Mieleen jääneitä hetkiä työvuosilta?

Minäpä voin kertoa.
Vanhaa miestä ei illalla oikein nukuttanut. Ei osannut asettua vuoteelle unta odottelemaan vaan kampesi aina itsensä ylös. Saattelin hänet takaisin petille ja peittelin sänkyyn. Istahdin vuoteen reunalle ja lauloin vanhaa tuutulaulua. Mies kuunteli tovin ja laittoi silmät kiinni. Yhtäkkiä räväytti silmät auki ja kysyi et nukkuuko se pikku koira. Kun vakuutin että nukkuu sekin, laitahan sinäkin vain silmät kiinni. Mies nukahti hymyillen :).

Saako tähän laittaa hauskoja kokemuksia ja sattumuksia sossun luukulla, kun näyttää että useimmat viettäneet ns. työvuodet pääasiallisesti siellä?

Juuh mul kun maar on hyvii juttui tua noin työ maar vuosilt,
Se oli tierä häntä mikä vuos varmaan viime sata. Olin siin täkil reelinkin vieres niinko kannella, lauloin simmottis orava loruu. Siin tul joku bulkaari ja vänkes mua. Mää hitto tippusin sinne tua noin satama altaasee. Se ol hauskaa.
Oltiiha me kännis usein ja kyl se totta o, eläkkeelle en päässy. Mää sain loparit. Kyl maar se vitutti niin ko loru oravaa.
Mut onneks mää löyrin nää palsrat mimmottii ettinki ja saan kirjottaa mun juttui. Oha tää eri reviiri ku laiva ku tää on niin kotoisan oma.
Ei mul mittää eukkoo oo mää oon valehrellu. Mun eukko tua noin karkas sil aikaa viisaast ko mää olin seilaamas.

Tämä kaveri työskenteli ydinvoimalassa,

monta musiteloa videoillaan

https://www.youtube.com/watch?v=W8A11Ou8LNw

Näin jälkikäteen ajateltuna; olinko koskaa edes töissä ollutkaan? Hyvät ajat olivat joskus kauan sitten, tai aika on kullannut menneen muistot. Haaleat haituvat keväisellä taivaalla!

Löysin vanhan kirjeen kun siivosimme ullakkoa syntymäkodissani Suomessa. Se oli osoitettu isälleni ja olin juuri aloittanut työni englanninkielen opettajana nunnien ylläpitämässä koulussa, ala-asteella Kolumbiassa. Kuvailin siinä kirjeessä pieniä oppilaitani, intiaaneja, mustia, valkoisia ja kaikkia niiden sekoituksia ja miten kiinnostavaa työni oli. Join siellä koulussa raanavettä ja sain suolistoloisia ja laihduin 52 kilosta 42:een kiloon.

Jouluyö kymmeniä vuosia sitten - yöhoitajana pienessä maaseutusairaalassa.
Hyytävä kylmyys ulkona, liki 40c pakkasta. Iltakierroksella osastolla rauhallista, lähes kaikki nukkuvat - kuuntelen kasettinauhurilta hiljaa soivia vanhoja joululauluja, keskiyöllä kuuluu alakerrasta outoa ryminää ja menen katsomaan mikä hätänä.
Lukitun käytävän ulkopuolella on paitasillaan oleva aivan tuntematon iäkäs mies, veritahroja vaatteissaan ja käsissään, sekavalta vaikuttaa, paidan ja housujenkauluksen väliin on tungettu kirves. Sanoin että vaikutatte huonokuntoiselta, onko teillä sydänkohtaus -
tulkaa sisälle lämpimään kun teillä ei ole edes takkia yllä. Mittaan teiltä verenpaineen ja pulssin.
Ei hän puhu paljonkaan, lähtee kuitenkin mukaani osastolle, annan lääkekaapista särkylääkkeeen ja nitrotbl:n, mukillisen lämmintä teetä - huovan ja tyynyn - voitte levätä tossa kanslian penkillä - selvitellään asiaanne kun jaksatte.
Siihen hän nukahtaa ja jatkan muita töitäni tavalliseen tapaan - aamulla töihin saapuvat työtoverini ovat vähän ihmeissään ja kauhuissaankin- sanon että en tiedä
mitä on tapahtunut, mik on tarinansa ja miksi verinen kirves matkassa - poliisit ja ensiapu varmaankin voi auttaa asian selvittelyssä.
Työvuoron päättyessä olen iloinen kun saan autoni pakkasaamuna käyntiin, kotimatkalla olin vähän ihmeissäni - eräs maisemankohta on poliisin sinisten nauhojen ympäröimä ja sillekin tapahtumalle aikoinaan selityksen kuulin -

- jälkeenpäin ajattelin että missään oppikirjoissa ei selitetä selkeitä ohjeita, mikä olis
oikea tapa toimia kohdatessa puhumattomia sekavilta vaikuttavia ihmisiä
- erilaisina jouluinakin.