Perimätieto vie matkoille menneisyyteen.

Niinhän se aina menee.
Vanha on kuollutta Kalevalassakin, mutta Suomi elää.
Ainakin jonkin aikaa vielä.
-
Vai mitä tarkoitit?

H.

taan, keskustellaan, niissä perimätieto elää.

varsinkin suvuissa jossa elinikä on korkea, yli 100-vuotiaita paljon, ja aivot kunnossa, muisti pelaa, pystytään itse hoitamaan asiansa ja itsensä loppumetreille saakka.

Sellaisissa suvuissa keskustelu on niin tärkeätä ja niin viihdyttävää, ettei juuri kukaan käytä alkoholiakaan kuin aivan viisaasti vähän.

Hyvien sukujen tietoa pannan nyt paperille.

Historian lehtien havinaa... Ihmiskohtaloita, jostain tulee savua...

Väinämöinen kavereineen oli mamuja Gotlannista (Vuojolasta). Vuojola, Vuojonmaa ja Vuojanmaa ovat Gotlannin vanhoja suomalaisia nimiä.
Pohjan akkaa (Tukholman seudun hallitsijaa) paettiin etelään, isojen luokse Vuojolaan. Vuojolasta puhutaan usein kalevalaisissa runoissa. "Tuonne sampo saatetahan, kirjokansi kaimatahan nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen (tammi),
Seppä Ilmarinen oli sanaseppä joka ”takoi” raamatun (Sampo) suomeksi. Kalevalan mukaan Ilmarinen takoi sammon sulkakynällä pergamentille. Sidonnassa tarvittu liima tehtiin maidosta ja ohrajauhoista. "Saattanen takoa sammon, kirjokannen kalkutella
– joutsenen kynän nenästä,
– maholehmän maitosesta,
– ohran pienestä jyvästä,
– kesäuuhen untuvasta,
kun olen taivoa takonut, ilman kantta kalkuttanut
ilman alkusen alutta, riporihman tehtyisettä."
Em. pakomatkalla tapahtuneessa taistelussa kirja hajosi ja sen lehdet ajautuivat rannoille.

Tällä hetkellä kerätään perimätietoa aviottomista äideistä ennen.

Historia kiinnostaa nyt vanhana enemmän kuin koulussa aikoinaan.

Oman suvun historia henkilöineen, perimätietoineen, kaikkien heidän

kirjoituksiaan olen lukenut paljon.

Suomalaisia on asunut nykyisen Englanninkin alueella jo vanhalla ajalla.

Nazimakin kertoi meille suomalaisille että jo Väinämöinen raiskasi Ainon, koska meillä on vahvat raiskausperinteet ei maahanmuuttajien raiskauksiakaan pitäisi tuomita :(

Kalevalan mukaan Louhi on voimakas leskeksi jäänyt shamaani ja voimakastahtoinen nainen. Louhen kotipaikka kotipaiikka ei ole kaukana muiden sankareiden maasta. Kalevalan perusteella paikka olisi hyvin jokinen ja lähellä merta mutta siellä olisi vähän järviä. Erityisiä piirteitä ovat "utuinen nimi" ja "terhinen saari" sekä "joki meren tapainen". Muita kuten Kalervon ja Untamon sukujen välistä sotaa taikka Ahti Saarelaisen rillutteluilla voi helposti pitää taustaltaan historiallisina taruina . Kalevala kuitenkin sisältää paljon myyttisiä, shamanistisia ja globaaleja aineksia. Aikoinaan suomalainen tutkija Kimmo Aaltonen ja Viron entinen presidentti Lennart Meri sijoittaa Kalevalan tapahtumat Riianlahdelle ja Saarenmaalle, sekä esittävät että iso tammi, tulen synty ja sampo ovat niinkutsuttua meteoriitti runoutta ja että Pohjolan kivimäki olisi Kaalin kraaterijärvi. Nykyään Anna-Leena Siikolan tavoin Kalevalaan kerättyjen runoja pidetään enemmän shamanistisena sepitteenä ja ihmis mielen henkisenä viihteenä (kuten hindulaisuutta ja budhalaisuutta) jota ei voi eikä pysty sijoittamaan kartalla minnekkään muualle kuin ihmismielen mielikuvitukseen.

Itämerensuomalaisesa mytologiassa Alkulintu (Pääskynen, kotka, hanhi tai sotka) löytää merestä kolme mätästä ja munii jokaiseen munan, mutta suuri tuuli vyöryttää munat mereen. Lintu pyytää seppää takomaan rautaharavan jolla lintu haravoi meta. Löydettyään muniensa palaset ne asetetaan taivaaksi, maaksi, auringoksi, kuuksi, tähdiksi ja pilviksi. Taivasta on takomassa seppä jumala Ilmarinen ja sen kantta kannattalevat kurjet, lintujen kuninkaat, sillä sampoa eli taivaanpylmästä ei ole vielä valmistettu. Siihen mihin tuuli oli munat puottaneet kasvaa mereen kaunis saari, kauniille saarelle nurmi ja nurmelle neitoja jotka alkavat niittämään. Takoessaan taivasta sepältä putoa tulinen kipinä ja siitä syntyy Ukko eli Taarapita jokoa sytyttää niitetyn nurmen tuleen. Tuleen syttyneestä tuhkasta kasvaa suuri tulinen tammi joka vangitsee auringon ja kuun. Seppä tai alkulintu lähtee etsimään taivaanvaloja ja vapauttaa ne kaatamalla tammen. Tämän jälkeen Ilmarinen takoo sammon eli taivaanpylvään kannattelemaan kirjokantta neitojen rinnoistaan heruttamasta raudasta.

Muutes tuo Viron Kalevi boeg (Kalevan poika) pohjana on sama kuin Kalevalan Kullervon tarinassa mutta henkilöön on ympätty myös Väinämöistä ja Lemminkäistä. Voisi sentään olla ylpeä että teoksessa mainitaan suomalainen ihmeseppä Ilmarinen ja suomalainen Noita (Louhi?).

Kalevalan sampoa eli vaurautta (rahaa, suolaa ja viljaa) taotaan...
– joutsenen kynän nenästä eli rautamalmista
– maholehmän maitosesta eli ureasta
– ohran pienestä jyvästä eli paloviinasta
– kesäuuhen untuvasta eli kalkista
Nämä viittaavat metalurgiaan ja sampo saattoi mahdollisesti olla Saarenmaale pudonnut rautameteoriitti tai sen raudasta taottu patsas eli "kultaneito" joka varastetaan Pohjolan kivimäestä eli Kaalin kraateri järvestä mutta putoaa ikävästi mereen Riianlahdella jolloin. Rannoille ajautuneet sammon kappaleet saattoivat tarkoittaa meripihkaa joka oli meteoriittiraudan lisäksi yksi tärkeimmistä kauppatavaroista, sitä kun mm himoittiin antiikin valtioissa niin paljon että sen arvo oli enemmän kuin kymmenen hyvän orjan.

"Vesi on vanhin veljeksistä, Pääsky taivaan lintusista,
Mätäs märkä maista vanhin, paju puita ensimmäinen,
Tuli nuorin tyttäristä, Rauta kera keskimmäinen.
Vuoresta vetosen synty, Tulen synty taivosesta,
Alku rauan ruostehesta, Vasken kanta kalliosta.
Siinä sikesi luojan linnut, Jumalan halatut hanhet,
Lensi kurjet kuuhuelta, Pääsky linnut päivyeltä,
Joutsenet meren mudista. Yöllä synty Ilmarinen,
Seppä jumalan luoma, Lähti merta kulkemaan,
Lainehia vajeltamaan, Löysi märän mättähäisen,
Nurmelta nironperältä. Pani paitanha palkiksi,
Housunsa huokaimiksi, Päivällä jo meni pajahan,
Selässä seppäin kaluja, Pihit pikkuiset kädessä.
Siinä takoa taputtelevi, Siinä lyyä helkyttelevi,
Selvällä meren selällä, Lakehilla laineilla.
Ei seppää sitä parempaa, Eikä takojata tarkempata,
Kuin syntyjä sysimäjellä, Kasvanut hiilikankahalla.
Liehto päivän, liehto toisen, Liehto kohta kolmannenkin;
Pani orjat lietsomahan, Palkkalaiset painamahan,
Itse päältä katsomahan. Liehto päivän, liehto toisen,
Kohta kolmatta rupesi. Päivän kolmannen perästä,
Katsoi ahjonsa alusta, Lietsimensä liepeheltä:
Ei rauta hyvästi synny..."