Aina sattuu ja tapahtuu

MällitReisille

Naisille nimittäin, mutta miksi?

Ilta oli kostea, läsnäolijat joivat runsaasti alkoholia. Mitään riitaa ei kuitenkaan syntynyt. Sitten nuori nainen nukahti olohuoneen pöydän ääreen.

Seuraava muistikuva naisella on, että hän heräsi poikaystävänsä pikkusiskon huoneen sängystä. Nainen oli muuten kunnossa, mutta hänen pikkuhousunsa olivat rullalla "puolivälissä" reisiä. Farkut olivat kylläkin jalassa.

Vessassa käydessään nuori nainen järkyttyi, sillä reisillä oli jotakin tahmaista, valkoista ainetta.

Nainen uskoi joutuneensa sukupuoliyhteyteen, josta ei muistanut mitään. Hän kysyi poikaystävältään, olivatko he harrastaneet seksiä.

Vastaus oli kielteinen. Miesystävä oli nukkunut toisessa huoneessa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016021321113438_uu.shtml

Naisen emättimestä ei tavattu spermaa. Sitä vastoin hänen reisillään oli spermaa, jonka DNA täsmäsi käytännössä täysin naisen vanhan ystävän DNA:n kanssa.

2

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikä_ongelma

      Olipa hassunhauska tarina, tuo Iltalehdessä oleva.

      Oikeus ei tuominnut teosta, josta ei ollut minkäänlaista varmuutta tai todisteita kummankaan kertomuksen suuntaan. Mies kieltää tehneensä mitään, nainen ei muista tehneensä mitään... Minusta tuo meni varsin oikein.

    • Hyytelöselkärankaiset

      Aina sattuu ja tapahtuu, nimittäin spermahirviöille. Mikä ikiaikainen juttu tämä on, että omasta varsin moraalittomasta toiminnasta ei ole munaa kantaa vastuuta? Miksette suoraan valehtele, että spermakin tulee naisista?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5269
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1552
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      190
      1430
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe