isän kuolema

Ainakin me uskossa ajasta pois siirtyneet tiedämme kohtaavamme kerran meitä ennen ajasta iankaikkisuuteen siirtyneet rakkaamme. Ja sitten emme koskaan eroa.
Jos suru on elämääsi invalidisoiva asia vielä noin pitkän ajan jälkeen kuolemasta, niin on hyvä kääntyä juttelemaan jonkun ammattilaisen ja sielunhoitoon perehtyneen kanssa. Tiedän muutaman tapauksen, että on mennyt viisi ja jopa seitsemän vuotta, kun normaali elämisen ilo on palannut läheisen kuoleman jälkeen. On ollut kysymys pienen lapsen tai kumppanin poismenosta.

Hei Ikäväisää


Mietin, oletko saanut suruprosessiisi tukea isäsi kuollessa? Usein, kun surusta ja menetyksestä pääsee puhumaan, uudelleen ja uudelleen, se pikkuhiljaa vaimenee, etääntyy ja helpottaa. Vaikka mitään yksiselitteistä aikarajaa ei voi antaa, niin keskimäärin voidaan puhua noin vuoden prosessista. Jos vielä viidenkin vuoden päästä suru on aivan kalvava, on varmaan kyse jostain isommasta. Mitä isä sinulle merkitsi? Jos hän oli ainoa turvasi ja luottoihmisesi, jonka menetit, etkä ole pystynyt löytämään turvaa uudelleen, tarvitset varmasti apua ja tukea. Millä tavalla voit lisätä elämääsi niitä hyviä asioita, joita isä sinulle merkitsi? Voit joko ottaa yhteyttä seurakunnan diakoniatyöntekijään tai terveydenhuollon palveluihin päästäksesi kertomaan elämäsi tarinaa ja löytääksesi voimavaroja tulevaisuuteesi. Voisit hyväksyä sen, että isä on poissa, ja päästä asian yli. Ikävää ja kaipuuta ei tulekaan lopettaa täysin.

Voimia elämääsi


Merja, diakoni

Ensi kuussa tulee vuosi siitä, kun isäni nukkui pois. Kaipaus ja tyhjyys seuraa mukana. Kaipaus nousee esiin monissa eri asioissa ja paikoissa, joita on isän kanssa yhdessä tehty ja käyty. Paljon asioita, joita isälle haluaisi esittää ja kysyä neuvoa. Kävin metsässä, jonka isä omisti ja jossa isän kanssa teimme metsätöitä. Isä kovasti aina tykkäsi olla metsässä, varsinkin keväällä, kun luonto alkoi heräilemään talvesta. Niin monet nokipannukahvit ja nuotiomakkarat yhdessä isän kanssa metsässä saimme nauttia,
Kyllä olo on vaan haikea, kun nyt yksin olen metsässä käynyt ja mietin niitä hetkiä, kun siellä isän kanssa olimme. Vielä reilu viikko ennen kuolemaa isä sanoi, että näkisipä vielä ensi kesän, mutta ei isä enää kesää nähnyt, joka sekin tuntuu niin surulliselta ja haikealta, isä olisi vielä halunut elää, mutta sairaus ei sitä sallinut.