Tekstitaidon YO 2016 kevät

abi97

Mitä mieltä olitte tekstitaidon aiheista? Olivatko vaikeita? Mielestäni aika haastavia olivat. Tehtävä 1 oli kyllä erittäin vaikea, yritin kirjottaa kaiken mahdollisen mitä sain irti siitä, kerroin jostain verbien aikamuodoista preesensistä ja imperfektistä ja niiden vaihtelusta. Mietin vain minkäköhänlaisia huomioita YTL odottaa meidän tekevän siitä.

4

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Abivaan

      Oli minunkin mielestäni haastava – sensorit eivät asiaa kuitenkaan myönnä ;) Tein 1, 2, 3 ja pidin erityisesti ensimmäistä tehtävää hyvin haastavana. Minä huomioin muun muassa vankkureiden käyttämisen mielenkiintoisesti ajan yksikkönä :) Vankkureiden määrä väheni aina keskustelun edetessä. Sen huomioi kuitenkin vain sotilas (kertoja), mikä tukee toista päätelmääni siitä, että vanhukselle aika on pysähtynyt ja hän elää lähes täysin menneessä. Mielenkiinnolla odotan alustavia!

    • Hannanvelipoika

      Tein 2,3 ja 4 tehtävät. Ykkönen tuntui ihan kauhean haastavalta joten skippasin sen saman tien. Vitonen taas oli äärettömän tylsä. Eniten pidin Ylipäällikön päiväkäskyn analysoimisesta.

    • Penkinalle

      Itse tein tehtävät 1, 2 ja 4. Kaiken kaikkiaan oli aivan järkyttävän vaikea koe. 1 oli aluksi haastava, mutta sitten aloin ajattelemaan aikaa abstraktimpana asiana kuin pelkkänä aikamuotojen vaihteluna, ja pääydin analysoimaan aikaa elämän ja sisällön muuttajana. Koetilanteen tuoma stressi varmaan näkyy vastauksissa. Vaikea koe, ei voi muuta sanoa.

    • Kusessa

      Koe oli kyllä vaikea! Kysymykset olivat kyllä niin ympäripyöreitä, että ne pystyi ymmärtämään monella eri tavalla... Sen takia pelottaakin, että vastaukset menivät aivan metsään. Vastasin siis kysymyksiin 2, 3 ja 5. Ensimmäisen kysymyksen hyppäsin heti yli heh..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4513
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      94
      4484
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4096
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3017
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2621
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2173
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      342
      2125
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      204
      2089
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1725
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1472
    Aihe