Häiriköinti Suomi24 palstalla

egfererfr

Olen jo kuukauden verran tehnyt ilmoituksia ylläpidolle tästä Hämeenlinna palstalta. Kaupunkimme imagolle ei tee hyvää jatkuva mollaaminen ja se, että joidenkin mielestä olemme valinneet kehitysvammaisen tasolla olevia päättäjiä.
Ylläpito on vastannut. Osa häiriköistä käyttää jotain tor-selainta, jota ei pysty millään jäljittämään. Osalla tuota tietotaitoa ei ole, sarjaviestit pystytään poistamaan ja häirikölle tulee ilmoitus, Palvelinvirhe tämä on samalla tieto, että häirikkö pystytään tarpeen vaatiessa helposti jäljittämään. Oletan, että ainakin Kiemunki, Rautio ja Ilkkala olisivat täysin oikeutettuja tekemään kunnianloukkausilmoituksen poliisille näistä suomi24 häiriköistä. Täällä on herjattu heitä sata kertaa enemmän kuin he toisiaan. Imagonlikaajat on saatava hoitoon.

51

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • auttaa.oivaltamaan

      Et välttämättä aivan ole oivaltanut kuinka systeemi toimii.

      Pahimmat häiriköt ovat ylläpito. Ne häiriköivät työkseen ja viran puolesta asiallisia kirjoittajia hyvin voimakkailla menetelmillä ja välineillä - eikä pelkästään tällä palstalla.

      Jos häiriköt oikeasti harmittavat, ota suoraan yhteyttä kiemunkiin, rautioon, vesalaan tai ritvaan tai sitten näiden asiamiehiin - he ovat hämeenlinna-palstan de-facto päämoderaattorit ja ylläpito.

      • eläinkoe

        Huomasin sen taas käytännössä. Eilen kiemura kävi kirjoittamassa avaamaani ketjuun riksu-palstalla monin tavoin rääpivän ja halventavan viestin, siis minuun kohdistuen. Sen jälkeen piti huolen, etteivät mitkään viestini menneet läpi muissakaan ketjuissa.- Luulisi, että jätkällä riittäisi muutakin tekemistä kuin jonkun mummun stalkkaaminen. -Jos jostakin oppikirjasta lukisin tällaisen esimerkin, niin kyllä alkaisin ehdotella narsisis-sosiopaattista persoonallisuushäiriötä,siis sille oppikirja esimerkille.


      • Häiriötila
        eläinkoe kirjoitti:

        Huomasin sen taas käytännössä. Eilen kiemura kävi kirjoittamassa avaamaani ketjuun riksu-palstalla monin tavoin rääpivän ja halventavan viestin, siis minuun kohdistuen. Sen jälkeen piti huolen, etteivät mitkään viestini menneet läpi muissakaan ketjuissa.- Luulisi, että jätkällä riittäisi muutakin tekemistä kuin jonkun mummun stalkkaaminen. -Jos jostakin oppikirjasta lukisin tällaisen esimerkin, niin kyllä alkaisin ehdotella narsisis-sosiopaattista persoonallisuushäiriötä,siis sille oppikirja esimerkille.

        Sinulla täytyy olla vakava aivohäiriö koska et ymmärrä että itse kirjoitit rääpivän viestin. Niinhän sinä aina.


      • hoida.vaan.omat.asiasi

        Jos psykiatriaa ja psyykkenlääkkeitä käsittelevän ketjun avaaminen uutuuskirjaan perustuen on rääpimistä, niin voi hyvänen aika. Tarjosin sitä ketjua vielä käytettäväksi, itse en ostaisi kirjaa. -Kun ilmoitin kirjan ilmestymisestä mielenterveyspalstalle, kiiteltiin kovasti,- Vahvistuu vaan käsitys sen oppikirjaesimerkin diagnooseista.


      • semmoinen.on

        Ja mikäs helvetti sinä olet kyttäämään minun viestejäni ja mielivaltaisesti estämään niiden julkaisun.- Aikanaan ilmestyi pahaveli-nimimerkillä joutsenketjuihin. Yhdessäkin ketjussa siinä hellareiden suojelusenkelinä siellä olit.Olisko nimi ollut Helminen sillä miehellä, joka kirjoitti yhteen ketjuun ihmetyksensä: yksi ihminen täällä yrittää huolehtia joutsenen hyvinvoinnista, käy joka päivä katsomassa ja raportoi sitten, mikä oli tilanne. Ja muut haukkuu tätä aivan törkeän sairaasti ja ala-arvoisesti. Ja antakaa nyt sen ihmisen rauhassa käydä siellä lammella. Tätä -hellareiden törkeää ja ala-arvoista haukkumista siellä suojeli pahaveli .Kun joku kirjoitti (noin), että hän voi käydä naimassa Ainoa perseeseen,ettei sille tule aika pitkäksi, niin ei se mitään. Mutta kun minä poikkeuksellisesti vastasin: onneksi uuteen eläinsuojelulakiin tulee eläinseksin kieltävä pykälä, niin minä sain nuhteet.


      • auttakaaaaaaaaa
        semmoinen.on kirjoitti:

        Ja mikäs helvetti sinä olet kyttäämään minun viestejäni ja mielivaltaisesti estämään niiden julkaisun.- Aikanaan ilmestyi pahaveli-nimimerkillä joutsenketjuihin. Yhdessäkin ketjussa siinä hellareiden suojelusenkelinä siellä olit.Olisko nimi ollut Helminen sillä miehellä, joka kirjoitti yhteen ketjuun ihmetyksensä: yksi ihminen täällä yrittää huolehtia joutsenen hyvinvoinnista, käy joka päivä katsomassa ja raportoi sitten, mikä oli tilanne. Ja muut haukkuu tätä aivan törkeän sairaasti ja ala-arvoisesti. Ja antakaa nyt sen ihmisen rauhassa käydä siellä lammella. Tätä -hellareiden törkeää ja ala-arvoista haukkumista siellä suojeli pahaveli .Kun joku kirjoitti (noin), että hän voi käydä naimassa Ainoa perseeseen,ettei sille tule aika pitkäksi, niin ei se mitään. Mutta kun minä poikkeuksellisesti vastasin: onneksi uuteen eläinsuojelulakiin tulee eläinseksin kieltävä pykälä, niin minä sain nuhteet.

        Taasko se alkoi.


      • otetaanoppia
        Häiriötila kirjoitti:

        Sinulla täytyy olla vakava aivohäiriö koska et ymmärrä että itse kirjoitit rääpivän viestin. Niinhän sinä aina.

        Se on totta ei se ymmärrä että itse on kaiken pahan kirjoittelun alku.Katsoin eilen televisiosta ohjelmaa Ruotsalaisesta 102 vuotiaasta mummusta joka pitää omaa blogia.Ei varmaankaan kirjoittele muista halventavasti ja luule olevansa aina oikeassa..Muutenkin tuntui täyspäiseltä,mitä ei voi sanoa kaikista täällä esiintyvistä vanhuksista saatika sitten nuoremmista.


      • helvettiin.hellarit

        Luuletko itse olevasi täysipäinen?Jos niin on,niin mitähän se sisältö mahtaa olla.


      • otetaanoppia
        helvettiin.hellarit kirjoitti:

        Luuletko itse olevasi täysipäinen?Jos niin on,niin mitähän se sisältö mahtaa olla.

        Tätä tarkoitin.


      • sairastajasäälittävää
        eläinkoe kirjoitti:

        Huomasin sen taas käytännössä. Eilen kiemura kävi kirjoittamassa avaamaani ketjuun riksu-palstalla monin tavoin rääpivän ja halventavan viestin, siis minuun kohdistuen. Sen jälkeen piti huolen, etteivät mitkään viestini menneet läpi muissakaan ketjuissa.- Luulisi, että jätkällä riittäisi muutakin tekemistä kuin jonkun mummun stalkkaaminen. -Jos jostakin oppikirjasta lukisin tällaisen esimerkin, niin kyllä alkaisin ehdotella narsisis-sosiopaattista persoonallisuushäiriötä,siis sille oppikirja esimerkille.

        Voiko enää sairaammin ajatella?
        Ihan kuin poliitikkomme ehtisivät yksityiseen kirjeenvaihtoon palstalaisten kanssa.


      • paranisjo
        sairastajasäälittävää kirjoitti:

        Voiko enää sairaammin ajatella?
        Ihan kuin poliitikkomme ehtisivät yksityiseen kirjeenvaihtoon palstalaisten kanssa.

        Niin, kyllä tämän ihmisen todellisuudentaju on todella totaalisesti hämärtynyt, ei hän enää elä tässä maailmassa. Paras kun antaa hänen rauhassa suoltaa kirjoituksiaan, eikä puutu niihin millään lailla.


    • Hölmöl

      Höpö julkisessa tehtävässä olevien ihmisten täytyy hölmöilystään kestää naurua. Jos ei muuta kuin hölmöjä päätöksiä ja höynäytettävyyttä nauraa niin haluavatko nämä hämeenlinnan kuohukerman heput että saavat oikeuden päätösen siitä että ovat höynäytettäviä hölmöjä. Hahaha

    • höpöhöpöjä

      Kannattaa katsoa vaikka googlella mikä TOR-verkko on ja alkaa sitten suoltamaan shittiä.

      • eräs.joka.tulee.peräs

        teen sen heti ja alan suoltamaan ASIAA, sitähän ei ole saanut tehdä


    • Ainakin.KH.Vaihtoon

      Aloittajalle,älä käy näillä sivuilla jos se närästää, täällä jos jossain on kansalaisen hyvä julkaista mielipiteensä, eikä se aina ole ositiivinen.
      Tha on puhua mistään kunnianloukkauksista. Kun on politiikkaan ryhtynyt, pitää kestää myös arvostelut. Onhan tuo jo moneen kertaan todettu, että kv, eikä kh, puheenjohtajineen on täysin epäonnistunut tehtävissään. Näin ei voi enää jatkua!

      • 357621

        Kaup.hallitukseen ehdottomasti uudet ihmiset. Kaupunkilaiset ovat kyllästyneet riitelyyn.


      • nkdfuirytisnakki

        Josn Ilkkalan vaihtaa, niin riitely loppuu. Jo muutama persukin alkaa olla sitä mieltä.


      • qpbvu

        Tuo on nyt yksioikoinen näkemys. Hänhän kirjoitti sen tosi törkeän tekstin toisesta poliitikosta. Muistan aina sen kun luin tekstiä miten alhainen kuva syntyi kirjoittajasta.


      • uusi.yritys

        Ei mennyt viesti läpi, kun kirjoitin pari asiaa kiekurasta


      • KaksiVaihtoon
        qpbvu kirjoitti:

        Tuo on nyt yksioikoinen näkemys. Hänhän kirjoitti sen tosi törkeän tekstin toisesta poliitikosta. Muistan aina sen kun luin tekstiä miten alhainen kuva syntyi kirjoittajasta.

        Karin ja Lulun tilalle oikeat yhteisten asioitten ajajat. Emme tarvitse Karin ja Lulun kaltaisia kaunaisia, kaksinaamaisia iljetyksiä, joiden ainoa motiivi toiminnalleen on suurpuolueitten kampittaminen ja ilkeily.


    • KustaPäässäSdKok

      Olihan taas HäSan toimitukselta ovelaa urkintaa, kun tulosia yritetään heti käyttää persuja vastaan. Kysellään muina miehinä ja heti yritetään puukottaa.
      Kiemunki ja hänen rakas peukuttajansa Rautio pois niin, homma alkaa toimimaan rehellisemmin ja riitely loppuu.
      Kiemunki ei voi toimia muuten kuin diktaattorina ja sama koskee Rautiota. Vai 7-4 sopii heille, ei todellinen neuvottelu ja asioista sopiminen. Molemmille em. henkilöistä on noussut kusi päähän ja pahasti.

      • RiitelyRiittääJo

        Oli Persut yhdessä puuhaamassa SCC Autotaloa. Koko KH vaihdettava!


      • KahdetKortitPelatessa

        Kari tuki ja ei tukenut


    • jfofjdfjdfjgfofodf

      ivjn jmpotj pcjejcjjvnjklagjöföfdödködössälfjrpiuöfödbgfölvföfldlnsdlvnflsnflsnvlnfskvnfnsnvksnfsnflsnfknflnfksndsklfjghshjetjkjgkjggfgjepgjfkölgföfkfflgfkölgdfgfglklkljklgfkljfkljkldjjkljhjldfkdfjkfklfgffölouiptrtöldgmölmölrerpoerjpoölfölmölgrporporkölfmömölfjgfjjklgfgfmffjjfölgölghölgölgölhgölölggölgölgölkgölggkölgkölgölkljklfgjfhjerwuieipoeköldv,.vm,.cjkdfjkldfköls

      • zerozerozero

        Just näin.


    • auttakaanopeasti

      Nyt joku tarvii apua ja nopeasti.Valitetettavasti kaikki eivät osaa ilmaista itseään.

    • Vihdoin.totuus.esiin

      On se kumma, kun kaiken syy on vain Ilkkalassa. Totuus on se, että hyvävelipuoskarit Kiamunkia ja Rautio, ovat hyvin katkeria, kun kerrankin päättäjissä on henkilö, joka tuo rehellisesti seikka, päättäjien tekemät hyvävelikaupat ja rötöstelyt, näinhän sen pitääkin olla. Hyvät äänestäjät, olkaamme ylpeitä, kun nämä tulee meidän äänestäjienkin tietoon!

    • Faktaaon

      Avaajalle tiedoksi. Taidat olla Wiik kakkonen vasikka. Tätä palstaa lukevat Iisakki, Sari, Isotuho ym. tupeksijat, joten niin kauan kuin mitään rikollista ei täällä kirjoiteta, ylläpidolla ei ole mitään syytä puuttua kirjoitteluun täällä.

      • ääntenharavointia

        Finkmanska ahertaa myös.


    • saas.nähdä.nyt

      Kukahan nyt häärää moderoimassa. Ei mennyt viestini läpi tuolla muualla. Näin paljon vaivaa tietojen kirjoittamisessa. Sitten niistä ylisteltiin toista ihmistä. Kun yritin korjata, eipäs mennyt viesti läpi.

      • saaas

        minä


      • tiedätkö.itse

        Mikähän se dg taas olikaan ,johon kuuluu pakonomainen tarve käyttää valtaa ja konrolloida muita.


      • ei.normaalia.tässä.maas

        Moderaattoreilla vaikuttaisi olevan kapo-syndrooma. Kapo on keskitysleirin luottovanki, joka arvelee saavansa etuja liittoutumalla leirinvartijoiden kanssa muita vankeja vastaan.


      • muun.muassa

        Niin liittoudu vainoajien kanssa tai joudut itse vainon kohteeksi.


    • RauhaMaahan

      Hyvä, että täältä saisi tuon typerän älämölön ja henkilöiden räikeän haukkumisen karsittua pois. Tilalle kun saisi edes jokseenkin järkevää ajatustenvaihtoa, niin olisi jotain merkitystäkin tällä forumilla. Säikeen aloittaja on hyvällä asialla.

      • oubuobobuobob

        Minuakin harmittaa virkakyöstinä tämä totuuksien levittely. Paljon parempi olisi kun virallinen totuus tulisi vain Hämeen sanomien kautta sopivasti suodatettuna. Nyt virkamiesten ja valtuutettujen kinnioitus menee aivan käköseen kun täällä levitellään asioita.


    • puolueeton.skeptisti

      En usko että kukaan terve poliitiikoksi itseään kutsuva hämeenlinnan puskaraadin jäsen lukee oikeasti näitä viestejä. He ovat hakeutuneet julkiseen tehtävään ja näin ollen ovat varmasti aihe täällä. Itse en edes tiedä mitä kukakin on tehnyt tai jättänyt tekemättä, mutta pidän vaan hyvänä sitä, että ihmiset voivat ilmaista jossain mielipiteitään, rankkojakin.

      On totta, että jotkut viestit solvaa typeryydellään ja huonolla maulla vaan kirjoittajaansa, mutta näistä ei kannata välittää :)

    • uskoisitkos.tätä

      > En usko että kukaan terve poliitiikoksi itseään kutsuva hämeenlinnan puskaraadin
      > jäsen lukee oikeasti näitä viestejä.

      Et usko vai? No uskoisitko jos väitän, että juuri niillä poliitikoilla ja heidän pikku apureillaan on tämän palstan taustalla salainen ja muilta suljettu "varjopalsta", jossa ne ruotivat viestejä tuoreeltaan ja näkevät kirjoittajien tunnistetietojen taakse? Ja näkevät vielä vähän muutakin?

      • puolueeton.skeptisti

        Kirjoitinkin terveistä...


    • Kiitoksiavinkistä

      eräs henkilö on jo viiden vuoden ajan häirinnyt Hämeenlinnan päätöksentekoa, kaupunginhallituksen jäseniä ja virkamiehistöä valituksillaan ja mollauksillaan. Hankkeeseen on liittynyt toinenkin henkilö, jonka moraali on tasolla "huijaampa elatusapua".

      • Kiitoksiavinkistä

        Tarkoitit siis tuota edesmenneen SSC:n hallituksen Demarijäsentä tuossa, tunnistin heti mutten nyt jaksa nimetä häntä sen erikoisemmin, kaikki kuitenkin tietää Ritskun kaverin


      • 409h4

        Tietysti kaikki tuntee kansanedustaja K.Arin ja hänet loist0voittonsa m. vekkakaavassa.


    • 77777

      ähläbä ällääääl lubab bum

    • tortortor

      Yksi häiritsijä on tämän palstan aloittaja.Tee reppana niitä ilmoituksiasi ihan rauhassa.Sanonko minne voit vetää ne kunnianloukkausilmoituksesi.

    • KEUwEST

      sää voit kuule mennä vessaan ja heiluttaa kättäs ihan vapaasti. Me kirjoitetaan täällä mitä huvittaa !

    • petri56

      Kun ihmiset tulevat häiriköimään palstalle missä valitetaan häiriköinnistä










      Igigigkfdodlslsmdllxksn ovelle C eiceblxe veneeseen. Fmflfoeoeknr gå f f fglglrhlrv rh h g qg g f. G h y. J J kyy tk k ky tk kk tk tkt t. KJ t ehdin he

      • Elemri

        Sasse


    • KGBDDR

      Taas veti sähköä selkärankaan. Ihan jatkuvaa.

    • eitoiveitaparantua

      Taisi sähkö mennä korvien väliin sinne tyhjään paikkaan.

    • lettuleena

      Tunteeko joku sen jätkän joka pitää puuhelmiä, pelaa salibandyä trackersissä.

    • häirikköyks

      Käytän F-Securen Freedomea, kukaan ei pääse mun jäljille

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5228
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3397
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1532
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      185
      1399
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      759
    Aihe