Aarnion tapaus

eiluottoa

Ei tule puhdistamaan Helsingin poliisia,nämä poliisit jotka ovat vuosia seuranneet Aarnion toimia työkavereina,puolustavat satusetää kaikessa.Poliisin maine on kärsinyt ja nyt on pitkä matka maineen puhdistukseen.Poliisit ovat vuosikausia käyneet huorissa stadissa.Poliisin korttia heiluttamalla on saanut alennusta.Aarnio on roisto ja niin ovat myös ne poliisit jotka suojelevat.Poliisit suojelevat toisiaan vaikka syyllistyisi tärkeisiin tekoihin.

110

1100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toinen-toistansa

      Totta kai poliisit suojelee toisiaan sehän selvä ja siksihän oulussakin toistensa sakkojakin mitätöivät ja syyttäjät nukkuivat autuaana samoin laillisuusvalvonta, joka lähinnä kosmetiikka ja nyt viimksteen henkilö kuoli jolla ulkoisia vammoja, eikä rikosta.

      Luottamus yleiselläkään tasolla saati yksilötasolla poliisin tai syyttäjiin saati laillisuusvalvontaan on murentunut sen pystyy näkemään ihan tuoreelta viimme aikojen medissa olleista tapahtumsita. eipä taida samalla tasolle rikollisuudessa yltää muut, kuin poliitikot tämä kansalisiisn kohdistuva rikollisuus ja vähättely on tehnyt noista siipelijöistä kansan vihollisia ja itsehän ovat väellä ja voimalla näin tehneet.

      Aarnio jutussa ei voi olla niin etteikö alaiset olsi tienneet tai päällystö niin sokeita ei voi olla. eikä Aarnio vaikka rikosylikomisaario olikin pystyisi yksin tekoja, joista epäilty ja syyttety. pelkästään omin voimin suorittaan. kyllä apureita on pakostakin ollut.

      Vanhan sanonan mukaan totuus tulee enemmin tai myöhemmin aina ilmi, mutta riittääkö se ja mihin se johtaa? koska totuuden puhujija on koko ajan hiljennetty. salailu ja sumutus on niin näkyvää, että päättäjätkin sen kyllä tietää.

    • nimetrön

      verovaroilla toimii valtakunnan suurin rikollisjengi, kukaan eikä mikään instanssi halua eikä saisi koskaan kuriin tätä rikollisjoukkiota ja kansa maksaa

    • jäikiinnivalheesta

      Ei saanut rahoja miltään suomalaiselta liikemieheltä vaan omista bisneksistään virolaisten rikollisten kanssa. En uskonut hetkeäkään tuota aarnion selitystä.

      "Veikon mukaan Aarnio teki bisnestä hänen virolaisen tuttavansa kanssa. Yksi liiketoimista liittyi siihen, että tietokoneliikkeessä työskennellyt Veikon tuttava tyhjensi pahvilaatikoista tietokoneet ja täytti laatikot roskilla. Sen jälkeen paketit lähetettiin takaisin Viroon, jolloin arvonlisävero hyvitettiin.

      - Jarin tehtävä tässä oli se, että hän teki asian selväksi Tullin työntekijöiden kanssa. En pysty sanomaan, kuinka paljon he tienasivat sillä, mutta se toimi. Se oli liikesuhteen alku, Veiko sanoi.

      Liiketoimiin tuli mukaan virolainen mafioso, ja bisnestä alettiin tehdä anabolisilla aineilla ja naisilla. Naisia lähetettiin Virosta Helsinkiin prostituutiota varten ja heille vuokrattiin asuntoja. Naiset työskentelivät eri klubeilla Helsingissä.

      - Taustalla oli Jari. En tiedä, vuokrasiko hän asuntoja, mutta hän oli joka tapauksessa toiminnan takana.

      Anabolisten aineiden osalta Aarnio valmisteli Veikon mukaan kaiken ja huolehti siitä, että aineet voivat tulla ongelmitta Virosta Suomeen.

      Veiko ei itse osallistunut näihin liiketoimiin, mutta hän tiesi niistä hyvän ystävänsä kautta.

      Veiko ei pitänyt yhteyttä Aarnioon, mutta hän toimitti tälle useita kertoja rahaa eri tapaamispaikoissa. Veiko arvioi, että rahan luovutuksia tapahtui yli 10 kertaa.

      Osa luovutuksista tapahtui eri kahviloissa tai ravintoloissa, Palace-hotellissa, Forumin ostoskeskuksessa ja viimeisin Kalliossa pysäköintialueella.

      Rahat liittyivät Veikon mukaan prostituutioon sekä huumeiden ja anabolisten aineiden kauppaan. Viimeinen rahan luovutus tapahtui juuri vuonna 2002, kuten Aarniokin kertoi."
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016021121104168_uu.shtml

      • jännäksmennööpi

        Huijattiinko tullia vai oliko joku tullista bisneksissä mukana? Tämä kase paisuu kuin pullataikina, tyttöbisnekset ja muut. Jopa ihmiskauppaa.
        Kukahan Tampereella johti hormooni kauppaa mm. nuoret urheilijat.

      • 12345654321

        Veiko luultavasti patologinen valehtelija, kerää tarinansa muutaman faktan ympärille. No, juttu alkaa aukeneen kun kaveri saadaan todistamaan oikeuteen.

      • eipäolekaan
        12345654321 kirjoitti:

        Veiko luultavasti patologinen valehtelija, kerää tarinansa muutaman faktan ympärille. No, juttu alkaa aukeneen kun kaveri saadaan todistamaan oikeuteen.

        Ollut jo ennestään tiedossa monista rikostapauksista, mutta aarnion suojeluksessa pystyi jatkamaan. Lehtijutun mukaan myös tullin porukkaa mukana, laskivat läpi tarkastamatta ja helppohan niistäkin on joku lahjoa joka käskyttää muita.

      • huihaihuijari

        olisi mielenkiintoista tietää et kuinka moni rikollinen pystyi jatkamaan aarnion suojeluksessa, kun aarniolle oli rojaltit maksettu tai et ollu tontilla. Aarnioko käskytti tullia, mitähän rahtikirjoissa ja laatikoissa mahtoi lukea? Poliisi tarvikkeita viron poliisille?

      • neitiABC
        jännäksmennööpi kirjoitti:

        Huijattiinko tullia vai oliko joku tullista bisneksissä mukana? Tämä kase paisuu kuin pullataikina, tyttöbisnekset ja muut. Jopa ihmiskauppaa.
        Kukahan Tampereella johti hormooni kauppaa mm. nuoret urheilijat.

        "Huijattiinko tullia vai oliko joku tullista bisneksessä mukana"^

        Nuokin asiat lienevät esityslistalla kun mietitään Soukalaan ja Hakkaraiseen kohdistuvia nyt meneillään olevia tutkintoja.

      • missämättäätaasen

        Pullataikinan paisumista on jo tapahtunut. Soukola ja Hakkarainen saanevat omat syytteensä tullin töppäilyjen historiasta lähiaikoina.

      • kolme.kysymystä
        missämättäätaasen kirjoitti:

        Pullataikinan paisumista on jo tapahtunut. Soukola ja Hakkarainen saanevat omat syytteensä tullin töppäilyjen historiasta lähiaikoina.

        Tullin taikina on lässähänyt. Olisiko hiiva takertunut koneeseen, ei taikinaan. Tullia on yritetty sorkkia, mitään ei ole tullut julki.
        Hei, se eläkeläinen joka kovasti lupasi paljastaa näitä salakuljetusreittejä, hän odottaa kysymyksiä että paljastaisi. Osaako joku kysyä oikeita kysymyksiä?

    • siivooja

      Kaikille vaan kenkää ja uusia tulokkaita poliiseiksi. Kuka voi luottaa poliiseihin jotka toistensa rikoksia piilottelee. Puhdistus pitäisi tehdä.

      • isokenkäisiäasialla

        Loistava juttu. Annetaan kenkää! Ja vakiosanontahan on myös puhua Iso kenkäisiä. Mutta myös - oletteko huomanneet, jos tapaus ei selviä, niin siinä seikkailee kengät tai jopa pelkät kengänkuvat?! No, just joo, ja se puhelin löytyi Aarnion kengästä. Mitä siis Trevoc todellisuudessa teki? Huom. koko nimikin on väärinpäin.

        "Mystinen Trevoc – näin Suomesta tuli huippumaa rikollisten seurannassa"

        Olisiko peräti kytännyt itseään? - Puhelin poliisin kengässä...

        http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mystinen-trevoc-nain-suomesta-tuli-huippumaa-rikollisten-seurannassa/

      • kengätsanookkk

        Aarnio on ymmärtänyt kenkäpuhelimen aivan väärin, ei siihen jalan kautta puhuta :)))))))))

      • Anonyymi

        Venäjällä kaikki rikolliset ammutaan.Kouvolassa Aki Karvosen Porukalle sama ttuomio.Lasu minkin rehuksi .Täysin rikollis porukkaa...TÄÄ ON KYLMÄ TOTUUS

    • Toimeksi-anto

      Tullissa kuten muissakin Bisnes mestoissa tapahtuu ja aina tapahtunut kaikenalaisat senhän ymmärtää jopa taviskin. jokaisen tullimiehen tilit tulisi käydä it osaajijen toimesta tarkoin lävitse samoin omaisuus, jota verrattava vero tietoihin se kävis näppärästi.

      Eikä maksais paljonkaan samoin poliisien vastaavat tiedot sekä syyttäjijen ja tuomareiten. että myöskin asianajajijen näin toimien saatas korruptiota hillittyä ainakin joksikin aikaa ja uutta verta noihin virkoihin edellisten päätyessä tiilenpäitä lukemaan.

      Suomen talous rikos tutkinta on ihan väärissä ja osaamattomissa käsissä.

      • näinseon

        Takavarikoitua tavaraa katoaa taatusti paljon, rahdin käsittelijätkin ottaa säännöllisesti osansa.

    • taitaajekuttaa

      Olisi Veiko tullut vaan reippaasti Helsinkiin todistamaan, mutta ei tullut.
      Miksi? Kymmenen vuotta ulkona bisneksistä, silti jänistää. Kaikki on vanhentunut moneen kertaan.

      • Tuplanna

        Taitaa tosiaan jekuttaa tämä linnaruuna ja elämäntaparikollinen Veiko.

        Krpeen kuulustelut kaikilla herkuilla ja katteettomilla lupauksilla.

        Höpisi Keken päälle KRPeen kuulusteluissa. HUUTONAURUA.
        Että Keke ei sitten itse olisi muutamaa kilometriä Hesassa ajellut ja Aarniolle rahakuorta toimittanut, vaan olisi viime kilometreille joku Ub-ulkopuolinen otettu moista rahalähetystä kädestä käteen toimittamaan. Helvatan typerä skenaario. HUUTONAURUA.
        Annettu kiristyskortti jonkun Venkula-Veikon hyppysiin. Olisi annettu hänen tietoonsa nuin vaan United Brotherhoodin Keken ja "myrkkyjen" pomo-Aarnion yhteys vuonna 2002. HUUTONAURUA.

        SOVITTELI VAIN OMIIN VANHOIHIN RIKOKSIINSA AARNIOTA JA KEKEÄ, KRPEEN PYYNNÖSTÄ. Ehkä. Tai jonkun muun.

        Onhan tähän juttuun näitä venkuloita itseään koittanut useampikin sovittaa. Suunsoittaja Miika Pettersonikin radiossa "totuutta" asiasta julisti, ja se Risto Kolari. Seiskassa oli kanssa joku onneton pelkääjävasikka huomiohuoraamassa.

        Järkyttävää huomata, mikä on joka viidennen suomalaisen sisälukutaito ja käsityskyky. Tämän Veikonkin jutut totena otetaan.

        Siis sen jälkeen, kun nämä kuulustelureferoinnit julkaistiin.

        Eikö niitä kuulusteluja voisi kokonaan muuten julkistaa, en tykkää lukea toimittajien versioita asioista.

      • Tekaistua

        Luultavasti nämä ketjujen aloittajat pytyllä istuntoa päkertäessään näitä kuningasajatuksiaan saavat, ja housut kintuissa ryntäävät suoli24ään näitä "stadin poliisi on vuosikymmeniä huorissa käynyt, että nih!" ketjualoituksiaan väkertämään.

      • kaukanat

        Työnnä pamppu perseesees!Vittu sä oot pelle!Eikö työt maistu!

      • hölmököolet
        Tuplanna kirjoitti:

        Taitaa tosiaan jekuttaa tämä linnaruuna ja elämäntaparikollinen Veiko.

        Krpeen kuulustelut kaikilla herkuilla ja katteettomilla lupauksilla.

        Höpisi Keken päälle KRPeen kuulusteluissa. HUUTONAURUA.
        Että Keke ei sitten itse olisi muutamaa kilometriä Hesassa ajellut ja Aarniolle rahakuorta toimittanut, vaan olisi viime kilometreille joku Ub-ulkopuolinen otettu moista rahalähetystä kädestä käteen toimittamaan. Helvatan typerä skenaario. HUUTONAURUA.
        Annettu kiristyskortti jonkun Venkula-Veikon hyppysiin. Olisi annettu hänen tietoonsa nuin vaan United Brotherhoodin Keken ja "myrkkyjen" pomo-Aarnion yhteys vuonna 2002. HUUTONAURUA.

        SOVITTELI VAIN OMIIN VANHOIHIN RIKOKSIINSA AARNIOTA JA KEKEÄ, KRPEEN PYYNNÖSTÄ. Ehkä. Tai jonkun muun.

        Onhan tähän juttuun näitä venkuloita itseään koittanut useampikin sovittaa. Suunsoittaja Miika Pettersonikin radiossa "totuutta" asiasta julisti, ja se Risto Kolari. Seiskassa oli kanssa joku onneton pelkääjävasikka huomiohuoraamassa.

        Järkyttävää huomata, mikä on joka viidennen suomalaisen sisälukutaito ja käsityskyky. Tämän Veikonkin jutut totena otetaan.

        Siis sen jälkeen, kun nämä kuulustelureferoinnit julkaistiin.

        Eikö niitä kuulusteluja voisi kokonaan muuten julkistaa, en tykkää lukea toimittajien versioita asioista.

        Eihän ne nyt itse ota riskiä kiinnijäämisestä, tietysti käyttävät lähettiä.

      • Voipoijaat

        Ai niinkuin viimeisille metreille. Veikon mukaan hän kuljetti Hakaniemestä Helsingin kaupunginteatterille kirjekuoren. Ja sai tietää UB-pomon ja huumepoliisipomon yhteyksistä, bonuksena.

        Tossahan se kiinnijäämisriski oikein minimoituu. HUUTONAURUA.

      • Tärkeelenkki
        Tuplanna kirjoitti:

        Taitaa tosiaan jekuttaa tämä linnaruuna ja elämäntaparikollinen Veiko.

        Krpeen kuulustelut kaikilla herkuilla ja katteettomilla lupauksilla.

        Höpisi Keken päälle KRPeen kuulusteluissa. HUUTONAURUA.
        Että Keke ei sitten itse olisi muutamaa kilometriä Hesassa ajellut ja Aarniolle rahakuorta toimittanut, vaan olisi viime kilometreille joku Ub-ulkopuolinen otettu moista rahalähetystä kädestä käteen toimittamaan. Helvatan typerä skenaario. HUUTONAURUA.
        Annettu kiristyskortti jonkun Venkula-Veikon hyppysiin. Olisi annettu hänen tietoonsa nuin vaan United Brotherhoodin Keken ja "myrkkyjen" pomo-Aarnion yhteys vuonna 2002. HUUTONAURUA.

        SOVITTELI VAIN OMIIN VANHOIHIN RIKOKSIINSA AARNIOTA JA KEKEÄ, KRPEEN PYYNNÖSTÄ. Ehkä. Tai jonkun muun.

        Onhan tähän juttuun näitä venkuloita itseään koittanut useampikin sovittaa. Suunsoittaja Miika Pettersonikin radiossa "totuutta" asiasta julisti, ja se Risto Kolari. Seiskassa oli kanssa joku onneton pelkääjävasikka huomiohuoraamassa.

        Järkyttävää huomata, mikä on joka viidennen suomalaisen sisälukutaito ja käsityskyky. Tämän Veikonkin jutut totena otetaan.

        Siis sen jälkeen, kun nämä kuulustelureferoinnit julkaistiin.

        Eikö niitä kuulusteluja voisi kokonaan muuten julkistaa, en tykkää lukea toimittajien versioita asioista.

        Veikon pitäisi olla puhelinyhteyden päässä todistamassa rahakirjekuorien siirroistansa kahden rikoskumppanin välillä.

        Rahat eivät olleet ub-miesten korvauksia esimerkiksi huumebisnesten sujumisesta Aarniolle. Ei sinne päinkään.
        Ne rahat tuli kekelle vironmafialta, keke antoi ne pikkurikollisveikolle, joka kuljetti ne kirjekuoressa ojennettavaksi huumepoliisin pomolle.

        Ilman Veikoa tämä systeemi ei olisi onnistunut sitten millään, ketjun tärkein lenkki.

      • Vironveikokiinnostaa

        Koska Veiko on nettiyhteyksissä oikeussaliin, onko tällä viikolla?

    • onsenäin

      Nyt olisi tilausta tutkivalle journalismille aiheesta, epäilyttävät Aarnion manipuloimat rikos tutkimukset, myös sellaiset epäilyttävät tapaukset joissa näkyy peli ja haluttomuus tutkia, niin sanonut hämärissä olosuhteissa ei liity rikosta, mappi-Ö kaset
      Kaikki missä näkyy tutkinnajohdon vaihto ja muu vitkuttelu tai hyväveli systeemi.
      On tämä iso juttu poijjaaat ja likat, niin iso ettei kukaan vielä suuruutta uskokkaan.
      Alkanut jo hulluina vuosina -80-90 luvulta.

      • Tuplanna

        Näin se tosiasiallisesti on.

        Toistasataa krp-poliisia on jo vuodesta 2013 lähtien epätoivoisesti etsinyt mitä tahansa, josta saataisiin vielä lisää syytteitä lätkäistyä.
        Kuumeisesti varmasti haettu manipuloituja rikostutkimuksiakin, sen voitte tytöt ja poijaat uskoa!

        Näillä ihmisillä on pääsy jokaikiseen mappi-ööhön, tilitietoihin, puhelindataan, tietotekniikkahärpäkkeisiin ja Nasan sateliittikuviin :). Joitten haltuunsaamisesta jurnalistit voivat vain haaveilla tai käydä kauppaa.
        Kaikki silmin nähtävissä ja korvin kuultavissa oleva tieto saavutettavissa. Jopa haistettavissakin oleva tieto on koirien avulla näillä hallussa.

        Kunhan saadaan ne sirut aivoihin, niin sitten ajatuksetkin.
        Niin se vaan maailma kehittyy, tytöt ja poijaat.

        Miksei Nikko, Svartsröm, Fagerholm, Sievälä ja Vedder halunneet tänä talvena ilmiantaa Aarniota rikoskumppanikseen tynnyrisalakuljetukseen. Palstaviisaat sen jo varmaan nyt meille voivat selittää. Kun kaiken niin hyvin tietävät.

    • totuustuleeilmi

      eiköhän se poijjaat ole niin että aarnio yhdistettiin tahalteen huumerikosten päätekijäksi sen takia koska oli yhteydessä sievälään ja sievälä oli syvällä mukana tynnyrikeississä. ajatuksena oli tottakai että jotkut osapuolet siitä hyötyvät rahallisesti mutta ei aarnio olisi liannut käsiään ja ruvennut organisoimaan ja johtamaan huumekauppaa. miettikää nyt pikkasen helpompiakin keinoja huumepollarin päällikköllä tienata käteistä kun ruveta itse ottamaan riskit ja vaarat paljastua.
      sievälä toitotti että oli vain ja ainoastaan hesahumepoliisiin tietolähde ja sitä kautta mukana dynnyricasessa mutta krp kusi homman ja pisti sievälän lusiin koska auttoi hki tutkintaa ja aarnio saatiin teletietojen takia mukaan kuvioon.
      mari ja keke sanovat että keksivät tarinat kuulusteluissa vapauden tähden ja muiden syiden takia esimerkiksi keken sisko piti jättää syyttämättä.
      kekehän keksi sen kuulustelusadun vasta sittenkun oli lukenut esitutkinnan ja sitä kautta yhdisti asiat ja keksi aarniosta jonku paskan tarinan että hommasi hänelle auton jne. uskon vakaasti että tuomarit ottavat huomioon krpn suorittaman tutkinnan puolueettomuuden. 13 vuoden tuomiota on oikeusperiaatteen mukaan käytännössä mahdoton antaa kun julkisuudessa rumasti ryöpytelty krptä ja heidän tutkintamenetelmiä. olisihan se hauskaa lukea tuomioperusteluita kaiken tämän jälkeen että oikeus uskoo ennemmin malmin naisen kuulusteluja kun on lahjottu ja 17 000 viestiä kuulustelijan kanssa. sehän olisi skandaali ja täysin absurdia. tuomio kuihtuu näillä näkymin joihinkin virkarikoksiin jos niitäkään pystytään kokonaisuutta ajatellen sitten antamaan. voi olla että kaikki kaatuu ja tulee syytön kyltti tuomarilta esille. sitten trevoc on mahdollista kaataa hovissa. syyttäjien yksi tärkeimmistä argumenteista oli taloudellinen hyöty mutta huumecase on tuonut esille sen että ei aarnio ollut rahan perässä. ehkä kumminkin maan parhaiden seurantalaitteiden?
      loppupeleissä aarnion ainoa rikos mistä voi olla varma on törkeä veropetos mutta siitä ei voi antaa tuomiota enään.

      • Tuplanna

        Kyllä on keskusrikospoliisi niin lahjakkaasti ryssinyt kymmeniksi vuosiksi eteenpäin tietolähdetoiminnan, paljastaessaan Helsingin huumepoliisin kyenneen soluttautumaan Suomen ainoan rikollisjärjestöksi tituleeratun UB:n ytimeen. Poliisiin ei todellakaan todistetusti voi luottaa.

        Kuka haluaa saman kohtalon, joka nyt on aiheutettu monelle naiselle ja miehelle.

        Huvittavaa, että tässä kuussa on sitten palkattu ensimmäinen tietolähderekisterin ylläpitäjä peukaloitaan lopuiksi virkavuosikseen pyörittelemään.

        Tsiisus!

      • hölmököolet

        Ei aarnio tuollaisia summia ole rehellisesti hankkinut, tottakai se on syyllinen ja kytän helppo järjestää rikokset, ihme ettei Suomessa ole aikaisemmin jäänyt ketään kiinni.

      • Kolumbialainenolet
        hölmököolet kirjoitti:

        Ei aarnio tuollaisia summia ole rehellisesti hankkinut, tottakai se on syyllinen ja kytän helppo järjestää rikokset, ihme ettei Suomessa ole aikaisemmin jäänyt ketään kiinni.

        Eihän se edes rehelliseltä ihmiseltä näytä, omituisia vaatevalintojakin. Niin varmanpäälle pelaa noilla sinisen ja beigen yhdistelemisillä. Varmasti oli osallisena siinä Heurlin suvun jäsenen kaappauksessakin, eikä varmaan mitään kranaattia pihalleen heitetty. Ei meinaan ole tapana Suomessa. Noin pommit ja kaappaukset. Enemmän kolumbialaisten huumepomojen tyyliä.

        Varmaan sieltäkin huumeita tilannut.

      • näinsevaanmenee
        Tuplanna kirjoitti:

        Kyllä on keskusrikospoliisi niin lahjakkaasti ryssinyt kymmeniksi vuosiksi eteenpäin tietolähdetoiminnan, paljastaessaan Helsingin huumepoliisin kyenneen soluttautumaan Suomen ainoan rikollisjärjestöksi tituleeratun UB:n ytimeen. Poliisiin ei todellakaan todistetusti voi luottaa.

        Kuka haluaa saman kohtalon, joka nyt on aiheutettu monelle naiselle ja miehelle.

        Huvittavaa, että tässä kuussa on sitten palkattu ensimmäinen tietolähderekisterin ylläpitäjä peukaloitaan lopuiksi virkavuosikseen pyörittelemään.

        Tsiisus!

        UB ei ole ainoa rikollisjengi, johon poliisi on soluttautunut.

      • vitunääliömölyapina

        Tuplannalla juttu luistaa. Puolustaa kiihkeästi suomen kaikkienaikojen pahinta rosvoa, joka lisäksi pilasi koko poliisin maineen useiksi vuosiksi eteenpäin. Ja nyt vaahtoaa, että KRP olisi "ryssinyt tietolähdetoiminnan.." Tietolähteitään iso rosvo käytti juuri omien rikostensa kulisseina, upotti kilpaijat ja teki miljoonien edestä rikoksia, leikkien siinä ohessa "sankari poliisia." Et sinä ole huolissasi tietolähde toiminnasta, olet huolissasi ison rosvon tulevasta tuomiosta. Lisäksi keksit pienissä linnun aivoissasi vielä yhden lisä tekosyyn mollata KRP poikia. Ilmottaudu työkkäriin, työttömäksi vasikaksi tai pidä turpasi kiinni. Sinä,

      • Tuplanna
        vitunääliömölyapina kirjoitti:

        Mitäs apinan mölinää täältä kantautuu?

        Joku vitunkarvainen mölyapinamies haluaa keskittyä mun persoonaani, julkisesti. Valentine's Daynä, melko sööttiä.

        Vai rosvojen kiihkeä puolustaja olisin. Vai niin. Taidat olla sinä meistä se, joka tunteella asioihin suhtautuu ja suu vaahdossa mesoaa. Siltä se kuule näitten viestinäyttöjen valossa näyttää. Valitettavasti.

        Minä kylläkin kriittisesti suhtauduin pöhköpäisiksi mieltämiini väitteisiin rahakirjekuoren kuljettamisesta kädestä käteen keskellä Helsinkiä. Kaiken lisäksi ulkona, luultavasti kameravartioidulla parkkiksella, joku väittää ojentaneensa rahakuoren paljaaltaan huumepoliisin päällikölle.
        KAMOON!
        Aivan naurettava juttu. Paskapuhetta. Kas kun ei lisännyt hasista saaneensa Aarniolta, tukun ruohoa vaivanpalkaksi.

        (uskoa pitäisi sekin, et Veikon on mafian miehiä, turpansa Kekestä ja Aarniosta vuosikausia kiinni "asiallisesti" pitänyt, nyt sitten Keski-Euroopasta käsin "suuttuneena" Veiko-nimen esiintulosta alkaa laulamaan. Ihan vaan rakkaudesta totuuteen. Ilmaiseksi. Rahanahne pikkunilkki.
        KAMOON!)

        Kyllä minusta Aarnion kertomus reilun 400 000 euron saamisesta nuin vain palkaksi kuullostaa myös paskapuheelta, koska ei järkeeni mahdu mistä palkkaa olisi maksettu. Tämä ruusukin näillä puheilla enemmän on hikeä ja muita eritteitä vuodattanut, muttei hänellekään, omien puheittensa mukaan, viimeisellä aterialla vieraillessaan miljuunia mukanaan tuonut. Liukkaasti lupaili vain, siis ruusun mukaan.

        Johonkin kuitenkin on rahat noston jälkeen viety. Oikeus ei todennut verovilppiä tapahtuneeksi. Toimittaja Nykänen lehdessä kertoo tietäneensä Aarnion työskennelleen/auttaneen miljönääriä ihan presiis niinkuin Aarnio salissa oli kertonut ;), virolaismies ja Selin suhteesta tietoisia. Että jotakin taitaa edes siteeksi totta olla Aarnion stoorissa.

        Että minulla olisi pienet linnunaivot on myöskin paskapuhetta. Olen eräällä mölyapinoitten valloittamalla palstalla jopa muutaman kerran kirjoitellut asioista, joista muut sitten muutaman päivän viiveellä ovat kiinni saaneet. Älykäs en ole, mutten mikään taliaivokaan. Ainoa erikoiskykyni on paskapuheitten paljastelu, elämänkokemukset ja sisäpiiritiedot puuttuvat. Nauhoitteet istunnoista ja kopsut kuulustelupöytäkirjoista olisivat herkkua.

      • Tuplanna
        näinsevaanmenee kirjoitti:

        UB ei ole ainoa rikollisjengi, johon poliisi on soluttautunut.

        Se, että KRP on ryssinyt perusteellisesti tietolähdetoiminnan tulevaisuuden, on selviö.

        UBtä on nimitetty ainoaksi rikollisen toiminnan harjoittamisen takia perustetuksi jengiksi. Tietolähteitä toki muissakin liivijengeissä on onneksi ollut. Viheliäisiä huumetrokareita käräyttämässä. Arvostan!!!
        Mutta vain yksi on rikollisjengi. Muut vain kuhisevat rikoksiin sortuneita yksilöitä.

        Mutta siis kiinnostaako tosiaan jotakuta rekisteröityä virallisesti sen tässä kuussa aloittaneen hemmon valvomaan ja hallinnoimaan, poliisin yhteiseen tietolähdehenkilörekisteriin. Eikö helpompaa sittenkin ole lähteä vaikka oman käden kautta kuin mereen betonipalttoossa upotettuna. Poliisiorganisaatio paljastaa poliisiorganisaation tietolähteet eli vasikat. Näin se vaan menee Näinsevaanmenee.

        Oletko toista mieltä.

      • tuplapöpi

        Tuplis, nyt siihen vainoharhaisuuteen pientä rajaa.
        Hienoa et ollaan saatu Aarnio pois säätelemästä, toki se on viranomais, yhteiskuntavastaisille katkera paikka.
        Aatella, suuri osa huorabisnes, hormoonikauppa, huumeet, rahanpesu, oli korkeimmissa käsissä.
        Radiossakin podittiiin ulvilaa ja aarniota, ulvilasta on jo otettu opiksi koska viranomaisten tehtävä on ottaa opiksi ja muututtava, näin on jo tehtykkin, suurinosa hankalistakin murhatapauksista ratkaistaan ja ulkopuoliseen ei aina uskotavaan kaikki tutkitaan, mahtaa hapankyrpäjengiä vituttaa.

      • rouvaTappinen
        tuplapöpi kirjoitti:

        Johan olet todellakin osannut ympäriämpärikommenttia väsätä. "Vainoharhaisuus", "sääteleminen","yhteiskuntavastaisuus"," huorabisnes,hormoonikauppa, huumeet, rahanpesu, korkeimmissa käsissä" , "radiossakin pohdittiin(!)" "hapankyrpäjengi"

        Tuplan ansio on että katseet suunnataan eteenpäin, vankilavenkuloiden yritys takertua menneeseen , Ulvilaankin, paljastaa elämänpelkoa. Kyllä osataan arvioida Veikon tulevakin esiintyminen oikeudessa ennakkoluulottomasti.

      • Tuplannasi
        tuplapöpi kirjoitti:

        Tuplis, nyt siihen vainoharhaisuuteen pientä rajaa.
        Hienoa et ollaan saatu Aarnio pois säätelemästä, toki se on viranomais, yhteiskuntavastaisille katkera paikka.
        Aatella, suuri osa huorabisnes, hormoonikauppa, huumeet, rahanpesu, oli korkeimmissa käsissä.
        Radiossakin podittiiin ulvilaa ja aarniota, ulvilasta on jo otettu opiksi koska viranomaisten tehtävä on ottaa opiksi ja muututtava, näin on jo tehtykkin, suurinosa hankalistakin murhatapauksista ratkaistaan ja ulkopuoliseen ei aina uskotavaan kaikki tutkitaan, mahtaa hapankyrpäjengiä vituttaa.

        Rukoilen järjenvaloa sinulle tuplapöpi.

        Olet henkisen pahoinpitelyn uhri tietämättäsi. Luultavasti hesarin tilaajana joutunut hurmohenkisten voimien hyväksikäyttämäksi.

        Ei saisi ihminen olla noin herkkäuskoinen viranomaisten eli esivallan syöttämän tiedon kanssa. Olet sitten totena ottanut syyttäjien väitteet siitä, että Aarnio on itse paholaispelsepuupi, kaiken pahan alkulähde.

        Sinut on näköjään täydellisesti aivopesty ja henkisesti alistettu todeksi uskomaan tämä:
        - "Esivalta on Jumalan palvelija ja hänen asettamansa. Jokainen joka tahtoo pysyä väleissä esivallan kanssa, tehköön sitä mikä on oikein ja hyvää. Joka tekee pahaa, pelätköön, sillä Jumala on antanut tälle palvelijalleen oikeuden kantaa myös miekkaa eli rankaista lain rikkojaa. Näin pysyy voimassa hyvän Jumalan järjestys maailmassa. Kristittyjen on nähtävä esivalta Jumalan kädeksi. Sille ollaan alamaisia koska se on Jumalan tahto, ei vain siksi että muuten voi saada rikosrekisterin."

        Ole rohkea, käytä omia aivojasi. Ei itsenäinen ajattelu ole merkki vainoharhaisuudesta.

        Älä alistu, älä niele joka mälliä, joka esivallalta lentää. Omaa aimo annos tervettä epäilyä näitten kooärpeen syöttämien väitteitten kanssa. Käsitä epäilyjen olevan vain vainoharhaisten esittämiä syytteitä ja anna oikeuslaitoksen arvioida syytteitten esittäjien mielenterveys.

        Ja muista. Ne mielialalääkkeet ja bentzot on sinulle ihan syystä määrättyjä.

      • Tuplanna
        Tuplannasi kirjoitti:

        SELKOKIELISENÄ ja rautalangasta väännettynä vielä edelliseen viestiin liittyen.

        JUMALA EI OLE LUONUT SUOMALAISTA POLIISIORGANISAATIOTA.

        EIKÄ NÄIN OLLEN OLE VASTUUSSA MYÖSKÄÄN KAIKENLAISISTA, TUHOONTUOMITUISTA ORGANISAATIOUUDISTUKSISTA.

        HÄNELLÄ EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ LIIKENNEPOLIISIN LAKKAUTTAMISEN KANSSA.

        HÄN EI OLE OLLUT AKTIIVISESTI OMAN TALOUDELLISEN EDUN TAVOITTELUN TAKIA KEHITTÄMÄSSÄ PELTIPOLIISEJA, EI NIISTÄ SAKOISTA HÄNEN LAARIINSA MITÄÄN SADA.

      • oijjjjojoijjjoi

        Ulvila ja Aarnio ne yhteen soppii, koplauksen merkkejä ilmassa. Vuodesta 1999 kun aarnio nimitettiin huumepoliisin johtoon.
        Säpinää oli jo aiemminkin, joulukuussa 1996 Aarnion kotitalon terassille heitettiin käsikranaatilla vahvistettu pommi, jonka Aarnio ehti viime hetkellä tehdä vaarattomaksi katkaisemalla palavan sytytyslangan puutarhasaksilla.

      • Voivoivoivoivoivoivoivoi

        Nih!
        Auer varmasti keitteli pannuhuoneessa huumeita, televisiossakin oli Weedssarjassa kotihuumeäiti. Aarnio möi niitä vankiloissa ja tästä pääsi se jullalahti selville. Koplasivat sitten vainajaksi. Nih, sano palstalla päivystävä poliisi.

      • vitunääliömölyapinat
        tuplapöpi kirjoitti:

        Tuplis, nyt siihen vainoharhaisuuteen pientä rajaa.
        Hienoa et ollaan saatu Aarnio pois säätelemästä, toki se on viranomais, yhteiskuntavastaisille katkera paikka.
        Aatella, suuri osa huorabisnes, hormoonikauppa, huumeet, rahanpesu, oli korkeimmissa käsissä.
        Radiossakin podittiiin ulvilaa ja aarniota, ulvilasta on jo otettu opiksi koska viranomaisten tehtävä on ottaa opiksi ja muututtava, näin on jo tehtykkin, suurinosa hankalistakin murhatapauksista ratkaistaan ja ulkopuoliseen ei aina uskotavaan kaikki tutkitaan, mahtaa hapankyrpäjengiä vituttaa.

        "tuplapöpiltä" hyvä heitto - hapankyrpäjengiä vituttaa.. ;) Ison rosvon fanit, Tuplanna ja rouvaTappinen tulittavat raivoisasti idollinsa syyttömyyden ja viattomuuden puolesta. =) Pakko pukea piakkoin luotiliivit päälle.. Älkäähän nyt hyvät tytöt menettäkö täysin malttianne. Ottakaa esimerkkiä suuresta idolistanne ja katsokaa miten hän hymyilee oikeudessa, miellyttävään narsistiseen tyyliinä.. ;) Harhat ovat pahimmillaan korvienvälissä. Vai mitä,

      • 12345654321
        vitunääliömölyapinat kirjoitti:

        Herätys, penttiviitanen! Tähän keissiinkö yritit tähdätä taannoisella aloituksellasi?

      • kiliseekoliseekulkunen

        Aatelkaas, JJ= oli, huumepoliisi, eli oli jotakin kautta Aarnion alainen, sählättiinkö ulvilakasen tekninen tutkinta mahdollisen huume, huorabisneksen alttarille???
        Porin toiminta oli ihan samanlaista härskiä paskaa kuin isossa pajassa, ihan samanlainen tyylii.

      • niinpää
        kiliseekoliseekulkunen kirjoitti:

        Annulistit hakee todisteita salkkarihorinoihinsa vaikka toiselta puolelta maapalloa, mutta oikeat todisteet saman perheen tai työpaikan sisällä ei kelpaa, täydellisiä hörhöjä. Paljon yhtäläisyyksiä aarniolla ja joutenlahdella, rikollisia molemmat.

      • aarrnioonrosvo
        kiliseekoliseekulkunen kirjoitti:

        Aatelkaas, JJ= oli, huumepoliisi, eli oli jotakin kautta Aarnion alainen, sählättiinkö ulvilakasen tekninen tutkinta mahdollisen huume, huorabisneksen alttarille???
        Porin toiminta oli ihan samanlaista härskiä paskaa kuin isossa pajassa, ihan samanlainen tyylii.

        Aarnio oli ainoastaan ja vain Helsingin poliisin organisaatiossa, eikä sillä ollut ainoatakaan alaista sen ulkopuolella. En myöskään ole nähnyt mitään järkevää viitettä, että Annelin jutulla olisi mitään yhteyttä aarnion rosvoiluun. Ehkä nämä aarnionpalvojat yrittävä rakentaa yhtäläisyyksiä siksi, että aarnio vapautettaisiin Annelin malliin. Alkaako aarnionpalvojien usko olla hiipumassa ja epätoivo jäytää?

      • Tulix
        aarrnioonrosvo kirjoitti:

        taas jorkasmi?

      • pikkulieska

        Väitätkö ettei huumepoliisit tee yhteistyötä ja Aarnio oli isompi pomo :)))))
        Varmaan pori-ulvilan huume ja mopopoikkaitten kuviot oli ison pajan tiedossa.
        Ja eräitä perkkejä oli tutkinnassa, ettei haluttukkaan tutkia, jos tuli liian lähelle. Silloinen maantapa näkyy kaikessa. Kattokaa ny tarkkaan.

      • perkkejä
        pikkulieska kirjoitti:

        on vaikea katsella tarkkaan...

      • kylmäsenUsko

        No sen kyllä mä Usko!!

      • mitä_sitten_
        pikkulieska kirjoitti:

        Väitätkö ettei huumepoliisit tee yhteistyötä ja Aarnio oli isompi pomo :)))))
        Varmaan pori-ulvilan huume ja mopopoikkaitten kuviot oli ison pajan tiedossa.
        Ja eräitä perkkejä oli tutkinnassa, ettei haluttukkaan tutkia, jos tuli liian lähelle. Silloinen maantapa näkyy kaikessa. Kattokaa ny tarkkaan.

        Vaikka aarnio ja joutenlahti onkin rikollisia ja vaikka olisi jotain yhteyttä toisiinsa, ei se tee auerskasta syytöntä. Ja vaikka pori-ulvilassa olisi kuinka paljon huume ja mopopoikia, ei murhamammojen rikokset niiden vastuulla ole.

      • jsjsjjsjs

        Ei olekkaan mut rikospaikkatutkinnat oli aarnion aluetta jos oli aarnion bisnestontilla.
        Kase haisee tältä kantilta katsottuna.

      • usko.toivo.rakkkkk
        jsjsjjsjs kirjoitti:

        Ei olekkaan mut rikospaikkatutkinnat oli aarnion aluetta jos oli aarnion bisnestontilla.
        Kase haisee tältä kantilta katsottuna.

        Jokos rikoskomissaari Kylmäkoski ja ex -huumepoliisipäällikkö ovat päässeet yksimielisyyteen tonttijaosta?
        Kylmäkoski aloitti formulakuski Salon syyttämisen järjestäytyneeseen rikollisliigaan kuuluvaksi vuonna 2012, perui puheensa vuonna 2013. Tarina jäi elämään mutta media toitotti että syy oli Aarnion ja Salo uskoi niin. Uskooko kansa niin edelleen?

      • niintainäinnoin

        Eikös se ollut aarnio joka toi putinin ja salon ilmi?

      • 12345654321
        niintainäinnoin kirjoitti:

        Eikös se ollut aarnio joka toi putinin ja salon ilmi?

        Kaipa hänkin on asiasta ollut tietoinen ja varmasti puhunutkin. Minulle Salo tuli ilmi hovioikeuskäsittelyn aikana ja käryttäjäpoliisi oli Kylmäkoski. Se oli keväällä 2013. Hämmästyin syksyllä 2013 kun lehdissä väitettiin että Aarnio oli Salosyytösten takana. Silloin eka kerta vasta kuulin tuosta Aarniosta kun en ollut perehtynyt aikaisemmin kovinkaan huumepoliisin työkenttään.

      • aarrnioonrosvo
        pikkulieska kirjoitti:

        Väitätkö ettei huumepoliisit tee yhteistyötä ja Aarnio oli isompi pomo :)))))
        Varmaan pori-ulvilan huume ja mopopoikkaitten kuviot oli ison pajan tiedossa.
        Ja eräitä perkkejä oli tutkinnassa, ettei haluttukkaan tutkia, jos tuli liian lähelle. Silloinen maantapa näkyy kaikessa. Kattokaa ny tarkkaan.

        Ei organisaatioiden yhteistyössä ole isompia ja pienempiä pomoja, koska pomot ovat pomoja vain organisaation sisällä. Mitä taas yhteistyön tekemiseen tulee, niin eipä tuo aarnio ole ollut niitä parhaita yhteistyökumppaneita, ainakaan krp:n suuntaan. Eipä rosvolla ole ollut tarvetta tai halua tehdä yhteistyötä.

      • vera.stenhope
        Kolumbialainenolet kirjoitti:

        Eihän se edes rehelliseltä ihmiseltä näytä, omituisia vaatevalintojakin. Niin varmanpäälle pelaa noilla sinisen ja beigen yhdistelemisillä. Varmasti oli osallisena siinä Heurlin suvun jäsenen kaappauksessakin, eikä varmaan mitään kranaattia pihalleen heitetty. Ei meinaan ole tapana Suomessa. Noin pommit ja kaappaukset. Enemmän kolumbialaisten huumepomojen tyyliä.

        Varmaan sieltäkin huumeita tilannut.

        Hesarin flikkojen johtolankoja löytyy. Tarinoita ,tarinoista virvoitettuja vielä huimenpia arvailuja joita on kiva totuutena kaupata sillä alta aikayksikön tarinat muuttuvat totuudeksi netin avulla.

      • rouvaTappinen
        Kolumbialainenolet kirjoitti:

        Eihän se edes rehelliseltä ihmiseltä näytä, omituisia vaatevalintojakin. Niin varmanpäälle pelaa noilla sinisen ja beigen yhdistelemisillä. Varmasti oli osallisena siinä Heurlin suvun jäsenen kaappauksessakin, eikä varmaan mitään kranaattia pihalleen heitetty. Ei meinaan ole tapana Suomessa. Noin pommit ja kaappaukset. Enemmän kolumbialaisten huumepomojen tyyliä.

        Varmaan sieltäkin huumeita tilannut.

        Saarako täällä kirjoitti vielä 14.2 viime vuonna? On kaiketi mahdollista.

    • Näin-onkin

      Työ muokkaa kalataisekseen.

    • haarakontti

      Aarnio uskovaiset yrittää loppuun asti.Jos on ottanut pimeätä rahaa on tollasen summan poliisina,on kykenevä myös huumerikokseen.Eihän tollasta satuilua mitä Aarniolta tulee usko kukaan ajatteluun kykenevä.Aarnion ja ja hänen entisten alaisten touhu on ollut hurjaa.Aarnio on puhaltanut koko uransa ajan,mahdollisuuden siihen antoi järjetön usko itseensä ja narsistin luonne.

    • njgjkl

      Koko juttu on lähinnä naurettava, mutta ei Aarnion kannalta.
      Lähtötiedot, joilla operaatio käynnistettiin oli aivan olemattomat. Mitään linkkiä Aarnion Hollannin pään toimiin ei ole. Oli vain haaratyöläisen puheet ja puhelinten liikkeet, plus epämääräinen tuokio rikollisjärjestöpomon kanssa.
      Jos Krp:n tutkijoiden raateluhammasta ei olisi niin kovin kolottanut, niin homman olisi annettu jatkua, kunnes tuomioon johtava näyttö olisi lävähtänyt pöytään.
      Trevoc haarasta tuli tuomio pitkälti toivotaan toivotaan linjalla ja se voi muuttua vielä hovissa.

      • hölmököolet

        Luonnollinen lähde, huumeet ja huorabisnes liittyy useinkin yhteen, niin tässäkin tapauksessa. Pari aihetodisteen perusteella ei ketään syytettäisi, kyttää varsinkaan, mutta aarnio niin selvästi syylinen kuin vain voi olla.

      • ontämähianomaa

        Eikss ookki hianoo, viron huorabisnes sai levittäytyä ihan rauhassa tyttöbaareihin ja kaduille poliisin avustuksella. Poliisin tekemät huoratutkimukset olivat ihan silmälumetta.
        Tässä narutettiin eduskunnan naisia 6-0, kun yrittivät huorabisnestä suitsia. Tai mikä oli oikea totuus tässäkin tapauksessa.

      • niinpää

        Sopi hyvin rikollisille kytille ettei puututa huorien touhuihin kadulla, vain kilpailijat tuomitaan ja huorat omaan talliin.

      • vera.stenhope
        hölmököolet kirjoitti:

        Luonnollinen lähde, huumeet ja huorabisnes liittyy useinkin yhteen, niin tässäkin tapauksessa. Pari aihetodisteen perusteella ei ketään syytettäisi, kyttää varsinkaan, mutta aarnio niin selvästi syylinen kuin vain voi olla.

        Mietipä itse nimimerkkiäsi! Hyvä tuumauskohde, tosiaan, itsekullekin.
        Huumeet ja huoraus, onko ne tosiaan mielestäsi helppo jopa yhdistää?

        Täällä kirjoittavista useilla ei ole mitään yhtymäkohtaa sen enempää huumeisiin kuin huoriin joten muuta ei jää käteen kun ihmettely etteikö sillä Aarniolla ollut edes mitään linkkiä ,niinkuin vaikeasti muistettava nimimerkki väittää 13.2 klo 23.58, Hollannin pään toimiin.

    • vastaavielätähän

      Kuinka 13-vuoden tuomiota odotteleva istuu sitten himassa, jos on niin syyllinen, kuin vaan voi olla?

    • monttupippalo

      Et oo sattunut huomaamaan, että valtiolla menossa säästötalkoot. Toi 13 v baakkelssi on ihan selvä juttu, mutta viranomaiset pääästivät vapaalle odottamaan ns. viranomaisslangilla luonnollista poistumaa a la honkanummi.

    • AarnioOnViaton

      Aarnio oli saamassa Putinin kiinni huumekaupoista joten hänet piti laittaa järjestykseen kommaripoliisien toimesta. KGB masinoi Tiitisen listalta agenttinsa aloittamaan lokakampanjan Suomen parasta huumepoliisia vastaan.

      • nukkumaan

        Tutti suuhun ja

    • selväsyyllinen

      Aarnio on syyllinen,se on selvää.Hienon tarinan on rakentanut. hänestä näkee että nauttii kun on on huomion keskipisteenä.Tuomio tulee.

      • anteeksi.kuinka

        Siis että mitä?

      • Alma-mummu

        Vieläkö näet ne ihomadotkin? Se tais olla toistaiseksi paras vihje näkijästä mutta siitähän onkin jo aikaa.

      • wqetuut

        Jarskalla ollut kova tressi, mustapäitä ja finnejä selässä.
        Jarska liittyi jengiin jo 90 luvulla. Sille maksettiin osingot.

    • kukatarinankonna

      "Skorpioni sanoi...

      Julkisuudessa on jäänyt liian vähälle huomiolle,että KRP:stä erotettu poliisimies oli perustamassa jo 2009 Trevoc Security Oy:tä,joka oli vain yhtä päivää ennen merkitty kaupparekisteriin Jari Aarnion vaimon yhtiöksi. Jari Aarnio vaimoineen on siis ollut alunperin Trevocin toiminnassa.Aarniot ja KRP:n entinen poliisi ovat siis yhtä kuin Trevoc Security Oy.

      Poliisiylijohtaja Mikko Paatero taas halunnut nimenomaan myös 2009 ottaessaan seurantalaitteiden kehitysvastuun pois KRP:ltä ja siirtäessään kehittämisvastuun Trevocille eli Aarniolle ja poispotkitulle KRP:n virkamaiehelle, että laitteita kehittää juuri Trevoc.

      Kun Aarniota epäillään törkeästä virkaseman väärinkäytöstä ja törkeästä lahjuksen ottamisesta, ovat hänen epäillyt rikokset tapahtuneet selvästi Mikko Paateron avustuksella.

      Poliisikomentaja Jukka Riikonen on myöntänyt Aarniolle sivutoimiluvan toimia Trevoc Oy:ssä. Ja hyväksynyt siis täysin tietoisena Trevoc Oy:n toiminnan.

      On siis suorastaan naivia puhua Paateron ja Riikosen valvontavastuusta, vaan tulisi puhua Trevoc Oy:n toiminnan tukemisesta ja Jari Aarnion em. rikosten edistämisestä, jos kysymyksessä olevat teot ovatylipäätään rikoksia."

      Katin kontit - täysin ykssilmäistä ajattelua, kun Trevocin nimikin on väärinpäin - jospa se oli juurikin sitä valvontavastuuta? Mitä rikollisten auto teki Supon tallissa, niin että siihen saatiin salaa - huom. SALAA - laitettu Trevocin kyttäyslaite?

      "Suomalainen rikollisryhmä oli tuomassa huumausaineita Ruotsista henkilöautolla. Ennen varsinaista toimitusta auto kävi Suomessa ja Supon tiloissa siihen onnistuttiin asentamaan seurantalaite. Tekijät jäivät kiinni, ja takavarikkoon saatiin merkittävä määrä kovia huumeita sekä myös ampuma-aseita."

      http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mystinen-trevoc-nain-suomesta-tuli-huippumaa-rikollisten-seurannassa/

      • niinpääniin

        Eihän Paatero välttämättä tiennyt aarnion silloisista tai tulevista rikoksista, eiköhän aarnio käräyttäisi jos olisi tarkoitusellisesti tukenut rikoksia. Vähän outoahan tuo on, ehkä kuvittelivat tuolla tavalla estävänsä tietojen päätymisen rikollisille, mutta kävikin päinvastoin.

    • ruurusenunta

      "On siis suorastaan naivia puhua Paateron ja Riikosen valvontavastuusta, vaan tulisi puhua Trevoc Oy:n toiminnan tukemisesta ja Jari Aarnion em. rikosten edistämisestä, jos kysymyksessä olevat teot ovat ylipäätään rikoksia."

      Niin, siis onko ex-poliisiylijohtaja ollut itse Trevocin perustamisen takana? Ohoh! Ja sitten Trevocista tuli maailmanlaajuinen juttu, sai rahoitusta EU:sta ja kunniamainintoja tuli Suomellekin huippumaana rikollisten seuraamisessa. Ja kyllä kai seuraamisen on tarkoitus johtaaja tutkintoihin, pidättämisiin ja edelleen rikolliskytköstietoihin, vai?

      Miten tästä sitten voidaan päätyä muka kukkapenkkipikkurahakuvioihin teatterin taakse muuta kuin näytösluonteisena esityksenä Suomen typerääkin typerämälle kansalle?!

      Aikovat salata meiltä ne todelliset konnat tällä näytöksellä - taitaa olla Tosi Isot Kengät - ei kestäisi suomalaisten auktoriteettiusko tietoja ja kuvioiden kokoa.

    • moraalikorkeallajoillain

      Nykänen kirjoittaa jo Aarnion elämänkertaa.Jotain on outoa kun Aarnion kaltainen poliisi on voinut toimia vuosia kuin sika pellossa.Aivan käsittämätöntä.Yhden poliisin Pasilasta tiedän joka ei ole katsonut yhtään rikosta läpi sormien.Sano aina et kavereita voidaan olla mut tuomiot kärsitään ensin.Pasilassa on moni tiennyt et Aarnion luukussa suljetaan silmät joittenkin kohdalla.Toi yks poliisi on äijä ketä arvostan.

    • uskollamennään

      Vai onko toiminut sikana - ja jos on, niin kenen kannalta?

      "Salaiset istunnot

      Hyvin poikkeavaa jutussa on se, että tutkinta on jatkunut koko oikeudenkäynnin ajan. Alkuperäisessä esitutkinnassa oli 25000 sivua, mutta lisätutkintapöytäkirjoja on kertynyt peräti 33 lisää. Sivuja niissä on 10000-15000.

      Juttua on käsitelty osin suljetuin ovin."

      Nämä lisätutkintapöytäkirjatapaukset - sellainen Ulvilakin oli - on sitten mielenkiintoisia. Enää ei edes jauheta, että tilanne on täysin käsittämätön ja ennenkuulumaton, kun ensin nostetaan syytteitä ja sitten vasta tutkitaan. Se kun näkyy muodostuneen tavaksi.

      Mitä todellisuudessa siellä suljettujen ovien takana tapahtuu? Mitä on lisäpöytäkirjoissa, joita ei taida kukaan enää saada nähtäväkseen?

      • mitäoutoa

        Tietysti tutkitaan sitä mukaa kun tulee lisää tietoa, Ulvilassa vaan oli murhaajan suojelija "tutkijana".

      • niinläpinäkyvää
        mitäoutoa kirjoitti:

        Tietysti tutkitaan sitä mukaa kun tulee lisää tietoa, Ulvilassa vaan oli murhaajan suojelija "tutkijana".

        Voisiko ongelmat enää paremmin ilmaista. Se on juuri noin, kun kirjoitit.

      • neverending2
        niinläpinäkyvää kirjoitti:

        Voisiko ongelmat enää paremmin ilmaista. Se on juuri noin, kun kirjoitit.

        Nykyisin ilmeisesti jokainen värähdys ihmismielessä, esiin pujahtanut spekulointi, on " tietoa" , jota on velvollisuus " tutkia".

      • etiäisistäpidävälittää
        neverending2 kirjoitti:

        Nykyisin ilmeisesti jokainen värähdys ihmismielessä, esiin pujahtanut spekulointi, on " tietoa" , jota on velvollisuus " tutkia".

        Värähdys voi olla oikeassakin. Vaistoa, joka viittaa tosiasiaan.
        Tietenkin olet oikeassa siinä, että ei ehkä kaikkia värähdyksiä voida ottaa niin vakavasti, tulisi paljon turhaakin tutkintaa ja työtä.
        Eiköhän se niin tutkijan kuin poliisinkin työ vaadi toimimista kaikki aistit valppaina. Onko vaisto sitten aisti vai ei, niin siitä ei ainakaan minulla ole tietoa.
        Hengen se vaisto voi pelastaa vaarallisessa tilanteessa ja sellaisiinhan esim poliisit voivat työssään joutua, vai kuinka?

    • kauppaeikannattanutkaan

      Pasilan miehen puhelimista keskustelua minfossa:

      ". Pasilan miehen puhelin paikantui Porvooseen Aktia-pankin kupeeseen

      - Aarnio oli tuolloin pankissa neuvottelemassa Porvoon omakotitalotontin ostosta."

      Tähän joutuuko huumepoliisipäällikkö ja mafioosoksi mainittu ottamaan pankista lainaa omakotitalotontin ostoon?! No, jo on ollut huonot bisnekset!

      • mielenkiintoinenkuvio

        "Syyttäjä Mikko Männikön syyttäjät eivät ole tienneet Veikon rikollisiksi väittämiä krp:n poliiseja nimeltä, koska Veiko ei nimennyt heitä esitutkinnassa."

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016030621227069_uu.shtml

        Ja sitten:

        "Veiko kertoi tulleensa asiassa esiin, koska hän kuuli tuttavaltaan, että Aarnio oli maininnut hänet oikeussalissa."

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016030721232092_uu.shtml

        Siis missä esitutkinnassa Veiko on puhunut kahdesta rikollisesta KRP-poliisista, joiden nimeä ei sanonut? Ihanko osallistui esitutkintaan netin kautta Saksasta - siis Aarnio tapauksen - ennen syytteiden nostoa ?

      • sisäpiirikamaa

        Linkistä. Ja Tullikin mukana.

        "Oikeudessa puolustuksen todistajana kuultu rikostoimittaja ja -kirjailija Harri Nykänen toi kuulemisessaan esiin, että Veiko oli kertonut esitutkinnassa poliisien ja tullimiesten sotkeutuneen myös rikoksiin Aarnion kanssa."

        Supostako Veiko ei tiennyt esitutkinnassa mitään, vaikka Trevocilaiset onnistuivat asentamaan Suojelupoliisin tiloissa rikollisten autoon seurantalaitteen, ja takavarikkoon saatiin aseita ja kovia aineita?

    • paukkuu

      Hienon tarinan Jartsa rakentanut.Uskokoon ken haluaa.Minä uskon että rahaa on edelleen jossain jemmassa.Poliisi pystyy hyvin rakentamaan tarinoita koska tuntee piirit erittäin hyvin.Sieltä löytyy aina pintaa mihin tarttua.Jos rahat ovat veikolta niin kyllä se oikea veikokin löytyisi.Jokainen veiko on väärä tässä tilanteessa.Niin se kannattaakin olla.

      • tampereenpamaus

        Sitä mieki epäilen et suuret donat on piilossa geokätkössä, eihän sellaiset rahnat päivänvaloa kestä. 400000 on vielä pikkusumma isooois piireeis. On se poika vaan kova hämäämään, peittoaa hämäämisosaamisella jopa Auerskan 6-0.

    • jotennihataraa

      - Siis rikollista toimintaa harrastettu -90 luvun alusta vuoteen -13 , siis 23 vuotta - mistä se jartsa muistaa min näkönen se veiko on nykyään, ku siit on 14 vuotta sitte ,äijät vanhenee silmissä.

      ihmetellä pitää ,ettei huorakauppaa käsitellä lainkaan ,vaikka sieltä saattaa tulla tuottoa enemmän ku huumepuolelta ?

    • ihanaaaaaaa

      Huomenna on taas satusetäpäivä. Jännityksellä odotamme.

    • puollustuskyntää

      Jarska on panomiehiä,pani paljaalla mutta viinerit söi hanskat kädessä.On se veijari.Nykäsestä meni maku,olis kannattanu pysyä erossa koko asiasta.Miten voi olla asioita tunteva noin sokea.Pahinta tässä on se et Pasilassa on edelleen töissä Aarnion ystäviä.kerran mätä poliisi pysyy mätänä.Aarnio on syyllinen.

      • 12345654321

        Syyttäjän puolustajat täällä ovat koko kahden vuoden ajan ollut erittäin aggressiivisia. Ja nettivääntöhän on sitä että "puolustus" käännetään Aarnion puolustukseksi.
        Unohditko taikasanan " aarniouskovaisuus"?

    • gwfsfbsfbFBff

      -04.1998 Tarvitseeko poliisi valeosto-oikeutta? Kirjoittanut Markku Fredman Asianajotoimisto Fredman & Månsson: On myös äärimmäisen tärkeää, että valeostotoiminta arvioidaan sitä seuraavassa oikeudenkäynnissä. Henkilön, joka on laitettu "muulina" kuljettamaan huume-erä poliisin ansaan, on voitava saada esittää oikeudenkäynnissä oma näkemyksensä siitä olisiko hän syyllistynyt rikokseen, jos poliisin toimintaa ei olisi ollut.
      Yksi käyttökelpoinen tapa olisi se, että kun esimerkiksi poliisipiirin päällikkötasolla on tehty päätös valeostosta, ei sen jälkeen tapahtuvista kyseiseen erään kohdistuvista huumausainerikoksista voitaisi nostaa syytettä. Syyttäjä voisi puuttua vain sellaisiin hallussapitorikoksiin, jotka on tehty kyseisellä huume-erällä ennen valeostotarjousta. Jos erä päätyy uuden henkilön haltuun, ei häntä voitaisi syyttää hallussapidosta. Tällöin eivät myöskään poliisimiehet voisi syyllistyä yllytykseen. Tämä johtaisi kuitenkin asiaa koskeviin näyttöongelmiin eikä auttaisi tilanteessa, jossa huume-erä on vaihtunut toiseksi. http://www.fredman-mansson.fi/fi/henkilosto/markku-fredman/kirjoituksia/217-tarvitseeko-poliisi-valeosto-oikeutta

      -29.02.2008 Ilmianto: "Huumepoliisi johtaa suomalaista huumekauppaa" Vähitellen mukaan on otettu myös korkeita poliisijohtajia, kuten Helsingin apulaispäällikkö Jari Liukku sekä ylikomisariot Tero Haapala ja Jari Aarnio.
      Kaikki epäillyt kiistävät jyrkästi syyllistyneensä mihinkään rikokseen tai rikkomukseen.

      -Ajanjaksolla 01.03.2008- 04.09.2008 Välkkiin oli otettu yhteyttä useamman kerran selvittämättömän tapauksen vuoksi, joka koski Mikkelin apulaispoliisipäälikön Ilkka Jukaraisen käynnistämää asiakokonaisuutta. Viimeisessä yhteydenotossa Välkin viesti oli hänen omin sanoin: "Näin suurta korruptiota ei voi selvittää julkisesti, etenkin kun asiaan on sotkeutunut korkea-arvoisia poliisiviranomaisia.". "Asia on pyrittävä selvittämään poliisin sisäisen laillisuusvalvonnan kautta, vaikka tilanne olisi kuinka vakava." "Salaiseksi luokiteltavat asiakirjat, jotka koski jättimäistä rahanpesua ajanjaksolla 1999-2007 olisi nyt toimitettava sisäministeriöön.".

      -13.3.2008 Poliisiylijohtaja Markku Salminen ei tiedä, kuka hänestä on tehnyt ilmiantoja. Hänelle määrättiin turvallisuussyistä aseistettu kuljettaja.
      - Eihän tällainen ole mukavaa, sanoo nimettömien ilmiantojen kohteeksi joutunut poliisiylijohtaja Markku Salminen.
      - Ministeri (sisäministeri Anne Holmlund) näytti minulle kirjeet ja sanoi ihmettelevänsä asiaa

      -Alkukesällä 2008 poliisiylijohtaja Markku Salminen nimesi kolmihenkisen ryhmän tutkimaan ja haastattelemaan Helsingin huumepoliisin ryhmiä, haastattelut nauhoitettiin.

      -30.7.2008 Sisäasiainministeriössä (Sisäministeri Anne Holmlund) on tuhottu kaikki nauhoitukset, jotka syntyivät ministeriön virkamiesten tehdessä tutkinta- ja tarkastustoimintaa Helsingin huumepoliisijutussa. Helsingin huumepoliisin oli väitetty syyllistyneen laittomuuksiin rikoksia tutkiessaan. Sisäministeri vuonna 2008 oli Anne Holmlund avustajanaan Sami Paatero, nykyisen Holmlundin nimittämän poliisiylijohtaja Mikko Paateron poika.

      -15.08.2008 Sisäministeri Anne Holmlumd nimittää Mikko Paateron uudeksi poliisiylijohtajaksi.

      -04.09 2008 Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Semi vaatii videolla, että KRP:n kassakaappi avataan. Poliisi kieltäytyi tästä. Kassakaapissa piti olla asiakirjoja, joista olisi voinut selvitä poliisin tietolähteiden nimiä. Semi tutki Vantaan poliisien ja keskusrikospoliisin epäiltyjä virkarikoksia.

      -05.09.2008 Espoon kihlakunnansyyttäjä Marianna Semi koki tulleensa uhatuksi pyytäessään Krp:n kassakaapin avaamista. Hän haki itselleen julkisuudelta suojaa. Semillä olivat Vantaan ja Krp:n huumepoliisien edesottamukset syyteharkinnassa, mistä tehtävästä hänet vapautettiin

      -02.10.2008 52 vuotias sisäministeriön poliisiylitarkastaja Jouni Välkki surmasi (murhataan) itsensä. Poliisien laillisuusvalvonnasta vastattannut Jouni Välkki ajautui puun ja kuoren väliin, ns. "tapaus Jukaraisen" johdosta.
      Tapausta pidettiin (Paatero) salassa viimeiseen asti.
      Välkkiä oli painostettu ankarasti "tapaus Jukaraisen" selvittämiseksi.
      Jouni Välkillä oli muitakin vakavia tilanteita hoidettavanaan.

      -04.12.2008 Seppo Nevala, entinen suojelupoliisin päällikkö, kuolee (murhataan) hämärissä olosuhteissa 61 vuotiaana.

      -12..02.2009 62 vuotias poliisiylijohtaja Markku Salminen surmaa (murhataan) itsensä

      -29.11.2011 Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajana toiminut rikoskomisario Timo Hiltunen (kansanedustaja Anu Vehviläisen puoliso) ampui itsensä KRP:n pikkujoulunvietossa KRP:n tiloissa. (Paateron mukaan tapaukseen ei liity mitään ihmeteltävää)

      Poliisiylijohtaja Paatero (KOkaKOOMUS), jonka aikoinaan nimitti virkaansa silloinen sisäministeri Anne Holmlund (KOkaKOOMUS), jonka poliittisena avustajana toimi nimittämisen aikoihin poliisiylijohtaja Paateron poika Sami Paatero (KOkaKOOMUS), on suurella tarmolla vaatinut poliisille lisää verkkovalvontavaltuuksia.

      Eli sisäministeri Holmlund, jolla on avustajan

      • huttgkourfgopkhdwt

        Toi Hiltusen itsemurha , ei mitään ihmeteltävää.. Siinä riittää tosiaankin ihmeteltävää.
        Ettäkö Hiltunen ois menny pikkujouluihinsa ajatuksissaan että tappaa itsensä siellä aseellaaan.

        Jokainen ymmärtää että siellä on tapahtunut jotain mikä sai tuon aikaiseksi.

        Hiltusta on loukattu sydänjuuria myöten. Ja jokainen ymmärtää miten sen voi tehdä miehelle. Miettikää vähän... Mistä aviossa oleva mies voi noin pahasti pahoittaa mielensä...

        Paikalla olleet kytät tietävät asioiden kulun.

    • sfefheetnenenernn

      Virallinen Suomi tukee edelleen Usan/CIA:n ja Englannin oopiumtuotantoa Afganistanissa.

      Suomalaisia joukkoja lisätään parhaillaan alueelle. On kysymysten aika.

      Milloin Suomen hallitus esittelee sen toimintaohjelman, jolla suomalaiset sotilaat eivät enää ole huumekasvien viljelyn takuumiehinä?

      Milloin maamme hallitus tekee selväksi, ettei sen toimintastrategiasta päätetä Washingtonissa?

      Koska hallituksemme lukee, mitä on kirjoitettu maamme allekirjoittamissa huumeiden vastaisissa sopimuksissa?

      Opium is converted into heroin on an industrial scale, not in kitchens but in factories. Millions of gallons of the chemicals needed for this process are shipped into Afghanistan by tanker. The tankers and bulk opium lorries on the way to the factories share the roads, improved by American aid, with Nato troops.

      Tony Bliarkin haluaa laillistaa unikonviljelyn Afganistanissa, kuten se on laillistettu jo Turkissa.

      Presidentti Karzain toisella veljellä Hashmat Karzailla on oma turvayhtiö, Asia Security Group. Syksyllä paljastui, että kolmas veli, Ahmed Wali Karzai, on jo vuosia ollut CIA:n palkkalistoilla. Ahmed Wali Karzaita on pidetty yhtenä Afganistanin huumekaupan tärkeimmistä tekijöistä.

      Saksalaisen huoltoyhtiön epäillään salakuljettaneen huumeita Afganistanista Eurooppaan. Nato oli palkannut yhtiön käsittelemään muun muassa pyykkejä ja jätteitä, Saksan NDR-radio kertoi perjantaina.

      Ilta-Sanomat: Ilmianto: "Huumepoliisi johtaa suomalaista huumekauppaa"

      YK-johtaja: Pankit pelastettiin taantumasta huumerahoilla

      Suomessa vierailleen Global Financial Integrityn tutkija Raymond W. Barker laittomat rahavirrat kasvavat 18 prosentin vuosivauhtia. Suurin osa tästä päätyy lailliseksi rahaksi pankkeihin muodostaen taantuman aikana niiden merkittävimmän kasvusektorin. - Esimerkiksi USA:han voidaan laillisesti siirtää syntyneitä voittoja monenlaisista rikoksista silloin, kun rikos on tehty ulkomailla, Barker toteaa.

      Global Financial Integrity -ajatushautomon tutkija Barker kertoo Voima-lehden artikkelissa, että ongelmaan ei edes yritetä puuttua.

      http://www.ksml.fi/yhteiso/keskustelu/posts/list/75/9076.htm

      http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/152004/Kaukaa haettu

    • dgwGwgWFBFF

      Usan miehittämä ja j uutalaisvetoinen Eurooppa/NATO teki 26 000 pommituslentoa itsenäiseen ja rauhalliseen maahan Libyaan, ryöstääkseen Libyan öljyn.

      Eurooppalaiset maksoivat tämän miljardeja maksaneen pommituskanpanjan, mutta kuka korjaa öljyn ja hyödyn siitä?

      https://www.youtube.com/watch?v=sN_EUHbQ834 And... history repeats itself

      Libyan "kapinalliset" ovat Ranskan muukalaislegioonan ja NATOn tukemia palkkasotilaita (Eivätkä ole edes libyalaisia), tehtävänään ryöstää Libyan öljy.

      Stubb varoittaa:

      http://www.iltalehti.fi/libyankriisi/2011041213536548_lc.shtml
      "- Kun luultiin, että asiat etenisivät yhtä nopeasti kun Tunisiassa tai Egyptissä, niin oltiin väärässä. Tämä operaatio nyt selvästi kestää"

      http://www.iltalehti.fi/libyankriisi/2011040513496064_lc.shtml
      "Ahtisaari harmitteli, että monet kiirehtivät operaation alkuvaiheessa korostamaan, ettei tavoitteena ole Gaddafin syrjäyttäminen.
      - Se oli täysin väärin, ei sellaista olisi pitänyt mennä sanomaan, Ahtisaari arvioi."

      http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Lehtipaljastus Yhdysvallat tuki salaa Syyrian oppositiota/art-1288383563525.html
      "Yhdysvallat tuki salaa Syyrian oppositiota"

      Eli nämä "vallankumoukset" olivat sittenkin järjestettyjä operaatioita, joiden tarkoitus on siirtää valta näissä maissa NWO-ystävälliselle taholle.

      Näyttää siltä, että EU on hypännyt täysin rinnoin Usan kelkkaan, kaatamaan hallituksia ja vaihtamaan hallitsijoita mieleisekseen.

      Maiden sisäisiin asioihin puuttumattomuus on muisto vain, ja perimmäinen tarkoitushan näillä operaatioilla on kolmansien maiden luonnonvarojen riisto, mitä ennen kutsuttiin kolonialismiksi.

      Kolonialismi aiheuttaa myös pakolaisuutta, jonka maksumieheksi joutuu valloitukseen osallistuneet maat, mutta eihän toki American Yhdysvallat.

      • hahahahahahahahahha

        Hullusirpa ollut taas vauhdissa läpi yön, muista ottaa ne lääkkeet tai joudut taas kohta suljetulle osastolle.

    • 12345654321

      Ehkäpä nyt onkin aika selvittää mikä on fundamentalismin tilanne tutkijoissa.

    • rouvaTappinen

      Annaanna, kiitos viime yön pakerruksesta Murha. Infon puolella.
      On niin hyvä aina välillä palata lähteiden alkulähteille.
      Hesarin flikat, hyvää jatkoa ja ei kukaan mitään voi jos joudutte "tietäväisen" lataamaa kirousta purkamaan oikein naisparivetoisena. Kirous ladattiin muistaakseni noin kaksi tai kolme vuotta sitten. (Jari Aarnio, syylliseksi lavastettu)

      • forstua

        tappinen vauhdissa. Lue Hesarin toimittajien kirjoittama kirja.
        Minulla on arvostus näitä kahta rohkeaa toimittajaa kohtaan. Kirjassa on tosiian faktat Aarnion touhuista.

        Miten helvettiä tämä kaikki on ollut mahdollista Suomessa tapahtua.

        Kun meiltä puuttuu poliisien rikoksiin keskittynyt yksikkö. Poliisi ei sitä jostain syystä halua..

      • Tuplana

        Tosi pitkästä aikaa, viestien perusteella näyttäisi jopa vuosi vierähtäneen, päätin vilkaista tänne poliisi osioon. Monta Aarnioaihetta, joten yhden vain ajankohdan takia päätin avata. Ensimmäisrn. Tuttuja juttuja löytyi!

        Ja rouva Tappinen. Ennenkin ilahduttanut tseppiviestillä. Kiitosta vaan kovasti.

        Jäänyt Suomi24 lukematta, minfo myös osin.

        Hyvää keväänjatkoa neideille ja rouville ABC ja Tappinen

    • kiinnijäiajatsitten

      Tappisella ei ole rahaa ostaa kyseistä kirjaa, satun tietämään kuka on tappisen nimimerkin takana.
      Joutuu muuten vastuuseen tulevaisuudessa huudoistaan ja valheistaan.

      • rouvaTappinen

        Niin, olen vastuussa joka päivä kaikista "huudoistani".
        Voitko olla niin ystävällinen että kerrot mitä tiedät minun valehdelleen. En ole ollut paikalla Ulvilassa 1.12.2006, vaikka olen paljon aikoinani ottanut kantaa Aueriin kohdistuneisiin murhasyytöksiin. Ja olen ottanut kantaa myös raiskaussyytöksiin. Voiko mielipide olla valhe? Ei voi, mielipiteenilmaisu on oikeus. Ja varsinkin kun esittää sen mielipiteenä.
        Varmaan pidät minua Suomen köyhimmistä köyhimpinä kun esität ettei minulla ole varaa ostaa kirjaa Aarniosta. Sekin on manipulointiyritys, lähinnä. Tai valhe. Valitse kumman haluat.
        Ja muistutan että nimimerkki "tietäväinen" kirosi minun tekemät valinnat, noin yleisluonteisesti, sen kummemmin erittelemättä, ketjussa Jari Aarnio, syylliseksi lavastettu, muutama vuosi sitten. Sitäkin taakkaa kannan edelleen eikä taakanjakajia ole ilmaantunut.

      • Tuplana

        PieniLiekki kertoi minfossa kirjasta puuttuvan punainen lanka. Neljänneksen sitä oli jo lukenut, mutta koki ilmeisen hatarasti laadituksi.

        Minusta on noloa julkaista kirja ennen hovikäsittelyä, joka reilun kuukauden päästä taitaa jo alkaa.

        Ps
        Täältä on näköjään laskutehtävä poistunut. Oliko liian vaikeita ynnälaskuja?

      • Oiukkhhii

        Kirjan julkaisussa ei ole mitään noloa. Hovissa saat lisää vahvistusta jarskan olemisesta jengirikollisena.

    • eivoikuinnauraa

      Näin se multinikkeys paljastuu.

    • eiluottoa

      Mikään ei ole muuttunut. Muutama sai tuomion. Yks kenkää. Jokohan on duunis toisessa piirissä..

      Olis nyt oikeasti kiva kuulla mitä poliisihallitus aikoo tehdä jotta poliisin maine puhdistuisi. Kolehmaisen ulostuloa odotellessa. Ja jos on sairaana niin Vuori varmasti osaa sanoa jotain halutessaan.
      Miksi toimittajat eivät kysy miksi poliisihallitus ei laita pystyyn sisäistä ryhmää joka tutkii poliisien tekemät rikokset? Pelkoa on ilmassa!

      Kiitän kyllä Susannaa ja Minnaa rohkeudesta.

      Tässä maassa on paljon mätää. Veljeskunta edelleen sumplii asioita..
      Tiedän mistä kirjoitan.

      • Iina.saara

        kiittää kannustuksesta.

    • saatanansäkeet

      Poliisiuhkailee jo toimittajiaSuomessa. Ne on niin äijää mutta kertoo vain veljeskunnan tasapainottomuudesta, ovat valmiita ihan mihin vaan.

      • Satudarah

        Kuka toimittaja on saanut uhkauksia?

      • niskalaukaus2

        Niskasaari on ainoa toimittaja joka on netissä saanut uhkaavia kommentteja

    • Anonyymi

      Ihme paskahousu,

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      59
      5869
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3717
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1988
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1799
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1219
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1027
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      53
      970
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      899
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe