Maijan, 17, jalka vaurioitui toimintakyvyttömäksi

Vakuutusyhtiöt_eikorvaa

http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/maijan-17-jalka-vaurioitui-toimintakyvyttömäksi-mopokolarissa-–-äiti-eikö-kukaan-osaa-auttaa-meitä/ar-BBrmkzc?li=BBr5KbI&ocid=iehp

Viime keväänä 16-vuotias Maija Laine joutui mopo-onnettomuuteen, jonka seurauksena hän lopulta menetti kehonsa vasemman puolen hallinnan ja sairastui kipuoireyhtymä CRPS:ään. Maijaa on sittemmin pompoteltu lääkäriltä toiselle ilman, että suurta apua olisi saatu.
Vakuutusyhtiöltä perhe kertoo saaneensa nihkeästi korvauksia, ja käsittely tuntuu kestävän kauan.
Maaliskuussa 2015 Maija Laine, nyt 17, loukkasi mopo-onnettomuudessa vasemman jalkansa. Tämän jälkeen hän ei voinut kävellä ilman kävelysauvoja. Ensiavussa vammoiksi kirjattiin polven lievä turvotus ja mustelmat. Lisäksi polvi jäi onnettomuuden seurauksena koukkuun.
Muutaman viikon päästä kävelet, lääkärit vakuuttelivat.
– Tätä kesti heinäkuun lopulle saakka, Maijan äiti Tuulia Laine kertoo MTV Uutisille.
Nyt, yli vuosi onnettomuuden jälkeen, Maija on pyörätuolissa.
Kipuoireyhtymä puhkeaa
Kukaan ei osannut aluksi sanoa syytä siihen, miksi jalka jäi onnettomuuden seurauksena koukkuun. Toukokuussa polvi tähystettiin suoristettiin. Sitten juhannuksena, noin kolme kuukautta onnettomuuden jälkeen, polvea alkoi kuumottaa. Heinäkuussa ilmaantuivat kipuoireyhtymä CRPS:lle tyypilliset kivut.
Laineet olivat tähän asti käyneet yksityisellä lääkäriasemalla. Yksi lääkäreistä kuitenkin suositti siirtymistä keskussairaalalle, jolloin kaikki hoito olisi saatavilla saman katon alla.
– Meille sanottiin, että pääsisimme keskussairaalan kautta tarvittaessa eteenpäin. Mutta siellä me edelleenkin olemme, äiti Tuulia kertoo.
Keskussairaalassa ihmeteltiin, miksi Laineet oli sinne siirretty. Sanottiin, ettei sairaalassa olisi osaamista CRPS:stä. Äiti kertoo pyytäneensä saman tien lähetettä Ortoniin erikoislääkärille.
Lähetettä ei kuitenkaan myönnetty, vaan Maija ohjattiin kipupolille, jonne oli reilun kahden kuukauden jono. Hänellä oli jo silloin kovat kivut, ja hoitoon odottaminen niin kauan tuntui mahdottomalta.
Tuulia päätti viedä Maijan itse Ortoniin erikoislääkärin vastaanotolle. Ortonilla Tuuliasta tuntui, että ensimmäisen kerran lääkäri nyt todella tiesi, mitä tutkia ja katsoa hänen tyttärestään.
– Rupesin ihan itkemään, sillä minulla oli siellä ensimmäistä kertaa olo, että lapseni saa hoitoa, ja joku ymmärtää asiasta jotain.
Vakuutusyhtiö: Turha käynti
Vakuutusyhtiöltä Tuulia oli hakenut maksusitoumusta muutamalle konsultoivalle fysioterapiakäynnille Ortoniin. Vakuutusyhtiö ei näitä kuitenkaan myöntänyt, sillä se katsoi, että Maijalla oli aktiivinen hoito käynnissä keskussairaalassa, ja siksi käynnit Ortonilla olivat turhia.
Ortonin lääkäri kirjoitti Maijalle täysin samaa lääkettä kuin yksityiseltä taholta oli kirjoitettu, mutta suuremmalla annosmäärällä.
– Vakuutusyhtiö ei korvannut sitä, että kävin ostamassa samaa lääkettä lisää, koska sen reseptin oli määrännyt Ortonin lääkäri. Vakuutusyhtiö katsoi edelleen, ettei käynti Ortonilla ollut aiheellinen.
Tuulia kertoo saaneensa Ortonin lääkäriltä hyvän lausunnon, jonka hän sitten vei keskussairaalaan kipupuolen lääkärille apua pyytääkseen. Keskussairaalan kipulääkäri osoitti kiinnostusta Maijaa ja tämän vointia kohtaan.
– Vaikka meillä ei ollut aikaa varattuna, hän soitti Maijan kuulumisia ja sanoi tulevansa tapaamaan häntä seuraavana päivänä fysioterapian jälkeen.
Vakuutusyhtiö ei korvannut tätäkään, koska sen mukaan asiat olisi voitu puhua vastaanottokäynnillä, mitä heillä ei kuitenkaan koskaan ollutkaan.
– Jouduin kaikessa taistelemaan vakuutusyhtiötä vastaan, Tuulia huokaa.
Jatkuu...

0

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. En ole rakastunut

        Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
        Ikävä
        413
        4299
      2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

        Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
        Maailman menoa
        236
        2110
      3. Olen ärtynyt koska

        minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
        Ikävä
        68
        1560
      4. Suomalaiset marjat loppuvat

        Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
        Maailman menoa
        158
        1381
      5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

        Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
        Perussuomalaiset
        253
        1070
      6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

        Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
        Suomussalmi
        67
        1057
      7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

        ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
        Maailman menoa
        167
        1035
      8. Mitä teen väärin?

        Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
        Sinkut
        136
        1033
      9. Puhutko toisista ihmisistä

        pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
        Ikävä
        117
        933
      10. Haluaisin tietää

        mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
        Ikävä
        51
        908
      Aihe