Verinen MIKSI - Jukka Lahden viimeinen viesti

ÖppnasHär

Se oli Lahden viimeinen viesti eläville ja vihje murhan tutkijoille. Lahti oli terävä henkilö ja ymmärsi kuolevansa kohta. Onnettomuudeksi rikostutkijat olivat täysin toheloita, eivätkä osanneet tulkita tätä. Tai eivät edes nähneet. Lahdella oli joku väline, halosta irronnut lastu tai vastaava, millä kirjoitti omalla verellään. Järkyttävä kohtalo osui tälle kunnialliselle miehelle, neljän lapsen elättäjälle.

Lahden viimeinen viesti kiersi matkallaan lähes 9 vuotta. Nyt 13. päivänä perjantaina se on kaikkien luettavissa ja ymmärrettävissä. Jemma sen lopulta kuljetti perille.

Siinä lukee MIKSI. Tämä ja taustanauha tekee yhteensä 14 vuotta.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pikkulieska

      Onhan MIKSI sanaa tullut vastaan muuallakin murhahjutuissa myös ulkomailta, joko se oli Jukan viesti haudan takaa tai sitten se liittyy rituaaliin, siinäkin kirjoitellaan verta käyttäen, muut merkit lienee sutattu pois :)

      • Pikkulieska

        Yritä kirjoittaa tosiasioiden pohjalta ja käyttää omaa mielikuvitusta nimimerkkisi valintaan. Pidä mielessä, että jokainen vastaa itse kirjoitteluistaan julkisessa mediassa, vaikka ne tapahtuisivat nimimerkin suojassa.


    • Samnakaltaisuus

      Samanlainen, lähes tulkoon oli erään naisen verellään lattiaan kirjoitama viesti " miksi rakas"

    • MikkoTaapero

      Ei se mikään "MIKSI" ollut vaan "MIKKO"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6489
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4193
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2597
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1538
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe