Suunniteltiin eilen joulua jo

uudenmiehenuusivaimo

Ei enää kauaa kestä kun joulu tulla tupsahtaa. Ajattelimme että vietämme tämän joulun kotona perheemme kesken ilman yhtään vierasta ihmistä. Miehen lapset saavat tänäjouluna oll akotonaan äitinsä luona, me vietämme miehen kanssa joulua oman perheen kesken. Toki mukana on mun yksi tyttö, mutta se nyt kuuluu tähän perheeseen, eikä ole ulkopuolinen.
Miehen lapset tulevat sitten joulupäivänä heti aamusta jotta kerkiävät sitten ajoissa kotiin, Tapaninpäivänä miehen lapset tulevat sitten puolilta pivän ja lhtevät ennen kuutta kotiin. On hyvä että he pitävät huolen tuosta reissaamisesta, ei tarvi meidän lähtä kotoonta jouluna mihinkään, saamme ihan rauhassa olla ja nauttia joulutunnelmasta ja aamuista. Linja autolla he pääsevät hyvin tuohon 4 km päähän josta kipasevat sitten meille. Hyvä järjestely ja lapsetkin tykkäävät, eivät ole ainakaan mitään sanoneet ettei tykkää. Varmasti ovat onnellisia lapsia, ei epäilystäkään. He ovat vastuussa siitä että näkevät isäänsä ei me.

6

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pitästosiaanalottaa

      Hieno juttu, kannattaa aloittaa ajoissa, että ehtii hankkia niitä rojuja lapsille.

    • Suunnitteluonilo

      Kannattaa valmistella kunnolla, että saa pilattua mahdollisimman monen joulut. Meneehän tuossa omakin joulu pilalle, mutta jouluiloahan sekin tuottaa. Voi nimittäin sitten jälkikäteen ruikuttaa, kuinka rauhatonta oli joka joulupäivänä miehen epätoivottujen lasten takia. Kertomista riittää monen viikon ajan työpaikan kahvitauolla. Innokkaat työtoverit varmaan ehdottavat lisää toimintatapoja joulunne viettoon. On se myös koko suvun projekti ja suunnitelmat on hyvä tiedottaa meille muillekin jo 10 kk aikaisemmin.

    • Ullamaija_

      Me olemme mökillä koko suvun voimin. Hiihdämme ja paistamme makkaraa. Nuotio on ja joulukuusi. Keinumme kirpeässä ulkoilmassa, meillä on suuri keinu johon mahtuu ainakin 10 ihmistä.

      Sitten menemme metsään teemme vihtoja monta, ja saunassa käytämme niitä.

      Uimme myös jos sää sallii.

      Leikimme talvileikkejä, puutippaa, ja kinkkaamme.

      Miehen suku on tuonut elämäämme perunasäkissä pussijuoksun. Sitten sulkapalloa, ja aina mieheni joutuu hakemaan sulkapllon katolta, ketterästi kiiveten. Ja kaikenlaista kivaa. Käymme saunassa monta kertaa ja hiihdämme, luistelemme ja laulamme talvilauluja nuotiolla.

      Joskus runoilelle eino leinon runoja rantakatveessa laiturilla, ja toivotamme naapurimökille hyvää jhannusta. Illalla meillä on laituritanssit, vaari soittaa talvi-illan valsseja ja tanssimme kukin kerrallaan kun laituri on niin pieni. Kun lapset ovat menneet nukkumaan, otamme konjakkia kukin vuorollaan samasta pullosta. Sitten aamulla ajamme kotiin.

      • halloveen

        Voi, voi, kun tuolla pöllölässä menee kaikki kirkkopyhät sekaisin, puuttui vielä pääsiäismunat ja vappuhuiskut hahaaaaa...


    • Parempisuunnitellaelämä

      Kun menneestä joulusta on vähemmän aikaa kuin tulevaan on, niin taisi olla joulujuhla täysi kauhuskenaario ja tuleva pelottaa jo täältä asti.

    • olikotuoprovokaatio

      Täh? Oman perheen kesken ilman yhtään vierasta mutta oma tyttö mukana. Miehen lapset tykkää reisata joulupäivänä linja-autolla teille? Lapset ovat onnellisia. Ja sokerina pohjalla:LAPSET OVAT VASTUUSSA SIITÄ, ETTÄ NÄKEVÄT ISÄÄNSÄ, EI ME. Itsekästä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6402
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4123
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      268
      2543
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1508
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1367
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1080
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe