisesta , Tämä keskustelu näyttää olevan sellaista Bisnesoppien välistä rajakahinaa , jossa esitetään aina vain samoja väitteitä , ja kaikelle muulle viitataan kintaalla ,
        Perään siis tässä asioita keskustelua ,
        Itse asiassa tässä käy varhainen Metodistioppi sisäistä rähinää , sillä myös Helluntaioppi , lähti liikkeelle metodistipappien toimesta , Myös Russell oli kotikasvatukseltaan Metodisti ,
        Oikaise , jos olen väärässä ,

      • Paipai
        Sirkessalot.tappoi kirjoitti:

        Hag.2:6. "..ja minä järisytän taivaan ja maan, MERET ja mantereet." ###
        maanjäristykset järisyttää myös MERIÄ ja
        vitun iso TSUNAMI onkin,
        Niinistökin säily hengiss vain koska pääs johonkin tolppaan roikkumaan btw
        --
        ihan kirjaimelliset maanjäristykset järisyttää Teluksen meriä
        ja kuvannolliset järistykset hukuttaa kaikki vatipäät, ne pölkkypäätkin jotka uskoo lahopäänsä ansiosta pinnalla pysyvänsä-- hehe
        -
        #Mitä muuten yleensäkään tehdään esim. tyynellä valtamerellä?#
        ihanko tosissa oot sitä mieltä että valtameret on tarpeettomia? OMG...
        ---
        valtameret on tarpeen jotta noi puroset ja järvet vois vetensä jonnekin vuodatella,
        muuten olis vaan seisovia, haisevia vesilätäköitä järvet
        Maantiedontunnilla peruskoulussa kertovat, miksi valtameret ON tarpeen ihmiskunnan elossapysymiselle,
        mnaat lienee niin vanha etei peruskoulun opetusta saanut?

        Tuo järisyttäminen lienee muinaista Kreikkalaista myyttiuskontoa , sillä merenjumala Poseidonin nimi oli nimenomaan tuo _ järisyttäjä ,

      • Anaksimandros

        Vartiotorniuskonto taas on laskenut yhteen muinaiskreikkalaiset jumalat, artemis, hermes, bacchus, zeus, hera, amor ja mitä niitä taas olikaan, ja on päätynyt lukumäärään kolme, sekä edelleen päätellyt, että kristinopissa käytelty käsite Pyhä Kolminaisuus siis täytyy olla peräisin kreikkalaisten jumalien lukumäärästä ja niin muodoin on pakanallinen (vartiotornista)

    • Iso-kokous
    • mckfkf

      jt:t tuhoavat samaa tahtia ympäristöään. Onhan tuo nähty miten muovijäte kipataan tavalliseen sekajätteeseen ja muutkin kierrätyskelpoiset tavarat eli se kierrätys EI pelaa monellakana jt:llä.

      Osaltaan jt:t tuhoavat planeettaamme minkä kerkiävät KESRSKAKULUTUKSELLAAN. Entäs Jt kirjalisuus? siihen on mennyt tieskö kuinka monta puulajia. Ja monet jt:t ovat työelämässä yrityksissä ja tehtaissa jotka tuhoavat luontoa eli ovat siinäkin osaltaan syypäitä.

      Entä kuinka moni jt osallistuu vapaaehtoiseen työhän puhdistaakseen meriä muovijätteistä jne? tuskin yhtenekään osallistuvat, vaan ravaavat kentällä yleensä autoilla joten siinä saastuttavat ilmaa autojen pakokaasuilla.

      • Roskatpois

        Jätehuollossa kannattaa ovelle tulevalle värvärikaksikolle snoa että vievät mennessään roskapussin pihan roskalaatikkoon, kun itsensä kehuvat hyväkäytöksisiksi niissä vartiotorneissaan.

      • kierrätys
        Roskatpois kirjoitti:

        Jätehuollossa kannattaa ovelle tulevalle värvärikaksikolle snoa että vievät mennessään roskapussin pihan roskalaatikkoon, kun itsensä kehuvat hyväkäytöksisiksi niissä vartiotorneissaan.

        ja tokihan ne roskapussit (monikko) on sit lajiteltu kaikki erikseen?
        pussukat ;
        lasi/metalli(jogupurkkienkanet ja juomapurkit) kaikki omiinsa
        paperi/biojäte erikseen omiinsa
        pahvit ja kartongit eri lodjuun ja ja ja
        kaikilla taloyhtiöillähän ei ole noin mota roskalaatikkoa joten jt on hyväja käyttääaikansa etsien lähimtä isoa Kaippahelvettikeskusta joon voi viedä vielä UFF-laatikkoon risat farkut ja reiäliset paidat jotka ne lähettääAfrikkaan köyhille jotka sit tulee ne päälään pakolaisina hakee Turvapaikkaa

      • en.itte.vie

        JUST noin
        *kukin lajinsa mukaan*
        on sit raamatullinen perustelu

      • Läskinnimeen
        kierrätys kirjoitti:

        ja tokihan ne roskapussit (monikko) on sit lajiteltu kaikki erikseen?
        pussukat ;
        lasi/metalli(jogupurkkienkanet ja juomapurkit) kaikki omiinsa
        paperi/biojäte erikseen omiinsa
        pahvit ja kartongit eri lodjuun ja ja ja
        kaikilla taloyhtiöillähän ei ole noin mota roskalaatikkoa joten jt on hyväja käyttääaikansa etsien lähimtä isoa Kaippahelvettikeskusta joon voi viedä vielä UFF-laatikkoon risat farkut ja reiäliset paidat jotka ne lähettääAfrikkaan köyhille jotka sit tulee ne päälään pakolaisina hakee Turvapaikkaa

        Non niin , ja joku liikaviisas ehdotti aikanaan , että ihmisten tulisi ruveta laihduttamaan , niin joku kysyi , mitä sille laihdutettavalle läskille sitten tehdään , niin vastaus oli että lastataan laivaan ja lähetetään kehitysavuksi ;
        Mitä ; Lähettihän Ameriikka Suomeenkin , oliko se vuonna -1919, sitä kuuluisaa Hooverin läskiä junakuormittain ;

    • Viljelyssaralta

      Muovi on oman aikansa tuote vain.
      Ajat muuttuvat. Aikanaan oli metsästys pääelinkeino, viljelys tuli aika varhain sekin. Amazonasilla on vielä ns. keräilijä-kansaa, ruoka poimitaan kulkiessa suihin. Teollisuus alkoi tuossa 1700 -luvulla, ei kai silloinkaan kukaan ajatellut että mestsästys menettäisi merkityksensä taloudessa. Kalastus oli kasvuala. Teollisuuskin on kutistunut eikä työllistä enää puoltakaan väestöstä.
      Kalastakin on tulossa ja tullut viljelystuote.

    • suumessingillä

      Kyllä siinä aika monen jt:n suu menee vituroilleen kun viimeistään kuolinvuoteellaan huomaa tulleensa kusetetuksi ja elettyyään ikänsä huuhaa lahkossa. Jo nyt voi ne hiemankaan aivoja omaavat havaita, että onkohan tässä nyt jotain sittenkin pielessä kun mikään asia ei näytä toteutuvan luvattujen tapahtumien suhteen. Ainoa asia mitä näyttää tapahtuvan on vain jatkuvasti muuttuvat opit ja valon tiheä vilkkuminen.

    • Turnipsinsyöjä

      Löysin tuolta seuraavan viestin:

      Vartiotorniseura siis julkaisee:
      ”Yhdistyneet kansakunnat on todellisuudessa Jehova Jumalaa ja hänen maan päällä olevia vihkiytynei-tä todistajiaan vastaan tähdätty maailmallinen liitto. Todellisuudessa se on salaliitto, jossa maailmalliset kansat panevat viisaat päänsä yhteen ja punovat juonia siitä, mitä ne voisivat tehdä Jehova Jumalan maan päällä olevaa näkyvää järjestöä vastaan. (Vartiotorni 1. syyskuuta 1987)

      YK on oikeasti yhteistyöjärjestö, joka toimii jäsentensä aloitteista, muiden hyväksyttyä aloitteet äänes-tyksessä. YK:n perustamiskirjassa ei mainita jehovantodistajia, eikä myöskään missään aloitteessakaan.

      Siten ei vartiotorniseuran kirjoitukselle ole mitään oikeita perusteita, kuten se ei ole pyrkinyt esittä-määnkään.
      Raamattu: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. 2 Moos. 20:16
      Seura siis rikkoo Raamatun lakia (kuten ihmisenkin, esim. kunnianloukkaus)

      Edelleen Raamattu: Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Matt. 5:9
      Todistajien tulisi itse tehdä rauhantyötä, ollen aiheettomasti syyttämättä YK:ta. Mikä heitä estää ? Ainoa estäjä työhön ryhtymiselle ja organisoimiselle olisi vartiotorniseura.

      Rauhantyö olisi vastoin lahkon toimintaa, jossa olennaista on hekumoida sodalla, sodasta oli aikoinaan vartiotornissa paljon piirroksiakin, tankkeja, atomipommiräjähdyksiä.
      -------------------------

      Nyt kysyisin todistajilta, onko tuo vartiotorniuskonnon mukainen YK -tapahtuma vai tuo vartiotoriuskonnon muovijärjestelmäasiainpäättäjäiset tapahtumakohdaltaan ensimmäinen ?

      Onko todistaja kiinnittänyt huomiota tuohon YK -osioon, kuinka siitä ilmenee vartiotorniuskonto jokseenkin kristiopin vastakohdaksi ?

      • Y-Kryssät

        ”Yhdistyneet kansakunnat on todellisuudessa Jehova Jumalaa ja hänen maan päällä olevia vihkiytynei-tä todistajiaan vastaan tähdätty maailmallinen liitto. Todellisuudessa se on salaliitto, jossa maailmalliset kansat panevat viisaat päänsä yhteen ja punovat juonia siitä, mitä ne voisivat tehdä Jehova Jumalan maan päällä olevaa näkyvää järjestöä vastaan. (Vartiotorni 1. syyskuuta 1987)----
        niih;
        eikös Venäjä --YK:n jäsen_olekin jo bannannut Raamatun extremistisenä kirjana ja
        estänyt kansalaisiaan netissä näkemästä
        todistajien virallisen uskonnollisen sivun JW.ORG nimeltään

        Mitä Venäjä edellä, sitä muut YK-maat perässä.
        ei ne ole ainkaan paheksuneet Venäjän uskonnonvapusrikkomuksia vaan päinvastoin
        ovat hiljaa, hyväksyvästi myhäillen.
        eli viisveisataan YK:n julistamasta uskonnonvapaudesta

        Kyllä ne muutkin pian tekee samoin, sen enustaa raamattu.
        nii-ih

      • Putin-uskonto

        SUOMI ei ainakaan ole julkisesti kertonut olevansa sitä vastaan että Venäjä bannasi uskonnollisen sivuston omilta kansalaisiltaan
        saattaap tehdä, jopa ,saman tempun ?

      • totaalibannaus
        Y-Kryssät kirjoitti:

        joo,sivstyneet venäläiset pitää omia kansalaisiaan liian opinhaluisina
        oppivat lopettamaan tupakoinnin ja vodkakännäämisen,
        sehän onkin TOOOSI extremismiä ja uhkaa pahasti Venäjän turvallisuutta jos kansa raitistuu
        https://www.jw.org/en/news/releases/by-region/russia/ban-jw-website-experts-object/

      • Paipai
        Putin-uskonto kirjoitti:

        SUOMI ei ainakaan ole julkisesti kertonut olevansa sitä vastaan että Venäjä bannasi uskonnollisen sivuston omilta kansalaisiltaan
        saattaap tehdä, jopa ,saman tempun ?

        "Suomi ei ainakaan .."
        Sinä siis varmaan ajattelet , että Suomi luontaisena Suurvaltana sanelee Venäjälle , mitä niiden tulee ajatella , Ja että Suomen ääriiokeistolainen johto voi tooosi paljon neuvoa venäläisiä , miten jenkkimaailmassa kontataan dollarin edessä ,

      • Itä.Merenneito

        Onko ollut hyvä ja virkistävä tanssi-viikonloppu kainaloisen kanasi kanssa, kun mäiskit noin rivakasti oikealle ja vasemmalle?
        Kivaa lukea kommenttejasi ja paljosta olen samaa mieltä.
        Ollaan väännetty, käänetty muitakin sivuja kuin Raamatun.
        Tiedä sitten niiden luotettavuudesta, mutta kiinnostavaa kuulla eri näkemyksiä...

      • Kompa

        Tätäkö tarkoitit sivujen kääntämisellä

        ”Yhdistyneet kansakunnat on todellisuudessa Jehova Jumalaa ja hänen maan päällä olevia vihkiytynei-tä todistajiaan vastaan tähdätty maailmallinen liitto. Todellisuudessa se on salaliitto, jossa maailmalliset kansat panevat viisaat päänsä yhteen ja punovat juonia siitä, mitä ne voisivat tehdä Jehova Jumalan maan päällä olevaa näkyvää järjestöä vastaan. (Vartiotorni 1. syyskuuta 1987)

        YK on oikeasti yhteistyöjärjestö, joka toimii jäsentensä aloitteista, muiden hyväksyttyä aloitteet äänes-tyksessä. YK:n perustamiskirjassa ei mainita jehovantodistajia, eikä myöskään missään aloitteessakaan.

        Siten ei vartiotorniseuran kirjoitukselle ole mitään oikeita perusteita, kuten se ei ole pyrkinyt esittä-määnkään.

        Raamattu: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. 2 Moos. 20:16

        Seura siis rikkoo Raamatun lakia (kuten ihmisenkin, esim. kunnianloukkaus)

        Edelleen Raamattu: Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Matt. 5:9

        Todistajien tulisi itse tehdä rauhantyötä, ollen aiheettomasti syyttämättä YK:ta. Mikä heitä estää ? Ainoa estäjä työhön ryhtymiselle ja organisoimiselle olisi vartiotorniseura.

        Rauhantyö olisi vastoin lahkon toimintaa, jossa olennaista on hekumoida sodalla, sodasta oli aikoinaan vartiotornissa paljon piirroksiakin, tankkeja, atomipommiräjähdyksiä.

        -------------------------

        Nyt kysyisin todistajilta, onko tuo vartiotorniuskonnon mukainen YK -tapahtuma vai tuo vartiotoriuskonnon muovijärjestelmäasiainpäättäjäiset tapahtumakohdaltaan ensimmäinen ?

        Onko todistaja kiinnittänyt huomiota tuohon YK -osioon, kuinka siitä ilmenee vartiotorniuskonto jokseenkin kristiopin vastakohdaksi ?

      • Paipai
        Itä.Merenneito kirjoitti:

        Onko ollut hyvä ja virkistävä tanssi-viikonloppu kainaloisen kanasi kanssa, kun mäiskit noin rivakasti oikealle ja vasemmalle?
        Kivaa lukea kommenttejasi ja paljosta olen samaa mieltä.
        Ollaan väännetty, käänetty muitakin sivuja kuin Raamatun.
        Tiedä sitten niiden luotettavuudesta, mutta kiinnostavaa kuulla eri näkemyksiä...

        " Kivaa lukes kommenttejasi " ,
        Kiitos kiitos , Nopea Foksi tai Jive virkistää kummasti ajatuksenjuoksua , ja sitten sitä alkaa suhtautua vähän rennommin asioihin , Jive ja Rock ovat tansseja , joissa mäiskitään sinne sun tänne ,
        Kainaloinen kanaseni on niin hyvä tanssipari , että hämmästyn vähän väliä hänen liikkuvuuttaan , Tyttö osaa ,
        ja kun tajuu , ettei kaikki ole niin vakavaa , oppii ottamaan asiat vähän niinkuin Stand-UP komiikan kannalta ,

    • OstaTupperware

      Muoviuskonto ?

      • Oinotin

        Muovi valtaa alaa, sanoi entinen mies, tavannut vartiotorniuskonnon kaksikon ?

    • pettynytriepu

      Siinä on tosiaan ihmettelemistä kun mitään ei tapahtunutkaan. Vuodet vieri ja tuli istuttua satoja jopa tuhansia tunteja kokouksissa, konventeissa ja kentällä ravattua jne . . Siinä sitä sitten ihmetellään kuolinvuoteella kun ei käynyt toteen yksikään asia. Vain oppeja muunneltiin ja vanhat odotukset hävisi unohduksiin. Joka kerta kun harman piti olla lähellä, iloitsin, että vihdoin se on tulossa niin matto vedettin taas alta jollain ihme selityksellä.

      Pettymykset kasvoivat vuosi vuodelta ja ikää tuli ja kaikki tuntui olevan turhaa. Nyt sitten kuolinvuoteella on vain epävarma ja tunne kuin olisi elänyt valheessa koko ikänsä. Nyt ei tietoa mitä kuoleman jälkeen koska opit kuolemastakin saattavat muuttua hetkenä minä tahansa vanhaksi valoksi. Ei auta kuin katsoa mitä tuleman pitää, mihinkään ihmisten höpinöihin ei kannata luottaa etenkään jos siitä ei ole mitään varmaa näyttöä.

      • OsuuskaupanKake

        ja ne harmaperustelut ovat vaihtuneet, tuskin kukaan osaa ne muistaa.
        Kuitenkin 1914, jota ei uusi vartiotorni enää myönnä harmavuodeksi, sen vahvisti pyramidimitat, liekö ollut työtapaturma kun pyramidi myönnettiin sitten saakutin raamatuksi.
        vuosimalli 1975 perustui paljon vuosilukulaskelmaan. Mutta laskelman yhteys Raamattuun oli kuitenkin vain sen tapainen kuin "eikö olisikin sopivaa että jehoova nyt järjestäisi sen lopun ?"
        V. 1942 perustettiin kai siihen ettei kai kukaan nyt maailmansodan aikana tarkempia perusteluja edes kaipaa.
        1925 oli kai olennaisinta jonkinlainen "armovuosilaskelma" ? oliko ? Kuitenkin farmarit olivat jättäneet peltojaan kylvämättä, ja tuo oli kai krapulavuosista, ohariharman jälkeispettymyksistä suurimpia, lahkon jäsenkunta väheni kymmenissä prosenteissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6153
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3916
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2299
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1910
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1353
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1030
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe