Päivän hyvä työ.

äläautanaapuria

Olen työtön ja aikaa on, rahaa ei. Tekemisenpuutetta päivittäin.
Tuttu eläkeläispariskunta pyysi pikku palvelusta johon ilomielin suostuin.
Heittäisin heidät heidän autollaan laivaterminaaliin eteläsatamaan ja noutaisin parin päivän kuluttua.
Harvoin tulee helsingissä ajeltua, kun inhoan ruuhkia, eikä se muutenkaan niin tuttua ole se ajaminen kaistaviidakossa. Suunnilleen kyllä reitin tiesin.
Eräs risteys oli sitten heti hieman epäselvä, mutta ryhmityin varmuuden vuoksi, etten jäisi pussiin väärälle kaistalle. Tien kohdalla oivalsin, ettei se ollutkaan oikea ja palasin lähtemältäni kaistalle. Vasta seuraava ja laitoin uudelleen vilkun päälle.
En siirtynyt kaistalle, koska viereeni ajoi auto, jonka kuski viittoi pysähtymään.
Valoissa seisoessamme kaveri nousi autostaan, tuli viereeni, näytti jotain virkavallan lappua ja kehoitti ajamaan perässään seuraavan kadunkulmaan, jossa pysähdyttiin.
Liikennevirta sekosi ja autot kiertelivät meidät ahtaassa paikassa.
Ajokorttia kyselivät ja komensivat seuraamaan autoonsa, jossa toinen jo katseli koneelta auton tietoja ja tivasivat, miksi ajan vieraalla autolla ja kenen se on.
Selitin minkä osasin.
Rikemaksua siinä sitten toinen esitteli ja pyysi allekirjoitusta.
Kysyin syytä ja kertoi minun ajaneen bussikaistalla yhden korttelinvälin.
Rikemaksun syy; liikennemerkin noudattamatta jättäminen.
Kovasti yritin nöyränä selittää harvoja käyntejäni ja sitäkautta osaamattomuuttani kovissa liikennevirroissa ja oudoilla kaduilla ja erehtyneeni risteyksessä.
Tympeä neuvo oli, että parempi silloin jäädä sinne maalle kotiin.

Satasen reissu minulle työttömälle ja varattomalle. 7 päivän valitusoikeus.
Minä vastaan virkavalta ja suomen valtio. Kumpihan valituksen veisi nimiinsä.
Varaa maksuun nyt vaan ei ole, enkä tiedä mihin tämä johtaa. Perintään ainakin.
Päivärahaa saan ja 100e siitä on kova pala.

Olen menettänyt uskoni tähän oikeusvaltioon, sen päättäjiin ja toimiin.
Köyhää lyödään kuin vierasta sikaa ja lyöjinä ihmisvihaajat poliisit.
Olen erittäin katkera näille paskaviran haltijoille, joille kaikki inhimillinen on vierasta.
Toivon ja uskon, että tällaiset tapaukset kääntyvät heitä itseään vastaan ja että jonainpäivänä saavat laskun tekemistään vääryyksistä.
Poliisi ei ole ystävä, vaan omaa surkeuttaan muille kostava pikkusieluinen vallan väärinkäyttäjä.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vtutthggg

      Siinä taas yksi onneton luuseri, joka vinkuu, kun yksi huonoluonteinen tietyssä toimessa oleva sattuu olemaan huonolla päällä! Kaikki samassa työssä olevat on syyllisiä.

    • älävikise

      Aivan ansiosi mukaan sait. kaikkien on noudatettava liikennesääntöjä, ei siitä mitään tulisi, jos työttömät siitä vapautettaisiin.
      Parasta opetella ajamaan sääntöjen mukaan, ainakin nyt tiedät mitä siitä seuraa.
      Oikeusvaltio toimii juuri näin, eli kaikille on samat säännöt.

      • Ylimielinen-pelle

        Haista pitkä vittu.asiahan ei todellakaan ole niin kuin sinä sen sanot.vaan se on näin kun minä sen sanon. eräskin rikas liikemies sai monen kymmenen tuhannen sakot ja ei tarvinut maksaa centtiäkään ja syystä että syyttäjänvirasto ei laittanut sitä maksuun ja sakko vanheni.ja vieläkö kehtaat väittää että laki olisi kaikille sama? häh?

        Ja avaajan kertoma esimerkkihän on normi elämästä, josta et taida tietää mitään.kyllä se erhdys tulee sallia kun tekokaan ei ole tahallinen. nyt mä toivon, että sä saat fudut jos ylipäätään duunis viel oot.ja katotaan sitten kuinka sä naut ja kerjäät sääliä.


      • asiat.arvoihinsa

        "Oikeusvaltio toimii juuri näin, eli kaikille on samat säännöt."

        Säännöt on samat, mutta rangaistukset erilaiset. Köyhät kyykkyyn.

        Kuten edellisissä kommenteissa todettu, muutaman kusipään laskematta, on satku iso raha sille, jolla sitä ei ole, eikä ole tulossa ja vain pikkuhilu tonneja kuussa tienaavalle.

        Nykyhallituksen tuoreella, sakot tuplaavalla päätöksellä vain vahvistetaan kansan kahtiajakoa.

        ratikkapelleille vois kyllä sakot vaikka nelinkertaistaa.


    • Ratikkapelle

      Aloittaja on todennäköisesti homo, joka ajoi poikaystävänsä varastetulla autolla aanus täynnä vaseliinia. Linnaan tommoset, stana.

    • rikeriku

      Joku onneton rikemaksu ! hah.
      Puolenpäivä nettopalkka, who cares ?
      Enemmän siinä kismittää se autossa istuminen ja kalliin ajan kuluminen, kun ne sinivuokot länkyttää.

    • Tapa.ittes.työtön

      Hähähähähähää!

    • katalamaailma

      No voi voi....oli taas tylsää ja päätit päkistää palstalle tämmöisen tarinan:))))))

      Eikä tässä vielä kaikki !! Kotiin saavuttuaan viaton kansalainen löysi kynnykseltä kirjeen jossa isännöitsijä kielsi häneltä tupakoinnin omistusasunnossa.

    • sakerikko

      Rangaistukset pitäis muuttaa fyysisiksi, siten ne ois tasapuolisia.
      Rikemaksu ois yksi kepinisku yleisellä torilla.

      Jos tää tilanne nyt kuvitellaan, ni rikesakko on varattomalle tajuttomaks pahoinpitely ja jollekin toiselle vain läpsäisy kämmenselkään.

      Lähdenkin röökille partsille ja haistatan paskan ohikulkevalle naapurin ratikkapellelle.

      HOOO MOO !!!!

    • kysypäheiltä

      Eläkeläispariskunta voisi maksaa, teithän heille työtä/palveluksen.

    • uilhjgföwlKMÖ

      Tuli siinä ajelulle hintaa. 1 e/ m sadan metrin matkalla, yhden kusipääpoliisin päätöksellä. Tauti miehen nujertakoon. amen

      Jollain harmaalla taloudella tämmöset elämän piiskaniskut on rahotettava.
      Näin se on meillä kaikilla vähävaraisilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5887
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3727
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      2008
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1809
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1246
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1229
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1037
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      980
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe