Vihaan kakroita

Olennähnyt

Olin koulukiusattu ja inhoan kakaroita ja saanhan inhota niitä ihan rauhassa kun minua tullaan uhkailemaan etten muka saa INHOTA kakaroita. Minä inhoan eniten suomalaisten tyhmiä kakaroita. Suomalaisten idioottien tyhmiä kakaroita.

Kaikkein pahimpia ovat suomalaisten kakarat jotka eivät usko yhtään mitään mitä niille sanoo. Olen kaikkien koulukiusattujen puolella. Aivan karmeaa se kiusaaminen ja se ei ole enään kiusaamistakaan vaan henkistä ja fyysistä väkivaltaa joka olisi kriminalisoitava. Kiusaaminen, väkivalta on tehty hyväksyttäväksi "kiusaamisen" merkeissä.

Minua lyötiin ja rikosilmoitus olisi pitänyt tehdä siitä mutta kukaan ei välittänyt.

10

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uhrejaalkaaollapaljon

      Kyllä se kiusaaminen aiheuttaa elinikäiset traumat.

      Lasten kasvattamiseen tarvittaisiin ajokortti. Lapsia voi tehdä kuka tahansa mutta on eri asia onko minkäänlaisia resursseja eli voimavaroja, keinoja edes halua niiden kasvattamiseen. Ne vaan pruiskastaan ulos ja sillä selvä, tulee mitä tulee tai ei tule yhtään mitään.

      Kiusaamiseksi ei saisi enään nimittää järkyttävää väkivaltaa vaan ne tekijät pitäisi laittaa välittömästi vastuuseen teoistaan. Perustettaisiin niille kasvatuskoulu sisäoppilaitos ja sinne niin kauaksi aikaa kunnes alkaisivat kohtelemaan muita ihmisiä kunnioittavasti.

    • YesWeCannnnn

      Minua hakattiin vuosia koulussa niinkuin monia muitakin luokalla, jossa oli kolmen hallitsema jengi. Samat tyypit vaikuttivat samalla tavalla asuinympäristössäkin.

      Koulukiusaamiseen ei tartuta riittävällä voimalla, koska monet poliitikot nähtävästi itse ovat narsisteja ja kiusaajia. Lastensuojelulaki oli vakava virhe, kun sillä vietiin vanhemmilta ja opettajilta kasvatus- ja rankaisuoikeus ja sitä kautta velvollisuuskin. Lapset hallitsevat perheiden tekemisiä aivan liikaa.

      Rikollisten ja koulukiusaajarikollisten oikeusturvaa pohditaan aivan liikaa. Perseellään tämä yhteiskunta.

      • Muutamaneuvo

        Se ei ole enään kiusaamista raaka väkivalta vaan näitä tyyppejä suojellaan jotka tuhoavat ihan vapaasti toisten elämän. Kukaan ei välitä kun suojellaan omaa nahkaansa ja pelätään että samaa tehtäisiin omille kakaroille. Kaikilla on jokin syy olla puuttumatta asioihin kun kaikki PELKÄÄVÄT.

        Minä en pelkää laittaa kuria ja rajoja vaikka on tultu uhkailemaan kun ei saisi toisten "herranterttuja" alkaa komentelemaan kun ne surkeat vanhemmat saavat traumoja joilla on omia identiteetti ym. ongelmia niin paljon etteivät ITSE tee yhtään mitään muuta kuin notkuvat naamakirjassa ja päivittävät sinne tatuointejaan ja "onnellista" perhe- elämäänsä mutta TOTUUS on ihan toisenlainen. Ei mene kauaa kun ne ongelma vanhemmat eroavat ja häipyvät kukin minne lie.

        Näen heti ihmisestä milloin sillä on pallo hukassa omien lastensa suhteen ja muita keinoja ei ole kuin tulla uhkailemaan muita jotka rajoja asettavat. Näitä vanhempia on hyvin paljon joilla ei ole mitään kasvatustaitoja, ei ihmissuhdetaitoja, eikä yhtään mitään älykkyyttä tutkiskella omaa itseään edes silloin tällöin vaan kaikki vika on muissa ihmisissä kun alkaa mennä vituiksi.

        Miksi kiusaajat ja narsistit pärjäävät tässä yhteiskunnassa? Kun teissä kiusatuissa ei ole ole yhtään niin älykästä ja vahvaa joka keksisi keinoja sen lopettamiseksi. Te kun kerran olette uhreja niin olette aina sitä.

        Kolmen jengin pystyn hajoittamaan milloin tahansa ja aivan yksin. Olen häätänyt ja hajoittanut kakara jengejä asuinpaikkakunnaltani enkä ole miespuolinen vaan nainen. En ole enään uhri enkä pelkää yhtään mitään, en pelkää kuolemaa enkä ketään uhkailijaa. Minua ei rajoiteta uhkailemalla millään tavoilla. Teen sen minkä oikeaksi tunnen siis OIKEAKSI. Mikään jengi ei hallitse asuinpaikkakuntaani ja asumisrauhaani jos niin haluan.

        Ettekö te hakatut voisi yhdistäytyä ja keksiä keinot jolla voisi hakata kiusaajanne sillä minä keksisin vaikka kuinka paljon keinoja kun kiusaajat ovat tyhmimmästä päästä eikä tarvitsisi kuin käyttää älykkyyttä saadakseen ne nujerrettua. Missä ne kiusaajat asuvat niin iskee sinne niiden pyhimpään turva paikkaan ja keksisin vaikka mitä keinoja pelotelleksani niin ettei joudu laittomiin keinoihin turvautumaan sillä pitäkää laki aina mielessänne mutta sitä voi aina kiertää kuten kansanedustajat ym. poliitikot. Lukekaa lakia niin että mitä voi tehdä niin ettei joudu kiinni niin kuin kiusaajat tekevät, SAA KIUSATA NIIN ETTEI JOUDU VASTUUSEEN, voi pahoinpidellä ja tehdä mitä tahansa niin tehkää ihan samaa, antakaa takaisin niin se loppuu. Ne kiusaajat alkavat pelkäämään ihan samalla lailla kuin tekin jos yllätätte ne YKSIN niin ettei niillä ole tukea. Yllättäkää ne kiusaajat yksin silloin kun ne ovat heikoimmillaan ilman tukiverkostojaan. Keksikää jokin helvetin hyvä jäynä niille ja suunnitelkaa tarkkaan se. Jos ei se toteudu niin yrittäkää uudelleen. Yrittäkää niin kauan kunnes onnistuu. Niin olen minä toiminut ja olen saanut kostettua ihan kaikille kiusaajilleni niin etteivät he edes tiedä kuka iski mutta joku iski.


    • Kiusattujoskus

      Juuri niin ja ne kiusaajat jatkavat yhteiskunnan kaikilla osa alueilla. työpaikoilla, naapureissa ja ihan joka paikassa.

      Minua kiusasi porvareita esittävän perheen esikois poika jolla oli kusi noussut päähän kun vaatteeni eivät olleet ihan normaaleja ja taiteellisuudessa päihitin ihan kaikki. Kukaan ei pärjännyt siinä minulle ja se ärsytti tätä poikaa yli kaiken joka pyrki olemaan kunkku joka asiassa. Ruokalassa tämä kiusasi minua yli kaiken ja kuulen vieläkin sen räkänaurun joka ei lopu ei lopu koskaan.

      Sellainen trauma on jäänyt etten siedä kakaroiden räkänaurua vaikka se ei kohdistuisikkaan minuun mutta selkäpiitäni aina karmii jos joudun kuuntelemaan varsinkin poikien kovaäänistä räkänaurua ja inhoan sitä.

      Mies viha on tullut enkä tykkää ihan kaikista kaksilahkeisista heti vaan pitää saada luottamus ennen kuin alan edes puhua heille muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Miehen pitää heti nähdä lahjakkuuteni ja älykkäät taiteilijat näkevät jos ei näe niin mies on kuin ilmaa. Näen heti jos mies ei ole älykäs eikä meillä synkkaa niin kuin ei ole lapsuudessakaan synkannut älykkyys osamäärältään alhaisten kanssa.

      Älykäs ihminen ei ala kiusaamaan yhtään ketään vaan käyttää älykkyyttään ihan toisiin tarkoituksiin kuten heikompiensa puolustamiseen. En siedä tyhmiä kakaroita enkä heidän tyhmiä vanhempiaan sillä TYHMYYS periytyy suurimmassa osassa ihmisistä. Jos on tyhmät aikuiset niin on suurella syyllä yhtä tyhmät kakarat ja elämänkokemus on sen osoittanut.

      Inhoan kakaroita kuten aloittaja ja niiden tyhmien kakaroiden tekijöitä ennen kaikkea. Tyhmästä ihmisestä ei voi tulla muuta kuin tyhmää tuotosta ja harvoin tulee jotain muuta.

      Vanhemmat voisi katsoa tarkemmin mitä heidän kakaransa tekevät vapaa- ajallaan tai voisivat katsoa naamakirjaansa mitä sinne laittaa.

      Jos siellä naamakirjassa on tatuoinnit ja kakaroiden kuvat niin ihminen on tyhmimmästä päästä.

      Vetää kaikki tyhmät kuvansa pois ja alkaa normaaliin elämään.

      Minut opetettiin kiltiksi ja vitsalla vietiin itsetunto ja tämmöinenhän tapaus on juuri kiusaajille sopiva uhri. Osa vanhemmista tekee uhreja kiusaajille juuri sopivaksi. Minulta vietiin lyömällä itsetunto että olisin juuri sopiva uhri muillekkin jotka halusivat pahaa oloaan purkaa. Murrosiässä en enään alistunut ja kapinoin tyranni äitiäni vastaan sillä mielenterveys ongelmainen äitini oli syypää ihan kaikkeen kun hänellä oli luulosairaus ja vitun köyhä että piti mennä heti tienaan niin ettei saanut opiskella tai piti opiskella mutta piti tienata samalla. Päätin että minua ei lyödä muuta kuin kerran ja lyön takaisin ja löin. Olin murrosiässä jo niin vahvassa kunnossa ettei lyöminen onnistunut keneltäkään saamatta takaisin iskuja. Yksi yritti eikä yrittänyt toista kertaa.

      Vihaan vanhempiani ja koko sukuani enkä haluaisi olla missään tekemisissä mutta on pakko. Vihaan kasvatustani kuinka minulta kiellettiin ihan kaikki mitä itse halusin mutta heidän pillin mukaan piti hyppiä. Minulle tuotiin vaatteet päälle ja kaikki ´´ideologiat. Mitään omia mielipiteitä ei saanut olla kuten uskovaisilla. Jouduin vielä ylä asteellakin kulkemaan äitini valitsemissa kamalissa vaatteissa joista minua kiusattiin. Äitini itse kulki muotilumpuissa kun sen työ muka vaati sitä mutta miestä se vain haki epätoivoisesti kun yh ämmä ei ole kovin suosittua ja ne saavat juoppoja miehiä ihan helposti, niin sai äitinikin.

      Minulla on ollut maailman itsekkäimmät vanhemmat joidenka ei olisi pitänyt lisääntyä ollenkaan. Ei mennyt kauaakaan kun se juoppo alkoi käpälöimään jotain nuorempaa kuin vanhaa äitiäni ja ketään sairasta miestä ei kauaa kiinnosta se vanha ämmä jos on nuorempaa mitä katsella. Miksi vanhat ämmät väkisin haluaa miehen joka sitten katselee ennemmin niiden tyttäriä? Kyllä on sitten jumalattoman tyhmiä ihmisiä tässä maailmassa!

      En ihmettele miksi olin kiusattu mutta en silloin ymmärtänyt sitä sillä yksinhuoltajia inhottiin ja ne olivat munahaukkoja 40v sitten. Minulla oli karmein lapsuus mitä voi olla ja koko elämäni pilattiin. Nyt koitan korjata sitä parhaani mukaan.

      Vanhemmistani johtui että minua kiusattiin ahdasmielisessä pikku kylässä enkä edes ymmärtänyt mistä on kysymys että yksinhuoltaja oli inhotuin ihminen ja siksi minä olin uhri jota kiusattiin pikkukylässä.

      Tänä päivänä ei kiusata, ei koskaan vaan minä kiusaan jos haluan ja muut tottelevat. Olen johtaja jota ei kannata ohittaa tai jos ohittaa niin ei ole viisasta.

      • uhri_myös

        Jep. Olen itsekin ollut lapsena koulukiusattu. Vuotta kahta vanhempi poikaporukka vainosi vuosikausia He kyttäsivät liikkeitäni ja kun lähdin talostame ulos, hyökkäsivät kimppuun. Koulumatka oli helvettiä. Ikinä en uskaltanut puhua vanhemmilleni asiasta. Yllättivät mm. naapurikerrostalon takapihalta minut puhaltamassa saippuakuplia, ja saippualiuos kaatui silmilleni, ja pojat pakottivat minut jäämään varmaan tunniksi sinne vaikka Fairy-liuos poltti silmissäni. Näkö huononi kerrasta ja jouduin hommaamaan -4 vahvuiset lasit heti tapauksen jälkeen. Kerran meinasivat tappaa isolla kivellä, se sinoutui viereeni 10 cm päästäni. Koulukaverini oli mukana ja hänen kauttaan asia meni äitini tietoon. Hän kutsui jätkät kotiimme puhutteluun ja näennäisesti asiat sovittiin ja sain rauhan. Nykyisin olisi varmaan tehty rikosilmoitus ja olisin saanut korvauksia, mene ja tiedä. Yksi kiusaajista oli poliisikomisarion poika. Viha ja arkuus jäivät sisälleni silti. Nautin uutisesta v.1988 kun yksi kiusaajistani hukkui juhannuksena. Tippaakaan ei tullut myötätuntoa kun luin yhden kiusaajani kuolinilmoituksen vuonna 2013.

        Viha nousee aina kun julkisuudessa vaikkapa poliitikko paljastuu koulukiusaajaksi kuten taisi olla Stubb.

        Koskaan en pysty luomaan uusia kaverisuhteita, en luota tippaakaan keneenkään työkaveriin ja olen sitä mietä että ihmiskunta yleensäkin joutaisi tuhoutua totaalisesti. En pysty tunteman myötätuntoa minäkään ihmisiin, vaan ajattelen että kuole vaan pois paskakasa.


    • ei_kivaa-koulussa

      Keskustelun aloittaja ilmoittaa vihaavansa kakaroita, siis tarkoittaa ilmeisesti lapsia? Jokainen meistä on ollut joskus lapsi. Lapsen tulisi saada vanhemmiltaan rakkautta , hyväksyntää, ohjausta, mallin, elämäntaitoja, vanhemmilla on velvollisuus valmentaa lapsensa itsenäistä elämää varten. Vanhempien velvollisuus on myöskin puolustaa lastaan tarvittaessa.

      Jos vanhemmat ovat laiminlyöneet velvollisuutensa, niin lapset kärsivät seurauksista ehkä koko elämänsä ajan. Ilmeisesti viha lapsiin on syntynyt lapsuudessa omista kokemuksista. Valitettava asia, koska oman perheen perustaminen lienee ellei mahdotonta, niin vaikeaa ja omien lasten saaminen nostaisi ikävät muistot mieleen.

      Koulukiusaamiseen pitäisi puuttua heti, mutta valitettavasti kaikki vanhemmat eivät joko halua tai kykene puolustamaan lastaan. Näin se on nyt ja on ollut aikaimemminkin. Vaikka koulussa olisikin joutunut kiusatuksi ja tapahtunutta ei saa pyyhkäistyä pois, niin aina kannattaa yrittää etsiä itselleen apua.
      Keskustelu jonkun ammattilaisen kanssa auttaa pääsemään pahimman yli ja jos ensimmäinen avunhaku ei tuota tulosta, niin etsivä löytää toisen, ehkä sopivamman.

      Kaikkein pahinta tilanteessa on, jos itsekseen yrittää vain unohtaa asian ja katkeroituu. Elämä on liian lyhyt ja se on annettu meille jokaiselle elettäväksi. Koulukiusaamisen ei saa jäädä kenenkään elämään tulpaksi. Ei se koskaan unohdu, mutta sen kanssa pystyy elämään, kun etsii apua.
      Lapset ovat "vaativia" kasvatettavia ja kasvattajien on kasvettava mukana. Kukaan ei ole valmis äidiksi tai isäksi, vaan kasvaminen vanhemmuuteen tapahtuu vähitellen. Kukaan ei synny koulukiusatuksi tai koulukiusaajaksi. Elämässä sattuu ja tapahtuu jatkuvasti.

      Aikuisena olemme jokainen vastuussa omasta elämästämme ja valinnoistamme. Lapset tarvitsevat meidän aikuisten suojelua, ohjausta, olivat he sitten omia tai jonkun muun.

    • joudotcom

      Muksut on ihanii.
      Kiusaajat on sis vitun pateettisia sen muistan. Siis nekin joita en pistäny nippuun.
      Tai nippuihin.

      • kiisse

        Sinäpä mahtava hemmo oot! Kouluaikana olet oikein niputtanut porukkaa :) Puhutaan aikuistasolla kakaroista ja siitä miten kamalia ovat. Ei mistään kouluajasta pönttöpää. Yhtään ihanaa lasta en ole vielä tavannut. Kaikki samanlaisia paskapäitä.


    • Jyrkipetteri

      Minua ovat kiusanneet ruotsalaiset kakrat koko aikuisikäni.
      Olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus mutta en tehnyt kun minua lyötiinkin.
      Idiootti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4140
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4022
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      609
      3874
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2667
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2455
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2052
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      339
      2051
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1920
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1579
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1412
    Aihe