Alkoholistipuoliso vs.narkkaripuoliso

Ex-vaimo

Olen ollut alkoholistin kanssa avoliitossa vuosia ja nyt olen narkkarin kanssa avoliitossa ollut vuosia. Olin meinaan päättänyt etten enää ikinä ota alkoholia käyttävää puolisoa.
Osaan siis vuosien kokemuksella vertailla näiden henkilöiden käytöstä...toinen joi olutta sikspäkin päivässä ja toinen käyttää 3g kannabista päivässä. Kunpikaan EI OLE SEKAKÄYTTÄJÄ

Alkoholisti
-haisee
-oksentaa
-riehuu
-puhuu tyhmiä, vajoo impesillin tasolle
-sammuu millon mihinkin
-sotkee kotia
-kusee paljon ja kaikkialle
-röyhtäilee
-nukkuu katkonaisia yöunia
-aiheuttaa turvattomuutta, ei tulisi mieleenkään hankkia alkoholistille lapsia
Jne
Narkkari
-tuoksuu kukalle suusta mutta hajuvedelle kehosta kun ohi kävelee.
-ei oksenna
-ei riehu, on hyvin hyvin rauhallinen
-ei ole kertaakaan puhunut tyhmiä vaan aivan skarppina
-ei sammu minnekään, rentoutuu sohvalla
-ei sotke kotia vaan on siisti
-ei kuse kuin harvoin ja vessassa eikä mene yli pöntönreunojen
-ei ryöhtäile
-nukkuu mainiosti
-kotona on rauhallista, kukaan ei riemu eikä riko paikkoja vaan kaikki on harmoniassa. Kannabiksen käyttäjä olisi huomattavasti rauhallisempi kumppani myös lasten isänä kuin olutta päivittäin kaksin käsin ryystävä.

Jos jatkossa joudun kumppanin vielä etsimään niin kyllä se on kannabisnarkkari eikä olutalkoholisti. Molemmat siis riippuvaisia, vain eri aineista. Alkoholistin käytös muuttuu päivän mittaan riippuen missä vaiheessa päihtymystilaa ollaan. Kannabiksen käyttäjä polttaa aamuin päivin ja illoin ja päihtymystila pysyy vakaana.

Että tällaisia kokemuksia elämästä olutriippuvaisen ja kannabisriippuvaisen kanssa. Vuosien kokemuksella.

61

456

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4ww3

      jaa miksi pitää olla jännemies huumekäyttäjä. miksi et ota kunnollista puolisoa voisitte ehkä pysyä yhdessä.

      • WeeDee

        Ei kannabiksen käyttäjä ole mikään "jännämies". Ihan tavallisia ihmisiä ovat suurimmalta osin. Kannabiksen lääkekäyttäjätkin ovat ihan tavallisia ihmisiä, vaikka kannabista kuluukin paljon enemmän kuin päihdekäyttäjillä, ja käyttö on myös jokapäiväistä. Ennen kannabiksen lääkekäyttäjä (tai päihdekäyttäjä) kuin alkoholia joka päivä käyttävä.

    • Tunituri
      • zx4445677

        ne on vain trolleja jotka vastaile omiin viesteihin. kukaan vitsii edes klikata auki noita paska juttuja. kenenkään elämä ei voi olla niin tyhjä että viitsi avata saati vastailla niihin. ja trolli joka niitä postaa on todella yksinäinen ja haluaa vain huomiota. mutta on se parempi että netissä saavat purkaa pahaa oloaan kuin kadulla häiriköisivät muita.

      • Miihty

        Mielenterveysongelmaisia suurin osa. Alkoholihuume tuhonnut aivot.

    • niinhyväOLUT

      Kuudesta pullosta olutta päivässä aiheutuu ehkä korkeintaan vain;

      -kusee paljon (!=ja kaikkialle)

      -röyhtäilee

      • Ex-vaimo

        Emmä noitä tölkkejä laskenu. Kai niitä jossain vaihees oli 12 per päivä. Oltiin kuitenkin 10 vuotta yhdessä. Alkoholi oli kolmas pyörä mikä oli aina tärkeämpi kuin minä. Meitä oli parisuhteessa kolme: mies, alkoholi ja nainen. Ja se kolmiodraama päättyi suruun.

    • KokojeneroEero

      Onpa huvittava teksti. Narkkari haisee kukkasille suusta ja hakuvedelle kun kävelee ohi:D Joo pitää varmaan paikkansa, mutta naurattaa silti.

      • Ex-vaimo

        Haha...luulen ettei alkoholisti käyttäny hajuvettä. Mut toi on totta et se hajuvesi tuoksuu kun lähelle menee, ei kukka, tosin sisällä nyt en ikinä sallisi polttamista.

    • hebamme

      -aiheuttaa turvattomuutta, ei tulisi mieleenkään hankkia alkoholistille lapsia

      Ehdotan, että minkäänlaiselle päihderiippuvaiselle ei hankita lapsia. 40 vuoden empiirinen kokemus päihdehirviön lapsena.

      • Ex-vaimo

        Minut on sterilisoitu, en tehnyt enkä tee lapsia.

      • Jjikkk

        Alkoholiko sterilisoi?

      • Ex-vaimo
        Jjikkk kirjoitti:

        Alkoholiko sterilisoi?

        Eiku lääkäri. En ole koskaan käyttänyt itse päihteitä.

    • Suuskiiii

      Olen seurustellut päivittäin kannabista käyttävän kanssa, eikä sekään nyt mikään rakkaushuume ole. Mies oli ihan tuhottoman jumissa 24/7 ja rahat meni ennemmin siihen lätkään kuin ruokaa. Hoidin talouden käytännössä yksin, kun mies sääti lisää kamaa itselleen.

      • Jonkkb

        Periaatteessahan se kasvi olisi ihan täysin ilmainen jos ihmiselle annettaisiin lupa sellainen kasvattaa. Sitten ei tarviis valittaa että menee rahaa.

      • Oboneus

        Älä nyt taas viitsi valehdella.

      • HilariusHentomielinen

        Ymmärrän kyllä täysin, ettei halua seurustella jatkuvasti päihtyneen henkilön kanssa. Toisin kuin jotkut tälläkin palstalla antavat ymmärtää, hamppua voi käyttää liikaa. Ja kyllä se riippuvuuskin on oikea asia, vaikka suurimmalla osalla ei kyseistä ongelmaa olekaan.

        Kotikasvatus ei ole ilmaista, mutta hintaa tulee noin 2€/g, joka on kuitenkin vain murto-osa katukaupan hinnasta. Kotikasvatuksessa on omat huonot puolensa, eikä se sovellu henkilöille, jotka eivät hallitse pilvenkäyttöään.

      • Vaktukaali
        HilariusHentomielinen kirjoitti:

        Mikä sitten on liikaa? Lääkekäyttäjät esimerkiksi voivat käyttää kannabista jopa satoja grammoja kuukaudessa, eli monta grammaa päivässä, eikä ongelmia yleensä esiinny lainkaan. Olennaista on myös muistaa allaoleva asia:

        "Valtaosalle kannabiksen käyttäjistä ei aiheudu todettavaa fyysistä tai psyykkistä haittaa edes pitkäaikaiskäytössä (Lancet 1995)"

      • Tietoinen.ostanut

        Siemen maksaa 5e. Ja kasvi tuottaa 25g miten saat hinnaksi 2e/gramma?

      • HilariusHentomielinen

        Liikakäytöstä voidaan puhua, kun käyttö vaikuttaa negatiivisesti muuhun elämään.

        Vaktukaali: " Lääkekäyttäjät esimerkiksi voivat käyttää kannabista jopa satoja grammoja kuukaudessa, eli monta grammaa päivässä, eikä ongelmia yleensä esiinny lainkaan."

        Isoimmat lääkekäyttäjien päiväannokset jotka mä tiiän on noin 3g/pv. Se tekee sitten sen 90g/kk, mikä ei vielä ole satoja grammoja kuukaudessa.

        En tiiä myöskään ketään, joka sanoisi ettei ongelmia esiinny ollenkaan. Toki kannabis voi olla miljoona kertaa parempi vaihtoehto kuin aiemmat lääkkeet, mutta kyllä se silti myönnetään, että se vaikuttaa. Muistiin nyt ainakin.

        "Siemen maksaa 5e. Ja kasvi tuottaa 25g miten saat hinnaksi 2e/gramma?"

        Siihen se kotikasvatetun hinta suurinpiirtein nousee, kun lasketaan tarvikkeiden kuoletus mukaan. Ulkokasvatuksessa tulee huomioida myös siirtymät.

        Mikäs se sun arvio sitten olis? Ei kai nyt ainakaan mainitsemasi 5e/25g = 0.2e/g?

      • 5e_siemen_WTF
        Tietoinen.ostanut kirjoitti:

        Siemen maksaa 5e. Ja kasvi tuottaa 25g miten saat hinnaksi 2e/gramma?

        Pirun kalliita siemeniä sulla ja kasvikin suoraan syyttäjän oikeustieteen käsikirjasta. Kahdella kasvilla saat tuhannen siementä aikaan. Kasvaa Suomen luonnossa. Sisällä jos kasvattaa, sopiva lamppu maksaa alle 100e kotiovelle kuljetettuna. Nyky-Suomi-kusetus hinnoilla ton satasen lampun saa kuitattua viidellä grammalla hamppua... Ei ole monimutkaista.

        Muisti rappeutuu ihmisellä muutenkin. Hampun käyttäminen on yks se ja sama kyseiseen asiaan viitaten.

      • JukkaPallero
        HilariusHentomielinen kirjoitti:

        Liikakäytöstä voidaan puhua, kun käyttö vaikuttaa negatiivisesti muuhun elämään.

        Vaktukaali: " Lääkekäyttäjät esimerkiksi voivat käyttää kannabista jopa satoja grammoja kuukaudessa, eli monta grammaa päivässä, eikä ongelmia yleensä esiinny lainkaan."

        Isoimmat lääkekäyttäjien päiväannokset jotka mä tiiän on noin 3g/pv. Se tekee sitten sen 90g/kk, mikä ei vielä ole satoja grammoja kuukaudessa.

        En tiiä myöskään ketään, joka sanoisi ettei ongelmia esiinny ollenkaan. Toki kannabis voi olla miljoona kertaa parempi vaihtoehto kuin aiemmat lääkkeet, mutta kyllä se silti myönnetään, että se vaikuttaa. Muistiin nyt ainakin.

        "Siemen maksaa 5e. Ja kasvi tuottaa 25g miten saat hinnaksi 2e/gramma?"

        Siihen se kotikasvatetun hinta suurinpiirtein nousee, kun lasketaan tarvikkeiden kuoletus mukaan. Ulkokasvatuksessa tulee huomioida myös siirtymät.

        Mikäs se sun arvio sitten olis? Ei kai nyt ainakaan mainitsemasi 5e/25g = 0.2e/g?

        Olennaista on edelleen kaikkien muistaa, että valtaosalle kannabiksen käyttäjiä käyttö ei aiheuta mitään todettavia haittoja edes pitkäaikaiskäytössä. Eli se ei aiheuta edes niitä ikivanhoja, kliseisiä muistiongelmiakaan. Kannabis on maailman vähähaittaisin päihde edelleen. Ja myös maailman monipuolisin lääke- ja energiakasvi.

      • Immovator
        Vaktukaali kirjoitti:

        Mikä sitten on liikaa? Lääkekäyttäjät esimerkiksi voivat käyttää kannabista jopa satoja grammoja kuukaudessa, eli monta grammaa päivässä, eikä ongelmia yleensä esiinny lainkaan. Olennaista on myös muistaa allaoleva asia:

        "Valtaosalle kannabiksen käyttäjistä ei aiheudu todettavaa fyysistä tai psyykkistä haittaa edes pitkäaikaiskäytössä (Lancet 1995)"

        Lancet on muuten maailman arvostetuin lääketieteellinen julkaisu.

        The Lancet on eräs maailman vanhimpia ja arvossa pidetyimpiä lääketieteellisiä julkaisuja. Sitä voidaan pitää monien nykyajan lääketieteellisten lehtien suoranaisena esikuvana. Lehden artikkelit ovat vertaisarvioituja ja se julkaisee laaja-alaisesti niin uutta tutkimusta, arvioita aiemmista tutkimuksista kuin myös kommentaareja. Lisäksi julkaistaan muun muassa arvioita lääketieteellisistä kirjoista ja alan uutisia. Lehden nauttima suuri arvostus tarkoittaa, että sen kirjoituksia lainataan laajasti tiedotusvälineissä kaikkialla maailmassa. Lukijoita sillä on ympäri maailmaa, ja sen 1996 avatuilla Internet-sivuilla yli miljoona käyttäjää.

      • PenkinJukka
        JukkaPallero kirjoitti:

        Olennaista on edelleen kaikkien muistaa, että valtaosalle kannabiksen käyttäjiä käyttö ei aiheuta mitään todettavia haittoja edes pitkäaikaiskäytössä. Eli se ei aiheuta edes niitä ikivanhoja, kliseisiä muistiongelmiakaan. Kannabis on maailman vähähaittaisin päihde edelleen. Ja myös maailman monipuolisin lääke- ja energiakasvi.

        Niinpä. Jos kannabis vaikkapa aiheuttaisi käyttäjissään yleisesti muistiongelmia ja asia olisi enemmän sääntö kuin poikkeus, niin tuskin voitaisiin todeta, että kannabis ei aiheuta valtaosalle käyttäjistään mitään todettavia haittoja edes pitkäaikaiskäytössä.

      • Jorma_Peter
        PenkinJukka kirjoitti:

        Niinpä. Jos kannabis vaikkapa aiheuttaisi käyttäjissään yleisesti muistiongelmia ja asia olisi enemmän sääntö kuin poikkeus, niin tuskin voitaisiin todeta, että kannabis ei aiheuta valtaosalle käyttäjistään mitään todettavia haittoja edes pitkäaikaiskäytössä.

        Olen samaa mieltä.

      • HilariusHentomielinen
        JukkaPallero kirjoitti:

        Olennaista on edelleen kaikkien muistaa, että valtaosalle kannabiksen käyttäjiä käyttö ei aiheuta mitään todettavia haittoja edes pitkäaikaiskäytössä. Eli se ei aiheuta edes niitä ikivanhoja, kliseisiä muistiongelmiakaan. Kannabis on maailman vähähaittaisin päihde edelleen. Ja myös maailman monipuolisin lääke- ja energiakasvi.

        Valtaosalle ei tule havaittavia ongelmia, mutta valtaosa ei myöskään käytä päivittäin. Jos puhutaan pelkästään päivittäiskäyttäjistä, niin oireita ilmeneekin jo jos jonkinlaista. Lisäksi itselläni ainakin ilmenee lievää hajamielisyyttä päihtymyksen aikana ja joskus hieman sen jälkeenkin.

        Lääkekäyttäjät myös välttelee polttamista ja nauttii hampun höyrystämällä ja syömällä. Näin vältetään savun haitat. Itsekin tulee pääosin höyrysteltyä ja syötyä, mutta muutaman kerran vuodessa tulee poltettuakin.

        En mä hamppua itsekin päihteenä käyttävänä tuomitse sun käyttöä. Mutta kyllä mulla ainakin tulee lieviä haittavaikutuksia. Höyrystyksen lisäksi haittoja vähentää se, kun hoitaa ensin tärkeät asiat alta pois ja sitten nauttii kannabiksensa. Persoonasta ja lajikkeista kiinni, mutta mä ainakin laiskistun pilven vaikutuksen alaisena, ainakin jos olen yksin.

      • Tällee.menee
        HilariusHentomielinen kirjoitti:

        Liikakäytöstä voidaan puhua, kun käyttö vaikuttaa negatiivisesti muuhun elämään.

        Vaktukaali: " Lääkekäyttäjät esimerkiksi voivat käyttää kannabista jopa satoja grammoja kuukaudessa, eli monta grammaa päivässä, eikä ongelmia yleensä esiinny lainkaan."

        Isoimmat lääkekäyttäjien päiväannokset jotka mä tiiän on noin 3g/pv. Se tekee sitten sen 90g/kk, mikä ei vielä ole satoja grammoja kuukaudessa.

        En tiiä myöskään ketään, joka sanoisi ettei ongelmia esiinny ollenkaan. Toki kannabis voi olla miljoona kertaa parempi vaihtoehto kuin aiemmat lääkkeet, mutta kyllä se silti myönnetään, että se vaikuttaa. Muistiin nyt ainakin.

        "Siemen maksaa 5e. Ja kasvi tuottaa 25g miten saat hinnaksi 2e/gramma?"

        Siihen se kotikasvatetun hinta suurinpiirtein nousee, kun lasketaan tarvikkeiden kuoletus mukaan. Ulkokasvatuksessa tulee huomioida myös siirtymät.

        Mikäs se sun arvio sitten olis? Ei kai nyt ainakaan mainitsemasi 5e/25g = 0.2e/g?

        Mul on kyl valmiina kaikki tarvikkeet niin multa on ainoa mistä kuluja tulis. Paril kympil saa 5 siementä esim Nirvanasta vida electronilla tilattuu.

      • DrrMong
        HilariusHentomielinen kirjoitti:

        Valtaosalle ei tule havaittavia ongelmia, mutta valtaosa ei myöskään käytä päivittäin. Jos puhutaan pelkästään päivittäiskäyttäjistä, niin oireita ilmeneekin jo jos jonkinlaista. Lisäksi itselläni ainakin ilmenee lievää hajamielisyyttä päihtymyksen aikana ja joskus hieman sen jälkeenkin.

        Lääkekäyttäjät myös välttelee polttamista ja nauttii hampun höyrystämällä ja syömällä. Näin vältetään savun haitat. Itsekin tulee pääosin höyrysteltyä ja syötyä, mutta muutaman kerran vuodessa tulee poltettuakin.

        En mä hamppua itsekin päihteenä käyttävänä tuomitse sun käyttöä. Mutta kyllä mulla ainakin tulee lieviä haittavaikutuksia. Höyrystyksen lisäksi haittoja vähentää se, kun hoitaa ensin tärkeät asiat alta pois ja sitten nauttii kannabiksensa. Persoonasta ja lajikkeista kiinni, mutta mä ainakin laiskistun pilven vaikutuksen alaisena, ainakin jos olen yksin.

        Lääkekäyttäjät käyttävät kannabista joka päivä, osa jopa erittäin paljon, eikä heille ainakaan tule mitään havaittavia haittoja. Ainakaan asiasta ei ole paljon ollut informaatiota, mutta jos jotain haittoja tulisi merkittävästi, niin kyllä siitä olisi jo saatu lukea ja varmaan paljonkin. Kannabiksesta kun kuitenkin on vuosikymmeniä hakemalla haettu erilaisia haittoja, mutta lopputulos hommasta on ollut vain se, että kannabista voidaan tällä hetkellä täysin kiistatta pitää koko maailman vähähaittaisimpana päihteenä. Valtaosalle kannabiksen käyttäjiä ei tosiaan tule mitään todettavia haittoja edes pitkäaikaiskäytössä. Ei vaikka käyttö jatkuisi vuosikausia. Suurin osa ei tosiaan käytä joka päivä, joten haittoja ei tule senkään vertaa mitä pitkäaikaiskäytössä, jossa haittoja ei ole siis havaittavissa edes pitkään jatkuneesta käytöstä huolimatta.

      • Uteelus
        HilariusHentomielinen kirjoitti:

        Valtaosalle ei tule havaittavia ongelmia, mutta valtaosa ei myöskään käytä päivittäin. Jos puhutaan pelkästään päivittäiskäyttäjistä, niin oireita ilmeneekin jo jos jonkinlaista. Lisäksi itselläni ainakin ilmenee lievää hajamielisyyttä päihtymyksen aikana ja joskus hieman sen jälkeenkin.

        Lääkekäyttäjät myös välttelee polttamista ja nauttii hampun höyrystämällä ja syömällä. Näin vältetään savun haitat. Itsekin tulee pääosin höyrysteltyä ja syötyä, mutta muutaman kerran vuodessa tulee poltettuakin.

        En mä hamppua itsekin päihteenä käyttävänä tuomitse sun käyttöä. Mutta kyllä mulla ainakin tulee lieviä haittavaikutuksia. Höyrystyksen lisäksi haittoja vähentää se, kun hoitaa ensin tärkeät asiat alta pois ja sitten nauttii kannabiksensa. Persoonasta ja lajikkeista kiinni, mutta mä ainakin laiskistun pilven vaikutuksen alaisena, ainakin jos olen yksin.

        Missäs ne todella runsaan ja vuosikausia jatkuneen kannabiksen lääkekäytön "haitat" näkyvät?

        https://kannabisuutiset.wordpress.com/2009/12/03/mika-huumeongelma-amerikkalaismies-polttanut-jo-115-000-kannabissavuketta/

      • HilariusHentomielinen

        Lääkekäytössä on ideaa niin kauan, kuin hyödyt voittaa haitat. Hampun vaikutuksessa on yksilökohtaisia eroja, ja kaikki sitä lääkkeenä kokeilevat ei jatka lääkitystä sivuvaikutusten takia.

        Esimerkiksi täältä voit lukea niitä negatiivisiakin kokemuksia päihdehampusta http://www.hamppu.net/forum/viewtopic.php?t=17337&start=all&highlight=lopettaminen

        Runsas hamputtelu taas voi typistää sosiaalista elämää ja kutistaa elinpiiriä. Jos sulle ei tuu hampusta mitään negatiivista, niin onneksi olkoon. Täällä on kuitenkin muitakin ihmisiä, eikä ole kenenkään edunmukaista vähätellä mahdollisesti tulevia haittoja.

        "Observational studies suggest that one in nine people who smokes marijuana regularly becomes dependent on it. "

        "Although many recreational users say that smoking marijuana calms them down, for others it has the opposite effect. In fact, the most commonly reported side effects of smoking marijuana are intense anxiety and panic attacks. Studies report that about 20% to 30% of recreational users experience such problems after smoking marijuana. -- It is not yet known whether marijuana increases the risk of developing a persistent anxiety disorder. Observational studies have produced conflicting findings."

        "Little controlled research has been done about how marijuana use affects patients with bipolar disorder. Many patients with bipolar disorder use marijuana, and the drug appears to induce manic episodes and increases rapid cycling between manic and depressive moods. But it is not yet clear whether people who use marijuana are at increased risk of developing bipolar disorder."

        "There’s no question that recreational use of marijuana produces short-term problems with thinking, working memory, and executive function (the ability to focus and integrate different types of information). Although little research exists on medical marijuana, anecdotal reports indicate that some patients take the drug at night to avoid these types of problems. The real debate is about whether long-term use of marijuana (either for medical or recreational purposes) produces persistent cognitive problems."

        http://www.health.harvard.edu/mind-and-mood/medical-marijuana-and-the-mind

        Mä en siis puhunut pysyvistä haitoista, vaan käytön aiheuttamista haitoista ylipäätään.

      • Niinbo

        "Mä en siis puhunut pysyvistä haitoista, vaan käytön aiheuttamista haitoista ylipäätään."

        Mitään pysyviä haittojahan kannabis ei aiheuta. Jos tulee ongelmia, kannattaa tosiaan lopettaa. Harvemmalle kuitenkin tulee, vaikka käyttö olisi runsastakin.

      • Utelias_untamo
        Tällee.menee kirjoitti:

        Mul on kyl valmiina kaikki tarvikkeet niin multa on ainoa mistä kuluja tulis. Paril kympil saa 5 siementä esim Nirvanasta vida electronilla tilattuu.

        Maksaako sossu sun sähköt vai mikset laske sähkökuluja osaksi itsekasvattamasi hampun kustannuksia? Jos saat jotenkin ilmaista sähköä, voitko kertoa mullekin, miten. Ei huvittaisi maksaa isoja sähkölaskuja jatkuvasti.

      • led_is_our_future
        Utelias_untamo kirjoitti:

        Maksaako sossu sun sähköt vai mikset laske sähkökuluja osaksi itsekasvattamasi hampun kustannuksia? Jos saat jotenkin ilmaista sähköä, voitko kertoa mullekin, miten. Ei huvittaisi maksaa isoja sähkölaskuja jatkuvasti.

        Ei nuo LED-valaisimet juurikaan syö sähköä. Niissä täytyy olla sinisiä ja punaisia ledejä, joissa on oikea aallonpituus. Verrattuna esimerkiksi tietokoneeseen tai jääkaappiin, sähkönkulutus on hyvin pientä.

      • leske
        led_is_our_future kirjoitti:

        Ei nuo LED-valaisimet juurikaan syö sähköä. Niissä täytyy olla sinisiä ja punaisia ledejä, joissa on oikea aallonpituus. Verrattuna esimerkiksi tietokoneeseen tai jääkaappiin, sähkönkulutus on hyvin pientä.

        400w ledvalaisin vie yhtä paljon sähköö kuin mikä tahansa muu 400w valaisin

      • Valaise.yö

    • Mitä_välii

      Unohdit että narkkarin "hyviin" puoliin kuuluu myös piri skitsoilu. Silloin jatkuva uhan tunne saa heidät puolustautumaan äärimmäisillä keinoilla.

      No hengenlähdön vaara siinä tietysti on, mutta mitä site. Kerranhan täällä vaan..

      • huume_ei_ole_huume

        Niin, kyseessä tosin oli hampun käyttäjä eikä pirinisti.

      • Ex-vaimo

        Avopuolisoni on kannabisnarkkari. En ole koskaan tavannut ihmistä joka käyttäisi piriä. Tarkottaako se amfetamiinia? En edes tiedä!

      • Hkvkkbk
        Ex-vaimo kirjoitti:

        Avopuolisoni on kannabisnarkkari. En ole koskaan tavannut ihmistä joka käyttäisi piriä. Tarkottaako se amfetamiinia? En edes tiedä!

        Juu amfetamiini on sitä ADHD-lääkettä ja siksi kutsutaan myös monesti virheellisesti sitä metamfetamiinia jonka avulla Suomi sai itsenäisyytensä ja jota jaettiin sota-aikana rivisotilaille kourakaupalla. Mm. Adolf Ehrnroot johti Suomen voittoon vetämällä päivisin metaa ja öisin unilääkkeitä, tai miten tuo vuorokausirytmi sodassa olikaan.

    • PilkunViilaus

      Siis alkoholi vs kannabis? Tuon voisi ymmärtää myös Amfetamiini Crack vs Alkoholi...
      Eiköhän kyse ole ihan persoonasta joka käyttää ja mitä käyttää ja kuinka toimii sitten sen aineen vaikutuksen alaisena. Halvaksi tuskin mikään päihde tulee.

      Amfetamiini käyttäjä ei pysy paikallaan, Alkoholisti aggressiivinen, Kannabis passivoi ja kaikki yhteensä maksaa, terveys menee jne...

      Jos on rikollinen, käyttää huumeita... on kadonnut vastuu teoistaan ja voi olla yhtä vaarallinen huumeissa, huonosti nukkuneena taikka humalassa....

      • stereotypiat_ettetiä_mtn

        Se on jännä, että ADD/ADHD potilaat lääkitään pirillä, eikä ne siitä "piristy" vaan päinvastoin. Sopivalla sativasauhulla saat kaiken tehtyä etkä laiskistu.

      • KlingPing

        "Kannabis passivoi."

        Jos kannabis passivoi, vaihda lajiketta sellaiseen, joka ei passivoi. Niin helvetin yksinkertaista se on.

      • Vivkbbkbk

        En ole elämäni aikana nähnyt kenenkään kovin kauheasti "piristyvän" amfetamiinista. Ehkä kaikilla ihmisillä on ADHD? Jonkun kanssa kerran keskustelin joka sanoi että kokeili amfetamiinia eikä tykännyt kun tulee liian sähköjänisolo. Eli siis ilmeisesti asia on juuri päinvastoin kuin kuvitellaan?

      • Ex-vaimo

        "Jos on rikollinen, käyttää huumeita... on kadonnut vastuu teoistaan ja voi olla yhtä vaarallinen huumeissa, huonosti nukkuneena taikka humalassa...."

        Höhhöh...tuohon et usko itsekään että alkoholisti on yhtä vaarallinen kuin huonosti nukkunut ihminen. Vaikka kolmen vuorokauden valvominen aiheuttaa humalatilaa niin ei sitä voi verrata juuri hankitun päihtymyksen aiheuttamaan arvaamattomaan käytökseen.

        Kyllä puolisoni ihan töissä kävivät, toinen joi olutta aamupalalla ennen töihin lähtöä ja toinen polttaa kanmabissavukkeen ennen töihin lähtöä. Jos minulta kysyttäisiin niin ennemmin palkkaisin kannabista polttavan...hänellä on niin kovat toleranssit ettei huomaa edes että on ikinä polttanut. Alkoholisti sen sijaan....vaihtelee olotila pitkin päivää, jos liikaa juo ei enää pysy juomat sisällä, tulee sekavuutta ja ärtymystä riippuen missä vaiheessa humalatilaa mennään. Kannabiksella voi pitää olotilansa vakaana, alkoholisti ei siihen kykene yhtenäkään päivänä että mieli olisi tasaisen rauhallinen.

      • unstable_hemp_criminal

        Olet harvinaisen järkevä ihminen. Pointsit sulle.

    • munmielipidetähän

      Elätte miten elätte. Oma on asianne niin kauan kun ette rikoksilla huumeitanne hanki ja lapsia liittoonne tee. Jos teette rötöksiä niin ei muuta kuin ehdotonta vankeutta kummallekin niin paljon kuin vaan on mahdollista antaa.
      Jos lapsia duunaatte, niin ne ottaisin huostaan jo synnytyslaitokselta niin juopoilta kuin narkkareiltakin.

      • DrrMong

        "Jos lapsia duunaatte, niin ne ottaisin huostaan jo synnytyslaitokselta niin juopoilta kuin narkkareiltakin."

        Onneksi tuo ei koske kannabiksen lääkekäyttäjiä, jotka käyttävät kuitenkin paljon enemmän kannabista kuin sen päihdekäyttäjät. Eli kannabiksen jokapäiväinen ja runsaskaan käyttö ei ole mikään todellinen syy lasten huostaanotoille.

      • Gaagatin

        Irti Huumeista Oy:n perustajalta olisi pitänyt aikoinaan ottaa lapset huostaan, niin Suomessa päihdeongelmat olisivat vähäisempiä. Jännä asia, mutta onhan selkeästi todettu, että ns. "huumevalistus" on ollut lähinnä vain huumeiden mainontaa, ja Irti Huumeista-järjestö on se merkittävin huumeiden mainostaja.

      • mieti_kahdesti

        Onko rikos laittaa siemen multaan.

      • Priestus
        Gaagatin kirjoitti:

        Irti Huumeista Oy:n perustajalta olisi pitänyt aikoinaan ottaa lapset huostaan, niin Suomessa päihdeongelmat olisivat vähäisempiä. Jännä asia, mutta onhan selkeästi todettu, että ns. "huumevalistus" on ollut lähinnä vain huumeiden mainontaa, ja Irti Huumeista-järjestö on se merkittävin huumeiden mainostaja.

        Surullista, mutta totta.

      • vaikeaMS

        Ei Suomessa ole kannabiksen lääkekäyttäjiä juurikaan.
        "itselääkintää" ei lasketa lääkekäytöksi.

      • Pukseku

      • Hytymä
        vaikeaMS kirjoitti:

        Ei Suomessa ole kannabiksen lääkekäyttäjiä juurikaan.
        "itselääkintää" ei lasketa lääkekäytöksi.

        Tottakai itselääkintä lasketaan myös lääkekäytöksi. Miksi ei laskettaisi? Jos kannabis on johonkin tautiin hyvä ja toimiva lääke, mutta lääkäri ei vielä sitä Suomessa virallisesti myönnä, niin mikään ei estä käyttämästä sitä kuitenkin. Toimiva lääke se on moneen sairauteen, vaikka sitä ei virallisesti tässä maassa vielä saisikaan. MS-tautiin paras.

      • HilariusHentomielinen
        vaikeaMS kirjoitti:

        Ei Suomessa ole kannabiksen lääkekäyttäjiä juurikaan.
        "itselääkintää" ei lasketa lääkekäytöksi.

        Mä laskisin lääkekäytöksi sellaisenkin, missä henkilöllä on lääkärin toteama sairaus, johon tutkimusten mukaan hamppu auttaa. Esim ms-tautia sairastavan käytön lasken lääkekäytöksi, vaikka erikoislupaa ei kyseisellä henkilöllä olisikaan. Samoin kipupotilaat, unettomuudesta kärsivät ja miksei ihan kemoterapian aiheuttamaan huonoon oloon ja ruokahaluttomuuteen hamppua käyttävät. Onhan noita sairauksia ja oireita paljonkin, mihin hamppu auttaa. Voimakkaista kuukautisoireista migreeniin, masennuksesta unettomuuden kautta post-traumaattiseen stressioireyhtymään ja sieltä vaikkapa epilepsiaan ja ahdistukseen.

        Israelissa lääkekäyttäjiä on noin 20 000 ja väestöä noin 8milj. Suomessa virallisia lääkekäyttäjiä on muutama sata, sillä erikoisluvan saaminen on erittäin vaikeaa. Eli kyllä tuota potentiaalia on lääkekäytössäkin, jos sitä vain lääkäri saisi määrätä.

    • tementti

      Kannabiksen käyttäjä on rauhallinen sen takia, että sen aivojen synapsit sulaa eri tavalla huumeesta kuin alkoholin käyttäjän. Syntyy eri tyyppinen dementia näistä aineista.

      • Pukseku

        Kannabis ei aiheuta mitään tuhoja aivoissa, ei edes todella runsaassa käytössä. Eli älähän nyt valehtele. Alkoholi taas on tuhoisin huume aivoille, se kirjaimellisesti sulattaa aivosoluja. Alkoholidementikot ovat kasvava ihmisryhmä Suomessa, jotka vaativat loppuelämän vaativaa laitoshoitoa. Osa joutuu hoitoon jo 30-vuotiaana tuhottuaan aivonsa peruuttamattomasti viinalla.

      • Eaghund
        Pukseku kirjoitti:

        Näinhän se on. Alkoholi on tuhoisin ja tappavin huume.

      • Aeloli
        Eaghund kirjoitti:

        Näinhän se on. Alkoholi on tuhoisin ja tappavin huume.

        Siinä faktat.

    • harmaa_rasva.1987

      Voi herranjestas. Ei teille yläasteella opetettu kemian tunnilla, ettei ole olemassakaan "sulamista" vaan tässä tapauksessa voisi puhua vaikkapa sublimoitumisesta, mikäli kiinteä aine (ihmisen aivot) jotenkin tuhoutuisivat (vaikkapa höyrystyisivät) kannabiksen vuoksi.

      Ennen kuin joku vielä jaksaa mainita kannabiksen yhdisteiden rasvaliukoisuuden, ei sillä ole mitään merkitystä. Yhdisteet metabolisoituvat biologisessa mielessä epäaktiivisiksi yhdisteiksi ja poistuvat luonnollista tietä elimistöstä.

      Alkoholin kohdalla on kyseessä liotin, joka on erityisen tehokasta rasvanpoistoon. Ja mitäs ainetta ne aivot suurimmaksi osaksi ovatkaan...niin, rasvaa.

    • xc546

      ota sinä vanha ämmä vaan niitä päihdeongelmaisia. tuskin edes mitään muuta saisitkaan.

    • totuus1111

      Kannanistit on ihmishirviöitä.
      Taas oli lehtijuttu että kannabisnarkkari söi toisen ihmisen naaman.

      Kannanarkeilla on tutkimuksissa huomattu kannibalistisia piirteitä. Monet kannanistiäidit syö jälkeläisensä elävältä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      58
      5841
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3697
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1968
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1789
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1199
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      967
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      52
      962
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe